Tarina ukkosesta

Kuvittele, että seisot metsässä. Siellä ei ole ketään muita, sillä sataa vettä. Aika paljon. Sulla on kumpparit, onneksi, ja ohut urheilutakki joka ei pidä vettä. Eikä pidä ne urheiluhousutkaan, jotka sulla on päällä. Lähettyvillä on kaksi mustaa koiraa, molemmat irti. Ilma on synkkä. Alkaa ukkostaa. Sulla alkaa olla vessahätä. Toinen koirista menee paniikkiin ukkosesta, koska pelkää sitä. Se ei kuuntele käskyjä, vaan pistää menemään niin kovaa, ettei pyllykarvoista tarttuminenkaan hetkauta. Kun lopulta selviät toisen koiran kanssa umpimetsästä metsätielle, sulla ei ole mitään haisua, mihin suuntaan pitäisi mennä, miten pitkälle, minne. Karkulaista ei näy missään. Kännykkäkään ei ole matkassa.

Lisää yhtälöön muutama tunti, paljon kävelyä märässä maassa, jatkuva sade, huutelua ja huhuilua, kasvava epätoivo ja epätietoisuus, miten pitäisi toimia. Vastaantulijoitakaan ei ole, joilta voisi kysyä havainnoista, koska muut ihmiset on fiksusti lämpimässä. Yrität usuttaa jäljelle jääneen koiran etsimiseen, mutta epäilet sen ottaantumista tehtävään. Olet kastunut läpimäräksi ja alkaa olla kylmä. Et tiedä, menisikö pidemmälle vai palaisiko takaisin. Et tiedä, oletko edes menossa oikeaan suuntaan. Mistään ei kuulu mitään. Kauhukuvat tulvivat mieleen. SE KYHJÖTTÄÄ JOSSAKIN YKSIN JA PANIIKISSA JA MÄRKÄNÄ. SE KYLMETTYY KUOLIAAKSI. SE ON JÄÄNY AUTON ALLE. Itketys meinaa tulla, mutta päätät aina ettei nyt ole sen aika.

Kuitenkin, kun olet palannut jo autolle ja toivo karkulaisen löytymisestä sen luota on osoittautunut turhaksi, ja kun olet ajanut auton hitaasti rantatien päähän ja huudellut turhaan jokaisella parkkipaikalla - silloin itkettää jo oikeasti aika paljon. Mietit, mikä laulu rohkaisisi. Laulat yksin sateessa itsellesi lasten virttä, vaikkeivät muistamasi sanat kuulu edes samaan säkeistöön.

Taivaan Isä suojan antaa

hän on Isä jokaisen

myös minun kadoksissa olevan koiran!

lapsen huolet Hän voi kantaa

paremmin kuin ihminen

nyt ON huoli!

Hän ei muista virheitämme

jonka juuri typerästi sain ajattelemattomuuttani aikaan! entä jos sille käy jotain!

meille antoi Jeesuksen

Hän on aina ystävämme

Hän on Isä jokaisen

Taivaan Isän lähellä

jokainen on tärkeä

myös siis minun koira!

Kuvittele, että lopulta palaat autolla kotipihaan ahdistuneena, absurdin tunteen vaivaamana (koska mukana on kahden koiran sijaan vain yksi) ja luovuttaneena. Kävelet ovelle päin ja mietit, mitä nyt.
 Ja
näät karkulaisen ulko-oven edessä makaamassa surkeana ja märkänä.
Eikä se ole kyllä yhtään omaa ansiotasi.
Mutta siinä se yhtä kaikki makaa, vähän lukossa, mutta makaa. Se, josta sinä olit vastuussa.

Kutistuskone epäkunnossa

Mulla on sellanen olo, etten osaa kirjoittaa tänne yhtään mitään, mutta jotenki tällanen yli kuukauden tauko on pakko rikkoa.

Ja koska kirjoitin noin, rupesin miettimään, miksi en tunne osaavani kirjoittaa tänne mitään.

Luulen, että käsillä olevat asiat on minulle henkisellä tasolla niin suuria, etten tällaisessa kroonisessa väsymystilassa edes halua yrittää kutistaa niitä tekstiksi. Kai tämä sen takia on jäänyt.

Ehkä kutistaminen tuntuu turhalta myös siksi, että vaikka kuinka kuvailisin elämän käänteiden herättämiä tunteita ja tyrskyjä, ei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi tai pystyisi kokemaan samoin. Ja miksi kukaan edes haluaisi myötäelää jatkuvassa, raastavassa, viikko viikolta pahenevassa kaipuussa toisen ihmisen luo, tai alituisessa väsymyksessä anivarhaisten aamujen takia, tai ylipainoisessa turhautumassa siitä, että suurta odotusta on vielä vuoden päivät? Ei ne ole kivaa elettävää.

Liian suurta kutistettavaksi on esimerkiksi se, että minusta on tullut kuukausi sitten virallisesti rengastettu. Se on niin suurta (vaikkei muut sitä ehkä tajuakaan), ettei sitä osaa puristaa sanoiksi. Minä menen naimiaisiin ja se ei ole ihan yhdentekevä asia. Kävelen alttarille Halausukkelin kanssa eikä sen merkitystä osaa ihan käsittää, mutta hiljaiseksi se pistää. Ihailen joka päivä töissä, kuinka mun vasen nimetön paistaa auringossa. Ehkä sen loisteen avulla jaksan lykkiä niitä kärryjä vaikka öisin on nukuttu liian vähän (ja keho huutaa sitä niin että heikottaa).

Ei tällaisia asioita osaa kutistaa sanoiksi. Niihin liittyy niin paljon tunnelastia. Niin paljon kaikkeakaikkeakaikkea

Mutta hirvittävän rakastunut minä olen ja se syö naista.