Ronsun Jalka

HAHAHA

Kuvitelkaa sellanen kumihanska, mitä sairaanhoitajat ja kirurgit käyttää. Sitten kuvitelkaa miltä se näyttää, kun sen puhaltaa täyteen ilmaa.

No, siltä mun vasen jalka nilkasta (ja vähän ylempääkin) alaspäin näyttää. Paitsi että niiden sormien tilalla on varpaat. Ja ne ei oo kyl pahasti turvonnu mut no, ehkä saitte mielikuvan tämän hetkisestä tilastani. Vasen nilkka on melkein tuplasti toista nilkkaa paksumpi.

Se turvotus ja mustelma (joka on vielä melko vaalea) on levinnyt koko jalkapöytään lukuun ottamatta ohutta siivua pottuvarpaasta nilkkaan. Ah, kaunista! 8)

Mutta on mun kävelyvauhti nopeutunut ainakin kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi eilisestä! Enkä oo hyppiny enää yhellä jalalla tänään ku vaan aamulla. Eli ei hätiä mitiä. Välillä kyllä ällöttää kun astuu - lähinnä oikealla puolella tota jalkapohjaa vielä - niin jotain ikään kuin hölskähtää tossa ihon alla. Se tuntuu oudolta. Mutta mihinkään ei satu eikä koske, eli toi ei oo siis murtunut. Se vaan on saanut kunnon tällin ja muljahtanut kunnolla.

Aamulla kyllä meinasin taas kirota koko saakelin naiseutta, josta oon itse asiassa valittanut aika monelle viime aikoina. Mitkäs muut kuin kuukautiset iski päälle ja ei huvittanut nousta sängystä, kun tuntui ihan toimintakyvyttömältä. Ei siis jalan takia, ja siks koko homma olikin ihan ironinen. Oli pakko vetästä tuju Burana naamaan, vaikka yleensä vierastan lääkkeitä.

Niin että kiitos ihana munasolu, tuo naisellisuuden ydin ja kaiken alkulähde. Ei tarvis vältsillä tulla, jos ei oo vastassa niitä miehen pieniä siemeniä. Ihan vaan vinkiks.

Nera oli hupsu tänään. Se katto mua ihan ihmeissään kun konkkasin alakertaan, sit päätti että tää on selvästi joku uus leikki (koska joskus mulla on tapana esim vaania sitä tai muuta sellasta ;D) ja meni ihan villisti sekasin. Mietin, että mahdan olla oiva näky, jos ees koira ei osaa ottaa mua vakavasti.

En siis jaksanut vaivautua ulos tänään kertaakaan, mutta olin mä sentään ahkera. Oon pessy pyykkiä, tehny hirmu kunnollista ruokaa, pessy keittiön lattian, lukenu ruotsia. Jo neljäs kirja luettu. Ah, enää kaks jäljellä ja sit voin ruveta opiskelemaan jotain kivempaa, vaiks niitä iskän ruotsinkielisiä dekkareita tai MUUMEJA tai mitä vaan. Kyllä se nyt tänään jopa rupes tuntumaan siltä, että alan jo oikeestikki muistaa sanoja ja ymmärtää lähestulkoon kaiken ja sillain. Mutta ootahan vaan ku pitää oikeesti tehdä jotain kirjallista, eikä vaan lukee. Öhm.

Jostain syystä Neekku on tänään seurannu mua joka paikkaan. Ehkä se kuitenkin pitää musta huolta sen aamuisen väärinarvioinnin jälkeen. Esim kun otin ruotsin lukemisen ohessa ilkkarit olkkarin sohvalla niin se hyppäs siihen sohvan selkänojalle makaamaan ja kattelemaan ikkunasta ulos. Se täytti minun sydämen ihan sanoinkuvaamattomalla hellyydellä u_u Oh

Eilen illalla katoin Danny Boylen (mm. Slummien miljonääri, Trainspotting, 28 päivää myöhemmin) ohjaamaan Millionsin. Se kertoo vastikään uuteen taloon muuttaneesta pikkupojasta, jonka junaradan viereen rakentamaan piilopaikkaan lentää eräänä päivänä urheilukassi täynnä rahaa. Se poika luulee sen olevan lahja Jumalalta. Ja kaikkennäköstä. Se oli ihan tosi hyvä leffa, hirmu sympaattinen ja ihana ja ihanan brittiläinen, ah!

Mun tekee mieli halloumia. Nyyh

Tämmöstä tänään.

Tämmöstä tänään. Tossa sisällä on siis kylmäkääre, siks tollanen järkyttävä paketti.

Tarina meni näin ETTÄ

aamulla kävin torikirppiksellä Mirellan kanssa
ei löytyny mitään ja myyjiäkin oli tavallista vähemmän
ostettiin Suonenjoen mansikoita tuliaisiks Kirdelle ja ajettiin sen luo herättämään se (se oli eilen bääärissä)
syötiin mansikoita ja paahtoleipää pestolla ja muulla ja kuunneltiin Reinoo
mun oli tarkotus ajaa kotio hakemaan Neekku piknikille Valkeiselle

ajelin
ja sit
tulin siihen tunneliin mikä on Prisman jälkeen jota aina pelkään koska siinä on vasemmalta tulevilla sellanen hullu alamäki just siinä
soitin kelloa
ja sieltä tuli pyörä
ja yritin väistää ja kummatkin rupes svengaamaan silleen 'kummalt puolelt meen, kummalt puolelt meen'
ja sitten ei taijettu suoranaisesti törmätä, mutta jotenkin kuitenkin ajaa ainakin ohjaustangon sakara toiseen niin että molemmat rynästiin
tai ainakin muistaakseni sekään ei ihan jaloilleen onnistunu laskeutumaan, vaikka mistä minä sen tiedän, kun ei tollasessa tilanteessa pysty ihan kaikkee huomioimaan
mietin vaan että miten tapahtu just niin, mitä aina mietin kun tuun siihen kohtaan, että entä jos tapahtus
se oli härö fiilis

olin vaan sillein 'anteeks anteeks!' ja sekin oli ihan ihmeissään ja kysy että kävikö mitään
kaikista hassuinta oli just se, ettei kummaltakaan tullu verta mistään
ei edes multa, vaikka oli farkkushortsit ja rynäsin kyllä molemmat polvet asfalttiin ja varmaan kädetkin
istuin vaan siinä ja sanoin että jalka tais vähän mennä, että ei pysty ihan heti nousemaan
ei siinä jalassa kyllä mitään näkyny
paitsi
puolen minuutin päästä katoin uudestaan, että miks ei kipu (väärä sana, koska ei se sattunu, sitä vaan jotenkin.. pakotti, kuumotti, tuntu painetta) lakkaa
niin siihen oli noussu ihan järkyttävän kokonen patti siihen jalkapöydän sivuun
olin vaan että mitä helkkaria
en tiedä iskinkö sen johonkin vai laskeuduinko sen päälle vai mitä
toisaalta mulla on niin löysät nivelet, ettei ihme jos nilkka svengaa

sille (nuori mies, varmaan joku 25, sillä lens pyöräkori tielle ja siinä olleet urheilukengätkin pitkin poikin, eli oli varmaan menossa pelaamaan jotain jonnekki) ei käyny mitään, paitsi sen vanhan tunturin eturenkaan vanteet oli ihan mutkalla
iskä sano myöhemmin kun haki mut bussipysäkiltä, että siinä tunnelissa on kuulemma kolmio pyöräilijöille tai jotain, joten mun ois pitäny kai väistää, eli varmaan se oli sit mun vika
mutta ei mulle tullu mieleenkään siinä, että mun pitäs tarjoutua korvaamaan sen eturengas tai jotain

just kun yritettiin nousta siitä niin ajo ohi sellanen kypäräpariskunta jotka kysy, että kävikö pahasti ja kun sanottiin että ei, niin sit ne totes että 'hyvä, kypärät ens kerralla mukaan sitten'
öhm
sit soitin iskän hakemaan, koska se patti näytti pelottavalta
kotona iskin sellasen tukisukan (mitä iskä käytti kun siltä meni nilkka retkiluistellessa talvella, lål) ja kylmäkääreen tohon
se oli kamalaa, kun tuntu että koko jalka jäätyy vaikkei ollukkaan suoraan ihoa vasten
ja sit tuskailin ja makasin sohvalla ja pidin jalkaa koholla
vasen rannekin aristaa tietyssä asennossa, mutta ei paljon
ja oikeesta polvesta löysin äsken säälittävän pienen mustelman, että ei sen enempää
ihan uskomatonta

oisin voinu (oltas molemmat voitu) vaikka kuolla ku ei ollu kypärääkään
ja vaikkei kuolla ni kuitenkin verta asfaltille litroittain
pää auki, polvet kuorittu
mutta ei
joku saakelin pieni mustelma polvessa

huomenna näkee miten käyttökelponen tää koipi on ja miten särkee astua sille
en oo uskaltanu vielä ottaa tota sukkaa pois ja kattoa, millanen mustelma kamaluus siinä on

ETTÄ TÄMMÖSTÄ TÄNÄÄN.

Karvainen hikiaurinko

Nukkumaanmeno jotenkin taas venähti, niin aamulla oli tuskaisaa herätä. Ja lähdin pyöräilemäänkin ihan liian myöhään, ja kun ei tuossa helteessä ees viittiny himokovaa pyörällä sotkee.

Ei venähtäny kuitenkaan niin pahasti ku Veralla. Se tuli neljän aikaan yläkertaan ja totesin, ettei se ollutkaan ollu nukkumassa toisin kuin olin luullu.

V: "Ai säki oot hereillä."
O: "Joo-o."
V: "Oho! Se on jo noin paljon!"
O: "Niin on."
V: "Eihän tässä sitten oo enää mikään järki mennä nukkumaan, kun aurinkokin jo nousee."

Sitten se käveli takasin kattomaan Babylon fivejä, jota se oli jo koko illan ja yön siihen mennessä kattonu. Yheksän jälkeen aamulla se oli kuulemma ruvennu vähän nukkumaankin.

Luulin, että ihmiset ois sankoin joukoin liikkeellä näin Qmalla säällä, mutta itse asiassa elämää oli yllättävän vähän. Vänärillä sentään oli jonkun verran porukkaa, kun sinne rantauduttiin. Maattiin Maisan ja Suvin kanssa nurtsilla ja totesin, ettei suomalaiset miehet osaa käyttää aurinkorasvaa, koska ne oli ihan tomaatinpunaisia. Varsinkin selistä. Ah.

Minä sen puoleen en oo palanu vielä kertaakaan! Oon suhteellisen ylpeä tästä. Toisaalta muhun ei kyllä tartu mikään pigmentti kirveelläkään, että ruskettuminen luultavasti jää. Vaikka kyllä minä jo bikinirajat huomaan (aamulla huomasin navan alla ja nyt muutki näkyy paremmin), mutta ei ne ihan sellaset veitsellä leikatut oo. Junou.

JA AI NIIN! Viime merkintään unohdin kirjottaa, että mökillä ollessa kävin ekaa kertaa elämässäni alastonuinnilla! Aamulla! Tosi freesinä! Kaikessa auringonpaisteessa! HAHAHA!

Se oli ihan sairaan mukavaa! Paljon kivempaa ku uikkarit päällä uiminen.

Törsäsin tänään äidin rahoja. Esim annoin houkutuksen viedä Toptenissä ja ostin levyalesta 2 SMG:n ja 2 VHB:n levyä. Suomalaisilla näköjään mennään. Tajusin myöhemmin vasta, että toisella puolella oli ulkomaiset levyt, mutta en halunnu ruveta vaihtamaan enää. Ehkä ens kerralla. (köhköh..)

Ja sit ostin kaks DVD:täkin. Mutta ne oli oikeesti halpoja, niin ei saa laittaa roviolle minua.

Sen jälkeen marssin Lemmikkiasemalle ja hankin vihdoin ja viimein FURminaattorin. Se on tässä:


Tuollanen säälittävä kapistus ja makso ihan törkeen paljon, monta kymmentä euroa. Mutta se on niin super, että pyörryn. Päivän grillasin itteeni (ja totesin, ettei niin hiostavassa arskassa yksinkertaisesti VOI lukea ruotsia, joten rehellisesti vaan otin arskaa; ruotsin pariin palasin sitten kun tuli viileempää) ja sitten pesin Neekun ja rupesin riipimään sitä tolla, kun turkki oli suunnilleen kuivunu.

Sen selkäkarvat oli menny ihan takkutupoiksi, koska oli niin paljon irtokarvaa, joka oli jumahtanut pitkien karvojen sekaan. Kiva oli selvitellä sellasia takkulaattoja, mutta oli ihanaa kun sitä karvaa oikeesti lähti TUPPOINA. Aaah! Ja ihaninta on se, ettei Neralla oo nyt ihan niin tukala olla, koska hei: turkki. paksu turkki. musta paksu turkki. helteellä.

Sain kyllä jonkun aikaa riipiä, kun kävin koko koiran läpi päälaelta arseen.


Jotain tuollasta. Ei kyllä anna oikeutta sille, miten paljon sitä karvaa oikeesti oli. Kuvat vääristää. Ja tuosta puuttuu ne karvatupot, jotka lensi tuulen mukana pois. HÄHÄ

Ja nyt Nera on taas solakka 8)
Jos halluut laittaa noita karvoja vaikka tyynyn täytteeksi tai uiskennella niissä niin saa käydä kaivamassa meidän piharoskiksesta ihan vapaasti.

..ja hyi että haisen hieltä, ihan vaan tiedoks

Murrosikäisen halloum-rakkaus

Aaah, kesäkesä. Lämpö ja aaaarinko ja sillein.

Olin möksällä toissapäivänä+eilen. Oli hirmu jotenkin. Mikähän se sana on, mikä keikkuu mielessä. Sellasta rentoa, kiireetöntä, mukavaa. Se on ihanaa, kun maailma ikään kuin pysähtyy, eikä tarvi ajatella kelloa. Ja aika menee ihan sairaan nopeesti siellä!

Henni tuli mun kaveriks yöpymään siellä (ja Nera tietysti oli turvana, vaikka se ontu koipeensa vieläkin) ja Maisa muuten vaan iltavieraaksi. Paistettiin kasvisjuustovartaita ja rakastuin halloumiin, ooh, se on ihanaa!! Sitä voi syödä sellasenaan tai paistettuna tai grillattuna tai miten vaan. SUOSITTELEN! Tänäänkin iskettiin sitä Hennin kanssa salladiin

..niin ja sitten paistoin pitkästä aikaa tikkupullaa! Söin sitä viimeks varmaan ala-asteella jollain makkaranpaistoretkellä. Henniltä meinas mennä hermo grillin sytyttämiseen, mut sit se rakastu kuitenkin sellaseen puhkuttimeen, millä pysty puhaltelemaan sinne tuleen. Tuli on kyllä kaunis. Ja hiillos myös.

Testattiin mökin sauna ja laituri ja heitettiin kaikki kolme talviturkit. Minä olin eka. Oisitte kuullu, kun tytöt kilju ku pistetyt siat, kun ne viimein uskaltautu veteen. Neekku meinas joutua hukkaan, kun porukat lähti autolla menemään ja me oltiin saunassa, ja se ei nähny ketään, mut sitä oli silti kielletty lähtemästä. Se oli varmaan ravannu ties kuinka kauas sillä kipeellä jalallansa, ennen ku huusin sitä. NYHYY. Mutta onneksi se löytyi.

Saatiin iltalenkkikin, kun saatettiin Maisa puomille. Sitten palattiin ja minä paistoin vielä pullaa nuotiolla ja istuttiin ja puhuttiin elämästä ja kuolemasta.

Aitassa oli yllättävän hyvä nukkua ja Neekku vahti oven eessä kiltisti koko yön. Aamu oli jotenkin söpö. Oli hirmu aurinkoista ja lämmintä ja syötiin aamupala laiturilla ja jotenkin jumahdettiin sinne koko päiväksi melkein, ottamaan aurinkoa. Tehtiin me välillä ruokaa (osaan käyttää kaasuhellaa!), mutta käytännössä vaan löhöttiin. Mein laituri on hyvä, kun siihen paistaa aurinko koko päivän. Se kiersi melkein koko laiturin, ennen kun lopetettiin.

Myöhemmin porukatkin tuli sinne ja heti nousi verenpaine. Että se siitä luonnon rauhasta ja muusta seesteisyydestä.

Äippä hermostu Veraan kotimatkalla:

Ä: "Aarh, mä en kestä noita murrosikäsiä!"
O: "Onneks mä en oo enää murrosikänen."
Ä: "Niin, sä oot muuten vaan tollanen. PÄLÄ PÄLÄ PÄLÄ, PÄLÄ PÄLÄ PÄLÄ!"
O: "! JAA NO KIITOS!"

Äidillä on rasittavia kakaroita. En ota osaa.

Tänäänki oli QMA! Pidin aamulla kunnon rasvailutuokion ennen ku uskaltauduin ulos. Rahtasin Prismasta tuhottomasti ruokaa kotiin ja mässäsin. Tarkotukseni oli lojua pihalla ja lukea (ehkä jopa ruotsia, jota muuten yritin lukea mökilläkin, ääneen Henzkille, miettikää miten huomaavaista koska silläkin on kirjotukset syksylä ;D), mutta Henni tuli käymään hakemassa silmälasit ennen ku lähti viihteelle ja käytiin avojaloin ostaa jädet ja tehtiin hyvöö salladia jossa oli esim halloumia ja katottiin Greyn anatomia, en oo ikinä kattonu sitä.

AINIIN! Prismassa olin lehtihyllyillä ja sit vilkasin ohimennen Iltalehtee tai -Sanomia ja sit siinä luki isolla että MJ ON KUOLLU ja olin ihan että wot. Tän siitä saa, kun ei käy koneella. Siitä tuli niin outo olo, sellanen että 'tän on pakko olla joku kikka, ei se oo voinu vaan kuolla oikeesti'. Ei sitä vaan osaa käsittää. Vähän sama ku sillon ku Heath Ledger kuoli.

Huomenna pitäs lähtä rannalle med Maiski + Suvi. Jaksampa nyt ollakin sosiaalinen, ihme ja kumma!

Merkinnässä ei ole kuvia, koska kamera on äipällä ja se näköjään jäi möksälle yöks tänää :(

15 ällää tiedossa!!

HIHIHI päädyin heikkona hetkenäni kaverin painostuksen alla ostamaan niiden bändin levyn, jota nyt kuuntelen. Se oli tullu postissa konffassa ollessani. Tää on kristillistä reggaeta! Vinhaa 8)

Tänään olin ensimmäisenä hereillä. Uskomatonta. Ulkona sato kaatamalla, vaikka ne oli luvannu aurinkoista ja lämmintä, ja ehdin jo herättää äidin kun arvelin etten pääse pyöräilemään keskustaan. Pääsin kuitenkin.

Kierrettiin Maiskin ja Henzkin kanssa kaikki varteenotettavat vaatekaupat (joita ei oo Kuopiossa kovin paljoa), ja löysin sellaisen telttatopin Henkkamaukan lastenpuolelta, joka on sen värinen, ettei mulla oo varmaan ikinä ollu näin tyttömäisen väristä vaatekappaletta. Sitten Jimjajilistä löysin hirmu söpönmallisen samettihameen (sekin kummallisen värinen, mutta malli oli niin söpö!), jollasta en normaalisti varmaan edes sovittaisi. Eli jotain uraauurtavaa tässäkin alennusmyyntikiekassa oli. Ja jotain edistystä sekin, etten kerrankin ostanut mitään normaalihintaisia tuotteita! Yleensä onnistun tekemään aina niin, jos lähden varta vasten katselemaan alennettuja tuotteita.

Toptenissä oli vaikka mitä huippulevyjä tarjouksessa 2kpl/15€, mutta mulla oli jo vähäiset rahat loppu. Mutta vielä minä sinne tahdon!! Raahaan vaikka äidin joku päivä salakavalasti. Sen ei luulis olevan vaikeaa, oon tehnyt sen ennenkin.

Käytiin Subissa syömässä ja oli hyvää ja Simppa meni ikkunan ohi eikä huomannu minua, joten tekstasin sille syyttävästi ja sitten meninkin pyörähtämään sen luona ennen ku ajoin kotio. Siellä näytti asutummalta kuin viimeksi (lue: sotkuisemmalta) ja minua tökittiin ja uhattiin muutenkin lähes väkivallalla. Sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin. Koska ei ees törmätty konffassa.

Tein kotona superhyvääihanaanamnam linssikeittoa ja arvatkaa mitä sitten?



AIVAN OIKEIN!!!
Etenin ylppäriasiassa. Vedin kirjat esim hyllystä. Ja aloitin ruotsin ykköskurssin kirjasta. Luin koko kirjan lukuun ottamatta kielioppia, tai no sitäkin kyllä vähän. Huomenna jatkuu. Katotaan, avaanko uskonnon kirjojakin pikkuisen. Mut oon ainakin päässy jo vähän alkuun, vaikka keskittyminen oli totta kai kympissä ja sillain...
Tuntuu vaan niin vaikealta lukea, kun ne kirjotukset tuntuu olevan vielä niin kaukana ja muutenkin sellanen epätodellinen asia. En vaan osaa kuvitella, miten pänttään pääni täyteen tietoa ja sitten istun siellä salissa ja täytän papereita ja näytän koko saakelin elämän aikana keräämäni taidon. HAH. Just joo.

Ehkä se tästä vielä.

Neekku ontu tänään, tällä kertaa toista etujalkaa mitä viimeks. En tiedä, mikä sille nyt on sattunut. En löytänyt anturoista/niiden väleistä mitään haavaakaan. Nyhyy!

Huomenna on kuitenkin tiedossa jotakin muuta. Meen mökille. Tytskyjen kanssa. Ja. Ollaan ehken yötä.

Ei ehkä kuulosta hurjalta, mutta se ON, koska en oo ollu siellä yötä vielä!


Tossa ihQ 60v vanha mökkerö joskus aikasemmin keväällä. Ja Neekku. Ja mä. Laatu on siksikin ehana, että iskä on ottanut kuvan taitavasti liikkuvasta kajakista :D Way to go!

Mut ei me tossa olla yötä vaan aitassa.

Mut jee, mökkeilyä! Ei tartte miettiä tyhmiä juttuja ja tyhmiä ihmisiä ja tyhmää kaupunkia, vaan saa olla karusti ja tyhmästi ja miten haluu ja jee. Tiedossa siis esim tätä:



Ja ehkä myös tätä:



Kyllä, siinä olen minä, kauniina kuin KUKKANEN

syön vesimelooooonia

Tämä on varsin leväperäistä.

Nukun yleensä verhot auki, paitsi sillon jos mun huoneessa nukkuu joku muu mun lisäks. Ne lähes poikkeuksetta haluaa verhot kiinni.

No kuitenkin. Verhojen aukiolon takia heräsin tänään kaheksalta siihen, että arska paisto silmään ja oli hiki. Nousin, mietin katkerana juhannuksen harmaata säätä ja vedin verhot ikkunan eteen. Ja jatkoin unia.

Söin pitkästä aikaa aamupalaa pihalla. Se oli mukavaa. Ajattelin lähteä alennusmyynteihin pörräämään, mutta Hennin soiton jälkeen päätin tehdä sen vasta seuraavana päivänä. Siihen mun päivä meinas pysähtyäkkin. Rupesin siivoomaan keittiötä, joka oli taas hyvin sikaisa, koska olin ollut poissa, enkä jaksanu vaihtaa edes yökkäriä pois.

Mara on tullu käymään Espoosta ja yhtäkkiä aamupäivästä kaikki muutkin sisarukset pölähti kotiin samaan aikaan. Tehtiin Mirkun kanssa ruokaa ja sit istuttiin kaikki viis keittiön pöydän ääressä syömässä; sitä ei oo tapahtunut pitkään aikaan. Ja vanhemmat oli tienaamassa. Hahaa.

Martti kerto, et se on kiinnostunu leväravinnosta, ja meiltä löyty kaapista jotain muinaista kuivattua merilevää. Sitten ne rupes liottelemaan niitä leviä lasissa ja levitti niitä naamalle kasvohoidoksi. Mara teki myös levämössöä, joka haisi ihan mereltä ja näytti etovalta.

Ja mun isoveljen tyttöystävä kuulemma asuu solussa, jossa kaikki kolme on vegaaneja, ja sinne ei saa tuoda mitään eläinperäisiä tuotteja. SE on villiä, jos multa kysytään o_o

Btw, mua otti tänään päähän, kun tajusin, että olin ostanu Rucola pestoa, vaikka sen piti olla sitä normaalia basilikavoittosta. Ihmeeks oli kitkerää.

Mä en jaksa kirjottaa mitään mielenkiintosta :DDD huaaaaaa

Kävin tänään perushitaalla, mitä aina kesällä, varsinkin kotona ollessa. Mun pitäis varmaan viettää koko kesä toisten nurkissa, että olisin vähän dynaamisempi.

Tein eilen puoliksi pyhän lupauksen itselleni, että tän viikon alusta alotan viimeinkin ylppäriurakan pikku hiljaa, mutta se feilas heti alkuunsa. Nyt teen entistä pyhemmän lupauksen: HUOMENNA TIISTAINA minä IHAN VARPILLA avaan kirjat!! Muuten huomaan, että hups koulu alko jo enkä oo tehny mitään.

Mutta. Mulla on huomiseksi aikataulu. Tää on paha, koska normaalit aikataulut sotii mun normaalia loma-aikataulua vastaan. Aamulla on siis pakko herätä ajoissa, ja koska menen nukkumaan myöhään, niin mua väsyttää kuitenkin. On se rankkaa tää lomailu. !!

Jussi jännän äärellä

Loppujen lopuksi lähdin kuitenkin sillon illalla. Sekin oli kyllä vähän kiven takana, että onnistuiko, koska iskällä oli päivystys ja piti selviytyä asemalle bussilla ja Vertti rupes hankalaks ennen lähtöä ja kaikennäköstä. Mutta selviydyin Jyväkseen joka tapauksessa.

Nyt oon taas Kuopparissa takaste. Oon käyny Jyväksessä jo kahesti alle kuukauden sisällä! Miettikääpä sitä!

Keski-Suomen ilmastolla on muhun todella vaarallinen vaikutus. Musta tulee ihan hervoton ja vaan nauran ja oon levottoman tyhmä koko ajan. Mutta se on sitä elämää ja Maijut taitaa olla jo tottuneet siihen.

Perjantaina nukuttiin hävyttömän myöhään ja käytiin pyörähtämässä kuolleessa keskustassa. Siellä ei ollut oikeesti mikään muu auki kuin Matkakeskuksen Hese. Sit Tumppa tuli hakemaan meidät tihkusateesta ja käytiin vuokraamassa kaks leffaa, jotka katottiin. Lauantaina suunnistettiin Konffaan ja oli ihan harmaata ja koleaa ja tihkuista ja vähän ihmisiä. Tuttujakaan ei tuntunut olevan niin paljon kuin viime vuonna. Että kiva kiitos Keuruu!

Yks kokous istuttiin melkein kokonaan, siellä soitti Las Palmas, ja se nimi oli tosi harhaanjohtava. Sen jälkeen lähdettiin käymään Keuruun jumbokeskustassa pizzalla, ja olin yllättynyt, koska se pizza oli oikeesti hyvää! En muista mitä sitten tapahtui. Jotain me hönättiin, koska aika vaan kulu. Ennen nuorten iltakokousta jonotettiin lettuja joku 50 minuuttia ja sit mun haarukka vielä katkes niitä syödessä. Myöhästyttiin kokouksen alusta, eikä sitten jaksettu istua siellä (tämä toisti jotenkin täydellisesti viime vuotta lukuun ottamatta tuota haarukkaa), joten mentiin rantaan. Siellä oltiin ihan täydellisesti jännän äärellä. Kalat söi ihan intona mun veteen heittämää sämpylänosaa. Yritettiin osua ulpukanlehteen naposteluporkkanoilla, mutta feilattiin. Tumppa jakso olla meidän seurassa jo toisen illan putkeen mistä plussat sille! Ei varmasti olla maailman helpoimmin kestettävää seuraa 8)

Tapasin myös Maijukan uuden tuttavuuden, joka oli saanut nimensä säveltäjä Robert Kajanuksen mukaan, ja sen pikkuveli kuulemma Johann Sebastian Bachin. Musta se oli vinkeää.

..mistä tuli mieleeni: "Menin leiripalaveriin ja.."
HAHAHHAHAAHLKCDJSKNVLAD

Ah, insideläppä. Tuo lålleroin asia, mitä on.

Ja loppuun vielä, koska en jaksa enää kirjottaa, ystäväni Maijukka:

"..eiku nyt katkes, sanotko uudestaan?"

Kylmä ja harmaa kesän yö

Olipa hämmentävä yö.

Vähän ennen kahtatoista kaveri pyysi randomina lähtemään sen kanssa ulos ajelemaan. Tuli järjetön nostalgiaryöppy viime kesästä, koska sillon lojuin monia öitä ulkona pitkin Kuopiota, useimmiten kahden S:n kanssa. Sillon oli kauniit ja valoisat ja rauhalliset kesäyöt. Nyt on vaan tätä harmaata sadetta ja kylmää tuulta.

Mutta lähdin silti, vielä ilman takkia.

Kuopio oli ihan kuollut ja hiljainen. Ajettiin Vänärille, Valkeiselle, Niiralan Shellille kuiville munkeille ja mauttomalle Tazzalle, Saaristokaupungin uuden sillan liepeille sellaselle nuotiopaikalle, jossa kuulemma hengailee aina populaa kun on aurinkoista ja lämmintä. Joka paikassa tuuli kovaa ja hiukset lepatti. Ihmiset oli kadonneet.

Peräniemen Kasinolla oli joku häppeninki, koska siellä loisti lämpimän kirkkaat valot. Istuttiin niemen kärjessä ja taivas oli kaukaa vielä punainen ja violetti auringonlaskusta.

X: "Sopiiko että savustan keuhkojani?"
O: "MITÄ!! Mistä lähtien säkin oot alkanu tupakoimaan!"
X: "Oon mä jonkun aikaa. En tiiä. Sen jälkeen kun täytin kaheksantoista rupesin vaan kokeilemaan. Isä poltti koko elämänsä."
O: "Poltti? Eikö polta enää? Ei kun siis.."
X: "..sulle mä en oo tainnu kertoakaan."

Ja sitten kuulin, että isä oli kuollut muutama vuosi sitten, tappanut ittensä, ampunut, kaveri oli ollut ekana paikalla. Ei ollut mitään viestiä eikä mitään.

Muutama vuosi sitten olisin varmaan alkanut itkemään silkasta myötätunnosta. Nyt en kuitenkaan sitä tehnyt, en tiedä onko se merkki kehittymisestä vai silkasta turtumisesta. Hämmentynyt kuitenkin olin. Olin ymmälläni siitä, että minulle kerrottiin, toisaalta otettukin. Yhtäkkiä siinä tupakan palaessa ja kuunnellessani kaverin hiljaista selitystä se tuntui ihan luonnolliselta. Sillä tavoin väistämättömältä, että niin oli tarkoituskin mennä.

Mitä ihmiselle kuuluu tuollaisessa tilanteessa sanoa? En tiedä, oonko nykyään liian vähän oikeissa sosiaalisissa tilanteissa, koska sanon vääriä sanoja, takeltelen, änkytän. Jokainen repliikki tuntuu ponnistukselta ja hermostun, miten toinen siihen reagoi, onko se sittenkään oikein, olenko aivan väärässä.

Sen ensimmäisen tupakan jälkeen kaveri poltti vähintään yhen röökin jokaisessa pysähdyspaikassa. Se oli hassua, koska en ollut koskaan aiemmin nähnyt sen polttavan. Ja olin kuvitellut, että se nyt viimeisten joukossa polttaisi. Eipä ihmisistä koskaan tiedä.

Kotiin tultuani olin hereillä vielä monta tuntia, luin luin luin. Sitten kun kesäyön pimein pimeys, joka ei ole edes lähelläkään sitä talven pilkkopimeää mustaa pimeyttä, oli vaihtunut jo aikaisen aamun valoisuudeksi, menin nukkumaan. Näin levottomia unia, joista en herättyäni muistanut ainuttakaan asiaa. Oli vaan se tunne, joka unista aina jää. Se on hermojarepivä, koska ei osaa eritellä, mistä se johtuu. Silti se on jämähtäneenä koko päivän. Varsinkin jos herää myöhään.

Ja nyt en osaa päättää, lähtisinkö Jyväkseen jo tänä iltana vai vasta huomenna.

Puhdas, kateellinen ja kompleksinen

Päivän (täysin random)sitaatti:

"Ennen olin tyhjä, nyt olen rikki. Tulen olemaan parhaimmillanikin vain paikattu. Täysin ehjää minusta ei enää saa."

Tuo oli jostain kirjasta, jonka luin tässä nyt. En jaksa muistella, mikä sen nimi oli. Ei liittynyt kiinteästi mihinkään (siksi random), mutta se oli vaan jotenkin niin matteroffact-toteamus, että iski silmään.

*silmäänisku TÖKS*

Tein eilen illalla Naamakirja-puhdistuksen. On pitkään ollut jo tarkoitus, mutten oo viittinyt. Nyt kuitenkin poistin jonku 30 ihmistä karusti vaan, joten ystävämäärä tippui alle kahdensadan. Traagista. Menee hermo, kun tulee jatkuvasti päivityksiä ihmisiltä, keiden kanssa en edes ikinä juttele, ja keiden tekemiset tai olemiset ei kiinnosta mua pätkääkään. Silti en kehdannut poistaa kerralla edes kaikkia, ketkä olis tehny mieli. Mut jostainhan se on alotettava.

Tekis mieli puhdistaa meseäkin. Ehkä toivun tästä feibuukista nyt vähän aikaa ja kattelen sit uudestaan.

En oo rehellisesti sanottuna tehny tänään mitään muuta kuin pitänyt Pasila-maratonia. Niin ja pyöräilly. Katottiin 14 jaksoa med Maisa + Minna (hirmu iso osa lähipiirini ihmisistä alkaa M-kirjaimella.. kertooko se jostain?), eli siis koko ykös tuotantokausi ja sit muutama jakso toisesta. Eväinä oli esim barbecuemaissilastuja, viinirypäleitä, salsaa, lämpimiä korvapuusteja, jääteetä, tucceja ja mehua. Maisalta loppui kuitenkin puhti ja sen piti ruveta lukemaan autokoulun läksyjä, joten 10 jaksoa jäi katsomatta.

Ah, tuli ainakin naurettua 8)

Kuuntelen ekaa kertaa ikinä Anna Puuta. Tämä on periaatteessa kivankuulosta musaa, sellasta ihan letkeetä ja symppistä. Mulla on vaan on aina hirmu ristiriitaisia tunteita naistenlaulusta, ja se ärsyttää mua. Miks annan miesten laulamiselle eri tavalla myönnytyksiä ja asioita anteeks? Miks oon niin kriittinen ja arvosteleva naistenlaulusta? Johtuuko se siitä, että oon itsekin naispuolinen ja tahtoisin laulaa? Oonko vaan kateellinen ja mustasukkanen?

Aika lapsellista ja itsekästä. En tie, huvittaako kuitenkaan kasvaa pois siitä.

Nyt alkaa tulla sellanen fiilis, että vois yrittää saada jotain aikaankin tällä kesälomalla. Sitä paitsi minun tekis mieli luoda, mutta alitajunta iskee jarruja päälle.

(HAH, laitoin äsken Vitalista huuleen ja tuli mieleen, kun isoveli joskus sanoi autossa, etten saa ikinä poikaystävää, koska käytän niin pahanhajuista huulirasvaa ;D Nykyään käytän sitä tosin vaan kotona, ja Vaseliinia ulkomaailmassa. Joka ei haise miltään. Että terQja vaan Maralle)

Kiltti pikku(pikkupikku)sisko -leikki

Alan oppia!
Nimittäin!
Heräsin tänään ennen äitiä! Ja superisti ennen Veraa!!

Eli että en oo ihan toivoton tapaus. Haluisin oikeestikkin herätä aina joskus yheksältä, koska päivä tuntuis ihan superpitkältä ja ehtis tehä vaikka mitä. En oo kyllä varmaan ikinä noussu yheksältä ilman kelloa. Että sen puoleen.

Kävin tänään kirjastossa. Oon lukenut sellasta kirjaa, missä on esittelyjä suomalaisista sarjakuvataiteilijoista, joten lainasin muutamien sellasten teoksia, jotka tuntui mielenkiintoisilta. Sen lisäks listasin eilen netistä himona kirjoja, mitä voisin lainata, ja sit etsin järestään niitä aakkosjärjestyksessä. Piti kuitenkin lopettaa kesken listan, koska en jaksanut enää kannatella mun pinoa, ja ajattelin, ettei laukkutila riitä (meinasin kirjottaa kassitila mut se kuulosti jotenkin turhan härskiltä). Loput jäi ens kerralla tutkittaviks.

Kirjastossa törmäsin myös Minnaan, jota en oo nähny koko lomalla mutta tänään sattumoisin soitin sille ja sit sattumoisinsattumoisin myös törmäsin siihen :D Kummaa.

Sillä oli yks kirja kädessä. Mulla oli sylillinen. Että niin.

Kävin ostaa viimeinkin Pasilan kakoskauden huomista PASILA-MARATONIA VARTEN, vaikka saa nähä jaksetaanko jatkaa siihen ykkösen jälkeen. Sit kävin Veljmiehessä ja törmäsin Jenniin (en käy kovin usein Anttilan ruokakaupassa ja sit kun käyn, niin liian usein törmään siellä Jenniin, en ymmärrä!) ja ostin mm. vuohenmaidosta tehtyä jogurttia. Tahdon maistaa 8)

Postilaatikossa oli kerrankin mulle postia, mutta se olikin vaan lasku syksyn ylppäreistä. Hyi yök. Tuli vähän sellanen fiilis, että pitäis varmaan pikku hiljaa vetästä ruotsin ja uskonnon kirjat tuolta hyllystä ja ruveta opettelemaan alusta saakka.

Mutta minua vaan haluttas jatkaa tätä laiskottelua; lukea kirjoja ja kattoa leffoja. Olla rauhassa ja hötkyilemättä.

Jenniin törmäämisestä tuli taas sellanen olo (tai nyt oikeestaan tiedostin sen ekan kerran, mutta se on jäänyt aikasemminkin), että olen laiskapieru joka ei saa mitään aikaan ja vaan haahuilee. Se tuntuu olevan aina niin menossa joka paikkaan ja tekevän kaikkea, mutta entäs minä? En jaksa vaivautua. Minun mukavuusalue koostuu luultavasti vähän erilaisista palasista kuin sen.

Minä en ilmeisesti nauti niinkään itse tekemisestä, vaan muiden tekemisten tuotosten nauttimisesta. Eikö kirjat ja leffat mene just siihen kategoriaan?

Syy niiden yhtäkkiseen suurkulutukseen on kuitenkin lähinnä se, että arkena ei yksinkertaisesti irtoa aikaa. Katon leffoja normaalisti ihan törkeen vähän. Joten on ollu ihanaa, kun nyt on saanu tuijotella niitä vaikka miten paljon. Nytkin olis 7 odottamassa kattomista.

Tein kotona ruokaa (jota Verakin kehu hyvännäköseks, ajatelkaa! Yleensä se boikotoi mun kasvismössöjä), ja sitten lähdin pelastamaan isoisosiskoni. No ei vaiskaan. Mutta jelppimään kuitenkin.

Kuvitelkaa: Ajoin Pyörällä. Sateessa. SIIVOOMAAN. TOISEN KOTIA.

Niin että voidaan sopia, että siinä oli sitten tämän viikon hyvätyö.

Ei siivoominen oikeesti ole edes ihan kamalaa, siinä ainakin näkee työnsä tulokset. Ja varsinkin, jos on oikeesti likasta, niin tulee hyvä fiilis tehdä paikat puhtaiksi. Sain kyllä vähän vahinkoakin aikaan: yhden Terpan plektran imasin vahingossa imuriin ja sitten tiputin ison peilin Mirkun jalkapöydän päälle. Siihen tuli iso, turpea mustelma.

Parasta oli järjestää DVD:t aakkosjärjestykseen 8) Ja sain kotiin viemisiks sylillisen meiltä lainattuja DVD:itä, joten saan järjestää nekin. Hihihihihi HYVÄ HOMMA

En muista millon olisin viimeks datannu omalla pöydälläni niin että ikkuna on ihan sakeena pisaroista. Huippufiilis!

Oon kuunnellu kaks päivää Adam Greeniä Spotifylla. Oon katellu sen levyä aina Äxässä, koska siinä on ollu hieno kansi, mutta se on ollu liian kallis ostettavaks sikana säkissä. Mua häiritsee koko ajan, että tällä on jotenkin liian matala tai jotenkin vaan vääränlainen ääni sen naamaan! Pitää vähän väliä palata kattomaan sen kuvaa, koska en vaan osaa kuvitella sen näköstä miestä laulamaan näitä biisejä.

Niin että niin!

Maailman levottoman jäätyneet jalkapohjat

Viime yö oli jännittävä. Istuin sängyllä väsyneenä jalat harallaan, ja yritin lepuutella niitä, kun ne oli väsyneet. Mesetin Tumpan kanssa jotain tosi turhaa ja yritin pysyä hereillä. Vertailtiin koko ajan, millanen sää on Tampereella ja millanen Kuopiossa, koska se vaihteli koko ajan. Välillä ukkosti, välillä sato ihan törkeesti.

Taivas oli ihan seonnut. Ikkunassa välkehti koko ajan villiintyneet salamat, vaikkei edes hirmuna jyrissy. Tuli mieleen joku kilahtanut kamera, jonka salamavalo reistailee. Neekku oli levottomana, niinku aina ukkosella. Joskus se meni ihan-alakertaan pukuhuoneen tuolin alle piiloon. Nyt se ryömi mun sängyn alle vähäks aikaa ja sitten vaan seisoskeli keskellä mattoa ja nuoleskeli huuliaan hermostuneena.

Porukat oli intona lähössä mökille, kun joskus myöhään nousin ylös. Lähdin mukaan ja hengasin ekaa kertaa bikineissä tänä kesänä. Ne mahtui vielä päälle! Ei tarvi etsiä uusia, vaikka vois kyllä sen puolesta, että noi on rumat. Mutta ajattelen ekologisesti. (Öhm..)

Tuuli ihan älyttömästi. Välillä paistoi arska, välillä oli pilveä, mutta mukavaa yhtä kaikki. Vaikka vähän kylmä tosin sen tuulen takia. Savustettiin lohta ja grillattiin kasvisjuustovartaita, aaah ne oli hyviä! Halloum, oh. Luin riippumatossa yhen Kari Levolan nuortenkirjan ja sit myöhemmin laiturilla yhden omituisen runokirjan. Ne jutut oli ihan sekopäisiä. Kiehtovia kuitenkin. Paitsi että Mirkku tuli purasemaan mua isovarpaasta kesken kaiken NYHYY ja se sattui!

Cocktailtikkuja piti liottaa vedessä niin kauan että sormet jäätyy. Vesi oli kylmää.
Jäädytin myöhemmin myös (vapaaehtoisesti tällä kertaa) varpaani, jalkani. Huljutin niitä järvessä laiturilla istuen. Mietin, että jos uisin pitkälle saattais tulla suonenveto ja että suonenveto tuntuu kamalalta. Joskus herään kesken yötä siihen, että jalasta vetää suonta. Se sattuu.
Tein laituriin jalanjälkiä, litistin vetiset jalkapohjat puupintaan. Ne kyllä kuivu aika nopeesti auringossa.
Kymmenentuhannen vuoden päästä niistä tehdään sitten arkeologisia löytöjä, joista joku kehittää kiistellyn teorian historian todellisesta kulusta, ja sitten se teoria liitetään osaksi koulujen opetussuunnitelmaa. Kaikki mun salaisuudet paljastuu vaan sen takia, että jätin jalanjälkiä laituriin. Kuinka noloa!

Nyt kuuntelen kaikkea musiikkia, mitä on ollu Mullan alla -sarjassa. En tiedä, mistä tuli yhtäkkiä halu siihen.

MUTTA minä kävelin kolmasosan kotimatkasta, ja tein sen paljain jaloin. En tiedä mikä siinäkin on. Kengät jalassa on mukavampaa, kivet ei satu, pääsee nopeempaa, ihmiset ei katso kieroon. Avojalat vie silti voiton, varsinkin jos koko matka on asfaltoitua tietä. Siinä on ihan erilainen tuntu; maan tuntu, luonnon tuntu, kesän tuntu, maailman tuntu. Kävellessä minun jalkapohjissa tuntuu koko maailma. HAHHAH! Jos jalkapohjat onkin salaisesti yhteydessä maapallon sieluun ja ytimeen, ja yhdistää siten kaikki maailman ihmiset keskenään!

Hihhih 8)

Taidan mennä tekemään jotain muuta, kun tuntuu tulevan niin omituista tekstiä..

Totaalinen hää- ja perhepuutumus

Takana moottoritietä ja muuta epämääräistä liikkumapintaa n. 750 kilometriä tältä päivältä. Se on jo ihan hyvin yhden päivän reissuilta. Mutta voi luoja miten väsyttää! Olin loppumatkasta jo ihan tillintallin; en muistanut, että häät olis ihan näin uuvuttavat. Tietysti sekin vaikuttaa, että niihin oli pikkasen enemmän matkaa kun tohon lähiVapikselle se muutama hassu 4 kilometriä.

Käytiin siis Huittisissa saattamassa yhteisen elämän alkutaipaleelle mein perhetuttujen toisiks vanhin poika. En ollu ees nähny sitä moneen vuoteen. Ja morsianta ikinä ennen tota. Mutta ne oli tosi suloinen pari ja kuulemma alunperin tavanneet Suomi24 Chatissa! HIHIHIHI! Huippua :D

Karuinta oli se, että tänään oli eka aamu lomalla, kun piti oikeesti herätä kunnolla aikasin. Ja eilen eka ilta, kun menin oikeesti edes suhteellisen fiksuun ihmisten aikaan nukkumaan. Neekku oli aamulla ihan masis, kun pakkailtiin juhlaromppeita kasseihin, ja se hokas et lähtään jonnekkin. Vietiin se kyllä Kirpulle päiväks, niin sen sydän ei ihan särkynyt.

Mulle tuli pitkästä aikaa paha olo autossa. Johtui kyllä varmaan lukemisesta. Mutta ei se ennen oo haitannu. Ja oli pakko lukea se kirja loppuun, kun ei ollu enää paljon jälellä. Puolimatkassa olin jo totaalisen kyrsiintynyt matkaseuraani ja meinas mennä järki. Jos joskus elämässä meinaan perustaa perheen (senku näkis HAH!!), niin siitä ei saa tulla näin ärsyttävää ja sekopäistä. Miks vaan meidän sakki on niin totaalisen sietämätön, kun meidät ymppää yhteen?

Iskä ja äiti riiteli jo alkumatkasta, että myöhästytään TomTomin näyttämän saapumisajan perusteella. Ja joku joskus väitti vielä, että Tomppa pelastaa monen avioliiton. HAH. Jossain loppumatkassa pysähyttiin vaihtamaan vaatteet ja sen jälkeen piti ottaa armoton loppuspurtti, et ehittäs ajoissa: iskä leikki rallikuskia ja ajo loput 60 kilsaa 42 minuutissa. En halua edes ajatella, miten kova nopeus sillä oli kun se ohitteli niitä autoja. Hyi.

No mut. Oltiin kirkolla 2 MINSAA VAILLE ku tilaisuus alko. Ei oo ikinä menny noin täpärälle. Kaikki kuitenkin hyvin, koska ehdittiin sisälle ennen hääparia. Tai no ei ollu, koska mua kusetti koko sen vihkitilaisuuden ajan, jo ennen sitä, niin että se oli kamalaa kun ei tullu tilaisuutta päästä vessaan ennen ku päästiin juhlapaikalle.

Häät oli ihan rennot ja mukavat, paljon yleviä sanoja ja sellasta, niin ku nyt aina häissä luritellaan. Mein soitotkin meni ihan hyvin. Yks ohjelmanumero oli kyllä kamala, sellanen koomikko joka oli olevinaan Eemeli 6v. vaikka se oli oikeesti keski-ikänen nainen, ja se veti niin pitkään sitä sen juttua että meinasin kuolla.

Muutama lainaus. Mun hääkarkin mietelauseena oli joku tällanen (onnistuin jo hukkaamaan sen, joten yritän muistaa): "Rakastamisen mitta on rakastaa ilman mittaa." Sit morsiamen isä sano sen puheessa aika hyvin.

M.I: "Jos kahdenkymmenen vuoden päästäkin tuntuu vielä siltä, että ottaisi edelleen sen saman naisen niiden kaikkien muiden naisten joukosta, niin sillon on onnistunut."

Tai jotain tuonne päin, ei enää muista tarkalleen.

Vanhin pari tuolla oli ollu naimisissa 61 vuotta. Ihan (käsittämättömän) kunnioitettavaa.

Sulhasen vanhemmat on sellasia Israel-intoilijoita, joten ne piti viimiseks ohjelmanumeroks sellasen juutalaisen tanssihärpäkkeen, jossa ne mm. heitteli hääparin päälle ruusun terälehtiä samalla kun ne seisoi tuijottelemassa toistensa silmiin musiikin tahdissa. Se oli suloista.

Meidän pöydässä istu liikaa vanhusten nuoruuden kotkalaisystäviä. Ne menee toistensa seurassa aina ihan sekasin (äiti ja iskä mukaan lukien). Niistä tulee ihan ku sellasia pikkulapsia, vaikka kaikki on jo keski-ikäsiä. MINÄ olin se, jonka piti hyssytellä niitä. MINUN! MINÄ, joka en oo vielä ees täysikänen! Toisaalta hauska nähdä äiti ja iskä nauramassa niin kunnolla.

Iskä nauro tulomatkallakin. Niin paljon, että se ei meinannu saada henkeä ja melkein suistuttiin tieltä (no okei, ei nyt ihan. Saa kai sitä vähän värittää?) Ja se juttu oli vielä ihan tyhmä, Alivaltiosihteerin jostain jutusta "Tästä tulee aina mieleen aika puoli minuuttia sitten". Ei ehkä aukea ilman kontekstia, mutta uskokaa minua, se oli huono juttu. Ja isä nauro sille vedet silmissä ja niin, ettei se pystyny puhumaan.

Pari juttua pitää vielä kirjottaa, ennen kun meen oikeesti nukkumaan, koska minua ihan oikeesti väsyttää ihan oikeesti paljon.

Ensinnäkin, iskä oli pettynyt itseensä koska ei ehditty kotiin tasan keskiyöks. Meni kolme minsaa yli (ja jäi 3,3kilsaa vajaaks). Se oli kai joku kolaus miehiselle pätevyydelle.

Toiseks, luin tulomatkalla uudestaan pari vuotta sitten lukemani kirjan, joka kertoo insestistä. Se on tositarina ja superlyhyt, 83 sivua, eli jos kiinnostaa niin lukekaa. Aika surullista luettavaa. Veera Lahtinen: "Ja tästä ei sitten puhuta."

Ja kolmanneks, mun jalat huutaa kuolemaa. Ihan kamalaa. Ne on niin väsyneet ja uupuneet, että vie voiton muulta ruumiilta. Piti suihkuttaa niitä lämpimällä vedellä kun pääsin kotiin, koska tuntui että ne tarvi sitä. Molempiin pikkuvarpaisiin oli tullu rakko. Puhkasin ne äsken neulalla. En oo ikinä ennen tehny sitä! Paitsi pari päivää sitten.

Niin no joo, noi taiskin uusiutua niistä rakoista.

Hieno homma.

Nyt öitä, menen potemaan tätä järkyttävää häiden jälkeistä uupumustani!

Varman päälle (pelokas) isosisko

AAah, mikä mahtava tunne kahden koneettoman päivän jälkeen!

Pahinta tässä on se, ettei enää muista mitä on tullut tehtyä. Muisti on yllättävän lyhyt, varsinkin jos sitä ei jaksa hirveesti vaivata. Eli varmaan mä muistaisin, mitä oon tehnyt, jos vaan huvittais miettiä. Mut ei huvita. HAHAA.

Meillä on ollut nyt monena iltana aina harjoitukset perheorkesterilla, mikä saa minut erittäin ärsyyntyneeksi ja äkäiseksi ja ikävän ilkeäksi. Ristiriitaisinta tästä tekee se, että me soitetaan pelkästään rakkauslauluja. Olen niin rakastava ihminen (HAH!). Ne tulee huomisia häitä varten. Tiedossa on siis autossa istumista monen monta tuntia, mutta se on suhteellisen rentoa; voin lukea ja nukkua ja hönätä. Tylsää vaan, etten edes tunne hääparia kunnolla (toista osapuolta ikinä nähnykkään), joten soittaminen niiden häissä tuntuu vähän kummalta.

BTW! AleXXXX olis 12.heinäkuuta Särkänniemessä, mutta se vetää siellä vaan yhen biisin ja mulla on edellisenä lauantainakin häät täällä Kuopiossa :( Niin että niin :(

Päivän palindromipoiminta:

Etsi pallon nollapiste.

Minun vasemassa kantapäässä on mustelma, enkä tiedä yhtään mistä se on tullut. Se on kävellessä kipeä. NYHYY traagista!

Joskus mulla muuten murtu molemmat kantapäät, kun olin pieni ja nukuin vielä Veran kanssa samassa huoneessa! Nukuin Kirpun entisessä parvisängyssä. Sit yks yö mä jostain syystä heräsin, mutten ihan kunnolla; olin sillein puoliks hereillä, että tajusin kyllä mitä teen, mutta puoliks unessa, etten tajunnu MIKS mä jotain teen. Sit mä vaan hyppäsin sieltä parvelta kyykyssä lattialle. Mikä älynväläys, jee. Rupesin itkemään, koska sattu jalkoihin niin paljon ja Vertti heräs viereisessä sängyssä ja ihmetteli, mitä hommaan. Mä vaan itkin ja kiipesin takasin parvelle ja nukahdin. Aamulla sattu ihan simona kävellä. Vauhtini oli päätä huimaava, kun joka askel koski.

Lapsuuden ihania muistoja. 8)

Koska olen viime aikoina ostellut ihan oikeita kirjoja sarjisten sijaan, jouduin ongelmiin sijoittamisen kanssa. Mun piti tehdä uudelleenjärjestelyjä kirjahyllyssäni, koska en luovu aakkosjärjestyksestä enkä siitä, että saman kirjailijan kirjat pitää mahtua samalle hyllylle. Piti siis jakaa kirjat löyhästi kahtia, fantasiaan ja muihin. Hieno rajanveto, tiedän, mutta se oli toimivin, minkä kekasin tähän hätään. Tietysti pokkarit on sit erikseen, mutta niiden ostamista muutenkin yritän välttää, koska suosin kovakantisia.

Eilen sain viimeinkin raahattua äipän ja Veran Henkkamaukalle. Verttiä piti hirmuna suostutella lähtemään edes mukaan, mutta pysyin kovana. Sitten rahtasin sille sovituskoppiin kaikkia vaatteita ja sen piti sovittaa. HAHAHAHAHHAH se oli kivaa. Paitsi se oli hirmu ennakkoluulonen. Mutta kyllä mä jo vähän onnistuin sitä murtamaan! Hähähähä. No mutta äiti aina paasaa, että meidän siskojen pitäs sitä kouluttaa. Hienosti onkin kouluttaminen sujunut, esim eilen:

O: "Millon oot viimeks pessy tukkas?"
V: "Sillon kun viimeks sen pesin."
O: "No heh heh."
V: "Viime viikolla varmaan."
O: "!!! NO HYI!! VERTTI, NYT ON TORSTAI!! SUN PITÄS KÄYDÄ SUIHKUSSA AINAKIN JOKA TOINEN PÄIVÄ! ÄLLÖTTÄVÄÄ!"

Että näin meillä. Yritäppä tuollasta sitten kouluttaa.

Saldo ei ollut edes hirmu suuri loppujen lopuks (yhdet farkut, yks huppari, kolme paitaa), mutta kyllä sillä jo alkuun pääsee. Ja vaikka se olikin hirmu negatiivisena olevinaan, niin silti tänään päällä pelkästään uusia vaatteita (; Ylistäkää isosiskojanne, pikkuveljet! Halleluuja!

Henkkamaukalle saapui myös extemporevieras Jyväksestä. Se tuli meille ihQttamaan yhdestä, ja pieremään mun sängylle. Että kiitos tästä :DD

No ei vais, tuo oli kärjistettyä. Katottiin yks lällerökomedia, Sävel ja sanat, missä oli Hugh Grant ja Drew Barrymore ja ne yritti tehdä tarpeeks hyvää biisiä. Se oli hauska, håhå. Tässä on sen filmin karmee teemabiisi 8D Ihana 80-luku, HYI

Tänään vein Maijukan bussiasemalle, ja matkalla käveltiin torin läpi, joten Maijukka osti herneitä. Meidät yritti napata hampaisiinsa kahdesti yks Unicefin feissaaja, ja toisella kerralla jäätiin sit kuuntelemaan, kun se oli niin sitkeä. Vaikkei meillä kummallakaan oo vielä ees ikää. Se mies oli ihan symppis, vaikka se kiroilikin hirveesti ja se oli ihan tosi kyllästyny jo kuopiolaisiin kuulemma (se oli siis Jyväksestä, ja Maijukka oli just ehtiny sanoa että Jyväksen feissaajat näyttää siltä, et ne haluis kuolla pois ;D tai jotain vastaavaa). "Ai niin ku mä? Heh heh, no mut mulla onkin kauhee darra, niin se johtuu siitä." Juuri näin. LÅl.

On kyllä vähän ärsyttävää, ettei torin keskikäytävää voi kävellä rauhassa läpi, ilman että tarvis kertaakaan pysähtyä kieltäytymään, tai vaihtoehtoisesti tuntemaan itsensä kusipääksi, jos ei suo yhden yhtä katsetta tai sanaa lähestyville feissaajille.

Mun piti käydä tsekkaamassa lukion ovesta, onko tuttuni Oulusta päässyt kumpaankaan lukioon, mihkä haki. Tuli ihmeellinen nostalgiaryöppy, kun kaks kesää sitten etsin omaa nimeä ihan samasta ovesta. Samalla ovella oli mun lisäks kolme muuta tyttöä, ja jostain syystä otti päähän, että ne luuli mua varmaan entiseks ysiks, jos kerta listoja tulen tuijottamaan. Torilla se feissaaja taas oli luullut meitä täysikäsiksi. Kaikki riippuu kontekstista. (En tiedä, voiko tota sanaa edes käyttää tässä yhteydessä?) Sen yhden tytön nimeä ei ollut missään listassa ja se oli ihan hepulina, ja ne sen kaverit yritti rauhotella sitä. Eikä ollut mun tutunkaan nimeä.

Bussipysäkille kävellessä mietin, miten kivuton vastaava tilanne oli itselleni ollut. Ongelma ei ollut, pääsisinkö sisään, vaan minne halusin päästä sisään. Totuus oli, että minun keskiarvolla olisin voinu päästä ihan minne vaan. Oli hirmu vaikea päättää, kun vaihtoehtoja oli liikaa. Mun ei olis tarvinu ysin lopulla rutistaa ollenkaan, jos en olis halunnu. Mut rutistin silti, hullu kun olin. Toisia ei onnista, vaikka ne yrittäiskin rutistaa. Sitä on jotenkin vaikea ymmärtää, kun ei ole omakohtaista kokemusta. Oon tähän mennessä melkein kaikessa pystynyt pelaamaan varman päälle. En oo ees aatellu. Ehkä mä siks pelkäänkin niin paljon kaikkea ja kaikkia ja heittäytymistä varsinkin.

Mutta mullahan on ihan hirveä nälkä! Joskus vois opetella muistamaan syödä tarpeeks usein.

Onnistuneen päivän sydänongelmat

Oioi, nyt olen kyllä ihan oikeasti ihan überrakastunut tähän Spotifyhyn; täältä löytyy vaikka mitä!! (KIITOS MARA!) Nyt kuuntelen Claude Debussyn juttuja, en vaan pääse siitä yli enkä ympäri että rakastan näitä ja näistä tulee hyvä olla ja se on ehken mun lemppari klassinen säveltäjä. Ihanaanaa.

Aaah ompa muikea tunne tämä mikä herää sisuksissa näitä kuunnellessa ooooo

Tänä aamuna Maijukka herätti minut puhelimella, enkä jaksa nyt muistella minkä takia, mutta ainakin saksofonikatusoittaja liittyi siihen jollakin tapaa. Ihan hyvä kyllä että herätti, en tie millon oisin ilman sitä taas havahtunut hereille.

Mun aamu oli ehkä hitain mahdollinen. Lojuin sängyssä niska jäykkänä (mun tyyny on pesussa ja sen sijainen on huono), söin, luin lehden, otin niin pitkän suihkun, että ehdin laulaa varmaan viistoista eri biisiä ennen kuin maltoin tulla pois. Laulaminen jatkui valmistautuessa keskustaan lähtöön ja bussipysäkilläkin odotellessa. Mun sotasuunnitelma oli mahdollisimman yksinkertainen ja pelkistetty: kävisin vaan tietyissä paikoissa enkä harhailisi. Eli siis ei kirjastoa, koska se on ihan toisessa päässä keskustaa kun tori.

Tapojeni vastaisesti meninkin toiseen kirjakauppaan, en siihen Minnan, missä yleensä käyn. Sitä paitsi siellä on se yks miesmyyjä, jolta hävettää ostaa, en tiedä miks. Varmaan kun oon niin vakkariasiakas ja se on hirmu usein siinä alakerran kassalla. Mutta se ei siis ollut se syy, miks poikkesin tavoistani; halusin vaan välillä kulkea pikkasen tuntemattomia reittejä.

Ostin kolme kirjaa.
Tulipa HYVÄ olo!

Ja yksi oli kunnollisessa tarjouksessa ja yksi alennettu, joten älliäkin oli mukana.

Sitten sovitin viimeinkin yhdet bikinit, mitä oon katellu, mutta ne oli HUONOT. Yläosa ei istunut yhtään. Mutta ei siitä sen enempää. Sen jälkeen löysin Henkkamaukalta valkosen huivin, josta olikin illalla hyötyä, koska itikat meinas syödä mun pään. Sit ei tarvinnut kuin käydä vielä kaupassa ennen Maisukalle lähtemistä. Ostin sipuleita ja jotain. Ja basilikan Maisalle tuliaisiks, koska se joskus ihmetteli, kun meillä oli niitä ikkunalaudalla. Vai olikohan se Maisa vai joku muu? Nojaa, mutta kuitenkin. Se oli nyt vaikka sellainen kesälahja :D Tuoreen basilikan tuoksu on ehkä paras ruokatuoksu mitä tiiän.

Tehtiin pizzaa, siitä tuli ihan hyvää, vaikka mulla olikin vaikeuksia päättää, että onko se kypsää vai ei. Saatiin kutsu lettuja syömään mein mökille, joten suunnattiin tyttöjen (Henzki ja Maisukka) kanssa sitten sinne. Matka ei ollut edes pitkä, mutta hävetti vähän pikkukengissä ja farkkushortseissa ja leikatuissa sukkiksissa mennä jotain puruteitä metsän keskellä, kun vastaan tuli himopyöräilijöitä ja -lenkkeilijöitä ja -suunnistajia. Minkäs teet, kun en ollut varautunut eräilemään.

Letut oli hyviä, oli kylmä ja sain iskän likaset housut lainaan, itikat puri ahkerasti. Kaikilla oli joku ihme valokuvausvimma, ne kuvas koko ajan kaikista turhimpiakin asioita. Kirppu rakastui sorsaperheeseen, joka asuu jossain heinikossa meistä vasemmalla. Siinä oli joku neljä viis poikasta. Jouduttiin työorjiksi vetämään kaatunutta puuta vedestä, että iskä pääsis pilkkomaan sen moottorisahalla. Kokeilin mökkipyörääkin ekaa kertaa, kun saatoin tyttöjä puomille. Se oli ihan surkea. Ei vaihteita, liian pienet pyörät, satula liian korkealla. Mutta kyllä sillä ajeli. Tykkään mökkeilystä. Kunhan olis kunnon varusteet messissä.

Näkymät laiturilta oli ollu aikasemminkin hienot, mutta melkein sydän vavahti kun olin tiskaamassa ja sit huomasin järvessä sellasen leveän, tulipunaisen juovan. Tajusin, että vastarannalla olevien puiden latvat oli ihan punasena, ja se heijastu järveen. Seurasin taivaan rantaa oikealle ja se puna syveni koko ajan ja siellä kaukana, naapurin mökin takana, oli ihan mielettömän hieno ja punainen auringonlasku. Kello oli sillon varmaan jossain yhentoista tienoilla kai.

Mutta se oli ihan mielettömän kaunis. Ja hätkähdyttävä. Oh.

Hylkääjä-äidit sekoittavat luonnollisen elämänrytmin.

HAHA!

Jos luitte edellisen merkinnän tarkasti ja tiedätte mut/ootte osannu lukee mun profiilin, niin teidän pitäisi tietää, että puhuin viime blogauksessa Kuopion Prisman Buffasta. Jäi eilen siellä odotellessani pizzoja mieleen, että ravintolasiiven eteen oli pysäköity joku hälytysajoneuvo ja että mun ohi käveli ambulanssimiehiä ainakin. No, tänään luin lehestä pikku-uutisen, että 3-vuotias poika oli juuttunut päästänsä Prisman Hesen tuoliin eilen ja palomiesten piti tulla sahalla vapauttamaan se. Eli ne oli luultavasti just ne samat tyypit ;D Ehkä ne oli jääny raskaan työtehtävän jälkeen syömään sinne, tai kuka tietää jos sen pojan vanhemmat oli vaikka halunneet tarjota niille ruuat HÅHÅHÅ

Nojoo. Se oli vaan hassunhauska yhteensattuma mun mielestä. Ainakin se aamulla riemastutti.

Mulla on aivan oma vuorokausirytmi, jota en saa sovitettua muiden ihmisten rytmiin. Sellaseen rytmiin, joka olis järkevä.

Tosiasiathan on, että arkisin (HYI ARKI ruma sana kesällä anteeksi) oon hereillä noin 18 tuntia ja sitten nukun 6 tuntia. Tämä siis keskimäärin, ja totta kai v-loput on asia erikseen. Ainakin jossain määrin. No mutta siis, 18 tuntia hereillä, ja nyt yhtäkkiä kun ei tarvikkaan enää herätä aikaseen aamulla, eli nukkumatunteja tulee enemmän, niin oonkin ihan ongelmissa. Koska mun jaksaminen riittäs kevyesti edelleenkin siihen pitkään hereilläoloaikaan. Mun keho ei osaa sopeutua olemaan vähemmän aikaa hereillä. Tosiasia on myös se, että en tee päivisin mitään fyysisesti raskasta, että rasittuisin jotenkin ja väsyttäs enemmän.

Näiden lisäksi myös valosuus sekottaa mua. Ei ole pimeää, ei tunnu väsyneeltä. Miksi pitäisikään, jos ei kerta väsytä? Ainut vaan, että vaikka olen hyvä valvomaan, niin ei kuitenkaan kannattaisi ilta illan (tai oikeestaan yö yön) perään roikkua hereillä neljään viiteen vaan siks, ettei tunnu siltä että tartteis mennä nukkumaan. Viime päivinä en siis oo mennyt nukkumaan kertaakaan ainakaan ennen kolmea, puol neljää, poikkeuksetta. Silti herään ihmisten aikoihin (Kirpulla tosin on tästä luultavasti oma mielipide). Viime aikoina edes kone ja datailu ei oo ollu syynä, vaan se, että oon vaan lukenu kirjoja. Ja lukenu. Ja koukuttunu ja lukenu taas. En mee tarkotuksella myöhään nukkumaan; en vaan huomaa ajankulua. Rakastan nukkua pitkään, mutta jos nukun pitkään, niin sillä unimäärällä jaksaisin porhaltaa vaikka kuinka kauan.

Ilmeisesti.

Muutaman vuoden nuorallatanssi ihan liian epäterveellisen lyhyillä yöunilla ja jatkuva väsymys perusolotilana on näköjään tehny tehtävänsä.

Kirde toi mulle leffoja. Katoin My Blueberrynightsin. En ältsisti syttynyt Norah Jonesille, mutta Jude Law oli ihan Lööv. Leffa itessään oli aika söpö.

Mun on pakko päästä huomenna kirjakauppaan. Ehkä ihan hyvä, etten jaksanu tänään lähteä käymään, koska muuten nukkumaanmeno venähtäis taatusti taas.

Tänään aurinko jopa lämmitti! Välillä.

Äitille soitti joku mies jostain paikasta, jonka nimeä en muista.

O: "Ei oo kotona nyt."
M: "Ahaa. Tiedätkö millon tulee kotiin?"

En jaksanu ruveta selittämään, että se oli sillon hieronnassa ja että se menee iltavuoroon, joten se ei oo kotona koko päivänä. Siihen olis menny hirveesti aikaa, ja oisin kuitenkin seonnu sanoissa.

O: "Ei se varmaan enää tuu."
M: "..."
O: "SIIS ENNEN ILTAA."

Se mies melkein nauro mulle, kun lopetti puhelun. :D
Haha, karu ois kyl ruveta selittämään jollekin ihan randomille jostain random-paikasta, että 'äiti lähti eikä tuu enää takasin NYHYY'. Lål

En jaksais enää nykyään melkein koskaan vastata kotipuhelimeen, koska mulle tulevat puhelut tulee kuitenkin omaan kännykkään. Kotipuhelimeen soittajat on aina äitiä tai iskää kyseleviä, enkä koskaan osaa vastata tai puhua niille ilman että kuulostan omituiselta tai änkytän tai oon muuten vaan toope.

Kiitos Spotifyn, kuuntelin äsken The Spongebob Squarepants -leffan soundtrackia. Tuli hyvä olololo :D Se on varmaan hauskin lastenleffa, mitä on koskaan tehty.

Siivoushirmu neitsytmökkeilemässä

Olin eilen hypersosiaalinen, koska esim:

- näin Maisukkaa, käytiin kävelemässä Neekun kanssa ja annoin sille muutaman wanhojen kuvan muistitikulle (ei ollu ihan yksinkertasta..)

- raahauduin kaikesta huolimatta näyttäytymään n-iltaan. Tosin 45minsaa myöhässä, kun Kirppu oli ähertänyt ruuan kanssa ties kuinka kauan, niin en viittinyt jäädä pois perhepäivälliseltä. N-illassa on alkanut keski-ikä hurjasti kohoomaan ja muutenkin sukupuolijakauma kallistumaan enemmän miesvaltaiseen suuntaan. Eliaksesta oli tullut yhtäkkiä ihan ihana tappisilmä, se vaan tapitti mua aina hirmu pitkään ja sitten yhtäkkiä alko aina nauramaan. EliC selitti ihan autuaana, miten se oli sanonut pari viikkoa sitten (9kk) ekan kerran "äiti". Elias näytti ihan harakanpoikaselta, kun Elise syötti sille Jaffa-keksiä pikkupaloina.

- menin Mirkulle kattomaan leffaa (Moottoripyöräpäiväkirjat, se oli sydäntä lämmittävä ja kiinnostava, se matkanteko tuntu niin hikiseltä ja toivottomalta) ja syömään kasvismössöö, nam! Sit Mirella heitti mut kotio ja oli ihan TYHJÄÄ ja selvis, että äippä ja iskä oli jääny mökille Neekun kanssa yöks. Siellä oli joku 5 astetta lämmintä yöllä vissiin, että way to go. Tai vähemmänkin. Mikäs sen romanttisempaa kuin palella yhdessä. Mirkku oli ihan ahdistuksena kun laitoin sen lukemaan jutun Lars von Trierin uudesta leffasta (Antichrist) ja sitten Vauva-lehtee. HAHAHAHAHA. Ja sitten se kertoi mulle synnytyslaulusta.

Että semmosta sosiaalisuutta. Tänään heräsin ekan kerran aurinkoon omassa sängyssä sitten kesäloman alkamisen. Tosin makoilin ennen nousemista varmaan puoltoista tai kaks tuntia. Olen aina reipas ja sillein.
Ihana kyllä, jos osais vaan ponkasta ylös heti kun aukasee silmät. Mutta jotenkin ei oo tarpeeks motivaatiota sellaseen näin lomalla.

Ei huvittanut syödä aamupalaks mitään muuta kuin juoda teetä. Lehti oli ihan tylsää luettavaa. En saanu ees silitellä Neekkua, koska vanhukset ei ollu vieläkään tullu mökiltä, vaikka niiden piti olla kotona aamulla.
En tiedä mikä muhun iski, mutta rupesin pyyhkimään pölyhuiskalla pölyjä mun kirjahyllystä. Sitä pölyä kertyy ihan törkeenä. Pyyhkimisestä oli pakko laajentaa lakanoiden vaihtoon ja imuroimiseen, ja kun kerta imuri oli jo käynnissä, niin huomaamatta olin jo imuroinu välihuoneen ja rappukäytävänkin. En jaksanu lopettaa siihen, vaan imuroin myös alakerran (joka oli suoraan sanottuna niin paskanen, että ette edes tiedä) ja pesin keittiön lattian. Olempa ihana ihminen.

Siinä vaiheessa kello oli vaan jo aika paljon ja oli hirmu nälkä, koska en ollut syönyt kunnolla eikä vanhuksia kuulunu vieläkään kotiin. Soitin niille tosi vihasena. Asiat meni kuitenkin niin, että ne tuli hakemaan mut, sitten vietiin iskä tapaamaan laiturinrakentajamiehiä (saatiin siis tänään mökille laituri, joka makso enemmän kun mun viulu) ja lähdettiin äipän kanssa Prismaan ostamaan niille pihvejä. Paitsi että sen piti eka käydä äänestämässä. Kiersin Neekun kanssa odotellessa mun ala-asteen, ja tuli tosi omituinen olo. En muistanut edes kaikkia nurkkauksia, tai sitä, että meidän koululla on sisäpiha.

Henkka paikansi minut, kun olin valkkaamassa banaaneja Prismassa. Olin niin edustavissa vermeissä, että oli pakko selitellä ne mökkiasusteiksi. Mikä siis oli ihan totta.

H: "No mut noihan on just tosi asialliset!"
O: "Haha, joo."
H: "Millon te meinaatte tulla pois sieltä?"
O: "Siis ei se oo kun tossa kuuen seittemän kilsan päässä. Että eiköhän ihan tänä iltana."
H: "Ai niin joo, sinä kirjottelitkin siitä blogissas joskus."
O: "Öö mitä? Ootko SÄKIN käyny lukemassa sitä?? Mistä voin tietää, ku et oo ikinä jättäny ees kommenttia!"
H: "Joojoo, kyllä mä oon aina välillä sitä tarkkaillu."
O: "..okei, NYT alko pelottaa."

Niin että terQja sinne Henkallekkin, jos tarkkailet tätäkin merkintää. Oisi ihan kiva, jos te minulle anonyymitkin edes kerran elämässänne uhrautuisitte kommentoimaan :D

Olin niin nälkänen kauppareissun jälkeen, että taivuttelin äipän ostamaan Buffasta pizzat mukaan. En oo koskaan testannu niiden pizzoja, ja kyllä ne ihan menetteli. Ainakin nälkäsenä. Ehkei sitä sillon jaksa olla niin kriittinen.

AI NIIN JA OSTIN SEN ALEXXXXXXXn LEVYN NY tai siis äippä sen mulle osti jee

Kävin ekaa kertaa meidän mökillä siis tänään, sen jälkeen kun saatiin se ihan omaksi. Söin ja join nälässäni ja muuten vaan niin paljon, että tuli paha olo. Niitä laiturihäärääjämiehiä oli neljä, yks vanha joka oli pomo, ja sit kolme tosi nuorta, kaksi lihavaa ja yks laiha. Kaks poltti tupakkaa jatkuvasti samalla kun ne ruuvaili juttuja paikoilleen ja mitä ne nyt sitten tekikin. Se pomo meinas tukehtua pihviin vähän ennen kun ne oli lähössä. Vaikka mikäs siinä, kun kaks hoitoalan ammattilaista vieressä, niin pahempaankin tilanteeseen ois voinu joutua.

Äippä ja iskä hidasteli lähdön kanssa hirveesti. Äiti halus vältsillä vielä keittää teet ja iskä veteli kajakilla onessaan pitkin lahdenpohjukkaa ja otti kuvia laiturista ja yritti parkkeerata törmäilemättä hienoon kajakkilaituriinsa. Ne oli molemmat ältsin tyytyväisinä koko ajan, mietin jo että millon iskä rupee vuodattamaan kyyneliä pelkästä tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta. Ei se ruvennu, tai en ainakaan nähny. Eiköhän se salaa oo itkeskelly, hähä.

Hyvä vaan, kun saavat iloa elämäänsä. En minäkään valita: oli ihana istuskella siellä ja makoilla riippumatossa ja syödä ja olla huolehtimatta mistään muusta. Tuntuu aina että elämä ja maailma pysähtyy, kun on siellä. Se on rauhottava tunne.

Nyt kaipaan kirjallisuutta. Heippa.

Hikisukkahoukutuksen yksinäisyys

NYT tiedän, miks on ollu niin omituinen olo monta päivää!

Se johtui Nerasta!

Tai lähinnä sen poissaolosta. Tiedostin vasta tänään, kun se tosiaan oli kotona aamusta saakka, että miten kummallista oli, kun sitä ei ollut. Ei kuulu kynsien rapinaa puulattiaan, kun kukaan ei kaivaudu sohvan alle; kukaan ei tule kääntymään keittiössä haistelemassa, kun paahdan leipää; ei oo ketään kelle antaa syöty bulgarian jogurttipurkki nuoltavaksi tai kenen kanssa tuijottaa olkkarin ikkunasta pihalle kaikessa hiljaisuudessa (paitsi että jos joku menee ohi niin Neekku murahtelee).

Eikä ketään ketä silittää ja paijata, nyHYY! Ja riepottaa ja säikytellä (se oli söpö tänään kun se säpsähti kun vedenkeitin kiehu) ja kelle höpötellä.

Muistan miten tyhjää oli, kun Dora lopetettiin. Vaikka ei meidän koti ollu ilman koiraa loppujen lopuks ku muutaman kuukauden, kolme varmaan, niin silti se oli kamalaa. Normaali makuupaikka oli tyhjä, eikä kukaan ollu vastassa moikkaamassa, kun tuli kotiin. Karua.

Meinas mennä kyllä hermo, kun käytin Neekkua pissillä tänään ja ihan tässä kulmilla tuli vastaan yhteensä viis koiraa, eikä ollu ees pitkä lenkki. Onneksi osasin valita reittini niin ovelasti, että onnistuin välttämään lähikontaktin kaikkien kanssa. Hahaa.

Nukuin tänään taas vahingossa pitkään. Osittain siksi, että eilen illalla meni vahingossa myöhään, joten silloin monesti nukkuu vahingossa pitkään, mutta eniten SIKSI, että koska on näin synkkää ja harmaata ja pilvistä ja tihkusateista ja kylmää, niin aurinko ei herätä minua paisteellaan. Yleensä herään kesäsin siihen, että häikäsee ja on hiki. Niin eli syytän tästä säätä.

Mun hieno putki menee nyt rikki, koska tänään en kattonut YHTÄÄN leffaa. Ou mai. (; Sen sijaan leikin superhyperreipasta ja arvatkaa mitä tein?

PESIN JÄÄKAAPIN!

Lål. Se oli ihan kamalan saastainen ja haiseva. Nyt se tosin haisee pesuaineelta. Ja iskän yhdeltä juustolta, jota en uskaltanu heittää heti pois, kun saan aina kuulla siitä jos sen teen, mutta onneks se sano että saan kun tuli kotiin. Sydämeni sai rauhan kun se haiseva möntti upposi bioskiin. AH.

Iskä tykkää hikisukilta haisevista juustoista. Appenzeller on sen lemppari.

Nyt jääkaappi on ihanan tyhjä, paitsi voin ennustaa, ettei kestä pitkään, koska noi menee varpilla huomenna kauppaan ja rahtaa sieltä kaikkea turhaa MITÄ NE EI SITTEN SYÖ JA SIT SE OON AINA MÄ JOKA JOUTUU HEITTÄMÄÄN NE POIS KUN PÄIVÄYS ON MENNY ETTÄ NIIN!

Haluun oman jääkaapin ja keittiön!

Alotin tänään lukemaan viimeinkin sitä Houkutusta. Siis Twilightiä suomennettuna. Alussa häiritsi ihan älyttömästi se teksti - se oli jotenkin hirmu tönkköä ja typeränkuulosta, en osaa selittää sitä. Ajattelin syyttää suomentajaa, mutta en voi vielä, kun en oo lukenut sitä alkuperäisteosta. En tiedä, onko se yhtä tyhmän kuulosta. En kyllä usko. Mutta no, kaikkeen tottuu, ei toi enää tunnu ihan niin teennäiseltä, kun sillon alussa. Oon puolivälissä menossa ja onhan noi Bella ja Edward aika ihania, mutta ihan TOSI erilaisen tuntusia, kun siinä leffassa! En osaa millään kuvitella niitä näyttelijöiden naamoja noille henkilöille, koska ne on jotenkin tosi erilaisia. Ei se sinänsä kyllä haittaa, kun ne on eri teoksia muutenkin.

Taidan mennä nyt jatkamaan, kun houkuttelee niin toi Houkutus.
AHHAHHAHAHAHAH mulla on aina niin parhaat jutut! 9_9

...mistä tuli mieleeni, että nauroin niin paljon Jyväksessä Maijukan kana-vitseille, ne oli huippuja kun en ainakaan muistanu niitä, jos olinki joskus kuullut. Aah 8)

NO NIIN mutta nyt Houkutus>>
(Ps. Yritän olla käyttämättä mahdollisimman vähän hymejä, mutta silti niitä koko ajan pukkaa, kun tuntuu, että ne selventää tekstejä sopivasti. Ärsyttävää!)

Pakahdun yliannostukseen.

Mulla on nyt joku yliannostustila tai joku. Liikaa kauniita ihmisiä ja liikaa pakotusta sydänalassa ja liikaa toivottomuutta nyhyy. Katoin samalta ohjaajalta (Wong Kar Wai) kaks muutakin leffaa tänään: Days of Being Wild ja 2046. Toinen sijottu periaatteessa aikaan ennen In the Mood for Lovea ja toinen sen jälkeen. Ne muodosti ikään kuin trilogian ja kieltämättä ihan samoja juttuja ja henkilöitä toistu niissä kaikissa.

Esim tätä jauhettiin varsinkin tossa viimeisimmässä, 2046:ssa, melkein loputtomuuksiin saakka: ennen, jos ihmisillä oli salaisuus jota ne ei halunneet kertoa muille, ne tapasivat kiivetä vuorelle ja etsiä sieltä puun, jossa oli kolo. Sitten salaisuus kuiskattiin sinne koloon ja kolo täytettiin mudalla ja salaisuus jätettiin sinne. Aika söpöä kyllä. Ja ITMFL:ssa yksi mies tekikin niin, koska se ei halunnut kantaa sitä salaisuutta enää mukanaan, vaan jatkaa eteenpäin. 2046:ssa se olikin sitten ihan muuttunut mies, kun se ei ollut saanut sen menneisyyden rakkautta.

HUAAARH KAIKKI ON NIIN SAAKELIN TRAAGISTA

Tää sitaatti jäi mieleen tosta 4026:sta, sen sano se sama salaisuus-puunkoloon-mies:

"Rakkaus on ajoituskysymys. Sitä oikeaa ei kannata tavata liian aikaisin tai liian myöhään."

En jaksa ajatella, joten en ota kantaa, mutta toi vaan jäi mieleen.

Tykkäsin enemmän tosta 2046:sta. DOBW oli jotenkin liian synkkä ja toivoton, liian tunteeton, en tiedä. Siitä jäi paha mieli niiden ihmisten puolesta. Toi jälkimmäinen oli jotenkin lämpimämpi.

Mut huh, nyt ei kyllä pysty enää. My Blueberry Nightsin voisin vielä kattoo, mut sitä ei ollu kirjastossa, joten se saa odottaa. Noi leffat aiheuttaa putkeen katottuina liikaa tunnelmia. Ne tuntuu vähän sellasilta impressionistisilta sykäyksiltä ja hetkiltä, jotka on maalattu ja jotka elää. Niitä pitäis kypsytellä rauhassa kattomisen jälkeen.

Tänään tuuli niin kovaa ja näytti koko ajan siltä, että ihan kohta alkaa sataa, joten menin keskustaan bussilla. Pysäkille kävellessä mut pysäytti nainen, joka kysyi tietä yhdelle tielle. Iski ihan totaalinen bläkäri ja en ollu varma, missä se tie sijaitsee, vaikka oon asunu käytännössä koko ikäni korttelin päässä siitä. Mutta neuvoin sen kuitenkin oikeaan suuntaan onneks. Tajusin vasta myöhemmin, missä se tie tarkalleen on. Sit kun olin neuvonut ja jatkoin kävelyä pysäkille (johon oli hurjat KYMMENEN metriä enää) niin bussi huristi ohi. Että siinä oli palkka tämän päivän hyvästä teosta.

Alexander Rybakin levyä ei ollu vielä tullu, mutta äippä lupas ostaa sen mulle nimpparilahjaks. HIHI. Käytiin myös myöhäisillä nimpparikahveilla meidän perheen naisten kanssa ja syötiin kaikki ihanat browniessit Houkutuksessa. Sit äiti hullutteli ja osti Carlssonilta kaikkia purnukoita ja muita välineitä mökille. Meidän pitää kuulemma pitää talkoot siellä että tehdään patiota ja laiturikin saattaa saapua sunnuntaina. Oi oi.

Iskä ja Neekku tuli Lapista, mulla oli niin IKÄVÄ! Siis Neraa. 8) Se oli ihan väsymys ja en muistanutkaan miten ihanannäköinen joten meinasin kuolla. Käytin kesken toista leffaa sen iltapissillä ja sen piti haistella kaikki tutut paikat uusiks, kun se oli ollu niin pitkään poissa. Tykkäsin siitä, kun oli niin tuulista ja vähän sateista. Ilmassa on koko ajan sellanen tuntu, että myrsky olis tulossa. Mutta se ei vaan tule. Haluisin, että tulis. Se olis huippua.

Toi tuuli kolistelee muuten meidän kattopeltejä aika villisti välillä ja ulvoo jossain rakenteissa. Se luo hirmu salaperäisen tunnelman. Vastapäisen naapurin jättimäisestä havupuusta aina pystyy hyvin kattomaan, miten paljon tuulee. Se on kätevää.

Kesä on tässä ja nyt ja käsillä, mutta en oikein osaa käsittää sitä. Haluisin ruveta tekemään kaikkia asioita, mutten osaa. Jotenkin odotan koko ajan, että jotain tapahtuis, mutta tyhmää odottaa, kun voisin itse laittaa tapahtumaan. Haluaisin kurkottua oikein korkeelle.

Massiivisesti elokuvia/-sta

Jyväs oli Qma, mutta heti kun rantauduin takas Kuopioon iski sateet ja harmaus. En tiedä, pitäskö tästä päätellä jotain.

Ai niin! Tänään oli mun nimpparit (tai no eilen, kun vuorokausi tais vaihtua jo) ja sain monta onnittelua ja mummilta kortinkin, kiitos ootte ihQja! (: Ite en koskaan muista nimppareita.

Oon kattonut noin miljoona elokuvaa tässä muutaman päivän aikana, joten nyt on kauhee tarve kirjottaa niistä.
Maijujen kanssa katottiin ensin putkeen Houkutus ja Unelmien sielunmessu. Houkutus ei ollut edes niin teinilällyily, mitä kuvitellin sen olevan. No okei, oli siinä muutama tosi kliseerepla, mutta noin yleisesti ottaen. Kauniita ihmisiä ja draamaa. Pitää nyt viimeinkin saada luettua se kirja, kun sain sen Mailulta joululahjaks. Noloa, etten oo vieläkään lukenu, mutta mulla käy aina näin: omat kirjat saa odottaa, kun pitää aina lukea kirjastosta lainatut ensin, koska ne pitää palauttaa.

Unelmien sielunmessu oli ihan tosi hieno ja ihan tosi surullinen. En kestä. Se mummo oli niin pelottava kun se alkoi mennä raiteiltaan, sillä oli niin mielipuoliset kasvot aina ja ne pojat oli niin raukkoja ja byääääh ja se tyttökin oli ihan parka... NYYYH. Se riipaisi sydäntä. Oli tosi raskas kattoo, mutta hirmu hyvä. Ja hienosti kuvattu, tykkäsin kuvasommittelusta ja siitä, miten käytettiin useampaa ruutua yhtä aikaa. (Mitähän toikin nyt tarkotti? No eniveis, kattokaa niin tiiätte :D)

Sitten seuraavana iltana katottiin Mailun nauhottama Snakes on a Plane. HAHAHAHAHHAHAH se oli niin lållero, ettei järkee. Tai no en tiedä mitä muuta pitäs ajatella leffasta, missä käärmeet puree ihmisiä esim tissiin, kyrpään ja silmään. Samuel L. Jackson oli olevinaan niin COOL että huh huh. Mutta naurut ainakin saatiin :D (ja Mailun porukat varmaan tykkäs, kun yrittivät nukkua viereisessä huoneessa).

Finnkinon superpäivässä olisin halunnu mennä kattomaan Lukijan, mutta ei Kuopio eikä Jyväskään tarjonneet sitä, joten sen sijaan nähtiin Slummien miljonääri. Se oli kyllä aika ihana, että eipä siinä. Tykkäsin varsinkin niistä jutuista, kun ne oli vielä lapsia ja villejä ku mitkä. Pääosannäyttelijä mies oli kyllä vähän mölö, mutta ei se nyt niin ältsisti haitannu. Ja oli ihanaa, kun ne sai toisensa, niinkun Bollywood-leffoissakin aina.

Eilen illalla (bussissa oli muuten yksi tänä keväänä meidän lukiosta kirjottanut abi ja sillä oli päällä puku ja mukana Prisman muovikassi, maailma on PIENI, ja piti ottaa asemalla äippää hakemaan kakskyt minsaa ja siellä oli esim yks pappa joka ootti bussia ja se kävi kusella kuusien juurella keskellä sitä asemaa) kun tulin kotiin, katoin randomilla lehestä, että Teemalta tulee aito ja alkuperäinen Dracula. Tosi harvoin katon mitään telkusta, mutta nyt katoin. Vartti alusta jäi kyllä näkemättä ja lopussa meinasin nukahtaa, mutta silti. Bela Lugosi oli hassunnäkönen niin nuorena, kun mulle on jäänyt se mieleen vaan siitä Ed Woodista, missä se on jo vanha :D (Tai no, eihän se siinä oo oikee Lugosi, mutta silti se edustaa mulle sitä.) Se leffa oli kyllä vähän hupsu. Kai se on sillon 30-luvulla edustanut hurjaa jännistystä ja ennenkuulumatonta elokuvakauhua, mutta nyt se oli kyllä vähän turhankin kesy, kun ei näkynyt koko leffassa edes verta ja kaulaan puremisetkin jätettiin näyttämättä. Mikä pettymys!

Tämä aamuna makoilin sängyssä hävyttömän pitkään. Oli tarkotus nähä Maisaa, mutta se oli ahkera ja työskenteli Gallerialla, ja koska ulkona ei ollut edes lämmintä, en pitänyt kiirettä ylös nousemisessa. Havahduin aina välillä onnitteluviesteihin ja tuijottelin seinällä olevia kortteja. Lopulta nousin, otin pitkän suihkun, söin pitkän aamupalan, purin laukut, vein vaatteet pyykkiin, tiskasin, leikin hyödyllistä. Kävin jopa kaupassa, koska kaapissa oli neljä litraa vanhaa maitoa eikä yhtään tuoretta. Muhun tarttui noin kakskyt kirvaa pyörämatkalla Salelle. Se oli mystistä. En tienny, oliko myyjä nainen vai mies, ennen kuin se puhui. Siitä tuli jotenkin tosi miesmäinen fiilis au naturelina kollareissa ja fleecessä lähikaupassa asioidessa. HAHA.

Loppupäivän vietinkin superepäsosiaalisena pitäen yksinäistä leffamaratonia. Ei siihen kuulunut kyllä kuin kolme leffaa, mutta välissä piti tehdä ruokaa, ja en aio pyöräyttää unirytmiä ihan täysin, joten enempää ei ehtinyt tänään. Ostin Jyväksestä käytettynä About a Boyn, jonka oon pitkään halunnut nähdä uudestaan (viime kerta oli joskus ala-asteella Mirkun kanssa leffateatterissa, joten en muistanu enää mitään), koska Hornbyn kirja, jonka pohjalta se on, oli niin hyvä. Ja leffakin oli söpö. Siitä tuli hyvä fiilis.

Seuraavaks katoin Kahvia ja tupakkaa, jonka olin lainannu kirjastosta. Se tuntui ensin tosi häröltä, ne ihmiset puhui ihan kummallisia ja tyhmiä ja mitä sattuu ja en tajunnu, mitä ideaa koko touhussa oli, mutta sitten jotenkin upposin siihen ja se rupes olemaan hauska. Mustavalkosuus oli nostalgista. Kahvit näytti pahoilta, mutta silti tuli sellanen fiilis, että olis khuul olla kahvinjuoja. Ja osata tupakoida. Musta tupakointi on aina näyttänyt kaikissa leffoissa hirmu siistiltä ja tyylikkäältä. Harmi vaan, etten tykkää kummastakaan, en kahvista enkä tupakasta. Niin että se siitä. Sen sijaan join teetä ja söin tummaa suklaata (Fazerin Thin Dark 70%, se on parasta suklaata mitä tiedän!) ja olin tyytyväinen. Se viiminen kohtaus, missä oli ne vanhat miehet, oli niin sympaattinen, että meinasin kuolla.

Tän armottoman leffapykäsyn viimeinen osa oli In the Mood for Love. Vaihteeks taas aasialaista, tais olla kiinalainen leffa. Oon kattonu sitä ehkä miljoona kertaa kirjastossa, mutten oo koskaan saanu aikaseks lainata. Mut nyt lainasin ja katoin. Sen kansi on täynnä viiden tähden arvosteluja, joten ainakin odotukset oli kovat. Ja oli se kyllä kaunis. Rakastuin naispääosan näytelijän 60-luvun kiinalaisiin mekkoihin, haluan minulle kans sellasia, ja rakastuin siihen miespääosan näyttelijään, se vaan oli jotenkin hirmu ihana symppis. Mutta minua ärsytti, kun se leffa oli hirmu pitkä ja koko ajan odotin että no millon millon, mutta ei silti ikinä. Tai mistä mä tiedän mitä ne teki, mutta ainakaan katsojalle ei näytetty. Se siis kerto kahdesta nuoresta avioparista, joiden toiset osapuolet petti toisia niiden selän takana, mutta ne toiset sai selville ja rupes keskustelemaan kahdestaan niiden toisten uskottomuudesta ja petetyksi tulemisesta jnejnejne. Ja sit ne rakastu. Ylläri. Mutta minä oon katkera, koska sen leffan kansi on niin kiihkeä, että katsojalle tulee ihan väärät odotukset. Eikä ne kuitenkaan saa toisiaan. Miks kiinalaiset leffat on aina tällasia surullisia. Tai no aina ja aina, mutta ainakin se murto-osa, mitä mä oon nähny.

Mutta se elokuvista nyt tältä erää.

Eilen käytiin ennen sitä leffaa Maijujen kanssa pitämässä silmällä Soilen ja Tuukan lapsia, kun vanhemmat yritti rakentaa "leikimökkiä" takapihalla. Ne oli siitä ihan ihanan kiitollisia, mikä on jotenkin hassua, kun ei tuntunut siltä, että olis oltu nyt ihan äärettömästi avuksi kun vähän vaan katsottiin niiden ipanoiden perään ja huvitettiin niitä. Vaikka totta kai se helpotti, ettei niiden tarvinnut koko ajan olla korvat höröllä, että onko nyt sattunut jotain. Oli ihan hauska istua terassilla auringossa ja potkia palloa ja onkia muovikaloja puhallettavasta lastenuima-altaasta ja juoda limukkaa. Ei kovin raskasta. Matkalla sinne meidät pysäytti muuten todella kuivakka poliisi, joka ei tykännyt Tuukan kuormauksesta.

Olin saanut eilen muuten elämäni ensimmäisen hääkutsun! Oon mä siis häissä ollut vaikka kuinka, mutta tää on ensimmäinen, mihkä on kutsuttu mut, eikä meidän perhettä. MINUT.
Hihihi!
En ollut varma, aikooko ne kutsua mut, mutta nyt oon hirmu ilonen, kun pääsen häihin ja ostamaan häälahjaa. Ensimmäiset kaverien häät. HURJAA. Saa nähä, mitkä on seuraavat häät, joihin kutsutaan vaan MUT. Kuka kaveri uskaltaa seuraavaksi alttarille. Vaikka eiköhän siihen mene vielä aikaa (:

Huomenna mun täytyy ehkä lähteä kyllä ihmisten ilmoille. Toisaalta reissaamisen jälkeen tällanen epäsosiaalisuuspäivä on ihan terveellinenkin omalla tavallaan. Mutta haluan mennä sovittamaan niitä yksiä bikinejä ja käydä kirjastossa. Ainakin.