En jaksa kirjottaa tästä päivästä. Haluan kirjoittaa siitä, että minä olen lähdössä kahdeksi päiväksi seikkailemaan!
Siihen liittyy paljon matkustamista ja omien ajatusten kanssa yksinoloa. Väkisinkin. Siihen liittyy uusia paikkoja ja uusia naamoja ja uusia asioita. Matkustusakseli on Kuopio-Karjaa-Billnäs-Espoo-Helsinki-Kuopio. Alun perin tossa Helsingin tilalla piti olla Vantaa ja sitten Tampere, mutta koska ystäväni eli väärässä luulossa niin Tampereen mutka Helsinki-Vantaa lentokenttineen jää nyt toteutumatta. Vaikka olisin kyllä mieluusti nähnyt Tamperettakin (;
Oli hirmu vaikea päättää, että lähdenkö vai en ja sitten kun sain sen päätettyä oli hirmu taistelu juna-aikataulujen kanssa. Mutta nyt päätin junankin. JEE. Ma todella lahden!!
Huippua matkustaa kunnon pitkä matka. Kerrankin saa lukea ja nukkua ja lagittaa ihan rauhassa ja jee en tie oon ihan intona O_O
Oooooh
Maailma!
Sen sanon vielä, että luin äsken Ville Tietäväisen sarjisalpan Linnut ja Meret ja se oli ihan hävyttömän kauniisti tehty ja riipivä ja hyvä ja nyyh :´´((
torstai 30. heinäkuuta 2009
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Jähmeä hurmio
Päivän rohkaisu liikenteessä:
Sen laukaisi joku vastaantuleva random ällöttävä-juicetukkainen mies kun poljin sen ohi ylämäessä sateessa. Mietin, että mitähän ihmettä taas. Oliko se sen näkemys hyvästä huumorista vai harrastaako se vaan 'loukkausten' jakelua tuntemattomille vai olinko sen mielestä vaan niin tepe ;D
Satoi, kun lähdin koululta ajamaan ja kastuin, sitten sade loppui ja ajattelin että no hyvinhän tämä meni, ja sitten n. 100 metriä ennen kotiovea alko hervoton rankkasade. Mun eellä käveli nainen joka levitteli käsiään ja lauleli kun ajoin sen ohi. Sitä se kastuminen ei selvästi haitannut. No mutta, joka tapauksessa mulla oli tämän seurauksena kolmea eri tummuusastetta mun vaatteissa. Ah. Sain puristella niistä vettä. Sitten säikähdin kun yläkerrasta kuului kolinaa, vaikkei täällä pitäis olla ketään kotona, mutta se olikin remonttimies, joka on ilmeisesti aloittanut tänään myöhemmin kuin tavallisesti koska muuten sekin olis jo lähtenyt hiihtelemään. Nojoo. Tällasia supermielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka varmaan kuollaksenne tahdotte tietää.
Sitten piti soittaa takaisinpuhelu Mallelle, koska se oli yrittänyt tavoittaa mua kesken tunnin (se oli lukenu mun maanantaina lähettämän tekstarin vasta nyt). Siitä puhelusta jäi tyhmä olo, koska tiedän että toimin ikävästi, mutta ainakin se on nyt loppuunkäsitelty eikä mun pitäis miettiä koko juttua enää. Finito. Kaput.
Sitten piti soittaa Maralle, koska sekin oli yrittänyt tavoittaa mua kesken tunnin ja sain tietää lisää Faces-suunnitelmista.
(AI NIIN! Tähän siis liittyy esim sellaista että Veralle ei pidetäkään "rippi"juhlia, koska sille ei ole kuulemma niin väliks, joten periaatteessa voisin lähteä Facekseen sittenkin. Eilen kirjakaupassa kysyin Mirkun kanssa taskuoraakkelilta, että "Pitääkö mun mennä Facekseen?" tai jotain sinne päin, ja sit vastaus oli että "Kyllä." !!! HAHA saan aina vaan kyllä tai ei vastauksia LÅL)
Minä tahtoisin mennä sinne F:n ihan vaan päiväreissulle, mutta kun se tulis niin kalliiks. Ensin junamatkat Hesaan, sitten itse se perjantain päivälippu maksais 35€ (!!!!) ja sitten mahdollisia bensamaksuja jos menisin autokyydillä Karjaalle ja sitten ruuat ja sitten kaikki se ylimääränen, mitä tahtoisin sieltä ostaa. NYHYY. Ja SITTEN olisi kiva saada joku kaveri mukaan, mutta en tiedä kenet muka saisin, koska on kaukana ja maksaa paljon, ja en voi edes pyytää ennen kuin päätän että menenkö itsekään.
Ei pitäs elämää ottaa näin vaikeesti MUTTA KUN!!!!
Niin. Että sitten kun olin hoitanut nuo puhelut, niin oli ihan pakko ottaa American Ginger Ale Schweppes -tölkki ja juoda se kerralla.
Kerron vähän eilisestä, kun sattui tulemaan koneeton päivän enkä päässyt siitä eilen vielä kertomaan. Kesälukimon jälkeen menin Mirelle ja se teki kanttarellinuudeleita! Tai tuli siihen vihanneksia kyllä myös ja ne nuudelit oli aitoja japanilaisia, ja oli kyllä parempia kun limaiset lähikauppanuudelit. Ja sitten kookosmaitoa. Ja se oli ihan hirmu hyvää, ooh!
Mentiin jälkiruualle Houkutukseen äipän kanssa ja söin sellasen croissantin (minä ihan oikeesti unohdin ton sanan hetkellisesti! mietin että mikä ihme on se toinen nimi voisarvelle ja piti kattoo wikipediasta koska en muistanut o_o miten jähmeänä pää voi olla??) missä oli välissä mansikkaa ja brie-juustoa. Se juusto oli kyllä ihan tajuttoman mietoa, melkein hävyttömän. En tajunnut, mikä funktio on juustolla, joka ei maistu miltään.
Puhun vaan ruuasta. Håhå
Sitten käytiin kirjakaupassa, koska minun piti kustantaa äipän puolesta Mirelle maalaustarvikkeita ja sitten menin yläkertaan ja OI! Unelmien täyttymys: Akirat oli kappalehintaan 2€!! Sain 7 sarjista halvemmalla, mitä yks ois normaalisti tullu maksamaan. Oon niin pitkään halunnut sen sarjan omaksi (koska sillä on nostalgisia arvoja minulle ja lisäksi se on ultimaalinen klassikko), ja vaikka nyt puuttuu vielä 5, niin on tämä alku. Aah. Olin niin iloinen.
Sitten minut kaapattiinkin möksälle. Siellä oli mun ystävän vanhemmat ja yks toinenkin tuttavapariskunta vierailulla. Tein läksyjä laiturilla ja söin puol pussia herneitä ja syötin meidän lahden sorsille vanhaa leipää. Meillä oli hyvä leikki: minä palottelin aina yhden leivän kerralla syliin ja sitten laitoin molemmat kädet täyteen palasia ja heitin ne veteen yhtä aikaa. Niistä sorsista tuli aina ihan hervottomia, kun heitin ne leivänpalat, ja sen aikaa kun palottelin, niin ne jökötti siinä kivillä 30sentin päässä ja tuijotti mun käsiä.
Huomenna olis kahdet sanakokeet. Ei huvita. Tämän opin tänään ruotsissa:
R: "Vitsin teini!"
Sen laukaisi joku vastaantuleva random ällöttävä-juicetukkainen mies kun poljin sen ohi ylämäessä sateessa. Mietin, että mitähän ihmettä taas. Oliko se sen näkemys hyvästä huumorista vai harrastaako se vaan 'loukkausten' jakelua tuntemattomille vai olinko sen mielestä vaan niin tepe ;D
Satoi, kun lähdin koululta ajamaan ja kastuin, sitten sade loppui ja ajattelin että no hyvinhän tämä meni, ja sitten n. 100 metriä ennen kotiovea alko hervoton rankkasade. Mun eellä käveli nainen joka levitteli käsiään ja lauleli kun ajoin sen ohi. Sitä se kastuminen ei selvästi haitannut. No mutta, joka tapauksessa mulla oli tämän seurauksena kolmea eri tummuusastetta mun vaatteissa. Ah. Sain puristella niistä vettä. Sitten säikähdin kun yläkerrasta kuului kolinaa, vaikkei täällä pitäis olla ketään kotona, mutta se olikin remonttimies, joka on ilmeisesti aloittanut tänään myöhemmin kuin tavallisesti koska muuten sekin olis jo lähtenyt hiihtelemään. Nojoo. Tällasia supermielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka varmaan kuollaksenne tahdotte tietää.
Sitten piti soittaa takaisinpuhelu Mallelle, koska se oli yrittänyt tavoittaa mua kesken tunnin (se oli lukenu mun maanantaina lähettämän tekstarin vasta nyt). Siitä puhelusta jäi tyhmä olo, koska tiedän että toimin ikävästi, mutta ainakin se on nyt loppuunkäsitelty eikä mun pitäis miettiä koko juttua enää. Finito. Kaput.
Sitten piti soittaa Maralle, koska sekin oli yrittänyt tavoittaa mua kesken tunnin ja sain tietää lisää Faces-suunnitelmista.
(AI NIIN! Tähän siis liittyy esim sellaista että Veralle ei pidetäkään "rippi"juhlia, koska sille ei ole kuulemma niin väliks, joten periaatteessa voisin lähteä Facekseen sittenkin. Eilen kirjakaupassa kysyin Mirkun kanssa taskuoraakkelilta, että "Pitääkö mun mennä Facekseen?" tai jotain sinne päin, ja sit vastaus oli että "Kyllä." !!! HAHA saan aina vaan kyllä tai ei vastauksia LÅL)
Minä tahtoisin mennä sinne F:n ihan vaan päiväreissulle, mutta kun se tulis niin kalliiks. Ensin junamatkat Hesaan, sitten itse se perjantain päivälippu maksais 35€ (!!!!) ja sitten mahdollisia bensamaksuja jos menisin autokyydillä Karjaalle ja sitten ruuat ja sitten kaikki se ylimääränen, mitä tahtoisin sieltä ostaa. NYHYY. Ja SITTEN olisi kiva saada joku kaveri mukaan, mutta en tiedä kenet muka saisin, koska on kaukana ja maksaa paljon, ja en voi edes pyytää ennen kuin päätän että menenkö itsekään.
Ei pitäs elämää ottaa näin vaikeesti MUTTA KUN!!!!
Niin. Että sitten kun olin hoitanut nuo puhelut, niin oli ihan pakko ottaa American Ginger Ale Schweppes -tölkki ja juoda se kerralla.
Kerron vähän eilisestä, kun sattui tulemaan koneeton päivän enkä päässyt siitä eilen vielä kertomaan. Kesälukimon jälkeen menin Mirelle ja se teki kanttarellinuudeleita! Tai tuli siihen vihanneksia kyllä myös ja ne nuudelit oli aitoja japanilaisia, ja oli kyllä parempia kun limaiset lähikauppanuudelit. Ja sitten kookosmaitoa. Ja se oli ihan hirmu hyvää, ooh!
Mentiin jälkiruualle Houkutukseen äipän kanssa ja söin sellasen croissantin (minä ihan oikeesti unohdin ton sanan hetkellisesti! mietin että mikä ihme on se toinen nimi voisarvelle ja piti kattoo wikipediasta koska en muistanut o_o miten jähmeänä pää voi olla??) missä oli välissä mansikkaa ja brie-juustoa. Se juusto oli kyllä ihan tajuttoman mietoa, melkein hävyttömän. En tajunnut, mikä funktio on juustolla, joka ei maistu miltään.
Puhun vaan ruuasta. Håhå
Sitten käytiin kirjakaupassa, koska minun piti kustantaa äipän puolesta Mirelle maalaustarvikkeita ja sitten menin yläkertaan ja OI! Unelmien täyttymys: Akirat oli kappalehintaan 2€!! Sain 7 sarjista halvemmalla, mitä yks ois normaalisti tullu maksamaan. Oon niin pitkään halunnut sen sarjan omaksi (koska sillä on nostalgisia arvoja minulle ja lisäksi se on ultimaalinen klassikko), ja vaikka nyt puuttuu vielä 5, niin on tämä alku. Aah. Olin niin iloinen.
Sitten minut kaapattiinkin möksälle. Siellä oli mun ystävän vanhemmat ja yks toinenkin tuttavapariskunta vierailulla. Tein läksyjä laiturilla ja söin puol pussia herneitä ja syötin meidän lahden sorsille vanhaa leipää. Meillä oli hyvä leikki: minä palottelin aina yhden leivän kerralla syliin ja sitten laitoin molemmat kädet täyteen palasia ja heitin ne veteen yhtä aikaa. Niistä sorsista tuli aina ihan hervottomia, kun heitin ne leivänpalat, ja sen aikaa kun palottelin, niin ne jökötti siinä kivillä 30sentin päässä ja tuijotti mun käsiä.
Huomenna olis kahdet sanakokeet. Ei huvita. Tämän opin tänään ruotsissa:
"LÅT BLI!"Se tarkottaa: Anna olla.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Hei hei mitä kuuluu
Minä heräsin ihan liian aikasin ja oli outoa, kun ei ollut aamulla kiire.
Yritin pyöräillä rauhallisesti, ettei tulisi hiki, mutta tuli silti kun oli niin Qma ja piti vielä koululla kiivetä vitoskerrokseen.
Ruotsissa opena oli meidän koulun Tapsa, se on ollu mulla viimeks yköskurssissa. Hauskaa. Se kyllä puhuu turhan huutamalla.
Oli kummallista nähdä koulunaamoja, ehkä vähän rasittavaakin.
En muistanutkaan, miten löperöä kielten opiskelu (tunnilla) on.
Minun pitäs oikeesti tehdä läksyjä, mutta silti istun vaan tässä.
Kävin kirjastossa lukemassa yhden lehden ja lainaamassa yhden sarjiksen.
Kotiin tullessa kolmesta koirasta ei ollut jäljellä yhtäkään joten oon taas ollut yksin lähes koko päivän.
Tein jotain, mitä en oo tehnyt ikinä: istuin rappusille meidän ulko-oven eteen ja söin neljäsosan vesimelonista ihan koomana.
Ruuaks tein kasvisrisottoa ja käytin pitkästä aikaa esim kikherneitä ja tofua. Se jopa maistu ihan ok:lta, kun lillutin tarpeeks pitkään tomaattimurskassa. Jos minulta kysytään, niin tofu on yks keinotekoisimmista elintarvikkeista mitä tiiän, enkä koe sitä minään makunautintona enkä osaa käyttää sitä. Osittain varmaan tottumiskysymys. Ehkä mä tästä vielä nousen.
Söin niin paljon nälässäni että nyt on hirmu paha olo, enkä voi syödä koko iltana varmaan enää mitään.
Minun pyrkimykset kusee. En saa musaporukkaa kokoon ja piti lähettää Mallelle viesti, ettei onnistu. Se oli kamalaa. Yritin varmaan viis minuuttia painaa LÄHETÄ-nappia, mutta oli ihan käsittämättömän vaikeeta. INHOON tuottaa ihmisille pettymyksiä. INHOON sitä kun oon niin hiiri ja pelkään vastuuta.
Luultavasti teen vaan kaikesta taas paljon isompia asioita kuin ne onkaan. Mutta en voi sille mitään.
Toisaalta, en tajunnut että melkein kaikissa valinnoissa ja päätöksissä kahden välillä on useimmiten myös se kolmas vaihtoehto: olla valitsematta kumpaakaan.
Yritin pyöräillä rauhallisesti, ettei tulisi hiki, mutta tuli silti kun oli niin Qma ja piti vielä koululla kiivetä vitoskerrokseen.
Ruotsissa opena oli meidän koulun Tapsa, se on ollu mulla viimeks yköskurssissa. Hauskaa. Se kyllä puhuu turhan huutamalla.
Oli kummallista nähdä koulunaamoja, ehkä vähän rasittavaakin.
En muistanutkaan, miten löperöä kielten opiskelu (tunnilla) on.
Minun pitäs oikeesti tehdä läksyjä, mutta silti istun vaan tässä.
Kävin kirjastossa lukemassa yhden lehden ja lainaamassa yhden sarjiksen.
Kotiin tullessa kolmesta koirasta ei ollut jäljellä yhtäkään joten oon taas ollut yksin lähes koko päivän.
Tein jotain, mitä en oo tehnyt ikinä: istuin rappusille meidän ulko-oven eteen ja söin neljäsosan vesimelonista ihan koomana.
Ruuaks tein kasvisrisottoa ja käytin pitkästä aikaa esim kikherneitä ja tofua. Se jopa maistu ihan ok:lta, kun lillutin tarpeeks pitkään tomaattimurskassa. Jos minulta kysytään, niin tofu on yks keinotekoisimmista elintarvikkeista mitä tiiän, enkä koe sitä minään makunautintona enkä osaa käyttää sitä. Osittain varmaan tottumiskysymys. Ehkä mä tästä vielä nousen.
Söin niin paljon nälässäni että nyt on hirmu paha olo, enkä voi syödä koko iltana varmaan enää mitään.
Minun pyrkimykset kusee. En saa musaporukkaa kokoon ja piti lähettää Mallelle viesti, ettei onnistu. Se oli kamalaa. Yritin varmaan viis minuuttia painaa LÄHETÄ-nappia, mutta oli ihan käsittämättömän vaikeeta. INHOON tuottaa ihmisille pettymyksiä. INHOON sitä kun oon niin hiiri ja pelkään vastuuta.
Luultavasti teen vaan kaikesta taas paljon isompia asioita kuin ne onkaan. Mutta en voi sille mitään.
Toisaalta, en tajunnut että melkein kaikissa valinnoissa ja päätöksissä kahden välillä on useimmiten myös se kolmas vaihtoehto: olla valitsematta kumpaakaan.
"Hei hei mitä kuuluu
sä kysyt ja kaikki on ok
no hyvä sun on puhuu
kun sä et tiedä miltä musta tuntuu!"
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Murheisen epävarmuuden alho
HYIHYIHYIHYI YHYYY
Minä nousin tänään puoli seitsemältä, koska piti ehtiä ajoissa Kiponniemen vierailupäivän kastekirkkoon ja huomenna pitää myös herätä suht fiksuun aikaan, koska pitää PALATA KOULUN PENKILLE HYIHYI vaikka eka tunti alkaakin vasta 12.20, öhmöhm krhm.
MUT SILTI!
:(
Väsyttää ja on jotenkin tosi kooma olo taas. Uupunut. Vaikka siis Kippolassa oli kyllä mukava käydä. Siinä on taas ihan oma syklinsä: Kipari järkätään joka vuosi ja siellä on osittain samat ihmiset vetämässä mut suurin osa porukkaa on uusia, mut perussisältö ja perusleirineteneminen on aina sama.
Omasta Kiparista on aikaa kolme kesää, joten siihen kokemukseenkin on saanut jo sopivasti etäisyyttä. Siitä aspektista oli ihan vinkeää tarkkailla tämän vuoden leiriläisiä; miten ne antautuu melkein opitun oloisesti ylistyssessioon, miten ne haahuilee leirialueella, miten ne puhuu, jne. Tuntuu, että joka vuosi kehitys menee samalla tavalla. 18 meni järvessä kasteelle, mukana muun muassa minun pikkuveli. Jos kastejuhla olis vasta leirin lopussa eikä puolivälissä, niin uskallan heittää että silloin järveen talsis varmaan kaksi kertaa tuo määrä. Niin ja leiriläisiä oli siis joku 80 ja isosia 12.
Äippä halus käydä kotimatkalla Viherlandiassa. Se jumitti siellä ihan törkeen kauan, mutta loppujen lopuks osti vain yhen pienen kukan. Joka hais tosi pahalta. MINÄKIN jopa ostin enemmän, nimittäin valkoisen ison ruukun mun anopinkieleen (jonka sain Suvilta ihan yllätyksenä, kiitos!!) ja sitten jonkun omituisen kasvin jossa oli oranssi 'kukka' ja oranssi ruukku, joten se mätsää mun toisiin verhoihin. Jea.
Minä tein tänään päätöksen yhden päällekkäisyysasian suhteen. Luultavasti tein sen ääliömäisen myöhään, mutta pitkitän aina vaikeita asioita. Ja kerrankin olin jopa epäitsekäs, mutta se ei tarkoita sitä, että päätös välttämättä oli oikea.
(Ja itse asiassa jonkun mielestä päätös voisi olla kannaltani itsekäskin, koska sen ansiosta pääsen laulamaan ja minä tykkään laulaa. Riippuu näkökulmasta. Mutta sen takia tuotan pettymyksen kahdelle ystävälleni ja rikon meidän kesäperinteen. Ja sen takia joudun tuhraamaan aikaa kahdesta viimeistä kesäviikosta ja lisäksi yksi asia lisää, mistä stressata ja ahdistua. JA sitä paitsi, mun äänihuulet tais oikeesti rasittua siitä puolentoista viikon takaisesta [lähes] totaalisesta äänenmenetyksestä, koska ne ei ole vieläkään täysin kunnossa. Sen huomaa varsinkin laulaessa. Toivon, että ne ehtii parantua - tai ehkä mun pitäs vaan opetella parempi ja oikeempi tekniikka laulaa..)
Minusta tuntuu ahdistuneelta ja epävarmalta, enkä uskonut, että tältä tuntuisi lomalla. Luulin, että onnistuisin säästämään sen edes koulun alkamiseen.
Unohdin edellisissä postauksissa muuten yhden muunkin ärsyttävän päällekkäisyyden. Syyskuussa on SopuSointu-viikonloppuleiri Kiponniemessä (taas) ja ylläripylläri, samana v-loppuna on myös Helsingin Sarjakuvafestivaalit. Oon ehkä superkatkera. En pääse Facekseen, en pääse tonne.. molemmat löysin viime vuonna ja ajattelin tehdä niistä perinteet mutta hyvin lähtee saakeli!
Joskus olen elämälle vihainen.
Minä nousin tänään puoli seitsemältä, koska piti ehtiä ajoissa Kiponniemen vierailupäivän kastekirkkoon ja huomenna pitää myös herätä suht fiksuun aikaan, koska pitää PALATA KOULUN PENKILLE HYIHYI vaikka eka tunti alkaakin vasta 12.20, öhmöhm krhm.
MUT SILTI!
:(
Väsyttää ja on jotenkin tosi kooma olo taas. Uupunut. Vaikka siis Kippolassa oli kyllä mukava käydä. Siinä on taas ihan oma syklinsä: Kipari järkätään joka vuosi ja siellä on osittain samat ihmiset vetämässä mut suurin osa porukkaa on uusia, mut perussisältö ja perusleirineteneminen on aina sama.
Omasta Kiparista on aikaa kolme kesää, joten siihen kokemukseenkin on saanut jo sopivasti etäisyyttä. Siitä aspektista oli ihan vinkeää tarkkailla tämän vuoden leiriläisiä; miten ne antautuu melkein opitun oloisesti ylistyssessioon, miten ne haahuilee leirialueella, miten ne puhuu, jne. Tuntuu, että joka vuosi kehitys menee samalla tavalla. 18 meni järvessä kasteelle, mukana muun muassa minun pikkuveli. Jos kastejuhla olis vasta leirin lopussa eikä puolivälissä, niin uskallan heittää että silloin järveen talsis varmaan kaksi kertaa tuo määrä. Niin ja leiriläisiä oli siis joku 80 ja isosia 12.
Äippä halus käydä kotimatkalla Viherlandiassa. Se jumitti siellä ihan törkeen kauan, mutta loppujen lopuks osti vain yhen pienen kukan. Joka hais tosi pahalta. MINÄKIN jopa ostin enemmän, nimittäin valkoisen ison ruukun mun anopinkieleen (jonka sain Suvilta ihan yllätyksenä, kiitos!!) ja sitten jonkun omituisen kasvin jossa oli oranssi 'kukka' ja oranssi ruukku, joten se mätsää mun toisiin verhoihin. Jea.
Minä tein tänään päätöksen yhden päällekkäisyysasian suhteen. Luultavasti tein sen ääliömäisen myöhään, mutta pitkitän aina vaikeita asioita. Ja kerrankin olin jopa epäitsekäs, mutta se ei tarkoita sitä, että päätös välttämättä oli oikea.
(Ja itse asiassa jonkun mielestä päätös voisi olla kannaltani itsekäskin, koska sen ansiosta pääsen laulamaan ja minä tykkään laulaa. Riippuu näkökulmasta. Mutta sen takia tuotan pettymyksen kahdelle ystävälleni ja rikon meidän kesäperinteen. Ja sen takia joudun tuhraamaan aikaa kahdesta viimeistä kesäviikosta ja lisäksi yksi asia lisää, mistä stressata ja ahdistua. JA sitä paitsi, mun äänihuulet tais oikeesti rasittua siitä puolentoista viikon takaisesta [lähes] totaalisesta äänenmenetyksestä, koska ne ei ole vieläkään täysin kunnossa. Sen huomaa varsinkin laulaessa. Toivon, että ne ehtii parantua - tai ehkä mun pitäs vaan opetella parempi ja oikeempi tekniikka laulaa..)
Minusta tuntuu ahdistuneelta ja epävarmalta, enkä uskonut, että tältä tuntuisi lomalla. Luulin, että onnistuisin säästämään sen edes koulun alkamiseen.
Unohdin edellisissä postauksissa muuten yhden muunkin ärsyttävän päällekkäisyyden. Syyskuussa on SopuSointu-viikonloppuleiri Kiponniemessä (taas) ja ylläripylläri, samana v-loppuna on myös Helsingin Sarjakuvafestivaalit. Oon ehkä superkatkera. En pääse Facekseen, en pääse tonne.. molemmat löysin viime vuonna ja ajattelin tehdä niistä perinteet mutta hyvin lähtee saakeli!
Joskus olen elämälle vihainen.
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Liikaa liikaa
Minna innostui Disneystä niin, että halusi vielä eilisenkin illan katsoa niitä. Eilen tuli listaan lisukkeeksi siis Hercules, 101 dalmatialaista ja Keisarin uudet kuviot. Hyviä kaikki. Mutta paljon vielä jälellä.
Vanhukset läksi eilen illalla möksälle ja viettivät siellä yönkin ja tämän koko päivän. Ei oo vieläkään kuulunu takaisin. Ne on luultavasti rehkineet kovaa kyytiä patiota vai mitä lie terassia sinne ruokailupaikalle.
..eli olen viettänyt vallan yksinäisen päivän kotona yksinäni Neran kanssa. Ollaan oltu ihan naisten kesken. Ei mun energia oo riittänyt mihinkään muuhun, en tiedä minne se on imeytynyt. Oon vaan koomannut koko päivän, ei oo huvittanu olla reipas ja aikaansaava, oon nukahdellu millon sattuu ja minne sattuu. Ehkä se johtuu tosta koko päivän kestäneestä taivaan harmaudesta ja vähittäisestä sateesta.
Käytiin pitkästä aikaa kävelemässä Neekun kanssa kunnolla ja se näytti ihan uitetulta koiralta, kun oli niin kosteaa.
Hauskinta on ollut se, kun on voinut kävellä pitkin taloa vaikka alasti kenenkään häiritsemättä ja käydä vessassa ovi auki.
Ja omituisinta se, kun on niin hiljaista ja oon kuullut koko päivänä puhetta niin vähän. Vaan ulkona vähän ja se, mitä oon Neekulle jutellu, ja sit kun äippä soitti. Siinä se.
Melkein kuin joku hiljaisuuden retriitti, vaikken sellasessa oo kyllä koskaan ollu.
En tiedä, oonko ikinä ollu kahdestaan Neekun kanssa edes tällasta aikaa yksin kotona. Ei tuu mieleen. Ehkä tää päivä on siks tuntunut niin kummalliselta.
Oon mä jotain pientä tehnytkin. Luin uskontoa vähän, tosin välissä otin päikkärit kun alko nukuttaa (ylläri), ja sitten kirjotin yhden pienen tekstin Dynamiten kirjoituskilpailuun. Siis tosiaan pienen, koska siinä oli maksimi 1800 merkkiä. Siinä mun uurastukset.
Maailmassa on ihan liikaa elokuvia, jotka tahtoisin nähdä, ja kirjoja, jotka tahtoisin lukea, ja ihmisiä, jotka tahtoisin kohdata, niin että en kyllä ala. Miks on niin tällasta. Aika vaan kuluu ja kaikki vaan pyörii samaa sykliä uudestaan ja uudestaan ja mua ottaa päähän ja uuaarh en tie mitä selitän loppu.
Vanhukset läksi eilen illalla möksälle ja viettivät siellä yönkin ja tämän koko päivän. Ei oo vieläkään kuulunu takaisin. Ne on luultavasti rehkineet kovaa kyytiä patiota vai mitä lie terassia sinne ruokailupaikalle.
..eli olen viettänyt vallan yksinäisen päivän kotona yksinäni Neran kanssa. Ollaan oltu ihan naisten kesken. Ei mun energia oo riittänyt mihinkään muuhun, en tiedä minne se on imeytynyt. Oon vaan koomannut koko päivän, ei oo huvittanu olla reipas ja aikaansaava, oon nukahdellu millon sattuu ja minne sattuu. Ehkä se johtuu tosta koko päivän kestäneestä taivaan harmaudesta ja vähittäisestä sateesta.
Käytiin pitkästä aikaa kävelemässä Neekun kanssa kunnolla ja se näytti ihan uitetulta koiralta, kun oli niin kosteaa.
Hauskinta on ollut se, kun on voinut kävellä pitkin taloa vaikka alasti kenenkään häiritsemättä ja käydä vessassa ovi auki.
Ja omituisinta se, kun on niin hiljaista ja oon kuullut koko päivänä puhetta niin vähän. Vaan ulkona vähän ja se, mitä oon Neekulle jutellu, ja sit kun äippä soitti. Siinä se.
Melkein kuin joku hiljaisuuden retriitti, vaikken sellasessa oo kyllä koskaan ollu.
"Sometimes I feel so confused
I'm under the illusion that I have to choose
I love you always know the way
the way back home always is the same"
En tiedä, oonko ikinä ollu kahdestaan Neekun kanssa edes tällasta aikaa yksin kotona. Ei tuu mieleen. Ehkä tää päivä on siks tuntunut niin kummalliselta.
Oon mä jotain pientä tehnytkin. Luin uskontoa vähän, tosin välissä otin päikkärit kun alko nukuttaa (ylläri), ja sitten kirjotin yhden pienen tekstin Dynamiten kirjoituskilpailuun. Siis tosiaan pienen, koska siinä oli maksimi 1800 merkkiä. Siinä mun uurastukset.
"Hey there sunshine lift my heart
I know life is long but it goes so fast
I love you never feeling old
You never bought the rubbish that they sold"
Maailmassa on ihan liikaa elokuvia, jotka tahtoisin nähdä, ja kirjoja, jotka tahtoisin lukea, ja ihmisiä, jotka tahtoisin kohdata, niin että en kyllä ala. Miks on niin tällasta. Aika vaan kuluu ja kaikki vaan pyörii samaa sykliä uudestaan ja uudestaan ja mua ottaa päähän ja uuaarh en tie mitä selitän loppu.
torstai 23. heinäkuuta 2009
Disney-ryöpyn spontaani ahdistus
Tiedättekö, mikä on superinhottavaa?
PÄÄLLEKKÄISYYDET.
Eli se, kun samaan aikaan tapahtuu useampia kivoja asioita, joissa tahtoisi olla mukana. Tiedän, että elämä on valintoja ja se koostuu niiden päätösten seurauksista, mitä ihminen tekee, mutta siltikin minä inhoan sitä, että pitää valita asioiden välillä. HYI.
Kerron ajankohtaisia esimerkkejä.
ESIM 1: Faces on hellyttävä etnofestari Etelä-Suomessa Karjaan lähellä. Olin siellä viime kesänä isoisosiskon kanssa ja oli kivaa ja tahtoisin sinne tänäkin vuonna.
MUTTA: Mire ei saanut sille v-lopulle lomaa vaikka anoi ja toisekseen, äiti on päättänyt pitää pikkuveljeni "rippi"juhlat sinä lauantaina. Koska Billnäsiin ajaa kauan, niin asiat mutkistuu entisestään. Ja lisäksi sisko sano että se menis mielummin sinä viikonloppuna olevaan koiranäyttelyyn. Niin että niin. Itkenkö vai parunko.
ESIM 2: Viikonloput meinaa loppua kesken ja viikoilla reissaamisesta ei enää puhuta, koska MAANANTAINA ALKAA KESÄLUKIO, ja meillä on Maijujen kanssa vielä perinteinen Hesanreissu tekemättä. Miksi on niin vaikeaa. Nyhyy.
No, me suunniteltiin sitä viikonlopulle ennen koulujen alkua.
MUTTA: Matkalla Kiponniemeen menin puhelimessa lupaamaan Mallelle ottavani ainakin alustavasti musavastuun jostain häppeningistä Sonkajärvellä joka on juuri sinä perjantaina, kun mun pitäisi olla tyttöjen kanssa Hesassa. Toisaalta, me ei oltu lyöty sitä v-loppua lukkoon ihan virallisestivirallisesti, mutta toisaalta en muistanut ilman kalenteria että se oli edes suunniteltu siihen ajankohtaan, kun menin lupautumaan Mallelle.
Ja nyt minulla on kauheat omantunnon tuskat ja hirveä dilemma, enkä tiedä mitä teen. Inhoan tuottaa pettymyksiä muille (ja itselleni).
Psyykkeeni ei kestä ajattelemasta nyt lisää näitä. Muuten murrun murheesta.
Olen ollut ihmisten ympäröimänä nyt muutaman päivän, joten en ole blogannut. Tapahtui muun muassa sellaista, että keskiviikkona Maijukka tuli lähes spontaanisti päiväreissulle Kuopioon minun tyköni. Sitten pyörimme spontaanisti keskustassa ja tuhlasin taas spontaanisti rahaa Suomalaisessa kirjakaupassa (onneksi äiti ymmärtää oikkujani) ja ostin Henkkamaukalta spontaanisti alessa olevat miesten collegeshortsit, joissa oon nyt kulkenut puolitoista päivää. (Nämä on tosi mukavat. Haarukset roikkuu puolireidessä, mutta eikö se ole miestenhousuissa melkein sääntö ennemmin kuin poikkeus.) Päätimme spontaanisti mennä katsomaan Ice Age kolmosen ja sitä ennen spontaanisti pizzalle. Leffa oli hauska, koska päätin etten ajattele liikaa enkä ole liian kriittinen tai kyyninen. Vähän kyllä pisti vihaksi, koska elokuvan aikana viitattiin vitseissä ihan tosi monta kertaa miesten sukupuolielimiin. Minusta se oli ennemminkin ällöttävää kuin hauskaa, ja teennäistä myös, koska siitä hohkaa se, että yritetään vain kosiskella aikuiskatsojia, jotka on joutuneet tuomaan lapsensa leffaan. Ja lisäksi se leffa pyöri hirveesti eritteiden ympärillä. Mutta se siitä.
Illalla menimme vielä spontaanisti ABCille ruokaostoksille ja katsoimme spontaanisti Toy Story kakosen. En tiedä miksi. Mutta spontaani oli päivän teema, jos se jäi epäselväksi jollekulle.
Kirjakaupassa sattui muuten surullinen juttu. Bongasimme mietelausekirjojen kohdasta taskuoraakkeli-kirjan, missä jokaiselle sivulle pystyi kirjoittamaan kysymyksen ja viereisellä sivulla oli siihen vastaus. Kysyin kirjalta, että jaksanko elää. Se vastasi "Ei". Eli loppu on varmaan lähellä..
Torstai menikin sitten elokuvia katsellessa. Pidettiin tyttöjen (Minna, Henni, Suvi, Maisa 2elokuvan+1lopun ajan) kanssa Disney-maraton. Olin kasannut meiltä kaikki klassikoimmat Disney-leffat aikajärjestykseen ja sitten lähdettiin siitä karsimaan. Karsimisen jälkeenkin oli vielä liikaa elokuvia, mutta ei yksi päivä riitä kaikkien katsomiseen millään. Minä ja Minna katottiin eniten, 9 leffaa, ja siihen meni karkeasti arvioiden noin 14 tuntia. Ohjelmisto oli tällä kertaa tällainen:
Lumikki
(koska se on kaikkein ensimmäinen ja pelkästään jo siksi klassikko, vaikka huomasi kyllä, miten naishenkilöiden eleet kuvasti sen ajan näyteltyjen elokuvien naisnäyttelijöiden elehdintää. ja miten se oli hidastempoinen, huaaah)
Bambi
(koska en ollut nähnyt sitä aikoihin ja se oli lyhyt, vaikka äänitys oli kyllä huonolaatuinen, mutta leffa onkin tehty -42, joten ei ihme toisaalta. en muistanut että tämäkin oli näin hidastempoinen ja tapahtumaköyhä ja juoneltaan tosi olematon. ja suomidubissa bambilla oli niin raivostuttavan tyttömäinen ääni, että se oli epäuskottavaa, ja ihan totta, voiko muka Bambi olla ylipäätään pojan nimi??)
Tuhkimo
(tää oli muistaakseni tehty -50, ja oli tultu onneksi jo aimo harppaus eteenpäin huumorissa ja toiminnan tiheydessä muutenkin. yllättävän hauska siihen nähden, että ennakkokäsitys onkin vähän lälly)
Pieni merenneito
(koska se vaan on niin ihana ja söpö. naisfiguurit oli edennyt jo siihen pisteeseen, ettei realistisuudella ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. mutta ah, prinssi Erik on kyllä aika hot. ja Ursula ihanan kiero ja tursuava.)
Aristokatit
(tää oli piristävää vaihtelua, koska lopputulokseen on jätetty tosi paljon luonnosviivoja näkyviin verrattuna monien muiden leffojen selkeisiin tummiin ääriviivoihin. ja tääkin on hauska, aina)
Kaunotar ja hirviö
(koska en tätäkään ollut nähnyt aikoihin. joo, onhan nää ihan tajuttoman naiiveja ja joo, onhan nää ihan tosi ennalta-arvattavia jnejne, mutta tämäkin oli parempi leffa kuin muistelin)
Aladdin
(koska tämä on vaan niiin huippu. tarina on hyvä, hahmot on hyvät, dubit on tajuttoman hyvät, varsinkin Loiri vetää Hengen spiikit niin tajuttoman hyvin ettei rajaa, ja koska Ali on vaan niiiiiin Qma, aah, ja Menkenin musat on vaan niin hyvät, vaikka ne on kyllä aina. EDIT//Wikipediasta selvisikin, että Disney oli valinnu 90-luvulla Aladdinin suomidubin maailman parhaaks Aladdin dubiksi, ja en kyllä ihmettele)
Mulan
(koska tämäkin on vaan niin hyvä. piristävän erilainen muihin Disney-leffoihin verrattuna, koska kulttuuripiiri mitä kuvataan on niin erilainen. ja Minna huomasi, että tämä oli meidän katsomista leffoista ainut, missä päähenkilöllä oli molemmat vanhemmat. outoa?)
Notre Damen kellonsoittaja
(ei ehkä paras leffa mihin lopettaa, koska tämä on yllättävän tumma ja rankka, koska Quasimodo on niin parka ja sillä on niin häiriintynyt kasvattaja ja ihmiset on tosi rasistisia ja uskonnollisia viittauksia on lastenleffaan yllättävän paljon jnejne. mutta huippu. ei siitä pääse yli eikä ympäri.)
Nostalgiaryöppy tuli kyllä. Jos kylmiltään pitäisi muistella, mitä kussakin leffassa tarkasti tapahtuu, niin en muistaisi, mutta sitten kun niitä rupesi kattomaan, niin tapahtumat alkoi soljua mieleen ja useimmiten muisti seuraavat repliikitkin. Onhan Disneyt lällyjä ja mitä uudempaan päin mennään, sitä hyperaktiivisempia ja väkivaltaisempia ja yritettyähuumoriatäyteentungetumpia ne on, mutta silti - monet niistä on hyviä leffoja. Hyvin piirrettyjä, hyvin rakennettuja kokonaisuuksia, hyviä musiikkeja. Vaikka tollasia maratoneja vois kyllä pitää vaikka kuinka, nytkin jäi monta klassikkoa (kuten vaikka Leijonakuningas tai Pocahontas) kattomatta.
Pointsit Mindelle kun se jaksoi jäädä mun kanssa yöhön saakka! Lopetettiin vasta kakskyt vailla neljä.
Ai niin. Yllätyin taas siitä, miten monet Disneytkin pohjautuu nimenomaan eurooppalaisiin satuihin. Vaikka toki ne ammentaa muunkin maalaisista.
Leffojen aikana pääsin huutamaan aika monesti muuten:
Henni ei kyllä aina riemastunut.
Pussaamisesta tuli muuten mieleen, että senkin kehittymisen huomasi. Aika-akseli Lumikista Notre Dameen on kuitenkin 59 vuotta. Lumikissa pari pussasi KERRAN ja ihan hirmu kevyesti, ettei varmasti sellanen suukko kyllä herättäisi jotain akkaa myrkkyunesta. Kiihkeysaste suudelmissa kasvoi järestään mitä uudempi leffa oli. Aladdinissa pusut oli jo melko intohimoisia, ja Jasmin kaiken lisäksi pussas Jafaria saadakseen sen huomion pois Aladdinista (miettikää mitä pikkutytöille opetetaan! ja Jafar oli vielä hirmu liero ja likainen vanha äijä!), mutta Notre Damessa mentiin jo oikein herkistelyn puolelle kun Esmeralda ja Phoebus nuoleskelee jälkimmäisen sairasvuoteella, vaikka vielä vähän aikaisemmin Esmeralda katsoi Phoebusta vaan pahalla silmällä. Syljenvaihtoa edisti vielä ällöttävän kliseinen sananvaihto, kun Esmeralda ompeli Phoebuksen haavaa.
Ja tässä siis viitattiin Amorin nuoleen. UAAARh! Ja raukka Quasi vaan kattelee vieressä ihan murheen murtamana. Nyhyy.
Nojoo, mutta siis pointti oli siinä että suurin osa elokuvista on kuitenkin aikansa lapsia, ja on mielenkiintoista huomata miten ajat muuttuu : D Tai niiden kuvaukset. Esim Aladdinissa moneen otteeseen viitattiin Allahiin, enkä jotenkin usko, että nykyään tehtävissä elokuvissa se onnistuisi. Ainakaan siis lastenleffoissa.
Ällöttävin kokemus oli ehkä kun Gaston esitteli rintakarvojaan Kaunottaressa ja hirviössä.
En jaksanut painaa mieleen kaikkia hyviä reploja, mutta tässä muutama random. Lumikin Jörö oli sitä mieltä, että naiset ovat käärmeitä, jotka punovat juonia. Millaisia?
Naistenmiehen läppää, a lá Aristokatit:
Ja sitten yksi jokeri, jonka Maijukka palautti mieleeni ja jonka iskä luuli osaavansa sijoittaa oikeaan leffaan.
Arvatkaa mistä leffasta.
Ja NYT loppu tämä jättipäivitys, joka tappaa lukijansa puutumukseen.
PÄÄLLEKKÄISYYDET.
Eli se, kun samaan aikaan tapahtuu useampia kivoja asioita, joissa tahtoisi olla mukana. Tiedän, että elämä on valintoja ja se koostuu niiden päätösten seurauksista, mitä ihminen tekee, mutta siltikin minä inhoan sitä, että pitää valita asioiden välillä. HYI.
Kerron ajankohtaisia esimerkkejä.
ESIM 1: Faces on hellyttävä etnofestari Etelä-Suomessa Karjaan lähellä. Olin siellä viime kesänä isoisosiskon kanssa ja oli kivaa ja tahtoisin sinne tänäkin vuonna.
MUTTA: Mire ei saanut sille v-lopulle lomaa vaikka anoi ja toisekseen, äiti on päättänyt pitää pikkuveljeni "rippi"juhlat sinä lauantaina. Koska Billnäsiin ajaa kauan, niin asiat mutkistuu entisestään. Ja lisäksi sisko sano että se menis mielummin sinä viikonloppuna olevaan koiranäyttelyyn. Niin että niin. Itkenkö vai parunko.
ESIM 2: Viikonloput meinaa loppua kesken ja viikoilla reissaamisesta ei enää puhuta, koska MAANANTAINA ALKAA KESÄLUKIO, ja meillä on Maijujen kanssa vielä perinteinen Hesanreissu tekemättä. Miksi on niin vaikeaa. Nyhyy.
No, me suunniteltiin sitä viikonlopulle ennen koulujen alkua.
MUTTA: Matkalla Kiponniemeen menin puhelimessa lupaamaan Mallelle ottavani ainakin alustavasti musavastuun jostain häppeningistä Sonkajärvellä joka on juuri sinä perjantaina, kun mun pitäisi olla tyttöjen kanssa Hesassa. Toisaalta, me ei oltu lyöty sitä v-loppua lukkoon ihan virallisestivirallisesti, mutta toisaalta en muistanut ilman kalenteria että se oli edes suunniteltu siihen ajankohtaan, kun menin lupautumaan Mallelle.
Ja nyt minulla on kauheat omantunnon tuskat ja hirveä dilemma, enkä tiedä mitä teen. Inhoan tuottaa pettymyksiä muille (ja itselleni).
Psyykkeeni ei kestä ajattelemasta nyt lisää näitä. Muuten murrun murheesta.
Olen ollut ihmisten ympäröimänä nyt muutaman päivän, joten en ole blogannut. Tapahtui muun muassa sellaista, että keskiviikkona Maijukka tuli lähes spontaanisti päiväreissulle Kuopioon minun tyköni. Sitten pyörimme spontaanisti keskustassa ja tuhlasin taas spontaanisti rahaa Suomalaisessa kirjakaupassa (onneksi äiti ymmärtää oikkujani) ja ostin Henkkamaukalta spontaanisti alessa olevat miesten collegeshortsit, joissa oon nyt kulkenut puolitoista päivää. (Nämä on tosi mukavat. Haarukset roikkuu puolireidessä, mutta eikö se ole miestenhousuissa melkein sääntö ennemmin kuin poikkeus.) Päätimme spontaanisti mennä katsomaan Ice Age kolmosen ja sitä ennen spontaanisti pizzalle. Leffa oli hauska, koska päätin etten ajattele liikaa enkä ole liian kriittinen tai kyyninen. Vähän kyllä pisti vihaksi, koska elokuvan aikana viitattiin vitseissä ihan tosi monta kertaa miesten sukupuolielimiin. Minusta se oli ennemminkin ällöttävää kuin hauskaa, ja teennäistä myös, koska siitä hohkaa se, että yritetään vain kosiskella aikuiskatsojia, jotka on joutuneet tuomaan lapsensa leffaan. Ja lisäksi se leffa pyöri hirveesti eritteiden ympärillä. Mutta se siitä.
Illalla menimme vielä spontaanisti ABCille ruokaostoksille ja katsoimme spontaanisti Toy Story kakosen. En tiedä miksi. Mutta spontaani oli päivän teema, jos se jäi epäselväksi jollekulle.
Kirjakaupassa sattui muuten surullinen juttu. Bongasimme mietelausekirjojen kohdasta taskuoraakkeli-kirjan, missä jokaiselle sivulle pystyi kirjoittamaan kysymyksen ja viereisellä sivulla oli siihen vastaus. Kysyin kirjalta, että jaksanko elää. Se vastasi "Ei". Eli loppu on varmaan lähellä..
Torstai menikin sitten elokuvia katsellessa. Pidettiin tyttöjen (Minna, Henni, Suvi, Maisa 2elokuvan+1lopun ajan) kanssa Disney-maraton. Olin kasannut meiltä kaikki klassikoimmat Disney-leffat aikajärjestykseen ja sitten lähdettiin siitä karsimaan. Karsimisen jälkeenkin oli vielä liikaa elokuvia, mutta ei yksi päivä riitä kaikkien katsomiseen millään. Minä ja Minna katottiin eniten, 9 leffaa, ja siihen meni karkeasti arvioiden noin 14 tuntia. Ohjelmisto oli tällä kertaa tällainen:
Lumikki
(koska se on kaikkein ensimmäinen ja pelkästään jo siksi klassikko, vaikka huomasi kyllä, miten naishenkilöiden eleet kuvasti sen ajan näyteltyjen elokuvien naisnäyttelijöiden elehdintää. ja miten se oli hidastempoinen, huaaah)
Bambi
(koska en ollut nähnyt sitä aikoihin ja se oli lyhyt, vaikka äänitys oli kyllä huonolaatuinen, mutta leffa onkin tehty -42, joten ei ihme toisaalta. en muistanut että tämäkin oli näin hidastempoinen ja tapahtumaköyhä ja juoneltaan tosi olematon. ja suomidubissa bambilla oli niin raivostuttavan tyttömäinen ääni, että se oli epäuskottavaa, ja ihan totta, voiko muka Bambi olla ylipäätään pojan nimi??)
Tuhkimo
(tää oli muistaakseni tehty -50, ja oli tultu onneksi jo aimo harppaus eteenpäin huumorissa ja toiminnan tiheydessä muutenkin. yllättävän hauska siihen nähden, että ennakkokäsitys onkin vähän lälly)
Pieni merenneito
(koska se vaan on niin ihana ja söpö. naisfiguurit oli edennyt jo siihen pisteeseen, ettei realistisuudella ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. mutta ah, prinssi Erik on kyllä aika hot. ja Ursula ihanan kiero ja tursuava.)
Aristokatit
(tää oli piristävää vaihtelua, koska lopputulokseen on jätetty tosi paljon luonnosviivoja näkyviin verrattuna monien muiden leffojen selkeisiin tummiin ääriviivoihin. ja tääkin on hauska, aina)
Kaunotar ja hirviö
(koska en tätäkään ollut nähnyt aikoihin. joo, onhan nää ihan tajuttoman naiiveja ja joo, onhan nää ihan tosi ennalta-arvattavia jnejne, mutta tämäkin oli parempi leffa kuin muistelin)
Aladdin
(koska tämä on vaan niiin huippu. tarina on hyvä, hahmot on hyvät, dubit on tajuttoman hyvät, varsinkin Loiri vetää Hengen spiikit niin tajuttoman hyvin ettei rajaa, ja koska Ali on vaan niiiiiin Qma, aah, ja Menkenin musat on vaan niin hyvät, vaikka ne on kyllä aina. EDIT//Wikipediasta selvisikin, että Disney oli valinnu 90-luvulla Aladdinin suomidubin maailman parhaaks Aladdin dubiksi, ja en kyllä ihmettele)
Mulan
(koska tämäkin on vaan niin hyvä. piristävän erilainen muihin Disney-leffoihin verrattuna, koska kulttuuripiiri mitä kuvataan on niin erilainen. ja Minna huomasi, että tämä oli meidän katsomista leffoista ainut, missä päähenkilöllä oli molemmat vanhemmat. outoa?)
Notre Damen kellonsoittaja
(ei ehkä paras leffa mihin lopettaa, koska tämä on yllättävän tumma ja rankka, koska Quasimodo on niin parka ja sillä on niin häiriintynyt kasvattaja ja ihmiset on tosi rasistisia ja uskonnollisia viittauksia on lastenleffaan yllättävän paljon jnejne. mutta huippu. ei siitä pääse yli eikä ympäri.)
Nostalgiaryöppy tuli kyllä. Jos kylmiltään pitäisi muistella, mitä kussakin leffassa tarkasti tapahtuu, niin en muistaisi, mutta sitten kun niitä rupesi kattomaan, niin tapahtumat alkoi soljua mieleen ja useimmiten muisti seuraavat repliikitkin. Onhan Disneyt lällyjä ja mitä uudempaan päin mennään, sitä hyperaktiivisempia ja väkivaltaisempia ja yritettyähuumoriatäyteentungetumpia ne on, mutta silti - monet niistä on hyviä leffoja. Hyvin piirrettyjä, hyvin rakennettuja kokonaisuuksia, hyviä musiikkeja. Vaikka tollasia maratoneja vois kyllä pitää vaikka kuinka, nytkin jäi monta klassikkoa (kuten vaikka Leijonakuningas tai Pocahontas) kattomatta.
Pointsit Mindelle kun se jaksoi jäädä mun kanssa yöhön saakka! Lopetettiin vasta kakskyt vailla neljä.
Ai niin. Yllätyin taas siitä, miten monet Disneytkin pohjautuu nimenomaan eurooppalaisiin satuihin. Vaikka toki ne ammentaa muunkin maalaisista.
Leffojen aikana pääsin huutamaan aika monesti muuten:
O: "JEEE! Ne pussaa!"
Henni ei kyllä aina riemastunut.
H: "Orkki, oisko mahdollista kattoo leffaa jotenkin muuten kuin elämöiden?"
Pussaamisesta tuli muuten mieleen, että senkin kehittymisen huomasi. Aika-akseli Lumikista Notre Dameen on kuitenkin 59 vuotta. Lumikissa pari pussasi KERRAN ja ihan hirmu kevyesti, ettei varmasti sellanen suukko kyllä herättäisi jotain akkaa myrkkyunesta. Kiihkeysaste suudelmissa kasvoi järestään mitä uudempi leffa oli. Aladdinissa pusut oli jo melko intohimoisia, ja Jasmin kaiken lisäksi pussas Jafaria saadakseen sen huomion pois Aladdinista (miettikää mitä pikkutytöille opetetaan! ja Jafar oli vielä hirmu liero ja likainen vanha äijä!), mutta Notre Damessa mentiin jo oikein herkistelyn puolelle kun Esmeralda ja Phoebus nuoleskelee jälkimmäisen sairasvuoteella, vaikka vielä vähän aikaisemmin Esmeralda katsoi Phoebusta vaan pahalla silmällä. Syljenvaihtoa edisti vielä ällöttävän kliseinen sananvaihto, kun Esmeralda ompeli Phoebuksen haavaa.
E: "Se nuoli melkein lävisti sydämesi."SMAK SMOOCH SLUPR LÄÄH
P: "Sen se taisi tehdäkin."
Ja tässä siis viitattiin Amorin nuoleen. UAAARh! Ja raukka Quasi vaan kattelee vieressä ihan murheen murtamana. Nyhyy.
Nojoo, mutta siis pointti oli siinä että suurin osa elokuvista on kuitenkin aikansa lapsia, ja on mielenkiintoista huomata miten ajat muuttuu : D Tai niiden kuvaukset. Esim Aladdinissa moneen otteeseen viitattiin Allahiin, enkä jotenkin usko, että nykyään tehtävissä elokuvissa se onnistuisi. Ainakaan siis lastenleffoissa.
Ällöttävin kokemus oli ehkä kun Gaston esitteli rintakarvojaan Kaunottaressa ja hirviössä.
En jaksanut painaa mieleen kaikkia hyviä reploja, mutta tässä muutama random. Lumikin Jörö oli sitä mieltä, että naiset ovat käärmeitä, jotka punovat juonia. Millaisia?
J: "En tiedä. Mutta vastustan!"HAHA hyvä asenne
Naistenmiehen läppää, a lá Aristokatit:
T: "Hei tipuset."
A&A: *kiherrystä* "Ei tipuja, vaan hanhia."
T: "No voi. Luulin et joutsenia."
Ja sitten yksi jokeri, jonka Maijukka palautti mieleeni ja jonka iskä luuli osaavansa sijoittaa oikeaan leffaan.
"Uuuu, kovis vai?"
Arvatkaa mistä leffasta.
Ja NYT loppu tämä jättipäivitys, joka tappaa lukijansa puutumukseen.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Ahkeran Amelien hiusongelmat
Oon ollut ahkera tänään. Siivosin alakerran. Ihana fiilis kun näkee koirankarvojen häviävän matosta ja pölyjen nurkista ja epämääräisen hiekan katoavan imurin uumeniin. Meinaan vaan hermostua, kun joka paikassa on kaikkea turhaa kamaa. Sitä olis toki muutenkin, mutta etenkin siksi, että Veran huone ja toinen vintti on tyhjennetty remontin takia. Nyt rappukäytävässä on isot kasat sellasta tavaraa, jotka minä heittäisin suoraan menemään, jos saisin valita. Mutta en saa. Ja sen takia ne vaan seisoo tuolla rumannäkösinä ja on tiellä.
Ulkona tuuli hirmu kovaa, kun käytin Neekkua. Olin just sitä ennen ettiny netistä erilaisia lyhyitä hiusmalleja, kun yritin päättää, miten tukan leikkaan. Siinä kävellessä ja tuulen riepotellessa hiuksia tuli yhtäkkinen kaipuu siiliin. Se oli niin vaivaton ja mukava ja khuul. Toisaalta tekis mieli lyhyttä tukkaa, koska se sopii minulle, mutta en vaan voi, koska oon päättänyt kasvattaa nyt. Tai ainakin katsoa, minne saakka rahkeet kestää. Luultavasti ei kovin pitkälle, koska jossain vaiheessa aina hermostun ja vedän melkein kaiken pois. Jos jaksan kasvattaa tarpeeks pitkälle, voisin taas pistää rastat ja sit niihin villajatkot (koska NIIN pitkäksi en millään jaksa kasvattaa, että sais omasta tukasta pitkät rastat). Mutta siihen on vielä (liian) pitkä matka.
Mutta joskus vielä vedän kaiken pois ja nautin siitä tunteesta.
Tyyliin 07 kesä. HAHAHAHA
No joka tapauksessa. Tänään ei siis ollut tarkoitus sen kummemmin lyhentää, koska yritän kasvattaa, mutta jotain oli pakko tehdä, koska mun tukka oli superraskas ja muodoton ja byäääh. Sellanen.
Mirkku veti takaa pikkasen lyhyemmäks - jee korvanpäälliset hiukset on kohta melkein muiden pituset! - ja muutenkin napsi harvennussaksilla aika tiuhasti. Etuhiusten kanssa olin ihan ongelmissa, kun en osannut päättää mitä haluan. Mun etutukka oli kasvanut jo kulmakarvoihin asti, joten olisin voinut halutessa ruveta kasvattamaan sitä vaikka pois pitämällä pinnillä sivussa, mutta en jotenkin halunnu kuitenkaan. Oon aika tottunut jo lyhyeen etutukkaan kai sitten. JOTEN lyhennettiin, ja nyt näkyy taas otsakin, jee. Värjättiin myös tummaks, ja mietin että näytän vähän Amelielta, mutta enemmän näytän kuitenkin tältä nuorelta mieheltä:
Siis tukan puolesta näytän. Paitsi ettei mun etutukka oon noin vahvasti rikottu. Toi on kyllä ihan sikasiisti.
Se on Eiji Niizuma sarjasta Bakuman, joka on ehkä tämän hetken Qmin japanilainen sarjis 8) Jos multa kysytään.
Nyt on taas mukavan kevyt olo. Ah.
Mutta alkaa iskee paniikki KOSKA enää muutama oikeesti vapaa päivä JA lomaa on jäljellä enää muutama hassu PÄIVÄ käytännössä ja NYHYYYYY :´´´(((
No Maijukka tulee huomenna käymään pikavisiitillä niin josko se lohduttais mua.
Loppuun vielä päivän NaamaKirja-poiminta a lá veljeni Martti:
Ulkona tuuli hirmu kovaa, kun käytin Neekkua. Olin just sitä ennen ettiny netistä erilaisia lyhyitä hiusmalleja, kun yritin päättää, miten tukan leikkaan. Siinä kävellessä ja tuulen riepotellessa hiuksia tuli yhtäkkinen kaipuu siiliin. Se oli niin vaivaton ja mukava ja khuul. Toisaalta tekis mieli lyhyttä tukkaa, koska se sopii minulle, mutta en vaan voi, koska oon päättänyt kasvattaa nyt. Tai ainakin katsoa, minne saakka rahkeet kestää. Luultavasti ei kovin pitkälle, koska jossain vaiheessa aina hermostun ja vedän melkein kaiken pois. Jos jaksan kasvattaa tarpeeks pitkälle, voisin taas pistää rastat ja sit niihin villajatkot (koska NIIN pitkäksi en millään jaksa kasvattaa, että sais omasta tukasta pitkät rastat). Mutta siihen on vielä (liian) pitkä matka.
Mutta joskus vielä vedän kaiken pois ja nautin siitä tunteesta.
Tyyliin 07 kesä. HAHAHAHANo joka tapauksessa. Tänään ei siis ollut tarkoitus sen kummemmin lyhentää, koska yritän kasvattaa, mutta jotain oli pakko tehdä, koska mun tukka oli superraskas ja muodoton ja byäääh. Sellanen.
Mirkku veti takaa pikkasen lyhyemmäks - jee korvanpäälliset hiukset on kohta melkein muiden pituset! - ja muutenkin napsi harvennussaksilla aika tiuhasti. Etuhiusten kanssa olin ihan ongelmissa, kun en osannut päättää mitä haluan. Mun etutukka oli kasvanut jo kulmakarvoihin asti, joten olisin voinut halutessa ruveta kasvattamaan sitä vaikka pois pitämällä pinnillä sivussa, mutta en jotenkin halunnu kuitenkaan. Oon aika tottunut jo lyhyeen etutukkaan kai sitten. JOTEN lyhennettiin, ja nyt näkyy taas otsakin, jee. Värjättiin myös tummaks, ja mietin että näytän vähän Amelielta, mutta enemmän näytän kuitenkin tältä nuorelta mieheltä:
Siis tukan puolesta näytän. Paitsi ettei mun etutukka oon noin vahvasti rikottu. Toi on kyllä ihan sikasiisti.
Se on Eiji Niizuma sarjasta Bakuman, joka on ehkä tämän hetken Qmin japanilainen sarjis 8) Jos multa kysytään.
Nyt on taas mukavan kevyt olo. Ah.
Mutta alkaa iskee paniikki KOSKA enää muutama oikeesti vapaa päivä JA lomaa on jäljellä enää muutama hassu PÄIVÄ käytännössä ja NYHYYYYY :´´´(((
No Maijukka tulee huomenna käymään pikavisiitillä niin josko se lohduttais mua.
Loppuun vielä päivän NaamaKirja-poiminta a lá veljeni Martti:
M: "Huom. jos räit lautaselle ni voisit itse huuhdella sen."<33
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Pikkuveikat nostavat nostalgian pintaan
Yritin reipastua ja lähdin ihmisten ilmoille tallaamaan. Hennikin intoutui mukaani lähtemään ja sitten me tallailtiin aika paljonkin ennen kuin päädyttiin sinne varsinaiseen päämääräämme, eli kirjastoon. Käytiin esim Mirkulle viemässä lipstikkaa meidän pihasta, mutta Mire olikin vielä töissä ja vastassa oli Terppa kera bokserien. HAHA. Sitten harhauduttiin vielä kirjastoa melkein vastapäätä olevalle kirppikselle, josta mukaani tarttui 3 leffaa kympillä (esim Unelmien sielunmessu, oh).
Kirjastossa tuntui olevan vipinää; porukkaa oli ja työntekijät juoksivat osa aika kiireellä laittamaan kahden viikon palautettuja lainoja hyllyyn. Ja joistain hyllyistä huomas, että kato oli käynyt, tai siis että hamstrausta ennen lomautuksia oli harrastettu. En lainannut edes kovin montaa nidettä tänään. On ennestäänkin jo paljon lukematta ja sitä paitsi mun pää on edelleen täynnä räkää, niin tuntuu etten jaksa oikein kunnolla keskittyä mihinkään.
Mutta lainaamisen sijaan ostin kyllä ihan sikana lukemista. Oonkin pitänyt siitä jo melko pitkään taukoa, joten on päässyt ostamattomuudet kertymään. Käytiin hakemassa Arnoldsilta energiaa Henskalle ja sain yskäkohtauksen ja meinasin kuolla. Sitten valkattiin Sokkarilla mulle hiusväriä ja Henni meinas hermostua, kun oon niin vaikea ihminen. TIEDÄN! En osaa tehdä päätöksiä enkä valintoja HYI MINUA
Nam äippä teki tänään kanttarellikastiketta ja Mara heitti mua hunajapurkilla poskeen ja meinas hajota pää, kun koko perhe (paitsi iskä oli rautakaupoilla) huusi ja häsläsi yhtä aikaa ruokapöydässä. Voin vaan kuvitella, miten voimattomalta siinä vois ulkopuolisesta tuntua, jos itestäkin tuntuu jo tuolta.
Nyt niistän ja yskin ja mietin, että kiva varmaan leffateatterissa räkiä ja köhiä ja pahimmassa tapauksessa saada yskäkohtaus, kun muilta menee sitten elokuvanautinto pilalle. Paitsi en tiedä, voiko Brüno olla kovakaan nautinto. Sitä nyt ollaan kuitenkin menossa kattomaan. Odottelen tässä näytöksen alkua.
..ja jatkuu.
En saanut onneksi yskäkohtausta ja pidättäydyin niistämisestäkin koko leffan ajan.
Oli muuten aika villi tuttavuus tuo mies. HUhuh. Mirkku just kerto, että sen työkaverin 13-v lapsi oli kaverinsa kanssa käynyt kattomassa, eikä ikää ollu kyselty. Sit ne oli ollu ihan järkyttyneinä kotiin mennessä. Voin kuvitella, että herkille 13veille oli aika rankkaa kamaa :D
Mun pikkuveli pakkaa tuolla Kiparille. Se on siis Vapiksen rippileiriä vastaava juttu, minne Vera on huomenna lähössä. Jotenkin absurdi fiilis, koska muistan millanen ite olin sillon kun olin menossa tonne. Olin laittanu just vissiin edellisenä iltana mun iki-ihanat villajatkot ja olin muutenkin ihan täpinöissäni. Vaikea tajuta, että pikkuveikka on nyt periaatteessa samassa elämäntilanteessa kun itse olin sillon, koska tilanteet on ihan törkeen erilaiset. Sen kunniaksi kuitenkin vähän Kipari-nostalgiaa! :D
Tässä meidän superhyvä (eli ei) leiribändi ja iloinen meininki:
Sitten saatte nähdä historiallisen kuvasarjan mun ja Hempun kastamisesta, joka tapahtui Kiparin vierailupäivänä *rumpujen pärinäääää*
"Hei! Eihän tää ees oo niin kylmää ku luultiin!"
"Mun vuoro ekaks"
"No joopa"
"Heh heh"
"Hyvin me vedetään. Seuraavat!"
Se oli sellasta aikaa se. Voin muuten kertoa, että painoi ihan sikana toi vesi noissa villoissa tuon jälkeen. Oli ehkä toinen kerta, kun kastelin ne.
Pitäis käydä nukkumaan, koska herään taas kuitenkin aamulla siihen, että seinän taakse tulee remonttimies häärimään ja meluamaan. Tänä aamuna kyllä nukuin siitä huolimatta pätkittäin yli kaks tuntia, vaikka se poraili ja sahaili ja teki ties mitä melkein korvan juuressa.
Tai ehkä sittenkin luen vähän lisää tän päivän ostoksia. HIHI! Tähän sopiikin vielä yks Kiparikuva hymyilevästä minästä:
Ja NYT hyvää yötä!
Kirjastossa tuntui olevan vipinää; porukkaa oli ja työntekijät juoksivat osa aika kiireellä laittamaan kahden viikon palautettuja lainoja hyllyyn. Ja joistain hyllyistä huomas, että kato oli käynyt, tai siis että hamstrausta ennen lomautuksia oli harrastettu. En lainannut edes kovin montaa nidettä tänään. On ennestäänkin jo paljon lukematta ja sitä paitsi mun pää on edelleen täynnä räkää, niin tuntuu etten jaksa oikein kunnolla keskittyä mihinkään.
Mutta lainaamisen sijaan ostin kyllä ihan sikana lukemista. Oonkin pitänyt siitä jo melko pitkään taukoa, joten on päässyt ostamattomuudet kertymään. Käytiin hakemassa Arnoldsilta energiaa Henskalle ja sain yskäkohtauksen ja meinasin kuolla. Sitten valkattiin Sokkarilla mulle hiusväriä ja Henni meinas hermostua, kun oon niin vaikea ihminen. TIEDÄN! En osaa tehdä päätöksiä enkä valintoja HYI MINUA
Nam äippä teki tänään kanttarellikastiketta ja Mara heitti mua hunajapurkilla poskeen ja meinas hajota pää, kun koko perhe (paitsi iskä oli rautakaupoilla) huusi ja häsläsi yhtä aikaa ruokapöydässä. Voin vaan kuvitella, miten voimattomalta siinä vois ulkopuolisesta tuntua, jos itestäkin tuntuu jo tuolta.
Nyt niistän ja yskin ja mietin, että kiva varmaan leffateatterissa räkiä ja köhiä ja pahimmassa tapauksessa saada yskäkohtaus, kun muilta menee sitten elokuvanautinto pilalle. Paitsi en tiedä, voiko Brüno olla kovakaan nautinto. Sitä nyt ollaan kuitenkin menossa kattomaan. Odottelen tässä näytöksen alkua.
..ja jatkuu.
En saanut onneksi yskäkohtausta ja pidättäydyin niistämisestäkin koko leffan ajan.
Oli muuten aika villi tuttavuus tuo mies. HUhuh. Mirkku just kerto, että sen työkaverin 13-v lapsi oli kaverinsa kanssa käynyt kattomassa, eikä ikää ollu kyselty. Sit ne oli ollu ihan järkyttyneinä kotiin mennessä. Voin kuvitella, että herkille 13veille oli aika rankkaa kamaa :D
Mun pikkuveli pakkaa tuolla Kiparille. Se on siis Vapiksen rippileiriä vastaava juttu, minne Vera on huomenna lähössä. Jotenkin absurdi fiilis, koska muistan millanen ite olin sillon kun olin menossa tonne. Olin laittanu just vissiin edellisenä iltana mun iki-ihanat villajatkot ja olin muutenkin ihan täpinöissäni. Vaikea tajuta, että pikkuveikka on nyt periaatteessa samassa elämäntilanteessa kun itse olin sillon, koska tilanteet on ihan törkeen erilaiset. Sen kunniaksi kuitenkin vähän Kipari-nostalgiaa! :D
Tässä meidän superhyvä (eli ei) leiribändi ja iloinen meininki:
Sitten saatte nähdä historiallisen kuvasarjan mun ja Hempun kastamisesta, joka tapahtui Kiparin vierailupäivänä *rumpujen pärinäääää*
"Hei! Eihän tää ees oo niin kylmää ku luultiin!"
"Mun vuoro ekaks"
"No joopa"
"Heh heh"
"Hyvin me vedetään. Seuraavat!"Se oli sellasta aikaa se. Voin muuten kertoa, että painoi ihan sikana toi vesi noissa villoissa tuon jälkeen. Oli ehkä toinen kerta, kun kastelin ne.
Pitäis käydä nukkumaan, koska herään taas kuitenkin aamulla siihen, että seinän taakse tulee remonttimies häärimään ja meluamaan. Tänä aamuna kyllä nukuin siitä huolimatta pätkittäin yli kaks tuntia, vaikka se poraili ja sahaili ja teki ties mitä melkein korvan juuressa.
Tai ehkä sittenkin luen vähän lisää tän päivän ostoksia. HIHI! Tähän sopiikin vielä yks Kiparikuva hymyilevästä minästä:
Ja NYT hyvää yötä!
Imuriton mustikkasormi
Minä heräsin tänään omituisen aikasin. Tai en aikasinaikasin, mutta sillä tavalla aikasin kuitenkin, etten yleensä siihen aikaan ilman kelloa ole ylhäällä.
Käytin Neekun aamupissillä (koska vanhukset oli möksällä yötä niin iskä ei sitä tehnyt), hain lehden, onnistuin löytämään kasvimaan mansikkapuskista seittemän kypsää marjaa.
Ehkä se aikainen ylösnousu sai mut ryhdistäytymään, koska jaksoin taas ruveta siivoomaan keittiötä, tiskaamaan kaikki paskaset astiat jotka on lojunu pöydillä ties kuinka kauan kun en oo ollu pitämässä jöötä, lajittelemaan pyykit ja pesemään niitä, pyyhkimään pölyt mun kirjahyllystä. Ois ollu puhtia olla vieläkin ahkerampi, mutta mun ahkeruus tyssäsi, kun en löytänyt imuria. Etsin koko talon alimmasta kerroksesta ylimpään eikä sitä ollut missään. Myöhemmin selvisi, että se oli makkarissa naamioituna pyyhkeen alla, niin empä ollut tajunnut vaikka kuinka yritin kattoa. No, joka tapauksessa, siihen tyssäsi minun siivoilu tältä päivältä. Niin ja siihen myös, että iskä tuli kotio ja patisti meidät mökille, vaikka olin ajatellut pestä pyykkiä koko päivän.
Kävin pitkästä aikaa muuten parvekkeella tänään, kun vein tyynyt ja peitot tuulettumaan. Lakasin sen lattian ja mietin, että sitä vois vähän tuunata, niin olis vähän kivempi kävellä siinä. Ja jos sinne iskis jonkun tuolin edes, niin siellä voisi myös oleskella. Esim nyt kesällä voisin vaikka lukea siellä.
Hassua jotenkin, että meillä on aina ollut parveke, mutta mä en oo ikinä oikeesti käyttänyt sitä. Ois kiva, että silläkin olis joku funktio, kun kerta se tuolla on.
Koko päivä meni siis möksällä. Koomasin siellä ja yli puolet ajasta vaan makasin riippukeinussa välillä lukien uskontoa ja välillä ottaen päiväunia. Myöhemmin Mirkku tuli sinne myös ja patisti mut poimimaan mustikoita sen kanssa. Sitten kykittiin siellä mättäillä ja rinteessä ja poimittiin sormet violeteiksi. Siis mustikoista violeteiksi. Huomenna voin sitten tehdä niistä jotain. Eikun äiti puhukin että piirakkaa! Namnam!
Enää viikko oikeeta lomaa. Sit alkaa kesälukio. NYHYY. Muutama on jo sanonut, että oon hullu ku kouluun kesällä. Mutta ei auta. Mentävä on. YYH.
Ihan hillitön tarve päästä huomenna kartsalle. Esim sarjis- ja kirjakaupoille. Ja esim KIRJASTOON. AAAh, se aukeaa taas. Inanaa! Huomenna elämä hymyilee! ja MINÄ!
PS: Kävijälaskuri on menny yli 5000! omg!
JA!
Vielä 90 päivää täysikäsyyteen!
et sellast
Käytin Neekun aamupissillä (koska vanhukset oli möksällä yötä niin iskä ei sitä tehnyt), hain lehden, onnistuin löytämään kasvimaan mansikkapuskista seittemän kypsää marjaa.
Ehkä se aikainen ylösnousu sai mut ryhdistäytymään, koska jaksoin taas ruveta siivoomaan keittiötä, tiskaamaan kaikki paskaset astiat jotka on lojunu pöydillä ties kuinka kauan kun en oo ollu pitämässä jöötä, lajittelemaan pyykit ja pesemään niitä, pyyhkimään pölyt mun kirjahyllystä. Ois ollu puhtia olla vieläkin ahkerampi, mutta mun ahkeruus tyssäsi, kun en löytänyt imuria. Etsin koko talon alimmasta kerroksesta ylimpään eikä sitä ollut missään. Myöhemmin selvisi, että se oli makkarissa naamioituna pyyhkeen alla, niin empä ollut tajunnut vaikka kuinka yritin kattoa. No, joka tapauksessa, siihen tyssäsi minun siivoilu tältä päivältä. Niin ja siihen myös, että iskä tuli kotio ja patisti meidät mökille, vaikka olin ajatellut pestä pyykkiä koko päivän.
Kävin pitkästä aikaa muuten parvekkeella tänään, kun vein tyynyt ja peitot tuulettumaan. Lakasin sen lattian ja mietin, että sitä vois vähän tuunata, niin olis vähän kivempi kävellä siinä. Ja jos sinne iskis jonkun tuolin edes, niin siellä voisi myös oleskella. Esim nyt kesällä voisin vaikka lukea siellä.
Hassua jotenkin, että meillä on aina ollut parveke, mutta mä en oo ikinä oikeesti käyttänyt sitä. Ois kiva, että silläkin olis joku funktio, kun kerta se tuolla on.
Koko päivä meni siis möksällä. Koomasin siellä ja yli puolet ajasta vaan makasin riippukeinussa välillä lukien uskontoa ja välillä ottaen päiväunia. Myöhemmin Mirkku tuli sinne myös ja patisti mut poimimaan mustikoita sen kanssa. Sitten kykittiin siellä mättäillä ja rinteessä ja poimittiin sormet violeteiksi. Siis mustikoista violeteiksi. Huomenna voin sitten tehdä niistä jotain. Eikun äiti puhukin että piirakkaa! Namnam!
Enää viikko oikeeta lomaa. Sit alkaa kesälukio. NYHYY. Muutama on jo sanonut, että oon hullu ku kouluun kesällä. Mutta ei auta. Mentävä on. YYH.
Ihan hillitön tarve päästä huomenna kartsalle. Esim sarjis- ja kirjakaupoille. Ja esim KIRJASTOON. AAAh, se aukeaa taas. Inanaa! Huomenna elämä hymyilee! ja MINÄ!
PS: Kävijälaskuri on menny yli 5000! omg!
JA!
Vielä 90 päivää täysikäsyyteen!
et sellast
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Maailman ärsyttävin räkä
Ehkä kuolen ehkä en.
Nyt en jaksas olla olemassa, koska en jaksa jatkuvasti niistää ja yskiä ja aivastella ja olla pää täynnä räkää.
Oon vaan niistäny koko päivän. Ja kuulostan edelleen Paula Koivuniemeltä ja mun pikkuveli koko ajan dissaa mua ja käskee olla puhumatta. Ja ois tehny mieli kipata ruuat iskän syliin tänään kun se heitti niin ärsyttävää läppää vegejen soijatottumuksista. Sit tosi ärsyttävää on myös se, kun syvälle kurkkuun kutittaa, mutta se kutina ei lakkaa juomalla eikä yskimällä. Tuun hulluksi.
Ärsyttävä päivä, kun oon vaan haahuillu enkä oo saanu mitään aikaan. Oon ollu jotenkin superuupunut, enkä jaksanu lähteä edes Minden synttäreillä käymään, kun oli niin voimaton ja räkäinen olo. Tää on ollut tällanen totaalinen pysähdyspäivä. Ei ole mitään kerrottavaa.
Tekis mieli laittaa kaikista lapsista tänne ihan superhienoja ja söpöjä kuvia, mutta en ehkä uskalla, kun ei ole lupaa. Mutta meidän lastenhoitotiimin ryhmäkuvia saatte:
Noi patakintaat saatiin muistoksi, että ne voisivat varjella meidän hoitavia käsiämme. HAHA.
Ja sitten pitää vielä kirjottaa leirin paras repliikki, jonka Ville kuuli hoitamistuokiossa Luukaksen (4v? 5v?) suusta:
Nyt en jaksas olla olemassa, koska en jaksa jatkuvasti niistää ja yskiä ja aivastella ja olla pää täynnä räkää.
Oon vaan niistäny koko päivän. Ja kuulostan edelleen Paula Koivuniemeltä ja mun pikkuveli koko ajan dissaa mua ja käskee olla puhumatta. Ja ois tehny mieli kipata ruuat iskän syliin tänään kun se heitti niin ärsyttävää läppää vegejen soijatottumuksista. Sit tosi ärsyttävää on myös se, kun syvälle kurkkuun kutittaa, mutta se kutina ei lakkaa juomalla eikä yskimällä. Tuun hulluksi.
Ärsyttävä päivä, kun oon vaan haahuillu enkä oo saanu mitään aikaan. Oon ollu jotenkin superuupunut, enkä jaksanu lähteä edes Minden synttäreillä käymään, kun oli niin voimaton ja räkäinen olo. Tää on ollut tällanen totaalinen pysähdyspäivä. Ei ole mitään kerrottavaa.
Tekis mieli laittaa kaikista lapsista tänne ihan superhienoja ja söpöjä kuvia, mutta en ehkä uskalla, kun ei ole lupaa. Mutta meidän lastenhoitotiimin ryhmäkuvia saatte:
Noi patakintaat saatiin muistoksi, että ne voisivat varjella meidän hoitavia käsiämme. HAHA.
Ja sitten pitää vielä kirjottaa leirin paras repliikki, jonka Ville kuuli hoitamistuokiossa Luukaksen (4v? 5v?) suusta:
L: "Kerätään tähän Hillan kimppuun niin paljon kukkia, että se pussailee meitä koko päivän!!"Ja nyt taidan mennä niistämään.
lauantai 18. heinäkuuta 2009
Uupununeen ja herkän Variksen vuodatukset
Kotiuduin!
Olen:
-suuremmissa sielun kuin ruumiin voimissa
-nuhainen (iski vasta tänään)
-saanut uusia kavereiiiita
-täynnä itikanpuremia, esim nilkoissa, kämmenselissä, SILMIEN YMPÄRILLÄ (!!!)
-saamassa ääneni takaisin
ja jotain sellaista.
ANTEEKSi ettei ole vielä valokuvia, kun en ole saanut niitä Jenniltä, TYLSÄÄ, mutta laitan niitä sitten kun pystyn.
Sunnuntai-iltana oli sellanen fiilis, ettei mistään taas tuu mitään ja kaikki feilaa ja mikään ei oo hyvin, mut siltä tuntuu aina ennen leirejä (varsinkin jos ite joutuu tekemään jotain ratkasevaa sen leirin onnistumiseks).
Ei päästy tänä vuonna nukkumaan huvilaan (NYHYY) vaan parakkeihin. Inhoon niitä. Siellä on haisevaa, kosteaa ja varmasti homeista. Ja vessoihin+suihkuihin pitää kävellä ainakin puol kilsaa. Ainakin. Oon ihan varma.
Illalla uitiin ja seistiin Titanicisti Maijukan kanssa sateessa ja mua opetettiin pelaamaan Läpsyä korteilla ja olin ihan kobra siinä. Sit leikittiin poikienhuoneessa jotain random arvauspelejä, kuten "Mistä Valtteri tykkää?" ja sit sellasta jotain sormilukupeliä.
Seuraavan aamun aamu-uinti yhdistettynä siihen (minun mielestäni) homeessa nukkumiseen olikin sitten hivenen tuhoisaa. Siitä uinnista tuli kyllä ihan sikahyvä fiilis, vaikka kestikin kauan ennen kuin sain hypättyä sinne järveen, mutta siis niin. Kurkussa tuntui alkava kurkkukipu jo aamupalasta asti.
Parit lapsineen tai ilman tuli iltapäivällä ja ensimmäisen hoitorupeeman jälkeen olin ihan tillintallin. Tuntu että pää hajoo, tai ei ainakaan pysy kasassa. Se ei johtunut varsinaisesti siitä, että olis ollu jotenkin hirveetä, mutta jotenkin olin vaan ihan uupunut. Rupes tuntumaan kuumeiselta. Iltapalaan mennessä makasin vaan yläpetillä kylmissäni ja ahdistuksessa, että nytkö tuun kipeeks ja tässäkö tää nyt oli. Otti ihan älyttömästi päähän, koska en halunnu olla sairas ja vaivaks muille. Yritin ettiä lääkekaapista kuumelääkkeitä ja pillitin Maijukalle kun olin ihan herkkänä. Ei löytynyt sopivia pillereitä, mutta Minnalta sain onneks Paramaxeja ja sitten vedin niitä ja yritin lopettaa turhautumisitkun ja normalisoitua, vaikka näytin varmaan ihan kuolleelta.
En tie, mikä se kuumepiikki oikein oli. Ehkä mulla oli vaan ollu jo armoton stressi ja jännitys ja ahdistus siitä leiristä, että sitten kun se laukes sen jälkeen kun hommat lähti käyntiin, niin keho ei osannut käsitellä sitä enää ja pisti ruumiinlämmön korkeelle. En tiedä. Tiistaiaamu meni kuitenkin jo paremmin. Olo ei ollut enää kamala. Kurkkukipu hävisi päivän mittaa ja alkoi syödä ääntä mennessään.
..mikä johti siihen, että keskiviikkoaamuna olin herättyäni käytännössä täysin mykkä. Oli kiva pihistä ja kuiskailla, kun muut puhu ihan normivolalla (joka rupes yhtäkkiä tuntumaan yllättävän kovalta, koska omaa ääntä ei saanut kuuluviin), ja yrittää käskeä lapsia vakuuttavasti, kun kurkusta ei yksinkertaisesti vaan lähde ääntä. Lisäks mulla meinas palaa hetkittäin käämit Aurooraan, kun se oli jotenkin niin täydellisesti leimautunut muhun, että tunki koko ajan syliin ja ois halunnu että leikin vaan sen kanssa (onneks rupes myöhemmin leikkimään muidenkin lasten kanssa, eikä ollu enää koko ajan tiiraamassa, että missä mä olin) ja roikku jaloissa ja repi paidasta ja yritti kiivetä mua pitkin ja meinas kuristaa halatessa. Mutta onnistuin hillitsemään itseni, enkä ollut ihan superkamala. Vaikka olis tehny mieli.
Mutta oli niitä muitakin persoonallisuuksia. Lapset on kaikki persoonallisuuksia. Esim Helmi, joka kilju melkein joka asiasta KIMEÄSTI ja nauro päälle, ja Tiitus, joka hymyili suu auki kunhan sai vain auton käteensä tai joka jakso tutkia kahvipakettia kymmeniä minuutteja, ja Aamos, joka jäi aina vähän lagittamaan ja joka ulkona toi uskollisesti kaikenkokoisia palloja mun syliin, väsymättä, ja Karla, joka oli diplomaattinen ja lohdutti aina pienempiä lapsia, jos niillä oli suru, ja Justiina, joka oli reippain ikinä ja kaikkien kaveri, ja Katariina joka osasi hienosti tehdä heittäytymisen jos alko ärsyttämään.. ja vaikka ketä.
Tuli melkein ikävä!
Ja vaikka on noita rasittavia hetkiä, kun sua esim kuristetaan tai raavitaan vahingossa tai lapset tyyliin hyppii seinille, niin ne hienot hetket jotenkin peittoaa kaikki ikävyydet. Huomasin ajautuvani vapaa-ajallakin pitämään niitä lapsia silmällä, esim lenistä katsellessa, koska en ite viittinyt rehkiä ja hikoilla, ettei kuume taas puskisi jostain. Ja kun vanhemmat halus pelata. Kai niilläkin on siihen välillä oikeus ;D
Sitä paitsi, siinä on jotain käsittämättömän siistiä, kun saa itkevän pikkulapsen rauhottumaan tai nelivuotiaan hysteerisen tytön lopettamaan itkemisen. En tiedä, mikä taika siinä on, varsinkin kun suurin osa ihmisistä kykenee siihen.
Mutta kyllä siitä hyvä fiilis tulee. Tuntuu siltä, että pystyy.
Keskiviikon iltahartaus oli herkkä. En kyllä muista mitään siitä, mitä edessä puhuttiin, mutta sen muistan, että en jaksanu nousta penkiltä sen jälkeen, kun virallinen osuus päättyi. Jäin vain istumaan ja kuuntelemaan musiikkia ja kattelin niitä harvoja salissa olevia ihmisiä ja en miettinyt mitään. Silti mulle ehti tulla lyhyessä ajassa jo kahdesti sellanen olo, että alan itkemään ja molemmilla kerroilla mietin, että pitäs mennä pyytämään Anttonilta (joka siis oli myös lapsia kaitsemassa, isompien puolella tosin, ja yks uusista tuttavuuksista. 40 senttiä mua pidempi ja kaks vuotta nuorempi. ymmärrättekö, se on kasvanu 40 senttiä enemmän ku mä, ja sillä on ollu kaks vuotta vähemmän aikaa!! minusta tämä on vähän väärin), voisko se rukoilla mun puolesta. En kuitenkaan menny, koska aina on sellanen fiilis, että ei viiti, ei voi, keksin sen vaan ite, ei mun oikeesti pidä mennä. Sitten, kun olin jo lopettanut itsekseni inttämisen pään sisällä, Anttoni kävelikin sieltä nurkasta mun luokse ja kysy saako se rukoilla mun puolesta. (Myöhemmin se kerto, että oli itekkin jonkun kolme minuuttia miettinyt, että pitiskö sen tulla vai ei.) SE oli pikkusen jännä fiilis. En ees yrittänyt sanoa mitään vaan nyökkäsin pelkästään ja ennen kun se ehti edes istua alas rupesin jo itkemään. Way to go! 8)
En tiedä edes, miks itkin. Minä vaan itkin. Vähän ajan päästä Jarnakin (joka on myös periaatteessa uusi tuttavuus, koska tällä leirillä juttelin sen kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla. oon nähnyt sen aikasemminkin kirkolla JA esim soittamassa käyrätorvea kaupunginorkassa, mutta se on vaan tuntunut pelottavan määrätietoiselta aikuiselta aikasemmin. ennen kuin hoidin sen lapsia HAHA) tuli rukoilemaan ja minä vaan pillitin ja olin räkäinen ja tuli ihan sellanen fiilis, että se on joku sijaisäiti ja minä vauva. Olin sen kainalossa ja se kutsui minua pikkuisekseen.
Tiedän, että joku voi väittää, ettei tällä millään ole mitään merkitystä, ja kaikki on vaan sattumaa, mutta minulle riittää, että minä itse tiedän, ettei se ole niin. Minä tiedän, ettei ole sattumaa, että Anttoni tulee sanomatta minun luokse, koska en itse uskalla mennä sinne, ja minä tiedän, ettei ole sattumaa että minun vieressä on just ne ihmiset ketkä on. Minä tiedän, ettei ole sattumaa, etten voi lopettaa itkemistä, vaikken tiedä tarkasti, mille itken, ja ettei minun tartte itkeä yksin omassa voimassa.
Seuraavassa iltahartaudessa en itkenyt, mutta sitäkin ihanampaa oli tarkkailla, miten muut ihmiset oli ihan liekeissä. Sellasissa herkissä liekeissä. En tiedä, ootteko koskaan kokenut sellaista, mutta minä tajusin taas kerran, miten kaunista on istua ja olla ja kuulla, kuinka jokapuolella on hiljaista itkua ja kyynelehtimistä ja sydämestä suputtamista ja niistämisiä ja avautumista. Hoitava itku on karun kaunista.
Yritettiin me vikana iltana vähän valvoakkin. Paistettiin esim kodassa makkaraa (minä koitin soijanakkeja, mutta ne on vieläkin ällöttäviä minusta, en vaan tykkää siitä idiksestä, että pitää yrittää näyttää lihalta, vaikkei ole lihaa), joka oli niin pahaa ettei kukaan syönyt sitä edes kahta kokonaista, ja nähtiin ufoja joka puolella ja kerrottiin juttuja ja oltiin pimeässä ja yritettiin olla hiljaa ja tuijottaa nuotiota mutta mä feilasin koko ajan kun nauratti. Niin ja poltin peukalon ja nimettömän makkaratikkuun. Jee.
Aamulla väsytti ja viimisella hoitokerralla oli hivenen löysä meininki, kun olin ihan nuutuneena. Nyt kotona onneks ja ääni on edelleenkin raakkumista, kuin miehinen varis. Netti ei toiminut kuin vasta illalla, koska joku salama oli tehnyt tuhoja kuulemma, mutta sen vika etten päässyt aikasin nukkumaan kun piti tulla koneelle. On se rankkaa.
Btw: saan hiukset jo ihan minimaaliselle ponarille! LÅL
En jaksa ajatella, mitä kaikkee oon unohtanut kertoa. Mua väsyttää.
No sen vielä sanon, että katoin tänään Parfyymin, ja se oli omituisella tavalla tosi hyvä! Se kertoi miehestä jossain menneen ajan Ranskassa ja sillä oli sairaan hyvä hajuaisti. Se halus kehittää maailman parhaimman parfyymin, mutta siihen tartti ainesosiksi nuorten naisten tuoksua, joten ruumiita tiedossa. HAHAHA. Nojoo. Mut se oli oikeesti hyvä. Ja se loppu oli jotenkin niin random että olisin nauranut jos en olisi ollut niin mykistynyt. Suosittelen.
NYT ÖITÄ MO
PS: KUOLEN EHKÄ KUN ITIKANPUREMIA KUTITTAA NIIN TAJUTTOMASTI HUAAARH
Olen:
-suuremmissa sielun kuin ruumiin voimissa
-nuhainen (iski vasta tänään)
-saanut uusia kavereiiiita
-täynnä itikanpuremia, esim nilkoissa, kämmenselissä, SILMIEN YMPÄRILLÄ (!!!)
-saamassa ääneni takaisin
ja jotain sellaista.
ANTEEKSi ettei ole vielä valokuvia, kun en ole saanut niitä Jenniltä, TYLSÄÄ, mutta laitan niitä sitten kun pystyn.
Sunnuntai-iltana oli sellanen fiilis, ettei mistään taas tuu mitään ja kaikki feilaa ja mikään ei oo hyvin, mut siltä tuntuu aina ennen leirejä (varsinkin jos ite joutuu tekemään jotain ratkasevaa sen leirin onnistumiseks).
Ei päästy tänä vuonna nukkumaan huvilaan (NYHYY) vaan parakkeihin. Inhoon niitä. Siellä on haisevaa, kosteaa ja varmasti homeista. Ja vessoihin+suihkuihin pitää kävellä ainakin puol kilsaa. Ainakin. Oon ihan varma.
Illalla uitiin ja seistiin Titanicisti Maijukan kanssa sateessa ja mua opetettiin pelaamaan Läpsyä korteilla ja olin ihan kobra siinä. Sit leikittiin poikienhuoneessa jotain random arvauspelejä, kuten "Mistä Valtteri tykkää?" ja sit sellasta jotain sormilukupeliä.
Seuraavan aamun aamu-uinti yhdistettynä siihen (minun mielestäni) homeessa nukkumiseen olikin sitten hivenen tuhoisaa. Siitä uinnista tuli kyllä ihan sikahyvä fiilis, vaikka kestikin kauan ennen kuin sain hypättyä sinne järveen, mutta siis niin. Kurkussa tuntui alkava kurkkukipu jo aamupalasta asti.
Parit lapsineen tai ilman tuli iltapäivällä ja ensimmäisen hoitorupeeman jälkeen olin ihan tillintallin. Tuntu että pää hajoo, tai ei ainakaan pysy kasassa. Se ei johtunut varsinaisesti siitä, että olis ollu jotenkin hirveetä, mutta jotenkin olin vaan ihan uupunut. Rupes tuntumaan kuumeiselta. Iltapalaan mennessä makasin vaan yläpetillä kylmissäni ja ahdistuksessa, että nytkö tuun kipeeks ja tässäkö tää nyt oli. Otti ihan älyttömästi päähän, koska en halunnu olla sairas ja vaivaks muille. Yritin ettiä lääkekaapista kuumelääkkeitä ja pillitin Maijukalle kun olin ihan herkkänä. Ei löytynyt sopivia pillereitä, mutta Minnalta sain onneks Paramaxeja ja sitten vedin niitä ja yritin lopettaa turhautumisitkun ja normalisoitua, vaikka näytin varmaan ihan kuolleelta.
En tie, mikä se kuumepiikki oikein oli. Ehkä mulla oli vaan ollu jo armoton stressi ja jännitys ja ahdistus siitä leiristä, että sitten kun se laukes sen jälkeen kun hommat lähti käyntiin, niin keho ei osannut käsitellä sitä enää ja pisti ruumiinlämmön korkeelle. En tiedä. Tiistaiaamu meni kuitenkin jo paremmin. Olo ei ollut enää kamala. Kurkkukipu hävisi päivän mittaa ja alkoi syödä ääntä mennessään.
..mikä johti siihen, että keskiviikkoaamuna olin herättyäni käytännössä täysin mykkä. Oli kiva pihistä ja kuiskailla, kun muut puhu ihan normivolalla (joka rupes yhtäkkiä tuntumaan yllättävän kovalta, koska omaa ääntä ei saanut kuuluviin), ja yrittää käskeä lapsia vakuuttavasti, kun kurkusta ei yksinkertaisesti vaan lähde ääntä. Lisäks mulla meinas palaa hetkittäin käämit Aurooraan, kun se oli jotenkin niin täydellisesti leimautunut muhun, että tunki koko ajan syliin ja ois halunnu että leikin vaan sen kanssa (onneks rupes myöhemmin leikkimään muidenkin lasten kanssa, eikä ollu enää koko ajan tiiraamassa, että missä mä olin) ja roikku jaloissa ja repi paidasta ja yritti kiivetä mua pitkin ja meinas kuristaa halatessa. Mutta onnistuin hillitsemään itseni, enkä ollut ihan superkamala. Vaikka olis tehny mieli.
Mutta oli niitä muitakin persoonallisuuksia. Lapset on kaikki persoonallisuuksia. Esim Helmi, joka kilju melkein joka asiasta KIMEÄSTI ja nauro päälle, ja Tiitus, joka hymyili suu auki kunhan sai vain auton käteensä tai joka jakso tutkia kahvipakettia kymmeniä minuutteja, ja Aamos, joka jäi aina vähän lagittamaan ja joka ulkona toi uskollisesti kaikenkokoisia palloja mun syliin, väsymättä, ja Karla, joka oli diplomaattinen ja lohdutti aina pienempiä lapsia, jos niillä oli suru, ja Justiina, joka oli reippain ikinä ja kaikkien kaveri, ja Katariina joka osasi hienosti tehdä heittäytymisen jos alko ärsyttämään.. ja vaikka ketä.
Tuli melkein ikävä!
Ja vaikka on noita rasittavia hetkiä, kun sua esim kuristetaan tai raavitaan vahingossa tai lapset tyyliin hyppii seinille, niin ne hienot hetket jotenkin peittoaa kaikki ikävyydet. Huomasin ajautuvani vapaa-ajallakin pitämään niitä lapsia silmällä, esim lenistä katsellessa, koska en ite viittinyt rehkiä ja hikoilla, ettei kuume taas puskisi jostain. Ja kun vanhemmat halus pelata. Kai niilläkin on siihen välillä oikeus ;D
Sitä paitsi, siinä on jotain käsittämättömän siistiä, kun saa itkevän pikkulapsen rauhottumaan tai nelivuotiaan hysteerisen tytön lopettamaan itkemisen. En tiedä, mikä taika siinä on, varsinkin kun suurin osa ihmisistä kykenee siihen.
Mutta kyllä siitä hyvä fiilis tulee. Tuntuu siltä, että pystyy.
Keskiviikon iltahartaus oli herkkä. En kyllä muista mitään siitä, mitä edessä puhuttiin, mutta sen muistan, että en jaksanu nousta penkiltä sen jälkeen, kun virallinen osuus päättyi. Jäin vain istumaan ja kuuntelemaan musiikkia ja kattelin niitä harvoja salissa olevia ihmisiä ja en miettinyt mitään. Silti mulle ehti tulla lyhyessä ajassa jo kahdesti sellanen olo, että alan itkemään ja molemmilla kerroilla mietin, että pitäs mennä pyytämään Anttonilta (joka siis oli myös lapsia kaitsemassa, isompien puolella tosin, ja yks uusista tuttavuuksista. 40 senttiä mua pidempi ja kaks vuotta nuorempi. ymmärrättekö, se on kasvanu 40 senttiä enemmän ku mä, ja sillä on ollu kaks vuotta vähemmän aikaa!! minusta tämä on vähän väärin), voisko se rukoilla mun puolesta. En kuitenkaan menny, koska aina on sellanen fiilis, että ei viiti, ei voi, keksin sen vaan ite, ei mun oikeesti pidä mennä. Sitten, kun olin jo lopettanut itsekseni inttämisen pään sisällä, Anttoni kävelikin sieltä nurkasta mun luokse ja kysy saako se rukoilla mun puolesta. (Myöhemmin se kerto, että oli itekkin jonkun kolme minuuttia miettinyt, että pitiskö sen tulla vai ei.) SE oli pikkusen jännä fiilis. En ees yrittänyt sanoa mitään vaan nyökkäsin pelkästään ja ennen kun se ehti edes istua alas rupesin jo itkemään. Way to go! 8)
En tiedä edes, miks itkin. Minä vaan itkin. Vähän ajan päästä Jarnakin (joka on myös periaatteessa uusi tuttavuus, koska tällä leirillä juttelin sen kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla. oon nähnyt sen aikasemminkin kirkolla JA esim soittamassa käyrätorvea kaupunginorkassa, mutta se on vaan tuntunut pelottavan määrätietoiselta aikuiselta aikasemmin. ennen kuin hoidin sen lapsia HAHA) tuli rukoilemaan ja minä vaan pillitin ja olin räkäinen ja tuli ihan sellanen fiilis, että se on joku sijaisäiti ja minä vauva. Olin sen kainalossa ja se kutsui minua pikkuisekseen.
Tiedän, että joku voi väittää, ettei tällä millään ole mitään merkitystä, ja kaikki on vaan sattumaa, mutta minulle riittää, että minä itse tiedän, ettei se ole niin. Minä tiedän, ettei ole sattumaa, että Anttoni tulee sanomatta minun luokse, koska en itse uskalla mennä sinne, ja minä tiedän, ettei ole sattumaa että minun vieressä on just ne ihmiset ketkä on. Minä tiedän, ettei ole sattumaa, etten voi lopettaa itkemistä, vaikken tiedä tarkasti, mille itken, ja ettei minun tartte itkeä yksin omassa voimassa.
Seuraavassa iltahartaudessa en itkenyt, mutta sitäkin ihanampaa oli tarkkailla, miten muut ihmiset oli ihan liekeissä. Sellasissa herkissä liekeissä. En tiedä, ootteko koskaan kokenut sellaista, mutta minä tajusin taas kerran, miten kaunista on istua ja olla ja kuulla, kuinka jokapuolella on hiljaista itkua ja kyynelehtimistä ja sydämestä suputtamista ja niistämisiä ja avautumista. Hoitava itku on karun kaunista.
Yritettiin me vikana iltana vähän valvoakkin. Paistettiin esim kodassa makkaraa (minä koitin soijanakkeja, mutta ne on vieläkin ällöttäviä minusta, en vaan tykkää siitä idiksestä, että pitää yrittää näyttää lihalta, vaikkei ole lihaa), joka oli niin pahaa ettei kukaan syönyt sitä edes kahta kokonaista, ja nähtiin ufoja joka puolella ja kerrottiin juttuja ja oltiin pimeässä ja yritettiin olla hiljaa ja tuijottaa nuotiota mutta mä feilasin koko ajan kun nauratti. Niin ja poltin peukalon ja nimettömän makkaratikkuun. Jee.
Aamulla väsytti ja viimisella hoitokerralla oli hivenen löysä meininki, kun olin ihan nuutuneena. Nyt kotona onneks ja ääni on edelleenkin raakkumista, kuin miehinen varis. Netti ei toiminut kuin vasta illalla, koska joku salama oli tehnyt tuhoja kuulemma, mutta sen vika etten päässyt aikasin nukkumaan kun piti tulla koneelle. On se rankkaa.
Btw: saan hiukset jo ihan minimaaliselle ponarille! LÅL
En jaksa ajatella, mitä kaikkee oon unohtanut kertoa. Mua väsyttää.
No sen vielä sanon, että katoin tänään Parfyymin, ja se oli omituisella tavalla tosi hyvä! Se kertoi miehestä jossain menneen ajan Ranskassa ja sillä oli sairaan hyvä hajuaisti. Se halus kehittää maailman parhaimman parfyymin, mutta siihen tartti ainesosiksi nuorten naisten tuoksua, joten ruumiita tiedossa. HAHAHA. Nojoo. Mut se oli oikeesti hyvä. Ja se loppu oli jotenkin niin random että olisin nauranut jos en olisi ollut niin mykistynyt. Suosittelen.
NYT ÖITÄ MO
PS: KUOLEN EHKÄ KUN ITIKANPUREMIA KUTITTAA NIIN TAJUTTOMASTI HUAAARH
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Pisamakyklooppi
Hirrrrveä ahdispahdistus, kun pitäisi pakata mutta en vaaaaaaaaaaaaaan saa aloitettua.
Se on aina niin rankkaa!
Tai ei ois, jos lähtis jonnekkin tyyliin viikonlopuksi, mutta melkein viikko on jo niin pitkä aika, että se on vaikeaa. Suurin ongelma on se, että minkä laukun otan, jotta kamat mahtuu. Inhoon isoja laukkuja, kun ne vie tilaa ja on niin hankalia. Mutta ei pieneen sovi kaikkea. Ja ku ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja millaset ilmat ja mitä sattuukin tarvimaan niin ei voi pelata varman päälle vaatetuksen kanssa.
Nyhyy.
Unohdin eilen laittaa Kirden filosofoinnit tänne. Keskustelu käytiin mansikkamyyntikojun edessä kun odotettiin että äippä nostaa rahaa ja Vera jotain härös siinä.
Kuinka syvällistä settiä siskoltani kalliiden mansikoiden äärellä.
Tänä aamuna ei tehnyt mieli syödä aamulla oikein mitään (vain teetä ja pieni jogurtti - btw: ärsyttääkö teitäkin, kun sen voi kirjottaa jogurttina tai sitten jugurttina? vaikka se sanotaan kuitenkin jugurttina joka tapauksessa??), kun jännitin häitä. Oli hassua jännittää toisten puolesta, koska en mä ite sinne alttarille ollut kävelemässä, haha :D Lahjaongelmakin ratkesi, ja ehdin laittautua ajoissa valmiiksi ennen kuin kyyti saapui VAIKKA sattui vielä ennen sitä sellainenkin draama, että huomasin sukkahousuissa peukalonmentävän reiän ja puolireiteen asti ehtineen silmänpaon joten piti juosta sisälle takasin ja ettiä äipältä hätäsukkikset. Ei niitä ois tarvinu kyllä, oli niin sikaQma päivä muutenkin, mutta mun sääret on vähän mustelmilla esim siitä törmäilystä, niin ei viittiny sielä esitellä niitä ihan paljaina.
Itse häät meni hyvin. Morsio oli silmät kyyneleisinä jo saapuessaan ja taisi tirauttaa kyyneleitä muutenkin pitkin seremoniaa ja ohjelmaa jnejne. Tiina oli kyllä kaunis. Ja näytti Henkan kanssa niin hyviltä yhdessä. Oi. Onnea vaan elämään ja yhteisiin vuosiin ja rakkkkkautta paljonpaljon ja muuta auvoa ja sellast (:
(Meinasin pistää tänne valokuvankin hääparista, mutta tajusin että siihen varmaan pitäis pyytää lupa, joten jää nyt laittamatta.)
Söin veskamelonista neljäsosan ja intouduin lukemaan uksontoa itselleni ääneen. Sitten kyllästyin meloniin ja menin sohvalle jatkamaan lukemista. Sitten alko ylläripylläri nukuttamaan. Ajattelin ottaa ilkkarit, mutta luontoni ei antanut ruveta oikeesti koisimaan, koska oisin kuitenkin noussu vasta joskus yheltätoista ja sit olis ollu jo myöhä. Ja se pakkaaminen.
Riitelin kameran kanssa, kun oon laittanu siitä vaan kerran kuvia tälle omalle läpyskälle, ja sillon oli Mara auttamassa, mutta nyt toi ei meinannu yhtään suostua yhteistoimintaan. Lopulta onnistuin. Huoh. Miks aina on niin vaikeeta helpotkin asiat.
(Kamerasta tuli mieleen, että tänään mulle heräs yhtäkkinen halu omaan kunnoon kameraan. Esim digijärkkäri olis jees. En ees tie mistä se kumpusi, olis vaan hauska jos olis.)
Niin että nyt kello on jo paljon yli yhdentoista enkä oo vielkään pakannu. Kai mun pitää säästää se aamupaniikkiin ja luottaa, että paineen alla toimin tehokkaasti. (HAH!)
En jaksa ottaa läppäriä mukaan, vaikka Kiponniemessä olis kyllä nettiyhteys, joten en oo varma päivitänkö perjantaihin mennessä. Riippuu mistä roikkuu. Korvatakseni tämän suunnattoman vajeen, joka teille varmasti tästä ilman muuta aiheutuu, laitan tänne muutaman pätkän superhenkilökohtaisista mesekeskusteluista ystäväni Tuomon-joka-ei-osaa-yhdyssanoja kanssa. Keskustelut on yritetty säilyttää mahdollisimman autenttisina, luettavuus paikoitellen huomioiden tosin. Säästäkää muillekin päiville (koska näillä teidän pitää ehkä pärjätä perjantaihin saakka), nää on niin superhyviä juttuja.
tuomo sanoo (23:22):
mun vasenta päätä alko vähän särkee
orvokki-tyttå sanoo (23:24):
AI OOKS KYKLOOPPI
ei ku hups niil onki yks silmä eikä kaks päätä
AI OKS SUL KAKS PÄÄTÄ
siidee
puhutko aina välillä toisella ja sit toisella?
kummalla puhut mulle?
orvokki-tyttå sanoo (23:25):
puhuuks ne eri tavalla?
onko toinen ilkeä ja toinen kiltti?
miks sulla on kaks päätä?
OKSE JOKU KEHITYSHÄIRIÖ?
nyt en jaksa enää kirjottaa
tuomo sanoo (23:25):
: D
se on ylikehittyneisyyshäiriö
tuomo sanoo (23:26):
toisella esitän kaikille tyhmää ja toisella oon viisas
orvokki-tyttå sanoo (23:26):
aijaa
no jos sitä toista särkee niin nauraako se toinen sille?
HÄHÄ
tuomo sanoo (23:27):
ei kun se toinen on niin väsyny että se nukkuu
orvokki-tyttå sanoo (23:27):
AIJAA
NO PUHUTKO NYT SILLÄ TYHMIÄ PUHUVALLA VAI VIISAALLA
tuomo sanoo (23:28):
en puhu kun kirjotan HIHIHIHIIHIHIH
orvokki-tyttå sanoo (23:30):
NO HEHEHEHHE OLIPA HYVÄ JUTTU
8D
tuomo sanoo (23:30):
ihan sika hyvä juttu kuolen varmaan huomenna sen jutun tyhmyyteen
orvokki-tyttå sanoo (23:31):
miks huomenna mikset NYT
tuomo sanoo (23:32):
koska se oli niin tyhmä juttu että kuolen viiveella
ä
orvokki-tyttå sanoo (23:32):
NO SEHÄN OLI SITTEN IHAN SUPERISTI TYHMÄ AAAHHAHAAHHA
Ai, eikö teitä muka naurattanut? No oma on menetyksenne :D
Tämän opin tänään:
tuomo sanoo (23:37):
rankistunu-> sulla on ollu rankkaa ja sua väsyttää ja nyt oot ihan uupunu= rankistunu
Ja sitten toisiin aiheisiin.
orvokki-tyttå sanoo (0:07):
mut arvaa mitä
tuomo sanoo (0:07):
meet syömään?
orvokki-tyttå sanoo (0:08):
ei
en viel
orvokki-tyttå sanoo (0:08):
nälkäki meni jo ohi, kun kärvistelin riittävän kauan
niin siis että SITÄ ETTÄ
mulla on tullu auringosta vähän pisamia : DD
orvokki-tyttå sanoo (0:09):
ei nyt sillain, että ihmiset tyyliin tuijottas että OHO mutta kuitenkin että ite huomaan ;D
tuomo sanoo (0:09):
onneks olkoon;>
täytyy kattoo jos joskus nähdään
orvokki-tyttå sanoo (0:10):
ei : D
ei täydy : D
justhan sanoin ettei ne näy paitsi itse osaan katsoa : D
tuomo sanoo (0:10):
mä katon kyllä
tuomo sanoo (0:11):
koitat vaan olla itestäs ylpee kun osaat kasvattaa pisamia
orvokki-tyttå sanoo (0:11):
en mä niitä kasvata :(
en osaa :(
ne vaan kasVAA :(
HÖ
eikä ees kunnolla
tuomo sanoo (0:11):
haluisitko kunnolla pisamia?
orvokki-tyttå sanoo (0:11):
no en oo niin sanonu : D
tuomo sanoo (0:12):
no et niin mut kysyin että haluaisitko
orvokki-tyttå sanoo (0:13):
pisamat on söpöjä!
mutta en mä niitä silti aktiivisesti halua : D
orvokki-tyttå sanoo (0:14):
sitä tarkotin ettei ees kunnolla kasva, kun on hirmu epämääräisen näköstä kun on vähän jotain outoja läiskiä nenässä ja poskissa mutta ei kuitenkaan kunnolla (;
tuomo sanoo (0:14):
voin piirtää sulle tussilla pisamia!
orvokki-tyttå sanoo (0:14):
JOO!
sit voin leikkiä peppi pitkätossua
ilman lettejä
O_O
oooh
tuomo sanoo (0:14):
sekö on sun unelmas?
orvokki-tyttå sanoo (0:15):
ai leikkiä tekopisamilla peppiä ilman lettejä?
tuomo sanoo (0:15):
nii
musta se kuulostaa aika tavottelemisen arvoselta jutulta
orvokki-tyttå sanoo (0:16):
no kai se sitten on mun unelma, se kyllä synty vasta äskön.
tuomo sanoo (0:16):
no mut se on hyvä ettei pyöri kokoaikaa samoissa unelmissa
orvokki-tyttå sanoo (0:16):
totta tuokin
orvokki-tyttå sanoo (0:17):
peppiin pyrimme siis
tuomo sanoo (0:18):
voi pönttö sun kanssas kun sulla on niin outoja unelmia
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
itse yllytit :(
:´´´(((
kamala takinkääntäjä!
hyi!
tuomo sanoo (0:19):
minä en takkiani käännä
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
no niin kun ihmiset kattos et ooks ihan tyhmä ku takki väärin päin
tuomo sanoo (0:19):
paitsi kerran käänsin sen mun karvasen hupparin kun leikin nallekarhua
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
AHAHAHAHAHAHHAHAHA
orvokki-tyttå sanoo (0:20):
!!!
ja MINUA haukut jos haluan leikkiä peppiä (tekopisamilla, ilman lettejä) ja ITSE leikit NALLEJA!
olen pöyristynyt!
ja pyöristynytkin!
mutta enemmän pöyristynyt!
Ettäpä kivaa viikkoa kaikille 8) Lähden Kippolaan hoivaamaan avioparien muksuja ja kasvattamaan itselleni pisamia. MO!
Se on aina niin rankkaa!
Tai ei ois, jos lähtis jonnekkin tyyliin viikonlopuksi, mutta melkein viikko on jo niin pitkä aika, että se on vaikeaa. Suurin ongelma on se, että minkä laukun otan, jotta kamat mahtuu. Inhoon isoja laukkuja, kun ne vie tilaa ja on niin hankalia. Mutta ei pieneen sovi kaikkea. Ja ku ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja millaset ilmat ja mitä sattuukin tarvimaan niin ei voi pelata varman päälle vaatetuksen kanssa.
Nyhyy.
Unohdin eilen laittaa Kirden filosofoinnit tänne. Keskustelu käytiin mansikkamyyntikojun edessä kun odotettiin että äippä nostaa rahaa ja Vera jotain härös siinä.
K: *syvä huokaus* "Mitähän tosta pojastakin (Vertti) oikein tulee."
O: "EI MITÄÄN!"
K: "Mitä meistä kenestäkään tulee?"
O: "EII MITÄÄN!"
K: "Mitä meistä edes pitäisi tulla?"
O: "EI MITÄÄÄN!"
K: "Kuolleita. Niitä meistä tulee."
O: "..."
K: "MAATA JA TOMUA."
Kuinka syvällistä settiä siskoltani kalliiden mansikoiden äärellä.
Tänä aamuna ei tehnyt mieli syödä aamulla oikein mitään (vain teetä ja pieni jogurtti - btw: ärsyttääkö teitäkin, kun sen voi kirjottaa jogurttina tai sitten jugurttina? vaikka se sanotaan kuitenkin jugurttina joka tapauksessa??), kun jännitin häitä. Oli hassua jännittää toisten puolesta, koska en mä ite sinne alttarille ollut kävelemässä, haha :D Lahjaongelmakin ratkesi, ja ehdin laittautua ajoissa valmiiksi ennen kuin kyyti saapui VAIKKA sattui vielä ennen sitä sellainenkin draama, että huomasin sukkahousuissa peukalonmentävän reiän ja puolireiteen asti ehtineen silmänpaon joten piti juosta sisälle takasin ja ettiä äipältä hätäsukkikset. Ei niitä ois tarvinu kyllä, oli niin sikaQma päivä muutenkin, mutta mun sääret on vähän mustelmilla esim siitä törmäilystä, niin ei viittiny sielä esitellä niitä ihan paljaina.
Itse häät meni hyvin. Morsio oli silmät kyyneleisinä jo saapuessaan ja taisi tirauttaa kyyneleitä muutenkin pitkin seremoniaa ja ohjelmaa jnejne. Tiina oli kyllä kaunis. Ja näytti Henkan kanssa niin hyviltä yhdessä. Oi. Onnea vaan elämään ja yhteisiin vuosiin ja rakkkkkautta paljonpaljon ja muuta auvoa ja sellast (:
(Meinasin pistää tänne valokuvankin hääparista, mutta tajusin että siihen varmaan pitäis pyytää lupa, joten jää nyt laittamatta.)
Söin veskamelonista neljäsosan ja intouduin lukemaan uksontoa itselleni ääneen. Sitten kyllästyin meloniin ja menin sohvalle jatkamaan lukemista. Sitten alko ylläripylläri nukuttamaan. Ajattelin ottaa ilkkarit, mutta luontoni ei antanut ruveta oikeesti koisimaan, koska oisin kuitenkin noussu vasta joskus yheltätoista ja sit olis ollu jo myöhä. Ja se pakkaaminen.
Riitelin kameran kanssa, kun oon laittanu siitä vaan kerran kuvia tälle omalle läpyskälle, ja sillon oli Mara auttamassa, mutta nyt toi ei meinannu yhtään suostua yhteistoimintaan. Lopulta onnistuin. Huoh. Miks aina on niin vaikeeta helpotkin asiat.
(Kamerasta tuli mieleen, että tänään mulle heräs yhtäkkinen halu omaan kunnoon kameraan. Esim digijärkkäri olis jees. En ees tie mistä se kumpusi, olis vaan hauska jos olis.)
Niin että nyt kello on jo paljon yli yhdentoista enkä oo vielkään pakannu. Kai mun pitää säästää se aamupaniikkiin ja luottaa, että paineen alla toimin tehokkaasti. (HAH!)
En jaksa ottaa läppäriä mukaan, vaikka Kiponniemessä olis kyllä nettiyhteys, joten en oo varma päivitänkö perjantaihin mennessä. Riippuu mistä roikkuu. Korvatakseni tämän suunnattoman vajeen, joka teille varmasti tästä ilman muuta aiheutuu, laitan tänne muutaman pätkän superhenkilökohtaisista mesekeskusteluista ystäväni Tuomon-joka-ei-osaa-yhdyssanoja kanssa. Keskustelut on yritetty säilyttää mahdollisimman autenttisina, luettavuus paikoitellen huomioiden tosin. Säästäkää muillekin päiville (koska näillä teidän pitää ehkä pärjätä perjantaihin saakka), nää on niin superhyviä juttuja.
tuomo sanoo (23:22):
mun vasenta päätä alko vähän särkee
orvokki-tyttå sanoo (23:24):
AI OOKS KYKLOOPPI
ei ku hups niil onki yks silmä eikä kaks päätä
AI OKS SUL KAKS PÄÄTÄ
siidee
puhutko aina välillä toisella ja sit toisella?
kummalla puhut mulle?
orvokki-tyttå sanoo (23:25):
puhuuks ne eri tavalla?
onko toinen ilkeä ja toinen kiltti?
miks sulla on kaks päätä?
OKSE JOKU KEHITYSHÄIRIÖ?
nyt en jaksa enää kirjottaa
tuomo sanoo (23:25):
: D
se on ylikehittyneisyyshäiriö
tuomo sanoo (23:26):
toisella esitän kaikille tyhmää ja toisella oon viisas
orvokki-tyttå sanoo (23:26):
aijaa
no jos sitä toista särkee niin nauraako se toinen sille?
HÄHÄ
tuomo sanoo (23:27):
ei kun se toinen on niin väsyny että se nukkuu
orvokki-tyttå sanoo (23:27):
AIJAA
NO PUHUTKO NYT SILLÄ TYHMIÄ PUHUVALLA VAI VIISAALLA
tuomo sanoo (23:28):
en puhu kun kirjotan HIHIHIHIIHIHIH
orvokki-tyttå sanoo (23:30):
NO HEHEHEHHE OLIPA HYVÄ JUTTU
8D
tuomo sanoo (23:30):
ihan sika hyvä juttu kuolen varmaan huomenna sen jutun tyhmyyteen
orvokki-tyttå sanoo (23:31):
miks huomenna mikset NYT
tuomo sanoo (23:32):
koska se oli niin tyhmä juttu että kuolen viiveella
ä
orvokki-tyttå sanoo (23:32):
NO SEHÄN OLI SITTEN IHAN SUPERISTI TYHMÄ AAAHHAHAAHHA
Ai, eikö teitä muka naurattanut? No oma on menetyksenne :D
Tämän opin tänään:
tuomo sanoo (23:37):
rankistunu-> sulla on ollu rankkaa ja sua väsyttää ja nyt oot ihan uupunu= rankistunu
Ja sitten toisiin aiheisiin.
orvokki-tyttå sanoo (0:07):
mut arvaa mitä
tuomo sanoo (0:07):
meet syömään?
orvokki-tyttå sanoo (0:08):
ei
en viel
orvokki-tyttå sanoo (0:08):
nälkäki meni jo ohi, kun kärvistelin riittävän kauan
niin siis että SITÄ ETTÄ
mulla on tullu auringosta vähän pisamia : DD
orvokki-tyttå sanoo (0:09):
ei nyt sillain, että ihmiset tyyliin tuijottas että OHO mutta kuitenkin että ite huomaan ;D
tuomo sanoo (0:09):
onneks olkoon;>
täytyy kattoo jos joskus nähdään
orvokki-tyttå sanoo (0:10):
ei : D
ei täydy : D
justhan sanoin ettei ne näy paitsi itse osaan katsoa : D
tuomo sanoo (0:10):
mä katon kyllä
tuomo sanoo (0:11):
koitat vaan olla itestäs ylpee kun osaat kasvattaa pisamia
orvokki-tyttå sanoo (0:11):
en mä niitä kasvata :(
en osaa :(
ne vaan kasVAA :(
HÖ
eikä ees kunnolla
tuomo sanoo (0:11):
haluisitko kunnolla pisamia?
orvokki-tyttå sanoo (0:11):
no en oo niin sanonu : D
tuomo sanoo (0:12):
no et niin mut kysyin että haluaisitko
orvokki-tyttå sanoo (0:13):
pisamat on söpöjä!
mutta en mä niitä silti aktiivisesti halua : D
orvokki-tyttå sanoo (0:14):
sitä tarkotin ettei ees kunnolla kasva, kun on hirmu epämääräisen näköstä kun on vähän jotain outoja läiskiä nenässä ja poskissa mutta ei kuitenkaan kunnolla (;
tuomo sanoo (0:14):
voin piirtää sulle tussilla pisamia!
orvokki-tyttå sanoo (0:14):
JOO!
sit voin leikkiä peppi pitkätossua
ilman lettejä
O_O
oooh
tuomo sanoo (0:14):
sekö on sun unelmas?
orvokki-tyttå sanoo (0:15):
ai leikkiä tekopisamilla peppiä ilman lettejä?
tuomo sanoo (0:15):
nii
musta se kuulostaa aika tavottelemisen arvoselta jutulta
orvokki-tyttå sanoo (0:16):
no kai se sitten on mun unelma, se kyllä synty vasta äskön.
tuomo sanoo (0:16):
no mut se on hyvä ettei pyöri kokoaikaa samoissa unelmissa
orvokki-tyttå sanoo (0:16):
totta tuokin
orvokki-tyttå sanoo (0:17):
peppiin pyrimme siis
tuomo sanoo (0:18):
voi pönttö sun kanssas kun sulla on niin outoja unelmia
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
itse yllytit :(
:´´´(((
kamala takinkääntäjä!
hyi!
tuomo sanoo (0:19):
minä en takkiani käännä
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
no niin kun ihmiset kattos et ooks ihan tyhmä ku takki väärin päin
tuomo sanoo (0:19):
paitsi kerran käänsin sen mun karvasen hupparin kun leikin nallekarhua
orvokki-tyttå sanoo (0:19):
AHAHAHAHAHAHHAHAHA
orvokki-tyttå sanoo (0:20):
!!!
ja MINUA haukut jos haluan leikkiä peppiä (tekopisamilla, ilman lettejä) ja ITSE leikit NALLEJA!
olen pöyristynyt!
ja pyöristynytkin!
mutta enemmän pöyristynyt!
Ettäpä kivaa viikkoa kaikille 8) Lähden Kippolaan hoivaamaan avioparien muksuja ja kasvattamaan itselleni pisamia. MO!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Välipäivän apatia
Eiliset tunnin lauluharkat tais vaikuttaa muhun syvemmin mitä edes aavistin, KOSKA:
Näin unta, että laulettiin muistaakseni porukalla jossain. En muista yhtään ketä muita siinä oli ja mitä mutta kuitenkin. Sit muut lopetti ja mä jäin laulelemaan ja sit ne kuunteli ja hymyili ja edelleen hymyillen sano että: "Ei ei, nyt on kyllä armoton myötähäpeä ilmassa, Orkki on nyt ihan menettänyt teränsä, sen laulamiset on sitten tältä elämältä laulettu." Ja sit ne siinä hymyili ja nyökytteli ja minäkin hymyilin ja lauloin ja mietin vaan pään sisällä että "MITÄÄ laulanko muka NIIN huonosti, miksen ite huomaa? Ja miten oon voinut menettää teräni, kun en edes ehtinyt oppia vielä laulamaan kunnolla!" ja jotain.
En tie, mistä toi kumpus. Jos tarkemmin mietin, niin en kyllä eilen jaksanu kympillä keskittyä ja ei muutenkaan lähteny lauleskelut ihan huipusti, mutta en mä jaksanut sitä sen kummemmin miettiä, kun siinä on kuitenkin niin paljon muita laulamassa. Ei oo mun varassa. Ei tarvi stressata.
Tää päivä on tuntunut jotenkin sellaselta odotusvälipäivältä, koska huomenna häihin ja ylihuomenna Kippolaan. En tainnu tehdä oikein mitään. Käytettiin koiria Maisukan kanssa metsässä ja Nera rämpi mudassa ja meitä söi itikat. Myöhemmin tappelin Neekun kanssa kynsien leikkaamisesta ja se meni melkein panikointi tilaan ja minä ajattelin rusentaa sen jalat ja sitten heittää sen seinään. Olen ihana emäntä.
No sen jälkeen kyllä koulutin sitä vanhoilla grillimakkaranpalasilla. Yritin opettaa sitä vilkuttamaan, inspiraatio a lá Luka, terQja! Oppi se jo lähes btw.
Huomasin muuten pyykkiä pestessä (ai niin, sitäkin oon tänään pessy monta kuormaa, raaaah), että mulle on kertynyt ihan tajuttomasti mustia tai muuten vaan tummia vaatteita. Jotenkin alkaa tämä värimaailma vähän yksipuolistua nuoruuden värikkäistä ajoista. Voi voi, kun sitä vanhemmiten tylsistyy. HAH.
Tein itelleni himokulhollisen halloumsalladia ja katoin Silmänkääntäjän. Siin oli Edward Norton. Se oli aika hyvä. Ärsytti kyllä, kun se poliisipäällikkö puhu siinä aina sillain rasittavasti kuiskaten. Nyt on vähän paha olo, kun söin liikaa. Haluisin syödä vielä mansikoita, kun niitä ois jääkaapissa perattuna, mutten tiedä kykenenkö. Saatan oksentaa.
Uksontoo luin pari kappaletta ja sit rupes nukuttamaan. Hyvin lähtee tämä.
Näin unta, että laulettiin muistaakseni porukalla jossain. En muista yhtään ketä muita siinä oli ja mitä mutta kuitenkin. Sit muut lopetti ja mä jäin laulelemaan ja sit ne kuunteli ja hymyili ja edelleen hymyillen sano että: "Ei ei, nyt on kyllä armoton myötähäpeä ilmassa, Orkki on nyt ihan menettänyt teränsä, sen laulamiset on sitten tältä elämältä laulettu." Ja sit ne siinä hymyili ja nyökytteli ja minäkin hymyilin ja lauloin ja mietin vaan pään sisällä että "MITÄÄ laulanko muka NIIN huonosti, miksen ite huomaa? Ja miten oon voinut menettää teräni, kun en edes ehtinyt oppia vielä laulamaan kunnolla!" ja jotain.
En tie, mistä toi kumpus. Jos tarkemmin mietin, niin en kyllä eilen jaksanu kympillä keskittyä ja ei muutenkaan lähteny lauleskelut ihan huipusti, mutta en mä jaksanut sitä sen kummemmin miettiä, kun siinä on kuitenkin niin paljon muita laulamassa. Ei oo mun varassa. Ei tarvi stressata.
Tää päivä on tuntunut jotenkin sellaselta odotusvälipäivältä, koska huomenna häihin ja ylihuomenna Kippolaan. En tainnu tehdä oikein mitään. Käytettiin koiria Maisukan kanssa metsässä ja Nera rämpi mudassa ja meitä söi itikat. Myöhemmin tappelin Neekun kanssa kynsien leikkaamisesta ja se meni melkein panikointi tilaan ja minä ajattelin rusentaa sen jalat ja sitten heittää sen seinään. Olen ihana emäntä.
No sen jälkeen kyllä koulutin sitä vanhoilla grillimakkaranpalasilla. Yritin opettaa sitä vilkuttamaan, inspiraatio a lá Luka, terQja! Oppi se jo lähes btw.
Huomasin muuten pyykkiä pestessä (ai niin, sitäkin oon tänään pessy monta kuormaa, raaaah), että mulle on kertynyt ihan tajuttomasti mustia tai muuten vaan tummia vaatteita. Jotenkin alkaa tämä värimaailma vähän yksipuolistua nuoruuden värikkäistä ajoista. Voi voi, kun sitä vanhemmiten tylsistyy. HAH.
Tein itelleni himokulhollisen halloumsalladia ja katoin Silmänkääntäjän. Siin oli Edward Norton. Se oli aika hyvä. Ärsytti kyllä, kun se poliisipäällikkö puhu siinä aina sillain rasittavasti kuiskaten. Nyt on vähän paha olo, kun söin liikaa. Haluisin syödä vielä mansikoita, kun niitä ois jääkaapissa perattuna, mutten tiedä kykenenkö. Saatan oksentaa.
Uksontoo luin pari kappaletta ja sit rupes nukuttamaan. Hyvin lähtee tämä.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Niin villiä että HUH HUH
Tänään tapahtui niin monta villiä asiaa, etten tiedä mistä aloittaa.
Ehkä aloitan hengittämällä pari kertaa oikein syvään.
HUUUUUUU-AAAAAAAH
HUUUUUUU-AAAAAAAAHHHHH.
En oikeesti pelleile, tää ON raskasta.
Ensimmäinen villi asia tänään oli se, että näin Hempun. En tiedä miks, mutta aamusta saakka oli mahassa sellainen ihmeellinen jännitys. Kun tapaa harvoin, niin niille tapaamisille kasaantuu jotenkin sellanen järjetön paine, että miten kaikki sujuu ja onnistuu jnejne.
No, toinen villi asia oli se, että kun puhelimessa sovittiin tarkempia yksityiskohtia, niin sain kuulla (tai tajusin, miten vaan) että mukaan oli tulossa myös Aaron, Hempun brittiläinen poikaystävä josta oon nähnyt tasan yhden valokuvan. Tässä vaiheessa olin jo ihan että VOI EI APUAA EN OSAA PUHUA NYHYY PELOTTAA ja kyllä te tiedätte.
Kolmas, ei suinkaan vähäisin, villi asia olikin sitten se, että hyppäsin tänään ensimmäisen kerran pyörän selkään sitten sen taannoisen törmäilyn. 12 päivää ronsuna ja tilanne on se, että turvotus on jo lähes kadonnut, mitä nyt nilkka on edelleen hiukkasen paksumpi kuin toinen. (Mistä tuli mieleen, että eilen sydämeni täyttyi sanoinkuvaamattomalla hellyydellä, kun kaveri tekstasi randomisti ihan vaan kysyäkseen miten mun jalka voi. Awwww.) Mustelmaa on näkyvästi jäljellä vähän siellä täällä ja tuolla. Jalkapöytä aristaa ja on ajoittain aika kipeäkin. Kävely sujuu jo lähes normaalisti, mutta pitkän rasituksen jälkeen alkaa taas vähän temppuilla.
Harhautui. Niin. Siis pyörällä ekaa kertaa melkein kahteen viikkoon. Ennen liikkeellelähtöä hengitin sillonkin muutaman kerran syvään, ihan vaan varmuuden vuoksi, ja tein ristinmerkinkin, ihan vaan varmuuden vuoksi senkin. Ja pyöräilin ehkä hitaammin mitä ikinä ja hirmu varovaisesti. Osaksi sen takia, etten halunnut hikoilla, mutta osaksi siksi, että huomasin säikkyväni jokaista yllättäen näköpiiriin ilmestyvää liikkujaa. Mäissä olin ihan sydän kurkussa ja mutkissa halusin peiton alle. Että tällasta.
Aaron näytti ihan britiltä. Ei, sillä ei ollut oranssia tukkaa eikä pisamia tai mitään (eikun hetkonen, vai oliko? o-o) mutta britiltä se silti näytti. Se oli tummatukkanen ja sen korvat oli just sen verran höröt, ettei näyttänyt suomalaiselta, ja että se näytti hauskalta. Hämmentävintä oli huomata, että Hemppu ja se oikeesti näytti samalta. Ei silmiinpistävästi. Mutta just sen verran, mitä pysyvien parien pitää näyttää.
Ja sitten minun aavistukset (eli siis neljäs villi asia), joita olin pyörämatkalla miettinyt, toteutuivat. En tiedä aavistinko siks, että viimekskin kun nähtiin niin sillonkin tuli pommi. (Sen otin paljon raskaammin, koska olin loukkaantunut siitä, että tieto oli jo usean viikon vanha, mutta selitys oli että Hemppu oli halunnut kertoa kasvotusten, joten oli pakko hyväksyä..)
Ne oli mennyt eilen kihloihin. Ja Hempun sormessa oli sormus.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Aaronilla siis ei ollut sormusta sen takia, että Englannissa mies kuulemma saa vasta häissä. Kullakin maalla omat perinteensä.
MUTTA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Ja minä olin just miettinyt, että pitää varmuuden vuoksi sitten katsoa niiden sormia, mutta en edes EHTINYT, kun meidän kävellessä syömään jo paukauttivat.
Sain jo alustavan kutsun häihinkin. Man-saarelle. Ennen mein ylppäjuhlia toukokuussa.
Elämä on niin hullua. Että en sitä osaa paremmin sanoa.
Myöhemmin kävin kirkolla lauluharkoissa lauantaisia häitä varten. Oli vähän kumma fiilis, kun en oo pitkään aikaan ollu missään laulamassa. Paitsi oman pianon ääressä.
Tai no okei, ehkä se kumma fiilis johtu edelleen siitä neljännestä villistä asiasta. Se olis paljon loogisempi selitys.
Minusta oli muuten söpöä, kun ne kävi ostamassa Suomalaisesta Aaronille sellasen suomenoppikirjan, koska se haluaa kuulemma opetella meidän kieltä. Tuntuu jotenkin hassulta, että joku tahtoo oppia näin marginaalista kieltä. Kai se rakkaus on vähän ihmeellinen voima.
Hemppu on kyllä minun idoli. Ei sillä, ettäkö itse olisin halunnut lähteä yksityisesti vaihtoon ennen lukioon menoa tai sillä, että olisin halunnut opiskella ulkomailla heti ysin jälkeen ja asettua sinne, tai että itse olisin halunnut brittiläisen poikaystävän tai miehen, eikä silläkään että itse haluisin jo heti naimisiin. Ei sillä. Vaan sillä, että se aina tietää mitä se haluaa, se on varma päätöksissään, se ajattelee eteenpäin, se suunnittelee, se on järkevä ja looginen, se miettii asioita käytännön kannalta, se uskaltaa asioita, joita muut pitää hulluina. Se on ollut kypsyydessä minua koko ajan muutaman vuoden tai monta edellä. Niin että ihan vaan sillä se on minun idoli.
Ai niin. Eilen illalla katsoin taas sellasen Rakkautta & Anarkiaa -leffan. Elephant. Se kertoi kouluampumisista. Se oli jotenkin hirmu ahdistava ja rankka, vaikkei sitä oltu yritetty tehdä mitenkään pelottavaksi eikä väkivallalla mässäilty eikä mitään. Se oli itse asiassa suht realistista se ampuminen. Suurin osa sitä leffaakin tuntu olevan vaan se, kun kuvattiin miten ihmiset käveli koulun käytävillä tai jostain paikasta toiseen paikkaan. Silti minua otti jostain syystä mahasta. Kun se oli niin surumielinen ja toivottoman oloinen. Nyhyy.
Tähän on hyvä lopettaa tämä merkintä. (Eli ei ole, mutta lopetan silti.)
Ehkä aloitan hengittämällä pari kertaa oikein syvään.
HUUUUUUU-AAAAAAAH
HUUUUUUU-AAAAAAAAHHHHH.
En oikeesti pelleile, tää ON raskasta.
Ensimmäinen villi asia tänään oli se, että näin Hempun. En tiedä miks, mutta aamusta saakka oli mahassa sellainen ihmeellinen jännitys. Kun tapaa harvoin, niin niille tapaamisille kasaantuu jotenkin sellanen järjetön paine, että miten kaikki sujuu ja onnistuu jnejne.
No, toinen villi asia oli se, että kun puhelimessa sovittiin tarkempia yksityiskohtia, niin sain kuulla (tai tajusin, miten vaan) että mukaan oli tulossa myös Aaron, Hempun brittiläinen poikaystävä josta oon nähnyt tasan yhden valokuvan. Tässä vaiheessa olin jo ihan että VOI EI APUAA EN OSAA PUHUA NYHYY PELOTTAA ja kyllä te tiedätte.
Kolmas, ei suinkaan vähäisin, villi asia olikin sitten se, että hyppäsin tänään ensimmäisen kerran pyörän selkään sitten sen taannoisen törmäilyn. 12 päivää ronsuna ja tilanne on se, että turvotus on jo lähes kadonnut, mitä nyt nilkka on edelleen hiukkasen paksumpi kuin toinen. (Mistä tuli mieleen, että eilen sydämeni täyttyi sanoinkuvaamattomalla hellyydellä, kun kaveri tekstasi randomisti ihan vaan kysyäkseen miten mun jalka voi. Awwww.) Mustelmaa on näkyvästi jäljellä vähän siellä täällä ja tuolla. Jalkapöytä aristaa ja on ajoittain aika kipeäkin. Kävely sujuu jo lähes normaalisti, mutta pitkän rasituksen jälkeen alkaa taas vähän temppuilla.
Harhautui. Niin. Siis pyörällä ekaa kertaa melkein kahteen viikkoon. Ennen liikkeellelähtöä hengitin sillonkin muutaman kerran syvään, ihan vaan varmuuden vuoksi, ja tein ristinmerkinkin, ihan vaan varmuuden vuoksi senkin. Ja pyöräilin ehkä hitaammin mitä ikinä ja hirmu varovaisesti. Osaksi sen takia, etten halunnut hikoilla, mutta osaksi siksi, että huomasin säikkyväni jokaista yllättäen näköpiiriin ilmestyvää liikkujaa. Mäissä olin ihan sydän kurkussa ja mutkissa halusin peiton alle. Että tällasta.
Aaron näytti ihan britiltä. Ei, sillä ei ollut oranssia tukkaa eikä pisamia tai mitään (eikun hetkonen, vai oliko? o-o) mutta britiltä se silti näytti. Se oli tummatukkanen ja sen korvat oli just sen verran höröt, ettei näyttänyt suomalaiselta, ja että se näytti hauskalta. Hämmentävintä oli huomata, että Hemppu ja se oikeesti näytti samalta. Ei silmiinpistävästi. Mutta just sen verran, mitä pysyvien parien pitää näyttää.
Ja sitten minun aavistukset (eli siis neljäs villi asia), joita olin pyörämatkalla miettinyt, toteutuivat. En tiedä aavistinko siks, että viimekskin kun nähtiin niin sillonkin tuli pommi. (Sen otin paljon raskaammin, koska olin loukkaantunut siitä, että tieto oli jo usean viikon vanha, mutta selitys oli että Hemppu oli halunnut kertoa kasvotusten, joten oli pakko hyväksyä..)
Ne oli mennyt eilen kihloihin. Ja Hempun sormessa oli sormus.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Aaronilla siis ei ollut sormusta sen takia, että Englannissa mies kuulemma saa vasta häissä. Kullakin maalla omat perinteensä.
MUTTA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Ja minä olin just miettinyt, että pitää varmuuden vuoksi sitten katsoa niiden sormia, mutta en edes EHTINYT, kun meidän kävellessä syömään jo paukauttivat.
Sain jo alustavan kutsun häihinkin. Man-saarelle. Ennen mein ylppäjuhlia toukokuussa.
Elämä on niin hullua. Että en sitä osaa paremmin sanoa.
Myöhemmin kävin kirkolla lauluharkoissa lauantaisia häitä varten. Oli vähän kumma fiilis, kun en oo pitkään aikaan ollu missään laulamassa. Paitsi oman pianon ääressä.
Tai no okei, ehkä se kumma fiilis johtu edelleen siitä neljännestä villistä asiasta. Se olis paljon loogisempi selitys.
Minusta oli muuten söpöä, kun ne kävi ostamassa Suomalaisesta Aaronille sellasen suomenoppikirjan, koska se haluaa kuulemma opetella meidän kieltä. Tuntuu jotenkin hassulta, että joku tahtoo oppia näin marginaalista kieltä. Kai se rakkaus on vähän ihmeellinen voima.
Hemppu on kyllä minun idoli. Ei sillä, ettäkö itse olisin halunnut lähteä yksityisesti vaihtoon ennen lukioon menoa tai sillä, että olisin halunnut opiskella ulkomailla heti ysin jälkeen ja asettua sinne, tai että itse olisin halunnut brittiläisen poikaystävän tai miehen, eikä silläkään että itse haluisin jo heti naimisiin. Ei sillä. Vaan sillä, että se aina tietää mitä se haluaa, se on varma päätöksissään, se ajattelee eteenpäin, se suunnittelee, se on järkevä ja looginen, se miettii asioita käytännön kannalta, se uskaltaa asioita, joita muut pitää hulluina. Se on ollut kypsyydessä minua koko ajan muutaman vuoden tai monta edellä. Niin että ihan vaan sillä se on minun idoli.
Ai niin. Eilen illalla katsoin taas sellasen Rakkautta & Anarkiaa -leffan. Elephant. Se kertoi kouluampumisista. Se oli jotenkin hirmu ahdistava ja rankka, vaikkei sitä oltu yritetty tehdä mitenkään pelottavaksi eikä väkivallalla mässäilty eikä mitään. Se oli itse asiassa suht realistista se ampuminen. Suurin osa sitä leffaakin tuntu olevan vaan se, kun kuvattiin miten ihmiset käveli koulun käytävillä tai jostain paikasta toiseen paikkaan. Silti minua otti jostain syystä mahasta. Kun se oli niin surumielinen ja toivottoman oloinen. Nyhyy.
Tähän on hyvä lopettaa tämä merkintä. (Eli ei ole, mutta lopetan silti.)
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Niin mystistä että nyHYY
Viime yö oli jotenkin mystinen. En nukkunut ollenkaan sikeästi, koska en vaan ja palelsi (paleltiko minua??) ja sitten puol seittemältä havahduin (vaikka en minä ollut edes unessa silloin, mutta en ymmärrä miksen ollu, kaikki on jotenkin nyt kummaa) siihen, että joku kerrankin KAIPASI minua.
Ja mulla ei ollut sitä numeroa tallennettuna mikä loi mystistä tunnelmaa entisestään ja sitten jotenkin jo tuudittauduin siihen, että ahaa, tämä on unta, koska allekirjoitus oli niin mystiseltä henkilöltä, että yhdistettynä viestin sisältöön sen todenmukaisuus tuntui erittäin mystiseltä.
Ai mitä, ettekö ymmärrä yhtään mistä minä puhun? Melko mystistä.
Viesti oli minun ystävältä, joka asustaa Man-saarella (Isle of Man), joka taas sijaitsee IB:n ja Irlannin välissä. Enhän minä ookkaan tässä kun jonkun viis viikkoa varmaan ahdistellu, että mun pitäs lähettää mailia ja kysellä sen suunnitelmista, mutta koska olen superaikaansaava ja muutenkin superhyväystävä, niin en ole lähettänyt. Ja NYT se sanoikin, että on SUOMESSA! Minä luulin, että joskus elokuussa vasta!
Olin siis varpaat kylminä käärittynä peittoon aamulla ihan että JEEE MITÄ IHMETTÄ ja kuvittelin, että nyt on vielä yö joten huomenna näkemisellä tarkoitetaan tätä päivää, mutta ei se mennytkään niin. Eli nään sitä vasta torstaina.
(Miten minusta tuntuu, että tämä selostus oli hyvin epäselvä ja epäjohdonmukainen? No mutta ehkä saatte siitä mielikuvan, miten omissa epätodellisissa maailmoissa leijuin koko yön, kun tuntui etten edes nukkunut, vaikka nukuinkin ja plaaplaa.)
En tiedä, voitteko kuvitella sellaista tunnetta, että ette ole nähneet teidän sielunsiskoa tasan vuoteen, ja sitten saatte randomilla tietää, että tapaatte sen huomenna.
Niin no. Voin kertoa, että se on melko kutkuttava tunne.
Tai no ei oikeastaan. Enemmänkin se on aika riipivä tunne, koska aika ei ikinä riitä ja sekin aika, mikä on käsillä, revitään mahdollisimman vähiin.
Ja toisaalta sekin riipii, kun ei kykene estämään itseään spekuloimasta, että jos meitä ei olisikaan revitty eri paikkoihin, niin mitä olisi voinut tapahtua, mitä kaikkea oltais ehditty kokea yhdessä, miten se olisi muuttanut meitä ihmisinä ja ystävinä.
Mutta ei sellaisten miettimisestä voi päästä mihinkään tuloksiin, joten en anna itselleni edes lupaa uppoutua tuollaisiin.
HUoh.
Tänään tein jotain, mitä en oo ikinä tehnyt. Istuin alakerran koneen ääreen ja rupesin järestään ettimään netistä tiettyihin biiseihin lyriikoita ja sointuja. Sellasiin, mihin oon aina halunnut nuotit, mutten oo saanut aikaseks hankkia.
Väsähdin jo kolmen jälkeen, kun neljänteen biisiin en löytänyt sointuja en sitten millään, ja yhdenkin biisin kohdalla jouduin hirveesti korjailemaan sanoja ja sointuja, kun joku oli tehnyt niin huolimatonta työtä.
No mutta kuitenkin.
Jos vielä oppis pianoa soittamaan hyvin, niin sitten.
Tähän väliin minun rakkaan yrtin ylistämistä. Se näytti tänään niin vihreältä ja elinvoimaiselta ja tuoksui niin hyvältä, että en kestä.
Siinä ultimaalisesti kaikkein paras yrtti: basilika. Ja mukana näköjään myös minun keramiikkaukkelin selkä, jipii. Paras siksi, että se on niin monikäyttöinen. Isken sitä oikeestaan kaikkiin ruokiin mitä teen. Sitä Qluu pistää salaattiin, paljon, koska se on niin hyvää. Sopii myös leivän päälle. Ja ennen kaikkea, sen haistelemisesta saa energiaa, koska se tuoksuu niin hyvältä. Ostakaa omanne kaupasta jo tänään! (Miten niin mainostuksen tuntua? u_u)
Meille tuli kylään äipän ja iskän tuttavapariskunta, joten tuli syötyä ihan liikaa. Ei siis niitä tuttavia (HEH HEH joo..), vaan ruokaa. En tiedä, onko aikuiset juoruillu aina yhtä paljon, koska en muista yhtään mitä ne jutteli sillon aina keskenään, kun olin ihan pieni, mutta nyt ne ainakin juoruili ihan olan takaa. Ei sillä, ettenkö itse sitä harrastaisi myös. Se vaan tuntuu jotenkin hassulta, kun se tulee 'auktoriteettien' suunnalta.
Ehkä koko auktoriteetti onkin vähän harhainen käsite.
Seuraavaksi sitten kesän oman marjan ylistys, sillä pöydästä löytyi esim
Mun pitäis oikeestaan lukea, vauhti on hidastunut ihan törkeesti, enkä oo vieläkään alottanu sitä uskontoa, mutta tekis mieli katella leffoja. 6 leffaa olis ainakin odottamassa minua pariinsa. Mutta en tie, jaksanko uppoutua niihinkään.
En oikein tie mitä jaksaisin.
Nojaa.
Bonuksena teille tänään vielä kuva eilisestä harjaamisoperaatiosta, a lá siskoni MirQ
Siinä minä erittäin kauniina jälleen, demonisilmineni (isompana ne erottui paremmin). Tarkkasilmäiset voivat havaita taustalta Maran. Eikun Moceksen, anteeksi.
Ja mulla ei ollut sitä numeroa tallennettuna mikä loi mystistä tunnelmaa entisestään ja sitten jotenkin jo tuudittauduin siihen, että ahaa, tämä on unta, koska allekirjoitus oli niin mystiseltä henkilöltä, että yhdistettynä viestin sisältöön sen todenmukaisuus tuntui erittäin mystiseltä.
Ai mitä, ettekö ymmärrä yhtään mistä minä puhun? Melko mystistä.
Viesti oli minun ystävältä, joka asustaa Man-saarella (Isle of Man), joka taas sijaitsee IB:n ja Irlannin välissä. Enhän minä ookkaan tässä kun jonkun viis viikkoa varmaan ahdistellu, että mun pitäs lähettää mailia ja kysellä sen suunnitelmista, mutta koska olen superaikaansaava ja muutenkin superhyväystävä, niin en ole lähettänyt. Ja NYT se sanoikin, että on SUOMESSA! Minä luulin, että joskus elokuussa vasta!
Olin siis varpaat kylminä käärittynä peittoon aamulla ihan että JEEE MITÄ IHMETTÄ ja kuvittelin, että nyt on vielä yö joten huomenna näkemisellä tarkoitetaan tätä päivää, mutta ei se mennytkään niin. Eli nään sitä vasta torstaina.
(Miten minusta tuntuu, että tämä selostus oli hyvin epäselvä ja epäjohdonmukainen? No mutta ehkä saatte siitä mielikuvan, miten omissa epätodellisissa maailmoissa leijuin koko yön, kun tuntui etten edes nukkunut, vaikka nukuinkin ja plaaplaa.)
En tiedä, voitteko kuvitella sellaista tunnetta, että ette ole nähneet teidän sielunsiskoa tasan vuoteen, ja sitten saatte randomilla tietää, että tapaatte sen huomenna.
Niin no. Voin kertoa, että se on melko kutkuttava tunne.
Tai no ei oikeastaan. Enemmänkin se on aika riipivä tunne, koska aika ei ikinä riitä ja sekin aika, mikä on käsillä, revitään mahdollisimman vähiin.
Ja toisaalta sekin riipii, kun ei kykene estämään itseään spekuloimasta, että jos meitä ei olisikaan revitty eri paikkoihin, niin mitä olisi voinut tapahtua, mitä kaikkea oltais ehditty kokea yhdessä, miten se olisi muuttanut meitä ihmisinä ja ystävinä.
Mutta ei sellaisten miettimisestä voi päästä mihinkään tuloksiin, joten en anna itselleni edes lupaa uppoutua tuollaisiin.
HUoh.
Tänään tein jotain, mitä en oo ikinä tehnyt. Istuin alakerran koneen ääreen ja rupesin järestään ettimään netistä tiettyihin biiseihin lyriikoita ja sointuja. Sellasiin, mihin oon aina halunnut nuotit, mutten oo saanut aikaseks hankkia.
Väsähdin jo kolmen jälkeen, kun neljänteen biisiin en löytänyt sointuja en sitten millään, ja yhdenkin biisin kohdalla jouduin hirveesti korjailemaan sanoja ja sointuja, kun joku oli tehnyt niin huolimatonta työtä.
No mutta kuitenkin.
Jos vielä oppis pianoa soittamaan hyvin, niin sitten.
Tähän väliin minun rakkaan yrtin ylistämistä. Se näytti tänään niin vihreältä ja elinvoimaiselta ja tuoksui niin hyvältä, että en kestä.
Siinä ultimaalisesti kaikkein paras yrtti: basilika. Ja mukana näköjään myös minun keramiikkaukkelin selkä, jipii. Paras siksi, että se on niin monikäyttöinen. Isken sitä oikeestaan kaikkiin ruokiin mitä teen. Sitä Qluu pistää salaattiin, paljon, koska se on niin hyvää. Sopii myös leivän päälle. Ja ennen kaikkea, sen haistelemisesta saa energiaa, koska se tuoksuu niin hyvältä. Ostakaa omanne kaupasta jo tänään! (Miten niin mainostuksen tuntua? u_u)
Meille tuli kylään äipän ja iskän tuttavapariskunta, joten tuli syötyä ihan liikaa. Ei siis niitä tuttavia (HEH HEH joo..), vaan ruokaa. En tiedä, onko aikuiset juoruillu aina yhtä paljon, koska en muista yhtään mitä ne jutteli sillon aina keskenään, kun olin ihan pieni, mutta nyt ne ainakin juoruili ihan olan takaa. Ei sillä, ettenkö itse sitä harrastaisi myös. Se vaan tuntuu jotenkin hassulta, kun se tulee 'auktoriteettien' suunnalta.
Ehkä koko auktoriteetti onkin vähän harhainen käsite.
Seuraavaksi sitten kesän oman marjan ylistys, sillä pöydästä löytyi esim
NIIN ETTÄ NAM
Mun pitäis oikeestaan lukea, vauhti on hidastunut ihan törkeesti, enkä oo vieläkään alottanu sitä uskontoa, mutta tekis mieli katella leffoja. 6 leffaa olis ainakin odottamassa minua pariinsa. Mutta en tie, jaksanko uppoutua niihinkään.
En oikein tie mitä jaksaisin.
Nojaa.
Bonuksena teille tänään vielä kuva eilisestä harjaamisoperaatiosta, a lá siskoni MirQ
Siinä minä erittäin kauniina jälleen, demonisilmineni (isompana ne erottui paremmin). Tarkkasilmäiset voivat havaita taustalta Maran. Eikun Moceksen, anteeksi.
Rahakas svedu
HIHI
Rikastuin tänään!
Vera on niin rakastunut tohon uuteen OMAAN tietokoneeseensa, ettei sitä enää kiinnosta mikään muu, joten minä sain viedä pullot kauppaan ja omia niistä rahat. 28,80€, namnam. Ja vaan siitä hyvästä, että meidän porukat litkii limpparia ihan törkeenä.
Tänään oon käyny jollakin omituisella teholla, etten periaatteessa oo tehnyt mitään, mutta sitten kuitenkin kuin huomaamatta oonkin. (Lähinnä siivonnu keittiötä uudestaan ja uudestaan, jipii.) Neekkua riivin tänään taas FURminaattorilla ja voi, miten laiha siitä tuli! Tai siis ohutkarvainen! Nyt koko pohjavilla on kaluttu pois. Se ei oo ikinä ollu noin solakkaturkkisessa kunnossa. Ja kun kokeilin ottaa ihan tavallisella harjalla, niin siitä ei lähtenyt melkein yhtään karvaa!!
Tätä ei oo tapahtunut ikinä. Uskomatonta.
Loppupäivän sainkin toisaalta sitten noukkia koirankarvoja pois ties mistä. Useimmiten suustani. Yhden kerran myös silmästä.
Mara laitto mun läppäriin iskän koneen hiiren, mutta silti mä huomaamatta koko ajan käytän tota sormijuttua. Se vaan on niin paljon lähempänä, ja oon jo ihan automatisoitunut siihen. En osaa käyttää näköjään hiirtä tässä omalla koneella, kun en oo ikinä käyttänyt.
Mutta jee! Veikka asens mun koneelle myös Photarin, koska GIMPiä en ikinä oppinut käyttämään, vaikka se onkin suomeks ja photari sitä paitsi ei. Nyt voin muokata kuvat omalla koneella. Jipii.
Saatoin ruotsinlukemisen tänään päätökseen noiden kuuden oppikirjan osalta.
I
H
A
N
A
A
.
Alotin yhtä Henning Mankelin kirjaa, minkä iskä mulle tyrkkäs. Luin jo 16 sivua. Vau. Tähän mennessä siinä on vaan kerrottu jostain jäbästä, joka on paennut jostain uskonnollisesta yhteisöstä, jossa se pappi pakotti just kaikki tekemään itsemurhan (självmord, ajatella..) syanidilla ja nyt se pelkää koko ajan että koirat tulee sen perään ja tappaa sen. Mutta se oli vasta prologi. Itse kirja ei ehtinyt vielä edes alkaa. Yllättävän hyvin kuitenkin ymmärrän sitä, oon aika yllättynyt itse asiassa.
Silti lukisin niin paljon mielummin suomeks.
Mulla olis menossa nyt lukemisteemakin sitä paitsi: luen kirjoja, missä on ainakin yhtenä aihepiirinä insesti. Se lähti liikkeelle siitä, kun luin yhden tositarinaan perustuvan kirjan, missä se tyttö tilitti lapsuudentraumojaan. Middlesexinkin löysin sillä perusteella, koska siinä sen päähenkilön isovanhemmat oli sisaruksia keskenään, eli insestiä ilmassa. Eilen luin yhden kirjan, joka oli alle sata sivua, ja se sijottu johonkin 1500-luvun Italiaan ja siinä oli ylhäinen perhe jonka tytär ja poika rakastivat salaa toisiaan. Traagista. No, toinen osapuoli kuoli jo kirjan puolessa välissä. Loppu olikin sitten vaan seikkaperäistä kerrontaa siitä, miten se sisko selvis ja mitä isälle tapahtu. En oo pitkään aikaan lukenut mitään yhtä huonoa. Se kirjotustyylikin oli huonoa. Ja ite sen tarinan jälkeen olis ollu joku parinkymmenen sivun jälkikirjoitus siitä, miten se kirja syntyi, mutta sitä en edes jaksanut lukea. Joku raja tyhmyydelläkin.
Josko noi muut kirjat olis pikkusen parempia.
Minä tahtoisin Helsinkiin. Ja sitten haluisin Kotkaan mummia kattomaan.
Minua pelottaa, että kesä ehtii jo loppua, ennen kuin ehdin edes ymmärtää, että se on tässä.
Enkä minä oo vielä ikinä eläissäni kyllästynyt lomailemiseen.
Rikastuin tänään!
Vera on niin rakastunut tohon uuteen OMAAN tietokoneeseensa, ettei sitä enää kiinnosta mikään muu, joten minä sain viedä pullot kauppaan ja omia niistä rahat. 28,80€, namnam. Ja vaan siitä hyvästä, että meidän porukat litkii limpparia ihan törkeenä.
Tänään oon käyny jollakin omituisella teholla, etten periaatteessa oo tehnyt mitään, mutta sitten kuitenkin kuin huomaamatta oonkin. (Lähinnä siivonnu keittiötä uudestaan ja uudestaan, jipii.) Neekkua riivin tänään taas FURminaattorilla ja voi, miten laiha siitä tuli! Tai siis ohutkarvainen! Nyt koko pohjavilla on kaluttu pois. Se ei oo ikinä ollu noin solakkaturkkisessa kunnossa. Ja kun kokeilin ottaa ihan tavallisella harjalla, niin siitä ei lähtenyt melkein yhtään karvaa!!
Tätä ei oo tapahtunut ikinä. Uskomatonta.
Loppupäivän sainkin toisaalta sitten noukkia koirankarvoja pois ties mistä. Useimmiten suustani. Yhden kerran myös silmästä.
Mara laitto mun läppäriin iskän koneen hiiren, mutta silti mä huomaamatta koko ajan käytän tota sormijuttua. Se vaan on niin paljon lähempänä, ja oon jo ihan automatisoitunut siihen. En osaa käyttää näköjään hiirtä tässä omalla koneella, kun en oo ikinä käyttänyt.
Mutta jee! Veikka asens mun koneelle myös Photarin, koska GIMPiä en ikinä oppinut käyttämään, vaikka se onkin suomeks ja photari sitä paitsi ei. Nyt voin muokata kuvat omalla koneella. Jipii.
Saatoin ruotsinlukemisen tänään päätökseen noiden kuuden oppikirjan osalta.
I
H
A
N
A
A
.
Alotin yhtä Henning Mankelin kirjaa, minkä iskä mulle tyrkkäs. Luin jo 16 sivua. Vau. Tähän mennessä siinä on vaan kerrottu jostain jäbästä, joka on paennut jostain uskonnollisesta yhteisöstä, jossa se pappi pakotti just kaikki tekemään itsemurhan (självmord, ajatella..) syanidilla ja nyt se pelkää koko ajan että koirat tulee sen perään ja tappaa sen. Mutta se oli vasta prologi. Itse kirja ei ehtinyt vielä edes alkaa. Yllättävän hyvin kuitenkin ymmärrän sitä, oon aika yllättynyt itse asiassa.
Silti lukisin niin paljon mielummin suomeks.
Mulla olis menossa nyt lukemisteemakin sitä paitsi: luen kirjoja, missä on ainakin yhtenä aihepiirinä insesti. Se lähti liikkeelle siitä, kun luin yhden tositarinaan perustuvan kirjan, missä se tyttö tilitti lapsuudentraumojaan. Middlesexinkin löysin sillä perusteella, koska siinä sen päähenkilön isovanhemmat oli sisaruksia keskenään, eli insestiä ilmassa. Eilen luin yhden kirjan, joka oli alle sata sivua, ja se sijottu johonkin 1500-luvun Italiaan ja siinä oli ylhäinen perhe jonka tytär ja poika rakastivat salaa toisiaan. Traagista. No, toinen osapuoli kuoli jo kirjan puolessa välissä. Loppu olikin sitten vaan seikkaperäistä kerrontaa siitä, miten se sisko selvis ja mitä isälle tapahtu. En oo pitkään aikaan lukenut mitään yhtä huonoa. Se kirjotustyylikin oli huonoa. Ja ite sen tarinan jälkeen olis ollu joku parinkymmenen sivun jälkikirjoitus siitä, miten se kirja syntyi, mutta sitä en edes jaksanut lukea. Joku raja tyhmyydelläkin.
Josko noi muut kirjat olis pikkusen parempia.
Minä tahtoisin Helsinkiin. Ja sitten haluisin Kotkaan mummia kattomaan.
Minua pelottaa, että kesä ehtii jo loppua, ennen kuin ehdin edes ymmärtää, että se on tässä.
Enkä minä oo vielä ikinä eläissäni kyllästynyt lomailemiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)