Uuden identiteetin synty

Neljäs viikko töissä menossa. Tänään tuli tunne, että jossain huomaamattajääneessä välikössä homma on alkanut pahimman alkutahmeuden jälkeen luistaa. Mulla ei kestä enää ihan simokauan saada omia lohkojani valmiiksi, paitsi ehkä jos on kuudet mainokset (plus seittemännet pientaloille niinku eräs kaunis tiistai tässäi taannoin.. hyi hitto mikä painajainen). Kaikki ei oo enää uutta ja vierasta ja takkuista. Kyllä tämä tästä. Tosin ens viikolla menee taas systeemit pikkasen uusiks kesälomien takia, mutta eiköhän siitäki selvitä. Kaikesta selviää. Myös rankkasateesta kaheksan kilsaa pyörän selässä töiden loputtua.

Oon kaikesta Maamme Pääkaupungin kaukaisuudesta huolimatta ilonen, että pystyin vielä tulee kesäks Kuoppariin. Elämä täällä on ajoittaisesta rasittavuudestaan huolimatta mukavaa. Lyylillä on seuraa, etenki nyt ku Kirdeki on täällä muutaman viikon töissä mikä taas tarkoittaa myös Cosmo-veikan läsnäoloa. Siinä on myös se hyvä puoli, että sisko on aktiivisempi leipoja ja ruuanlaittaja kuin minä, ja kukapa sellaisesta valittaisi. En osaa edes ajatella miten ankeaa olisi kaksin Lyylin kanssa Jykälässä pyöritellä peukaloita ja käydä joitakin plääh-kesäkursseja.

Viikonloppu oli paras ja väsyttävä. Sain Halausukon kylään, vaikka vaatiikin supervoimia matkustaa pitkä matka pienessä autossa työviikon jälkeen ja noutaa ihmisiä kyytiin ja viedä ties minne ennen kuin itse pääsee määränpäähänsä. Mutta onneks Ukkelilla niitä on. Se on sellainen mies että moni ei oo.

Nähtiin siis pitkästä aikaa. Nähtiin myös Möyryä pitkästä aikaa paitsi ettei se enää ole Möyry, koska juhlittiin lauantaina nimiäisiä hienoissa maisemissa ja hienossa säässä ja hyvän ruuan kera. Nimiä siunaantui kolme niinku mullakin ja sellasilla varustuksilla Sigusta tulee kyllä niin vauhtimimmi et Maralla ja Baulalla on vielä tekemistä HAHAHAHAhahahah hauskaa ihanaa!

Minusta on niin kummallista että meidän hullussa suvussa on uusi jäsen! En malta odottaa että se kasvaa ja alkaa vetää Lylleä hännästä. Ja minä oon täti! Ja nyt mun pitää aina antaa kivoja lahjoja synttäreillä ja jouluna ja sit joskus Sigu tulee Orde-tädin ja Tumppa-sedän luokse kylään ja ehkä me tehdään kookoksenmakuisia lettuleivoksia sydänvalurautapannulla meidän ihkussa keittiössä (jota ei vielä ole, mut sit on).

Oon onnellinen. Oon myös kipeä ikävästä, mutta tämä kesä on arkikesä ja arki on vielä tässä vaiheessa erossa olemista eikä tällaiseen kipeään oikein auta edes ne minimaalisen lyhyet viikonloppuromanssit, ne vaan kasvattaa ikävän tajuamista.

Mutta kyllä tääki tästä. Rakkaus voittaa ja Sigu varsinki voittaa kaikki.

Postin tuo, postin tuo, postin tuo ORDEEE

Mennyt viikko on ollut elämänmullistusviikko meitsillä. Oon hikoillut ja liikkunut enemmän ku pitkään aikaan. Oon herännyt viis aamua peräkkäin aikasemmi ku ikinä ennen. Oon joutunu jatkuvasti skarppaamaan aivoja virheet välttääkseni. Mut mikä tärkeintä: oon tienannut rahaa. Rahaa!

Ei sillä että se olis itseisarvo tai että mulla olis tarve hamuta sitä itelleni. Mutta rauhoittaa kummasti, kun tietää ettei kesän vuokrien maksamisen suhteen tuu ongelmia, että ens syksynä voin ehkä vähän hellittää kauppahyllyjen ääressä ja että ehkä sittenkin vältyn opintolainan nostamiselta.

Merkittävää tämä on senki takia, etten juuri ole oikeissa kunnon töissä ollut. Ja mitä mäki jo oon, kakskyt ja puol. Sietäisin hävetä, mutta en nyt jaksa, koska asiaan tuli muutos. Vedän rankasti töitä koko kesän elokuun loppuun asti jos mun vain annetaan, joten ei ole enää syytä kyyristelyyn ja huonoon omatuntoon.

Oon myös päättänyt, etten valita töistä, koska ei oo paljon varaa valittaa ku mulla niitä kuitenki on. Oon niin onnellinen. Perjantaina auringossa polkiessa olin vaan yhtä onnea, kaikki asiat on niin hyvin ja mulla ei oo mitään hätää ja niin. Totta kai mua harmittaa että Halausukko on kaukana koko kesän ma-pe (ja toisaalta jos ollaan molemmat vaan uupuneita viikon jälkeen, ni en tiedä mitenkä paljon jaksaa viikonloppusin matkustella..) ja totta kai mua jännittää työt vielä, koska takana vasta perehdytysviikko ja nyt pitää pärjätä omillaan, ja totta kai rytmin muuttaminen on ollut vaikeaa, koska keho ei suostu ymmärtämään että kasin jälkeen vois ruveta jo nukuttamaan että sais tarpeeks unta (mun nukkumaanmenoaika on ollut jo vuosia ennemminki yhentoista ja kahentoista välillä tai kenties myöhemminki, joten tässä totuttautumisessa saattaa mennä hetki..), mutta en valita. Ja jos valitan, ni mulle täytyy lyödä luu kurkkuun, koska ei mulla ole sellaiseen oikeutta.

En muista, oonko sen jo sanonu täällä, mutta olen siis kesän ajan postityttö. Huristelen oranssilla kärrillä pitkin katuja, juoksen rappuja, kiroan ohuita lärpäkemainoksia jotka on vaikee viskoo lajitteluhyllyihin ja vielä vaikeempi tunkee luukusta, ja ihmettelen miten sukunimet ja asunnon numerot vaan vilisee silmissä. Miettikää sitä. Heh.

Nauttikaa keväästä ja auringosta ja ihmeellisestä elämästä jeejee meizi tuulettaa tätä kaikkee! Mahtavaa