Ihmeellisen mustikanmetsästäjän muistelmat

Mulle kerrottiin tänään, että oon ihmeellinen.

Siis siinä kyseisen sanan positiivisessa merkityksessä ihmeellinen.


Minua on sanottu elämäni aikana ties miksi, varsinkin yläasteella.
Peppi Pitkätossu, Rölli, Peikko, Noita-akka, Keiju, Hippi, Kalkkunanraiskaaja, Pikku Myy, (vitun) Maija Poppanen.
Ärsyttävä, Hyvä Piirtäjä, Hikkelehmä, Neiti Täydellinen, Päivänpiriste, Keski-ikäinen, Kerhotäti, Sanavalmis.
Outo ja Omituinen. Etenkin toi outo oli kovassa huudossa aikoinaan, molemmissa merkityksissä.

Monenlaista on tullu kuultua, mutta ikinä ennen ei kukaan oo sanonu mua ihmeelliseksi.

Ihmeellinen tyttö.
Ei varmaan tarvi sanoa, että olin aika otettu.

Oon lukenu vessalukemisena äipän ostamaa kirjaa Slowlifesta ja yrittäny ottaa tosi lunkisti. Välillä oon osannutkin, paitsi sillon kun en jaksa vastustaa huolista huolehtimista.

Mummi ja täti lähti viikon lopulla. Oli kivaa viettää niiden kanssa kunnolla aikaa edes kerran kymmenessä vuodessa. Täti kiitteli mua lempeästi koirasiedätyshoidosta ja siitä, kun muistutin sille pähkylöiden ja siementen olemassaolosta. Mummi rynäs vikana aamuna portaissa, mutta ei onneks kaatunu. Olin ilonen, kun se pääs soutelemaan, koska se oli niin uskomattoman onnellisen näköinen siinä veneessä istuessa.

Oon keräilly kesän aikana lisää astioita, vaikkei mulla ole niille edes paikkaa. Mulla on unelma siitä, että joskus laitan vielä ruokaa isommassa keittiössä kuin ekassa kämpässäni on, ja että joskus mulla on vielä keittiössä paljon hyllytilaa, jonne voi laittaa purkkeja. Erilaisia purkkeja. Eri värisiä ja eri kokosia. Ja sit niissä on sisällä kaikkee kivaa. Pähkylöitä ja siemeniä ja suklaata ja keksejä ja sokeria ja jauhoja ja kaurahiutaleita ja kaikkea mahdollista. Ja sit kattelen niitä erilaisia purkkeja onnellisena ja tarjoan niistä ystäville.

Kävin toissapäivänä ja tänään mustikassa. Ekalla reissulla sain myös vajaan turkkipurkin vattuja ja monia taisteluhaavoja niistä vattupuskista. Toinen reissu oli enemmän mustikkainen ja OFFin hajuinen. Lylle ja Cosmo veteli niin onnellisena pitkin mättäitä, että nyt Lyyli ontuu yhtä jalkaansa. Kirden heilalla keruu kääntyi jossain vaiheessa enemmän syönnin puolelle ja Kirde sotki naamansa mustikkaan. Ihastelin Kirden heilan porukoiden mestaa. Niillä oli iso piha, jossa oli paljon nurmikkoa, ja järvi ihan vieressä ja erillinen viihtyisä saunatuparakennus ja laituri ja vesikin oli lämmintä ja takapihalta lähtee suoraan heinäpolku metsään ja niin. Olisinko vähän ehkä onnellinen, jos sellasen saisi. Huh huh. Erittäin todennäköistä toki.
Mut nyt on muztikaa pakkasessa hitusen ja myös piirakassa joka vetäytyy tuolla ja jota huomenna maistelen, jeejee!

Muutama päivä sitten havahduin aamukävelyllä siihen, miten paljon on tapahtunu parissa kuukaudessa. Kevään lopulla oli tuskallista käyttää Neraa ja Lyyliä ulkona yhtä aikaa, koska Lyllellä pimeni jos koira tuli vastaan ja usein Neekkukin meni mukaan. Pelkkä ajatus siitä, että kohta pitäis mennä, stressas mua.
Ja nyt: ekalle mäyrikselle kumpikaan ei haukkunu. Kohkas kyllä, mutta ei haukkunu. Seuraavaks tuli kaks mäyristä, jotka molemmat haukku meille, mutta Lyyli ja Neekku ei niille. Sillon jotenkin yhtäkkiä tiedostin, että jotain on ihan oikeesti tapahtunu. Loppumatkan labbiksen kanssa tosin olis tarvinnu vielä suihkepulloa, mutta ei Lyyli sillekään haukkunu.
Ei ehkä kuulosta miltään, mutta käytännössä ero on niin valtava etten kykene ees arvioimaan, miten paljolta turhalta sydämentykytykseltä ja verenpaineennousulta ja syyllisyydentunnolta oon säästynyt. Halleluuja.


Mut niin. Eniten mielessä pyörii kuitenkin Tumpe, koska Tumpe on Treella ahkeroitsemassa eikä oo nähty pian kolmeen viikkoon. Perjantaina putki kuitenkin rikkoutuu, ONNEKS. Mulla on paljon rakkautta varastossa.

Vanhoja asioita

Tämä oli sukupäivä. Ei pelkästään siksi, että olin mukana äipän ja tädin taide-käsityö-antiikki-kierroksella (mummin ja iskän taistelukunto loppu jo puolessa välissä), vaan illalla meillä oli kahden sukuvieraan lisäksi koko perhe lisukkeineen makeaylensyömässä. Paitsi tietty se tärkein kappale, mut minkäs teet kun työt ja välimatka ja maanantai ja silleen.

En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten kovaa meidän perheenjäsenet puhuu ja miten röyhkeästi toistensa päälle. Ihme, että musta on tullut edes tälla tavalla käyttäytyvä.
Mut mustikkakukko ilman kantta jäätelön kera oli maittavaa ja kesän eka mansikkakakukin menetteli.

Vein myös kirpparirahat viimein pankkiin ja kävin tsekkaamassa divarin loppuunmyynnin. Ostin antiikinaikaisia faabeleita ja alkuperäisen Psykon, Tumpalle pari Waagneria ku halvalla sai. Satamassa tuin Lapista tullutta käsitaiteilijaa ja antiikkiliikkeen alakerran kirpparilta ostin uuden pullon mun valebambulle. Sain voissa paistettuja muikkuja. Ne on niin hyviä että huh. Näin myös dubailaisia teekannuja puoleen hintaan, mutta en sortunu. Oli ne kyllä hienoja, kunnon itämaisia.

Mun täti pelkää koiria. Siis oikeesti pelkää. Sitä on tietyllä tasolla vaikea ymmärtää, koska se tuntuu tilanteena niin kaukaiselta, mutta tavallaan ymmärrän sen. On vaan kummallista, että joku oikeesti pelkää saavansa sydärin jos koira tulee vaikka huomaamatta pöydän alla koskettamaan polvea. Ja siis meidän huushollissa liikuskelee jatkuvasti kaks koiraa, joista toinen seittemän ja puol kuukautinen kakara. Mutta hengissä ollaan vielä kaikki.

Se sama täti oli täällä viimeks joskus vuosia sitten, ehkä sillon kun isoisosisko meni naimisiin. Ja siitä on siis kymmenen vuotta. Espoosta ei selvästi turhaan ajella susirajalle.
Mutta ihan hauskaa että nyt ajettiin. Katottiin äsken tädin kaa kahdestaan Batman Forever ja syötiin popparia. En edes muistanut miten huono leffa se on, ei todellakaan kahden tähden arvoinen, mitä molemmat sanomalehdet väitti. Ainut viihdyttävä asia oli Jim Carrey Arvuuttajana, kun se veti niin överiksi. En muistanut sitäkään, miten hauskan monipuolinen näyttelijä se on - kattokaa vaikka Truman Show ja Tahraton mieli.

Mummi on sitä mieltä, että tämä on sen viimeinen retki tänne saakka. Se on tainnut olla sitä mieltä jo muutaman kerran aiemminkin, mutta ei sitä koskaan tiedä. Yheksänkymmentä kuitenkin jo häämöttää. Ja se vaan sinnittelee yksinään siellä Kotkan keskustan liepeillä. Mummi on asennemummi, se seuraa aikaansa ja sanoaa asiat niin kuin ne on. Niinku esim että tädin tänään ostama indonesialaisten vanhojen laivojen puista tehty jakkara on sen mielestä ruma. Mutta yhen asian se kiertää: poikaystävät ja tyttöystävät on ikuisesti ja iankaikkisesti kavereita.  Ei seurustelukumppaneita, ne on kavereita.

"Missäs se sun kaveri on?"

"Kaveriko se siellä viestittelee?"

Lållerointa on se, että äippä on imeny mummilta ihan saman tavan.

Nyt nukkuu, mun silmiä väsyttää.

Asuntoautoseikkailu

Minun kesäkuu meni suurelta osin reissatessa. Se oli huippua ja parasta. Tampere Pori Rauma Turku Naantali Helsinki Porvoo Kotka Kouvola Tampere Jyväskylä Kuopio. Osa matkasta asuntoautolla, loppu tavallisella. Joissain paikoissa oltiin pidempään, joidenkin läpi vain ajettiin. Olisin mieluusti tehnyt pidemmänkin reissun, kierrellyt vielä ylempänä rannikolla. Mutta tämä oli kiva aloitus rannikkoreissailuun.

Tumppa ajoi koko matkan. Se oli ratissa tosi komea ja jämäkkä. Sillä oli homma hallussa ja se tiesi. Tykkään, kun sillä on homma hallussa. Vaikka sellaset ihmiset ylipäätään vetää puoleensa joilla on homma hallussa, ehkä siks kun haluisin et itelläki olis.

Mailu oli meidän mukana Tampereelta Turkkuseen ja Maijukka Raumalta Turkuun. Pidempäänkin olis ollu jees, mutta meni aika kaksinkin. Tai siis kolmin, kiitos Lyylin. Lyylille toi matka oli koulutusmatka. Se oppi esimerkiksi odottamaan kaupan ulkopuolella ja suihkepulloprojekti sai sen lopettamaan muille koirille räyhäämisen. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se oli ihmeellistä. Muistan miten stressaavaa oli, kun piti aina olla varuillaan koiran ilmestymisestä ja aina asennoitua siihen, että kohta joutuu taas rauhottelemaan kierroksilla käyvää piskiä. Ei se vieläkään oo kohkaamista lopettanu, mutta muutos on yhtä kaikki mieletön. Muistan myös, miten selitin siskolle, että mun unelma olis pystyä menemään lenkille ilman että mielenterveys ja henkinen tasapaino kärsisi.
Sitten se toteutuikin yhdessä hujauksessa enkä melkein vieläkään osaa käsittää sitä.

Meidän perusostokset kaupasta oli voita, ruisleipää, kananmunia, luomu kevytmaitoa, juustoa, salaattia, paprikaa, parsakaalia. Raumalla Tumppa haki rullaluistimilla torilta silakkapihvejä ja Kotkassa paistettiin myös lohta muurikalla. Se oli hullun hyvää valkosipulin kanssa.

Porin Yyterissä oli niin paljon hyttysiä, ettei siellä voinut elää. Koiraa lenkittäessä kuoli jos joutui pysähtymään.Yleisrakennuksen vessa niskotteli vähän väliä ja naistenvessaa koodatessa aukesi miestenvessan ovi. Kävin siellä kerran, kun ärsytti. Kirjurinluodossa oli paljon populaa, lampaita ja kukkoja. Koirarannalla yritin opettaa Lyyliä uimaan.

Rauman Poroholma oli miellyttävä ja vanha kaupunki sympaattinen. Ranta oli ihan keskellä leirintäaluetta, mutta en käynyt kertaakaan uimassa. Meidän naapurivaunussa asui kissa. Sen omistajat vain istui kaiket päivät ja katteli. En nähny niiden kertaakaan syövän. Yhtenä iltana haettiin Maijukka kävellen bussiasemalta ja Mailu sai taistelumuiston suojatiekyltistä. En tiedä, mitä se aikoo tehdä sillä. Kontion konditoriasta ostettiin ruisleipää, korvapuustia, voipullaa ja porkkanakakkua. Vadelmarahka ei ihan natsannut, kun kerma herottui. Vanhassa kaupungissa oli Hauenguano, mikä oli varsin huvittavaa. Syötiin croissantteja joen rannalla. Oli tosi kuuma. Paistettiin muurikoita, jotka ei maistuneet miltään.

Turussa etsittiin melkein tunti parkkipaikkaa. Ostettiin kauppahallista juustoinen parsakaalipizza, joka mentiin syömään Aurajoen rannalle. Tupakkanainen kysyi, osaako Lyyli imeä pillistä. Sarjiskaupan edessä Lyyli päätti irrottautua rännistä ja tulla myös tutkailemaan kaupan tarjontaa. Torilta saatiin kurkkua ja salaattia. Turun linnan pihalla peilailin itseäni kivimosaiikeista.

Naantalin leirintäalue oli Kuparivuorella, jossa oli superkivat ulkoilumaastot. Löysin sattumalta mummin veljen laivaston muistokivestä. Ihan meidän vieressä oli lastenleikkipaikka, ja lapset ihmetteli puskassa olevaa koiraa. Keskustassa oli kivoja puistoalueita ja horjuvia keinuja. Hautausmaalta löysin Armon ja Rukouksen tien, sataman läheltä Rakkaudenpolun. Kartassa näkyi myös Vilulahti ja Peukaloisenkuja. Vanha kaupunki oli hurjan söpö. Vanhan Naantalin kauppa oli täynnä kaikkea jännittävää turhuutta, varsinkin hitosti Disney-keräilykamaa. Satamassa Lyyli uuvahti terassille ja nähtiin vanha ukkeli, joka uitti irlanninsetteriä. Hämmennyin, kun naistenvessassa molemmat pöntönkannet oli aina ylhäällä venäläisnaisten jälkeen. Tuomo väitti, että ne virtsaa seisaaltaan.

Helsingissä moikattiin Maraa ja Paulaa ja ihasteltiin niiden kasvivauvoja. Linnanmäelle ei saanu viedä koiraa. Yövyttiin jossain Porvoon perukoilla rannikolla, jossa oli kiva luontopolku ja pahanhajuinen ranta. Kuumuus loppui ja ilme viileni. Porvoo ei näyttäny parastaan tihkusateisessa säässä ja vaikutelma oli vähän laimea. Pienestä suklaatehtaasta ostettiin kuitenkiin maistiaisia: chilikonventeja, kanelikonvehteja, villisuklaatryffeleitä, suklaakakku kahdelle, valkosuklaakeksejä ja 71% hienosti koristeltu suklaalevy.

Kotkassa kävin virallisesti esittelemässä Tumpan mummille. Mummi käytti meidät kaupassa ja olis halunnu ostaa meille kaikkea syötävää, vaikka meillä ei ollu nälkä. Köpöteltiin sen kanssa Sapokka ympäri ja ajelutettiin asuntoautossa. Se valitti, miten taksikuski ei ollu antanu kuittia ja yritti tarjota mulle Marimekon Unikko-paitaa. Katariinanniemessä törmättiin punkeista varottelevaan mieheen ja jäniksenraatoon, jonka pää lillui vedessä. Santalahti oli miellyttävä, vaikkakin kylmä ja sateinen. Eipä ihme, kun koko alkureissu Porvooseen saakka oli hikistä.

Kotkasta ajettiin Kouvolan kautta Tampereelle. Kouvolassa tavattiin Tumpan täti, joka esitteli minut tutulleen "Tuomon kukkasena". Tumppa sai LP-soittimen. Tapasin koiran, joka oli melkein suoraan Koirakuiskaajasta.

Tampereelta jatkettiin Jykälän kautta Kuopioon, missä keksin itselleni kirppariprojektin. Osittain siksi, että mulla oli tarve päästä roinasta eroon, ja jälkeenpäin ajatellen myös siksi, että rahaa ei ole ainakaan liikaa. Viikko venähti kolmeksi viikoksi ja se oli aika mielenkiintoinen kokemus. Myyjä totesi mun myynnin hiponeen ennätyksiä. Harmitti, että joku pölli kahdet hyvät kengät ja rutosti postikortteja. Äidin harlekiinien myynti yllätti.

Mulla oli koko matkan rakkaudellinen ja lämmin olo. Asuntoautoelämä oli yllättävän mukavaa ja vaivatonta oikeassa seurassa. Tajusin jälkeenpäin että kaikessa hiljaisuudessa Tumppa pesi yhtä Maijujen ja yhtä yhteistä kertaa lukuun ottamatta kaikki tiskit. Miettikääpä sitä. Ei mikään turha jätkä.

Ja vielä satunnainen kuvakooste niistä miljoonista kuvista, jotka tuli otettua:

Myö kaks

Kun viettää neljä viikkoa jonkun kanssa aamusta iltaan, eikä ehdi edes ahdistua tai ärsyyntyä tai kyrsiintyä tai vihastua tai suutahtaa tai kyllästyä kanssaihmiseen, niin onko se sitten sitä rakkautta?

Kun viettää neljä viikkoa jonkun kanssa aamusta iltaan, niin äkkiä tuleva syksy tuntuukin tosi surulliselta. Kun on saanut maistiaisen toisenlaista arkea, yksin hoidettava arki tuntuu surulliselta. Kaipaan tavallisia asioita. Haluan että voidaan syödä aamupalaa yhessä. Haluan että voidaan pestä hampaat yhtä aikaa. Sellasia tavallisia juttuja, pieniä iloja.

Vuosipäiväkin meni ja se on toisaalta tosi hullua ja toisaalta tosi hauskaa. Tykkään siitä että mulla on rakastettu ja suojeltu olo. Tykkään, kun voin luottaa toiseen ilman jatkuvaa epävarmuutta tai pelkoa. Tykkään, kun joku kaipaa minua ja minun tyhmiä juttuja ja minun läheisyyttä. Tykkään, että on joku, jonka mielestä oon kaunis jo heti aamusta, pahanhajuisena ja -näköisenä. Ja parasta on se, kun voi vastavuoroisesti tarjota samat asiat toiselle.

Ai miten niin rakastunut?