Kirjoittamisen sentimentaalisuus

Oon ihan koukuttunu tohon kirjaan. Ja kiva lukea englanniks, sitä paitsi toi on ihan tosi helppoa tekstiä - Virginia Woolfia oli paljon vaikeampi lukea edes suomeksi...

Ja tajusin, että toi kirjailija on kirjottanu myös sen kirjan, josta tehtiin 'Poika' elokuva, se mis on Hugh Grant. Ja netistä selvis myös, että Depp omistaa jotkut filmioikeudet yhteen sen kirjaan, et saa nähä sikiääkö siitäkin joskus jotain, ja jos, niin ohjaako Depp sen, vai tuottaako, vai näytteleekö siinä, vai tekeekö kaikkea.

Tänä aamuna laitoin kellon soimaan ja se mun valokello oikeesti toimii: se ei herätä sillä tavalla, mitä normi herätyskello (PIPIPIPII PIPIPIPII), eli ei riuhtase väkivaltaisesti unien keskeltä, vaan sen valon takia kelluu jonkun aikaa unen ja heräämisen rajamailla, ennen kun ite herätystoiminta menee päälle. Tänään heräsin Grooven jazz-aamuun, oli aika ihQ. Makasin varmaan puol tuntia peiton alla ja kuuntelin ja torkuin vähän ja kuuntelin. Sit laitoin radion pois päältä, kun sieltä alko tulemaan mainoksia ja rupesin lukemaan tota kirjaa. TAAS. Siinä ei oo jäljellä enää paljon, niin nyt on pakko pitää taukoa. On aina jotenkin surullista, kun saa itsensä sotkettua johonkin hyvään, ja sitten se LOPPUU.

Se on ainut huono asia kirjoissa/sarjiksissa/musiikissa. Se, että jossain vaiheessa ne LOPPUU.

Ois unelma, kun joskus onnistuis kirjottamaan niin hyvän kirjan, että ihmiset kokis sitä lukiessaan just tällä tavalla. Että ne ei haluais sen loppuvan.

En vaan tiedä, uskallanko enää toivoa tota hirmu tosissani, koska pelkään, ettei musta voi koskaan tulla tarpeeks hyvää. Koska jokainen osaa kirjottaa. KAIKKI pystyy kirjottamaan. Maailma on täynnä kirjoja, täynnä ihmisiä jotka kirjottaa kirjoja, julkasee niitä, tienaa niillä. Osa kirjoista on roskaa, osa oikeesti hyviä. Jotkut hämää lukijoita mahtavilla kirjoitustaidoillaan, vaikkei niillä olis edes mitään sanottavaa. Ne vaan osaa kirjottaa. Toiset ei osaa, mutta niillä olis sanottavaa.

Sitten on niitä, jotka OSAA ja joilla on SANOTTAVAA. Kerrottavaa. Jaettavaa.

Ja se se ongelma onkin. Jos ei ole tarpeeksi hyvää tarinaa kerrottavaksi, ei pitäisi vaivautua kertomaan sitä. Ja jos on hyvä tarina, niin kerrontaa voi aina hioa. Ilman tarinaa teksti on pelkkää hienoa ja vakuuttavaa sanahelinää ilman sisältöä.

(Kuuntelen taas Joseta. Se saa mut aina sentimentaaliseksi. Mikä ei varmaan missään nimessä heijastu tästä tekstistä.)

Toisaalta taas tuntuu epäreilulta, että koska niin monet kirjottaa, niin miksei MULLAKIN olis siihen oikeutta?

Mutta sitten taas tulee epävarmuus omista kyvyistä, omista taidoista, omasta kykeneväisyydetä. Tuntuu, että on liikaa niitä jotka on hyviä, tuntuu, ettei vois koskaan päästä samalle tasolle saati kilpailla niiden kanssa. Tuntuu, ettei omalle osaamiselle löytyis koskaan tilaa tai paikkaa.

Ja ennenkaikkea tuntuu, ettei elämä anna myöten edes yrittää harjottaa ja kehittää sellasia taitoja, joissa haluais paremmaks.

Jatkuvasti pitää tehdä vaan suhteessa enemmän niitä asioita, joita ei haluais, kun niitä, joita oikeesti haluais. Enkä jaksa uskoa, että se asia koskaan muuttuu. Kun jonkun epämiellyttävän asian saa pois alta, tulee aina toinen. Aina ja ikuisesti. Mut miks sen pitää olla niin?

Joko mulla on elämältä ihan liian suuret ja ruusuiset odotukset, tai sitten en oo vaan suostunut myöntämään ja hyväksymään sitä, että sen pitää olla tällasta. Että sen KUULUUKIN olla tällasta.

EN MÄ HALUA.

Pitäis varmaan oppia repimään pienistä kivoista asioista niin paljon iloa irti, ettei suurista ikävistä asioista jaksais enää edes välittää. Mutta miks just ilo pitää repiä irti, miksei sitä vois olla helposti saatavilla?

(Eikös tähän kuulu perinteisesti tokaista, että tietenkin SIKSI iloa ei ole yltäkylläisesti, koska eihän se silloin tuntuisi MILTÄÄN, jos epämiellyttävät asiat eivät olisi sille kontrastina? Mutta miks ihmisen pitäis suurimman osan ajasta kokea negatiivisia/turhanpäiväisiä/merkityksettömiä asioita vaan sen takia, että ilo tuntuis sitten paremmalta? Eikö ilossa itsessään ole jo tarpeeksi, eikö se ole sellaisenaan tarpeeksi hyvä, jos sen vaikutusta kerta pitää pönkittää epäkivoilla asioilla? Jos ilokaan ei itsessään riitä, niin MIKÄ SITTEN?)

Hyvä homma olla näin angstinen jo iltapäivästä! Hyvin sä vedät, Orvokki.