Tuli taas todistettua se, miten pakkaaminen on ihan tosi rasittavaa. Aina, kun oon lähössä johkin, niin lykkään sitä mahollisimman pitkälle - eli toisin sanoen se menee useimmiten yömyöhälle. Kuten nyt. Jostain kumman syystä vähän jumitin taas lukemaan sarjiksia ja häröömään kaikkee muuta ja pesemään pyykkiä (no se oli ihan tarpeellista, ettei tarvi olla jo valmiiks haisevissa vaatteissa) ja saunomaan ja sellasta.
Oon lukenut nyt niin paljon sellasia ällöyltiöromanttisia juttuja, että oon lähestulkoon yliannostuneessa tilassa, ja ajatukset harhailee koko ajan johonkin ällöttäviin rakkausasioihin. Hyi. En mä ole romanttinen ihminen. Pois se minusta.
Eiköhän Lapin kylmyys viimeistään tapa romantiikan :D
Saa nähä, millanen paniikki huomenna(TÄNÄÄN) iskee. Laukku ei oo vielä suljettu, kun pitää kuitenkin vielä aamulla viime hetken paniikissa kattoa, että onko kaikki vaatteet ja roina nyt ihan välttämätöntä, ja eikö mistään vois tinkiä. Vaikka olin kyllä jo äsken karsivampi mitä yleensä, normaalisti en ikinä osaa päättää mitä ottaa mukaan ja mitä ei.
Oon myös aika radikaali, koska päätin etten ota tänä vuonna edes suksia mukaan. Ei niitä kuitenkaan tulisi käytettyä ku ehkä sen kerran. Ni en jaksa vaivautua. Jos tulee kauhee himo, niin lainaan sit vaikka joltain. Ja jos en ota niitä mukaan, niin ei tule huonoa omatuntoa siitä, etten käytä niitä.
Eikä mulla ole mitään tarvetta hirveesti hikoilla ja rehkiä. Mä haluan nyt vaan sellasta rauhottumista ja olemista ja tyhjäntoimittamista. <33 Jutella tyhmiä, turhanpäiväsiä asioita ihmisten kanssa, kävellä Jerishotellille juomaan kaakaota, hyppiä lumihankeen, pelata Unoa/Lännen nopeinta/Sirkusta/mitävaan, juoda jatkuvalla syötöllä teetä, ottaa päikkäreitä, jnejne. Se riittää mulle.
Mulla on vaan ongelma, että jaksanko raahata läppäriä mukaan. Nettiähän ei siis tietenkään ole (koska en omista Mokkulaa), mutta vois kirjotella juttuja ylös. En kuitenkaan muista perjantaina enää mitään kuuden päivän ajalta, ja käsinkirjottaminen on hidasta. En tiedä. Aamulla pitää miettiä paniikissa vielä sitäkin.
Arh, mikä raastava tunne, että jotain nyt varmasti jää! Mutta tää on AINA matkalle lähtiessä tää sama. Se on ärsyttävää.
Prismassa ei ollu mun lempparikäsirasvaa. Pitää noukata sitä jostain ABCilta.
Sain muuten ostettua sitten sen fleecenkin =) Nyt on lämpöpaita minullakin. Vaikka olisin kyl halunnu jonkun muun värisen ku mustan, mutta aina ei voi olla niin vaativa. Pesin senki tänään ku pyykkäsin, ja kävi pieni kämmi: kun kääntelin pyykin jälkeen sen oikein päin ja pistin päälle (testasin, oliko kutistunu), niin TATTARAA olin unohtanu sinne taskuun neljä kaunista 20€ seteliä! Ne oli ollu vitja pesukoneessa PLUS kuivausrummussa. Kauheeta höykytystä. Mutta ONNEKS ihan ehjiä; oiski ollu hyvä mennä selittämään iskälle, että hei sori, annatko lisää rahaa ku mä tuhosin noi edelliset.
Harrastan rahanpesua! Aahhahhaa, miten hyvää läppää, kuolen. u_u
Pakko nyt kertoo vielä tänkin postauksen pakollinen bussijuttu: tänään pääsin menemään heti suoraan kotiin koulu jälkeen (millonkohan viimeks ois ollu tällanen perjantai..) ja heti siinä edessä istu suht vanha mies ja sen vieressä nuori nainen. Sit se mies vaan mulle, ku olin piipauttanu kortin:
M: "Tuutsä istuu mun polvelle?" *maireasti*
O: "En taijja tulla." *kohteliaan hämmentynyt hymy*
M (vieressään istuvalle naisystävälle): "Vanhana ei voi enää olla viettelijä."
N: "Täh, no voihan."
M: "Ei voi. Síllon se ei oo kato enää viettelevää vaan perverssiä tai likasta."
Melkein teki mieli nauraa. Ihmettelin, etten edes pahasti hämmentynyt tosta kommentista ja osasin sanoo jotain takasinkin (!), koska usein jäädyn. Mutta että tällasta tänään.
Mun pitäis melkeinpä ihan oikeesti mennä nukkumaan, kun herätys on suhtkoht aikainen - mutta ONNEKSI voin koisia bussissa kyllästymiseen saakka, jee.
Et heippa vaan, karistan nyt Kuopion tomut lättäjaloistani hetkeksi ja lähden kahtelemaan kynttiläkuusia! Hähä!
lauantai 28. helmikuuta 2009
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Huono pizza, jäätyneempi ilmakupla
Mikähän siinä on, että joka aamu iskee herätessä sellanen ajatus, että jäis nukkumaan. Ei mulla oo kuitenkaan poissaoloja kertyny kursseista vielä nimekskään, joten lintsaamisen ei pitäs edes olla ongelma. Mutta kun se vaan on - en osaa olla pois ihan vaan siks koska haluan. Jos mulla ei ole edes välttävää syytä, niin pakotan itteni aina heräämään, tai vaihtoehtosesti kärvistelemään iltapäivätunneilla. Oi miksi olen joskus niin vastuuntuntoinen asioissa, missä vähempikin riittäisi. Sitten toisissa jutuissa, mitkä pitäs oikeesti saada hoidettua ajallaan, saatan olla tosi saamaton. (lue=en saata, vaan OLEN)
Tänään oli niin kaunis aamu, että meinasin kuolla. Ulkona näytti ihanaltaihanalta ja teki niin mieli lähteä jäälle Neekun kanssa (varsinkin kun se jäi katsomaan niin surullisena, kun tein lähtöä YYH). Mutta silti menin kouluun. LÅL.
Ihme, iskä lähti tänään ostamaan mulle urheiluvaatteita! Se on kyl kunnon lållero, sillä ei ikinä kauan nokka tuhise tollasissa. Se on aina sitä mieltä, että ensimmäiset tai enintään toiset, mitä sovitetaan, on hyvät. Miks miehillä tollanenkin asia on niin helppoa?
Vaikka ei se tänään mullekkaan kovin vaikeeta kyllä ollut. Sain ulkoiluhousut, välihousut, ulkoilutakin (joka on oranssi, haha). Ei ehkä superoptimaalisia, mutta tarpeeks. Noissa jutuissa en jotenkin jaksa enää olla niin neuroottinen. Antaa ihan eri tavalla anteeks juttuja, kun mitä antas ihan jokapäiväiseen käyttöön ostettavissa arkivaatteissa. Fleeceä en vielä löytänyt, mutta oon tyytyväinen jo tohon saaliiseen. Ostin muuten ekaa kertaa elämässäni mitään Sportiasta! Mulle sattu hirmu ilonen ja kiva myyjä, niin oli ihan hyvä fiilis. Sitku sen jälkeen käytiin InterSportissa, niin siellä ne kaikki myyjät on jotenkin ihan mölöjä ja sellasia omituisia.. Harvoin on sieltä jääny hyvä fiilis itelleen. Mutta sekin riippuu niin siitä, kuka sattuu tulemaan palvelemaan (jos kukaan).
Miehet oli niin uupuneita (HAH joopajoo), että mentiin pizzalle Atlantikseen. Voin varottaa teitä: EI KANNATA. En tiedä, onko siinä vissiin vaihtunu omistaja tai jotain (nimi ainakin tuntuu vaihtuvan jatkuvasti), mutta joskus siellä oli ihan hyvää ruokaa. Nyt ei ollu. Se koko paikka oli jotenkin sairaan ankee, yläkertaan tuli hädin tuskin valoja, siellä oli ahasta ja huonekalut oli kummallisesti aseteltu, ei ollu oreganoa (PIZZERIASSA!!), ei ollu servettejä, pöytiä ei ollu pyyhitty.. Iskän ja Vertin pizzasta se unohti eka majoneesin, vaikka se kuulu siihen normaalistikin, ja mun pizza oli melkein raaka. Se oli kyllä säälittävin esitys vähään aikaan.
Kun lähettiin niin menin käymään Äxässä nopeeta, kun oon vaihteeks hetkellisesti rahoissani, muttei siellä ollu levyjä, mitä halusin. Ostin silti Kapteeni Ä-nen vanhan levyn ku makso niin vähän ja yhen, mihin Mirkku on piirtäny kannet. Ja sit tulin kotiin ja iskin uudet ulkoiluvaatteet niskaan ja lähdin testaamaan niitä Neran kanssa (se oli ihan hulluna lål).
Käveltiin ton meidän lahdenpoukaman päästä päähän sillan alle asti. Oli tosi villi fiilis, kun joissain kohissa näky musta jää ihan tosi syvälle. Se oli täynnä ilmakuplia, jotka on pyrkiny koko ajan pintaan, mutta eivät oo ihan ehtineet ennen ku jää yllätti. En ymmärrä, miten sekin voi olla! Ja ylipäätään koko luonnon mekanismi on jotenkin ihan uskomaton, tollanen järkyttävä litratolkulla vettä sisältävä lätäkkö jäätyy kokonaan, ja sen päällä voi kävellä.. On niin hassua, että kesällä se kaikki on VETTÄ, ja liikkuminen rajottuu niin paljon. Aarh, en jaksa käsittää noinkaan yksinkertasta asiaa..
Mut nyt otan itteeni niskasta ja rupeen vääntämään noita läksyjä. (Nekään ei kyllä ikinä koskaan lopu, joku päivä vielä hermostun.)
(Voi perC mitä soopaa taas tuli, en nykyään enää ikinä tunnu jaksavan keskittyä tähän kirjottamiseen.. Ehkä ihan hyvä vaan, ku lähen sinne Lappiin, niin en pääse blogaamaan vähään aikaan.)
Tänään oli niin kaunis aamu, että meinasin kuolla. Ulkona näytti ihanaltaihanalta ja teki niin mieli lähteä jäälle Neekun kanssa (varsinkin kun se jäi katsomaan niin surullisena, kun tein lähtöä YYH). Mutta silti menin kouluun. LÅL.
Ihme, iskä lähti tänään ostamaan mulle urheiluvaatteita! Se on kyl kunnon lållero, sillä ei ikinä kauan nokka tuhise tollasissa. Se on aina sitä mieltä, että ensimmäiset tai enintään toiset, mitä sovitetaan, on hyvät. Miks miehillä tollanenkin asia on niin helppoa?
Vaikka ei se tänään mullekkaan kovin vaikeeta kyllä ollut. Sain ulkoiluhousut, välihousut, ulkoilutakin (joka on oranssi, haha). Ei ehkä superoptimaalisia, mutta tarpeeks. Noissa jutuissa en jotenkin jaksa enää olla niin neuroottinen. Antaa ihan eri tavalla anteeks juttuja, kun mitä antas ihan jokapäiväiseen käyttöön ostettavissa arkivaatteissa. Fleeceä en vielä löytänyt, mutta oon tyytyväinen jo tohon saaliiseen. Ostin muuten ekaa kertaa elämässäni mitään Sportiasta! Mulle sattu hirmu ilonen ja kiva myyjä, niin oli ihan hyvä fiilis. Sitku sen jälkeen käytiin InterSportissa, niin siellä ne kaikki myyjät on jotenkin ihan mölöjä ja sellasia omituisia.. Harvoin on sieltä jääny hyvä fiilis itelleen. Mutta sekin riippuu niin siitä, kuka sattuu tulemaan palvelemaan (jos kukaan).
Miehet oli niin uupuneita (HAH joopajoo), että mentiin pizzalle Atlantikseen. Voin varottaa teitä: EI KANNATA. En tiedä, onko siinä vissiin vaihtunu omistaja tai jotain (nimi ainakin tuntuu vaihtuvan jatkuvasti), mutta joskus siellä oli ihan hyvää ruokaa. Nyt ei ollu. Se koko paikka oli jotenkin sairaan ankee, yläkertaan tuli hädin tuskin valoja, siellä oli ahasta ja huonekalut oli kummallisesti aseteltu, ei ollu oreganoa (PIZZERIASSA!!), ei ollu servettejä, pöytiä ei ollu pyyhitty.. Iskän ja Vertin pizzasta se unohti eka majoneesin, vaikka se kuulu siihen normaalistikin, ja mun pizza oli melkein raaka. Se oli kyllä säälittävin esitys vähään aikaan.
Kun lähettiin niin menin käymään Äxässä nopeeta, kun oon vaihteeks hetkellisesti rahoissani, muttei siellä ollu levyjä, mitä halusin. Ostin silti Kapteeni Ä-nen vanhan levyn ku makso niin vähän ja yhen, mihin Mirkku on piirtäny kannet. Ja sit tulin kotiin ja iskin uudet ulkoiluvaatteet niskaan ja lähdin testaamaan niitä Neran kanssa (se oli ihan hulluna lål).
Käveltiin ton meidän lahdenpoukaman päästä päähän sillan alle asti. Oli tosi villi fiilis, kun joissain kohissa näky musta jää ihan tosi syvälle. Se oli täynnä ilmakuplia, jotka on pyrkiny koko ajan pintaan, mutta eivät oo ihan ehtineet ennen ku jää yllätti. En ymmärrä, miten sekin voi olla! Ja ylipäätään koko luonnon mekanismi on jotenkin ihan uskomaton, tollanen järkyttävä litratolkulla vettä sisältävä lätäkkö jäätyy kokonaan, ja sen päällä voi kävellä.. On niin hassua, että kesällä se kaikki on VETTÄ, ja liikkuminen rajottuu niin paljon. Aarh, en jaksa käsittää noinkaan yksinkertasta asiaa..
Mut nyt otan itteeni niskasta ja rupeen vääntämään noita läksyjä. (Nekään ei kyllä ikinä koskaan lopu, joku päivä vielä hermostun.)
(Voi perC mitä soopaa taas tuli, en nykyään enää ikinä tunnu jaksavan keskittyä tähän kirjottamiseen.. Ehkä ihan hyvä vaan, ku lähen sinne Lappiin, niin en pääse blogaamaan vähään aikaan.)
tiistai 24. helmikuuta 2009
Me añoras
Tiedän, että teillä on ollu mun juttuja ihan järjetön ikävä. Varmaan meinaa pukata jo vierotusoireet, kun en oo blogannu kolmeen päivään. Aatella. (Tämä siis oli sarkasmia, jos joku lukee tätä aivottomana, eikä tajunnut, d44.)
Arvatkaa, miksen oo blogannu? Koska mun illat on menny siihen, että oon lukenu SARJIKSIA. En oo yksinkertaisesti ehtiny, koska oon käyttäny kaiken 'ylimääräisen' ajan niiden lukemiseen (netistä, aarh olen laittomuuksia harrastava paksa..), ja oon niin ältsin herkkä koukuttumaan, etten saa lopetettua jos johonkin upahdan. Pari viime iltaa onkin 'vähän' lipsahtanut pidemmiksi, kun oon väkisin halunnu lukea loppuun ennen nukkumaanmenoa, että ois sitten pois alta sekin juttu. Oon ihan holtiton.
Mut ei se oo ainut syy. Nuha ja epämääräisen turpea olo on saanut mut vaan jotenkin hirmu voipuneeksi. Uuvuttaa vaan koko ajan (esim tänään tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta saada aikaseks tehdä läksyt, mutta onnistuin. Joskus edes näin). Eilenkin kun istuin bussissa, niin mun käsi oli ihan veltto, en oikeesti ois jaksanu puristaa sillä yhtään mitään. Se oli outo fiilis.
Bussista tuli mieleen: eilen meinasin vetää lipat kolmesti vartin sisällä. Eka heti ku lähin konsalta ja puhuin puhelimeen, sitten kun Sokkarin ovesta juoksin suorilta bussiin kun se meinas lähtee minuuttia aikasemmin!!! niin siinä kun se avas ovee ja yritin pysäyttää juoksut ja käden heiluttamisen ni meinasin liukastua JA SITTEN kun loppujen lopuks nousin bussista ULOS niin meinasin vetää lipat. Siinä vaiheessa teki mieli jo joko nauraa tai näyttää ohiajaville autoille kesaria. Ihan vaan koska siks.
(Mutta minähän olen aina niin kiltti ja kunnollinen TYTTÖ, etten tekisi sitä. En toki enhän.) No enen
paitsi ehk joskus salaa ku kukaan einää
Mulla meinaa aina hetkittäin levitä pää noihin kvartetteihin. On yllättävän rankkaa olla molemmissa yhteyshenkilö (ja molemmissa porukoissa se pesti on langennut mulle myös mun pyytämättä), kun pitää olla koko ajan yhteydessä kaikkiin ja selvitellä aikoja ja paikkoja ja kaikkea pylleröä. Ja nyt sitten vaihteeksi toisen kvartetin sellisti on kipee (viime viikolla siis toisen kvartetin altisti), joten sen osalta tämän torstain konsertti menee sit pipariks. Mutta kovanonnisemmankvartetin kanssa onneks näillä näkymin onnistuu. VIIMEINKIN.
Tarttis käydä ostamassa kunnon ulkopökät Lappiin. Ja toisaalta sellanen villakangastakkia urheilullisempi takkikin ois aika bueno, mutta ulkopökät nyt ois tärkeempi hankinta. Mutta millonkahan senkin ehtii, kun äipäl on huomen ilta jajajajja kaikki on vaikeeta ja byäääh, eikä äippä ollukkaa ees maksanu sitä leiriä vielä, ja Malle lähetti tekstarin jo siitä (ei tosin hirmu vihasta ainakaan päällisin puolin, mut kuiteski).
Tässä ruokapöydällä mun vieressä on seissy jo about kaks tuntia täys salaattikulho, mut en oo vieläkään saanu aikaseks syödä siitä. Alkaa jo vähän nälkä kyllä kurnia. Mutta oon oottanu seuraa, ku äippä lähti hakee iskää junalta melkein tunti sit, muttei ne oo vielkään tullu. Mikä mättää! Jos juna on räjähtänyt KABOUM
(Heti ku ton kirjotin, ni autotallinovi alko jyskämään, eli ne tais tulla. Mitä puoltaa sekin, että Neekku meni ihan sekasin ja vikisee ja ravaa oven ja olkkarinikkunan väliä.)
Kauheeta. En mä muista enää mitään, mitä tässä kolmen päivän aikana on tapahtunut.
Eiku nojoo. Sunnuntai oli vaihteeks taas ihan tajuton löysäilypäivä: pesin hampaat ja vaihdoin yövaatteet pois joskus kolmelta, ja naamaa en jaksanu pestä ollenkaan. Sit illalla H+M hyökkäs tänne ja Maisa nauro mun tukalle, vitsin röyhkimys. Se ei selvästi tajunnu mun sunnuntailookkia! :D
Aah, nyt äippä tuli tohon ja voin viimeinkin syödä salladia. Omnom..
Vou, tuolla sataa ihan tajuttoman isoja lumiklönttejä! Näyttää aika hienolta, kun on ihan pimeetä.
..ja voi miten tuli yhtäkkiä hirmu hyvä fiilis, kun pääsee sinne Lappiin! =) Siellä on kuitenkin niin kaunista, on niin paljon lunta ja karut maisemat ja voi bongata satunnaisia poroja ja hyvällä lykyllä REVONTULIA ja sanoinko jo et siellä on lunta ja ihan kiva toisaalta vaihteeks viettää aikaa ihmistenkin kanssa oikein kunnolla.. josko ei menis hermo, vaikka se Jeris onkin melko omarauhatonpaikka.
Mut nyt syön perunasalaattia (vaikka mun selkää rupeekin aina kivistämään siitä toisesta leivällisestä lål) JOTEN HEIPPA MOI TERVE adiós
Arvatkaa, miksen oo blogannu? Koska mun illat on menny siihen, että oon lukenu SARJIKSIA. En oo yksinkertaisesti ehtiny, koska oon käyttäny kaiken 'ylimääräisen' ajan niiden lukemiseen (netistä, aarh olen laittomuuksia harrastava paksa..), ja oon niin ältsin herkkä koukuttumaan, etten saa lopetettua jos johonkin upahdan. Pari viime iltaa onkin 'vähän' lipsahtanut pidemmiksi, kun oon väkisin halunnu lukea loppuun ennen nukkumaanmenoa, että ois sitten pois alta sekin juttu. Oon ihan holtiton.
Mut ei se oo ainut syy. Nuha ja epämääräisen turpea olo on saanut mut vaan jotenkin hirmu voipuneeksi. Uuvuttaa vaan koko ajan (esim tänään tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta saada aikaseks tehdä läksyt, mutta onnistuin. Joskus edes näin). Eilenkin kun istuin bussissa, niin mun käsi oli ihan veltto, en oikeesti ois jaksanu puristaa sillä yhtään mitään. Se oli outo fiilis.
Bussista tuli mieleen: eilen meinasin vetää lipat kolmesti vartin sisällä. Eka heti ku lähin konsalta ja puhuin puhelimeen, sitten kun Sokkarin ovesta juoksin suorilta bussiin kun se meinas lähtee minuuttia aikasemmin!!! niin siinä kun se avas ovee ja yritin pysäyttää juoksut ja käden heiluttamisen ni meinasin liukastua JA SITTEN kun loppujen lopuks nousin bussista ULOS niin meinasin vetää lipat. Siinä vaiheessa teki mieli jo joko nauraa tai näyttää ohiajaville autoille kesaria. Ihan vaan koska siks.
(Mutta minähän olen aina niin kiltti ja kunnollinen TYTTÖ, etten tekisi sitä. En toki enhän.) No enen
paitsi ehk joskus salaa ku kukaan einää
Mulla meinaa aina hetkittäin levitä pää noihin kvartetteihin. On yllättävän rankkaa olla molemmissa yhteyshenkilö (ja molemmissa porukoissa se pesti on langennut mulle myös mun pyytämättä), kun pitää olla koko ajan yhteydessä kaikkiin ja selvitellä aikoja ja paikkoja ja kaikkea pylleröä. Ja nyt sitten vaihteeksi toisen kvartetin sellisti on kipee (viime viikolla siis toisen kvartetin altisti), joten sen osalta tämän torstain konsertti menee sit pipariks. Mutta kovanonnisemmankvartetin kanssa onneks näillä näkymin onnistuu. VIIMEINKIN.
Tarttis käydä ostamassa kunnon ulkopökät Lappiin. Ja toisaalta sellanen villakangastakkia urheilullisempi takkikin ois aika bueno, mutta ulkopökät nyt ois tärkeempi hankinta. Mutta millonkahan senkin ehtii, kun äipäl on huomen ilta jajajajja kaikki on vaikeeta ja byäääh, eikä äippä ollukkaa ees maksanu sitä leiriä vielä, ja Malle lähetti tekstarin jo siitä (ei tosin hirmu vihasta ainakaan päällisin puolin, mut kuiteski).
Tässä ruokapöydällä mun vieressä on seissy jo about kaks tuntia täys salaattikulho, mut en oo vieläkään saanu aikaseks syödä siitä. Alkaa jo vähän nälkä kyllä kurnia. Mutta oon oottanu seuraa, ku äippä lähti hakee iskää junalta melkein tunti sit, muttei ne oo vielkään tullu. Mikä mättää! Jos juna on räjähtänyt KABOUM
(Heti ku ton kirjotin, ni autotallinovi alko jyskämään, eli ne tais tulla. Mitä puoltaa sekin, että Neekku meni ihan sekasin ja vikisee ja ravaa oven ja olkkarinikkunan väliä.)
Kauheeta. En mä muista enää mitään, mitä tässä kolmen päivän aikana on tapahtunut.
Eiku nojoo. Sunnuntai oli vaihteeks taas ihan tajuton löysäilypäivä: pesin hampaat ja vaihdoin yövaatteet pois joskus kolmelta, ja naamaa en jaksanu pestä ollenkaan. Sit illalla H+M hyökkäs tänne ja Maisa nauro mun tukalle, vitsin röyhkimys. Se ei selvästi tajunnu mun sunnuntailookkia! :D
Aah, nyt äippä tuli tohon ja voin viimeinkin syödä salladia. Omnom..
Vou, tuolla sataa ihan tajuttoman isoja lumiklönttejä! Näyttää aika hienolta, kun on ihan pimeetä.
..ja voi miten tuli yhtäkkiä hirmu hyvä fiilis, kun pääsee sinne Lappiin! =) Siellä on kuitenkin niin kaunista, on niin paljon lunta ja karut maisemat ja voi bongata satunnaisia poroja ja hyvällä lykyllä REVONTULIA ja sanoinko jo et siellä on lunta ja ihan kiva toisaalta vaihteeks viettää aikaa ihmistenkin kanssa oikein kunnolla.. josko ei menis hermo, vaikka se Jeris onkin melko omarauhatonpaikka.
Mut nyt syön perunasalaattia (vaikka mun selkää rupeekin aina kivistämään siitä toisesta leivällisestä lål) JOTEN HEIPPA MOI TERVE adiós
lauantai 21. helmikuuta 2009
Ärrrär Mur
Oon puhunu tänään englantia yhteensä enemmän ku mitä pitkään aikaan.
..kirjotin ton lauseen ehkä vartti sitten, mutta vähän jurruttaa, enkä saa jatkettua yhtään. En mä oikeesti haluukkaan kirjottaa siitä vielä. NYT JUST on jotenkin sellanen tukkeuma, joka tekis mieli purkaa itkemällä, mutta en ymmärrä miten niin naurettavista asioista voi kertyä sellanen olo, että itkettää. Mutta no, en aina muutenkaan ihan ymmärrä itteeni. Herkistyn välillä aina ihan naurettavista asioista, ja sitten joku maailman vähäpätösin juttu saattaa vaan saada kaiken tulvimaan yli. On sellanen olo, että jos joku nyt sanois mulle jotain tosi pahasti, tai vaihtoehtosesti jotain tosi kaunista, niin alkasin pillittämään.
Vähän väliä muuten aina tiedostaa, miten nopeesti vaihtuu ympäriltä ne ihmiset, keiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Joskus on sellasia kausia, että jonkun tietyn ihmisen kanssa vaikka juttelee mesessä ihan tosi usein ja paljon, mutta sitten välillä on sen kanssa melkein täysin kuollut kausi. Joskus viettää jonkun ihmisen kanssa paljon aikaa, ja välillä ei edes tiedä mitä sille kuuluu. Näihin vaikuttaa ainakin se, mitkä kurssit on koulussa menossa, keiden vieressä siellä istuu, miten ehtii ylipäätään istua koneella jnejne. Ja sitten yksinkertaisesti se, mitä omassa päässä liikkuu vai liikkuuko mitään.
Ja on toisaalta muutenkin aika jännää, miten välillä jonkun tietyn ihmisen seuraa kaipaa, mutta välillä sitä ei vois ajatella edes sietävänsä. Omalla tavallaan vähän nirsoakin kenties, mutta turha se on kieltääkään. (Ja tämänkin takia tuntuu uskomattomalta ajatella, että jotakuta vois rakastaa niin paljon, että jaksaisi vuosia elää sen kanssa..)
HAHA, yhtäkkiä tuli taas ihan sikahyvä fiilis :DD Ja vaan sen takia, että olin ymmärtäny yhen jutun väärin. Aika kieroutunutta, että vahingonilo parantaa huonon fiiliksen O_O Sietäisin hävetä..
(Jos tää teksti tuntuu yhtäkkisen poukkoilevalta, niin se johtuu siitä, etten kirjota yhteen putkeen, vaan tosi katkonaisesti ja tossa kappaleitten välillä saattaa olla aika tosi pitkiäkin taukoja.)
Noniin. Mut nyt voin palata siihen englantiin :D
Eli siis sitä on tullut käytettyä extrapaljon tänään siks, kun Vertilla on käymässä se saksalainen zypykkä, ja olen kommunikoinut sen kanssa. Lähdin aamupäivällä äipän ja Veran ja Mareiken kanssa reippailemaan, vaikka olenkin yksi nuha (NIISK!). Käveltiin porukalla Neekun kanssa Pilpalle ja noi paisto siellä makkaraa (miettikää, en oo kahteen vuoteen syöny makkaraa OUTOO). Tänään oli joku laturetki, ja sinne sikisi jatkuvalla syötöllä ihan tajuttomasti hiihtäjiä. Tuli niin hullu fiilis, suomalaiset on ihan hulluja himohiihtäjiä, en kestä. Hyvä tietty, että ihmiset jaksaa urheilla (jotkut). MUT SILTI!
Käytiin siinä mökin sisällä juomassa Qmat mehut ja syömässä laskiaispullat. Meidän viereen tuli istumaan sellanen ihan hirmu herttanen vanha mies, ja kävi ilmi, että sekin oli Saksasta!
..puhu ihan tosi hyvää englantia muuten saksalaiseksi ja vielä niin iäkkääksi sellaiseksi.
Se oli käyny Suomessa kuulemma monta kertaa aijemminkin, mutta enemmän Lapissa ku Kuopiossa. Äiti selitti sille iskän kajakki-innostuksesta ja se jakoi saman intohimon :D Mutta oli sitä mieltä, että joissa on kivempi mennä ku järvellä. Sitten se oli myös lintuintoilija ja se selitti, että se on nähny täällä Kuopiossakin 'lapinpölön', 'tuntuipölön' ja 'huukajan'. Oli jotenkin hassua, miten joku on niin innostunut Suomesta :D ja miten pieni maapallo loppujen lopuks on ja miten samanlaisia me kaikki loppujen lopuks ollaan ja miten hyvä ajotus meillä oli, että mentiin Pilpalle just sillon ja mentiin sinne mökkiinkin just sillon. Kaikki on kiinni pienistä jutuista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos en ois jaksanu lähtee messiin, asiat ois menny eri tavalla. Jos oisin jääny Vertin sijasta vahtimaan Neekkua, asiat ois menny eri tavalla. Ja niin edelleen.
SE ON NIIN KUMMALLISTA O_O
Mut joo.
Kun tulin kotiin n-illasta niin S+E alko murisemaan mulle ILMAN SYYTÄ (mut nyt tiedän, että S halus vaan et tilitän siitä blogiin, aika lålleroa) MUTTA tämän lisäksi toinenkin kaveri hetken päästä äris mulle!
Ja sit alko tinnittää korvassa!
Ja eihän toi viiminen nyt mitenkään tohon enää liittyny, mutta tuli silti sellanen fiilis että nyt voi luoja kaikki on ääliöitä :DDD
HAHA, Usva näkee olkkarissa unta!! Se kuulostaa aina niin hassulta ku koira uneksii HAHAHAHHA 8DD
..en selvästikään jaksa enää oikein keskittyä tähän, kun viljelen koko ajan hymiöitä. Kamalaa, kun ei osaa kirjottaa enää mitään ilman hymiöitä.
Meinaan välillä iskee niitä sellasiin tekstareihinki, mitä lähetän konsan opeille. Huoh.
..kirjotin ton lauseen ehkä vartti sitten, mutta vähän jurruttaa, enkä saa jatkettua yhtään. En mä oikeesti haluukkaan kirjottaa siitä vielä. NYT JUST on jotenkin sellanen tukkeuma, joka tekis mieli purkaa itkemällä, mutta en ymmärrä miten niin naurettavista asioista voi kertyä sellanen olo, että itkettää. Mutta no, en aina muutenkaan ihan ymmärrä itteeni. Herkistyn välillä aina ihan naurettavista asioista, ja sitten joku maailman vähäpätösin juttu saattaa vaan saada kaiken tulvimaan yli. On sellanen olo, että jos joku nyt sanois mulle jotain tosi pahasti, tai vaihtoehtosesti jotain tosi kaunista, niin alkasin pillittämään.
Vähän väliä muuten aina tiedostaa, miten nopeesti vaihtuu ympäriltä ne ihmiset, keiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Joskus on sellasia kausia, että jonkun tietyn ihmisen kanssa vaikka juttelee mesessä ihan tosi usein ja paljon, mutta sitten välillä on sen kanssa melkein täysin kuollut kausi. Joskus viettää jonkun ihmisen kanssa paljon aikaa, ja välillä ei edes tiedä mitä sille kuuluu. Näihin vaikuttaa ainakin se, mitkä kurssit on koulussa menossa, keiden vieressä siellä istuu, miten ehtii ylipäätään istua koneella jnejne. Ja sitten yksinkertaisesti se, mitä omassa päässä liikkuu vai liikkuuko mitään.
Ja on toisaalta muutenkin aika jännää, miten välillä jonkun tietyn ihmisen seuraa kaipaa, mutta välillä sitä ei vois ajatella edes sietävänsä. Omalla tavallaan vähän nirsoakin kenties, mutta turha se on kieltääkään. (Ja tämänkin takia tuntuu uskomattomalta ajatella, että jotakuta vois rakastaa niin paljon, että jaksaisi vuosia elää sen kanssa..)
HAHA, yhtäkkiä tuli taas ihan sikahyvä fiilis :DD Ja vaan sen takia, että olin ymmärtäny yhen jutun väärin. Aika kieroutunutta, että vahingonilo parantaa huonon fiiliksen O_O Sietäisin hävetä..
(Jos tää teksti tuntuu yhtäkkisen poukkoilevalta, niin se johtuu siitä, etten kirjota yhteen putkeen, vaan tosi katkonaisesti ja tossa kappaleitten välillä saattaa olla aika tosi pitkiäkin taukoja.)
Noniin. Mut nyt voin palata siihen englantiin :D
Eli siis sitä on tullut käytettyä extrapaljon tänään siks, kun Vertilla on käymässä se saksalainen zypykkä, ja olen kommunikoinut sen kanssa. Lähdin aamupäivällä äipän ja Veran ja Mareiken kanssa reippailemaan, vaikka olenkin yksi nuha (NIISK!). Käveltiin porukalla Neekun kanssa Pilpalle ja noi paisto siellä makkaraa (miettikää, en oo kahteen vuoteen syöny makkaraa OUTOO). Tänään oli joku laturetki, ja sinne sikisi jatkuvalla syötöllä ihan tajuttomasti hiihtäjiä. Tuli niin hullu fiilis, suomalaiset on ihan hulluja himohiihtäjiä, en kestä. Hyvä tietty, että ihmiset jaksaa urheilla (jotkut). MUT SILTI!
Käytiin siinä mökin sisällä juomassa Qmat mehut ja syömässä laskiaispullat. Meidän viereen tuli istumaan sellanen ihan hirmu herttanen vanha mies, ja kävi ilmi, että sekin oli Saksasta!
..puhu ihan tosi hyvää englantia muuten saksalaiseksi ja vielä niin iäkkääksi sellaiseksi.
Se oli käyny Suomessa kuulemma monta kertaa aijemminkin, mutta enemmän Lapissa ku Kuopiossa. Äiti selitti sille iskän kajakki-innostuksesta ja se jakoi saman intohimon :D Mutta oli sitä mieltä, että joissa on kivempi mennä ku järvellä. Sitten se oli myös lintuintoilija ja se selitti, että se on nähny täällä Kuopiossakin 'lapinpölön', 'tuntuipölön' ja 'huukajan'. Oli jotenkin hassua, miten joku on niin innostunut Suomesta :D ja miten pieni maapallo loppujen lopuks on ja miten samanlaisia me kaikki loppujen lopuks ollaan ja miten hyvä ajotus meillä oli, että mentiin Pilpalle just sillon ja mentiin sinne mökkiinkin just sillon. Kaikki on kiinni pienistä jutuista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos en ois jaksanu lähtee messiin, asiat ois menny eri tavalla. Jos oisin jääny Vertin sijasta vahtimaan Neekkua, asiat ois menny eri tavalla. Ja niin edelleen.
SE ON NIIN KUMMALLISTA O_O
Mut joo.
Kun tulin kotiin n-illasta niin S+E alko murisemaan mulle ILMAN SYYTÄ (mut nyt tiedän, että S halus vaan et tilitän siitä blogiin, aika lålleroa) MUTTA tämän lisäksi toinenkin kaveri hetken päästä äris mulle!
Ja sit alko tinnittää korvassa!
Ja eihän toi viiminen nyt mitenkään tohon enää liittyny, mutta tuli silti sellanen fiilis että nyt voi luoja kaikki on ääliöitä :DDD
HAHA, Usva näkee olkkarissa unta!! Se kuulostaa aina niin hassulta ku koira uneksii HAHAHAHHA 8DD
..en selvästikään jaksa enää oikein keskittyä tähän, kun viljelen koko ajan hymiöitä. Kamalaa, kun ei osaa kirjottaa enää mitään ilman hymiöitä.
Meinaan välillä iskee niitä sellasiin tekstareihinki, mitä lähetän konsan opeille. Huoh.
RAXissa raak-raak-raakkuu naarasorvokki.
Kaksi sanaa juuri nyt: KYLPYTAKKI ja VILLASUKAT
<33
Kävin just pitkästä aikaa saunassa, ja ei järkee miten ihana oli vaan olla lötköttää ihan aivottomana ja kuunnella vaan kiukaan naksutusta, eikä päässä liikkunu (melkein) mitään.. aaah.
Jotenkin olin/oon hirmu uupunu tän viikon jäljiltä - osittain muuten vaan, osittain siks kun oon nuhassa ja heilun koko ajan jotenkin sairastumisen ja paranemisen välimaastossa. Hmh.
Koulusta en jaksa puhua. Puhun siitä aina. Sen sijaan voisin kertoa, mikä suuri ärsytys mut valtasi tänään kvartettitunnilla:
Ensinnäkin sellisti oli kuumeessa, joten meitä oli vaan kolme plus Leena. (Nyt en puhu siis siitä Beethowen-kvartetista, jonka kanssa konsertointi ei oo oikein onnistunut viime aikoina.) Altisti oli taas ihan pihalla. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, että kun samaa kappaletta on jauhettu melkein puoli vuotta (no okei, ei ihan niin kauan niitä muita osia), niin miten voi olla vieläkin epäselvää, moneenko missäkin tauossa lasketaan (voi luoja, 2/4-tahtilaji ei TOD oo niin vaikee!!) ja millon pitää soittaa ja että onko toi nuotti nyt C vai Cis ja tähän mennessä pitäs yrittää kääntää jousi pikkasen aktiivisemmin, ettei kaikki äänet tulis järestään myöhässä. Ja miten voi olla niin käsittämättömän vaikeaa soittaa LUJEMPAA?? Mä en edes tiedä, miten sen alttoviulun stemma kuuluis mennä, koska mä en koskaan kuule yhtään mitä se soittaa. Tää on ihan toivotonta. Leenakaan ei jaksa enää olla kovin kannustava ja innostava ja iloinen, koska silläkin alkaa mennä hermo. Me pystyttäis etenemään niin paljon nopeemmin, jos eräs henkilö vaan vähän joko korjaisi motivaatiotansa ja omistautumistansa, tai vahtoiehtoisesti jäis pois koko touhusta eikä enää pelleilis riippakivenä. Tuntuu turhauttavalta itse uhrata johonkin aikaa viikostansa (ja vielä kaiken lisäks perjantai-iltapäivästä), jos toinen ei viitsi.
Mikä siinä on niin vaikea käydä oma stemma kunnolla läpi, ettei tarttis uhrata yhteistunnista yli puolia yksityisopetukseen, ja varsinkin kun konsertoida pitäisi vasta VIIKON päästä?
En kestä.
Konsertin jälkeen on pakko kyllä puhua Leenalle tästä samasta asiasta kuin syksylläkin, koska mä en enää rupee tohon pelleilyyn. Vitjake.
Verenpaine jo valmiiksi korkealla kävin kotona pyörähtämässä ja syömässä, ennen kun suuntasin ennen RAXia kirkolle testaamaan biisit. Sepi tuli soittamaan kongaa, kuulosti heti paljon muikeemmalta 8) En edelleenkään ollut vakuuttunut Henkan valitsemista biiseistä, enkä olis allekirjoittanut niistä kaikkia, mutta annoin olla tällä kertaa. Enpähän ollu ite vastuussa, niin turha ruveta päällepäsmäriks.
Kamojen asettelu RAXiin olikin sitten haaste sinänsä, koska se on ehkä yks huonoimmista paikoista pitää mitään joukkotilaisuutta. Näköyhteys joka nurkkaan on melkein mahdoton saada, ja nytkin me sit oltiin vähän sillä tavalla että pojat oli toiseen suuntaan ja me tytöt toiseen suuntaan ja Sepi keskellä. Siinä välissä oli sellanen hieno pylväs, joka vähän katkas näköyhteyden, mutta ei auttanu. Meillä oli kaks kajaria eikä monitoreita ollenkaan, joten en usko, että yleisöön kuului mitenkään huippuhyvin ja se mitä kuului, oli tuskin erityisen miellyttävää. Se mitä omaa raakkumistani kuulin, niin lauloin välillä ihan mitä sattuu, mutta jotenkin olin jo niin uupunut, ettei huvittanut edes välittää. Aattelin varmaan, että kaikki on jo menetetty, ni antaa olla :D Mut loppuun asti vedettiin kuitenkin.
Maisa oli huippurohkee, kun se uskalsi tulla sinne, YKSIN, kun Hennikin oli leirillä ja Mikael teki oharit. Oon ylpee susta! Ja saitpahan ainakin ilmaisen ensimmäisen RAX-kokemuksen kaiken päällisiksi :DD
Oon vähän järkyttynyt: en jaksanu syödä vähäisen salaatin ja nachojen lisäks ku KAKS PIZZASLICEA (!) ja kaks mukia limppaa. Sen jälkeen olin jo ihan pulla ja viimisissä pizzanpalasissa mentiin jo niillä rajoilla, että tuleeko yrjö vaiko eikö. (Ei tullu.)
Mun mahalaukku on oikeesti pienentynyt. Tai sitten mun kasvu vaan on lopullisesti, totaalisen peruuttamattomasti pysähtynyt. Tai sit en vaan yksinkertaisesti liiku yhtään, niin en tarvi energiaakaan. En mä jaksa nykyään syödä yhtään niin paljon kuin ennen, kaikki annoskoot on pakko ollu pienentää, koska muuten ruokaa aina jää.
Hassua. Oon niin pitkään ollu ihan tuhoton syöppö, suuriruokainen.
Voi niitä aikoja, kun jaksoin vetää paketillisen Hiillos-makkaroita tai viis tortillaa yheltä istumalta. On todellisuus vähän muuttunut.
Minua nukuttaa.
<33
Kävin just pitkästä aikaa saunassa, ja ei järkee miten ihana oli vaan olla lötköttää ihan aivottomana ja kuunnella vaan kiukaan naksutusta, eikä päässä liikkunu (melkein) mitään.. aaah.
Jotenkin olin/oon hirmu uupunu tän viikon jäljiltä - osittain muuten vaan, osittain siks kun oon nuhassa ja heilun koko ajan jotenkin sairastumisen ja paranemisen välimaastossa. Hmh.
Koulusta en jaksa puhua. Puhun siitä aina. Sen sijaan voisin kertoa, mikä suuri ärsytys mut valtasi tänään kvartettitunnilla:
Ensinnäkin sellisti oli kuumeessa, joten meitä oli vaan kolme plus Leena. (Nyt en puhu siis siitä Beethowen-kvartetista, jonka kanssa konsertointi ei oo oikein onnistunut viime aikoina.) Altisti oli taas ihan pihalla. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, että kun samaa kappaletta on jauhettu melkein puoli vuotta (no okei, ei ihan niin kauan niitä muita osia), niin miten voi olla vieläkin epäselvää, moneenko missäkin tauossa lasketaan (voi luoja, 2/4-tahtilaji ei TOD oo niin vaikee!!) ja millon pitää soittaa ja että onko toi nuotti nyt C vai Cis ja tähän mennessä pitäs yrittää kääntää jousi pikkasen aktiivisemmin, ettei kaikki äänet tulis järestään myöhässä. Ja miten voi olla niin käsittämättömän vaikeaa soittaa LUJEMPAA?? Mä en edes tiedä, miten sen alttoviulun stemma kuuluis mennä, koska mä en koskaan kuule yhtään mitä se soittaa. Tää on ihan toivotonta. Leenakaan ei jaksa enää olla kovin kannustava ja innostava ja iloinen, koska silläkin alkaa mennä hermo. Me pystyttäis etenemään niin paljon nopeemmin, jos eräs henkilö vaan vähän joko korjaisi motivaatiotansa ja omistautumistansa, tai vahtoiehtoisesti jäis pois koko touhusta eikä enää pelleilis riippakivenä. Tuntuu turhauttavalta itse uhrata johonkin aikaa viikostansa (ja vielä kaiken lisäks perjantai-iltapäivästä), jos toinen ei viitsi.
Mikä siinä on niin vaikea käydä oma stemma kunnolla läpi, ettei tarttis uhrata yhteistunnista yli puolia yksityisopetukseen, ja varsinkin kun konsertoida pitäisi vasta VIIKON päästä?
En kestä.
Konsertin jälkeen on pakko kyllä puhua Leenalle tästä samasta asiasta kuin syksylläkin, koska mä en enää rupee tohon pelleilyyn. Vitjake.
Verenpaine jo valmiiksi korkealla kävin kotona pyörähtämässä ja syömässä, ennen kun suuntasin ennen RAXia kirkolle testaamaan biisit. Sepi tuli soittamaan kongaa, kuulosti heti paljon muikeemmalta 8) En edelleenkään ollut vakuuttunut Henkan valitsemista biiseistä, enkä olis allekirjoittanut niistä kaikkia, mutta annoin olla tällä kertaa. Enpähän ollu ite vastuussa, niin turha ruveta päällepäsmäriks.
Kamojen asettelu RAXiin olikin sitten haaste sinänsä, koska se on ehkä yks huonoimmista paikoista pitää mitään joukkotilaisuutta. Näköyhteys joka nurkkaan on melkein mahdoton saada, ja nytkin me sit oltiin vähän sillä tavalla että pojat oli toiseen suuntaan ja me tytöt toiseen suuntaan ja Sepi keskellä. Siinä välissä oli sellanen hieno pylväs, joka vähän katkas näköyhteyden, mutta ei auttanu. Meillä oli kaks kajaria eikä monitoreita ollenkaan, joten en usko, että yleisöön kuului mitenkään huippuhyvin ja se mitä kuului, oli tuskin erityisen miellyttävää. Se mitä omaa raakkumistani kuulin, niin lauloin välillä ihan mitä sattuu, mutta jotenkin olin jo niin uupunut, ettei huvittanut edes välittää. Aattelin varmaan, että kaikki on jo menetetty, ni antaa olla :D Mut loppuun asti vedettiin kuitenkin.
Maisa oli huippurohkee, kun se uskalsi tulla sinne, YKSIN, kun Hennikin oli leirillä ja Mikael teki oharit. Oon ylpee susta! Ja saitpahan ainakin ilmaisen ensimmäisen RAX-kokemuksen kaiken päällisiksi :DD
Oon vähän järkyttynyt: en jaksanu syödä vähäisen salaatin ja nachojen lisäks ku KAKS PIZZASLICEA (!) ja kaks mukia limppaa. Sen jälkeen olin jo ihan pulla ja viimisissä pizzanpalasissa mentiin jo niillä rajoilla, että tuleeko yrjö vaiko eikö. (Ei tullu.)
Mun mahalaukku on oikeesti pienentynyt. Tai sitten mun kasvu vaan on lopullisesti, totaalisen peruuttamattomasti pysähtynyt. Tai sit en vaan yksinkertaisesti liiku yhtään, niin en tarvi energiaakaan. En mä jaksa nykyään syödä yhtään niin paljon kuin ennen, kaikki annoskoot on pakko ollu pienentää, koska muuten ruokaa aina jää.
Hassua. Oon niin pitkään ollu ihan tuhoton syöppö, suuriruokainen.
Voi niitä aikoja, kun jaksoin vetää paketillisen Hiillos-makkaroita tai viis tortillaa yheltä istumalta. On todellisuus vähän muuttunut.
Minua nukuttaa.
torstai 19. helmikuuta 2009
Aivomöhnää IHQQ
Kuinka ihanan täydeltä päässäni tuntuukaan! Oon tyrskiny aivoja ulos koko päivän ja aluks pidin tukkimiehenkirjanpitoa käteen, että montako nenäliinaa käytän päivän aikana, mutta kyllästyin aika nopeeta. Mutta voin sanoo, että MONTA. Liikaa.
Nenää väsyttää jo kaikki tää niistäminen. Ja ärsyttävintä ja epäreiluinta tää on siks, että mulla oli nuha vasta kaks viikkoo sitten, vitja! Onko reilua, että kun sairastin ennen kaikkia muita, niin nyt saan uudelleen tämän sitten, kun nyt päätti iskeä päälle joku hervoton kamala sairasteluaalto? ("Kun on niin paljon kipua liikkeellä.." HAHA xD)
Nomut. Toivon lähinnä sitä, että nyt ainakin huomisen päivän selviäisin, niin sit viikonlopun voisin kyllä ihan sairastaakin, jos sitä multa vaaditaan. Saispahan ainakin olla ja tojottaa aivottomana ilman syyllisyyden tuntoa. Oih.
Mua vaivas koulussa ihan järjetön motivaationpuute ja olin kyllä ihan tosi lahna. Huomenna varmaan tuplasti pahempi - ja meillä on matikkaakin, saakeli, en niihinkään läksyihin jaksanu hirveesti panostaa - ja pitäs sinne RAXiinkin selvitä. Huuhhuh.
Menee pian hermo muuten, koska meidän konsertissa soittaminen ei onnistunut tänäänkään. Tää on ihan uskomatonta. Tänään esteeksi tuli meidän alttoviulistin sairastuminen kuumeeseen. Ja eihän sille tietenkään mitään voi, mutta miten voi olla näin vaikeeta yks konsertissa soitto! Toivotaan, että ens viikolla nappais. Muuten en ala.
Konsertin peruuntumisen takia pystyinkin menemään teoriatunnille, vaikka eka ajattelin, että lähen kotiin kun otti päähän. Jäin silti. Meillä oli kansanmusiikin teematunti ja sinne tuli sellanen partamies, joka soitti hanuria ja kaikenlaisia hilavitkuttimia ja sit me laulettiin ja soitettiin ja leikittiin aaltoja ja lintuja ja vaikka mitä lålleroo ;D Oli kyl ihan mukavaa verrattuna normi tuntiin, missä on vaikeuksia pysytellä hereillä. Enkä sitä paitsi olis muutenkaan ollu kirjottanu siitä konserttikäynnistä vielä u_u joten..
Oon viimein tavannut ihmisen, joka on varmaan vielä tunnevammasempi, -kylmempi, itsekeskeisempi, itsekkäämpi ja ihmisvihaajaisempi kuin minä. Ja se on jo aika hyvin se. (Ihan vaan tällasena välihuomautuksena.)
Mutta että jaksaisin aamulla nousta bussiin ja syömään ja pukemaan ja suihkuun ja ylipäätään nousta, niin voisimpa mennä NUKKUMAAN! Eihän se oo ees vielä kahtatoista, jos ehtisin ennen vuorokauden vaihtumista, vau..!
Nenää väsyttää jo kaikki tää niistäminen. Ja ärsyttävintä ja epäreiluinta tää on siks, että mulla oli nuha vasta kaks viikkoo sitten, vitja! Onko reilua, että kun sairastin ennen kaikkia muita, niin nyt saan uudelleen tämän sitten, kun nyt päätti iskeä päälle joku hervoton kamala sairasteluaalto? ("Kun on niin paljon kipua liikkeellä.." HAHA xD)
Nomut. Toivon lähinnä sitä, että nyt ainakin huomisen päivän selviäisin, niin sit viikonlopun voisin kyllä ihan sairastaakin, jos sitä multa vaaditaan. Saispahan ainakin olla ja tojottaa aivottomana ilman syyllisyyden tuntoa. Oih.
Mua vaivas koulussa ihan järjetön motivaationpuute ja olin kyllä ihan tosi lahna. Huomenna varmaan tuplasti pahempi - ja meillä on matikkaakin, saakeli, en niihinkään läksyihin jaksanu hirveesti panostaa - ja pitäs sinne RAXiinkin selvitä. Huuhhuh.
Menee pian hermo muuten, koska meidän konsertissa soittaminen ei onnistunut tänäänkään. Tää on ihan uskomatonta. Tänään esteeksi tuli meidän alttoviulistin sairastuminen kuumeeseen. Ja eihän sille tietenkään mitään voi, mutta miten voi olla näin vaikeeta yks konsertissa soitto! Toivotaan, että ens viikolla nappais. Muuten en ala.
Konsertin peruuntumisen takia pystyinkin menemään teoriatunnille, vaikka eka ajattelin, että lähen kotiin kun otti päähän. Jäin silti. Meillä oli kansanmusiikin teematunti ja sinne tuli sellanen partamies, joka soitti hanuria ja kaikenlaisia hilavitkuttimia ja sit me laulettiin ja soitettiin ja leikittiin aaltoja ja lintuja ja vaikka mitä lålleroo ;D Oli kyl ihan mukavaa verrattuna normi tuntiin, missä on vaikeuksia pysytellä hereillä. Enkä sitä paitsi olis muutenkaan ollu kirjottanu siitä konserttikäynnistä vielä u_u joten..
Oon viimein tavannut ihmisen, joka on varmaan vielä tunnevammasempi, -kylmempi, itsekeskeisempi, itsekkäämpi ja ihmisvihaajaisempi kuin minä. Ja se on jo aika hyvin se. (Ihan vaan tällasena välihuomautuksena.)
Mutta että jaksaisin aamulla nousta bussiin ja syömään ja pukemaan ja suihkuun ja ylipäätään nousta, niin voisimpa mennä NUKKUMAAN! Eihän se oo ees vielä kahtatoista, jos ehtisin ennen vuorokauden vaihtumista, vau..!
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Oppimisen alati laajeneva moniulotteinen kuvio
Tämä oli taas yksi niistä aamuista, millon olisi tehnyt niin paljon mieli jäädä makaamaan lämpimään sänkyyn ja unohtua sinne ja olla välittämättä eteenpäin jurraavasta arjesta ja sen imusta ja kaikesta. Mutta nousin kuitenkin (no ylläri, ei vissiin musta ois uskonu, että aamulla kouluun nousen..).
On IHAN pakko mainita, että tänään sitten vaihteeks, kun menin ajoissa pysäkille, niin se bussi päätti sitten tulla kunnolla myöhässä. Kysyn vaan, miksei se voinu tehä sitä eilen, jos kerta tänäänkin? Ei tässä maailmassa oo logikkaa, ainakaan yhden orvokin eduksi. Et nih.
Mutta jotain iloista tässäkin aamussa: koska bussi oli myöhässä, niin meidän bussin perässä tuli saman tien toinen bussi toisesta paikasta, ja kun kävelin sitä korttelisuoraa koululle, niin mun vierelle juoksi tanssiparini, joka oli noussut siitä jälkimmäisestä bussista! Se oli ihan hauskaa.
Pakko pistää vielä ylös meidän matikanopen oudot jutut tänään. Kysyin siltä neuvoa muutaman kerran tänään tunnilla (siis meillä ei ollu mein oikee ope, se on kipee), ja tunnin jälkeen se kysy että
H:"No, opitkos enemmän ku viime tunnilla?"
O: "Öö, no siis joo, kyllä" *aivotonta naurua*
O: "Onko se niinkun tavote vai oppia aina seuraavalla tunnilla enemmän ku edellisellä?"
H: "Totta kai. Tai siis, oppiminen on ikäänkuin ympyrä. Siinä on aina pieniä kohtia, mihin se oppiminen menee, ja sitä kautta se ympyrä aina laajenee. Ja seuraavalla kerralla, kun oppii lisää, se ympyrä on suurempi, joten oppimistakin pitää tapahtua enemmän."
O: "..."
H: "Tai itse asiassa se on sittenkin niin kuin pallo. Tai ennemminkin kuin jokin todella moniulotteinen kuvio, koska oppiminenkin on niin moniulotteinen ja -tasoinen prosessi."
O: "..joo. Kyllä, varmasti."
En muista enää kuollaksenikaan, miten se tarkkaan ottaen sano, mutta jotain tohon suuntaan ja tosi lennokasta ja ihan varottamatta joka tapauksessa : D LÅL
Tulin pyörähtämään kotona syömässä, ennen ku lähin kirkolle valkkaamaan biisejä Raxiin ja harkkaamaan. En kyllä allekirjoita ihan kaikkia valintoja (mutta Henkka halusi, niin en viittiny ruveta hankalaksi joka asiasta), mutta opin mä ainakin yhden uuden ja ihan kivankin biisin kaiken lisäks. Ärsyttää vaan lähinnä itteni, kun haluaisin niin osata laulaa paremmin. Miksei koskaan voi olla tyytyväinen? Mua joko turhauttaa a) se, että tuntuu, ettei mulla ole resursseja laulaa paremmin tai b) se, että tuntuu, etten osaa käyttää resursseja hyväkseni, vaikka niitä olisi. Riippuu vähän hetkestä, kummalta tuntuu. Haluan eroon tästä ääliömäisyydestä ja vaan laulaa. Saakeli.
Niin tosiaan: perjantaina on siis Rax-häppeninki, eli Vapis on vuokrannu Raxin illaks ja tarjoaa ilmasen ruuanmättäämisen siellä. Siinä on aluks lyhyt tilaisuus missä puhetta+musaa, ja sen jälkeen saapi syödä. Että jos sinä LUKIJA koet, että uskallat sanoa ovella olevasi Orvokin kaveri, niin tule ihmeessä paikalle Raxille klo 20 tänä perjantaina. Tiedossa ihan sairaan mahtavaasuperhyperüberhienoa musiikkia (jossa esim. mä oon mukana lål) ja 'hyvää' ruokaa. No mut, ainakin ilmasta. Paikkoja on joku 150 suunnilleen, että TERVETULLOO
Oisin ehtiny tänäänki kunnolla aikasin nukkumaan, mutta ylläri että jumahdin tähän. HAH.
En jaksanu matikanläksyjä tehä vielä perjantaiks (ois kyl kandenu,ku huomen vähän kiire päivä..) MUTTA äikän tekstitaidonharjotusvastauksen kirjotin! Olin ylpeä itestäni. Ikinä kirjottanu sitä niin nopeasti (ja niin vähällä ajatuksella). Tuli varmaan melkosta scheissea, mutta ainakin tein sen. Eikös se oo tärkeintä? (Ai eikö? No hö..)
Nyt hyvää yötä. Ja peukut pystyyn, huomenna on konsertti.
On IHAN pakko mainita, että tänään sitten vaihteeks, kun menin ajoissa pysäkille, niin se bussi päätti sitten tulla kunnolla myöhässä. Kysyn vaan, miksei se voinu tehä sitä eilen, jos kerta tänäänkin? Ei tässä maailmassa oo logikkaa, ainakaan yhden orvokin eduksi. Et nih.
Mutta jotain iloista tässäkin aamussa: koska bussi oli myöhässä, niin meidän bussin perässä tuli saman tien toinen bussi toisesta paikasta, ja kun kävelin sitä korttelisuoraa koululle, niin mun vierelle juoksi tanssiparini, joka oli noussut siitä jälkimmäisestä bussista! Se oli ihan hauskaa.
Pakko pistää vielä ylös meidän matikanopen oudot jutut tänään. Kysyin siltä neuvoa muutaman kerran tänään tunnilla (siis meillä ei ollu mein oikee ope, se on kipee), ja tunnin jälkeen se kysy että
H:"No, opitkos enemmän ku viime tunnilla?"
O: "Öö, no siis joo, kyllä" *aivotonta naurua*
O: "Onko se niinkun tavote vai oppia aina seuraavalla tunnilla enemmän ku edellisellä?"
H: "Totta kai. Tai siis, oppiminen on ikäänkuin ympyrä. Siinä on aina pieniä kohtia, mihin se oppiminen menee, ja sitä kautta se ympyrä aina laajenee. Ja seuraavalla kerralla, kun oppii lisää, se ympyrä on suurempi, joten oppimistakin pitää tapahtua enemmän."
O: "..."
H: "Tai itse asiassa se on sittenkin niin kuin pallo. Tai ennemminkin kuin jokin todella moniulotteinen kuvio, koska oppiminenkin on niin moniulotteinen ja -tasoinen prosessi."
O: "..joo. Kyllä, varmasti."
En muista enää kuollaksenikaan, miten se tarkkaan ottaen sano, mutta jotain tohon suuntaan ja tosi lennokasta ja ihan varottamatta joka tapauksessa : D LÅL
Tulin pyörähtämään kotona syömässä, ennen ku lähin kirkolle valkkaamaan biisejä Raxiin ja harkkaamaan. En kyllä allekirjoita ihan kaikkia valintoja (mutta Henkka halusi, niin en viittiny ruveta hankalaksi joka asiasta), mutta opin mä ainakin yhden uuden ja ihan kivankin biisin kaiken lisäks. Ärsyttää vaan lähinnä itteni, kun haluaisin niin osata laulaa paremmin. Miksei koskaan voi olla tyytyväinen? Mua joko turhauttaa a) se, että tuntuu, ettei mulla ole resursseja laulaa paremmin tai b) se, että tuntuu, etten osaa käyttää resursseja hyväkseni, vaikka niitä olisi. Riippuu vähän hetkestä, kummalta tuntuu. Haluan eroon tästä ääliömäisyydestä ja vaan laulaa. Saakeli.
Niin tosiaan: perjantaina on siis Rax-häppeninki, eli Vapis on vuokrannu Raxin illaks ja tarjoaa ilmasen ruuanmättäämisen siellä. Siinä on aluks lyhyt tilaisuus missä puhetta+musaa, ja sen jälkeen saapi syödä. Että jos sinä LUKIJA koet, että uskallat sanoa ovella olevasi Orvokin kaveri, niin tule ihmeessä paikalle Raxille klo 20 tänä perjantaina. Tiedossa ihan sairaan mahtavaasuperhyperüberhienoa musiikkia (jossa esim. mä oon mukana lål) ja 'hyvää' ruokaa. No mut, ainakin ilmasta. Paikkoja on joku 150 suunnilleen, että TERVETULLOO
Oisin ehtiny tänäänki kunnolla aikasin nukkumaan, mutta ylläri että jumahdin tähän. HAH.
En jaksanu matikanläksyjä tehä vielä perjantaiks (ois kyl kandenu,ku huomen vähän kiire päivä..) MUTTA äikän tekstitaidonharjotusvastauksen kirjotin! Olin ylpeä itestäni. Ikinä kirjottanu sitä niin nopeasti (ja niin vähällä ajatuksella). Tuli varmaan melkosta scheissea, mutta ainakin tein sen. Eikös se oo tärkeintä? (Ai eikö? No hö..)
Nyt hyvää yötä. Ja peukut pystyyn, huomenna on konsertti.
tiistai 17. helmikuuta 2009
Wise man once said
Tänään oli taas joku intuitiopäivä.
Eka tsekkasin mittarista että ulkona on KYLMÄÄ, joten en mee turhaan liian aikasin odottamaan bussia. Koska sitä tosissaan saa aina odottaa.
No, istuin sit eteisessä ja tuijotin kännykkää, ja sit kun se oli sopivan paljon ni riensin pysäkille. Ja seisoin. Ja ODOTIN.
Ja voi rumasanarumasanaRUMASANA, just sitten tänä aamuna se vitjan bussi oli päättänyt tulla sitten tavoistaan poiketen liian aikasin, ja ootin sitä yli kymppiminsan turhaan, PAKKASESSA. Sitten oli pakko myöntää taktikoimiseni kuseminen ja kävellä alemmalle pysäkille oottamaan toista bussia.
Siinä vaiheessa oli korvat jo ihan oikeesti jäässä. Ja NENÄ. Nenää ei sovi unohtaa!
Intuitiota tässä oli se, ettei kuitenkaan haitannut, vaikka myöhästyin koulusta KOSKA opettajaa ei ollut. Se oli varmaan kipee. Niin kun moni moni muukin tänään. Riikallekin olin pistäny viestiä että myöhästyn vähän (en jaksanu kirjottaa sitä epsanjaks, ku en ois varmaan osannu, varsinkaan kohmeilla sormilla), mutta meni vähän hukkaan se kun Riikka oli kipee ja siten poissa :D HAH HAH
Ainut päivä tällä viikolla, ettei ollu mihkään meno. Ja mihin oon tuhlannu sen? Koneella istumiseen tietenkin. Huoh. No mutta se minulle suotakoon o_o Tarkotus oli vaan kirjotaa YKS kunnollinen sähköposti, mutta oli niin vaikee päästä alkuun, että piti tehä muuta välillä. Esim lukee yks sarjis lopppuun. Oh, se oli hyvä.
Luin myös toisen sarjiksen loppuun (ihan kirjoina), mut se ei ollu niin hyvä. Olin vähän pettyny, koska se oli kuulemma Mirkun kaverin lempparisarjis. Musta se ei ollu erityisen onnistunut, vaikka idea kyllä oli. (Kyse on siis sarjasta the Invisibles.) Tuntu, että se yritti olla liian nokkela, liian näppärä, liian taiteellinen tekemällä itsestään turhan monimutkaisen - ja sori, mut ei toiminu. Se jotenkin kaatu siihen omaan sekavuuteensa.
No mut joo. Tänään oon vaan tilestäny. Eilinen koko illan kestänyt läksyjen pakertaminen tais ottaa tilinsä - tänään ei taas yhtään huvittas tai jaksas. Vaikka hei, nukuin kaheksan tuntia!
!
Siis MINÄ!
Joten pitäs kai jaksaa u_u hmh
Aiheeseen liittyen: tänään mulle selitettiin (nimeltämainitsematon henkilö), että oon kuulemma "toisenlaisen olonen kun muut tytöt kouluhommissa" En tajunnu mitä sen ois pitäny tarkottaa. Se siis yritti selittää:
"siisku
oot viisas
muut tytöt ei
taiku..
en osaa selittää
ehkä
on kaikki viisaita
mutta oot eri tavalla
osaat perustella
osaa muutki siis
mutta meinaan nyt sellasia joita tunnen
vaikka emmä sua kyllä tunne
--
orvokki
oot tosi ärsyttävä :D
--
kukaan muu ei oo tollanen
ärsyttävä :D"
Eli ympäri mennään, yhteen tullaan :D Varsinkaan, kun ei perustelutaito ole synonyymi viisauden kanssa. Ja mitä viisaus edes tarkottaa? En oo ikinä kokenu viisauden viitan lepäävän harteillani, VARSINKAAN missään koulujutuissa. Tuntuu, ettei niissä edes vaadita viisautta. Älykkyys on ehkä eri asia, mutta ilman sen suurempaa älykkyyttäkin voi pärjätä tosi pitkälle.
Joonas sano joskus hyvin, kun kysyin että mitä eroa on älykkyydellä ja viisaudella, että älykkyys on synnynnäistä ja viisaus tulee iän myötä. Ainakin muistelisin, että ne oli noin päin.. Eiks se oo loogisempi just noin?
No kuitenkin. Se oli musta hyvin sanottu.
En usko, että todellista viisautta voi todellakaan mitata jossain kouluun liittyvässä. Enkä usko sitäkään, että se edes kovin monelle suodaan. Monet ihmiset tosin kuvittelee olevansa tosi viisaita, mutta se taas korostaa sitä, miten vajavaisia ne tiedossaan on. En usko, että viisas ajattelee olevansa viisas. Se vaan ymmärtää ja tietää jotkut asiat paremmin kuin toiset. Mutta asioita, jotka ovat vielä ymmärtämyksen yläpuolella, on kuitenkin paljon.
Ja järkikin tuntuu olevan jotenkin yliarvostettua. Kaikki ihmiset, jotka tuntuu valehtelematta keskimääräistä tyhmemmiltä, tuntuvat olevat myös keskimääräistä onnellisempia ja tasapainoisempia.
Onko se sitten yksinkertaisesti vaan niin, että tieto/tietämys/järki/viisaus/jokuvastaava lisää tuskaa?
Eka tsekkasin mittarista että ulkona on KYLMÄÄ, joten en mee turhaan liian aikasin odottamaan bussia. Koska sitä tosissaan saa aina odottaa.
No, istuin sit eteisessä ja tuijotin kännykkää, ja sit kun se oli sopivan paljon ni riensin pysäkille. Ja seisoin. Ja ODOTIN.
Ja voi rumasanarumasanaRUMASANA, just sitten tänä aamuna se vitjan bussi oli päättänyt tulla sitten tavoistaan poiketen liian aikasin, ja ootin sitä yli kymppiminsan turhaan, PAKKASESSA. Sitten oli pakko myöntää taktikoimiseni kuseminen ja kävellä alemmalle pysäkille oottamaan toista bussia.
Siinä vaiheessa oli korvat jo ihan oikeesti jäässä. Ja NENÄ. Nenää ei sovi unohtaa!
Intuitiota tässä oli se, ettei kuitenkaan haitannut, vaikka myöhästyin koulusta KOSKA opettajaa ei ollut. Se oli varmaan kipee. Niin kun moni moni muukin tänään. Riikallekin olin pistäny viestiä että myöhästyn vähän (en jaksanu kirjottaa sitä epsanjaks, ku en ois varmaan osannu, varsinkaan kohmeilla sormilla), mutta meni vähän hukkaan se kun Riikka oli kipee ja siten poissa :D HAH HAH
Ainut päivä tällä viikolla, ettei ollu mihkään meno. Ja mihin oon tuhlannu sen? Koneella istumiseen tietenkin. Huoh. No mutta se minulle suotakoon o_o Tarkotus oli vaan kirjotaa YKS kunnollinen sähköposti, mutta oli niin vaikee päästä alkuun, että piti tehä muuta välillä. Esim lukee yks sarjis lopppuun. Oh, se oli hyvä.
Luin myös toisen sarjiksen loppuun (ihan kirjoina), mut se ei ollu niin hyvä. Olin vähän pettyny, koska se oli kuulemma Mirkun kaverin lempparisarjis. Musta se ei ollu erityisen onnistunut, vaikka idea kyllä oli. (Kyse on siis sarjasta the Invisibles.) Tuntu, että se yritti olla liian nokkela, liian näppärä, liian taiteellinen tekemällä itsestään turhan monimutkaisen - ja sori, mut ei toiminu. Se jotenkin kaatu siihen omaan sekavuuteensa.
No mut joo. Tänään oon vaan tilestäny. Eilinen koko illan kestänyt läksyjen pakertaminen tais ottaa tilinsä - tänään ei taas yhtään huvittas tai jaksas. Vaikka hei, nukuin kaheksan tuntia!
!
Siis MINÄ!
Joten pitäs kai jaksaa u_u hmh
Aiheeseen liittyen: tänään mulle selitettiin (nimeltämainitsematon henkilö), että oon kuulemma "toisenlaisen olonen kun muut tytöt kouluhommissa" En tajunnu mitä sen ois pitäny tarkottaa. Se siis yritti selittää:
"siisku
oot viisas
muut tytöt ei
taiku..
en osaa selittää
ehkä
on kaikki viisaita
mutta oot eri tavalla
osaat perustella
osaa muutki siis
mutta meinaan nyt sellasia joita tunnen
vaikka emmä sua kyllä tunne
--
orvokki
oot tosi ärsyttävä :D
--
kukaan muu ei oo tollanen
ärsyttävä :D"
Eli ympäri mennään, yhteen tullaan :D Varsinkaan, kun ei perustelutaito ole synonyymi viisauden kanssa. Ja mitä viisaus edes tarkottaa? En oo ikinä kokenu viisauden viitan lepäävän harteillani, VARSINKAAN missään koulujutuissa. Tuntuu, ettei niissä edes vaadita viisautta. Älykkyys on ehkä eri asia, mutta ilman sen suurempaa älykkyyttäkin voi pärjätä tosi pitkälle.
Joonas sano joskus hyvin, kun kysyin että mitä eroa on älykkyydellä ja viisaudella, että älykkyys on synnynnäistä ja viisaus tulee iän myötä. Ainakin muistelisin, että ne oli noin päin.. Eiks se oo loogisempi just noin?
No kuitenkin. Se oli musta hyvin sanottu.
En usko, että todellista viisautta voi todellakaan mitata jossain kouluun liittyvässä. Enkä usko sitäkään, että se edes kovin monelle suodaan. Monet ihmiset tosin kuvittelee olevansa tosi viisaita, mutta se taas korostaa sitä, miten vajavaisia ne tiedossaan on. En usko, että viisas ajattelee olevansa viisas. Se vaan ymmärtää ja tietää jotkut asiat paremmin kuin toiset. Mutta asioita, jotka ovat vielä ymmärtämyksen yläpuolella, on kuitenkin paljon.
Ja järkikin tuntuu olevan jotenkin yliarvostettua. Kaikki ihmiset, jotka tuntuu valehtelematta keskimääräistä tyhmemmiltä, tuntuvat olevat myös keskimääräistä onnellisempia ja tasapainoisempia.
Onko se sitten yksinkertaisesti vaan niin, että tieto/tietämys/järki/viisaus/jokuvastaava lisää tuskaa?
maanantai 16. helmikuuta 2009
Saksalaista matikkaMarenkia
Sehän kiristyi ihan kunnon pakkaseksi! Vau! Kipristi oikeestikkin jo vähän nenän päästä, kun kusetin Neekkua illalla. Harhailtiin pimeällä jäällä ja siellä ei oikeesti nähny kyllä yhtään eteensä, ja aattelin koko ajan että kohta astun johonkin pilkkireikään ja se on menoa sitten (vaikka tuskin, kun pakkanenkin oli niin kova). Mut sitä aina aattelee kaikkee pimeessä yksin (vielä pahemmin ilman lemmikkiä). Kuten esim eilen kun olin lukenut netissä ihan tosi hyvän sarjiksen, joka kertoi aina kerrallaan yhden tarinan, missä aina joku kuoli ja joutu sellaselle portille, minne murhatut tai muuten vaan 'vahingossa' kuolleet joutuu. Sitten ne jampat sai valita kolmesta vaihtoehdosta:
1) hyväksyä oma kuolemansa ja jatkaa matkaa taivaaseen
2) kieltää oma kuolemansa ja mennä takasin maan päälle sieluna
3) kummitella ja tappaa yksi ihminen, jonka jälkeen mennä helvettiin
Kuulostaa ehkä lållerolta kirjotettuna, mutta illalla yksin luettuani oli aika villi fiilis sammutella valot joka paikasta ja mennä rappusia yläkertaan (ja sitten tulla kaiken lisäks vielä takasin alakertaan tarkistamaan lukkari, ja sit uudestaan yläkertaan. brrrr..). Koko ajan sellanen fiilis, että nyt joku käsi laskeutuu olkapäälle ja plaaplaaplöö.
TÄN takia en tykkää kauhuleffoista :D Muistan, kun katoin joskus vähän liian pienenä Battle Royalin (joka ei kyllä ole kauhua, mutta rankka kuitenkin), ja se jäi mieleen melkoisen pitkäks aikaa. En yleensä tykkää sellasista, mut se oli kyl hyvä leffa.
Mutta tosiaan. Eilen ei huvittanu tehdä kouluhommia, ei sitten YHTÄÄN, ja voin kertoo, etten edes avannut kirjoja koko v-loppuna. HAH HAH. (vaikka mitä nauran, kun omalle naamallenihan mä paskat siinä heitän LÅL) Ja kun tarkistin sen lukkarin ennen nukkumaanmenoa ja totesin että oho, huomen(=tänään) on matikkaa, niin HUPS. Selvästi oli kuitenkin joku intuitio mukana siinä läksyjentekemättömyydessäkin, KOSKA meillä oli tänään matikassa sijainen - ja oli muuten avuton ja parka. Ei järkee. Toivottavasti Matilainen on keskiviikkona takasin, tai itken, kun en tajua mitään.
Otin tosin heti takasin ton eilisen laiskuuden, ja tänään tein oikeesti ihan simona läksyjä. Tein nekin aineet, joita ei huomenna ees oo, ja vielä ajatuksen kanssa ja huolellisesti kuin mallioppilas konsanaan! Tosin matikkaa en jaksanu laskea, kun ei siitä tullut läksyjä (eka kerta vissiin lukion aikana melkein..), vaikka oli kyllä tarkotus, koska en tajunnut tunnilla mitään. Mutta se on vähän sellanen juttu, etten mä niitä äxiä ja yitä ja äxnollia ja yynollia ja käänteisfunktioita ja niiden derivaattoja tajua, jos en keskity. Ja harvemmin jaksan keskittyä. Ei oikein mene yksiin tää..
Meille tuli tänään saksalainen Saksasta Vertille kylään: Mareike. Vähän niinku Marenki. Ne näyttää kaikki aina ihan samanalaisilta. Kirpun ja munkin saksalaisessa oli sillon aikoinaan jotain samaa, ja toi menee ihan samaan luokkaan. On se kumma. Ei kai me suomalaiset nyt voida niin samoilta näyttää keskenämme, jos mennään ulkomaille?
Sain kuningasajatuksen ja kysyin et tykkääkö se sarjiksista ja esittelin, että mulla on enkunkielisiä jos sillä on tylsää ja kiinnostaa. Haha :D Se oli ihan vilpittömästi sillein "Oh, thank you thank you". Olen enkeli, enkö.
Kaikki on täällä ihan omituisia, kun ne osaa mennä niin aikasin nukkumaan aina välillä. Ehkä munkin pitäis parantaa tapani tässä asiassa, eikä aina hillua yömyöhään hereillä.
Ei kiinnostais kyllä mennä kouluun huomenna. Tänäänkään ei ois kiinnostanu. Aattelin jo vakavasti jäädä nukkumaan ja skipata äikäntunnin, mutta vastuuntuntoisuus vei voiton. Alko tosin kaduttaa jo heti busissa, kun mun vieressä seisova tyttö kuunteli sikakovalla sitä samaa paskaa mitä se Dj soitti niillä saakelin Wanhojen jatkoilla. Meinasin vetää jo herneet nenään. Mutten sit jaksanu, kun olin jotenkin vähän turta.
Se oli kyllä ironista. Huh huh.
(PS: Miks oon ruvennu kiroilemaan niin paljon/käyttämään hirmu rumaa kieltä? Kertooko se sanavaraston supistumisesta ja kankeutumisesta? Aika mautonta)
1) hyväksyä oma kuolemansa ja jatkaa matkaa taivaaseen
2) kieltää oma kuolemansa ja mennä takasin maan päälle sieluna
3) kummitella ja tappaa yksi ihminen, jonka jälkeen mennä helvettiin
Kuulostaa ehkä lållerolta kirjotettuna, mutta illalla yksin luettuani oli aika villi fiilis sammutella valot joka paikasta ja mennä rappusia yläkertaan (ja sitten tulla kaiken lisäks vielä takasin alakertaan tarkistamaan lukkari, ja sit uudestaan yläkertaan. brrrr..). Koko ajan sellanen fiilis, että nyt joku käsi laskeutuu olkapäälle ja plaaplaaplöö.
TÄN takia en tykkää kauhuleffoista :D Muistan, kun katoin joskus vähän liian pienenä Battle Royalin (joka ei kyllä ole kauhua, mutta rankka kuitenkin), ja se jäi mieleen melkoisen pitkäks aikaa. En yleensä tykkää sellasista, mut se oli kyl hyvä leffa.
Mutta tosiaan. Eilen ei huvittanu tehdä kouluhommia, ei sitten YHTÄÄN, ja voin kertoo, etten edes avannut kirjoja koko v-loppuna. HAH HAH. (vaikka mitä nauran, kun omalle naamallenihan mä paskat siinä heitän LÅL) Ja kun tarkistin sen lukkarin ennen nukkumaanmenoa ja totesin että oho, huomen(=tänään) on matikkaa, niin HUPS. Selvästi oli kuitenkin joku intuitio mukana siinä läksyjentekemättömyydessäkin, KOSKA meillä oli tänään matikassa sijainen - ja oli muuten avuton ja parka. Ei järkee. Toivottavasti Matilainen on keskiviikkona takasin, tai itken, kun en tajua mitään.
Otin tosin heti takasin ton eilisen laiskuuden, ja tänään tein oikeesti ihan simona läksyjä. Tein nekin aineet, joita ei huomenna ees oo, ja vielä ajatuksen kanssa ja huolellisesti kuin mallioppilas konsanaan! Tosin matikkaa en jaksanu laskea, kun ei siitä tullut läksyjä (eka kerta vissiin lukion aikana melkein..), vaikka oli kyllä tarkotus, koska en tajunnut tunnilla mitään. Mutta se on vähän sellanen juttu, etten mä niitä äxiä ja yitä ja äxnollia ja yynollia ja käänteisfunktioita ja niiden derivaattoja tajua, jos en keskity. Ja harvemmin jaksan keskittyä. Ei oikein mene yksiin tää..
Meille tuli tänään saksalainen Saksasta Vertille kylään: Mareike. Vähän niinku Marenki. Ne näyttää kaikki aina ihan samanalaisilta. Kirpun ja munkin saksalaisessa oli sillon aikoinaan jotain samaa, ja toi menee ihan samaan luokkaan. On se kumma. Ei kai me suomalaiset nyt voida niin samoilta näyttää keskenämme, jos mennään ulkomaille?
Sain kuningasajatuksen ja kysyin et tykkääkö se sarjiksista ja esittelin, että mulla on enkunkielisiä jos sillä on tylsää ja kiinnostaa. Haha :D Se oli ihan vilpittömästi sillein "Oh, thank you thank you". Olen enkeli, enkö.
Kaikki on täällä ihan omituisia, kun ne osaa mennä niin aikasin nukkumaan aina välillä. Ehkä munkin pitäis parantaa tapani tässä asiassa, eikä aina hillua yömyöhään hereillä.
Ei kiinnostais kyllä mennä kouluun huomenna. Tänäänkään ei ois kiinnostanu. Aattelin jo vakavasti jäädä nukkumaan ja skipata äikäntunnin, mutta vastuuntuntoisuus vei voiton. Alko tosin kaduttaa jo heti busissa, kun mun vieressä seisova tyttö kuunteli sikakovalla sitä samaa paskaa mitä se Dj soitti niillä saakelin Wanhojen jatkoilla. Meinasin vetää jo herneet nenään. Mutten sit jaksanu, kun olin jotenkin vähän turta.
Se oli kyllä ironista. Huh huh.
(PS: Miks oon ruvennu kiroilemaan niin paljon/käyttämään hirmu rumaa kieltä? Kertooko se sanavaraston supistumisesta ja kankeutumisesta? Aika mautonta)
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Wannnha ja raihnainen
Huuh, mikä löysä sunnuntaiolo. En oo jaksanu pestä vielä edes hampaita (YÖK) saati vaihtaa yöpukua pois. On niin paljon kirjotettavaa ja purettavaa, etten oo jaksanu missään vaiheessa alottaa ja nyt sitten yritän, mutta tuskin muistan enää kaikkea. Se on aina sen hinta, kun ei oo heti kirjottamassa ylös.
No mutta siis:
Perjantaiaamuna ajattelin herätä kunnolla ajoissa, että sais tehdä rauhassa kaiken, eikä tarvis panikoida. Vissiinkö. Loppujen lopuks en kuitenkaan ehtiny kuulemaan Wanhojen aamunavausta, koska ehin koululle vasta pikkasen ennen kymmentä, mutta ei siinä varmaan mitään ihmeellistä ollu.
Aamulla häsläsin alusvaatteissa ja kylpytakissa ees takas ylä- ja alakertaa ja yritin saada meikattua. Muuten osasin olla itsenäinen, mutta Mirkku autto luomiväreissä. Tuli melkosen tujut rajaukset, mutta kerrankos sitä. Hiukset suihkutettiin niin täyteen lakkaa, että ne oli loppujen lopuks vaan sellaset lakkaklöntit - eipähän tarvinnu koko päivänä korjata suortuvien paikkaa tai lisätä tappomyrkkyä :D Sit jouduin pistämään korvaan sen spiraalin (joka oli oikeesti hiuksiin tarkotettu), ja olin yllättyny, että ihmiset huomas sen.
Oli ihQa, kun ei tarvinnu lähteä aamulla mihkään ennen ku meni kouluun - meikkaajalle tai kampaajalle tai jonnekki - koska en ois varmaan kyenny. Oli muutenkin niin sairaan hehkee olo, että tuntu kaunistautuminen vähän toivottomalta. Loppujen lopuks musta muovautu Suvin pikkusiskon mukaan "keiju" LÅL
Onnistuin tekemään haavankin peukaloon ja sotkemaan valkosen juhlalaukun sillä, niin äippä joutu heti puhistamaan. Kiireessä oli ihan mahdoton yrittää ajatella, että mitä kaikkee tarvii mukaan, ja koko ajan tuntu siltä, että jotain jää. Loppujen lopuks kuitenkin onnistuin hyppäämään hameeseen (ja äippä kiristi sen supertiukalle, ettei solmu heti löystyis) ja päästiin Mirkun kanssa lähtemään.
Tältä Kirpun vuoden vanha luomus näytti takaa päin:
Käytiin akvaariossa ottamassa muutamia kuvia sellasta varta vasten Wanhoja varten tehtyä taustaa vasten, ja sitten roudasin muutamia nuottitelineitä saliin. Akustiseen kitaraan ei ollu oikeenlaista piuhaa, joten sitä ei saatu kytkettyä; en tiedä kuuluko se ollenkaan basson, koskettimien ja laulun alta, mutta meni jo. Ehittiin kokeilla vähän niitä biisejä, ennen ku porukka piti laskea saliin.
Antti piti lyhyehkön juhlapuheen (mulle ei ees riittäny sitä juomaa, sain vaan vissyä millä kilistellä :( ) ja sen jälkeen soitettiin Armi. Yhessä kohassa lauloin väärät sanat, mutta en mä tiedä, kuunteliko kukaan niin tarkkaan, että sen ois joku huomannu. Sen jälkeen vedettiin Abbaa. Toisaalta oli ihan miellyttävä olla ilman rillejä, niin ei tarvinnu katella ihmisten ilmeitä (koska ei nähnyt niitä kunnolla).
Meidän liikkasali ei vaan oo ihan optimaalisin paikka äänentoistollisesti. Kajari oli ihan mun korvan takana ja mun laulu kuulu siitä ihan sairaan kovalla. Oli vaikee tietää, miten laulaa, kun se kuulu itelleen niin rujosti. Siks oli hirmu hankala tietää, miten suhtautua sitten kommentteihin, koska en mä tienny miltä se sinne saliin oli kuulostanu. Positiivista palautetta tuli (ja kyllä ihmiset taputti), mutta Mikael oli paras, kun se sano että 2/3 meni nuotilleen. En kyllä usko, varmasti kuitenkin ennemmin 3/4 ainakin, mutta sitä en epäile, etteikö olis vähän falskannu. Toisaalta en voi tietää, miten tarkka sävelkorva sillä on, joten ei voi ihan supertosissaan sen kommenttia ottaa. Mut nojaa. Itelle jäi vähän sellanen tyytymätön/neutraaliolo, koska tiesin, että olisin voinu laulaa paremminkin. Mut oli ihan mukavaa. En edes jännittäny, eikä ollu yhtään kylmä (!) OUTOO
(Tää on perCstä, ei lähe yhtään tää kirjottaminen. Ajatus ei kulje, kun noi häslää tossa ton wokin kanssa ja Vera koko ajan valittaa ja inisee, vaikka ylläri että joku meidän perheestä valittaa.HAH!)
En ollu syöny aamupalaks muuta ku jogurtin ja teetä, ja vaikka koko ajan oli sellanen olo, että on nälkä, ei silti tehny mieli syödä siitä buffetista kovin paljoa. Ihmiset otti musta vaan syöntikuvia (kiva kiitti, ne kun on aina niin kauniita =).
Sit siirryttiin Konsalle, jossa kaikki oli ihan pihalla kummalle puolelle niiden pitää mennä ja millä paikalla kukakin on ja plaaplaa. Oli kivaa, kun ei tarvinu tanssia heti ykkösvuorossa, pysty oottelemaan rauhassa ja kattelemaan. Kaikki näytti ihan haudanvakavilta ja paniikissa olevilta, melkein nauratti kun tanssiminen oli niin totista :D
Mutta yllättävän rentoa oli. Just ennen kun lähettiin vetämään sottiisia tanssien valohallin keskelle, oli ihan tosi epätodellinen olo. Oli jotenkin hassua ajatella, että tätä varten harjoteltiin monta kuukautta liikkasalissa näitä tansseja, ja tätä varten tytöt on panikoinu ja ahdistellu, ja nyt se hetki oli käsillä ja sen jälkeen ohi. Se oli kummaa.
Tanssit meni kuitenkin tosi hyvin. Konsalla tuli mokailtua luonnollisesti eniten, mut ei mitään hirmu näkyvää. Joka tanssi meni aina edelliskertaa paremmin ja vanhemmille tanssittaessa oli jo jotenkin omalla tavallaan väsyny, mutta kuitenkin ilonen ja rento olo. Haha, Mikaelin äiti oli sanonu et me koko ajan naurettiin ja juteltiin, ku tanssittiin. Se ja Riikka taas oli ollu kovin vakavia. Ehkä mä oon vaan niin lållero, etten osaa olla kunnolla ja arvokkaasti u_u
Ei tippunu kengät kertaakaan, en kompastunu hameeseen kertaakaan, jnejne. Ihan onnistunut suoritus siis.
Dansaamisen jälkeen mentiin Fransmanniin syömähän (menin yhteisbussilla, jossa istuin Jennan vieressä, ja joka koko ajan laulo "See you later, alligator, pa paada dam" lål :D) ja ruoka oli ihan hyvää. Ja sain teen periaatteessa ilmaseks, koska se ei laskuttanu mua siitä erikseen, vaikka kysyin, haha. Sit kävelin puiston poikki korkkareissa ihan sairaan hitaasti ja vaivalloisesti Isä Camilloon, missä porukat oli syömässä ja join toisenkin teen. Kun viimein selvisin kotiin, en ehtiny muuta ku vaihtaa mustan mekon toiseen mustaan mekkoon (lyhyempään) ja sukkikset ja laukun. Sit ootin kyytiä, jolla mentiin Nooralle ennen Rauhalahtee.
Olis vaan kuitenkin pitäny luottaa omaan intuitioon, ja olla ostamatta sitä lippua. Sinne meni 18€. Ja siis, oli siellä jatkoilla ihan kivaa, mutta olin vähän pettynyt kuitenkin. Heti kun päästiin perille sinne ja M halus ekana mennä vessaan, oli joka puolella ihan tuubassa olevia tepejä. Vessaan oli törkee jono, yhessä lavuaarissa oli ryynit, ja ihmiset ohitteli ja tunki vessaan 2-3 ihmistä yhtä aikaa. Paras oli kun yhen kopin alta vieri huulikiilto ja vähän ajan päästä perässä tuli punakyntinen käsi, joka etti sitä siitä lattialta. Kaiken sen melun keskellä se jotenkin tiivisti koko tilanteen absurdiuden ;D
Mutta selvittiin vessasta ja mentiin sinne ite salin puolella, missä oli simona porukkaa ja tanssilattia lainehti ja Dj soitti paskaa musiikkia. Olin varmaan viis ekaa minuuttia vaan silmät selällään ja mietin, miten oon joutunu tänne. Meinas iskee epätoivo.
Mut kyl se sit helpotti. Tai sit turruin siihen.
Lord Est ei ollukkaan räppiä vaan REGGAETA ja se oli varmaan illan ainut iloinen yllätys (vaikka se olikin aika mitäänsanomaton, mutta kuitenki). Sen tahissa oli oikeesti ihan kiva tanssiakin, paitsi siinä vaiheessa kun oli ihan liian ahasta ja lähellä kaks ääliötä sytytti tupakat ja pelkäsin, että kohta on olkapäässä kaunis pyöreä rinkula ja yks tyyppi alko siinä vieressä kaatuilemaan, kun muut tyrkki sitä. Ja kun lordein lopetti ja Dj alko taas soittamaan kamalaa kakkaa, niin mun dansadansainto kuoli.
(Tehtiin äsken sekasikiöwokkia, johon äiti halus laittaa esim omenaa, viinirypäleitä ja lehtiselleriä u_u Ihme kyllä se oli ihan ok hyvää, vaikka ne viinirypäleet näytti tosi rumilta)
Onneks tanssiparini tuli jossain vaiheessa pitämään mulle seuraa, kun M viihty tanssilattialla vähän liiankin hyvin ja H ravas anniskelualueella. Sit istuttiin siinä ja kateltiin kun ihmiset joras ja se selitti Galeinoksen ihanuutta (lääkiksen pääsykoekirja, voi luoja..) ja jotkut randomit tuli selittämään sille aina vähän väliä jotain ja mä selitin välillä Faceksesta ja välillä siitä, ettei kuppikoko yksin kerro rinnan kokoa, koska ympärysmitta korreloi sitä ja jotain sellasta. Tässä esim yks random:
R: "No moi! Mikaelko se vaan täällä iskee naisia!"
Mi: "No ehe" *myrkyllisesti*
O: "Sori, mut ei se kyllä MUA oo iskeny"
R: "Aijaa. Ahaa, sä siis oot iskeny sen!"
O: "HAHHHAH, no juuri näin"
R: "Ootko muuten nähny yhtä valkopaitasta tyyppiä?"
Mi: "..joo. Oon mä. Tääl on niitä aika paljon."
R: "Niin siis sellasta yhtä jätkää"
jnejne.
Jossain vaiheessa alko jo kyllästyttää, ja sit kaiken lisäks M vielä kihahti mulle tuulikaapissa, kun oltiin lähössä. Aattelin jo, että soitan oman kyydin, kun on niin vaikeeta. Mutta elämä on.
Seuraavana aamuna se tosin pyys anteeks, ja en tie miks, mut oli jotenkin ihan sellanen.. hauras olo, ja aloin itkemään. Sit myöhemmin päivällä aloin taas itkemään, kun meillä oli äipän kanssa banaaniriita. Voi luoja itteeni. Mut joskus on vaan sellanen olo, että kaikki itkettää, kun on niin herkkänä. Öhm.
Eilinen päivä tuntu muutenkin sellaselta tyhjänpäiväiseltä, turhanpäiväiseltä, turralta. Olin jotenkin jossain horroksessa koko ajan ja otin tavallista enemmän hermoon meidän talon ihmisistä - ne puhuu aina samoista asioista, aina ihan samat jutut, en jaksa kuuunneelllaaaaaaaaaaaflhvkjnvöiohaqegmn,fmjöivoahgoijqafkljbae
Ja illalla piti olla kaveriporukalla, mutta H oli väsy/pipi, niin se jäi sitten tekemättä. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, kun olin vähän muissa maailmoissa, enkä jaksanu kunnolla innostua mistään, vaikka oli ystävänpäivä (toivottavasti te olitte ihanampia..)! En menny ees n-iltaan, koska olin alunperin aatellu olla H+M:n kanssa, mut vaikka hommat meni puihin ni ei sit muutenkaan huvittanu, vaikka Minttukin kyseli tulemaan. Oon vähän tylsimysylsimys. Ja venkslasin koko illan wanhojenvideoiden kanssa, kun yritin saada ne ladattua kaltsuun ja tänään facebookiin, huoh.. Kaltsu raiskas ne ihan rakeisiks ja tökkiviks, mut onneks naamakirja näyttää vähän laadukkaampana. Meinas kyl mennä hermo.
Tänään oli ihan superhyvä ilmakin, kun pissitin Neekun nopeesti, mut olin jotenkin niin patti otassa, ettei huvittanu lähtee ees jäälle kävelemään. Kaikki vaan ärsytti. Nerakin ärsytti, kun se oli niin energinen (kun iskä rikko sen jalkansa, eikä oo päässy enää luistelemaan sen kanssa). Ja nyt ärsyttää, kun pitäs ruveta tekemään läksyjä ja hyi ja en halua ja tänään piti soittaa yhelle naiselle eikä se vastannu ja inhoon muutenkin soittaa tuntemattomille ihmisille ja inhoon järkätä asioita ja olla niistä vastuussa ja inhoon sitä kun koko ajan sykkii takaraivossa kaikki asiat, joista on huoli ja joita ei vaan voi olla ajattelematta ja ärsyttää kun en jaksa ees kirjottaa kunnolla ja käyttää pisteitä ja pilkkuja mutta kun on niin kiva ketjuttaa ja-konjunktiolla lauseita ja AAAAAAARHRHR
Huoh. Pitäs vähän kyllä ees yrittää yrittää.
(Kohta mennyt rikki taas jo 1400, en jaksa kyllä ymmärtää ja lakata ihmettelemästä, miten ihmiset jaksaa käydä lukemassa tällasta ihme soopaa ja vuodatusta, johon kirjottaja ei ees jaksa keskittyä)
Mietin yks päivä, että aika karua, kun niin moni tuttu käy lukemassa tätä, kun nyt ei voi kirjottaa niistä ihan mitä sattuu. (Oon Sherlock u_u..) Ja hassua, kun oon jaksanu pitää tätä jo melkein kaks kuukautta. Ei ois nimittäin ollu ihme, vaikka olisinkin jaksanu jonku muutaman viikon, ja sitten tää ois vaan kuollu.
Oon mä siis onnistunu ainakin jossain asiassa. Siistiä.
Btw, iskän jalka on muuten vähän jopa musta. Se ei suostunu menemään eilen röntgeniin tai ylipäätään KYSsiin, kun se pelkää lääkäreitä vaikka ite on sellanen, mutta huomenna sen on kai pakko. Ihme tyyppi. Se ei käyny kahteenkymmeneen vuoteen hammaslääkärissäkään. Fobikko :D
Nyt on taas sellanen olo, etten haluais, että aika menis eteenpäin. En haluis, että viikko vaihtuis ja pitää taas ruveta elämään arkea ja olla menossa joka paikkaan. En jaksais koko ajan miettiä tulevaisuutta ja huolehtia kaikesta ja olla ahdistunut. Miks aina pitää olla ikävä olo.
Miksmiksmiks.
Miiiiiks.
Vähän kuivaa tää.
Tässä teille vielä demonisilmää:
No mutta siis:
Perjantaiaamuna ajattelin herätä kunnolla ajoissa, että sais tehdä rauhassa kaiken, eikä tarvis panikoida. Vissiinkö. Loppujen lopuks en kuitenkaan ehtiny kuulemaan Wanhojen aamunavausta, koska ehin koululle vasta pikkasen ennen kymmentä, mutta ei siinä varmaan mitään ihmeellistä ollu.
Aamulla häsläsin alusvaatteissa ja kylpytakissa ees takas ylä- ja alakertaa ja yritin saada meikattua. Muuten osasin olla itsenäinen, mutta Mirkku autto luomiväreissä. Tuli melkosen tujut rajaukset, mutta kerrankos sitä. Hiukset suihkutettiin niin täyteen lakkaa, että ne oli loppujen lopuks vaan sellaset lakkaklöntit - eipähän tarvinnu koko päivänä korjata suortuvien paikkaa tai lisätä tappomyrkkyä :D Sit jouduin pistämään korvaan sen spiraalin (joka oli oikeesti hiuksiin tarkotettu), ja olin yllättyny, että ihmiset huomas sen.
Oli ihQa, kun ei tarvinnu lähteä aamulla mihkään ennen ku meni kouluun - meikkaajalle tai kampaajalle tai jonnekki - koska en ois varmaan kyenny. Oli muutenkin niin sairaan hehkee olo, että tuntu kaunistautuminen vähän toivottomalta. Loppujen lopuks musta muovautu Suvin pikkusiskon mukaan "keiju" LÅL
Onnistuin tekemään haavankin peukaloon ja sotkemaan valkosen juhlalaukun sillä, niin äippä joutu heti puhistamaan. Kiireessä oli ihan mahdoton yrittää ajatella, että mitä kaikkee tarvii mukaan, ja koko ajan tuntu siltä, että jotain jää. Loppujen lopuks kuitenkin onnistuin hyppäämään hameeseen (ja äippä kiristi sen supertiukalle, ettei solmu heti löystyis) ja päästiin Mirkun kanssa lähtemään.
Tältä Kirpun vuoden vanha luomus näytti takaa päin:
Käytiin akvaariossa ottamassa muutamia kuvia sellasta varta vasten Wanhoja varten tehtyä taustaa vasten, ja sitten roudasin muutamia nuottitelineitä saliin. Akustiseen kitaraan ei ollu oikeenlaista piuhaa, joten sitä ei saatu kytkettyä; en tiedä kuuluko se ollenkaan basson, koskettimien ja laulun alta, mutta meni jo. Ehittiin kokeilla vähän niitä biisejä, ennen ku porukka piti laskea saliin.
Antti piti lyhyehkön juhlapuheen (mulle ei ees riittäny sitä juomaa, sain vaan vissyä millä kilistellä :( ) ja sen jälkeen soitettiin Armi. Yhessä kohassa lauloin väärät sanat, mutta en mä tiedä, kuunteliko kukaan niin tarkkaan, että sen ois joku huomannu. Sen jälkeen vedettiin Abbaa. Toisaalta oli ihan miellyttävä olla ilman rillejä, niin ei tarvinnu katella ihmisten ilmeitä (koska ei nähnyt niitä kunnolla).
Meidän liikkasali ei vaan oo ihan optimaalisin paikka äänentoistollisesti. Kajari oli ihan mun korvan takana ja mun laulu kuulu siitä ihan sairaan kovalla. Oli vaikee tietää, miten laulaa, kun se kuulu itelleen niin rujosti. Siks oli hirmu hankala tietää, miten suhtautua sitten kommentteihin, koska en mä tienny miltä se sinne saliin oli kuulostanu. Positiivista palautetta tuli (ja kyllä ihmiset taputti), mutta Mikael oli paras, kun se sano että 2/3 meni nuotilleen. En kyllä usko, varmasti kuitenkin ennemmin 3/4 ainakin, mutta sitä en epäile, etteikö olis vähän falskannu. Toisaalta en voi tietää, miten tarkka sävelkorva sillä on, joten ei voi ihan supertosissaan sen kommenttia ottaa. Mut nojaa. Itelle jäi vähän sellanen tyytymätön/neutraaliolo, koska tiesin, että olisin voinu laulaa paremminkin. Mut oli ihan mukavaa. En edes jännittäny, eikä ollu yhtään kylmä (!) OUTOO
(Tää on perCstä, ei lähe yhtään tää kirjottaminen. Ajatus ei kulje, kun noi häslää tossa ton wokin kanssa ja Vera koko ajan valittaa ja inisee, vaikka ylläri että joku meidän perheestä valittaa.HAH!)
En ollu syöny aamupalaks muuta ku jogurtin ja teetä, ja vaikka koko ajan oli sellanen olo, että on nälkä, ei silti tehny mieli syödä siitä buffetista kovin paljoa. Ihmiset otti musta vaan syöntikuvia (kiva kiitti, ne kun on aina niin kauniita =).
Sit siirryttiin Konsalle, jossa kaikki oli ihan pihalla kummalle puolelle niiden pitää mennä ja millä paikalla kukakin on ja plaaplaa. Oli kivaa, kun ei tarvinu tanssia heti ykkösvuorossa, pysty oottelemaan rauhassa ja kattelemaan. Kaikki näytti ihan haudanvakavilta ja paniikissa olevilta, melkein nauratti kun tanssiminen oli niin totista :D
Mutta yllättävän rentoa oli. Just ennen kun lähettiin vetämään sottiisia tanssien valohallin keskelle, oli ihan tosi epätodellinen olo. Oli jotenkin hassua ajatella, että tätä varten harjoteltiin monta kuukautta liikkasalissa näitä tansseja, ja tätä varten tytöt on panikoinu ja ahdistellu, ja nyt se hetki oli käsillä ja sen jälkeen ohi. Se oli kummaa.
Tanssit meni kuitenkin tosi hyvin. Konsalla tuli mokailtua luonnollisesti eniten, mut ei mitään hirmu näkyvää. Joka tanssi meni aina edelliskertaa paremmin ja vanhemmille tanssittaessa oli jo jotenkin omalla tavallaan väsyny, mutta kuitenkin ilonen ja rento olo. Haha, Mikaelin äiti oli sanonu et me koko ajan naurettiin ja juteltiin, ku tanssittiin. Se ja Riikka taas oli ollu kovin vakavia. Ehkä mä oon vaan niin lållero, etten osaa olla kunnolla ja arvokkaasti u_u
Ei tippunu kengät kertaakaan, en kompastunu hameeseen kertaakaan, jnejne. Ihan onnistunut suoritus siis.
Dansaamisen jälkeen mentiin Fransmanniin syömähän (menin yhteisbussilla, jossa istuin Jennan vieressä, ja joka koko ajan laulo "See you later, alligator, pa paada dam" lål :D) ja ruoka oli ihan hyvää. Ja sain teen periaatteessa ilmaseks, koska se ei laskuttanu mua siitä erikseen, vaikka kysyin, haha. Sit kävelin puiston poikki korkkareissa ihan sairaan hitaasti ja vaivalloisesti Isä Camilloon, missä porukat oli syömässä ja join toisenkin teen. Kun viimein selvisin kotiin, en ehtiny muuta ku vaihtaa mustan mekon toiseen mustaan mekkoon (lyhyempään) ja sukkikset ja laukun. Sit ootin kyytiä, jolla mentiin Nooralle ennen Rauhalahtee.
Olis vaan kuitenkin pitäny luottaa omaan intuitioon, ja olla ostamatta sitä lippua. Sinne meni 18€. Ja siis, oli siellä jatkoilla ihan kivaa, mutta olin vähän pettynyt kuitenkin. Heti kun päästiin perille sinne ja M halus ekana mennä vessaan, oli joka puolella ihan tuubassa olevia tepejä. Vessaan oli törkee jono, yhessä lavuaarissa oli ryynit, ja ihmiset ohitteli ja tunki vessaan 2-3 ihmistä yhtä aikaa. Paras oli kun yhen kopin alta vieri huulikiilto ja vähän ajan päästä perässä tuli punakyntinen käsi, joka etti sitä siitä lattialta. Kaiken sen melun keskellä se jotenkin tiivisti koko tilanteen absurdiuden ;D
Mutta selvittiin vessasta ja mentiin sinne ite salin puolella, missä oli simona porukkaa ja tanssilattia lainehti ja Dj soitti paskaa musiikkia. Olin varmaan viis ekaa minuuttia vaan silmät selällään ja mietin, miten oon joutunu tänne. Meinas iskee epätoivo.
Mut kyl se sit helpotti. Tai sit turruin siihen.
Lord Est ei ollukkaan räppiä vaan REGGAETA ja se oli varmaan illan ainut iloinen yllätys (vaikka se olikin aika mitäänsanomaton, mutta kuitenki). Sen tahissa oli oikeesti ihan kiva tanssiakin, paitsi siinä vaiheessa kun oli ihan liian ahasta ja lähellä kaks ääliötä sytytti tupakat ja pelkäsin, että kohta on olkapäässä kaunis pyöreä rinkula ja yks tyyppi alko siinä vieressä kaatuilemaan, kun muut tyrkki sitä. Ja kun lordein lopetti ja Dj alko taas soittamaan kamalaa kakkaa, niin mun dansadansainto kuoli.
(Tehtiin äsken sekasikiöwokkia, johon äiti halus laittaa esim omenaa, viinirypäleitä ja lehtiselleriä u_u Ihme kyllä se oli ihan ok hyvää, vaikka ne viinirypäleet näytti tosi rumilta)
Onneks tanssiparini tuli jossain vaiheessa pitämään mulle seuraa, kun M viihty tanssilattialla vähän liiankin hyvin ja H ravas anniskelualueella. Sit istuttiin siinä ja kateltiin kun ihmiset joras ja se selitti Galeinoksen ihanuutta (lääkiksen pääsykoekirja, voi luoja..) ja jotkut randomit tuli selittämään sille aina vähän väliä jotain ja mä selitin välillä Faceksesta ja välillä siitä, ettei kuppikoko yksin kerro rinnan kokoa, koska ympärysmitta korreloi sitä ja jotain sellasta. Tässä esim yks random:
R: "No moi! Mikaelko se vaan täällä iskee naisia!"
Mi: "No ehe" *myrkyllisesti*
O: "Sori, mut ei se kyllä MUA oo iskeny"
R: "Aijaa. Ahaa, sä siis oot iskeny sen!"
O: "HAHHHAH, no juuri näin"
R: "Ootko muuten nähny yhtä valkopaitasta tyyppiä?"
Mi: "..joo. Oon mä. Tääl on niitä aika paljon."
R: "Niin siis sellasta yhtä jätkää"
jnejne.
Jossain vaiheessa alko jo kyllästyttää, ja sit kaiken lisäks M vielä kihahti mulle tuulikaapissa, kun oltiin lähössä. Aattelin jo, että soitan oman kyydin, kun on niin vaikeeta. Mutta elämä on.
Seuraavana aamuna se tosin pyys anteeks, ja en tie miks, mut oli jotenkin ihan sellanen.. hauras olo, ja aloin itkemään. Sit myöhemmin päivällä aloin taas itkemään, kun meillä oli äipän kanssa banaaniriita. Voi luoja itteeni. Mut joskus on vaan sellanen olo, että kaikki itkettää, kun on niin herkkänä. Öhm.
Eilinen päivä tuntu muutenkin sellaselta tyhjänpäiväiseltä, turhanpäiväiseltä, turralta. Olin jotenkin jossain horroksessa koko ajan ja otin tavallista enemmän hermoon meidän talon ihmisistä - ne puhuu aina samoista asioista, aina ihan samat jutut, en jaksa kuuunneelllaaaaaaaaaaaflhvkjnvöiohaqegmn,fmjöivoahgoijqafkljbae
Ja illalla piti olla kaveriporukalla, mutta H oli väsy/pipi, niin se jäi sitten tekemättä. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, kun olin vähän muissa maailmoissa, enkä jaksanu kunnolla innostua mistään, vaikka oli ystävänpäivä (toivottavasti te olitte ihanampia..)! En menny ees n-iltaan, koska olin alunperin aatellu olla H+M:n kanssa, mut vaikka hommat meni puihin ni ei sit muutenkaan huvittanu, vaikka Minttukin kyseli tulemaan. Oon vähän tylsimysylsimys. Ja venkslasin koko illan wanhojenvideoiden kanssa, kun yritin saada ne ladattua kaltsuun ja tänään facebookiin, huoh.. Kaltsu raiskas ne ihan rakeisiks ja tökkiviks, mut onneks naamakirja näyttää vähän laadukkaampana. Meinas kyl mennä hermo.
Tänään oli ihan superhyvä ilmakin, kun pissitin Neekun nopeesti, mut olin jotenkin niin patti otassa, ettei huvittanu lähtee ees jäälle kävelemään. Kaikki vaan ärsytti. Nerakin ärsytti, kun se oli niin energinen (kun iskä rikko sen jalkansa, eikä oo päässy enää luistelemaan sen kanssa). Ja nyt ärsyttää, kun pitäs ruveta tekemään läksyjä ja hyi ja en halua ja tänään piti soittaa yhelle naiselle eikä se vastannu ja inhoon muutenkin soittaa tuntemattomille ihmisille ja inhoon järkätä asioita ja olla niistä vastuussa ja inhoon sitä kun koko ajan sykkii takaraivossa kaikki asiat, joista on huoli ja joita ei vaan voi olla ajattelematta ja ärsyttää kun en jaksa ees kirjottaa kunnolla ja käyttää pisteitä ja pilkkuja mutta kun on niin kiva ketjuttaa ja-konjunktiolla lauseita ja AAAAAAARHRHR
Huoh. Pitäs vähän kyllä ees yrittää yrittää.
(Kohta mennyt rikki taas jo 1400, en jaksa kyllä ymmärtää ja lakata ihmettelemästä, miten ihmiset jaksaa käydä lukemassa tällasta ihme soopaa ja vuodatusta, johon kirjottaja ei ees jaksa keskittyä)
Mietin yks päivä, että aika karua, kun niin moni tuttu käy lukemassa tätä, kun nyt ei voi kirjottaa niistä ihan mitä sattuu. (Oon Sherlock u_u..) Ja hassua, kun oon jaksanu pitää tätä jo melkein kaks kuukautta. Ei ois nimittäin ollu ihme, vaikka olisinkin jaksanu jonku muutaman viikon, ja sitten tää ois vaan kuollu.
Oon mä siis onnistunu ainakin jossain asiassa. Siistiä.
Btw, iskän jalka on muuten vähän jopa musta. Se ei suostunu menemään eilen röntgeniin tai ylipäätään KYSsiin, kun se pelkää lääkäreitä vaikka ite on sellanen, mutta huomenna sen on kai pakko. Ihme tyyppi. Se ei käyny kahteenkymmeneen vuoteen hammaslääkärissäkään. Fobikko :D
Nyt on taas sellanen olo, etten haluais, että aika menis eteenpäin. En haluis, että viikko vaihtuis ja pitää taas ruveta elämään arkea ja olla menossa joka paikkaan. En jaksais koko ajan miettiä tulevaisuutta ja huolehtia kaikesta ja olla ahdistunut. Miks aina pitää olla ikävä olo.
Miksmiksmiks.
Miiiiiks.
Vähän kuivaa tää.
Tässä teille vielä demonisilmää:
torstai 12. helmikuuta 2009
helmikuun Pelätty Perjantai
Huomenna tapahtuu ihan hurjan paljon asioita; pitää tehdä hurjan monia juttuja, olla hurjan monessa paikassa, hurjan monien eri ihmisten kanssa.
Huomisesta tulee siis yksyhteen ihan hurrrrrja päivä.
Huomenna pitää myös osata ihan hurjan monia juttuja. Mun pitää osata laulaa ne laulut, mun pitää osata tanssia ne tanssit, mun pitää osata soittaa se biisi, mun pitää osata keskittyä kaikkeen mitä teen, mun pitää osata olla sosiaalinen ja kiva (joo vissiin), mun pitää osata hymyillä, vaikka mekko valuis uhkaavasti, jnejne.
On outoa, että jännittää/stressaa/mitähyvänsä, vaikka mä tiedän, ettei oo mitään syytä. Mä osaan ne laulut, ne tanssit, sen biisin. En tiedä, miks silti pelottaa.
Tai no tiedän.
Mua pelottaa esim se, että mulla on niin kylmä että hampaat kalisee, ja sillon on ihan hyvä yrittää laulaa nätisti, jos tärisee. Tanssissa mua pelottaa se, että mun mekko valuu, kenkä tippuu, jotain tällasta. Mitä nyt vois sattua. Ja soitossa mua pelottaa se, että jännityksestä sormista tulee sellaset kylmännihkeet hikiset nakit, jotka ei osaa edes sen vertaa, mitä normaalisti.
Saa nähä, mitä tästä kaikesta tulee. Toisaalta oon kauhistellu huomista päivää etukäteen ties kuinka kauan, mutta silti on kiva, että se nyt ON. Koska sitten se on ohi. AAh!
Tääkin päivä oli yhtä juoksemista ja draamaa. Kamus oli sairastunut kokonaisuudessaan, ja jäänyt täksi päiväksi sängyn pohjalle, joten ei saatu opetusta tänään. Ja huomenna ei ehdi, kun on Wanhat kaikilla eri aikaan. Kaupungilla piti metästää laukkua ja huivia ja jotain, ja tänään on pitäny vähän väliä riisuutua ja testata sitä mekkoo, kun äiti on halunnu tarkistaa jotain etc.etc. Ja sit piti käydä kaiken lisäks istumassa siellä kaup.orkan konsertissa. Nukuin taas ehkä 1/5, jos en 1/4 siitä konsertista, ja måste säga että Debussy oli paras, Brahms ja Beethowen jäi kirkkaasti kakkosiks.
Mut joo. Mun pitäs kyl oikeesti olla taas jo nukkumas. Huomenna pitää kuitenkin herätä aikasin suihkuun sheivaamaan ja panikoimaan meikkaamisen ja puvun ja kaiken kanssa. Huhhuh. On tää kyllä ihan sulaa hulluutta tää koko juttu. Ei järkee.
Voin kertoo, että huomenna on ehkä ihan uskomaton väsy, joten raportti tulee luultavasti vasta lauantaina, jos sillonkaan. Että muistakaa pitää peukkuja minuleee :DD
Huomisesta tulee siis yksyhteen ihan hurrrrrja päivä.
Huomenna pitää myös osata ihan hurjan monia juttuja. Mun pitää osata laulaa ne laulut, mun pitää osata tanssia ne tanssit, mun pitää osata soittaa se biisi, mun pitää osata keskittyä kaikkeen mitä teen, mun pitää osata olla sosiaalinen ja kiva (joo vissiin), mun pitää osata hymyillä, vaikka mekko valuis uhkaavasti, jnejne.
On outoa, että jännittää/stressaa/mitähyvänsä, vaikka mä tiedän, ettei oo mitään syytä. Mä osaan ne laulut, ne tanssit, sen biisin. En tiedä, miks silti pelottaa.
Tai no tiedän.
Mua pelottaa esim se, että mulla on niin kylmä että hampaat kalisee, ja sillon on ihan hyvä yrittää laulaa nätisti, jos tärisee. Tanssissa mua pelottaa se, että mun mekko valuu, kenkä tippuu, jotain tällasta. Mitä nyt vois sattua. Ja soitossa mua pelottaa se, että jännityksestä sormista tulee sellaset kylmännihkeet hikiset nakit, jotka ei osaa edes sen vertaa, mitä normaalisti.
Saa nähä, mitä tästä kaikesta tulee. Toisaalta oon kauhistellu huomista päivää etukäteen ties kuinka kauan, mutta silti on kiva, että se nyt ON. Koska sitten se on ohi. AAh!
Tääkin päivä oli yhtä juoksemista ja draamaa. Kamus oli sairastunut kokonaisuudessaan, ja jäänyt täksi päiväksi sängyn pohjalle, joten ei saatu opetusta tänään. Ja huomenna ei ehdi, kun on Wanhat kaikilla eri aikaan. Kaupungilla piti metästää laukkua ja huivia ja jotain, ja tänään on pitäny vähän väliä riisuutua ja testata sitä mekkoo, kun äiti on halunnu tarkistaa jotain etc.etc. Ja sit piti käydä kaiken lisäks istumassa siellä kaup.orkan konsertissa. Nukuin taas ehkä 1/5, jos en 1/4 siitä konsertista, ja måste säga että Debussy oli paras, Brahms ja Beethowen jäi kirkkaasti kakkosiks.
Mut joo. Mun pitäs kyl oikeesti olla taas jo nukkumas. Huomenna pitää kuitenkin herätä aikasin suihkuun sheivaamaan ja panikoimaan meikkaamisen ja puvun ja kaiken kanssa. Huhhuh. On tää kyllä ihan sulaa hulluutta tää koko juttu. Ei järkee.
Voin kertoo, että huomenna on ehkä ihan uskomaton väsy, joten raportti tulee luultavasti vasta lauantaina, jos sillonkaan. Että muistakaa pitää peukkuja minuleee :DD
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
5/8 KYMPPI OMG
NYT OLEN NIIN ENDORFIINISUIHKEESSA, ETTEN JAKSA EDES VÄLITTÄÄ, VAIKKA TÄÄ KUULOSTAAKIN KEHUSKELULTA!
KOSKA NIMITTÄIN!
SAIN JUMANKAUTA VIIDESTÄ VIIME JAKSON KAHDEKSASTA KURSSISTA 10!!
C'moon, ja luin tällä koeviikolla valehtelematta yleisesti ottaen vähiten, mitä ikinä ennen. (Koska en saanut ruvettua, koska ei huvittanut, koska en jaksanut panostaa, koska ei kiinnostanut, koska olin väsynyt, koska olin jo lopen kyllästynyt noihin kursseihin, koskakoskakoska plaaplaaplaa.)
Ja jos tämä on tulos ni jo on kumma O_O
JA! Sain viimeinkin kympin ÄIKÄSTÄ! Oon NIIIN ilonen, nyt oon saanu joka kielestä ainakin kerran... AAaaaah. (Vaikka ihan kun tällä olis mitään väliä, mutta MULLE sillä on.)
Eikka ja epsanjansijainenkin oli näköjään lepsuja, kun iskivät ysit vaikka kokeista tuli kasi jotain.
Tosi mielenkiintosta lukee varmaan mun kurssinumeroista, mutta mulla meni pasmat niin sekasin kun menin Wilmaan etten voi sille mitään O_O
Kävin ostamassa tänään ihoteippiä varmuuden vuoks. Pitää testata sitä siihen mekkoon, että onko siitä mitään hyötyä; sit ei ehkä tarttis pelätä niin paljon, että kesken vauhdikkaan boogien käy hassusti. Ja varasin Ellulta Wanhojen Jatkojen Lipunkin, jos nyt kuitenkin menisin sinne sit. Vaikka en jaksa uskoa, että siellä mitään ihmeellistä olis. Mutta kerrankos sitä. (Voin kuvitella, miten Henni ja Maisa tässä kohtaa pyöräyttää silmiään.)
Niin ja Mara: Terhiltä terQQi takas :D Se kysy tänään, että "OOTKO SÄ MARTIN SISKO?" ja sanoin että "Oon mä." Meil oli tänään kaks sen tuntia, kun Tillo on kovassa Qmeessa (oli kuulemma jo maanantaina niiden konsertissa, että kiva homma ollu varmaan soittaa), niin Terhi piti sen tunnin.
Huuuuh. Huomen penggarit. Ja sit soitteluuuaa ja sit illalla pitää mennä Qntelee Kaup.Orkan konserttiiaaa ja sit varmaan hermoilen illan ja äiti viimeistelee pukua (tiesin, että tää jää viime tippaan, aina jää), tai siis sen lyhentämistä jnejne, ja sit en varmaan saa nukuttua kun stressaan etten herää ajoissa ja kaikkee :D No jaa, saa nähä.
Mut ihanaa, tälle viikolla ei oo enään mitään muuta läksyä ku epsanjaa huomiselle! Sitä tuli tosin ihan sikana, koska tänään oli etätunti ylppäreiden takia, ja en oo tehny viel yhtään, lållållål
Mut ei haittaa. Oon jotenkin niin ilonen ja tyytyväinen ja jotenkin vaan nyt. Håhå
KOSKA NIMITTÄIN!
SAIN JUMANKAUTA VIIDESTÄ VIIME JAKSON KAHDEKSASTA KURSSISTA 10!!
C'moon, ja luin tällä koeviikolla valehtelematta yleisesti ottaen vähiten, mitä ikinä ennen. (Koska en saanut ruvettua, koska ei huvittanut, koska en jaksanut panostaa, koska ei kiinnostanut, koska olin väsynyt, koska olin jo lopen kyllästynyt noihin kursseihin, koskakoskakoska plaaplaaplaa.)
Ja jos tämä on tulos ni jo on kumma O_O
JA! Sain viimeinkin kympin ÄIKÄSTÄ! Oon NIIIN ilonen, nyt oon saanu joka kielestä ainakin kerran... AAaaaah. (Vaikka ihan kun tällä olis mitään väliä, mutta MULLE sillä on.)
Eikka ja epsanjansijainenkin oli näköjään lepsuja, kun iskivät ysit vaikka kokeista tuli kasi jotain.
Tosi mielenkiintosta lukee varmaan mun kurssinumeroista, mutta mulla meni pasmat niin sekasin kun menin Wilmaan etten voi sille mitään O_O
Kävin ostamassa tänään ihoteippiä varmuuden vuoks. Pitää testata sitä siihen mekkoon, että onko siitä mitään hyötyä; sit ei ehkä tarttis pelätä niin paljon, että kesken vauhdikkaan boogien käy hassusti. Ja varasin Ellulta Wanhojen Jatkojen Lipunkin, jos nyt kuitenkin menisin sinne sit. Vaikka en jaksa uskoa, että siellä mitään ihmeellistä olis. Mutta kerrankos sitä. (Voin kuvitella, miten Henni ja Maisa tässä kohtaa pyöräyttää silmiään.)
Niin ja Mara: Terhiltä terQQi takas :D Se kysy tänään, että "OOTKO SÄ MARTIN SISKO?" ja sanoin että "Oon mä." Meil oli tänään kaks sen tuntia, kun Tillo on kovassa Qmeessa (oli kuulemma jo maanantaina niiden konsertissa, että kiva homma ollu varmaan soittaa), niin Terhi piti sen tunnin.
Huuuuh. Huomen penggarit. Ja sit soitteluuuaa ja sit illalla pitää mennä Qntelee Kaup.Orkan konserttiiaaa ja sit varmaan hermoilen illan ja äiti viimeistelee pukua (tiesin, että tää jää viime tippaan, aina jää), tai siis sen lyhentämistä jnejne, ja sit en varmaan saa nukuttua kun stressaan etten herää ajoissa ja kaikkee :D No jaa, saa nähä.
Mut ihanaa, tälle viikolla ei oo enään mitään muuta läksyä ku epsanjaa huomiselle! Sitä tuli tosin ihan sikana, koska tänään oli etätunti ylppäreiden takia, ja en oo tehny viel yhtään, lållållål
Mut ei haittaa. Oon jotenkin niin ilonen ja tyytyväinen ja jotenkin vaan nyt. Håhå
tiistai 10. helmikuuta 2009
No saakeli, hiulaan tervaa!
Mua närästää ja väsyttää, niin en jaksa kirjottaa paljon. Enkä toisaalta edes tiedä, miks mulla on joku pakkomielle saada kirjotettua aina joka päivästä asioita ylös?
Mutta kaks juttua nyt joka tapauksessa.
1) Toissapäivänä bussissa istu mies, joka lemus niin paljon TERVALTA, että se koko bussi hais ku mikäkin..mikä nyt lemuaa tervalta. Metässä joku kota. Eiku. NO KYL TE TIETTE KO JOKU LÖYHKÄÄ TERVALTA!
Ja se oli kuvottavaa, koska se haju oli niin voimakas, ja aattelin että nyt se imeytyy mun villakangastakkiin, ja seuraa mua koko päivän ja iankaikkisuuteen saakka. Onneks ei. Ehkä nousin tarpeeks nopeeta pois.
2) Mua ihan oikeesti melkein pelottaa, koska liian moni ihminen, ei tiedä mitä tarkottaa HIULATA. Siis H I U L A T A. Sehän on ihan täysin tyystin normaali sana?
Aluks mietin, että jos se on tullu jostain Kotkasta vanhempien kautta, ja siks täällä Savossa ei tunneta moista, mutta konsultoin iskää ja se sano, että ei se sen mielestä oo mitään murretta. Eikä munkaan mielestä, koska se on suomea. Vähän niinku höylätä, mutta ei kuitenkaan; jankata jotain asiaa uudestaan ja uudestaan, hioa kuntoon, jauhaa, viilata, HIULATA.
Minä en ihan oikeesti ymmärrä, miten voi olla, ettei ihmiset tiedä. Tai siis. Tää on kuitenkin meidän äidinkieli, ja toi ei oo ees harvinainen sana. Eihän?
NYT HYVÄÄ YÖTÄ EI KYKENE
Mutta kaks juttua nyt joka tapauksessa.
1) Toissapäivänä bussissa istu mies, joka lemus niin paljon TERVALTA, että se koko bussi hais ku mikäkin..mikä nyt lemuaa tervalta. Metässä joku kota. Eiku. NO KYL TE TIETTE KO JOKU LÖYHKÄÄ TERVALTA!
Ja se oli kuvottavaa, koska se haju oli niin voimakas, ja aattelin että nyt se imeytyy mun villakangastakkiin, ja seuraa mua koko päivän ja iankaikkisuuteen saakka. Onneks ei. Ehkä nousin tarpeeks nopeeta pois.
2) Mua ihan oikeesti melkein pelottaa, koska liian moni ihminen, ei tiedä mitä tarkottaa HIULATA. Siis H I U L A T A. Sehän on ihan täysin tyystin normaali sana?
Aluks mietin, että jos se on tullu jostain Kotkasta vanhempien kautta, ja siks täällä Savossa ei tunneta moista, mutta konsultoin iskää ja se sano, että ei se sen mielestä oo mitään murretta. Eikä munkaan mielestä, koska se on suomea. Vähän niinku höylätä, mutta ei kuitenkaan; jankata jotain asiaa uudestaan ja uudestaan, hioa kuntoon, jauhaa, viilata, HIULATA.
Minä en ihan oikeesti ymmärrä, miten voi olla, ettei ihmiset tiedä. Tai siis. Tää on kuitenkin meidän äidinkieli, ja toi ei oo ees harvinainen sana. Eihän?
NYT HYVÄÄ YÖTÄ EI KYKENE
maanantai 9. helmikuuta 2009
Elävän musiikin euforia
En sais enää ees postata tähän aikaan, mutta oonkin aina ollut paha lapsi ja teen sen silti (vaikka kello on jo liikaa). Mutta on vaan yksinkertasesti liikaa (yhdentekeviä/turhanpäiväisiä) asioita, jotka haluan saada muistiin, koska huomenna se ei kuitenkaan enää onnistuisi. Tuskin nytkään tulee enää mieleen kaikkea.
No mutta. Ihan ekaks: mikä ihme siinä on, että mun kanssa samalle bussireitille sattuu liian usein rasistiseen kommentointiin taipuvaisia ihmisiä? (Tää on siis melkein "Bussissa(ni) on rasisti!"-postaus nro 2) Tänään siis kotimatkalla, kun ensin olin juossut konsalta hiessä pysäkille, ettei tarttes oottaa 20 minsaa:
M1: "Me oltiin samalla luokalla, muistatko? MARTTI! Kuunteletko sä?"
M2: "Joo joo, muistan muistan."
M1: "Menitkös sä lukioon?"
M2: "No menin, mehän oltiin siellä molemmat."
--
M2: "Meni asunto alta, ku vaimo heitti pihalle."
M1: "Ihan oikein teki vaimo!"
M2: "HEHEHEE!"
--
M1: "Ai sä asut siellä, tiedätkös sä ketään Rampea?"
M2: "Rampea? ..onkos se mustalainen?"
M1: "Ei. Valkonen. En mä tunne ketään mustalaisia. Mä oon valkonen. Enkö?"
M2: "No oot."
M1: "Ja sinäkin oot valkonen, etkö?"
M2: "No oon."
M1: "Ja parempi niin!"
Joskus meinaa mennä hermot keski-ikäsiin, eläkeikää lähestyviin miehiin. Huoh.
Palautuspäivä meni ihan ok: ei suuria yllätyksiä, mitä nyt vieraissa kielissä tapahtui vähän laskusuhdannetta, mutta motivaatio olikin melko korkea koko jakson, AH. Ainut oikeesti YLLÄTTÄVÄ asia oli pitkä matikka, koska sain ilman kotitehtäväpisteitä jo pelkästään 9+!! Olin oikeesti ihan TOSI yllättyny O_O Tätä ei oo tapahtunu aikoihin. Mutta en valita. Vaikka en mä tod. niitä asioita osaa, jos mun pitäs nyt jotain tehdä, mutta jos ope haluaa antaa pisteitä, niin senkun. Haha, siitä vikasta tehtävästäkin, johon piirsin vaan kuvan ja kirjotin kaavoja ja derivoin ne, sain yhen pisteen, LÅL ;D Ei siis yhtään nollille mennyttä tehtävää, jee.
Oli siis mukavan kevyt päivä. Varsinkin, kun ehti olla vaan äikkää, ja sinnekin menin myöhässä kun piti olla Konsalla infoutumassa (oli kyllä melko turha reissu sekin, mutta meni jo).
Jonotin tänään muuten Aapelissa Otto-maatille ja mun eestä käveli se yks tyyppi johon törmään joka paikassa! O_O Esim. busseissa, keskellä toria, jnejne. Sitten kun vilkasin sen perään, en edes ihan heti, niin se JUST vilkas sillon ja voi perC kun en ehtiny tajuta, että ei nyt ainakaan ois kandenu kääntää sit heti päätä pois, koska se jos mikä on epäilyttävää. JA SIT KATOIN TOISENKIN KERRAN JA SE KATTO VIELÄ ja mietin että joopajoo, tämä homma kusi nyt housuille. Se oli koomista. Tajusitte varmaan kaiken, mutta en jaksa olla nyt looginen :DD (ja siis tässä ei ollut mitään romanttista jännitettä tai vilkuilua, mitä te ruojat oikein luulette, HYH! se on vaan sellanen tyyppi, jota 'vastapäätä' istuin kerran Mäkissä, jossa käyn ehkä kerran puoleen vuoteen, ja muistan sen koska sillä oli jännä hattu, ja nyt se sikiää joka paikasta, siis se tyyppi ei se hattu, tai no on sillä siis se hattukin aina, MUT NOJOO tajuatte jos tajuatte, miks tuli sellanen fiilis että tää kuulostaa ihan teinivuodatukselta?)
Illalla mentiin äidin kanssa kuuntelemaan Kamusta. Lähdettiin vielä kaiken lisäks, meille tyypilliseen tapaan, ei ainakaan liian aikasin ja äiti oli ihan hepulissa, ettei muka ehdittäis. Se ei tajua, että mä olen mennyt konsalle sen verran monta kertaa, että mä kyllä tiedän minuutilleen, miten kauan mikäkin juttu vie aikaa ja että me todellakin ehditään vallan hyvin. No joo. Miks harhaudun koko ajan epäoleellisuuksiin!
Siis. Kamus-kvartetti. En ollu koskaan kuullu niitä aijemmin, mutta olin kuullu kaikilta, että ne on törkeen hyviä, ja tänään sitten KUULIN niitä omin korvin.
Ja ihan totta. Onko reilua.
En ollut edes tajunnut, että ne ois NIIN hyviä. Mutta ne oli. En kestä.
Niiden soitto näytti niin vaivattomalta, niin luontevalta; muistan, kun jossain vaiheessa Jari höpötti vähän väliä siitä, miten viulun pitäis olla vähän niin kuin ruumiinjatke, raaja. Ja ne kyllä näyttikin siltä, että soitin istui ja tojotti paikallaan just oikein. Musta ei oo ees tuntunu siltä vielä koskaan. Mun ja mun olkatuen kemiat ei oo oikein vielä kohdannu.
Ne soitti yhteensä kolme laajaa teosta, mistä eka ja vika ja oli aika peruskauraa, Haydnia ja Schumannia (vai Schubertia? Tuli epäusko omaan muistiini, mut en jaksa tarkistaakaan) eli ihan normi klassista. Vaikka totta kai sekin on kivan kuulosta, mutta se on yhtä kaikki peruskauraa. Se keskimmäinen teos oli sellanen tosi härö, 1994 vuodelta. Siinä oli hirmuna huiluääniä, pizzicatoja, ihmeellisiä vingutuksia ja vongutuksia ja hakkaamista ja kaikkee omituistaomituistaomituista ja meinasin välillä ruveta oikeesti nauramaan, kun se musiikki tuntu niin absurdilta. Äiti meinas hävetä mun puolesta (;
Mut se oli makeeta. Välillä se kuulosti lintujen riitelyltä, välillä vedeltä, välillä ties miltä. Haha.
Mun pointti oli siis se, että ne oli oikeesti ihan älyhyviä. Sen jälkeen oli lievä euforia, sellanen tietynlainen, minkä voi saada aikaan vaan elävä musiikki. Viimeks oli tällanen fiilis joskus ennen joulua, kun kaup.orkka soitti sen sinfonian 'Uudesta maailmasta'.
Niin ja siis mä saan tälla viikolla 6 kvartettioppituntia noilta soittajilta. Että jännityksellä odotan, mitä tästä tulee.
Illalla katottiin Pasila ja sit katottiin mun mekkoa. Äiti aikoo viimeinkin lyhentää sitä, ja se oli käynyt ostamassa sellasta nauhaa, jolla ehkä koristellaan vähän sitä mustuutta. Mua kyllä alko oikeesti vähän pelottaa että
a) mulla on sairaan kylmä meidän koulussa/salissa
b) se mekko OIKEESTI tippuu mun päältä tanssiessa ja/tai saan olla koko ajan nostelemassa ja nykimässä sitä.
Ai niin, harkattiin myös N+S+J-poppoolla tänään koulun jälkeen. Kyllä ne biisit alkaa jo ihan sujua. Mun laulu vaan kuulostaa taas niin kummalta, joka paikassa ja joka laitteilla erilaiselta. Saa nähä, miltä se kuulostaa salissa. Yyh, voin jo etukäteen kuvitella miten kaikki kattoo karsaasti, kun lopetetaan ja sit ne on sillain "lauloit tosi hyvin" sen takia, että ne kuvittelee, että niin pitäs sanoo. Vähän niin kun tänäänki oli omituista, kun ihmiset oli sillein "hei oot leikannu tukkaa, kivat!" tai "uus kampaus, hieno!" ja ite vaan aattelee, että miks kaikki sanoo väkisin. Tulee sellanen olo, että ihan kun mä tekisin itelleni mitä teenkin sen takia, että haluan muiden tykkäävän siitä.
No okei, en mä nyt oikein tiedä tarkalleen, mitä selitän. Ehkä pitää oikeesti mennä nukkumaan. Jos hävettää liikaa, niin poistan tän postauksen sit huomenna.
No mutta. Ihan ekaks: mikä ihme siinä on, että mun kanssa samalle bussireitille sattuu liian usein rasistiseen kommentointiin taipuvaisia ihmisiä? (Tää on siis melkein "Bussissa(ni) on rasisti!"-postaus nro 2) Tänään siis kotimatkalla, kun ensin olin juossut konsalta hiessä pysäkille, ettei tarttes oottaa 20 minsaa:
M1: "Me oltiin samalla luokalla, muistatko? MARTTI! Kuunteletko sä?"
M2: "Joo joo, muistan muistan."
M1: "Menitkös sä lukioon?"
M2: "No menin, mehän oltiin siellä molemmat."
--
M2: "Meni asunto alta, ku vaimo heitti pihalle."
M1: "Ihan oikein teki vaimo!"
M2: "HEHEHEE!"
--
M1: "Ai sä asut siellä, tiedätkös sä ketään Rampea?"
M2: "Rampea? ..onkos se mustalainen?"
M1: "Ei. Valkonen. En mä tunne ketään mustalaisia. Mä oon valkonen. Enkö?"
M2: "No oot."
M1: "Ja sinäkin oot valkonen, etkö?"
M2: "No oon."
M1: "Ja parempi niin!"
Joskus meinaa mennä hermot keski-ikäsiin, eläkeikää lähestyviin miehiin. Huoh.
Palautuspäivä meni ihan ok: ei suuria yllätyksiä, mitä nyt vieraissa kielissä tapahtui vähän laskusuhdannetta, mutta motivaatio olikin melko korkea koko jakson, AH. Ainut oikeesti YLLÄTTÄVÄ asia oli pitkä matikka, koska sain ilman kotitehtäväpisteitä jo pelkästään 9+!! Olin oikeesti ihan TOSI yllättyny O_O Tätä ei oo tapahtunu aikoihin. Mutta en valita. Vaikka en mä tod. niitä asioita osaa, jos mun pitäs nyt jotain tehdä, mutta jos ope haluaa antaa pisteitä, niin senkun. Haha, siitä vikasta tehtävästäkin, johon piirsin vaan kuvan ja kirjotin kaavoja ja derivoin ne, sain yhen pisteen, LÅL ;D Ei siis yhtään nollille mennyttä tehtävää, jee.
Oli siis mukavan kevyt päivä. Varsinkin, kun ehti olla vaan äikkää, ja sinnekin menin myöhässä kun piti olla Konsalla infoutumassa (oli kyllä melko turha reissu sekin, mutta meni jo).
Jonotin tänään muuten Aapelissa Otto-maatille ja mun eestä käveli se yks tyyppi johon törmään joka paikassa! O_O Esim. busseissa, keskellä toria, jnejne. Sitten kun vilkasin sen perään, en edes ihan heti, niin se JUST vilkas sillon ja voi perC kun en ehtiny tajuta, että ei nyt ainakaan ois kandenu kääntää sit heti päätä pois, koska se jos mikä on epäilyttävää. JA SIT KATOIN TOISENKIN KERRAN JA SE KATTO VIELÄ ja mietin että joopajoo, tämä homma kusi nyt housuille. Se oli koomista. Tajusitte varmaan kaiken, mutta en jaksa olla nyt looginen :DD (ja siis tässä ei ollut mitään romanttista jännitettä tai vilkuilua, mitä te ruojat oikein luulette, HYH! se on vaan sellanen tyyppi, jota 'vastapäätä' istuin kerran Mäkissä, jossa käyn ehkä kerran puoleen vuoteen, ja muistan sen koska sillä oli jännä hattu, ja nyt se sikiää joka paikasta, siis se tyyppi ei se hattu, tai no on sillä siis se hattukin aina, MUT NOJOO tajuatte jos tajuatte, miks tuli sellanen fiilis että tää kuulostaa ihan teinivuodatukselta?)
Illalla mentiin äidin kanssa kuuntelemaan Kamusta. Lähdettiin vielä kaiken lisäks, meille tyypilliseen tapaan, ei ainakaan liian aikasin ja äiti oli ihan hepulissa, ettei muka ehdittäis. Se ei tajua, että mä olen mennyt konsalle sen verran monta kertaa, että mä kyllä tiedän minuutilleen, miten kauan mikäkin juttu vie aikaa ja että me todellakin ehditään vallan hyvin. No joo. Miks harhaudun koko ajan epäoleellisuuksiin!
Siis. Kamus-kvartetti. En ollu koskaan kuullu niitä aijemmin, mutta olin kuullu kaikilta, että ne on törkeen hyviä, ja tänään sitten KUULIN niitä omin korvin.
Ja ihan totta. Onko reilua.
En ollut edes tajunnut, että ne ois NIIN hyviä. Mutta ne oli. En kestä.
Niiden soitto näytti niin vaivattomalta, niin luontevalta; muistan, kun jossain vaiheessa Jari höpötti vähän väliä siitä, miten viulun pitäis olla vähän niin kuin ruumiinjatke, raaja. Ja ne kyllä näyttikin siltä, että soitin istui ja tojotti paikallaan just oikein. Musta ei oo ees tuntunu siltä vielä koskaan. Mun ja mun olkatuen kemiat ei oo oikein vielä kohdannu.
Ne soitti yhteensä kolme laajaa teosta, mistä eka ja vika ja oli aika peruskauraa, Haydnia ja Schumannia (vai Schubertia? Tuli epäusko omaan muistiini, mut en jaksa tarkistaakaan) eli ihan normi klassista. Vaikka totta kai sekin on kivan kuulosta, mutta se on yhtä kaikki peruskauraa. Se keskimmäinen teos oli sellanen tosi härö, 1994 vuodelta. Siinä oli hirmuna huiluääniä, pizzicatoja, ihmeellisiä vingutuksia ja vongutuksia ja hakkaamista ja kaikkee omituistaomituistaomituista ja meinasin välillä ruveta oikeesti nauramaan, kun se musiikki tuntu niin absurdilta. Äiti meinas hävetä mun puolesta (;
Mut se oli makeeta. Välillä se kuulosti lintujen riitelyltä, välillä vedeltä, välillä ties miltä. Haha.
Mun pointti oli siis se, että ne oli oikeesti ihan älyhyviä. Sen jälkeen oli lievä euforia, sellanen tietynlainen, minkä voi saada aikaan vaan elävä musiikki. Viimeks oli tällanen fiilis joskus ennen joulua, kun kaup.orkka soitti sen sinfonian 'Uudesta maailmasta'.
Niin ja siis mä saan tälla viikolla 6 kvartettioppituntia noilta soittajilta. Että jännityksellä odotan, mitä tästä tulee.
Illalla katottiin Pasila ja sit katottiin mun mekkoa. Äiti aikoo viimeinkin lyhentää sitä, ja se oli käynyt ostamassa sellasta nauhaa, jolla ehkä koristellaan vähän sitä mustuutta. Mua kyllä alko oikeesti vähän pelottaa että
a) mulla on sairaan kylmä meidän koulussa/salissa
b) se mekko OIKEESTI tippuu mun päältä tanssiessa ja/tai saan olla koko ajan nostelemassa ja nykimässä sitä.
Ai niin, harkattiin myös N+S+J-poppoolla tänään koulun jälkeen. Kyllä ne biisit alkaa jo ihan sujua. Mun laulu vaan kuulostaa taas niin kummalta, joka paikassa ja joka laitteilla erilaiselta. Saa nähä, miltä se kuulostaa salissa. Yyh, voin jo etukäteen kuvitella miten kaikki kattoo karsaasti, kun lopetetaan ja sit ne on sillain "lauloit tosi hyvin" sen takia, että ne kuvittelee, että niin pitäs sanoo. Vähän niin kun tänäänki oli omituista, kun ihmiset oli sillein "hei oot leikannu tukkaa, kivat!" tai "uus kampaus, hieno!" ja ite vaan aattelee, että miks kaikki sanoo väkisin. Tulee sellanen olo, että ihan kun mä tekisin itelleni mitä teenkin sen takia, että haluan muiden tykkäävän siitä.
No okei, en mä nyt oikein tiedä tarkalleen, mitä selitän. Ehkä pitää oikeesti mennä nukkumaan. Jos hävettää liikaa, niin poistan tän postauksen sit huomenna.
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Kummallisia karitsoja
Minkä takia sunnuntaisin on aina sellanen tietynlainen olo? En osaa oikein edes eritellä sitä, se on niin - sellanen. Tuntuu että koko ajan vaan odottaa päivän loppua ja seuraavan viikon alkua, vaikkei haluaisi, koska tulevan odottaminen on varmaan turhin ja hyödyttömin tapa tuhlata aikansa. Mutta silti maanantai koko ajan häämöttää edessä, ja sen vaikutus tuntuu niin, ettei saa oikein edes yritettyä tehdä mitään tähdellistä sunnuntaisin.
Joka tapauksessa en tykkää siitä. Sunnuntaiolosta siis.
MUTTA: sain tänään tehtyäkin jotain. Esim puettua vaatteet päälle, pestyä hampaat, etc. Siivosin myös mun huoneen pitkästä aikaa. Laitoin himokasan vaatteita pyykkiin (ne on pyöriny lattialla varmaan kaks viikkoa jo..), tyhjensin pöydän, vaihdoin lakanat, kastelin kasvit ja vein VIIMEINKIN patjan vintille, joka oli jäännöksiä viime v-lopulta (mitä, minäkö saamaton? eeei..). Heti tuli paljon isomman tuntunen huone, kun lattiapinta-ala ei ole ihan tukossa kaikesta ylimääräsestä. On se kumma. Imuroinu en, koska se pölypussi oli viimeks niin täynnä ja se imuri tilesti, niin en jaksanu ruveta riitelemään sen kanssa nyt.
Jossain vaiheessa piti myös lähtee ulos neljän seinän sisältä, kun piti pissittää Nera. En oo pitkään aikaan kokenu niin kummaa fiilistä, kun tänään, kun astuin ovesta ulos. Kaikista liikenteen äänistä huolimatta oli tosi hiljasta. Mulla kesti vähän aikaa tajuta, että se johtu kaikesta siitä lumesta. Joka paikkaan on satanu niin tuhottomat kinokset, että ne imee kaiken melun. Tai no ei kaikkea, mutta pelottavan paljon.
Oli outoo kävellä.
(Miks kaikki on tänään mun mielestä outoa tai kummaa?)
Meinas mennä hermo Neekun kanssa kun se vaan vouhotti, mutta ei se ollu sen vika, totta kai sillä kertyy energiaa jos sitä ei vie ulos tai tee sen kanssa mitään. Päästin sen vapaaks, kun päästiin kentälle ja se oli ihan hulluna. Kun se jäi vääntämään kakkaa hirmu pitkäks aikaa ja jäi jälkeen, niin lähdin juoksemaan jäälle ja se tuli ihan vauhkona perässä.
Jäällä oli ihan törkeesti lunta. Piti oikeesti tarpoo, että pääs eteenpäin. Nauroin niin paljon Neekulle, kun se loikki siellä. Se näytti ihan mustalta lampaalta, tai karitsalta, joka pomppii jossain laitumella. Se ei vaan määkiny. Muuten illuusio olis ollu täydellinen.
Oli ehkä vaan yks aste pakkasta, ja tuntu niin neutraalilta lämpötilalta, kun talvella vaan voi olla. Ei ollu yhtään kylmä, eikä yhtään kuumakaan. (Paitsi lapaset vähän loppumatkasta hikos). Lämpötilakin on niin hassu juttu; nyt +10 tuntus ihan hullun kuumalta, mutta kesällä se ois kylmä. Onko vähän kummaa, mitä?
Vaikka Neekku onkin tollanen aivoton lammas, niin se todisti tänään, ettei se ihan toivoton oo. Iskä lähti KYSsille ja Nera tuli tilestää keittiöön kun luin kirjaa. Sanoin sille, että "Lähtikö iskä? Mee ikkunaan kattomaan!" ja se oikeesti meni keittiön ikkunaan kattomaan. Ei se mee ikinä keittiön ikkunaan. Sit sanoin että "Eiku mee kattoo olkkarin ikkunasta!" ja tässä tulee uskomaton osuus: SE MENI! Istuin hetken sillein että 'mitä just tapahtu' ja sit oli pakko mennä tarkistamaan, oliko se oikeesti vielä ikkunassa. Siellä se sohvan selkänojalla kyyhötti ja käänty kattomaan mua että 'No mitä?'. Hetken mietin, että olin varmaan jossain toisessa versiossa mun elämästä, mutta mikään muu ei viitannut siihen, joten hylkäsin sen ajatuksen lopulta.
Et kyl mun koira osaa, kun se vaan haluaa.
Pitäis tehdä läksyjäääää. Ylläriii. Millonpa ei pitäs. YÖK. Heipa
Joka tapauksessa en tykkää siitä. Sunnuntaiolosta siis.
MUTTA: sain tänään tehtyäkin jotain. Esim puettua vaatteet päälle, pestyä hampaat, etc. Siivosin myös mun huoneen pitkästä aikaa. Laitoin himokasan vaatteita pyykkiin (ne on pyöriny lattialla varmaan kaks viikkoa jo..), tyhjensin pöydän, vaihdoin lakanat, kastelin kasvit ja vein VIIMEINKIN patjan vintille, joka oli jäännöksiä viime v-lopulta (mitä, minäkö saamaton? eeei..). Heti tuli paljon isomman tuntunen huone, kun lattiapinta-ala ei ole ihan tukossa kaikesta ylimääräsestä. On se kumma. Imuroinu en, koska se pölypussi oli viimeks niin täynnä ja se imuri tilesti, niin en jaksanu ruveta riitelemään sen kanssa nyt.
Jossain vaiheessa piti myös lähtee ulos neljän seinän sisältä, kun piti pissittää Nera. En oo pitkään aikaan kokenu niin kummaa fiilistä, kun tänään, kun astuin ovesta ulos. Kaikista liikenteen äänistä huolimatta oli tosi hiljasta. Mulla kesti vähän aikaa tajuta, että se johtu kaikesta siitä lumesta. Joka paikkaan on satanu niin tuhottomat kinokset, että ne imee kaiken melun. Tai no ei kaikkea, mutta pelottavan paljon.
Oli outoo kävellä.
(Miks kaikki on tänään mun mielestä outoa tai kummaa?)
Meinas mennä hermo Neekun kanssa kun se vaan vouhotti, mutta ei se ollu sen vika, totta kai sillä kertyy energiaa jos sitä ei vie ulos tai tee sen kanssa mitään. Päästin sen vapaaks, kun päästiin kentälle ja se oli ihan hulluna. Kun se jäi vääntämään kakkaa hirmu pitkäks aikaa ja jäi jälkeen, niin lähdin juoksemaan jäälle ja se tuli ihan vauhkona perässä.
Jäällä oli ihan törkeesti lunta. Piti oikeesti tarpoo, että pääs eteenpäin. Nauroin niin paljon Neekulle, kun se loikki siellä. Se näytti ihan mustalta lampaalta, tai karitsalta, joka pomppii jossain laitumella. Se ei vaan määkiny. Muuten illuusio olis ollu täydellinen.
Oli ehkä vaan yks aste pakkasta, ja tuntu niin neutraalilta lämpötilalta, kun talvella vaan voi olla. Ei ollu yhtään kylmä, eikä yhtään kuumakaan. (Paitsi lapaset vähän loppumatkasta hikos). Lämpötilakin on niin hassu juttu; nyt +10 tuntus ihan hullun kuumalta, mutta kesällä se ois kylmä. Onko vähän kummaa, mitä?
Vaikka Neekku onkin tollanen aivoton lammas, niin se todisti tänään, ettei se ihan toivoton oo. Iskä lähti KYSsille ja Nera tuli tilestää keittiöön kun luin kirjaa. Sanoin sille, että "Lähtikö iskä? Mee ikkunaan kattomaan!" ja se oikeesti meni keittiön ikkunaan kattomaan. Ei se mee ikinä keittiön ikkunaan. Sit sanoin että "Eiku mee kattoo olkkarin ikkunasta!" ja tässä tulee uskomaton osuus: SE MENI! Istuin hetken sillein että 'mitä just tapahtu' ja sit oli pakko mennä tarkistamaan, oliko se oikeesti vielä ikkunassa. Siellä se sohvan selkänojalla kyyhötti ja käänty kattomaan mua että 'No mitä?'. Hetken mietin, että olin varmaan jossain toisessa versiossa mun elämästä, mutta mikään muu ei viitannut siihen, joten hylkäsin sen ajatuksen lopulta.
Et kyl mun koira osaa, kun se vaan haluaa.
Pitäis tehdä läksyjäääää. Ylläriii. Millonpa ei pitäs. YÖK. Heipa
Kirjoittamisen sentimentaalisuus
Oon ihan koukuttunu tohon kirjaan. Ja kiva lukea englanniks, sitä paitsi toi on ihan tosi helppoa tekstiä - Virginia Woolfia oli paljon vaikeampi lukea edes suomeksi...
Ja tajusin, että toi kirjailija on kirjottanu myös sen kirjan, josta tehtiin 'Poika' elokuva, se mis on Hugh Grant. Ja netistä selvis myös, että Depp omistaa jotkut filmioikeudet yhteen sen kirjaan, et saa nähä sikiääkö siitäkin joskus jotain, ja jos, niin ohjaako Depp sen, vai tuottaako, vai näytteleekö siinä, vai tekeekö kaikkea.
Tänä aamuna laitoin kellon soimaan ja se mun valokello oikeesti toimii: se ei herätä sillä tavalla, mitä normi herätyskello (PIPIPIPII PIPIPIPII), eli ei riuhtase väkivaltaisesti unien keskeltä, vaan sen valon takia kelluu jonkun aikaa unen ja heräämisen rajamailla, ennen kun ite herätystoiminta menee päälle. Tänään heräsin Grooven jazz-aamuun, oli aika ihQ. Makasin varmaan puol tuntia peiton alla ja kuuntelin ja torkuin vähän ja kuuntelin. Sit laitoin radion pois päältä, kun sieltä alko tulemaan mainoksia ja rupesin lukemaan tota kirjaa. TAAS. Siinä ei oo jäljellä enää paljon, niin nyt on pakko pitää taukoa. On aina jotenkin surullista, kun saa itsensä sotkettua johonkin hyvään, ja sitten se LOPPUU.
Se on ainut huono asia kirjoissa/sarjiksissa/musiikissa. Se, että jossain vaiheessa ne LOPPUU.
Ois unelma, kun joskus onnistuis kirjottamaan niin hyvän kirjan, että ihmiset kokis sitä lukiessaan just tällä tavalla. Että ne ei haluais sen loppuvan.
En vaan tiedä, uskallanko enää toivoa tota hirmu tosissani, koska pelkään, ettei musta voi koskaan tulla tarpeeks hyvää. Koska jokainen osaa kirjottaa. KAIKKI pystyy kirjottamaan. Maailma on täynnä kirjoja, täynnä ihmisiä jotka kirjottaa kirjoja, julkasee niitä, tienaa niillä. Osa kirjoista on roskaa, osa oikeesti hyviä. Jotkut hämää lukijoita mahtavilla kirjoitustaidoillaan, vaikkei niillä olis edes mitään sanottavaa. Ne vaan osaa kirjottaa. Toiset ei osaa, mutta niillä olis sanottavaa.
Sitten on niitä, jotka OSAA ja joilla on SANOTTAVAA. Kerrottavaa. Jaettavaa.
Ja se se ongelma onkin. Jos ei ole tarpeeksi hyvää tarinaa kerrottavaksi, ei pitäisi vaivautua kertomaan sitä. Ja jos on hyvä tarina, niin kerrontaa voi aina hioa. Ilman tarinaa teksti on pelkkää hienoa ja vakuuttavaa sanahelinää ilman sisältöä.
(Kuuntelen taas Joseta. Se saa mut aina sentimentaaliseksi. Mikä ei varmaan missään nimessä heijastu tästä tekstistä.)
Toisaalta taas tuntuu epäreilulta, että koska niin monet kirjottaa, niin miksei MULLAKIN olis siihen oikeutta?
Mutta sitten taas tulee epävarmuus omista kyvyistä, omista taidoista, omasta kykeneväisyydetä. Tuntuu, että on liikaa niitä jotka on hyviä, tuntuu, ettei vois koskaan päästä samalle tasolle saati kilpailla niiden kanssa. Tuntuu, ettei omalle osaamiselle löytyis koskaan tilaa tai paikkaa.
Ja ennenkaikkea tuntuu, ettei elämä anna myöten edes yrittää harjottaa ja kehittää sellasia taitoja, joissa haluais paremmaks.
Jatkuvasti pitää tehdä vaan suhteessa enemmän niitä asioita, joita ei haluais, kun niitä, joita oikeesti haluais. Enkä jaksa uskoa, että se asia koskaan muuttuu. Kun jonkun epämiellyttävän asian saa pois alta, tulee aina toinen. Aina ja ikuisesti. Mut miks sen pitää olla niin?
Joko mulla on elämältä ihan liian suuret ja ruusuiset odotukset, tai sitten en oo vaan suostunut myöntämään ja hyväksymään sitä, että sen pitää olla tällasta. Että sen KUULUUKIN olla tällasta.
EN MÄ HALUA.
Pitäis varmaan oppia repimään pienistä kivoista asioista niin paljon iloa irti, ettei suurista ikävistä asioista jaksais enää edes välittää. Mutta miks just ilo pitää repiä irti, miksei sitä vois olla helposti saatavilla?
(Eikös tähän kuulu perinteisesti tokaista, että tietenkin SIKSI iloa ei ole yltäkylläisesti, koska eihän se silloin tuntuisi MILTÄÄN, jos epämiellyttävät asiat eivät olisi sille kontrastina? Mutta miks ihmisen pitäis suurimman osan ajasta kokea negatiivisia/turhanpäiväisiä/merkityksettömiä asioita vaan sen takia, että ilo tuntuis sitten paremmalta? Eikö ilossa itsessään ole jo tarpeeksi, eikö se ole sellaisenaan tarpeeksi hyvä, jos sen vaikutusta kerta pitää pönkittää epäkivoilla asioilla? Jos ilokaan ei itsessään riitä, niin MIKÄ SITTEN?)
Hyvä homma olla näin angstinen jo iltapäivästä! Hyvin sä vedät, Orvokki.
Ja tajusin, että toi kirjailija on kirjottanu myös sen kirjan, josta tehtiin 'Poika' elokuva, se mis on Hugh Grant. Ja netistä selvis myös, että Depp omistaa jotkut filmioikeudet yhteen sen kirjaan, et saa nähä sikiääkö siitäkin joskus jotain, ja jos, niin ohjaako Depp sen, vai tuottaako, vai näytteleekö siinä, vai tekeekö kaikkea.
Tänä aamuna laitoin kellon soimaan ja se mun valokello oikeesti toimii: se ei herätä sillä tavalla, mitä normi herätyskello (PIPIPIPII PIPIPIPII), eli ei riuhtase väkivaltaisesti unien keskeltä, vaan sen valon takia kelluu jonkun aikaa unen ja heräämisen rajamailla, ennen kun ite herätystoiminta menee päälle. Tänään heräsin Grooven jazz-aamuun, oli aika ihQ. Makasin varmaan puol tuntia peiton alla ja kuuntelin ja torkuin vähän ja kuuntelin. Sit laitoin radion pois päältä, kun sieltä alko tulemaan mainoksia ja rupesin lukemaan tota kirjaa. TAAS. Siinä ei oo jäljellä enää paljon, niin nyt on pakko pitää taukoa. On aina jotenkin surullista, kun saa itsensä sotkettua johonkin hyvään, ja sitten se LOPPUU.
Se on ainut huono asia kirjoissa/sarjiksissa/musiikissa. Se, että jossain vaiheessa ne LOPPUU.
Ois unelma, kun joskus onnistuis kirjottamaan niin hyvän kirjan, että ihmiset kokis sitä lukiessaan just tällä tavalla. Että ne ei haluais sen loppuvan.
En vaan tiedä, uskallanko enää toivoa tota hirmu tosissani, koska pelkään, ettei musta voi koskaan tulla tarpeeks hyvää. Koska jokainen osaa kirjottaa. KAIKKI pystyy kirjottamaan. Maailma on täynnä kirjoja, täynnä ihmisiä jotka kirjottaa kirjoja, julkasee niitä, tienaa niillä. Osa kirjoista on roskaa, osa oikeesti hyviä. Jotkut hämää lukijoita mahtavilla kirjoitustaidoillaan, vaikkei niillä olis edes mitään sanottavaa. Ne vaan osaa kirjottaa. Toiset ei osaa, mutta niillä olis sanottavaa.
Sitten on niitä, jotka OSAA ja joilla on SANOTTAVAA. Kerrottavaa. Jaettavaa.
Ja se se ongelma onkin. Jos ei ole tarpeeksi hyvää tarinaa kerrottavaksi, ei pitäisi vaivautua kertomaan sitä. Ja jos on hyvä tarina, niin kerrontaa voi aina hioa. Ilman tarinaa teksti on pelkkää hienoa ja vakuuttavaa sanahelinää ilman sisältöä.
(Kuuntelen taas Joseta. Se saa mut aina sentimentaaliseksi. Mikä ei varmaan missään nimessä heijastu tästä tekstistä.)
Toisaalta taas tuntuu epäreilulta, että koska niin monet kirjottaa, niin miksei MULLAKIN olis siihen oikeutta?
Mutta sitten taas tulee epävarmuus omista kyvyistä, omista taidoista, omasta kykeneväisyydetä. Tuntuu, että on liikaa niitä jotka on hyviä, tuntuu, ettei vois koskaan päästä samalle tasolle saati kilpailla niiden kanssa. Tuntuu, ettei omalle osaamiselle löytyis koskaan tilaa tai paikkaa.
Ja ennenkaikkea tuntuu, ettei elämä anna myöten edes yrittää harjottaa ja kehittää sellasia taitoja, joissa haluais paremmaks.
Jatkuvasti pitää tehdä vaan suhteessa enemmän niitä asioita, joita ei haluais, kun niitä, joita oikeesti haluais. Enkä jaksa uskoa, että se asia koskaan muuttuu. Kun jonkun epämiellyttävän asian saa pois alta, tulee aina toinen. Aina ja ikuisesti. Mut miks sen pitää olla niin?
Joko mulla on elämältä ihan liian suuret ja ruusuiset odotukset, tai sitten en oo vaan suostunut myöntämään ja hyväksymään sitä, että sen pitää olla tällasta. Että sen KUULUUKIN olla tällasta.
EN MÄ HALUA.
Pitäis varmaan oppia repimään pienistä kivoista asioista niin paljon iloa irti, ettei suurista ikävistä asioista jaksais enää edes välittää. Mutta miks just ilo pitää repiä irti, miksei sitä vois olla helposti saatavilla?
(Eikös tähän kuulu perinteisesti tokaista, että tietenkin SIKSI iloa ei ole yltäkylläisesti, koska eihän se silloin tuntuisi MILTÄÄN, jos epämiellyttävät asiat eivät olisi sille kontrastina? Mutta miks ihmisen pitäis suurimman osan ajasta kokea negatiivisia/turhanpäiväisiä/merkityksettömiä asioita vaan sen takia, että ilo tuntuis sitten paremmalta? Eikö ilossa itsessään ole jo tarpeeksi, eikö se ole sellaisenaan tarpeeksi hyvä, jos sen vaikutusta kerta pitää pönkittää epäkivoilla asioilla? Jos ilokaan ei itsessään riitä, niin MIKÄ SITTEN?)
Hyvä homma olla näin angstinen jo iltapäivästä! Hyvin sä vedät, Orvokki.
lauantai 7. helmikuuta 2009
Koemeikkaus kypäräpäälle
50. merkintä!
Päätin illalla, etten edes yritä laittaa kelloa ajoissa herättämään sen varalta, että meinaisin nukkua koko päivän. Ja mua tosiaan väsytti, koska nousin ylös vasta yheltä. Mut ei haitannu, koska tänään mulla oli totaalinen vapaapäivä. Ei tarvinnu tehä mitään eikä mennä mihinkään.
Ihanaa O_O
Sain olla hyödytön ja saamaton ja laiska koko päivän!
Meinasin jumittua aamupalan jälkeen lukemaan kirjaa (ostin sellasen enkunkielisen pokkarin, joka kertoo skeittaajapojasta, joka rakastuu sellaseen ihQtyttöön ja sit niille käy vahinko ja epäilen että se tyttö tulee raskaaks, tosi omaperänen juoni MUTTA toi on ollu tähän saakka oikeesti hyvä :DD), mutta sitten Mirkku käski, että ruvetaan leikkaa mun hiuksia. ihQ, se uhras mulle vapaapäivänsä! :D HÄHÄhåhå
Mirkku siis leikkeli mun tukan taasen ja nyt oon taas suoraetutukkainen |8) Melkein kuin tossa blogin otsikon kuvassa, joka on viime keväältä. Näytän ehkä vähän pikkutytöltä / kypäräpäältä, mut EI haittaa, kaipasinkin jo vaihtelua. Ja sit värjättiin, ja vaikka se väri oli vaaleanruskea tuhka niin lål tää on melkein musta. En oo muutenkaan tajunnu koskaan sitä, että miten vaaleanruskea/ruskea/tummanruskea muka pätee noissa hiusväreissä. Ne luokittelut on ihan päin honkia mun mielestä. Mutta siis tumman halusinkin, niin hyvä homma.
Yritettiin laittaa mulle sellasia hiuskiemuroita, joissa on timantti, mut ei ne oikein pysyny näin lyhyessä tukassa. Eli se idis hylätty. Aattelin käydä kuitenkin ostamassa Glitteristä sen rautapannan (vai mikälie), jos laittasin sen sit päähän ni ois ees jotain. Lyhyessä tukassa on se hyvä puoli, ettei tarvi hirveesti ressata kampausta, jos ei haluu. Vaikka saa siitäkin ongelman tekemällä.
Tehtiin myös koemeikki, molempiin silmiin vähän erilainen. Loppujen lopuks päädyttiin sit siniseen luomiväriin, vaikka olin kyllä vähän epäileväinen sen suhteen aluks. Mut kai se on ihan ok. Pitää sit vaan iskee vähän tujummat rajaukset ja ripset ois kivempi saada jotenkin näyttävämmiks. Jos laitan irtoripset! Mut en osaa kyl käyttää niitä. LÅL.
Niin ja pitää hankkia varmaan joku huulikiilto, en kyllä tiedä osaanko olla sellasessa :D Huulipunaa ei voi laittaa (koska niin kuin Henni mua auliisti valisti, ei saa korostaa sekä silmiä että huulia, vaan vain toinen voi olla katseenvangitsijana) ja se näyttäs mulla muutenkin ihan naurettavalta, luulen.
Mietittiin Mirkun kanssa, miten halvalla selviydyn näistä Wanhoista suhteessa joihinkin. Ei tartte maksaa puvusta (sen ostamisesta, vuokraamisesta, tekemisestä tai teetättämisestä), ei tartte maksaa kampaajasta, ei tartte maksaa meikkaajasta. Vaikka on se toisaalta jotenkin ihan tosi hassua, miten paljon rahaa yhteen ILTAPÄIVÄÄN laitetaan palaamaan. En vieläkään ymmärrä, mikä järki. Pukeudutaan juhlapukuihin kouluun ja ollaan pynttäytyneitä ja 'kypsiä' ja sit tanssitaan muka tosi hienosti ja tyylikkäästi. Mut iteppä osallistun tähän hullunmyllyyn, niin turha valittaa.
Sit kokeilin sitä mekkoa, kun äitin pitäs lyhentää se, mut ei se jaksanu vielä niin hengailin siinä sit muuten vaan vähän. Ja lauleskelin niitä lauluja, mitkä pitäs laulaa sit se päällä LÅL
AARH outoo, ei tästä päivästä oo oikein mitään kerrottavaa! Tai sit en vaan jaksa vaivautua ajattelemaan. Taidan ruveta lukemaan taas tosta skeittaripojasta, kun sen kohtalo oikeesti kiinnostaa mua!
Ihanan turhanpäiväinen ja saamaton lauantai. Rakkaus <33
Päätin illalla, etten edes yritä laittaa kelloa ajoissa herättämään sen varalta, että meinaisin nukkua koko päivän. Ja mua tosiaan väsytti, koska nousin ylös vasta yheltä. Mut ei haitannu, koska tänään mulla oli totaalinen vapaapäivä. Ei tarvinnu tehä mitään eikä mennä mihinkään.
Ihanaa O_O
Sain olla hyödytön ja saamaton ja laiska koko päivän!
Meinasin jumittua aamupalan jälkeen lukemaan kirjaa (ostin sellasen enkunkielisen pokkarin, joka kertoo skeittaajapojasta, joka rakastuu sellaseen ihQtyttöön ja sit niille käy vahinko ja epäilen että se tyttö tulee raskaaks, tosi omaperänen juoni MUTTA toi on ollu tähän saakka oikeesti hyvä :DD), mutta sitten Mirkku käski, että ruvetaan leikkaa mun hiuksia. ihQ, se uhras mulle vapaapäivänsä! :D HÄHÄhåhå
Mirkku siis leikkeli mun tukan taasen ja nyt oon taas suoraetutukkainen |8) Melkein kuin tossa blogin otsikon kuvassa, joka on viime keväältä. Näytän ehkä vähän pikkutytöltä / kypäräpäältä, mut EI haittaa, kaipasinkin jo vaihtelua. Ja sit värjättiin, ja vaikka se väri oli vaaleanruskea tuhka niin lål tää on melkein musta. En oo muutenkaan tajunnu koskaan sitä, että miten vaaleanruskea/ruskea/tummanruskea muka pätee noissa hiusväreissä. Ne luokittelut on ihan päin honkia mun mielestä. Mutta siis tumman halusinkin, niin hyvä homma.
Yritettiin laittaa mulle sellasia hiuskiemuroita, joissa on timantti, mut ei ne oikein pysyny näin lyhyessä tukassa. Eli se idis hylätty. Aattelin käydä kuitenkin ostamassa Glitteristä sen rautapannan (vai mikälie), jos laittasin sen sit päähän ni ois ees jotain. Lyhyessä tukassa on se hyvä puoli, ettei tarvi hirveesti ressata kampausta, jos ei haluu. Vaikka saa siitäkin ongelman tekemällä.
Tehtiin myös koemeikki, molempiin silmiin vähän erilainen. Loppujen lopuks päädyttiin sit siniseen luomiväriin, vaikka olin kyllä vähän epäileväinen sen suhteen aluks. Mut kai se on ihan ok. Pitää sit vaan iskee vähän tujummat rajaukset ja ripset ois kivempi saada jotenkin näyttävämmiks. Jos laitan irtoripset! Mut en osaa kyl käyttää niitä. LÅL.
Niin ja pitää hankkia varmaan joku huulikiilto, en kyllä tiedä osaanko olla sellasessa :D Huulipunaa ei voi laittaa (koska niin kuin Henni mua auliisti valisti, ei saa korostaa sekä silmiä että huulia, vaan vain toinen voi olla katseenvangitsijana) ja se näyttäs mulla muutenkin ihan naurettavalta, luulen.
Mietittiin Mirkun kanssa, miten halvalla selviydyn näistä Wanhoista suhteessa joihinkin. Ei tartte maksaa puvusta (sen ostamisesta, vuokraamisesta, tekemisestä tai teetättämisestä), ei tartte maksaa kampaajasta, ei tartte maksaa meikkaajasta. Vaikka on se toisaalta jotenkin ihan tosi hassua, miten paljon rahaa yhteen ILTAPÄIVÄÄN laitetaan palaamaan. En vieläkään ymmärrä, mikä järki. Pukeudutaan juhlapukuihin kouluun ja ollaan pynttäytyneitä ja 'kypsiä' ja sit tanssitaan muka tosi hienosti ja tyylikkäästi. Mut iteppä osallistun tähän hullunmyllyyn, niin turha valittaa.
Sit kokeilin sitä mekkoa, kun äitin pitäs lyhentää se, mut ei se jaksanu vielä niin hengailin siinä sit muuten vaan vähän. Ja lauleskelin niitä lauluja, mitkä pitäs laulaa sit se päällä LÅL
AARH outoo, ei tästä päivästä oo oikein mitään kerrottavaa! Tai sit en vaan jaksa vaivautua ajattelemaan. Taidan ruveta lukemaan taas tosta skeittaripojasta, kun sen kohtalo oikeesti kiinnostaa mua!
Ihanan turhanpäiväinen ja saamaton lauantai. Rakkaus <33
Ahdistuksen hajurako
Oon jotenkin ihan yltiöväsynyt ilman mitään varsinaista syytä. Ja muutenkin mulla on seikkaillut kauhee ristiriitaisuuden möykky mun sisällä koko päivän. Tuntuu, että oon jotenkin ihan hukassa.
Se ei oo sillein mikään maailman positiivisen tunne, tiettekö.
Pitkitin sängystä nousemista tänään ihan tosi antaumuksella, mut sain mä kaheksan tunnin yöunetkin! En oo muutenkaan ollu yhtään niin väsynyt (ainakaan vielä) nyt, kun ei oo enää kaheksaan menoja. Oi onnea.
Mutta se ei estä sitä, etteikö vois silti väsyttää. Kuten esim nyt. Oon ihan poikki ja uupunut, vaikken oo tehny mitään fyysisesti rankkaa. Paitsi ollut koko päivän ihmisten kanssa tekemisissä ja yrittänyt hymyillä ja nauraa ja olla kiva ja sosiaalinen ja iloinen ja diplomaattinen ja kannustava ja osaava jajajajajajaa AARH.
Koulun ja kvartetin jälkeen iskä haki viulun, ettei tarvinnu sen kanssa säätää, ja sit menin lataamaan bussikorttia. Vähän otti aivoon, kun ne oli siirtäny sen INFO-pisteen remontin takia, ja en meinannu löytää sinne. Ja sit olin menossa vessaan, niin nekin oli poissa käytöstä. Ja kun viimein pääsin, niin sen pöntön huuhtelumekanismi oli rikki. Siinä vaiheessa meinasin jo lyödä pään oveen.
Veljmiehessä oli neljä ruotsalaista poikaa. Se oli tosi omituista. Vaikka minkä muunmaalaisia oon nähny (esim yks päivä Prismassa oli kolme espanjaa puhuvaa pariskuntaa), mutta ruotsalaisia ihan tosi vähän. "Jon! JON! Fitta!" Ne vaikutti kaikki tosi ylimielisiltä (en tie johtuko se siitä, että ne oli, vai siitä, että on ollu tänään niin kumma fiilis että näin ne vaan vääristyneesti)
Sit menin Eelimille ja selvis, ettei mun tilanne ollut todellakaan edes pahimmasta päästä: Jenni oli tullu parin päivän sisällä kipeäksi ja ääni oli aika huonossa jamassa, Hanna oli kuumeessa ja korvatulehduksessa, Tuomo oli ollu kuumeinen koko viikon. Joten lopputuloksena oli se, että ainakin mun ääni kesti. Ehkä se johtu siitä, että sen oli pakko kestää - jos Jenniltä olis menny ääni kokonaan. Jos tää oli joku alitajunnan juttu? No mut en valita.
Oli outoa laulaa uudessa paikassa ja ääni kuulu monitoreista ihan tosi eri tavalla, mitä Vapiksella. Se oli omituista. Ja näin jälkeenpäin ajatellen en tainnu jaksaa keskittyä edes laulamiseen ihan kybällä. Mut sanat ainakin muistin aika hyvin! Ei tarvinnu edes vilkuilla paljoo nuoteista. Ne oli vaan varmuusturvana, jos ois iskeny kaamee bläkäri.
Kyllä me sit selvittiin ihan ok kunnialla. Oli vähän outo olla sen jälkeen. Ostin yläkerrasta teetä Riikan pikkuveljeltä (HAHA!) ja sit menin parvelle kuuntelemaan C.I.A:n soundcheckiä.
Oon aina tykänny siitä, miten niiden soittajat soittaa niin hyvin yhteen ja tietää aina missä mennään jnejnejne. Melkein kateellinenkin. Mutta sitten taas mun mielestä niillä ei oo koskaan ollu erityisen hyviä laulajia. Tai siis nytkin se laulu kuulosti ihan ok kivalta (paitsi että joku laulaa ihan armottomasti nenäänsä ja se on ihan oikeesti yks suurimmista synneistä, mitä laulamisessa voi tehdä! jos multa kysytään, mut kukapa kysyis), mutta ehkä vähän falskas, varsinkin korkeissa kohdissa. Mutta toisaalta, kolme naislaulajaa ja yks mies, niin ei oo helppoo ei.
Lähinnä tajusin sen myöhemmin kuunnellessani, kun ne veti ylistystä seuraavassa tilaisuudessa, ettei se loppujen lopuks haitannu, vaikka falskas tai vaikka joku veti Nylon Beatina, koska tärkeintä oli se, että ne oli siinä MUKANA (ainakin ulkopuolisen silmin näytti siltä). Ne oli mukana siinä, mitä ne teki, kunnolla ja omasta tahdosta.
Mä en ollu.
Tuntuu, etten osaa sitoo sydäntä mihinkään asiaan kunnolla. En osaa ja/tai en uskalla. Mun pitää aina pitää varmuuden vuoks pieni turvaväli, hajurako.
Ja se pätee ihan samalla lailla ihmisiin kuin asioihinkin. Viimeistään se, miten näen kaiken ja kaikki niin epätäydellisinä ja kelpaamattomina ja vaan arvostelen ja kritisoin ja vaadin liikaa enkä osaa olla tyytyväinen tai arvostaa, varmistaa sen, että turvaväli myös pysyy. Se on varmaan turvaväli sille, etten joudu ite kohtaamaan omaa kelpaamattomuuttani. Nyt se heijastuu vaan muista ihmisistä, mutta käännän sen niin, että se olis niiden muiden ihmisten ominaisuus, eikä mun. Selvää, eikö? No kyllä, mun selittäjänlahjat suorastaan loistaa..
Ja en kestä, kun aina kaikki hengelliset tilaisuudet/tilanteet herättää mussa kamalan ristiriidan nykyään. En osaa enää rukoilla tai ylistää tai olla ihan aivoton, vaan sen sijaan epäilen ja kyseenalaistan ja mietin ja pohdin ja katselen ja ihmettelen ja kummastelen ja ahdistun. En jaksais pyöritellä näitä asioita jatkuvasti päässäni, mutta jos en ajattele, niin ahdistun. Mutta toisaalta, jos ajattelen, niin ahdistun myös silloin. Ja ei elämä, miks kirjotan tänne tällasia juttuja, kun oon niin superväsynyt ja en jaksais ees ajatella?
Sen sijaan kerron sen, että en jaksanu jäädä kuunteleen Metron porukkaa, vaan soitin iskän hakemaan (ja se on kyl aina ihan superjaksava, kun nytkin lähti hakee vaikka oli kai jo menos nukkumaan, mutta iteppä ei kieltäynyt vaikka kysyin kyllä, että oliko se nukkumassa ja että voin tulla bussillakin) ja sitten, kun odotin iskää niin jäin varmaan ties kuinka pitkäks aikaa vaan tuijottamaan katulamppua ihan tyhjäpäänä. Sit yhtäkkiä havahduin siihen, että vaikka ei slmin nähden satanut lunta tai ei tuntunut miltään, niin ilma oli täynnä sellasia minimaalisen pieniä, säihkyviä ja kimaltelevia lumihiutaleita. Ne leijaili ja kimalteli pikkupisteinä mustaa taustaa vasten ja mä aattelin että vau, mitenkä ne ei tunnu iholla ollenkaan, vaikka ne on kuitenkin ihan selkeitä.
Väsyttää niin paljon, että meinaan nukahtaa koko ajan tähän koneelle. Se on jo aika vahva merkki siitä, ETTÄ täytyy laittaa piste(.) tälle illalle ja tälle angstimerkinnälle. (Huomenna taas luen kauhulla, mitä sitä on tullu läpätettyä.)
Se ei oo sillein mikään maailman positiivisen tunne, tiettekö.
Pitkitin sängystä nousemista tänään ihan tosi antaumuksella, mut sain mä kaheksan tunnin yöunetkin! En oo muutenkaan ollu yhtään niin väsynyt (ainakaan vielä) nyt, kun ei oo enää kaheksaan menoja. Oi onnea.
Mutta se ei estä sitä, etteikö vois silti väsyttää. Kuten esim nyt. Oon ihan poikki ja uupunut, vaikken oo tehny mitään fyysisesti rankkaa. Paitsi ollut koko päivän ihmisten kanssa tekemisissä ja yrittänyt hymyillä ja nauraa ja olla kiva ja sosiaalinen ja iloinen ja diplomaattinen ja kannustava ja osaava jajajajajajaa AARH.
Koulun ja kvartetin jälkeen iskä haki viulun, ettei tarvinnu sen kanssa säätää, ja sit menin lataamaan bussikorttia. Vähän otti aivoon, kun ne oli siirtäny sen INFO-pisteen remontin takia, ja en meinannu löytää sinne. Ja sit olin menossa vessaan, niin nekin oli poissa käytöstä. Ja kun viimein pääsin, niin sen pöntön huuhtelumekanismi oli rikki. Siinä vaiheessa meinasin jo lyödä pään oveen.
Veljmiehessä oli neljä ruotsalaista poikaa. Se oli tosi omituista. Vaikka minkä muunmaalaisia oon nähny (esim yks päivä Prismassa oli kolme espanjaa puhuvaa pariskuntaa), mutta ruotsalaisia ihan tosi vähän. "Jon! JON! Fitta!" Ne vaikutti kaikki tosi ylimielisiltä (en tie johtuko se siitä, että ne oli, vai siitä, että on ollu tänään niin kumma fiilis että näin ne vaan vääristyneesti)
Sit menin Eelimille ja selvis, ettei mun tilanne ollut todellakaan edes pahimmasta päästä: Jenni oli tullu parin päivän sisällä kipeäksi ja ääni oli aika huonossa jamassa, Hanna oli kuumeessa ja korvatulehduksessa, Tuomo oli ollu kuumeinen koko viikon. Joten lopputuloksena oli se, että ainakin mun ääni kesti. Ehkä se johtu siitä, että sen oli pakko kestää - jos Jenniltä olis menny ääni kokonaan. Jos tää oli joku alitajunnan juttu? No mut en valita.
Oli outoa laulaa uudessa paikassa ja ääni kuulu monitoreista ihan tosi eri tavalla, mitä Vapiksella. Se oli omituista. Ja näin jälkeenpäin ajatellen en tainnu jaksaa keskittyä edes laulamiseen ihan kybällä. Mut sanat ainakin muistin aika hyvin! Ei tarvinnu edes vilkuilla paljoo nuoteista. Ne oli vaan varmuusturvana, jos ois iskeny kaamee bläkäri.
Kyllä me sit selvittiin ihan ok kunnialla. Oli vähän outo olla sen jälkeen. Ostin yläkerrasta teetä Riikan pikkuveljeltä (HAHA!) ja sit menin parvelle kuuntelemaan C.I.A:n soundcheckiä.
Oon aina tykänny siitä, miten niiden soittajat soittaa niin hyvin yhteen ja tietää aina missä mennään jnejnejne. Melkein kateellinenkin. Mutta sitten taas mun mielestä niillä ei oo koskaan ollu erityisen hyviä laulajia. Tai siis nytkin se laulu kuulosti ihan ok kivalta (paitsi että joku laulaa ihan armottomasti nenäänsä ja se on ihan oikeesti yks suurimmista synneistä, mitä laulamisessa voi tehdä! jos multa kysytään, mut kukapa kysyis), mutta ehkä vähän falskas, varsinkin korkeissa kohdissa. Mutta toisaalta, kolme naislaulajaa ja yks mies, niin ei oo helppoo ei.
Lähinnä tajusin sen myöhemmin kuunnellessani, kun ne veti ylistystä seuraavassa tilaisuudessa, ettei se loppujen lopuks haitannu, vaikka falskas tai vaikka joku veti Nylon Beatina, koska tärkeintä oli se, että ne oli siinä MUKANA (ainakin ulkopuolisen silmin näytti siltä). Ne oli mukana siinä, mitä ne teki, kunnolla ja omasta tahdosta.
Mä en ollu.
Tuntuu, etten osaa sitoo sydäntä mihinkään asiaan kunnolla. En osaa ja/tai en uskalla. Mun pitää aina pitää varmuuden vuoks pieni turvaväli, hajurako.
Ja se pätee ihan samalla lailla ihmisiin kuin asioihinkin. Viimeistään se, miten näen kaiken ja kaikki niin epätäydellisinä ja kelpaamattomina ja vaan arvostelen ja kritisoin ja vaadin liikaa enkä osaa olla tyytyväinen tai arvostaa, varmistaa sen, että turvaväli myös pysyy. Se on varmaan turvaväli sille, etten joudu ite kohtaamaan omaa kelpaamattomuuttani. Nyt se heijastuu vaan muista ihmisistä, mutta käännän sen niin, että se olis niiden muiden ihmisten ominaisuus, eikä mun. Selvää, eikö? No kyllä, mun selittäjänlahjat suorastaan loistaa..
Ja en kestä, kun aina kaikki hengelliset tilaisuudet/tilanteet herättää mussa kamalan ristiriidan nykyään. En osaa enää rukoilla tai ylistää tai olla ihan aivoton, vaan sen sijaan epäilen ja kyseenalaistan ja mietin ja pohdin ja katselen ja ihmettelen ja kummastelen ja ahdistun. En jaksais pyöritellä näitä asioita jatkuvasti päässäni, mutta jos en ajattele, niin ahdistun. Mutta toisaalta, jos ajattelen, niin ahdistun myös silloin. Ja ei elämä, miks kirjotan tänne tällasia juttuja, kun oon niin superväsynyt ja en jaksais ees ajatella?
Sen sijaan kerron sen, että en jaksanu jäädä kuunteleen Metron porukkaa, vaan soitin iskän hakemaan (ja se on kyl aina ihan superjaksava, kun nytkin lähti hakee vaikka oli kai jo menos nukkumaan, mutta iteppä ei kieltäynyt vaikka kysyin kyllä, että oliko se nukkumassa ja että voin tulla bussillakin) ja sitten, kun odotin iskää niin jäin varmaan ties kuinka pitkäks aikaa vaan tuijottamaan katulamppua ihan tyhjäpäänä. Sit yhtäkkiä havahduin siihen, että vaikka ei slmin nähden satanut lunta tai ei tuntunut miltään, niin ilma oli täynnä sellasia minimaalisen pieniä, säihkyviä ja kimaltelevia lumihiutaleita. Ne leijaili ja kimalteli pikkupisteinä mustaa taustaa vasten ja mä aattelin että vau, mitenkä ne ei tunnu iholla ollenkaan, vaikka ne on kuitenkin ihan selkeitä.
Väsyttää niin paljon, että meinaan nukahtaa koko ajan tähän koneelle. Se on jo aika vahva merkki siitä, ETTÄ täytyy laittaa piste(.) tälle illalle ja tälle angstimerkinnälle. (Huomenna taas luen kauhulla, mitä sitä on tullu läpätettyä.)
torstai 5. helmikuuta 2009
ETAPPI
Pakko kirjoittaa merkintä IHAN VAAN SIKS, että te lållerot ootte lataillu tätä saakelin turhanpäiväisyysblogia (missä vuodatan esim siitä miten kusetan koiraa, voi elämä..) JO YLI TUHAT KERTAA!
HALOO!
Se on ihan tajuttoman paljon. Tänään latauksia on ollu 37 ja eilen yli 40. Olen haistelevinani täällä joitain ruudun takana piilossa lymyäviä salalukijoita, jotka haluavat (ilmeisesti) pysyä salaisina, kun eivät koskaan kerta ilmianna itseään. Olis paljon kivempi, kun loisitte profiilin ja merkkaisitte ittenne mun julkisiksi lukijoiksi *WINKWINK*. Sitten teillä ois identiteetti, ettekä olis vain jotain randomeja anonyymejä. Öhmkrhm..
En kirjota nyt paljon, koska en jaksa eikä ollut tarkotuskaan. Mut sen voin sanoa, että Fanta Ananas maistuu ihan niiltä Jäätelöauton Taikuri-Mix mehujäiden keltaselta mehujäältä. Tai vaihtoehtosesti Rainbown mehulta (jota en kyllä koskaan edes juo), mutta vaan kalliimpana versiona.
Ja sekin vielä, että oon oikeesti vähän ahdistuksessa, että miten tää kurkku tästä kääntyy. En oo uskaltanu tänään laulaa, ettei ääni väsyis (kun se on muutenkin jo aika säälittävän kuulonen, painuksissa ja sillein), mutta en tiedä yhtään mikä tilanne on yön jälkeen. HAH, tää on kyllä pahimmanlaatusta ironiaa, jos oon laulukyvytön huomenna :D
No mut joo. Ja sit vielä SEKIN, että en oo tänään edes meikannut ollenkaan, ja oon kuitenkin käynyt ihmisten ilmoilla neljä kertaa! Think about THAT! u_u
Ei sillä, että se olis jotenkin mahtava saavutus, mutta mulla nyt vaan on tapana yleensä iskeä pakkelit naamaan.
Et sitä voitte miettiä, kun illalla meette nuQQ. Esim niinQ mä nyt >>
HALOO!
Se on ihan tajuttoman paljon. Tänään latauksia on ollu 37 ja eilen yli 40. Olen haistelevinani täällä joitain ruudun takana piilossa lymyäviä salalukijoita, jotka haluavat (ilmeisesti) pysyä salaisina, kun eivät koskaan kerta ilmianna itseään. Olis paljon kivempi, kun loisitte profiilin ja merkkaisitte ittenne mun julkisiksi lukijoiksi *WINKWINK*. Sitten teillä ois identiteetti, ettekä olis vain jotain randomeja anonyymejä. Öhmkrhm..
En kirjota nyt paljon, koska en jaksa eikä ollut tarkotuskaan. Mut sen voin sanoa, että Fanta Ananas maistuu ihan niiltä Jäätelöauton Taikuri-Mix mehujäiden keltaselta mehujäältä. Tai vaihtoehtosesti Rainbown mehulta (jota en kyllä koskaan edes juo), mutta vaan kalliimpana versiona.
Ja sekin vielä, että oon oikeesti vähän ahdistuksessa, että miten tää kurkku tästä kääntyy. En oo uskaltanu tänään laulaa, ettei ääni väsyis (kun se on muutenkin jo aika säälittävän kuulonen, painuksissa ja sillein), mutta en tiedä yhtään mikä tilanne on yön jälkeen. HAH, tää on kyllä pahimmanlaatusta ironiaa, jos oon laulukyvytön huomenna :D
No mut joo. Ja sit vielä SEKIN, että en oo tänään edes meikannut ollenkaan, ja oon kuitenkin käynyt ihmisten ilmoilla neljä kertaa! Think about THAT! u_u
Ei sillä, että se olis jotenkin mahtava saavutus, mutta mulla nyt vaan on tapana yleensä iskeä pakkelit naamaan.
Et sitä voitte miettiä, kun illalla meette nuQQ. Esim niinQ mä nyt >>
OH, London, my LÖÖÖV
Oi. Mikä into ja hymy sisimmästäni kumpuaakaan!
On kevyt olla. Vähän kuin höyhen.
Tähän ylitsevuotavaan lyyrilliseen ulosantiin on useitakin syitä:
1) Heräsin tänään kahdeksaksi viulutunnille ja tunti oli vallan mukava (vaikken soittanutkaan superhyvin. mut enhän mä koskaan). Ja Jari totesi, että annetaan hautua ja kurssia ei suoriteta vielä tänä keväänä. LUOJAN KIITOS. Kivi vierähti sydämeltäni. Vaikka totta kai se jossain vaiheessa on edessä joka tapauksessa. Nyt pitäis ruveta valmistelemaan Veracinin sonaattia oppilaskonserttiin, mikä on ihan jees, koska se on ihan nätti biisi.
2) Sen sijaan, että olisi tarvinnu kiirehtiä kouluun, sainkin rauhassa kävellä keskustaan lumisateessa ja mennä kirjakauppaan. Höntsäilin siellä jonkun aikaa (ostin kaks kirjaa + kortin + 3 kynää, jee) ja sen jälkeen tulin Henkkamaukan ja Sokkarin kautta kotio. Oli ihanaa, kun oli valoisaa ja lumista ja vähäihmistä.
3) Kotona Neekku oli ihan intohämmentyny, kun tulin niin aikasin ja sillä meni pasmat sekasin. Se oli ihQ höppänä. Vertti luuhas vieläkin 'kipeenä' kotona, kun iskä oli kieltäny sitä menemästä kouluun. Mä en oo ollu varmaan ikinä eläissäni sairauden takia poissa koulusta yhtä päivää enempää. Joko mun kipeys on aina sattunut perjantaille ja oon sairastanut sit v-lopun, mutta useimmiten, jos oon ollu kipeenä, niin se on yksinkertasesti kestäny vaan sen yhen päivän. Oon siis joku supernainen ihan selvästi.
4) Äippä lähti töihin ja mä rupesin siivoomaan tienatakseni taksvärkki-rahat. Imuroin ylä- ja alakerran, rappuset, pesin keittiön lattian, tiskasin. Pesin vitja liesituulettimenkin ja se oli ihan ällöttävän rasvanen. Niin ja tiskasin Neran juomakupinkin ja se oli ihan ällöttävän pinttyneen limasen kuolakerroksen peitossa. Nam. Siivoominen oli siks mukavaa, että oli kiva tehdä sitä valosan aikaan ja ennen kaikkea SEN takia, että nyt on niin puhdasta <33 Masentavaa tässä vaan on se, ettei tarvi oottaa kun iltaan ja kaikki on taas kuin ennen. Jos siis en jatkuvasti pidä paikkoja järjestyksessä. Mitä tuskin jaksan tehdä tän vapaapäivän jälkeen.
5) Musasta tuli hyvä fiilis: siivousmusiikkina oli Jose Gonzalez - Vendeer, Fleet Foxes - Fleet Foxes ja Coldplay - Viva la Vida and Death and All His Friends. Tosta Kylmäsoitosta tuli ihan mieleen loppukesä/alkusyksy, kun maalasin mun huoneen seiniä. Kuuntelin vaan tota levyä uudestaan ja uudestaan, koska en jaksanu vaihtaa. Laitoin vaan aina uusiks pyörimään (useimmiten varpaalla, koska hanskat oli ihan maalissa) ja jatkoin hommia.
6) MUTTA tärkein syy tälle ihanan hymyisän kevyelle ololle on SE, että äippä kysy eilen, haluunko lähtee mukaan Lontooseen!
!
Siis! Lontooseen!
Ü
Huhtikuun alussa, pe-ke. Eli 4 kokonaista päivää + 2 matkustuspäivää. Aika vitosjakson alussa. Ja vähän aikasemmin, mitä kaks vuotta sitten (samassa yhteydessä, tälläkin kertaa iskä menis konferenssiin, sama mikä viimeks). Mulla tulis kyllä ainakin yhteiskuntaopista ja ruotsista jo kerralla 3 poissaoloa. MUTTA! C'MOON!
LONTOOSEEN!
I'm so excited that I can't even describe it to you!
Tai siis mikään ei ole vielä varmaa. Iskä (ja äiti) lähtee sinne joka tapauksessa, ja me, jos on rahaa. Koska hotelli + lennot pitäs maksaa etukäteen.
Noi aina väittää, ettei meillä ole rahaa ja lainatkaan ei vaan lopu, mutta silti aina kuitenkin on pärjätty ja maksaminen jotenkin onnistuu. En mä tietenkään tiedä yksityiskohtia. Mutta toi rahanpuute on esim. jokavuotinen virsi aina ennen joulua, mutta silti lahjoja tulee. Uskottavuus kärsii.
Ja tämän vuoksi mun toiveet on korkealla, koska äiti ite otti asian puheeksi =) Vaikka se sanokin, että pitää selvitellä hintoja.
Oi. Lontoo ois niiiiiin... namu. Se on ollu tähän mennessä ainut paikka Suomen ulkopuolella, mikä on herättänyt sellasen tunteen, että tänne vielä takasin!
JA NYT EHKÄ PÄÄSISIN O_O
Heti alko päässä soida ne metron kuulutukset.
"Please mind the gap between the train and the platform."
"This is a Piccadilly Line service to - Cockfosters."
"The next station is - Oxford Circus." jnejnejne
Haha, ja se musta vartija siellä ruokakaupassa, joka kehu mun rastoja ja kysy mistä oon :D Ja se musta naismyyjä Harrodsin hajuvesipuolella, joka kans kehu mun rastoja :D Ja se randomtyyppi, joka huus ikkunasta että se tykkää mun tyylistä LÅL
Nyt kun mulla ei oo enää rastoja, niin kukaan ei huomaa mua (; Mut haluan siltikin sinne! AH!
Hassuinta oli se, että molemmat, jotka kommentoi mun rastoista, oli mustia. Niistä oli varmaan hassua nähdä valkosella dreadlocksit (; Ja ylipäätään luulis että Lontoossa jos missä on vaikka minkäkarvasta porukkaa, niin jännä että jostain rastoista kommentoidaan. Ehkä olin vaan niin lållero outolintu. Tai ulkomaalaiset on vaan huomaavaisempia joissain asioissa kuin suomalaiset.
Ulkona on ihan tajuton myräkkä ollu koko päivän. Ja nyt alkaa pimenemäänkin pikku hiljaa - vaik ei ihme, ku se on kohta neljä. Vois ruveta väsäämään ruokaa ja tekeen läksyt huomiselle. Illalla vielä teoriatunti. HUooh.
Mutta ehkä jaksan, kun haaveilen LONTOOSTA u_u
On kevyt olla. Vähän kuin höyhen.
Tähän ylitsevuotavaan lyyrilliseen ulosantiin on useitakin syitä:
1) Heräsin tänään kahdeksaksi viulutunnille ja tunti oli vallan mukava (vaikken soittanutkaan superhyvin. mut enhän mä koskaan). Ja Jari totesi, että annetaan hautua ja kurssia ei suoriteta vielä tänä keväänä. LUOJAN KIITOS. Kivi vierähti sydämeltäni. Vaikka totta kai se jossain vaiheessa on edessä joka tapauksessa. Nyt pitäis ruveta valmistelemaan Veracinin sonaattia oppilaskonserttiin, mikä on ihan jees, koska se on ihan nätti biisi.
2) Sen sijaan, että olisi tarvinnu kiirehtiä kouluun, sainkin rauhassa kävellä keskustaan lumisateessa ja mennä kirjakauppaan. Höntsäilin siellä jonkun aikaa (ostin kaks kirjaa + kortin + 3 kynää, jee) ja sen jälkeen tulin Henkkamaukan ja Sokkarin kautta kotio. Oli ihanaa, kun oli valoisaa ja lumista ja vähäihmistä.
3) Kotona Neekku oli ihan intohämmentyny, kun tulin niin aikasin ja sillä meni pasmat sekasin. Se oli ihQ höppänä. Vertti luuhas vieläkin 'kipeenä' kotona, kun iskä oli kieltäny sitä menemästä kouluun. Mä en oo ollu varmaan ikinä eläissäni sairauden takia poissa koulusta yhtä päivää enempää. Joko mun kipeys on aina sattunut perjantaille ja oon sairastanut sit v-lopun, mutta useimmiten, jos oon ollu kipeenä, niin se on yksinkertasesti kestäny vaan sen yhen päivän. Oon siis joku supernainen ihan selvästi.
4) Äippä lähti töihin ja mä rupesin siivoomaan tienatakseni taksvärkki-rahat. Imuroin ylä- ja alakerran, rappuset, pesin keittiön lattian, tiskasin. Pesin vitja liesituulettimenkin ja se oli ihan ällöttävän rasvanen. Niin ja tiskasin Neran juomakupinkin ja se oli ihan ällöttävän pinttyneen limasen kuolakerroksen peitossa. Nam. Siivoominen oli siks mukavaa, että oli kiva tehdä sitä valosan aikaan ja ennen kaikkea SEN takia, että nyt on niin puhdasta <33 Masentavaa tässä vaan on se, ettei tarvi oottaa kun iltaan ja kaikki on taas kuin ennen. Jos siis en jatkuvasti pidä paikkoja järjestyksessä. Mitä tuskin jaksan tehdä tän vapaapäivän jälkeen.
5) Musasta tuli hyvä fiilis: siivousmusiikkina oli Jose Gonzalez - Vendeer, Fleet Foxes - Fleet Foxes ja Coldplay - Viva la Vida and Death and All His Friends. Tosta Kylmäsoitosta tuli ihan mieleen loppukesä/alkusyksy, kun maalasin mun huoneen seiniä. Kuuntelin vaan tota levyä uudestaan ja uudestaan, koska en jaksanu vaihtaa. Laitoin vaan aina uusiks pyörimään (useimmiten varpaalla, koska hanskat oli ihan maalissa) ja jatkoin hommia.
6) MUTTA tärkein syy tälle ihanan hymyisän kevyelle ololle on SE, että äippä kysy eilen, haluunko lähtee mukaan Lontooseen!
!
Siis! Lontooseen!
Ü
Huhtikuun alussa, pe-ke. Eli 4 kokonaista päivää + 2 matkustuspäivää. Aika vitosjakson alussa. Ja vähän aikasemmin, mitä kaks vuotta sitten (samassa yhteydessä, tälläkin kertaa iskä menis konferenssiin, sama mikä viimeks). Mulla tulis kyllä ainakin yhteiskuntaopista ja ruotsista jo kerralla 3 poissaoloa. MUTTA! C'MOON!
LONTOOSEEN!
I'm so excited that I can't even describe it to you!
Tai siis mikään ei ole vielä varmaa. Iskä (ja äiti) lähtee sinne joka tapauksessa, ja me, jos on rahaa. Koska hotelli + lennot pitäs maksaa etukäteen.
Noi aina väittää, ettei meillä ole rahaa ja lainatkaan ei vaan lopu, mutta silti aina kuitenkin on pärjätty ja maksaminen jotenkin onnistuu. En mä tietenkään tiedä yksityiskohtia. Mutta toi rahanpuute on esim. jokavuotinen virsi aina ennen joulua, mutta silti lahjoja tulee. Uskottavuus kärsii.
Ja tämän vuoksi mun toiveet on korkealla, koska äiti ite otti asian puheeksi =) Vaikka se sanokin, että pitää selvitellä hintoja.
Oi. Lontoo ois niiiiiin... namu. Se on ollu tähän mennessä ainut paikka Suomen ulkopuolella, mikä on herättänyt sellasen tunteen, että tänne vielä takasin!
JA NYT EHKÄ PÄÄSISIN O_O
Heti alko päässä soida ne metron kuulutukset.
"Please mind the gap between the train and the platform."
"This is a Piccadilly Line service to - Cockfosters."
"The next station is - Oxford Circus." jnejnejne
Haha, ja se musta vartija siellä ruokakaupassa, joka kehu mun rastoja ja kysy mistä oon :D Ja se musta naismyyjä Harrodsin hajuvesipuolella, joka kans kehu mun rastoja :D Ja se randomtyyppi, joka huus ikkunasta että se tykkää mun tyylistä LÅL
Nyt kun mulla ei oo enää rastoja, niin kukaan ei huomaa mua (; Mut haluan siltikin sinne! AH!
Hassuinta oli se, että molemmat, jotka kommentoi mun rastoista, oli mustia. Niistä oli varmaan hassua nähdä valkosella dreadlocksit (; Ja ylipäätään luulis että Lontoossa jos missä on vaikka minkäkarvasta porukkaa, niin jännä että jostain rastoista kommentoidaan. Ehkä olin vaan niin lållero outolintu. Tai ulkomaalaiset on vaan huomaavaisempia joissain asioissa kuin suomalaiset.
Ulkona on ihan tajuton myräkkä ollu koko päivän. Ja nyt alkaa pimenemäänkin pikku hiljaa - vaik ei ihme, ku se on kohta neljä. Vois ruveta väsäämään ruokaa ja tekeen läksyt huomiselle. Illalla vielä teoriatunti. HUooh.
Mutta ehkä jaksan, kun haaveilen LONTOOSTA u_u
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Oletukset on oletettavasti väärässä.
Ihmeellistä. Tänään jo toinen päivä peräkkäin, kun ei tartte mennä mihkään koulun jälkeen. Sain tulla kotiin suoraan (Fantsun kautta, jee, Tsubasa 20!) ja tehä rauhassa ruokaa (koska Kirppu oli tehnyt vain liharuokaa). Ja lukea. Tosin siinä se aika vähän hurahtikin, ja nyt on kello jo paljon ja mun pitäis yrittää ahkerasti soittaa VIULUA, koska huomen aamulla olis klo 8 soittis. Toisaalta ärsyttää herätä niin aikasin, mutta se hyvä puoli tässä on, että yhdeksän jälkeen olen vapaa, koska meillä on taksvärkki, eikä kouluun tartte mennä :D Mietin tässä just, että pitäiskö höntsäillä kaupungilla jonkun aikaa vai mennä suoraan kotiin siivoamaan, että tienaisin sen kympin sinne Madagascarille.
Kävin jo reippaana lainaamassa enkunkurssille luettavan kirjankin, tai itse asiassa kaksi, kun en osannu päättää kumpi olis parempi. Enkä tiedä vieläkään. Ehkä pitäs käydä pääkirjastossakin tsekkaamassa tarjonta (joka on epäilemättä laajempi). Toinen kirja alko lauseella, jossa se päähenkilö selitti heti ekana, että se luuli, jo 52-vuotiaana, ratkaisseensa seksin ongelman. Ja seuraavana kuvattiinkin, miten se tapasi viikottaisen ilotyttönsä hotellilla jnejne. Että :D
Eilen, kun tultiin Brismasta kotio, äiti heitti ihan randomilla iskälle, että:
Ä: "Ootko aatellu, että toi tyttös voi jo tän vuoden puolella ajaa ajokortin?"
I: "..No aattelitko muka ajaa ennen kirjotuksia?"
O: "Täh? Enhän mä oo mitään aatellu, äitihän se ton sano."
I: "Niin niin, mutta aattelitko."
O: "Hö, no en oo aatellu koko asiaa, mitä ihmettä!"
I: "Ei nimittäin varmaan kannattais."
O: "No enhän mä oo sanonu, että oon aikonukkaan!"
Ä: "Ai mitä, ai että ei sais ajaa ennen kirjotuksia? Ihan kun pojat ei ois heti ajamassa, kun vaan suinkin pystyy. Mitä naisten alentamista tää on?"
I: "Ei, vaan että kirjotukset vaatii sen oman panostuksensa, niin en usko, että olis järkevää ajaa kortti sillon."
Ä: "No voihan siihen käyttää kesän ja syksynkin!"
O: *miettii, että kahdet kirjotukset on syksylläkin, muttei sano mitään*
Sitten mä en jaksanu enää kuunnella, vaan kannoin jo kasseja sisälle, kun noi jäi vielä riitelemään. Äiti ei sanonu ihan sanatarkalleen noin ('naisten alentamista'), mutta jotain vastaavaa, paremmin muotoiltua. Siitä paljastui pieni feministinen piirre :D Haha.
Ja ihan tosi kummia, kun ne sai tollasta yhtäkkiä päähänsä, mä en oo puhunu kortista tai autokoulusta yhtään mitään millonkaan. Enkä oo oikeesti edes ajatellu sitä asiaa. Enkä jaksakaan. Ei mee niin korkeelle mun tärkeysjärjestyksessä, että olisin uhrannut sille aatoksia.
Mutta toinen kumma asia, johon tänään törmäsin, oli se, että mun tanssipari on myös sarjisfani! Ja sekin kuuntelee indie-musaa! O_O
Tästä opin taas ainakin sen, ettei koskaan pitäis olettaa ihmisistä mitään, koska jossain vaiheessa kuitenkin tulee joku, joka osoittaa ne oletukset ihan vääriksi. Toisaalta tuntuu, että on enemmän niitä, joiden kohdalla omat oletukset osuvat ihan nappiin. Se varmaan tuudittaakin ihmisen aina siihen valheelliseen luuloon, että ihmisestä näkis heti päältäpäin, mitä se on miehiään ja mistä se tykkää ja plaaplaa.
Mut olin kyllä oikeesti yllättynyt. Että kaikista ihmisistä just SE. Hihi. Elämä aina välillä vähän yllättää.
Se sano, että luuli olevansa ainut nyhverö. Yritin valistaa, ettei sarjikset tod. oo mitään nyhveröö. HAH. Nehän on elämän suola, ilo ja autuus.
Ääni on vielä vähän painuksissa, mutta nuha ei onneksi enää niin paha, että pitäis koko ajan olla räkimässä paperiin. Josko tää tästä, jag hoppas, perjantaihin mennessä. Toivottavasti ääni ei mene siihen jamaan, että siitä tulee ihan hallitsematon (vähän niinku ois äänenmurros), vaikka vähän painuksissa oliskin. Mut tätä ei voi tietää etukäteen, ei auta ku katella miten käy.
Ja jee, laulamiseen liittyen, laskettiin sitä Dancing Queenia A:sta G:hen. HUH. Nyt ehkä mäkin pystyn määkimään sen suht kunnialla.
Ja mikshän taas jummasin tähän saakelin koneelle. Säälittävää, Orvokki, NYT POIS!
Kävin jo reippaana lainaamassa enkunkurssille luettavan kirjankin, tai itse asiassa kaksi, kun en osannu päättää kumpi olis parempi. Enkä tiedä vieläkään. Ehkä pitäs käydä pääkirjastossakin tsekkaamassa tarjonta (joka on epäilemättä laajempi). Toinen kirja alko lauseella, jossa se päähenkilö selitti heti ekana, että se luuli, jo 52-vuotiaana, ratkaisseensa seksin ongelman. Ja seuraavana kuvattiinkin, miten se tapasi viikottaisen ilotyttönsä hotellilla jnejne. Että :D
Eilen, kun tultiin Brismasta kotio, äiti heitti ihan randomilla iskälle, että:
Ä: "Ootko aatellu, että toi tyttös voi jo tän vuoden puolella ajaa ajokortin?"
I: "..No aattelitko muka ajaa ennen kirjotuksia?"
O: "Täh? Enhän mä oo mitään aatellu, äitihän se ton sano."
I: "Niin niin, mutta aattelitko."
O: "Hö, no en oo aatellu koko asiaa, mitä ihmettä!"
I: "Ei nimittäin varmaan kannattais."
O: "No enhän mä oo sanonu, että oon aikonukkaan!"
Ä: "Ai mitä, ai että ei sais ajaa ennen kirjotuksia? Ihan kun pojat ei ois heti ajamassa, kun vaan suinkin pystyy. Mitä naisten alentamista tää on?"
I: "Ei, vaan että kirjotukset vaatii sen oman panostuksensa, niin en usko, että olis järkevää ajaa kortti sillon."
Ä: "No voihan siihen käyttää kesän ja syksynkin!"
O: *miettii, että kahdet kirjotukset on syksylläkin, muttei sano mitään*
Sitten mä en jaksanu enää kuunnella, vaan kannoin jo kasseja sisälle, kun noi jäi vielä riitelemään. Äiti ei sanonu ihan sanatarkalleen noin ('naisten alentamista'), mutta jotain vastaavaa, paremmin muotoiltua. Siitä paljastui pieni feministinen piirre :D Haha.
Ja ihan tosi kummia, kun ne sai tollasta yhtäkkiä päähänsä, mä en oo puhunu kortista tai autokoulusta yhtään mitään millonkaan. Enkä oo oikeesti edes ajatellu sitä asiaa. Enkä jaksakaan. Ei mee niin korkeelle mun tärkeysjärjestyksessä, että olisin uhrannut sille aatoksia.
Mutta toinen kumma asia, johon tänään törmäsin, oli se, että mun tanssipari on myös sarjisfani! Ja sekin kuuntelee indie-musaa! O_O
Tästä opin taas ainakin sen, ettei koskaan pitäis olettaa ihmisistä mitään, koska jossain vaiheessa kuitenkin tulee joku, joka osoittaa ne oletukset ihan vääriksi. Toisaalta tuntuu, että on enemmän niitä, joiden kohdalla omat oletukset osuvat ihan nappiin. Se varmaan tuudittaakin ihmisen aina siihen valheelliseen luuloon, että ihmisestä näkis heti päältäpäin, mitä se on miehiään ja mistä se tykkää ja plaaplaa.
Mut olin kyllä oikeesti yllättynyt. Että kaikista ihmisistä just SE. Hihi. Elämä aina välillä vähän yllättää.
Se sano, että luuli olevansa ainut nyhverö. Yritin valistaa, ettei sarjikset tod. oo mitään nyhveröö. HAH. Nehän on elämän suola, ilo ja autuus.
Ääni on vielä vähän painuksissa, mutta nuha ei onneksi enää niin paha, että pitäis koko ajan olla räkimässä paperiin. Josko tää tästä, jag hoppas, perjantaihin mennessä. Toivottavasti ääni ei mene siihen jamaan, että siitä tulee ihan hallitsematon (vähän niinku ois äänenmurros), vaikka vähän painuksissa oliskin. Mut tätä ei voi tietää etukäteen, ei auta ku katella miten käy.
Ja jee, laulamiseen liittyen, laskettiin sitä Dancing Queenia A:sta G:hen. HUH. Nyt ehkä mäkin pystyn määkimään sen suht kunnialla.
Ja mikshän taas jummasin tähän saakelin koneelle. Säälittävää, Orvokki, NYT POIS!
tiistai 3. helmikuuta 2009
Niistän ja ryystän, nenäliinoja jyystän.
Ensimmäinen 'normaali' arkipäivä tänä talvena, milloin oli valosaa kouluun mennessä JA tullessa. IHQA. Ja tästä edes päin tätä jatkuu joka päivä 8) Vau. Aika yskömätöntä.
Yskömätöntä on myös se, että aamusta koulupäivän loppumiseen mennessä olin käyttänyt n.20 nenäliinaa. Mikä räkäjuhla, ah! Mun nenä on jo niin väsynyt kaikkeen tuohon niistämiseen. Ja inhoon niistää muutenkin tunneilla/koulussa/julkisillapaikoilla, koska se on niin rumannäköstä ja -kuulosta :D Ruumiineritteet nyt ylipäätänsäkin on hivenen ällöttävähköjä. Krhm.
Oli ihanaa, kun meidän alkuperäinenoriginelli epsanjanopettaja oli tullu takasin. En ollut tajunnutkaan, miten rasittavaa oli, kun se viimeisin sijainen puhu niin NOPEASTI ja välillä liian hiljaa (kun ihmiset melus) - näin vaan että sen suu liiQ, mut en Qllu ollenkaan, mitä se höpäpätti. Ja nyt tuli tää aito-oikea ja oli jotenkin hauskaa. Paitsi ruvettiin käymään heti jotain karmeaa ja outoo kielioppiasiaa (viva grammática!), mut eiköhän se tästä. Tässä jaksossa alkaa taas enkku pitkästä aikaa, jee (: Sen läksyt on siitä kivoja, että niitä kappaleita on kiva lukee ääneen HAHAhåhå. Tosin mulla on siinä sellanen ope, kenen kurssilla en oo koskaan aijemmin ollu, et saa nähä.
Piti käydä ostamassa toisen kirjasarjan hissankirja; olisin Kirpulta saanu sitä samaa, mitä on tähän mennessä ollu, mut jostain syystä ne onkin neloskurssissa yhtäkkiä päättäny vaihtaa eri sarjaan! Bussia odottaessa muutenkin melkein joka kolmannella oli Suomalaisen muovikassi. Oppikirjabisnes on kirjakustantajille ihan järjetön rahasampo, OIKEESTI.
Niin ja btw, kun tulin kotiin niin oli ihan tajuttoman maukas auringonlasku. Omnom.
Vertti innostu ostamaan Neralle puolikuristavanpannan (tähän mennessä on käytetty oikeestaan yksistään valjaita), kun se on kattonu jotain koirakuiskaajaohjelmaa, jossa se jamppa tekee niille ongelmakoirille ihmeitä. Kieltämättä Neekku menee sen pannan kanssa vähän rauhallisemmin ja jotenkin hallitummin (ei hösellä ihan niin paljon), mutta tuntuu vaan jotenkin pahalta se kuristusajatus. En oo oikein osannu vielä päättää, okse hyvä juttu vai ei, ja et haluanko käyttää sitä vai en.
En muistanu sanoo, että muutama ilta sitten harjasin Neekkua taas ihan julmetusti ja siitä lähti ihan julmetusti sitä karvaa ja sen jälkeen se oli julmetun paljon laihempi. OIKEESTI! Sen kyljet oli kutistunut! Tuli todistetuksi, ettei se ole tukeva, vaan karvakas.
Voi pyllyreikä tätä nenää. Se vaan erittää kirkasta räkää. Ja toivon, ettei mun kurkku tuu kunnolla kipeeks. Miten voisin ehkäistä sen, etten ole ihan nuha+kyvytönlaulamaan perstaina? EHDOTUKSIA/VINKKEJÄ/NEUVOJA/MITÄVAAN?? Tää on pikkasen kriittinen paikka.
Ja Mara: en halua ruveta popsimaan mitään ehkäisypillereitä :D Ei kyse ole siitä, että jotenkin boikotoisin kuukautisia tai mitään - kunhan vaan ihmettelen sitä, miten omituinen ja absurdi se koko mekanismi on. Ja että miehillä ei ole mitään vastaavaa.
..onko muuten ihmisten ja koirien lisäks muillakin nisäkäsnartuilla varsinaista verenvuotoa? O.O Tai siis. En oo koskaan ajatellu. Joillain mäyrillä ja lumikoillakin??
Noi vanhukset suunnittelee ihan innolla, minne ne kesällä aikoo viedä Kirpun Sardiinian vanhemmat. Ne kuulemma haluu vältsillä mennä kattoo joulupukkia, vaikka noi yritti sanoo, ettei siellä oikeesti oo mitään ihmeellistä. Mut joulupukki on joulupukki (näköjänsä. hyvänen aika, mäkään en oo käyny Korvatunturilla ikinä :D). Ja niillä on suhteellisen pieniä lapsia, joten ehkä ihan ymmärrettävää. Odotan innolla, millanen kielimuuri tulee, kun noi ei osaa italiaa nimekskään ja ne ei kai oo supertaidokkaita englannissa. Hähä.
OMG, nyt on pakko lähtä Brismaan! Eka kerta pitkään aikaan, ettei meillä ole edes maitoa jääkaapissa. LÅL. Yleensä niitä menee litroittain vanhaks, koska noi ostaa edelleen aina liikaa, kun ne ei oo sisäistäny, ettei täällä ole enää yhtä montaa maidonkuluttujaa kuin ennen.
Yskömätöntä on myös se, että aamusta koulupäivän loppumiseen mennessä olin käyttänyt n.20 nenäliinaa. Mikä räkäjuhla, ah! Mun nenä on jo niin väsynyt kaikkeen tuohon niistämiseen. Ja inhoon niistää muutenkin tunneilla/koulussa/julkisillapaikoilla, koska se on niin rumannäköstä ja -kuulosta :D Ruumiineritteet nyt ylipäätänsäkin on hivenen ällöttävähköjä. Krhm.
Oli ihanaa, kun meidän alkuperäinenoriginelli epsanjanopettaja oli tullu takasin. En ollut tajunnutkaan, miten rasittavaa oli, kun se viimeisin sijainen puhu niin NOPEASTI ja välillä liian hiljaa (kun ihmiset melus) - näin vaan että sen suu liiQ, mut en Qllu ollenkaan, mitä se höpäpätti. Ja nyt tuli tää aito-oikea ja oli jotenkin hauskaa. Paitsi ruvettiin käymään heti jotain karmeaa ja outoo kielioppiasiaa (viva grammática!), mut eiköhän se tästä. Tässä jaksossa alkaa taas enkku pitkästä aikaa, jee (: Sen läksyt on siitä kivoja, että niitä kappaleita on kiva lukee ääneen HAHAhåhå. Tosin mulla on siinä sellanen ope, kenen kurssilla en oo koskaan aijemmin ollu, et saa nähä.
Piti käydä ostamassa toisen kirjasarjan hissankirja; olisin Kirpulta saanu sitä samaa, mitä on tähän mennessä ollu, mut jostain syystä ne onkin neloskurssissa yhtäkkiä päättäny vaihtaa eri sarjaan! Bussia odottaessa muutenkin melkein joka kolmannella oli Suomalaisen muovikassi. Oppikirjabisnes on kirjakustantajille ihan järjetön rahasampo, OIKEESTI.
Niin ja btw, kun tulin kotiin niin oli ihan tajuttoman maukas auringonlasku. Omnom.
Vertti innostu ostamaan Neralle puolikuristavanpannan (tähän mennessä on käytetty oikeestaan yksistään valjaita), kun se on kattonu jotain koirakuiskaajaohjelmaa, jossa se jamppa tekee niille ongelmakoirille ihmeitä. Kieltämättä Neekku menee sen pannan kanssa vähän rauhallisemmin ja jotenkin hallitummin (ei hösellä ihan niin paljon), mutta tuntuu vaan jotenkin pahalta se kuristusajatus. En oo oikein osannu vielä päättää, okse hyvä juttu vai ei, ja et haluanko käyttää sitä vai en.
En muistanu sanoo, että muutama ilta sitten harjasin Neekkua taas ihan julmetusti ja siitä lähti ihan julmetusti sitä karvaa ja sen jälkeen se oli julmetun paljon laihempi. OIKEESTI! Sen kyljet oli kutistunut! Tuli todistetuksi, ettei se ole tukeva, vaan karvakas.
Voi pyllyreikä tätä nenää. Se vaan erittää kirkasta räkää. Ja toivon, ettei mun kurkku tuu kunnolla kipeeks. Miten voisin ehkäistä sen, etten ole ihan nuha+kyvytönlaulamaan perstaina? EHDOTUKSIA/VINKKEJÄ/NEUVOJA/MITÄVAAN?? Tää on pikkasen kriittinen paikka.
Ja Mara: en halua ruveta popsimaan mitään ehkäisypillereitä :D Ei kyse ole siitä, että jotenkin boikotoisin kuukautisia tai mitään - kunhan vaan ihmettelen sitä, miten omituinen ja absurdi se koko mekanismi on. Ja että miehillä ei ole mitään vastaavaa.
..onko muuten ihmisten ja koirien lisäks muillakin nisäkäsnartuilla varsinaista verenvuotoa? O.O Tai siis. En oo koskaan ajatellu. Joillain mäyrillä ja lumikoillakin??
Noi vanhukset suunnittelee ihan innolla, minne ne kesällä aikoo viedä Kirpun Sardiinian vanhemmat. Ne kuulemma haluu vältsillä mennä kattoo joulupukkia, vaikka noi yritti sanoo, ettei siellä oikeesti oo mitään ihmeellistä. Mut joulupukki on joulupukki (näköjänsä. hyvänen aika, mäkään en oo käyny Korvatunturilla ikinä :D). Ja niillä on suhteellisen pieniä lapsia, joten ehkä ihan ymmärrettävää. Odotan innolla, millanen kielimuuri tulee, kun noi ei osaa italiaa nimekskään ja ne ei kai oo supertaidokkaita englannissa. Hähä.
OMG, nyt on pakko lähtä Brismaan! Eka kerta pitkään aikaan, ettei meillä ole edes maitoa jääkaapissa. LÅL. Yleensä niitä menee litroittain vanhaks, koska noi ostaa edelleen aina liikaa, kun ne ei oo sisäistäny, ettei täällä ole enää yhtä montaa maidonkuluttujaa kuin ennen.
maanantai 2. helmikuuta 2009
3.jakson kuolema
Ihana päivä. Oli niin rento olo sen jälkeen, kun lähdin pois koulusta ja tajusin, että koeviikko loppu. Kolmas jakso on takana, joten enää alle puolet tästä vuodesta jäljellä. Kaheksan kurssin jakso on takana. Ei enää joka aamu 8.10 kouluun. Ei enää 6x75min matikkaa viikossa. Ei enää Eikan ruotsia.
Olin hyvällä tuulella.
Huomenna saan nukkua edes hiukkasen pidempään kuin kuutena menneenä viikkona. Tosin uuden kurssin alottamisessa on aina oma rasittavuutensa, kun pitää hahmottaa, ketä tyyppejä milläkin kurssilla on jnejne. Mutta toisaalta vaihtelu on ihan tervetullutta.
Talousmatikka meni kasilla läpi, joten oon ihan tyytyväinen. Ei sen numerosta olis kyllä muutenkaan niin väliä, kun en jaksa välittää enää matikasta. Menköön omalla painollaan miten menee. Äikkä sen sijaan meni tosi hyvin, ainakin koe+tekstitaito. Mut siitä kirjallisuusesseestä sain taas 9+. Tiedän, että se on hyvin, mutta mua vaan ärsyttää (tai ärsytti, meni jo ohi). Se on aina se saakelin 9+, ei huonompi, ei parempi. Ei mitään vaihtelua mihinkään suuntaan. Parkkinen myönsi, että se on sitä nihkeempi antamaan numeroita, mitä ylempiin numeroihin mennään, enkä tarkotakkaan, että pitäis antaa hyvä numero jos ei ole aihetta. Ärsyttää lähinnä se, etten pysty yltämään parempiin suorituksiin, vaikka yrittäisin ja haluaisin. Nyt ihan oikeesti yritin. Mut ei riittänyt. Eikä jollain esseellä ole mitään merkitystä muille ja tää saattaa kuulostaa ihme nipottamiselta, mutta mulle sillä on merkitystä, koska haluisin oppia kirjottamaan hyvää tekstiä. Mielenkiintosta tekstiä. Esseitä ja aineita. Mutta jos se laittaa kommentiks vaan kehuja ja latelee asioita mitkä on hyvin ja kunnossa, muttei silti anna parempaa numeroa, niin miten mä sitten voin tietää, mitä vielä pitää parantaa? Jos en saa kritiikkiä, niin miten voisin osata pyrkiä parempaan?
Josko se joskus napsahtais. Epäilen kyllä vahvasti.
Menin kvartetin jälkeen palauttamaan kirjastoon kirjoja, kun alkoi olla jo monta, mitä Web-Origo ei suostunut enää uusimaan. Aulassa oli Lapinlahden kuvataidelukion taidenäyttely ja oli siellä joitain ihan hienoja, mutta aika monet tuntuivat omaan silmään vähän säälittäviltä räpellyksiltä. Kaikella kunnioituksella. (Mulla taitaa olla nyt joku mollaamisen ja kritisoinnin tarve ;D)
Pois tullessa törmäsin MIRELLAAN ja sit ryöstin sen mukaan meille. Hähä. Ja kävin Neekun kaa sit vähän saattaa sitä kotio myöhemmin illalla.
Täällä on kaikki jotenkin sairaalloisia. Mun kirkkukipu on muuttunut vuotavaksi nenäksi, kähentyneeksi ääneksi (toiv. se on perjantaihin mennessä ok tai ei hyvä heilu, JENNI SUUTTUU!) ja paineeksi kulmakarvojen takana, ja Verakin röhii ja köhii. Ja äippä nyt on muuten vaan aina ihan pöhnä. Se meni taas yöhön. Oiskohan vaikea yrittää tehä skarppina hommia 21-07..
Sit katottiin iskän ja Vertsun kaa Pasilaa :D LÅL joku maanantaitraditio selvästi.
Ens viikosta on tulossa ihan hullun täysi ja rankka, ja voin jo valmiiks kuvitella, millanen stressipakkula tulen olemaan. Mutta en jaksa ajatella sitä ihan vielä. Jos yritän ensin selvittää tän viikon.
Välillä on ihan tosi ärsyttävää, että ajattelen elämän jotenkin viikoissa. Tällä viikolla tapahtuu ne ja ne asiat ja ens viikoks pitää olla tehty se ja se ja sillon tapahtuu sitä ja tätä.. Se on rasittavaa. Haluisin oppia ottamaan kaiken aina päivä ja HETKI kerrallaan, mutta se on jostain syystä hirmu vaikeeta.
Ääh, en jaksa ajatella enää mitään saati kirjottaa selkeesti... Pää on ihan täynnä rägää. Tai jotain omituista painetta. Aivot vuotaa kohta pitkin korvia.
Btw: kävijälaskuri on menny jo yli 900! OMG! Mitä ihme hiippareita täällä oikein käy pilvin pimein, ettekä paljasta itseänne? Kummaa porukkaa.. u_u Sit kun tuhat ylittyy pitää varmaan pitää jotkut partyt.
(Unohdin muuten taas viettää tammikuussa Neran synttäreitä, vaikka se ois täyttäny 4v. :´´´(( Oon kamala emäntä, lähden pois>> )
Olin hyvällä tuulella.
Huomenna saan nukkua edes hiukkasen pidempään kuin kuutena menneenä viikkona. Tosin uuden kurssin alottamisessa on aina oma rasittavuutensa, kun pitää hahmottaa, ketä tyyppejä milläkin kurssilla on jnejne. Mutta toisaalta vaihtelu on ihan tervetullutta.
Talousmatikka meni kasilla läpi, joten oon ihan tyytyväinen. Ei sen numerosta olis kyllä muutenkaan niin väliä, kun en jaksa välittää enää matikasta. Menköön omalla painollaan miten menee. Äikkä sen sijaan meni tosi hyvin, ainakin koe+tekstitaito. Mut siitä kirjallisuusesseestä sain taas 9+. Tiedän, että se on hyvin, mutta mua vaan ärsyttää (tai ärsytti, meni jo ohi). Se on aina se saakelin 9+, ei huonompi, ei parempi. Ei mitään vaihtelua mihinkään suuntaan. Parkkinen myönsi, että se on sitä nihkeempi antamaan numeroita, mitä ylempiin numeroihin mennään, enkä tarkotakkaan, että pitäis antaa hyvä numero jos ei ole aihetta. Ärsyttää lähinnä se, etten pysty yltämään parempiin suorituksiin, vaikka yrittäisin ja haluaisin. Nyt ihan oikeesti yritin. Mut ei riittänyt. Eikä jollain esseellä ole mitään merkitystä muille ja tää saattaa kuulostaa ihme nipottamiselta, mutta mulle sillä on merkitystä, koska haluisin oppia kirjottamaan hyvää tekstiä. Mielenkiintosta tekstiä. Esseitä ja aineita. Mutta jos se laittaa kommentiks vaan kehuja ja latelee asioita mitkä on hyvin ja kunnossa, muttei silti anna parempaa numeroa, niin miten mä sitten voin tietää, mitä vielä pitää parantaa? Jos en saa kritiikkiä, niin miten voisin osata pyrkiä parempaan?
Josko se joskus napsahtais. Epäilen kyllä vahvasti.
Menin kvartetin jälkeen palauttamaan kirjastoon kirjoja, kun alkoi olla jo monta, mitä Web-Origo ei suostunut enää uusimaan. Aulassa oli Lapinlahden kuvataidelukion taidenäyttely ja oli siellä joitain ihan hienoja, mutta aika monet tuntuivat omaan silmään vähän säälittäviltä räpellyksiltä. Kaikella kunnioituksella. (Mulla taitaa olla nyt joku mollaamisen ja kritisoinnin tarve ;D)
Pois tullessa törmäsin MIRELLAAN ja sit ryöstin sen mukaan meille. Hähä. Ja kävin Neekun kaa sit vähän saattaa sitä kotio myöhemmin illalla.
Täällä on kaikki jotenkin sairaalloisia. Mun kirkkukipu on muuttunut vuotavaksi nenäksi, kähentyneeksi ääneksi (toiv. se on perjantaihin mennessä ok tai ei hyvä heilu, JENNI SUUTTUU!) ja paineeksi kulmakarvojen takana, ja Verakin röhii ja köhii. Ja äippä nyt on muuten vaan aina ihan pöhnä. Se meni taas yöhön. Oiskohan vaikea yrittää tehä skarppina hommia 21-07..
Sit katottiin iskän ja Vertsun kaa Pasilaa :D LÅL joku maanantaitraditio selvästi.
Ens viikosta on tulossa ihan hullun täysi ja rankka, ja voin jo valmiiks kuvitella, millanen stressipakkula tulen olemaan. Mutta en jaksa ajatella sitä ihan vielä. Jos yritän ensin selvittää tän viikon.
Välillä on ihan tosi ärsyttävää, että ajattelen elämän jotenkin viikoissa. Tällä viikolla tapahtuu ne ja ne asiat ja ens viikoks pitää olla tehty se ja se ja sillon tapahtuu sitä ja tätä.. Se on rasittavaa. Haluisin oppia ottamaan kaiken aina päivä ja HETKI kerrallaan, mutta se on jostain syystä hirmu vaikeeta.
Ääh, en jaksa ajatella enää mitään saati kirjottaa selkeesti... Pää on ihan täynnä rägää. Tai jotain omituista painetta. Aivot vuotaa kohta pitkin korvia.
Btw: kävijälaskuri on menny jo yli 900! OMG! Mitä ihme hiippareita täällä oikein käy pilvin pimein, ettekä paljasta itseänne? Kummaa porukkaa.. u_u Sit kun tuhat ylittyy pitää varmaan pitää jotkut partyt.
(Unohdin muuten taas viettää tammikuussa Neran synttäreitä, vaikka se ois täyttäny 4v. :´´´(( Oon kamala emäntä, lähden pois>> )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)