Mustan sään epämaanantai

Hihi, katottiin eilen Maijukan kanssa japanilainen animaatio Aaltojen kuohu ja sit ruotsalainen Eräs rakkaustarina vuodelta 1969. Maiju ei oikein lämmenny näille valinnoille HAHAHAHAH, mutta ne on ollu mulla niin pitkään kattomatta että oli jo aika.

Testattiin myös mein vierashuoneen uus sänky, tai siis kaksi sänkyä joissa yhteinen petari, joten käytännössä parisänky. Siin oli ihan hyvä nukkua. Aamuhetki oli hämmentävä, koska en muista millon viimeks oon nukkunu jonkun kanssa yhes. Eiku mummilas nukuin mummin kanssa, mutta se oli jo noussu siinä vaiheessa kun minä heräsin.

Ihana fiilis nukkua maanantaina melko pitkään ja syödä ystävän kanssa aamupalaa. Ei se tunnu yhtään maanantailta. Sit sutasin nopeesti luovan kirjottamisen tehtävät ja kiisin bussiin ja sillä koululle. Meitä oli LKK:ssa jopa aluksi kaksi plus ope, myöhemmin kolme. Sekä Minna että Ellu teki oharit, mur. Pitää kirjottaa novelli ennen joulua. En tiedä vielä aihetta.

Kerhon jälkeen kävin ostamassa muutaman koulukirjan kun huomenna alkaa uusi jakso ja samalla lukion viiminen ja koostuu pelkistä kertauskursseista. En malta odottaa sitä, että opettajat alkaa joka ikisen aineen suhteen ahdistelemaan meitä ylppäreillä. Yök. Varsinkin matikka mahtaa olla melko tuskaista tän matikattoman(IHANAN) jakson jälkeen.

Kirjakaupasta siirryin Burtsiin ja ostin salaatit mukaan, koska päätin etten jaksa vääntää vieraalleni ruokaa. Maijukka oli taas ihan ressissä, että ehtiikö se junaan ja osataanko lähtee tarpeeks aikasin, mutta kuten viikko sitten, tiesin tänäänkin että ehditään ja reilusti.

J: "Hyvin hyvin mystistä. Tuo naisten intuitio pelottaa aina vaan enemmän. O____o"

Todellakin. Jos vain naiset (ainakin allekirjoittanut!) uskaltaisivat luottaa omaan intuitioonsa paremmin. Koska se on ihan oikeesti lähes poikkeuksetta oikeassa.

Viikon paaston jälkeen kännykällisyys on ollut ihanaa, tosin hiukan hämmentävääkin. Varsinkin kun ton uuden puhelimen kanssa jotkut jutut on vielä vähän hakusessa, mutta niinhän se on aina. Ehkä mä totun muutamassa päivässä.

Koska joka päivälle täytyy kehitellä näköjään joku ölinän aihe, eilen se oli paska-SIM, niin tänään sitten tuo saakelin musta sää. Siis ihan oikeesti! Ennen kolmea jo lähes yön pimeys, jatkuva tihkusade, MIKSEI LUMI-, hirveän ankeeta ja märkää ja masentavaa ja sellasta että tekee mieli mököttää tai kuristaa joku oikein kovina ärsytyshetkinä. EN ALA TÄLLASTA.

Äiti sano, et loppuviikosta kuulemma alkaa pakastaa. PAREMPI OLIS.

Nyt jotain ja sit vatsanhetkutukseen, viimeinen kerta syyslukukaudella! Hassuinta on, että se on ollu oikeestikki ihan kivaa ja sopivassa suhteessa helppoa ja vaikeaa. En ois uskonu sillon syksyllä, kun annoin periksi perhepainostukselle.

Hulluudensuo ja hysterianmättäät

Minä vietin eilen 11 tuntia kirkolla musisoimassa. Miettikää sitä. Tosin olis hienomman kuulosta, jos toi ois tasan 12h eikä 11. Mutta on tuokin jo ihan kiitettävä suoritus, minun mielestäni :D

Soitettiin sinffiksen kanssa ja sitten soitettiin bändin kanssa ja sitten soitettiin nuortenillassa ja tänään soitettiin sunnuntaikokouksessa.

Ja tänään yritin soittaa minun uudella kännykällä (jota en vaatinut saada, halusin vain SIMin, mutta äippä ja iskä halus ostaa, ei oo siis minun vika jos niiden rahat loppuu!), mutta se valitti että "SIM-kortin rekisteröinti epäonnistui". Voi luoja kun otti päähän. En tienny, oliko vikana se et kortti oli asetettu väärin vai ite siinä kortissa. Sit yritin oikeesti yli kymmenen kertaa asettaa sen paremmin MUT EI AUTTANU joten se ei saanu yhteyttä verkkoon enkä pystynyt soittamaan sillä mihinkään. Olin ihan raivona, kun hei, viikon ilman kännykkää ja sit ku saaki sen viimein, ni EI TOIMI!

Kiemurtelin mun lattialla ja älämöin samalla ku Maijukka datas. Se leikkii lusmua ja lintsaa huomenna pari tuntia koulusta et voi jäädä tänne vielä hetkeks. Siksi siis edelleen majoituksessa. Lopulta mentiin iskän kans käymään Gigantis uudestaan ja kävi ilmi, ettei se uus SIM ollu rekisteröityny ollenkaan, joten ei pelittäny. Piti tehä uus. Joten kerrankin vika ei ollut minussa, ah!

Nyt minulla on siis uusi kännykkä joka toimii ja jossa on sama numero kuin vanhassa. Olen jälleen tavoitettavissa, te ihanaiset! Tosin multa on kadonnut kaikkien numerot, joten jos esim pistätte viestin jossa nimi perässä, ni osaan tallentaa ne sit. Ki-toos!

Tää on ollu vähän tällanen tunteiden laidasta laitaan -päivä. Maiju pelkäs et otan hengen itseltäni ku ryömin tuol lattialla ja sit ruokapöydässä nauroin niin hysteerisesti(?) että se pelkäs et oon tullu hulluks. Mutta kyllä tää tästä tasottuu. Nyt keskityn taas vieraaseeni enkä dataaamiseen (oon kyllä oikeesti pidättäytyny siitä melko hyvin tässä kahden päivän aikana!)

SOITTELEMISIIN NIINQ JA SILLEI!

Esseet ja perheenjäsenet edistävät verenpainetautia

Nyt suokaa anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta suolsin tänään reilu viis sivua silkkaa paskaa :D Ensinnäkin oli työn ja tuskan takana kammeta ylös ittensä aamulla, kokeeseen puol ysiks (!) ja saman tien miettimään että mitäs se Kivi ja mitäs se Waltari ja entäs Canth nyt hommailikaan. Sit kirjoitin vertailevan kirjallisuusesseen romaaneista Ennen päivänlaskua ei voi (Johanna Sinisalo) ja Sudenmorsian (Aino Kallas). Käsittelin ihmisen seksuaalista himoa ja kaipuuta takaisin metsään tai jotain vastaavaa. Melkein kuusi sivua sitä, niin voitte miettiä. Voi luoja noi vertailut saa mun verenpaineen nousemaan, koska ne karkaa aina mun käsistä. On tosi vaikea käsitellä tarpeeks laajasti (mutta niin että kokonaisuus olis kuitenkin hallittu!!) kahta teosta! Miksei YKS riitä? (öö no vissiin siks että kaks on vaikeempi..)

Sieltä tuskin tulee mitään päätähuimaavia pisteitä, mutta ainakin minä yritin. Ja selvisin siitä. HUH. Nyt on minun koeviikko takana. Maanantaina ei oo ees palautuksia, joten olis kokonaan vapaa päivä jos ei oltas sovittu Luovan Kirjottamisen Kerhoa sille päivälle. No ei haittaa, se on kivaa.

Tänään tein bussissa jotain ennenkuulumatonta. Istuin toisen matkustajan viereen, vaikka olis ollu vielä vapaita kaksinistuttavia paikkoja. Jotenkin menin ihan automaattisesti toisen viereen, oon jotenkin niin tottunu siihen et liikun aina ruuhka-aikaan ja vapaana on enää hajapaikkoja. Sit istuin siihen ja mietin että oho, täällähän onki tyhjää, oisin voinu mennä istumaan yksinki. Se tyttö varmaan ajatteli, että mitä hittoa tuo tuohon tuli, haha!

Kotiin tullessa Neekku kiertyi mutkikkaasti mun jalkojen ympärille ja halus rapsutuksia. Sille ei riitä enää tarjota pelkkää peräpäätä käden ulottuville, nyt se halus pukata päänkin toista reittiä hollille. Todella selkeyttävä selitys, mutta näin se meni. Käytiin kävelemässä tihkusateessa (MISSÄ LUMI!!) ja törmättiin taas meidän kadun beagleen, se vainoaa meitä. Ja on aina hirmu äkäne. Sen omistaja on sellanen nuori mies josta mulle tulee mieleen aina joku, mut en tiedä kuka. Se on aina tupakka suussa koiraa ulkoiluttaessa paitsi tänään teki jostain syystä poikkeuksen. Jos se on alottanu lakon?

Mire ja Kire tuli ja juotiin Veran synttäriteet ja -muffinit ja -juustokakut. Ja puhuttiin melkein koko perheellä (viimeinen täydennys on ajamassa just Kuopioon) toistemme päälle. Kaikki puhuu aina hirmu kovaa, melkein huutaa ja on muutenkin agreja. Mutta kai se on vaan tää meidän perhekulttuuri. No, oli silti ihan hauskaa. Tai ainakin mua alkaa nykyään aina vaan naurattaa, koska kaikki on niin tahattoman koomisia. Kiren ravintotieto-ope oli suuttunu sille sen koevastauksista. LÅL

Äsken pesin vessan ja imuroin vähän hutiloimalla ympäri kämppää. Tänne on tulossa kunnon kansanvaellus, Mara tulee, sit tulee setä ja sen vaimo ja sen vaimon tytär ja sen vaimon tyttären tytär niin ja sit Maijukka jälleen ja huomen Emmaki. Tiivis tunnelma siis. Johtuu siitä, että on Sinffiksen soittopäivät, eli huominen meneeki kokonaan Vapiksella ja osittain sunnuntaikin.

Mutta tänään tiedossa sisarusiltama! Jos pesisin viel keittiönlattian ni sit finito

Itseluottamusvajeesta ja vähän muutakin propagandaa

Kuopio tänään:

kaupungilla kävellessä lihavat pulut pyörii kintuissa
kirjaston DVD-hylly on täpötäysi
bussissa keski-ikäinen nainen, jolla kestää melkein minuutti könytä ulos pysäkillä
rantapolut peittyneenä märkään, mähläiseen violetinmustaan lehtilimaan
siitä kuuluu että slits slits

Eilen ärsytti. Soitin konsertissa toisiks viimisenä ja siinä vaiheessa kädet oli jo ihan kylmänhikiset kalikat. En soittanu niin hyvin kuin tiesin osaavani. Harmitti ihan älyttömästi, mutta pakko yrittää jatkaa elämää. Kotiin tullessa oli edessä vielä noin 150 sivua taloustietoa luettavana. Ärsytti ihan himona. Sit kaadoin maidonki vielä pöydälle kun ne saakelin iskän ostamat hääpäivätulppaanit oli tiellä. Siinä vaiheessa olisin voinut räjähtää. Sen sijaan pidinkin puoli minuuttia alkuäänimölinää, vaikka oikeesti olisin halunnu kuristaa jonkun.

Valitin äipälle. Se totesi, että mä oon alkanut kiroilla ja ettei kannata opetella sellasia huonoja tapoja. (Mun vakiosanani on saakeli. Ah, kuinka voimallista.) Meinasin sanoa, että oon jo 18 ni ehkä mä saan ite päättää miten puhun, mutta päätinkin olla alentumatta sanomaan yhtään mitään. Sitten se hieroi minua ja mietin, että ehkä minun epäputkeenmennytpäivä johtuikin vain jumissa olevasta niskasta.

Mutta tuo on ihan oikeesti raivostuttaa tuo ettei mun käsissä pysy enää mikään. Kaikki vaan tippuu tai kaatuu tai sit muuten vaan tärisen. Musta tulee kohta pahempi tässä kömpelyydessä ku muista meidän perheessä - ja se on jo oikeesti aika paljon. Tietäsitte vaan.

No, oon nyt joka tapauksessa vähän hukassa. Oon menettänyt mun itseluottamuksen soittamisessa ja itseluottamuksen kirjottamisessa. Huomenna pitäis kirjottaa vertaileva kirjallisuusessee, mutta minä oon ihan hädässä. Pelkään tyhjää paperia ja epäonnistumista, en enää tiedä mikä on huonoa ja mikä hyvää, ja miten sitä hyvää tuotetaan. Miten tulla paremmaksi.

Mun 30 päivän haaste on tökkiny tällä viikolla ihan samasta syystä. No okei, osasyy on se, että oon vaan ollu niin maassa tuon sään takia, mutta sitten nostin mun D-vitamiini annoksen kahdesta kapselista kolmeen ja heti helpotti. Mutta suurempi syy on se, että alussa mä vaan kirjotin enkä ajatellu ja multa synty tarinoita, mutta nyt yhtäkkiä mua on ruvennu pelottamaan, että niistä pitäs tulla hyviä, ja sillon niistä ei tuu yhtään mitään. Tärkein tarkotus mulla oli tässä haasteessa yksinkertasesti vaan kirjottaa. Mutta nyt en enää uskalla. Oon monta puoltuntista jo jäljessä.

Ainut, mikä tällä hetkellä sujuu hyvin, on laulaminen. Siinä en oo muutenkaan koskaan mokannu. Alisuoriutunut, kyllä, mutta en oikeesti mokannut.

Tosin johtuskohan siitä, että se on ihan älyttömän monta kertaa helpompaa kuin vaikka viulun soittaminen.

Jotta nyt voisin jollain edes brassailla tässä itseluottamuksenpuutteensuossa, niin pakko sanoo keskiviikon Savon Sanomista, sivu 18:

Brusilan mielestä jo nuorten tyttöjen olisi hyvä oppia käyttämään lantiopohjan lihaksia, sillä niiden hyvä hallinta auttaa synnytyksessä ja ehkäisee virtsanpidätysongelmia. 
- Lihasten löytäminen vasta vaihdevuosi-iässä voi olla hyvin työlästä, kun kudosten kimmoisuus vähenee iän myötä, Brusila sanoo.
Hyvin toimivat lantiopohjan lihakset voivat estää jopa virtsanpidätysongelmien vuoksi tehtäviä leikkauksia myöhemmällä iällä.

Vahvat lantiopohjan lihakset voi saada myös vatsatanssitunneilla.

HAHA nauroin ku luin ton : D Mulla on siis hyvin pullat uunissa tässä asiassa. Mutta MYÖS TÄSSÄ TOISESSA, kun tuosta D-vitamiinista pääsin jo sanomaan, eli samalta sivulta, yläreuna:

Kun flussat ja influenssat jylläävät, on entistä tärkeämpää huolehtia omasta vastustuskyvystään  --  Erityisen tärkeitä flunssakautena ovat C- ja D-vitamiinit  --  D-vitamiinista saadaan koko ajan uutta tietoa. Suomessa lähes kaikki tarvitsevat sitä lisäravinteena. On myös esitetty, että Suomessa vallitsevat D-vitamiinisuositukset ovat alakantissa todelliseen tarpeeseen nähden. Väitteitä on siitäkin, että runsaalla D-vitamiinilla voitaisiin torjua jopa sikainfluenssaa.

Että semmosta propagandaa 8) Ja ainakin joltain siskon linkittämältä keskustelupalstalta luin, että maissa jossa ihmiset saa luonnostaankin enemmän D-vitamiinia kuin suomalaiset, esim auringosta, niin suositukset on silti korkeemmat kun meillä. Kaikki siis nyt luontaistuotekauppaan taikka apoteekkiin ostamaan vitamiineja! Ei tästä kaamoksen pimeydestä muutoin selviä. Muistakaa, että D-vitamiini tarvitsee imeytyäkseen rasvaa, tosin jos kapseli sisältää itessään öljyä ni sit ei oo sitäkään ongelmaa.

Näihin merkkeihin lopetan tänään, siirryn suomalaisen kirjallisuuden pariin, ah Lönnrotit ja Runebergit ja ketäs siellä nyt olikaan.

Ahdistuspakkaus!!

HYI nyt olen ahdistunut
ja se johtuu siitä ETTÄ:

- tänään on oppilaskonsertti, ja se ahdistaa aina, vaikka tiedän että osaan sen biisin, oon soittanu sen miljoona kertaa, se ei oo ees vaikea, mutta ette usko silti että on muutenkin pikkasen vellit housussa ku kävelette eteen ja kumarratte ja tunnette, miten kaikki tuijottaa ja sitten yritätte muistella et hetko miten se biisi muuten menikään, mitäs siinä tapahtu ja sit yritätte vielä keskittyä soittamaan kauniisti ja puhtaasti ja hyvin ja tulkitsemaan!!!

- huomenna on taloustiedon koe, johon lukemista olen tietoisesti vältellyt ja lykännyt, koska ei vaan kiinnosta eikä jaksa innostaa, mutta silti ahdistaa koska en ehdi tänään lukea niin paljon kuin voisin ehtiä ton konsertin ja säestysharkkojen takia, vaikka tiesin sen kyllä etukäteenkin että tulee tiukkaa, mutta kun olen laiskapaska niin minkäs teet!!!

- minun pitäisi olla yhteydessä moniin ihmisiin, mutta kun se saakelin kännykkä pöllittiin ja sinne meni kaikki numerot, niin en yksinkertaisesti jaksa ruveta selvittelemään tarvittavia numeroita, varsinki kun ihmisille soittaminen on vielä niin kuluttavaa ja raskasta, siis sellasille joille yleensä ei soittele, esim äsken soitin mein nuorisotyöntekijälle ja vieläkin ottaa sydänalasta!!!

- minä ikävöin minun jyväksen ystäviä ja minun tampereen ystävää ja se riipii ja tuntuu pahalta, haluisin vaan kaikki tähän lähelle nyt heti yhyyy ois jo joululoma

Että näillä mennään tänään JEEE huomenna raporttia varmaan sitten siitä, miten pärjäsin mistäkin, jos pärjäsin
tai oon enää hengissä
YH!

Me harmaat ja kuolleet

Hesari, B5; Martin Pérez Fanac:

"Jos haluaa nähdä todellista surua, kannattaa matkustaa rautiovaunulla aamulla."

NIIN TOTTA. Tai no siis, Kuopiossahan tunnetusti ajelee paljolti rautiovaunuja. Mutta aamubussit on kyllä 98 prosenttisesti masentavia. Ihmiset on mitäkin haamuja ja maansa myyneitä. Ei sillä, että itse tekisin poikkeuksen.

Toi Fanac on muuten tarjoilijana sellases söpös kahvilassa, minne eksyttiin tyttöjen kanssa syyslomalla (: Sen nimikin oli enjoy it. Siellä sai halloumia patongin välissä.

Mulla on käyny tänään vähän hitaalla. Ja siis jotenkin kumma päivä, en osaa selittää. Sellanen just että aamulla meikatessa on ripsarit pitkin poskia. Voi luoja se on hermostuttavaa. Enkunkokeessa oli tuskallista, kun toinen luetunymmärtäminen oli niin kuivaa tekstiä, että ei järkee. Meinasin koko ajan nukahtaa sitä lukiessa. Sen takia niissä seittemässä kysymyksessä kestikin ikuisuus. En jaksanu ihan kympillä keskittyä, mutta kai se meni omalla painollaan. Esseessä läpätin siitä, että onko hyvä tietää vai olla tietämättä. Lål.

Luovan Kirjottamisen Kerhossa oli lievästi apaattinen meininki, kun yksi osallistuja oli ihan kalmankalpea, kun oli ollut syömättä, ja toinen oli menossa jonnekkin osastolle. Ööö..?
Mutta ope lahjoi meitä taas vaihteeks Marianneilla (tosin niitä ku imeskeli ni rupes koskemaan kitalakeen, en ees muistanu että niin tapahtuu kun syö karkkeja, en oo näköjään syöny tollasii noin miljoonaan vuoteen, ja kun ei niitä voi pureskellakaan, kun hampaiden purupintaan jumahtaa muuten sellasta inhaa möhnää joka ei lähde millään), joten ihan sympaattista oli.

O: "Onkohan meidän kerho ihan kuollut?"

E: "Joo, ainakin oot ihan harmaa."

O: "Häh?"

E: "Etkö sä kysyny, että onko sun keho kuollut?"

Kehoni on kuollut ja harmaa.

Kotimatkalla bussissa mun edessä istuvalla naisella oli korvassa takana kaksi luomea.

Sain iskän työpuhelimen iltakäyttöön. Saatan olla siis tavotettavissa muulloin paitsi välillä 8-16. Oon voinu lähettää viestejä. JÄNNÄÄ. u_u

Päivä on vaan kadonnut johonkin. Ainakin ruokaa tein pitkästä aikaa, sitten suunnistin bändireeneihin kirkolle, mikä oli ihan mukavaa. Laulaminen on niin jeeeees. Tosin oon päättänyt jo ajat sitten, että jokainen laulaja on varmasti jossain määrin itserakas. Ei muuten vois laulaa ja uskoo siihen, että tää ääni mitä tuotan saattaa olla jossain määrin joskus jonkun korvaan jopa miellyttävää.

Päivän hauskin juttu oli se, kun Neekku ulosti suoraan rautaverkkoaidan läpi autokorjaaman pihalle. Ette ehkä usko, mutta kun toinen ähistää pylly vasten lievästi vinoa kanaverkkoaitaa ja kattoo jotenkin viattomasti, niin se on vaan... koomista.

Aikansa on Ajalla ja Aikansa Apatialla

Nirhaan kohta jonkun, jos tolle lumettomuudelle ei tuu loppua. Ihan tajuttoman mieltä maahan painavaa, kun on jo ennen neljää yhtä pimeetä ku yöllä. On liian lämmintä ja liian märkää ja liian masentavaa. Hyppään kaivoon.

Enkun kuuntelu meni puoliks hyvin ja puoliks vähän ohi. Osa kysymyksistä oli mystisiä. En jaksanut kunnolla keskittyä, en saa jotenkin sellasta tsemppiä päälle, vaikka pitäs ku koeviikko. Nytkin edessä englannin lukeminen - fraasiverbit, AH - mutta kun voi jumpe saanko heittää kirjat tonne kuraan, kun sitä kerta tuntuu riittävän (lunta ja pakkasta sen sijaan EI).

Turhauttavaa kun sää korreloi mielialaa näin voimakkaasti.

Oon elänyt tänään hötkyilemättä ja se on johtunut pelkästään siitä, että mulla ei ole kännykkää. Pitää suunnitella asioita tarkemmin, koska ei voi impulsiivisesti soitella, ja täytyy jättää aikaa kullekin toimelle tarpeeksi, koska ei ole kelloa josta jatkuvasti pystyis ajan tarkistamaan. Rannekellokausi loppui jo ala-asteella, joten kyllä, olen nyt myös ajantajuton. Pitää koko ajan tarkkailla ympäristöä kellojen varalta jotta tietäisin, mitä aikaa elän.

Ja en oo ainut, ketä ketuttaa tää puhelittomuus: kaveri sanoi eilen että mitä se nyt sitten tekee, jos sille iskee kova ikävä. Ihana kun joku välittää, oh.

Mutta mietin kyllä tänään kaupungilla kävellessäni, että jotenkin tuntuu tavallista yksinäisemmältä ilman puhelinta. Tyhmää ehkä joo, mutta se tietty liittyvyyden tunne on kadonnut, kun ei pystykään olemaan yhteydessä toisiin niin helposti. Ei voi soittaa, että äippä mis oot otatko mut kyytiin tai et meetteks kauppaan tai et hei sisko voiks tulla käymään. Minä vaan kävelen ja kukaan ei tiedä missä menen ja mitä teen, eikä saakkaan tietää.

Se on silleen hämmentävää. Jotenki vaan.

Tervetuloa takaisin 90-luvulle.

Ei virtaa

Oon nyt vähän pettynyt teihin, kun kukaan ei oo ees vaivautunut kommentoimaan(!), vaikka ryhdyin radikaalisti yhteiskunnan normien rikkojaksi yrittämällä elää ilman puhelinta. Ei näköjään heru empatiaa suurelta yleisöltä : D

No jaa, mitäpä minä sillä tekisinkään. Enkä minä edes puhelinta sure, minä suren SIM-korttia. Ja voi luoja miten rasittavaa, jos (KUN) joutuu hankkimaan uuden numeron. Pitää opetella se. Ja jaella kaikille, ketkä saattaa sitä tarvita. Ja vaihtaa se joka paikkaan. Ja hyi en halua edes ajatella, tuollaset 'pienet' jutut tuntuu niin raskailta.

Muutenkin tänään on ollut jotenkin sellanen ihmeellinen sunnuntairaskaus, ja ei kyllä ihme kun ihan harmaa päivä taas ja vielä julmetun sumuinen. Maijun kanssa katottiin aamulla viis jaksoo Nikke Knattertonia, ois pitänyt laskee miten monta kertaa siinä esiteltiin naisen takapuolta tai povea. Kaikkea sitä on lapsille näytetty 80-luvulla. Neljältä mentiin Semmareiden konserttiin. Näin ne eka kertaa livenä. Oli vallan huvittavaa, ne vetää välillä ihan hauskaa showta, ja osa solisteistakin on ihan hyviä laulajia. Mun vieressä vaan istu poika, joka lemus järkyttävältä hieltä. Nam. Voitteko ihmiset opetella pitämään huolta henkilökohtaisesta hygieniastanne, ihan vaan yleisen viihtyvyyden vuoksi. Kiitos.

Äsken saatoin Maijukan junaan (ja oltiin kerrankin ajoissa, vaikka Maiju manas, että meiltä lähtiessä tulee aina kiire). Asemalaiturilla oli paljon toisiaan hyvästeleviä pareja. Se oli jotenkin ihan suloista. Onkohan ne suunnitellu, että pitää mennä tarkotuksella tarpeeks aikasin juna-asemalle, että ehtii sitten vaihtaa hyvästejä.

Onneks ei oo huomenna koetta. Musta tuntuu, etten saa revittyä itestäni irti nyt mitään. Pitäs lukea esim enkkua esim taloustietoa esim äikkää. No sitä ei tarvi vielä. Mut noin niinku periaatteessa.

Entä jos ei huvita eikä jaksa.

Minä kaipaan lunta. Ja minä kaipaan minun SIMiä. Kännykänvohkija, voitko kokea nyt ihan armotonta syyllisyydentaakkaa, jooko.


Päivän hauskin juttu oli tänään: "Jos tilaatte nopeasti, saatatte kaatua, joten tilatkaa normaalia vauhtia."

Nauroin sille niin paljon, että kyynel valui nenänpäähän, koska olin vähän vinossa, kun otti mahasta se nauraminen. Haha.

Tavoittelemanne henkilö on juuri nyt tavoittamattomissa

Tänään on ollut pinnalla paha kännykkäkarma.

Maijukka tuli ja oli unohtanut kännykkänsä kotiin laturiin (johon minä olin käskenyt puhelimen pistää, koska siitä oli kuulemma loppumassa akku, eli tämä on siis minun vika). Minä taas totesin nuortenillasta tullessa, että mun puhelin ei oo laukussa. Enkä ollut mitenkään sokea, vaan se ei yksinkertaisesti ollut siellä.

Mun laukku oli ollu nuortenillan saliosuuden ajan alhaalla ruokasalin tuolin selkänojalla, koska olin unohtanu sen sinne, enkä viittiny kesken kaiken lähtee hakemaan ku meil oli musavastuu. Niin ja se meni muuten ihan hyvin, vaikka oli vähän vajaa miehitys. Oli huippua laulaa taas pitkästä aikaa ja vielä kivoja biisejä. Ei kukaan muu niistä varmaan tykkää, mutta esim Amazing Grace on niin symppis, skottilaista kansanlaulua, jee! Ja kun on hyvät muusikot niin ihQ. Käyrätorvi ei tulis ekana mieleen, mutta se sopii ihan tajuttoman hyvin jos ihminen osaa soittaa sitä. Nam. Ai niin, ja Maijukka oli ihQ kun se sano että "lauloit ihan hyvin, nautin itse asiassa" HIHIHIH 8) Meriittiä.

Joo harhautuu. Mitä olin selittääs. Niin. Laukku oli siellä ruokasalissa, ja minä olin kirkkosalissa, ja sitten en muista katoinko kännykkää enää kun pääsin taas laukun kanssa yksiin ennen ku autossa matkalla kotiin, ja sillon sitä puhelinta ei ollutkaan missään. Eli tästä päätellen se on kadonnut minun laukusta seiskan jälkeen, koska sitä ennen katoin sitä kahdesti kun en muistanut, etten nääkkään siitä kellonaikaa koska olin pistänyt virran pois päältä koska akku oli loppumas.

Joo mahtavia virkerakenteita ja selkeää selittämistä.

On vaan tajuttoman absurdi tunne, että joku olis oikeesti käyny tonkimassa yksinäistä laukkua sillä aikaa, kun minä oon ollu kerrosta ylempänä laulamassa. Käsittämätöntä. Tai sitten se on oikeestikki vaan tippunu johonki, mut käytiin vielä kirkolla kierroksella, eikä sitä vaan näkyny.

Sinne meni kaikki numerot ja viestit. Yhyy.

No kirjotan jostain muusta välillä. Eilen oli epsanjankoe, se tuntui helpommalta mitä luulin, mutta en minä siitä kyllä muutenkaan hirveesti jaksanu stressata. Meni omalla painollaan. Kokeen jälkeen mentiin kirjastolle ottamaan erä Trivialia, mutta en vieläkään voittanut arrh, vaikka pysyin kovana että diggeridoo on eri asia kuin didgeridoo ja vain toinen on oikein. Oon niin ihana pilkunviilaajaa että H&M meinas vetää herneet nenään. Sit Subille ja sit ostaan lisää D-vitamiinia, etten jää sängynpohjalle ja masennu tällasista pienistä vastoinkäymisistä niin kun nyt kännykän hävitys ja sellaset. Illalla Mire siisti minun tukkaa KIITOS nyt en taas vähään aikaan huku etuhiuksiini. Sit katottiin Nuori Adam, koska oon lukenu sen kirjan ja siks kiinnosti, mutta se oli kyllä hämmentävä tapaus. Tai siis. Miettikää nyt kohtaus, missä nainen tulee töistä kotiin, sit mies on tehny kiisseliä jotka heittää lopulta naisen päälle koska ne ryhtyy riitelemään, sit se repii siltä vaatteet pois, heittelee lisää ruokaa ja kastikkeita päälle, nainen vaan nauraa, ja lopulta mies vetää sitä perseeseen. Jee.

Mua väsyttää jotenkin, en jaksa enää ajatella. Harmittaa toi känny. Tuntuu oudolta, ettei yhtäkkiä voikkaan lähettää viestejä hetken mielijohteesta. Ja ettei oo jatkuvasti tavotettavissa, koska nykyään kaikki kuitenkin olettaa että jokainen on.

Outo vastakohtaisuus, ku ihan euforia oli taas tosta laulamisesta, ja sitten taas kunnon angst tosta kännykästä. Elämä on.

Äsken oltiin Maijukan kans saunassa, joka oli ehtinyt melkein jo sammua, ja sitten ei tullut kunnon kovia löylyjä ja oli nihkeetä ja meidän saunominen vähän feilas, mutta ei se haitannu. Kuulin ainaki hauskimman jutun pitkään aikaan pimeässä keittiössä. Siihen liittyi keittoa ja tuoleja. HAHAHHAHHAAHH

Nyt nukkumaan.

Paska kuukausi, mut tuleepahan elettyä

Hei ihan totta, tää on ihan uskomatonta! En oikeesti kykene ymmärtämään, miten säällä voi olla näin iso vaikutus. Ei mulla oo varmaan minään vuonna ollu tällasta väsymystä keskellä marraskuuta.

Tää lumettomuus ja pimeys ja jatkuva sumuisuus on kamalaa. Minä haluan kirkkaan taivaan ja nenää nipistävän pakkasen ja LUNTA ja haluan takaisin minun ilomielen, joka jää nyt jatkuvasti vetämättömyyden alle puristuksiin. Koulussa mulle on joka päivä iskenyt huomaamattomasti aina kahden minuutin sisällä hirvee nukutus, vaikka just aiemmin oon ollu ihan virkee.

Ja hei, nyt minä oon jopa vetäny sitä ylimäärästä D-vitamiinia, kun ei täällä pimeässä Pohjolassa sitä saa, mutta eipä näytä sekään auttavan!

Tai mistäs minä tiedän, jos tilanne oliskin vielä pahempi ilman niitä aamuisia annoksia.

Ehkä rupeen vetämään isompia eriä. Hahahahahahahhahaaaa...

Tuli tauko kirjottamiseen, kun äsken Mire et Kire töytäs tänne hullujenhuoneelle (tai ainakin kaikki tulee täällä aina hulluks: Kire muhun, mä Veraan, Mara tasaisesti kaikkiin, jnejne ihana perhe-elämä ja silleen) ja Kirppu iski kamalan ruokapropagandan päälle taas. Se on hurahtanut ravintotieteisiin ja Antti Heikkilän ajatuksiin ja opin, että pitää varoa E620 ja E250 ja fruktoosiglukoosia, aijaijai kuulkaa vedätte jatkuvasti sisäänne vaikka mitä paskaa ja ette edes tiedä kuinka tanssitte toisten pillin mukaan ja kuvittelette syövänne terveellisesti vaikka ETTE SYÖ ja suunnilleen tähän tyyliin meni tämä ravintokeskustelutuokio.

Mutta tottahan se on, että ruoka on nykyään suurimmaks osaks niin pitkälle käsiteltyä, ettei sitä voi ravinnoksi enää kutsuakaan, ja että kaikki kuvittelee olevansa absoluuttisen-terveellisen-ruokavalion-puolestapuhujia-ja-pioneereja, mutta yritäpä siinä sitten päättää, että kuka on oikeessa ja kenen näkökulmat on lähimpänä totuutta. Oikea Ruoka on suuri mysteeri. Se saa ihmiset syömään toistensa päät, kun ne hermostuu jatkuvaan kädenvääntöön tuosta mysteeristä.

Haluaisin kyllä syödä niin, että olis hyvä olo. Oon vaan nykyään niin skeptikko, etten usko keheenkään (en näissä saakelin rokoteasioissa, en ruoka-asioissa, jne). Kaikki vaan nostaa esiin ne asiat, mitkä on omalle asialleen kaikista otollisimmat, ja miten ne saa ihmiset parhaiten toimimaan oman tahtonsa mukaan. Niinhän se maailma toimii. Niinhän niitä massoja liikutetaan.

Eikä unohdeta rahaa ja sen palvontaa.

Menipäs nyt tällaseks painavaks ja syyllistäväks. Tai en minä kyllä ketään syyllistä varsinaisesti, mutta ihmiset saattaa kokea omantunnonpistoksia, håhå.

Näin tänään kolmosessa pojan, joka melkein särki minun sydämen. Se istu niin lopen.. kyllästyneenä ja luovuttaneena. Se oli niin apaattinen ja väritön ja surkeannäköinen että koin melkein pakottavaa tarvetta mennä paijaamaan sen olkapäätä silleen "hei, älä nyt pieni, ei se nyt niiiin rankkaa ole". Sen sijaan menin lasin taakse Maisukan kanssa tarkkailemaan sitä ja jakamaan sydämen puristukseni.

Ehkä se oli vaan niin väsynyt tai vittuuntunut tai en minä tiedä. Jos silläkin oli absoluuttinen marraskuu-vetämättömyys.

No en nyt joka tapauksessa mennyt paijaamaan sitä, koska en ole niin rohkea ja spontaani. Voi minua.

Nyt yritän nousta tästä vetämättömyyden suosta ja päntätä edes vähän epsanjaa. Huomenna ensimmäinen toisiks viimisen koeviikon koe. Enkä minä oo jaksanu opiskella kun en vaan jaksa huvittua. Jee.

Vaihdevuotisia koiruuksia ja tyhjäpäitä

Oi ihana talvi, mihin oikein menit?

Valkoset nietokset saa minun sydämen sykähtämään, mutta tällanen loskapaska masentaa mielen.

Äsken käytin Neekun ulkona, enkä tie onko sekin loskanvihaaja vai muuten vaan ruvennu itsepäiseksi. Se teki ekan kahenkymmenen metrin aikana kolmet pissit ja kahet kakat, sitten yritti iskeä jarrut pohjaan ja kääntyä takasin päin. Olin ihan että wtf, minä tahdon kävelylle, mikset sinä tahdo.

Tästä tuli mieleen myös tän viikon joku aamu, kun lähdin hakee sen kaa lehteä, mutta kun olin menossa suoraan laatikolle ja sit aioin kiekkasta korttelin kautta ovelle, niin se haluskin ensin kiekkasta korttelin. Olin niin aamupöhnäkooma vielä, etten tajunnu ees pitää päätäni ja menin sen tahdon mukaan. Kaikki koirainomistajat: ei näin.

Minä luulen, että meidän koiralle on tainnut tulla keski-iän itsepäisyys.

YHYY!

Tänään ei oo väsyttäny ihan niin paljoo, koska nukuin melkein kaheksan tuntia (!), mutta on tämä ihan ihmeellistä miten on harmaata ja tympeää. Pahin marraskuu selvästi menossa. En muistanutkaan että tämä on näin masentava kuukausi.

Kävin tukemassa Kuopion divareita ja hankkimassa puuttuvat NGE:t. Sit luin ne kun tulin kotiin. En oo aikoihin vaan istunu ja lukenu sarjiksia. AH. Ois huippu ottaa omaa lomaa ja lukee kaikki nuo minun hyllyntäytteet läpi putkeen.

Pitäs jaksaa ottaa epsanjankirjat kauniiseen käteen. Huvittas kyllä vaan maata lattialla ja olla aivoton.

Iskä tuli hakemasta Veraa, taidan siis mennä ensin syömään superhyperravitsevaa GRILLIRUOKAA kasvishamppari ja silleen lål

Teretulemast, kaamosväsy!

Minä niinkun vähän ummistan silmiä aina jossain välissä

esim epsanjan aamupimeällä tunnilla

esim hypärillä neloskerroksen epämukavalla pöydällä hivenen epämukavasti röhnöttäen

esim olkkarin sohvalla

ja sitten oon taas viis minsaa ok-viree ja sit taas tuntuu siltä, että puolet päästä sujahti taas jonnekkin koomatilaan. Tänään en vaan yksinkertasesti oo ollu yhtään messissä, yhtään tehokas, yhtään mitään mitä arkisin pitäisi.

Onko musta tosiaan tullu näin vanha, kun en pysty toimimaan edes kunnollista hipoen kahtien liian lyhyiden yöunien jälkeen??

Nyt lähen Vapikselle laulamaan. Jos edes se sujuisi jotenkin. Herättäisi aivot tai jotain yääää nukuttaa

Hieno Hetkuttaja Ihminen

Oon niin hullun ovela, että onnistun aina huijaamaan itseni tyhmyyksiin. Esim menemään sunnuntai-iltana "nopeesti" koneelle, sitten eksyn lukemaan sarjiksia, sitten löydänkin "vahingossa" uuden piirtäjän ja sit haluunkin vältsillä lukea kaikki "lyhyet" jutut samalla kertaa, pidemmät sentään ajattelen säästää myöhemmälle.

Sit kello onkin puol kolme ja mietin että jaa, kai sitä pitäs nukkumaan että kouluun aamulla ja silleen.

Mutta viikonloppusin nukun kuitenkin niin pitkään yleensä, ettei mua sunnuntai-iltana koskaan nukuta tarpeeks ajoissa vielä tarpeeks. Tämä on noidankehä.

Kirjotin epsanjanaineen tänään hypärillä. Miten musta on tullu näin... saamaton? :D Ja tietyllä tavalla välinpitämätön opiskelun suhteen. Esim taitaa jäädä tekstitaidonvastauskin huomiselle hypärille kirjotettavaks. En jätä ainakaan viime tippaan yhtään tai mitään sellasta.

Jotenkin vaan vauhti hiipuu mitä lähemmäks perjantaita mennään, sillon alkaa siis koeviikko.

Ihan hullua ajatella, että sen jälkeen alkaa kolmas jakso ja VIIMINEN lukiossa!! Ja sit on kirjotukset! Ja on tämä ihan kyllä hullua huh huh.

Tänään keittiössä käytiin kiivasta väittelyä siitä, pitäiskö mun ottaa sikainfluenssarokotus sitten kun mun kohderyhmän rokotukset alotetaan. Kaks sairaanhoitajaa yritti kääntää minun pään. Yks lääkäri oli taktisesti lievästi puolueeton. Se on kyllä kans yks ku aina paasaa ihan punasena jostain asiasta, ja toisiin se ei sano juuta eikä jaata.

Mutta oon vieläkin sitä mieltä, etten halua sitä. Pitää seurata tätä tilanteen kehittymistä. Oon kyllä niin kyllästynyt tähän saakelin hysteriaan. Huoh.

Vatsatanssissa ruvettiin opettelemaan tänään ihan sairaan hienoa liikettä, haluun niin kympillä oppia sen! Egyptiläinen kävely tai joku, ai että siinä hetkuu khoolisti. Ku oppis sen. Naminam. On tuo bellydancing ollu ihan yllättävän hauskaa, vaikka oonki nuorin siellä ja muut on suurinpiirtein keski-ikäisiä naisia : D Mutta pikkuvikoja.

Ja loppuun päivän meriitti:

m sanoo (22:24):
 tervehdys ystäväni
 olet saannut ylennyksen

o sanoo (22:25):
 ai Ylennyksen Ystäväksi? ;DD

m sanoo (22:25):
 juuri näin 

o sanoo (22:26):
 oot ensimmäinen joka on varta vasten ilmoittanut tällaisesta tapahtumasta 
 mitä niin hienoa nyt oikein tein, että menit näin pitkälle? 8) 

m sanoo (22:26):
 olen erityinen
 sen hankkiminen ei muuten ole helpoin prosessi
m sanoo (22:27):
 ja sen saavat vain harvat 

o sanoo (22:27):
 ooh
 mutta et silti vastannut kysymykseen 

m sanoo (22:28):
 olet hieno ihminen
 sekä jaat aatteitasi kanssani esteettömästi
 sekä et alistu komenteluihini 

o sanoo (22:32):
 haha, et siis lämpene turhanpäiväisille myötäilijöille : D 

m sanoo (22:32):
 en
 siksi testaan
 myötäilijät ovat ärsyttäviä

Muusikot on rakkaus

Lauantai oli hyvin öö musiikillinen. Olin kiltti ja menin iskän kanssa kuuntelemaan konsalle Nuori Soittaa! -esityksiä. Siis kunhan olin toipunut aamun kauheudesta.

Sinne mahtu sekaan tuskastuttavia hetkiä, kuten ylipitkä puhallinorkesterisessio, jossa soittajat oli hyvinhyvin nuoria. Mutta ah, oli kyllä ihan mahtavia viboja, kun kuunneltiin Raumalta tullutta Lyöjät-nimistä porukkaa. Ne pojat oli niin khooleja, niil oli sellaset sotilassoittaja-asut (vaikkei univormut muhun nyt mitenkään erityisesti vetoa) ja ne soitti lyömäsoittimia ja niin sairaan hyvin että olin ihan sulaa ja koko ajan sellanen virne naamalla. Ja niillä oli koko soiton ajan sellaset kivikasvopokerinaamat, en ymmärrä miten ne osas pitää ne ilmeet! Ne oli huippuja. Mäkin tahdon soittaa jotain marimbaa ja jotain.

Ja sit oli kans yks klarinetti/saksofoniporukka Espoosta jostain hienonnimisestä musiikkioppilaitoksesta, jossa oli ihan ältsin ihana bassosaksofonisti, sille sulin myös.

Siinä on vaan jotain käsittämättömän siistiä, jos joku osaa soittaa hyvin (oli se sitten mies tai nainen. mutta ehkä erityisesti mies, koska itse olen nainen).

Illalla kävin nuortenillassa ja sen jälkeen menin Kirelle syömään vähähiilihydraattista suklaamoussea ja sitten kävelin Miren kanssa viemään koirat niille ja SITTEN käytin ensimmäistä kertaa hyväkseni täysi-ikäisyyttäni ja menin siskojen kanssa Introon istumaan hetkeksi. Olin ihan että mitä, kun ne ei kysyny ovella henkkareita. Varmaan siks, kun Mire on minua vanhempi, ja sen kans menin sisään. Kire osti mulle alkoholittoman mangodrinkin, håhåhå, sitten myöhemmin mentiin Henkkaan (siellä sentään kysyttiin ikää) kuuntelemaan Reino and the Rhinosia. Tykkään kyl siitä, se on niin mutkatonta ja hyväntuulista musiikkia. Ja livenä vielä tosi energistä ja Reino oli hirmu symppis ja sen laulu tuntui tulevan niin helposti ja luonnollisesti että ihanaa. Nyt kun kuuntelen tätä netistä, niin se oli kyllä livenä vielä jotenkin parempaa.

Niin ja sitten senkin muusikoihin rakastuin. Kitaristi oli jännännäkönen, sillä oli tosi suora ja kuvauksellinen nenä ja hirmu jykevä leuka, melkein kuin meidän iskällä, mutta paljon nuorekkaampi ja hienompi. Ja sen silmissä oli ihmeellinen katse. Basisti oli symppis, koska se hymyili ihan koko ajan, mut siihen en kyl rakastunu. Mut vetopasuunistiin rakastuin kans. Niin ja se soitti myös perkussioita. Se oli tosi hauska ja ilmeikäs ja söpö.
Hihihihi

Joo, mikähän mua vaivaa. No mutta kävin nyt jotenkin tosi kuumana kaikkiin ihaniin muusikkopoikiin. Ehkä mun pitäis itekkin ruveta muusikommaks, koska se ois ainakin hauskaa, ja sit pääsis kosketuksiin tollasten kanssa. Haha.

Vaikka oli se kyllä vähän jännittävää katsella, kun ihmiset remus. Humaltui ja jammaili. Minulle kun riittää pelkkä jammailu. Meitä on moneksi.

Tänään on ollu kunnon tekemättömyyspäivä. Luin aamulla kolme sanomalehteä, kun eilisen Hesari tuli jostain syystä vasta tänään. Ruokapöydässä hurahti siis tovi. Sitten lööbasin jotain ja sitten H&M tuli ja sitten lööbasin niiden kanssa. Niin ja mun piti yrittää leikkiä androgyyniä. Ja sitten olikin jo ilta.

Ja nyt pitäisi tehdä enkunläksyt ja kirjottaa epsanjan pieni essee jostain kierrättämiseen liittyvästä.

Kyllä tämä tästä, vaikkei tuo koulu jaksaiskaan yhtään kiinnostaa.

Voiko ihanammin aamu enää alkaa

Mulla oli tähänastisen elämäni kamalin aamu.

On ihan väärin, että joutuu heräämään kolme yli kahdeksan siihen, että on epämiellyttävästi ihan veressä ja vielä epämiellyttävämmin koskee ihan älyttömästi.

Kärvistelin sängyssä pyörien vielä tunnin, kävin ulostamassa VIIDESTI(!), mutta sitten luovutin ja lähdin ettimään iskää et saisin särkylääkettä. Mä niiiiin en tykkää lääkkeistä. Iskä oli autotallis rasvaamas suksia. Sillä meni vielä hetki, ennen ku se tuli ylös. Sillä välillä mä olin ehtinyt oksentaa kahdesti sappinesteet vessanpönttöön. Ihme etten saanut fobiapuistatuksia - varmaan siks, ettei tullu mitään tavaraa ylös. Tyhjästä mahasta on paha yrjötä.

Olin ihan ruumis. Jouduin nielasemaan jonkun ison soikean valkosen pillerin ja pienen kolmionmuotoisen vihreän (ei, ei ollut kolmiolääke). Onneks ne ei sentään tullu ylös vaan sain ne ihan sutjakasti alas. Oon selvästi harjaantunut, kun oon vetäny päivittäin niitä D-vitamiini-kapseleita mitä sain Mireltä.

Sit tuskastelin olkkarinsohvalla, Nera oli ihan hiljasena viekussa lattialla ja mietin, että miks tää ei voi loppua ja miten voi sattua niin paljon.

Jossain vaiheessa olin kuitenki nukahtanut, koska seuraavan kerran heräsin puol yheltätoista siihen, että näin iskän pihalla. Mietin, että eikö se vieläkään lähteny, mutta se olikin ehtiny tulla jo takasin. Se oli ihan härö fiilis. Musta tuntu, että olin nukkunut ehkä kolme minuuttia, mutta olikin menny puoltoista tuntia. Mut ei sattunu enää. Pääsin aamupalalle jopa.

Mut joo ei kiitos tällasta enää ikinä. (Joo tiedän, turhan toivo.)
Ehkä tää oli tällanen pakollinen kontrasti eiliselle onnistumispäivälle.

THE MENESTYJÄ

Ostin uudet lasit. NO EI VAISKAA, mut ilman noita liitännäisiä noi näyttää sellasilta, mitä nykyään ihmiset oikeestikki käyttää : D Hassuinta on se, että noi on iskän leikkauslasit ja se on hankkinu ne kauan aikaa sitten. Kaikki tosiaan tulee uudestaan muotiin. Leikkauslasit siksi, että nuo liitännäiset suurentaa 2,5-kertaisesti. Tai jotain sinne päin. Oli ihan villi fiilis kun testasin niitä. Tällasten avulla ne kirurgit teitäkin leikkelee. HÅHÅ

Ei nyt ollut pointti siis tässä ollenkaanm tämä. Laitoin ton kuvan siks, että se sopii hyvin mun itseni ylistämiseen keskittyvään merkintään, joka alkaa virallisesti NYT:

MINÄ
SAIN
USKONNOSTA

ÄLLÄN

!

Ja oon niin ILONEN, että YTL lahjoitti mulle kaksi lisäpistettä, ja että se sattui juuri olemaan L:n raja joten SAIN ÄLLÄN KUITENKIN JEEEE
Ei ainakaan tarvi miettiä, et pitäiskö uusia vai ei. Voi luoja että olis ottanut päähän, jos olis jääny pisteen päähän. Tosin 33 on ihan törkeen matala L:n raja minusta, mutta EN VÄLITÄ, ällä ku ällä JEEE

HIHIHIHIHHHIhihihihihihih

Niin ja ruottista sain sen E:n, laski viidellä pisteellä lähtöpisteistä mutta arvosana ei onneks vaihtunu. TYKKÄÄN!

Näytin valehtelematta tältä

kun se kanslisti kerto tulokset. Ja myöskin tuolta vielä silloinkin kun kävelin kansliasta ulos, paitsi lisätkää epäuskoinen hymy niin sit bueno.

Ette usko miten ihana fiilis on kerrankin olla TYYTYVÄINEN ja kerrankin ONNISTUA oikeesti jossakin! Ja ettei tarvi jossitella.

Lyhyesti sanottuna olin siis järkyttävän/ärsyttävän iloinen. En tie oonko koskaan ollu tässä jaksossa perjantaisin näin ilonen. 8)

Mutta ei tämä menestys tähän kuulkaa loppunut. Tsekatkaa perjantain Savon sanomat, sivu 16, iso juttu, kolmas palsta, puoliväli. No ette kuitenkaan tsekkaa, niin siteeraan tänne:

Fagerudd kehuu nuorten soittajien tasoa.
"Esiintymisen ote on aivan fantastinen. Nuoret uskaltavat hirveän hyvin. Aamulla oli Beethovenia soittava kvartetti, joka oli todella kiinni siinä hommassa. Jokaiseen täällä kuultuun juttuun on saatu paljon otetta."

Me, me, ME! Jäätiin näköjään mieleen, kun se kymmenien soittoryhmien joukosta erotti meidät esimerkiksi. HAHAHA. Vaikka tietenkään sanomalehtiin ei pidä luottaa kirjaimellisesti, koska tiedän miten ne saattaa vääristellä ihmisten sanomisia, mutta SILTI. Minusta tuo oli ihan piristävä huomio aamulla lehteä lukiessa. 8)

Tänään kaikki on vaan yksinkertasesti mennyt niin putkeen. Ja siitäkin tuli hyvä mieli, kun Minna sano, että se on ilonen minun UE-L:stä ja sai siitä intoa ruveta itekkin opiskelemaan. Tyyliin "kyllä mäkin jostain ällän saan!" ;D Minusta se oli tosi positiivista. Että se voi johonkuhun muuhunki vaikuttaa ku minuun.

Ja sitä paitsi nyt minun kevään urakka on paljon rennompi. Ei tarvi ruveta uudestaan tahkomaan tota uskontoa, ja ei tarvi stressata sitä että ois pakko onnistua esim hissassa superhyvin, koska mulla on jo reaalista L. Kyllä minä kykenen tämän lukion saattamaan kunnialla loppuun, saakeli! Ja ainakin on jotain esiteltävää nyt ylppärijuhlissakin.

Ootte varmaan jos kurkkuanne myöten täynnä tätä ylppärihöpötystä. Loppukevennykseksi jaan kanssanne Kuopion kauneutta, jonka Henni minulle ystävällisesti esitteli:

Nuo ukot on niiiiin rumia, isopäisiä ja teräväraajaisia. Ja sitä paitsi, kovin on sovinistista, vai tarkoitetaanko tuolla että naiset eivät toki harrasta autotallinoviin (minkä yläpuolella kyseinen kieltomerkki siis sijaitsee) kusemista, mutta miehet sen sijaan kyllä?

Mutta joo. Tällasta herttaista tänään.

Yleissivistynyt stara

Tänään on ollu sellanen hikoilupäivä. Hikoiluttaa, kun pitää kiirehtää erinäisiin paikkoihin, kun pitää jännittää, kun pitää pinnistää aivoja.

Nuori Soittaa! meni hyvin: ei mokailtu hirmusti, soitettiin suht varmasti, jäi hyvä mieli ja olo. Äsken katoin DVD:ltä meidän soitot ja se oli kyllä hämmentävä kokemus. Tai siis nähdä ittensä nauhalta, ulkopuolisen silmin. HUAAAH. Mikit suosi primasta ja selloa, joten minä ja altisti ei kuuluttu ihan niin hyvin, mutta tarpeeksi kuitenkin. En minä edes soittanut ihan niin huonosti ja epäpuhtaasti kun luulin. Ehkä toi nauhoitus antoi anteeksi. Mutta se tuli ainakin todistettua nyt nauhaltakin, minkä tiedostin viime viulutunnilla, että ei mulla ole yliaktiivinen oikea ranne, mulla on vaan laiska kyynärpää!

Niin ja innostuin musiikkikrääsämyyjästä ja ostin toisen nuottikassin ton melkein rikkinäisen mustan tilalle, pinkin! Håhå

Minna oli ihana ystävä, kun lähti minun kanssa koulun jälkeen pelaamaan kirjastolle erän Trivial Pursuittia. Hihi. Syrjäpöytä tosin oli varattu, joten meidän piti olla kaikkien näkösällä (ja häiriönä), mutta ihme kyllä, kukaan kirjastotäti ei tullut edes valittamaan, vaikka paikoitellen taidettiin intoutua olemaan vähän äänekkäitä. Surullista oli se, että Minna voitti (!), vaikka minä sain ekana pisteen enkä hävinnytkään ku yhdellä pisteellä, mutta silti! Vaadin revanssia.

Täytin äsken kevään kirjotuksia varten ilmottautumislomakkeen. NNNGGGHH! Ja huomenna kuulemma saapuu kauan kaivatut syksyn yo-tulokset. En tiedä, uskallanko mennä sinne kansliaan pyytämään sitä kohtalokasta liuskaa. Saatan tarvita henkistä tukea. NNNGGGGHH! Hyihyihyi ahdistaa

(Ai niin, suunniteltiin M:n kanssa että voidaan sit pelata TP:tä kun luetaan kirjotuksiin. Siinä kuulkaa yleissivistyy niin että oksat pois. Nyt esim tiedän, että sarvijäärän kansanomaisempi nimitys on hapsenkakkiainen.)

Mutta noin muuten on vallan mukava olo nyt. Ja viikonlopusta epäilen tulevan vallan mukavan myöskin. Jipijii ja sellasta

Lupaan että joskus ryhdyn kirjoittamaan mielenkiintoisempia blogauksia. Ehkä sitten kun alan elää mielenkiintoista elämää. Vaikka minä olen kyllä ihan tyytyväinen, kun on rentoa ja ah-niin-löysää.

Hyvin haasteista

Voi miten rakastan sitä, ettei ulkona ole enää ihan niin pimeää. Lumi heijastaa valoa ihan tajuttoman tehokkasti. Ei oo enää niin masentavaa. Ja saan edelleen viboja siitä narskumisesta. Enkä muistanu sitäkään, miten kävellessä kenkien kärkiin kerääntyy aina sellanen luminyppylä, ja sen takia pitää välillä tömäyttää jalat kävellessä maahan. Ja oli ihana juosta aamulla bussille, kun oli jo valosaa ja lumista ja ooh. Paitsi pysäkillä seistessäni lumiaura viskas lumet mut kintuille. Nam.

Niin ja annoin viimeinkin periksi ja siirryin talvitakkikauteen. Vaikkei ole kyllä edelleenkään kylmä. Tai siis ulkona ei ole, mutta sisällä palelen koko ajan! Minulla on varmaan sisätilapalelusyndrooma.

Huomenna kaikki konsalle Kamarimusiikkisaliin klo 11.30! Meidän kvartetti musisoi siellä kahden kappaleen verran osana Nuori Soittaa! -häppeninkiä. Tarkottaa sitä, että Musiikkikeskuksella on to-la lähes kokopäiväisesti musiikkia nonstoppina, ilmaiseksi. Käykää ihmeessä kääntymässä jossain välissä. Soittoporukoita ympäri Suomen. (Kauhee mainospuhe, vaikka ite soitetaan koko jutussa vaan n.20 min : D)

Saadaan esiintymisestä jopa raadin antama palaute (kuulostaa kovin uhkaavalta) ja meidän soitto plus se palaute taltioidaan DVD:lle. Sitten voin jälkikäteen katsoa repeatilla omat mokailut. Ah. Miten traumaattinen kokemus.

Se oli kyllä oikeasti hyvin traumaattista, kun tänään paloittelin itseäni juustohöylällä. Viilsin vasemman peukalon nivelestä jotenkin taitavasti ihoa pois. Silleen että päällisin kerros lähti veks ja tuli paljon verta. Ja että sitä kirveltää nyt ihan hirveesti. Teiniangst.

En usko, et kukaan enää muistaa mun 30 päivän haastetta, mutta ajattelin nyt kuitenkin kertoa väliaikatietoina sen verran, että tänään oli 8.päivä ja olen muutoin pysynyt esimerkillisesti tavoitteessani lukuun ottamatta 6.päivän väliin jäämistä. Kirjoitin 7.päivänä sitten tupla-ajan. Ei huonosti minun mielestäni!

En oo muuten ainut, joka nauttii lumesta. Neekku paljastui taas ihan talvikoiraksi: eilen se jäi maahan kieriskelemään pissityskäynnillä noin 6 kertaa, tänään noin 8. En tie, mikä siin on niin kivaa. Kai se tuntuu mukavan viileältä selkään. Muutaman kerran on vaan käyny niin, etten oo huomannu sen kellistäytymistä ja oon raahannu sitä sit hihnassa perässäni, vaikka se on ollut kyljellään maassa. Öhm.

Pitäisi kai kömpiä uneen, että aamulla taas virkeänä kuuntelemassa epsanjan ylppärikuunteluita. Ja jossain turhanpäiväisessä alaesittelyssä. Ja viuluilemassa. HUh.

Valkoisia värinöitä!

OOOOOOOOOOOOOOH

OON NIIN KAIVANNUT LUNTA!

Oon kaivannu VALKOISTA maassa ja valkoista PUISSA ja NARSkuntaa kenkien alla kävellessä ja NARSkuntaan vastaantulevien heebojen kenkien alla ja tippuvia lumiHIUTALEITA ja vastasataneen lumen luomaa RAIKKAUTTA ja tätä TUNNETTA!

AAAAAAAAA!

On niin hyvä olla! Talvi tuli PÄIVÄSSÄ!

Ja jos tämä nyt heti huomenna sulaa pois, niin sanon että rrrrräyhhh.

Antakaa mulle vielä pari astetta pakkasta - vaan sen verran että nenää kipristää sopivasti ja posket tulee punasiks - niin en pyydä muuta.

En tahdo kirjottaa tästä päivästä mitään muuta, koska tuossa oli kaikkein olennaisin.

Tulevan humanistin synty

Aloin leikkiä tänään kunnollista abia.

En tosin sillä tavalla, et olisin ruvennu lukee kirjotuksiin. HAHA oisinki. Enkä ees niin, että olisin ruvennu ylipäätään opiskelemaan tämän syksyisen laantuman jälkeen.

Ehei. MUTTA!

otin koulusta lainaan hakuoppaita. JOO MIETTIKÄÄ. Opuksen korkeakoulu opinnoista, ammattikorkeiden hakuoppaan ja yliopistojen hakuoppaan. Kai se abipäivä sitten sai jonkun ruuvin liikahtamaan minun päässä.

Aamulla siis piti tarpoa yliopistolle alaesittelyihin, tai mikskä niitä nyt sanotaankaan. Ne oli kyllä useat vähän yhtä tyhjän kanssa. Savonian esittelyssä oli kyllä joo miljoona eri alaa, mutta ei mikään kiinnostanu millään lailla. Hotelli- ja ravintola-alassa ehkä se ruoka-aspekti. Mut siis joo ei. Sit kuuntelin tarinaa teologian opinnoista, mut joo ei. Ei joensuu, ei luterilainen teologia.

Kolmas ja minun viimeinen oli iloisen huvittava humanistimies, joka esitteli Joensuun humanistisia tieteitä; vieraita kieliä, käännöstiedettä, Suomen kieltä, kulttuuritieteitä, jotain sellasta. Ehkä se johtu osittain siitä, että se mies oli oikeesti ihan hauska, ainakin verrattuna niihin muihin kuiviin, että jotenkin tiedostin ekaa kertaa kunnolla olevani henkeen ja vereen humanisti.

Tai siis. Oon minä sen aina tienny. En oo vaan ajatellu.

Mutta nyt kun sen päätin, niin turha sitä on yrittää repiä itestäni mitään muuta.

Kotiin päästyäni (tänään oli muuten kunnon reippailupäivä, koska bussikortistani loppui perjantaina matkat: kävelin kotoo yliopistolle, yliopistolta koululle kirjottamaan epsanjan miniaineen, ja koululta kotio med Minna) istuin siis keittiöön, keitin teetä ja rupesin tutkimaan oppaita. Nyt kyllä heitin fuulaa, oikeesti keitin teetä vasta kun olin yhen oppaan kahlannu läpi. Mut no joo, ei kai se oo oleellisinta.

Humanistisissa tiedekunnissa on kaikkein kivoimmat jutut, oikeesti. Sieltä löyty kaikenlaista. Yleistä kirjallisuustiedettä, kotimaista kirjallisuutta, yleistä kielitiedettä, kulttuuri-antropologiaa, suomen kieltä, uskontotiedettä, estetiikkaa... En minä ees muista enää niitä kaikkia mielenkiintosia, ja se kirja on keittiös.

Ammattikorkeet sai mut vaan tuskastumaan. Tai siis, c'moon: optometristi, hortonomi, naprapaatti?? Mitä saakelin nimihirviöitä noi on olevinaan??

Minusta tulee humanistiopiskelija. En tosin tiedä vielä, mihin koulutusohjelmaan haen ja pääsenkö edes mihinkään (alko hirvittää, ku tsekkailin hakijoiden määriä ja sisäänotettuja viime vuodelta...). Mutta kyllä se näin kuulkaa on.

Jee.

Päivän Spotify-vinkkaus: Nate Lithgow

Mummilan tuoksu

Oon aina halunnut salaa ryöstää tän apinan. 

Se on roikkunu mummin makkarin seinäkellossa niin pitkään kun muistan.

Epäilen, että mummi on salaa kaktusten jumalatar, koska 

sen kaktukset kasvaa niin kovaa kyytiä että oksat pois. 

Mummi pitää niitä rumina, mutta 

se ei silti raaski heittää mokomia menemään.

 

OIKEA pikku-oRkki. Varmaan tyyliin jotain viisvee.

 

Olohuoneen iankaikkinen vartija.

 

Aamupuuro

 

Ajettiin perjantai-iltana pimeällä ja vaihtelevassa räntäsateessa Kotkaan kera siskojen. Kire ajo koko matkan. Radio ja CD-asema oli rikki. Eka matka pitkään aikaan, kun en oo kuunnellu musaa ajaessa. Tai joutunu riitelemään iskän ja Veran kanssa, että Alivaltiosihteerejä tai Tapio Rautavaaraa ei kuunnella.

Mummi oli vieläkin ihan samannäkönen. Pieni ja ryppyinen. Haaleat tihrusilmät, jotka tuikkii aina kun se innostuu kertomaan jotain juttua. Se hössötti ja tuputti huomaamatta ruokaa ihan samalla tavalla ku aina. Se oli löytänyt jostain kätköistään kortin, minkä se oli ajatellut antaa mulle ennen Unkarin matkaa yhdessä matkarahan kanssa. Kortti oli kuitenkin jääny postittamatta, kun se oli kuullu että olin tullu jo takasin Suomeen. Tää matka tapahtui siis ala-asteella (; Samainen kortti toimi nyt tosin kätevästi synttärikorttina.

Lauantaina oli sedän viiskymppiset Kotkan Vapiksella. Meinas mennä järki jo ennen juhlia, kun piti soittaa orkassa. Paikalla oli paljon väkeä, paljon sukulaisia ja synttärisankari, jolta oltiin lähestulkoon onnistuttu salaamaan juhlat, tai vähintäänkin niiden suuruus. Kivointa oli se, että oltiin pitkästä aikaa paikalla koko perheellä, kun ketään sisarustakaan ei kerta puuttunu.

Illalla lähdettiin ajamaan siskojen kanssa takas kotio, taas pimeessä. Kuski meinas olla loppumatkasta jo ihan hepulissa, ja ajo muutenkin mennentullen ylinopeutta. Hyvin turvallinen fiilis siis. Loppumatkasta laulettiin (tai ei minun ääntelyä ehkä voi laulamiseksi kutsua) vanhoja klassikkoja, niin kun nyt Ultra Bra tai Tehosekoitin kiistatta on. Öhm.

Neekulla oli rankka päivä, ku se aamulla matkusti reilu neljä tunti autolla Kotkaan ja illalla reilu neljä tuntia autolla Kuopioon. Se tosin nukku melkein koko matkan.

 

 

Tänään en meinannut saada olemassaolosta kiinni, kun oli niin harmaa aamu. En jaksanu käydä suihkussa itteäni varten. Sen sijaan söin puuroa, luin melkein kaks tuntia Savon Sanomia ja Hesaria, yritin saada siskot tekemään mulle ruokaa, mutta koska ne oli molemmat ihan turhakkeita, niin lähdin kävelemään Neekun kanssa Huuhalle minkä seurauksena haisin ihan hielle AH, tein bataattipapukeittoa josta tuli liian suolasta vaikka noudatin tarkasti ohjetta (!), hermostuin ja jatkoin keittiön siivousurakkaa kiskomalla kaikki romppeet ulos mein tee/kahvi/epämääräinen-härpäke-kaapista, jonka seurauksena väittelin äipän kanssa äsken, meneekö suola vanhaksi ja missä suodatinpussien paikan kuuluisi olla.

Päivän musiikkivinkkaus Spotifysta: Sufjan Stevens

Menneeltä viikolta:

V: "Löysin netistä sellasen tosi hyvän nostallogia jutun!"

M: "Mikä on nostallogia?"

V: "Hö, no Orvokki, selitä Mirkulle mikä on nostallogia!"

O: "...tarkotatsä nostalgia?"

V: "..no nostalgia, nostallogia, onko sillä nyt niin väliä."

Veljeni Vertti, melkein viistoist veeee.

Joo. Ja sit viel vähän vessapsykedeliaa ja tämä poukkoilevan hajanainen merkintä LOPPUU.

Ennenaikainen kuolema!

APUA SAIN ÄSKEN MELKEIN SYDÄNKOHTAUKSEN!!

TAI SIIS!

Vähän ton edellisen postauksen jälkeen laskuri näytti yhtäkkiä, että on porukkaa online esim Brasiliasta, Chilestä, USAsta, Turkista, Romaniasta, Italiasta, Ranskasta, Meksikosta ja Irlannista!

Siis mitä pyllyreikää, normaalisti: "1 Finland" jihei

En ymmärrä sekosko toi laskuri, vai onko oikeesti joku random fransmanni tsekkaamassa mun blogia. Eikä se ollu ees mikään sekunnin vahinkovisiitti, vaan pitkä. Kaikilla.

En oo tähän mennessä vielä koskaan törmänny tällaseen kävijäpiikkiin. Mietin, että laitoinko jonkun magneettisanan, mikä on vahingossa imeny tänne porukkaa hakukoneitten kautta tai jotain. En minä näistä ymmärrä. Mutta saakeli kun Internet on välillä pelottava. Joskus mietin, että onko kovin fiksua tilittää nettiin jotain sukkisten silmänpakojuttuja ja muuta triviaalia; totuus on kuitenkin, ettei voi millään tietää käytetäänkö omia kuvia tai tekstejä tai nimeä väärin. Eikä näitä saa koskaan vältsillä pois täältä, vaikka poistaiski blogin.

Nojaa, silti oon taas heti seuraavana pävänä blogaamassa.

Haha, sitä paitsi, jos näitä tekstejä yrittäs lukee jollakin translitterillä tai millä lie, niin tuskin sanakirja osaa kääntää puoliakaan sanoista 8D Koska kirjoitan niin oikeaoppista ja ihanaa suomen kieltä jee!

Mutta hui, sydän tykyttää vieläkin ja poskia kuumottaa.

Hyytävää halpuutta

Varmaan ensimmäinen aamu koko syksynä, ettei mulla oikeesti oo ollu kiire bussiin kaheksan aamuna. Joskus elämässä näinkin.

En ymmärrä, miten aina onnistun rikkomaan sukkahousuni. Tai ehkei ne vaan oo tarpeeks järeitä mun käsittelylle. Nytkin vasemmassa koivessa on järkyttävä silmänpako, sellanen parhaimmillaan neljä senttiä leveä ja ulottuu puolireidesta puolisääreen. Meinasin ottaa siitä kuvan, mutta sitten ajattelin, että on kai vähän liian rietasta kuvata (rikkinäisiin) sukkahousuihin verhottuja SÄIHKYSÄÄRIÄ. No oikeesti olin vaan liian laiska enkä jaksanu vaivautua.

(En tie miks, mut jostain syystä rupes soimaan päässä "huooopikkat huopikkaat, äiti tahtoo piilottaa. sama se, löydän ne..." varmaan johtuu noista sukkiksista.)

En oikein tiedä, mitä kirjottaa, kun tänään on ollut jotenkin tavallista mitäänsanomattomampi päivä. Vaikka itteeni se ei kyllä haittaa, minä oon ihan tyytyväinen tällasiin. Ettei tarvi toimittaa erityisesti mitään tai olla erityisesti missään.

Siks oonki vaan lööbannu koulusta päästyäni (ja vähän sielläkin). Luin kaks novellikokoelmaa. Oon aina halunnu kirjottaa paljon novelleja, mutta en koskaan kirjota. Tai tosi harvoin. Mutta kiitos 30 päivän haasteeni, eilen kirjotin pienoisnovellin päivittäisessä kirjotustuokiossani. Jee! Mun aktiivi novellinkirjotuskausi oli joskus 2004-05. Hah. Ehkä esittelen tuotoksia joskus 8)

Niin ja eilen kirjastossa mut valtasi hirmu surullinen olo. Ei oikein tiedä miks. Luin yhden kirjailijan kaikkien kirjojen takakannet ja tekstinpätkiä kirjojen keskeltä (se oli kirjottanu kirjoja myös kahdella eri salanimellä), mutta olin jotenkin niin passiivisessa tilassa, etten saanut lainattua mitään. Paitsi yhden DVD:n, jota olin kattonut Top-Tenissä viikko sitten mutta vastustanut kiusausta. Kiertelin ympäri kirjastoa ja yritin saada otetta, mutta en saanut.

(Jaaha, nyt alko soimaan  "pieni ja hento ote, ihmisestä kiii...")

Kirjakaupoissa tulen aina tunteelliseksi ALEkorien kohdalla. Mietin, miltä niistä kirjailijoista tuntuu nähdä omat hengentuotoksensa muutaman euron hinnalla, joka on vaan näennäinen. Oikeasti niistä kirjoista halutaan vaan eroon. Mutta vielä surullisempaa on nähdä ne samat kirjat ikuisessa alennuksessa yhä uudestaan ja uudestaan ja todeta, ettei kukaan ole niitä edelleenkään hoiviinsa poiminut. Se riipii sydäntä.

Jos minä jossain todellisuudessa joskus sattuisin kirjoittamaan kirjan, niin en osaa kuvitella, miltä tuntuis nähdä se alekorissa. Mistä sitä tietää, jos mä vaikka olisin sillon ihan ilonen.

Käytiin Neekun kanssa tänään rannassa. Sinne oli ilmaantunut ihan kunnolliset jäät. Ainakin melkein. Neekku oli hyvä, kun se tuijotti järvelle tosi intensiivisesti, nenä pitkällä. Mietin, että mitä ihmettä, sit tajusin antaa sille luvan mennä. Se vilkas mua nopeesti ja astu kiireesti siihen jäälle. Haha, ehkä se on oottanut että pääsee taas kävelemään järven päälle, se kun niin tykkää uimisesta ja silleen (NOT!). Joku rantatiellä ohimenevä sauvakävelijäpappa huus mulle, että kestääkö jää ja että pitää olla varovainen sen koiran kanssa ettei käy huonosti. Kiitos huolenpidosta.

Nera tosin loukkaantu mulle, kun juostiin ja se meni väärältä puolelta puuta eikä tajunnu pölkkypää ollenkaan. Kovassa vauhdissa hihnan kiristyessä äkillisesti puolikuristavapanta tuntuu varmaan mukavalta. Sit se katto mua ihan ihmeissään ja loukkaantuneena että "mitä nää oikein riuhdot, kamala emäntä". Ei ollu ees mun vika.

Huomenna kohti Kotkaa ja mummia ja sedän viiskymppisiä ja orjasoitantaa ja muuta sellasta. Här jag kommer!

PS: Kirjastoon oli tullu lautapelejä nuorten puolelle (voinko mä olla enää NUORI vaikka oonki täysikänen??), esim Trivial Pursuit, joku joskus mun kaa pelaamaan!!

Lemmikiksi polkkapossu

Vapauttaakohan eläinten silittely jotain mielihyvähormonia aivoissa tai jotain? Ainakin se on ihan ihmeellistä, miten tuntuu rentouttavalta ja vapauttavalta, kun saa painaa naaman Neekun karvaiseen kylkeen. Sit se on aina niin LÄMMINKIN. Ja sen päälaen karva on niin pehmoista että ah ja se vaan tuntuu niin hyvältä kun sitä paijaa. Jee. Söpöintä on sillon kun Neekku on hellyydenkipeä, kun en oo helliny sitä hetkeen.

Kaikille pehmoinen koira niin maailma näyttää aina kivemmalta paikalta olla ja elää!

Eilen illalla oli kylmä ja bussipysäkillä oli hirveesti maahan jäätyneitä lehtiä. Ne näytti hirmu hienoilta, kun se huurtunut jääpeite kimmelsi katulampun valossa silleen..silleen että ne näytti ihan sokerikiteillä päällystetyiltä! Ihastelin niitä siinä sit niin antaumuksella, etten melkein huomannut bussia ajoissa. Öh.

Hei hirmu vaikee pitää ajatukset tässä kirjottamisessa! Mun päästä vuotaa kaikki ajatukset jotain kautta ulos, yritän pitää niitä väkisin sisällä mutta sekään ei auta, kun ne on vaan yhtenä sekamelskana sit. Ni parempi päästää vapauteen ja toivoa, että ne tulis vielä takas kun kyllästyvät harhailemaan. HUOH.

Olisin saanut tänään sikainfluenssarokotuksen, jos olisin halunnu. Istuin ainoana koulun aulassa vähän ennen vikan tunnin loppua ja terkkari harhaili mun luokse. Sillä oli enää kaks rokotetta jäljellä (tällä viikolla mein koululla on riskiryhmien rokottamiset ja se iso rokotepullo vai mikä lie ei säily ku tietyn ajan) ja se tarjos toista minulle. Mut en halunnu. En tiedä muuttuuko mun mieli siihen joulukuuhun mennessä, kun mun ikäryhmälle olis varsinaisesti tarkotus antaa ne rokotukset vasta, mutta ainakaan nyt en halua sitä. Oon skeptinen kaikkea tuollasta kohtaan. Ja ainakin ne meni nyt sellasille, jotka mielummin ne ottaa, jopa vartavasten tahtoo.

Viime aikoina oon tajunnut, että mulla on ihan oikeasti jo polkkatukka! Tai siis! Ei nyt ehkä kuulosta maailman hienoimmalta, mutta se on, koska en ees muista millon mulla viimeks olis ollu näinki pitkät omat hiukset! En ois uskonu, että jaksan kasvattaa. Tai että mun kärsivällisyys riittää edes tänne asti. Ehkä tää tuleva talvi vaikuttaa siten, ettei tee mieli pätkästä tukkaa lyhyeks kun on kerta alkuun päästy. Ehkä tästä on toivoa päästä ihan oikeasti vielä edemmäs ja mahdollisesti jopa niin, että saan vielä otettua rastat toiseen kertaan. HAHAHAHA. Oottakaahan vaan! Etenen hitaasti mutta varmasti. Nyt ei oo enää ees kauheeta lovee korvien kohdalla, koska tää kasvaa. Niin ja saan kuulkaa tukan jo pienellä ponnarille. Siis pienelle. Mutta on sekin jotain.


(Ja joo, tiedän et musta on tullu kunnon mummo, mutta toi huivi on hirmu kätevä lämmitin. Se tosissaan lämmittää vaikka onki reikänen.)

Päivän sydäntäsärkevin näky oli hintelä pikkutyttö, joka raahas jättimäistä ja painavannäköstä soitinkoteloa pimeässä. Se oli jotenkin niin riipivää, kun sen kulkureitti mutkitteli aina sen mukaan, mihin suuntaan se yritti kannatella painavaa kantamustaan. Teki melkein mieli kysyä, että mihin se on menossa ja voinko auttaa kantamisessa, mutta oli liian passiivinen olo ja jäi kysymättä. Nyyh.

Mire pyysi minua tänään messiin 30 päivän haasteeseen, missä on ideana tehdä kuukauden ajan päivittäin joku valitsemansa juttu. Päätin, että mun tavotteena on kirjottaa joka päivä 30 minuuttia tekstiä käsin, enkä saa kirjottaa itsestäni. Koska teen sitä esim nyt. Ja koska mulla pyörii aina päässä kaikkea hajanaisia ajatuksia ja haluja siitä, mitä tahtoisin kirjottaa, mutta sitten kun rupeen, niin tuloksena onkin vain omaan napaan keskittynyttä tekstiä. Mutta nyt se ei saa olla niin.

Katotaan riittääkö itsekuri. Tänään alotan ja tämän päivän kirjotukset on vielä kirjottamatta 8) Mutta kyllä mä kohta pökäsen. Kun lopetan tämän. Eli siis nyt


(PS: Mä NIIIIN inhoon Spotifyn mainoksia!!)

Epätietoisuuden tiedostamisen taakka

Tänään olen tiedostanut useita asioita.

Esim sen, että jos unohtaisin silmälasit kotiin, niin saattaisin olla melko pulassa koulussa. Aamulla lähdin kiireessä bussipysäkille. Sitten viis metriä ennen pysäkkiä tajusin, ettei lasit oo mun päässä. Mun ajatusprosessi oli niin nopea (eli siis ehdin pohtia, tarvinko niitä niin paljon että pitää lähteä hakemaan, ja tulin siihen johtopäätökseen että se helpottaa elämää niin paljon koulussa, että mun on pakko hakea ne) että käännyin juoksemaan takaisin kotiin jo samalla askeleella, millä olin huomannut lasien puuttumisen. Vau. Ja ehdin vielä bussiinkin sen lisäks. VAU.

Oli vaan jotenkin pelottavaa tiedostaa se, että musta tosiaan on tullut silmälasien käyttäjä. HUH. Että ilman niitä joutuisin tihrustelemaan taululle.

Mulla on kahdet lasit. Samanmalliset, eriväriset.

Toiset tollaiset ruskeanharmaat, sisältä vaaleensiniset; toiset kirkkaat marjapuurot ja sisältä tummanharmaat. Oon myös tiedostanut sen, että käytän nykyään melkein enemmän noita pinkkejä, vaikka en ois ikinä uskonu sitä itestäni. Tilatessani niitä se väri oli ilmotettu "red&grey". Ja sit se oli tollanen. Että niin.

Mutta otin ne kuitenkin. Noi toiset on tollaset perushuomaamattomat, jotka ei pistä silmään ja joita voi käyttää periaatteessa aina. Pinkkien kanssa taas tuntu alussa kävelevältä valomerkiltä, mutta nykyään en enää tiedosta niiden räikeyttä. Kaikkeen näköjään tottuu.

Tiedostin tänään myös sen, miten järkyttävän rutinoitunut mä oon. Rutiinit määrittää mun tekemisiä niin paljon oikeesti että oksettaa! Esim: kun pesen hampaat, alotan vaistomaisesti aina harjaamisen samasta kohdasta, joka kerta. Kun laitan housut jalkaan, laitan aina tietyn jalan ensin. Kun tulen koneelle, käyn vakiosivut läpi samassa järjestyksessä. Kun syön, teen ruuiasta selvää tietyssä järjestyksessä. Kun laitan puhtaat muit kaappiin, laitan aina samat muit päällekkäin. JNEJNEJNENJNE näitä on miljoona

Ehkä ihminen alitajuntaisesti yrittää helpottaa omaa elämäänsä, ettei jokaisesta pikkujutusta tarvi tehdä suurta koettelemusta, koska se hoituu rutiinilla. Mutta mua alko silti pelottaa, miten ojautunut oon.

Tiedostin (jälleen!) senkin, etten osaa koskaan olla ajattelematta ajatuksia, jotka on päättänyt vallata mun pään. Mutta kun tää on niin häiritsevää! Yritän epätoivoisesti yhdistellä erillään esitettyjä toisiinsa liittyviä sanoja, tajuta poimia oikeat ajatukset kustakin kohdasta, koittaa erottaa mun nenän eessä heiluvat härnäämiseksi verhotut vihjailut oikeasta merkityksettömästä härnäämisestä, ja tulkita niistä piilossapidetyn salaisuuden. Kaikki vaihtoehdot vaan tuntuu jollain tavalla vääriltä, epäloogisilta tai muuten vaan epäuskottavilta. Mutta kun minä tiedän, että minulta yritetään taas pimittää jotain mikä minun pitäis tietää.

Suurin ongelma tässä on vaan se, etten osaa ikinä erottaa mikä on totta ja minkä vaan kuvittelen. Tai oikeestaan en vaan uskalla luottaa niihin omiin niin-sanoittuihin-kuvitelmiini, vaikka kokemus on osoittanut ne melkein aina nimenomaan tosiksi.

Mut no, ehkä asiat tulee julki ja selviää sit kun niiden on tarkotus. On vaan niin vaikeaa odottaa.

Laiskan läksyt

Pökäsin aamulla niin turhanpäiväisen enkunaineen, että vähän hävettää. Tai siis, tää on kuitenkin vika kurssi ennen kertauskurssia, joten kai se taso pitäs olla jo..jossain. No mutta laiskotti koko viikonlopun, niin sitten ei auta valittaa kun tietoisesti jättää kirjottamisen aamukiireeseen.

Ulkona on ollu tänään hengenvaarallista. Asfaltit on päällystyneet mustaan jäähän, niin yritä siinä sitten taiteilla tennareilla. Haluun jo LUMEN ja sen hohteen! Oli ehkä masentavinta ikinä, että kun pääs koulusta kymmentä vaille neljä, niin aurinko oli jo laskemassa. YHYY. Ja jonku kuukauden päästä se on varmaan siinä vaiheessa päivää jo laskenut.

Ois ihana karata piiloon jonnekkin matkalle, mutta sitten tippuisin kaikilta lukion kursseilta (vaikka ei haittas sinänsä, mulla on jo tarpeeks kursseja, paitsi taloustiedon kurssi on kyllä pakollinen..) ja se ois vähän säälittävää. En oo kyllä ainut, jolle on iskenyt kunnon abin välinpitämättömyys. Ketään ei tunnu kiinnostavan opiskella. Ehkä se viiminen pinnistys tulee sitten joku viikko ennen kirjotuksia ja siihen asti kaikki nyt vaan laahustaa myrtyneinä kouluun ja kotiin, kouluun ja kotiin.

Ehkä mä yritän nyt vihkiytyä vähän noihin epsanjan luetunymmärtämisiin ja enkun sanakokeeseen. Jopa tällein yön kynnyksellä, jee.

Mikä ihme siinä on, kun ei vaan huvita? Haluisin tehdä ihan jotain muuta!

Sunnuntaisin en ole rakastettava.

Huh, ihan mieletön sunnuntaivetämättömyys. Päivä on yksinkertaisesti ollut koko ajan edessä, mutta en oo osannu tarttua siihen ja tunnit on vaan huvenneet ja niin.. tässä sitä sitten taas ollaan ja kello on paljon ja huomenna pitäs alottaa taas uus viikko MUTTA sitä ennen selvitä edes kohtalaista hipovilla yöunilla. Sunnuntain ja maanantain välinen yö on aina niin vaikeaaaaaa eikä varmasti auta asiaa jos jo etukäteen stressaa siitä. Lål.

Tänään ruoka on taas tuntunut väärältä ja minua on ärsyttänyt syödä väärin. Hetkittäin tekis mieli ryhtyä syömälakkoon ihan vaan siks, ettei tuntuis tältä kehossa. Mutta voi miten tyytyväinen olin taas, kun porukat söi tänään ällöttävän näköisiä lammaspihvejä ja mun ei tarvinnut. Tykkään tykkään tykkään olla lihaton.

Muutenkaan ei oo mennyt ihan putkeen. Iltapäivällä keitti yli kun yritettiin tehdä yhdessä ruokaa. Viis Aittolaa samassa keittiössä samaan aikaan on liikaa, vaikka oon mä sen aina tienny. Eipä ollu uutta. Tiedostan kyllä itsekin olevani kamala räyhääjä ja äksyilijä ja suoraan sanottuna vittumainen, mutta en jaksa tehdä asialle mitään. Niin ja rikoin taas aamulla yhden äipän lautasen. Mikä minun käsiä vaivaa?

Jumituin päivällä Loesjen maailmaan. Tulostin aimokaupalla lauseita alakerran koneelta; voin sitten joskus ripustella niitä itelleni rohkaisuks/yllykkeeks/muistutukseks/mikskä tahansa. Ja sit sain villin mielihalun laittaa jonkun sellasen koulun ilmotustaululle! Pitää katsoa, jos vaikka salaisesti toteutankin sen vielä tässä tulevaisuudessa 8) håhåhåå

Mietin tänään, miksi ihmiset tyytyy nykytilanteeseensa, eivätkä pyri tekemään muutoksia asioissa, joihin eivät ole tyytyväisiä. Tai että miksi sitä on niin harvoin siellä, missä kaikkein mieluiten tahtoisi olla.

Iso-T sanoo (23:27):

 arvaa mitä mietin tänään
 tai en nyt varsinaisesti kauheesti kuluttanu aikaa pohtimiseen
 mut kuitenki et sit kun sä löydät jonkun ukkelin ja et enään hillu yöllä koneella ni kenen kanssa sit höpisen höpinäni? ;D