Kun viettää neljä viikkoa jonkun kanssa aamusta iltaan, niin äkkiä tuleva syksy tuntuukin tosi surulliselta. Kun on saanut maistiaisen toisenlaista arkea, yksin hoidettava arki tuntuu surulliselta. Kaipaan tavallisia asioita. Haluan että voidaan syödä aamupalaa yhessä. Haluan että voidaan pestä hampaat yhtä aikaa. Sellasia tavallisia juttuja, pieniä iloja.
Vuosipäiväkin meni ja se on toisaalta tosi hullua ja toisaalta tosi hauskaa. Tykkään siitä että mulla on rakastettu ja suojeltu olo. Tykkään, kun voin luottaa toiseen ilman jatkuvaa epävarmuutta tai pelkoa. Tykkään, kun joku kaipaa minua ja minun tyhmiä juttuja ja minun läheisyyttä. Tykkään, että on joku, jonka mielestä oon kaunis jo heti aamusta, pahanhajuisena ja -näköisenä. Ja parasta on se, kun voi vastavuoroisesti tarjota samat asiat toiselle.
Ai miten niin rakastunut?
3 kommenttia:
Oih <3 Rakastaminen on kivaa.
Ja voih, kaukosuhteilu on musertavaa. Joka ikinen kerta se pois lähteminen tuntuu tuskaisemmalta.
Byäääääh.
Hassua kyllä, mutta se on melkein totta. Viime kertoina oon ollut paljon herkempi, oon kyynelehtiny ihan vaan siks että Tumpan on pitäny lähtee pois tai että nähdään vasta monen viikon päästä : D pelkkänä ajatuksena se saa itkemään, niin onhan se jo aika säälittävää.
Lähetä kommentti