Tämä kuumuus ja nihkeys on tehnyt minusta laiskan bloggaajan!
Oon jo monta päivää vaan lukenu sarjiksia. Välillä syöny ja käyny möksällä ja uinu ja pessy pyykkiä ja sit taas lukenu sarjiksia.
Maistuu mulle, vaikkei muille nappaiskaan.
Tänään mulla oli elämääkin vähän, kun näin kolmea ystävää ja kolmea vuohta. Hämmästelin taas kaverin taloa, jossa on KORKEA olohuone ja ISOJA ikkunoita ja ISOT läänit pihaa. Ja taimenlampikin takapihalla. Voi jukutsuikkeli.
Mun toinen sisko pääs opiskelemaan Helsinkiin vaikkei halunnu ja toinen sisko päätti, että aikoo boikotoida sanaa PITÄÄ. Meidän perheen puheissa kyseistä verbiä esiintyy erittäin paljon.
Minulla on piirakka uunissa, voitteko kuvitella! Ehkä Halausukko innoitti mua kun se teki meille Kangalassa PIIRAKKAA. Tänään oli vain sellainen hetki, että oli raaka-aineet, muttei huvittanu tehä niistä mitään mitä yleensä teen, vaikka huvittikin ne raaka-aineet. Sit teinki piirakkaa, vaikka tuntu et se on iso homma.
Ei se ihan ältsin iso sit ollu.
Tähän tulee hyvät hajut tuolta uunista. En tiiä maistuuko piirakkani myös hyvältä. Ooh.
Tänä iltana tiedossa olisi vaikeaa pakkaamista, KOSKA pitäs varautua viikoksi Käsivarren ilmastoon ja kaikkiin mahdollisiin ilmatiloihin mitä Lappendaal saattais niskaan rykäistä. Lisäksi jos oikein innostun ja ryhdistyn niin voisin myös imuroida auton 8 tunnin matkaa varten, koska se on valehtelematta saastainen. Kivointa se, että saan kerrankin matkustaa etupenkillä, koska äippä ei tuu mukaan. Se jää tienaamaan.
Haluun jo piirakkaa!
Lappi innostaa mua, koska kiva päästä matkalle ja kiva päästä vihdoinkin pohjoseen kesällä. Yleensä siellä tulee oltua vaan talvisin. Nään Jerisjärven ilman jäätä!
Paitsi mun sydän särkyy ja elämänilo kärsii, koska Neekku joudutaan jättämään kotio. Yh.
Ja sitten kun palaan, niin alkaa taas kunnostautuminen, koska pitää lähteä jälleen autokoulun penkille hoitamaan homma loppuun ja repiä se Jykälän asunto jostain kiven takaa.
Mutta nyt kuitenkin kohta piirakka ja sitten pakkausopereisshon ja sit LAPPI.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Moninaisen tuskan keskiössä
NNNNNGGGGGHHH
En lähtenyt möksälle tänään, koska ajattelin viimeinkin edes vähän yrittää taas vaihteeksi ja olla aikaan saava.
Eli siis asuntotuskaa ja Kelatuskaa ja hääkutsutuskaa ja plöäääh.
Tuloksena sähköisesti täytetty opintotukihakemus, yks lähetetty sähköposti tytölle joka etsi kämppistä (toivottavasti etsii vieläkin), ja tulostettuja häänuotteja ja kalenterin tuijottamista ahdistuksessa ja toiveita siitä, että tässä keittiön pöydän ääressä olis joku jolta vois kysyä mielipiteitä, kun en jotenkin saa tehtyä päätöksiä, jos en voi ensin verbalisoida niitä jollekulle.
Raskas huokaus.
Niin ja menkkatuskaakin, koska kuukautiset vaivani ovat taas monta päivää myöhässä eikä siinä sinänsä muuten mitään, mutta ku jos ne ei ala pian niin saan kärsiä niistä sitten Lapissa ja se on pyllystä, sanon minä. Teitä varmasti kiinnosti tämä, mutta minua se ainakin kiinnostaa. Voisin kyllä hypätä mokomien yli ni sais ainakin uiskennella rauhassa, saakeli. Tällä kuumuudella.
Vietin siis tämän päivän sisällä tuskaillen, eli sinne hukkaan meni sekin helle.
Ja vielä mainittakoon, että yritin suhtautua kaikkeen positiivisesti, mutta silti alko ahdistaa.
Kuukausi tyttöystävänä ei oo sentään ollu tuskaa. Se on ollu lähinnä vähän hupsua. Tai aika paljonkin.
Ja tuntuu, että siitä olis jo paljon kauemmin vaikkei oo.
Kuin merkkipäivän juhlistukseksi tuuli oli aamupäivällä puhaltanu mun joululahjapiparin hyllyltä alas (sen, jonka sain Halausukolta, ja joka on esiintynyt blogissakin) ja siihen oli tullu MURTUMIA. Tässä piilee varmaan jotain symboliikkaa, haha. Tai vähintäänkin elämän ironiaa.
Aamulla sain myös Sinuhen loppuun. Minua suretti kovin, kun sen elämä oli niin traagista ja aina kävi huonosti ja se oli Yksinäinen ja kaikki kuoli sen ympäriltä eikä se osannu enää nauttia elämästä ja se oli vaan niin jotenkin niin. Että niin.
Tänään ruokakaan ei oo maistunu hyvältä eikä tee ees mieli mitään vaikka on nälkä.
Joskus vaan ärsyttää kaikki esim nyt
En lähtenyt möksälle tänään, koska ajattelin viimeinkin edes vähän yrittää taas vaihteeksi ja olla aikaan saava.
Eli siis asuntotuskaa ja Kelatuskaa ja hääkutsutuskaa ja plöäääh.
Tuloksena sähköisesti täytetty opintotukihakemus, yks lähetetty sähköposti tytölle joka etsi kämppistä (toivottavasti etsii vieläkin), ja tulostettuja häänuotteja ja kalenterin tuijottamista ahdistuksessa ja toiveita siitä, että tässä keittiön pöydän ääressä olis joku jolta vois kysyä mielipiteitä, kun en jotenkin saa tehtyä päätöksiä, jos en voi ensin verbalisoida niitä jollekulle.
Raskas huokaus.
Niin ja menkkatuskaakin, koska kuukautiset vaivani ovat taas monta päivää myöhässä eikä siinä sinänsä muuten mitään, mutta ku jos ne ei ala pian niin saan kärsiä niistä sitten Lapissa ja se on pyllystä, sanon minä. Teitä varmasti kiinnosti tämä, mutta minua se ainakin kiinnostaa. Voisin kyllä hypätä mokomien yli ni sais ainakin uiskennella rauhassa, saakeli. Tällä kuumuudella.
Vietin siis tämän päivän sisällä tuskaillen, eli sinne hukkaan meni sekin helle.
Ja vielä mainittakoon, että yritin suhtautua kaikkeen positiivisesti, mutta silti alko ahdistaa.
Kuukausi tyttöystävänä ei oo sentään ollu tuskaa. Se on ollu lähinnä vähän hupsua. Tai aika paljonkin.
Ja tuntuu, että siitä olis jo paljon kauemmin vaikkei oo.
Kuin merkkipäivän juhlistukseksi tuuli oli aamupäivällä puhaltanu mun joululahjapiparin hyllyltä alas (sen, jonka sain Halausukolta, ja joka on esiintynyt blogissakin) ja siihen oli tullu MURTUMIA. Tässä piilee varmaan jotain symboliikkaa, haha. Tai vähintäänkin elämän ironiaa.
T: "mut se ois silti täynnä rakkautta vaikka se ois vähän saanukki osumaa"
Aamulla sain myös Sinuhen loppuun. Minua suretti kovin, kun sen elämä oli niin traagista ja aina kävi huonosti ja se oli Yksinäinen ja kaikki kuoli sen ympäriltä eikä se osannu enää nauttia elämästä ja se oli vaan niin jotenkin niin. Että niin.
Tänään ruokakaan ei oo maistunu hyvältä eikä tee ees mieli mitään vaikka on nälkä.
Joskus vaan ärsyttää kaikki esim nyt
Yyterin santaa varpaiden välissä (ja muita oleellisia seikkoja)
Voi ihme kyl, tästä heinäkuusta tulee selvästi harvaanblogatuinkuukausi koko blogini mielettömän laajassa historiassa.
Mutta ehkei se oo kovin huono asia, koska se tarkottaa vaan sitä että oon tehnyt jotain muuta kun istunut tuijottamassa tätä näyttöä joka nytkin särkee silmiä.
Elin elämää keskiviikosta sunnuntaihin Treella, Kangalassa ja Porissa. Keskiviikkona ennen junaan menoa kävin tökerösti poseeraamassa (tai yrittämässä poseerata) Liisalle, että äippä tulis iloseks kun sais mustakin lakkipääkuvan olkkarin seinälle muiden sen lasten lakkipääkuvien rinnalle. Tapasin myös Haraldin vessassa mun kaimani, ensimmäisen ikinä, mutten saanut sanottua sille että hei kaima. Nyt en voi tietää, oliko se sen oikea etunimi vai esim toinen nimi, jollon se ei olis ollu aito kaima.
Treella oli Maijut ja Tumppa ja paljon paljon keltasia autoja, jotka herättää voimakkaita tunteita. Mua ahdisti tänään sisäisesti aina kun näin keltaisen auton, koska paikalla ei ollut ketään, joka ois ymmärtäny sen.
Mutta Tumppa teki meille PIIRAKKAA. Mehiläiset oli lähes vallottaneet niiden parvekkeen. Pelasin Maijukan kanssa tasapelin Tallinnan laivalta ostetulla minimaalisella pöytäjaliksella.
Torstaina kävi suunta Särkkään ja Maijukat totes olevansa vanhoja ja minä pulitin kaheksan euroa pelkästään sisäänpääsystä RÖYHKEÄÄ ja olin kassivahtina ja luin Häräntappoasetta, koska en oo lukenu sitä ikinä ja kai sekin on sellanen kirja, että pitäs tietää. Näin tytön jonka nimi olikin Aleksi ja sitten näinkin sen poikana. Se oli hassua. Päivä oli kuuma. Sorsanpoikaset tuli aidanraosta ryöstöretkelle ja niillä oli oma kiitorata takaisin puroon.
Illalla Mailu lähti pelastamaan Lukan ja Tumppa vei minut ja Maijukan uimaan ja vesi oli kylmää ja pyöräilijä oli kai humalassa ja minä jätin lähes sisäänajamattoman frisbeen sinne laiturille, koska en oo sitä enää sen jälkeen löytäny. Mutta sauna oli niin kuuma ettei pystyny heittää löylyä ja istuttiin myöhäisruuan jälkeen juttelemassa parvekkeella niin kauan, että tuli yö ja pimeä. Ja mun pitää yrittää olla vähemmän malttamaton.
Perjantaina pelästyttiin aamulla ääniä portaissa, mutta kello olikin vasta vähän joten se oli Tumppa. Ei melkein saatu Maijukan kanssa herättyä. Kannettiin kaupungissa kahdestaan Maijukan reppua ja ostin yhden leffan ja yhden levyn ja kolme ekaa sarjista hyvästä sarjasta ja olin iloinen. Ja myöhemmin ostin kaks muutakin levyä mutta ne ostin Tumpan kanssa, koska Maijukka oli jo lähtenyt Jykälään töihin. Niin ja ostin myös One Wayn alennusmyynneistä ruman yöpaidan ja toisen säkin ja oudon värisen neuletakin, jolle Tumppa nauro pilkallisesti. Laitoin sen seuraavana päivänä päälle ihan sen kiusaks, koska se on pyllypää.
Lauantaina piti sataa ja olla kylmän synkkää, mutta paistoikin aurinko iltapäivään asti ja senkin jälkeen oli vaan viileähköä ja ekat pisarat tuli vasta illallaillalla, eikä sillonkaan jaksanu ees kunnolla sataa. Ajettiin Tumpan kanssa Poriin, mutta matkalla poikettiin jossain paikassa jonka nimeä en nyt muista, mutta siellä oli suloinen mökki keskellä peltoa ja siellä oli perunamaa ja mustaherukkapensaita, en muistanutkaan miten hyviä mustaherukat on suoraan pensaasta syötynä auringon lämmittäminä, ja sit siellä oli myös mummi, jonka pasmat meni ihan sekasin, koska Tumppa ei ollut varottanu sitä vaikka olin sanonu et kandeis. Oli siellä myös serkku ja vaari, joka lämmitti saunaa.
En oo aikoihin nähny niin pitkään kestävää yllättyneisyyttä, mitä sillä mummilla oli. Se oli hupsua.
Poriin saavuttiin sen verran myöhässä, että missattiin yks ilmaiskonsertti, mutta elämä jatkuu. Käveltiin jazzkatua pitkin ja minä haikailin hattuja mut en tarpeeks ja ihmeteltiin menoa ja hajuja. Kuultiin isoperäistä hammondimiestä ja vammaisia nuoria naisia, jotka laulo saaateeenkaaaari vie luokse saaatuuuuuJEN ja käveltiin paljain jaloin Yyterin sannoilla ja siellä näytti jotenkin ihan ulkomaalta ja nauroin NAKURANTA-viitalle mut en uskaltanu mennä sinne saakka koska halusin pitää uikkarini, meri oli kylmä ja leväinen ja vesirajassa oli kuivuneita pikkukalojen ruhoja ja heitin mutaa Tumpan päälle koska halusin olla ikävä ja aurinko meni pilveen. Pysähyttiin Reposaaren sillalle fiilistelemään tuulivoimaloita, yks ei toiminu. Mut siel oli ihan hienoo koska oli.
Ja Iron&Wine on parasta matkamusaa, koska se on muutenkin yhtä parhaista. Jamie Cullum toimii kans.
Illalla oli kylmempää, mutta porukka vaan lisäänty ja eteneminen oli hidasta. Syötiin Marttojen vohveleita katukiveyksellä ja yritettiin ostaa paras lahja ikinä, mutta ne oli jo kerätty pois silmistä ja tuli melkein suru kun meni hyvä tilaisuus ohi. Käytiin istumassa puol tuntii Kirkkopuistossa kuuntelemassa Pastoreita Areenalla ja todettiin et ei nappaa taustat hei. Mut kirkko oli hieno, ainakin ulkoa.
Tumppa maisto ekaa kertaa SunSlushia vai mitä ne onkaan ne imelät jäähilehuijaukset, mutta persikka olikin melkein hyvää ja söin röyhkeästi ehkä noin puolet siitä muillisesta. Tuli kylmä, koska se olis pitäny syödä jo sillon kun aurinko paisto.
Taavinsilta oli täynnä veneitä, jotka oli melkein täynnä seurueita, jotka joi viiniä ja hytisi, mutta pitihän toki kaikkien nähdä kuinka ne snobeilee tuttujen paateilla ja naukkailee. Tumppa olis halunnu paatin.
Käveltiin siltaa pitkin Kirjurinluotoon, joka oli siinä vaiheessa melkein täynnä teinejä ja vähän vanhempaakin väkeä jotka tekee sitä mitä teinit kesälauantaisin tekee. Mut siel oli kaikkea mahtavaa. Vielä mahtavampaa jos olis tullu sinne joskus viisveenä. Ei jumpe. Merirosvolaivat ja kaikki. Kiipesin äitikarhun selkään, vaikka Tumppa väitti etten pääse. Ei kävelty Areenalle asti, joten ei kuultu Massive Attackia, eikä nähty ees Aasiaitauksen aaseja mut nähtiin kanoja ja kukkoja ja outoja lintuja ja kaksi urosriikinkukkoa jotka rääky toisilleen niin villillä äänellä että huh ja toinen levitti pyrstön ja äijäili ja peitti eukkonsa sen pyrstön taakse.
Pori oli ihan nätti mut pienen olonen. En oo miljoonaan vuoteen ollu niin Länsi-Suomessa. Loppukotimatkasta mua nukutti hirveesti. Perillä sauna oli vielä hitusen lämmin joten istuttiin lämmittelemässä siellä vaatteet päällä.
Sunnuntai huijas, kun se näytti kylmältä, mut sit siitä tulikin melkein kuuma. Käveltiin uimarannalle jossa ei ollu yhtään mitään ja mä mietin et me pärjättäs hyvin sellasessa kolmijalkajuoksussa, koska käveltiin luonnostaan just siihen tahtiin miten siinä pitää liikkua. Söin uunikesäkurpitsoja jotka oli hullun hyviä. Muutenkin oon vetäny juustoja kyllä viime päivinä niin paljon, että ei oo ihme ku oon niin turpeena ja massukkaa vaan kertyy. Vaikka ei se johdu kyllä juustoista, vaan siitä että oon syöny taas leipää pitkästä aikaa melkein päivittäin.
Mutta juustoja kyllä rakastan niin että voi.
Syötiin vattuja pihasta ja koomattiin pihakeinussa ja pidettiin etukäteissynttärikakkukahvit. Musta tuntuu, että viis päivää vaan haukuin Tumppaa nonstoppina ja olin hankala ja väkivaltainen, mutta toisaalta taas, en mä ketään muuta hauku samalla tavalla ja väkivalloin kohtele. Tajusin, että se on multa aika suuri rakkauden osoitus. Kohtelen Neekkua vähän samalla tavalla itse asiassa. Haukun sitä ja riepottelen ja sit kohta hellinkin. Ja kyl mä Tumppaakin hellin. Mut sit toisaalta haukun ja läiskin.
Ja sit se ois niinku rakkaudellista.
Miten kieroutunu sitä ihminen voi olla?
Mutta joku hyöty tästäkin reissusta: sain selville Tumpan heikon kohdan sen isosiskon suosiollisella konsultoinnilla. AHAHahhahah.
Tästä päivästä kerron sen, että sain viimeinkin tuulitakin. Mulla ei oo ollu sellasta ja sitä oon pitkään hamunnu. Se ei oo buenoin mut on ainakin olemassa. Söin torilla keski-ikäisessä seurassa munkkipossun ja jäätelön. Kannoin laatikollisen mansikoita autolle, joka oli erikoisluvalla parkkeerattu invapaikalle. Möksällä sain kesän ekat kanttarellit kastikkeessa ja ruoka oli muutenkin hyvää. Yritin saada Sinuhea loppuun laiturilla (sitä ei oo jäljellä ku muutama sivu enää, mutta koska olisin sen lukenut jo menomatkalla junassa niin jätin kotio, koska sit olis joutunu kantamaan tiiliskiveä mukana, SEN TAKIA se ei oo vielä loppu) ja seurasin sivusta, kun perhetuttu, jolla on vaan toinen jalka, kömpi kajakkiin ja melo pitkin järveä. Eilen se oli kuulemma menny kerran ympäri, mutta sitten löytäny tasapainon yhden jalkansa kanssa.
Ja tänään ne veti iskän kanssa pitkät lenkit.
En tiiä miks, mutta siinä oli jotenkin jotain tosi hienoa, kun se istu kajakissa ja haki tasapainoa ja sit lähti melomaan.
Ja sillä on yks jalka.
Sen vielä tästä päivästä, että aamulla äippä ja iskä joi kahveja etupihalla varjossa ja äippä kerto, et iskä oli nähny yöllä unta miten lapset lentää pesästä. Tai siis että mä olin jo lähteny.
Ja sit kävelin keittiöön ja rupesin syömään ja lukemaan lehteä, mutta huomasin että mua itkettikin.
Ja rupes itkettää nytkin, kun kirjotin tästä.
Nyt hyvää yötä kun kello on jo paljon ja voi
lupaan blogata seuraavan kerran aikasemmin kun viikon päästä
Mutta ehkei se oo kovin huono asia, koska se tarkottaa vaan sitä että oon tehnyt jotain muuta kun istunut tuijottamassa tätä näyttöä joka nytkin särkee silmiä.
Elin elämää keskiviikosta sunnuntaihin Treella, Kangalassa ja Porissa. Keskiviikkona ennen junaan menoa kävin tökerösti poseeraamassa (tai yrittämässä poseerata) Liisalle, että äippä tulis iloseks kun sais mustakin lakkipääkuvan olkkarin seinälle muiden sen lasten lakkipääkuvien rinnalle. Tapasin myös Haraldin vessassa mun kaimani, ensimmäisen ikinä, mutten saanut sanottua sille että hei kaima. Nyt en voi tietää, oliko se sen oikea etunimi vai esim toinen nimi, jollon se ei olis ollu aito kaima.
Treella oli Maijut ja Tumppa ja paljon paljon keltasia autoja, jotka herättää voimakkaita tunteita. Mua ahdisti tänään sisäisesti aina kun näin keltaisen auton, koska paikalla ei ollut ketään, joka ois ymmärtäny sen.
Mutta Tumppa teki meille PIIRAKKAA. Mehiläiset oli lähes vallottaneet niiden parvekkeen. Pelasin Maijukan kanssa tasapelin Tallinnan laivalta ostetulla minimaalisella pöytäjaliksella.
Torstaina kävi suunta Särkkään ja Maijukat totes olevansa vanhoja ja minä pulitin kaheksan euroa pelkästään sisäänpääsystä RÖYHKEÄÄ ja olin kassivahtina ja luin Häräntappoasetta, koska en oo lukenu sitä ikinä ja kai sekin on sellanen kirja, että pitäs tietää. Näin tytön jonka nimi olikin Aleksi ja sitten näinkin sen poikana. Se oli hassua. Päivä oli kuuma. Sorsanpoikaset tuli aidanraosta ryöstöretkelle ja niillä oli oma kiitorata takaisin puroon.
Illalla Mailu lähti pelastamaan Lukan ja Tumppa vei minut ja Maijukan uimaan ja vesi oli kylmää ja pyöräilijä oli kai humalassa ja minä jätin lähes sisäänajamattoman frisbeen sinne laiturille, koska en oo sitä enää sen jälkeen löytäny. Mutta sauna oli niin kuuma ettei pystyny heittää löylyä ja istuttiin myöhäisruuan jälkeen juttelemassa parvekkeella niin kauan, että tuli yö ja pimeä. Ja mun pitää yrittää olla vähemmän malttamaton.
Perjantaina pelästyttiin aamulla ääniä portaissa, mutta kello olikin vasta vähän joten se oli Tumppa. Ei melkein saatu Maijukan kanssa herättyä. Kannettiin kaupungissa kahdestaan Maijukan reppua ja ostin yhden leffan ja yhden levyn ja kolme ekaa sarjista hyvästä sarjasta ja olin iloinen. Ja myöhemmin ostin kaks muutakin levyä mutta ne ostin Tumpan kanssa, koska Maijukka oli jo lähtenyt Jykälään töihin. Niin ja ostin myös One Wayn alennusmyynneistä ruman yöpaidan ja toisen säkin ja oudon värisen neuletakin, jolle Tumppa nauro pilkallisesti. Laitoin sen seuraavana päivänä päälle ihan sen kiusaks, koska se on pyllypää.
Lauantaina piti sataa ja olla kylmän synkkää, mutta paistoikin aurinko iltapäivään asti ja senkin jälkeen oli vaan viileähköä ja ekat pisarat tuli vasta illallaillalla, eikä sillonkaan jaksanu ees kunnolla sataa. Ajettiin Tumpan kanssa Poriin, mutta matkalla poikettiin jossain paikassa jonka nimeä en nyt muista, mutta siellä oli suloinen mökki keskellä peltoa ja siellä oli perunamaa ja mustaherukkapensaita, en muistanutkaan miten hyviä mustaherukat on suoraan pensaasta syötynä auringon lämmittäminä, ja sit siellä oli myös mummi, jonka pasmat meni ihan sekasin, koska Tumppa ei ollut varottanu sitä vaikka olin sanonu et kandeis. Oli siellä myös serkku ja vaari, joka lämmitti saunaa.
En oo aikoihin nähny niin pitkään kestävää yllättyneisyyttä, mitä sillä mummilla oli. Se oli hupsua.
M: "Ja kukas tämä, onkos tää sun kaveri?"
T: "Tää on mun tyttöystävä."
A: "Mummeli hei, sun mansikkasoppa kuplii yli."
Poriin saavuttiin sen verran myöhässä, että missattiin yks ilmaiskonsertti, mutta elämä jatkuu. Käveltiin jazzkatua pitkin ja minä haikailin hattuja mut en tarpeeks ja ihmeteltiin menoa ja hajuja. Kuultiin isoperäistä hammondimiestä ja vammaisia nuoria naisia, jotka laulo saaateeenkaaaari vie luokse saaatuuuuuJEN ja käveltiin paljain jaloin Yyterin sannoilla ja siellä näytti jotenkin ihan ulkomaalta ja nauroin NAKURANTA-viitalle mut en uskaltanu mennä sinne saakka koska halusin pitää uikkarini, meri oli kylmä ja leväinen ja vesirajassa oli kuivuneita pikkukalojen ruhoja ja heitin mutaa Tumpan päälle koska halusin olla ikävä ja aurinko meni pilveen. Pysähyttiin Reposaaren sillalle fiilistelemään tuulivoimaloita, yks ei toiminu. Mut siel oli ihan hienoo koska oli.
Ja Iron&Wine on parasta matkamusaa, koska se on muutenkin yhtä parhaista. Jamie Cullum toimii kans.
Illalla oli kylmempää, mutta porukka vaan lisäänty ja eteneminen oli hidasta. Syötiin Marttojen vohveleita katukiveyksellä ja yritettiin ostaa paras lahja ikinä, mutta ne oli jo kerätty pois silmistä ja tuli melkein suru kun meni hyvä tilaisuus ohi. Käytiin istumassa puol tuntii Kirkkopuistossa kuuntelemassa Pastoreita Areenalla ja todettiin et ei nappaa taustat hei. Mut kirkko oli hieno, ainakin ulkoa.
Tumppa maisto ekaa kertaa SunSlushia vai mitä ne onkaan ne imelät jäähilehuijaukset, mutta persikka olikin melkein hyvää ja söin röyhkeästi ehkä noin puolet siitä muillisesta. Tuli kylmä, koska se olis pitäny syödä jo sillon kun aurinko paisto.
Taavinsilta oli täynnä veneitä, jotka oli melkein täynnä seurueita, jotka joi viiniä ja hytisi, mutta pitihän toki kaikkien nähdä kuinka ne snobeilee tuttujen paateilla ja naukkailee. Tumppa olis halunnu paatin.
Käveltiin siltaa pitkin Kirjurinluotoon, joka oli siinä vaiheessa melkein täynnä teinejä ja vähän vanhempaakin väkeä jotka tekee sitä mitä teinit kesälauantaisin tekee. Mut siel oli kaikkea mahtavaa. Vielä mahtavampaa jos olis tullu sinne joskus viisveenä. Ei jumpe. Merirosvolaivat ja kaikki. Kiipesin äitikarhun selkään, vaikka Tumppa väitti etten pääse. Ei kävelty Areenalle asti, joten ei kuultu Massive Attackia, eikä nähty ees Aasiaitauksen aaseja mut nähtiin kanoja ja kukkoja ja outoja lintuja ja kaksi urosriikinkukkoa jotka rääky toisilleen niin villillä äänellä että huh ja toinen levitti pyrstön ja äijäili ja peitti eukkonsa sen pyrstön taakse.
Pori oli ihan nätti mut pienen olonen. En oo miljoonaan vuoteen ollu niin Länsi-Suomessa. Loppukotimatkasta mua nukutti hirveesti. Perillä sauna oli vielä hitusen lämmin joten istuttiin lämmittelemässä siellä vaatteet päällä.
Sunnuntai huijas, kun se näytti kylmältä, mut sit siitä tulikin melkein kuuma. Käveltiin uimarannalle jossa ei ollu yhtään mitään ja mä mietin et me pärjättäs hyvin sellasessa kolmijalkajuoksussa, koska käveltiin luonnostaan just siihen tahtiin miten siinä pitää liikkua. Söin uunikesäkurpitsoja jotka oli hullun hyviä. Muutenkin oon vetäny juustoja kyllä viime päivinä niin paljon, että ei oo ihme ku oon niin turpeena ja massukkaa vaan kertyy. Vaikka ei se johdu kyllä juustoista, vaan siitä että oon syöny taas leipää pitkästä aikaa melkein päivittäin.
Mutta juustoja kyllä rakastan niin että voi.
Syötiin vattuja pihasta ja koomattiin pihakeinussa ja pidettiin etukäteissynttärikakkukahvit. Musta tuntuu, että viis päivää vaan haukuin Tumppaa nonstoppina ja olin hankala ja väkivaltainen, mutta toisaalta taas, en mä ketään muuta hauku samalla tavalla ja väkivalloin kohtele. Tajusin, että se on multa aika suuri rakkauden osoitus. Kohtelen Neekkua vähän samalla tavalla itse asiassa. Haukun sitä ja riepottelen ja sit kohta hellinkin. Ja kyl mä Tumppaakin hellin. Mut sit toisaalta haukun ja läiskin.
Ja sit se ois niinku rakkaudellista.
Miten kieroutunu sitä ihminen voi olla?
Mutta joku hyöty tästäkin reissusta: sain selville Tumpan heikon kohdan sen isosiskon suosiollisella konsultoinnilla. AHAHahhahah.
Tästä päivästä kerron sen, että sain viimeinkin tuulitakin. Mulla ei oo ollu sellasta ja sitä oon pitkään hamunnu. Se ei oo buenoin mut on ainakin olemassa. Söin torilla keski-ikäisessä seurassa munkkipossun ja jäätelön. Kannoin laatikollisen mansikoita autolle, joka oli erikoisluvalla parkkeerattu invapaikalle. Möksällä sain kesän ekat kanttarellit kastikkeessa ja ruoka oli muutenkin hyvää. Yritin saada Sinuhea loppuun laiturilla (sitä ei oo jäljellä ku muutama sivu enää, mutta koska olisin sen lukenut jo menomatkalla junassa niin jätin kotio, koska sit olis joutunu kantamaan tiiliskiveä mukana, SEN TAKIA se ei oo vielä loppu) ja seurasin sivusta, kun perhetuttu, jolla on vaan toinen jalka, kömpi kajakkiin ja melo pitkin järveä. Eilen se oli kuulemma menny kerran ympäri, mutta sitten löytäny tasapainon yhden jalkansa kanssa.
Ja tänään ne veti iskän kanssa pitkät lenkit.
En tiiä miks, mutta siinä oli jotenkin jotain tosi hienoa, kun se istu kajakissa ja haki tasapainoa ja sit lähti melomaan.
Ja sillä on yks jalka.
Sen vielä tästä päivästä, että aamulla äippä ja iskä joi kahveja etupihalla varjossa ja äippä kerto, et iskä oli nähny yöllä unta miten lapset lentää pesästä. Tai siis että mä olin jo lähteny.
Ja sit kävelin keittiöön ja rupesin syömään ja lukemaan lehteä, mutta huomasin että mua itkettikin.
Ja rupes itkettää nytkin, kun kirjotin tästä.
Nyt hyvää yötä kun kello on jo paljon ja voi
lupaan blogata seuraavan kerran aikasemmin kun viikon päästä
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Virallistunut kukka
Juuri äsken viimeinkin otin vastaan sitovasti opiskelupaikan. Ei, en toki pitkittänyt sitä millään lailla..
Näytti niin kovin lopulliselta, kun ruudulla luki että nyt olet sitovasti ottanut tämän paikan vastaan, joten paikkasi Treella on nyt sit poissa laskuista.
Lopulliselta, mutta ei välttämättä surulliselta, koska tiiän että pidin Jyväskylää linjan puolesta parhaana vaihtoehtona. Voisin siis pikku hiljaa hylätä tän turhanpäiväsen tuskailun, johon ei oo mitään aihetta, ja ruveta olemaan ilonen siitä että mulla ON opiskelupaikka ja vielä se paikka, johon pyrin ja halusin eniten!
JOTEN NYT ORVOKKI HYMY JA TYYTYVÄISYYS PINTAAN saakeli
Koska olen maailman avuttomin ihminen oikeiden asioiden hoitamisen kanssa, isoin siskoni potki mua sunnuntaina ja rastitti mun puolesta kaks asuntohakemusta netissä. Kiitos kiitos, hyvä kun joku saa jotain aikaan. Tänään postitin toiseen paikkaan kopsun mun hyväksymispaperista. Eilen vein viimeinkin poliisilaitokselle ajokorttilupahakemuksen, jonka tekemiseen mulla siis ei ole toki ollut aikaa melkein kahta kuukautta. Äsken kävin verkkopankissa ja siirsin ylppärirahat säästötilille, joka aukastiin joskus ikuisuus sitten.
Eli joo, oon ehkä saamaton ja saan vatsanväänteitä ja epätoivokohtauksia asioiden hoitamisesta, MUTTA nyt asiat kuitenkin on edenny. Pikku hiljaa. Taputtakaa mulle ees vähän..
Miettikää, kansa: oon virallisesti Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelija. Ja ei, en tiedä mikä musta tulee tai mitä/mikä haluan olla isona, mutta ainakin pääsen tunnustelemaan, nappaako mua kiinnostava asia opiskeltuna.
Monta päivää on hurahtanu blogaamatta, mutta en aio uuvuttaa teitä täydellisen yksityiskohtaisella selostuksella. Sitä paitsi viikonloppu tiivistyy aika hyvin kahteen sanaan: Halausukkoon ja syliin. Toki kaikkee muutakin, niinku epämääräisesti kärähtänyt ruumis (sitä paitsi mua muutenkin ottaa aivoon, koska palan nykyään herkemmin ku ennen, ja jos satun hitusen ruskettumaan, niin sekin on sellasta laikukasta), möksäilyä, laiturin raosta taidokkaasti pudotettu avain HYVÄMINÄ, surullinen leffa jossa toinen vanheni ja toinen nuortui, Tumpan suosiollisella avustuksella testattu Yhteishyvän resepti (viimeinkin!), joka tuotti ihan kelpo tuloksen, normaalia perhetuskaa ja sen sellasta.
Alle kahessa viikossa ehtii unohtaa ainakin sen, miten pitkä toinen olikin ja miten pieneltä siinä rinnalla tuntuu.
Mun Halausukolla on ihan ruskeat silmät ja se on meistä se laihempi, mutta kieltäydyn ottamasta siitä ongelmaa. Lisäks se on ihan pölhö, vaikkei suostu myöntämään sitä.
Mutta on meissä jotain samaakin: molemmilla on vasen tissi isompi.
Lål.
Eilen Halausukon pikkuserkkutyttö tuli yövieraaksi. Tällä kertaa ei mennyt ihan putkeen, koska illalla Maijukka poti cashew-pähkinä-draumaa ja tänä aamuna minä podin äkäsyys-syndroomaa (anteeksi), jolle ei ollut edes mitään varsinaista syytä, paitsi että oon vieläkin sitä mieltä että kaks rikkimennyttä kananmunaa aamulla vapauttaa varmasti jotain negatiivista energiaa koko päivään.
Mutta oli ja meni, huomenna tiedossa viimeinkin ylioppilaskuvaus studiossa, minkä takia Mirden piti tänään taas napsasta mun tukkaa ettei menis silmille. Kuristan itteni kohta näillä hiuksilla, kun ne on ihan ärsyt. Ois helppoo ku vaan vetäsis kaikki pois. Ehkä haluan taas rastat. Mutta ku villojen löytäminen on niin vaikiaa. Tai ehkä pitäs vaan uskaltautua/raahautua/alentua sinne kampaajalle ja sanoa että tee mitä pystyt. Mutta ku nääh.
Niin, kuvaus. Tälleen tosi ajoissa ja silleen. Sen jälkeen lounastusta äippylin kanssa ja sitten junalla kohti Treeta ja Maijujakertaakaksi ja yhtä H-ukkoa, josta kirjotin jo aijemmin tässä merkinnässä ja jolle omistan nää seuraavat poiminnat Lasmaticin hittibiisistä Pu pu pu pussaillaan:
Voi ei, en kykene lopettamaan nauramista AAHHhahhahhhaa
håhå.
Tää oli hei vilpitön.
Huomen ystäviä.
Näytti niin kovin lopulliselta, kun ruudulla luki että nyt olet sitovasti ottanut tämän paikan vastaan, joten paikkasi Treella on nyt sit poissa laskuista.
Lopulliselta, mutta ei välttämättä surulliselta, koska tiiän että pidin Jyväskylää linjan puolesta parhaana vaihtoehtona. Voisin siis pikku hiljaa hylätä tän turhanpäiväsen tuskailun, johon ei oo mitään aihetta, ja ruveta olemaan ilonen siitä että mulla ON opiskelupaikka ja vielä se paikka, johon pyrin ja halusin eniten!
JOTEN NYT ORVOKKI HYMY JA TYYTYVÄISYYS PINTAAN saakeli
Koska olen maailman avuttomin ihminen oikeiden asioiden hoitamisen kanssa, isoin siskoni potki mua sunnuntaina ja rastitti mun puolesta kaks asuntohakemusta netissä. Kiitos kiitos, hyvä kun joku saa jotain aikaan. Tänään postitin toiseen paikkaan kopsun mun hyväksymispaperista. Eilen vein viimeinkin poliisilaitokselle ajokorttilupahakemuksen, jonka tekemiseen mulla siis ei ole toki ollut aikaa melkein kahta kuukautta. Äsken kävin verkkopankissa ja siirsin ylppärirahat säästötilille, joka aukastiin joskus ikuisuus sitten.
Eli joo, oon ehkä saamaton ja saan vatsanväänteitä ja epätoivokohtauksia asioiden hoitamisesta, MUTTA nyt asiat kuitenkin on edenny. Pikku hiljaa. Taputtakaa mulle ees vähän..
Miettikää, kansa: oon virallisesti Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelija. Ja ei, en tiedä mikä musta tulee tai mitä/mikä haluan olla isona, mutta ainakin pääsen tunnustelemaan, nappaako mua kiinnostava asia opiskeltuna.
Monta päivää on hurahtanu blogaamatta, mutta en aio uuvuttaa teitä täydellisen yksityiskohtaisella selostuksella. Sitä paitsi viikonloppu tiivistyy aika hyvin kahteen sanaan: Halausukkoon ja syliin. Toki kaikkee muutakin, niinku epämääräisesti kärähtänyt ruumis (sitä paitsi mua muutenkin ottaa aivoon, koska palan nykyään herkemmin ku ennen, ja jos satun hitusen ruskettumaan, niin sekin on sellasta laikukasta), möksäilyä, laiturin raosta taidokkaasti pudotettu avain HYVÄMINÄ, surullinen leffa jossa toinen vanheni ja toinen nuortui, Tumpan suosiollisella avustuksella testattu Yhteishyvän resepti (viimeinkin!), joka tuotti ihan kelpo tuloksen, normaalia perhetuskaa ja sen sellasta.
Alle kahessa viikossa ehtii unohtaa ainakin sen, miten pitkä toinen olikin ja miten pieneltä siinä rinnalla tuntuu.
Mun Halausukolla on ihan ruskeat silmät ja se on meistä se laihempi, mutta kieltäydyn ottamasta siitä ongelmaa. Lisäks se on ihan pölhö, vaikkei suostu myöntämään sitä.
Mutta on meissä jotain samaakin: molemmilla on vasen tissi isompi.
Lål.
Eilen Halausukon pikkuserkkutyttö tuli yövieraaksi. Tällä kertaa ei mennyt ihan putkeen, koska illalla Maijukka poti cashew-pähkinä-draumaa ja tänä aamuna minä podin äkäsyys-syndroomaa (anteeksi), jolle ei ollut edes mitään varsinaista syytä, paitsi että oon vieläkin sitä mieltä että kaks rikkimennyttä kananmunaa aamulla vapauttaa varmasti jotain negatiivista energiaa koko päivään.
Mutta oli ja meni, huomenna tiedossa viimeinkin ylioppilaskuvaus studiossa, minkä takia Mirden piti tänään taas napsasta mun tukkaa ettei menis silmille. Kuristan itteni kohta näillä hiuksilla, kun ne on ihan ärsyt. Ois helppoo ku vaan vetäsis kaikki pois. Ehkä haluan taas rastat. Mutta ku villojen löytäminen on niin vaikiaa. Tai ehkä pitäs vaan uskaltautua/raahautua/alentua sinne kampaajalle ja sanoa että tee mitä pystyt. Mutta ku nääh.
Niin, kuvaus. Tälleen tosi ajoissa ja silleen. Sen jälkeen lounastusta äippylin kanssa ja sitten junalla kohti Treeta ja Maijujakertaakaksi ja yhtä H-ukkoa, josta kirjotin jo aijemmin tässä merkinnässä ja jolle omistan nää seuraavat poiminnat Lasmaticin hittibiisistä Pu pu pu pussaillaan:
rakkauden osoitukseksi on keksitty asia
jonka tyttö uskaltautuu pukemaan sanoiksi:
"jospa saisin suukon parhaan sulta, rakkaimpain
huutelisin kaikkialla AIJAI DIPPADAI!
huules ovat ihanimmat, parhaat näillä main"
ei tarvi enää riimejä
kun suudelma kohta alkaa saa
hei poika, pussaillaan
haaa aaa
olet tosi kaunis, näytä mulle hauis
hei kulta, pussaillaan
haa aaa
olet tosi ihana, pidän sua kivana
PU-PU-PU-PUSSAILLAAN
OLLAAN IHAN KAHDESTAAN
niin oot täydellinen mulle
ite oot, ite oot
niin pidä kii
pu-pu-pu-pussaillaan kahdestaan
pu-pu-pu-pussaillaan aina vaan
YKSI, KAKSI, KOLME PUSUA
NELJÄ, VIISI, KUUSI SUUDELMAA
hei kulta, pussaillaan
Voi ei, en kykene lopettamaan nauramista AAHHhahhahhhaa
håhå.
Tää oli hei vilpitön.
Huomen ystäviä.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Mun sielu asuu siivouksessa
Reino laulaa yhdessä sen biisissä: "SÄ kosketat mun sielua!"
Tänään se osu mun korvaan ja mietin, et ketkä on koskettanu mun sielua.
Niitä on aika paljon. Joidenkin ihmisten kanssa se on ollu vaan yks tietty hetki, joka on tullu yllättäen ja menny myös nopeasti, ja joka ei välttämättä enää välity suhteessa siihen ihmiseen. Toisten kanssa niitä hetkiä on ollu enemmänkin ja ne ollu syviä. Varsinkin sellaset hetket menneisyydessä, kun on ollut jonkun ihmisen kanssa täydellisesti samalla hengellisellä aaltopituudella, on ollut sielua järisyttäviä.
Eniten mun sielua on kuitenkin tainnut koskettaa Neekku, koska se vaan on niin. Viimeks tänään. Vietin käytännössä koko päivän sen kanssa.
Sit kun se kuolee menen rikki ainakin hetkeksi.
Äsken myös ystävä, joka on kaukana ja jota nään enää harvoin, jutteli mulle yllättäen. En muista, millon viimeks juteltiin. Oon ollut niin käpertyneenä omiin kuvioihin ja ajatuksiin ja suunnitelmiin ja asioihin, että se on unohtunut.
Mutta tänään se ystävä kävi mielessä, syystä että mietin Reinon innoittamana sielun kosketusta, ja se on ystävä, jonka kanssa oon tuntenut aikoinaan varmaan syvintä sielullista yhteyttä. Oon vieläkin ihan ihmeissäni koko meidän lyhyestä tutustumiskuviosta ja ajasta yhdessä toisemme tiedostaen. Sillon kun selvis, että se lähtee ja jää kauas, olin myös aika rikki, vaikka tiesinkin että niin tulee käymään. Nyt tiedän myös sen, että se ystävä oli just siihen elämänvaiheeseen tärkeä.
Mä en tiedä, mitä vaaditaan siihen, että pääse lähelle toisen sielua tai joku pääsee lähelle mun sielua.
Senkin tajuaa usein vasta jälkeenpäin. Siis sen, mitä oli käsillä siinä hetkessä.
Tänään luin koko aamupäivän Sinuhea pihalla varjossa ja luin ja luin ja luin. Olin niin surullinen, kun sen elämänrakkaus meni kuolemaan. Waltari haluaa selvästi piinata lukijaansa, kun koko ajan se riistaa päähenkilöltään onnen.
Jossain vaiheessa aloin taas siivota. Keittiötä. Tein kuivauskaapista löytöjä, jotka olin unohtanut. Heitin jääkaapista bioskiin niin ällöttäviä asioita, etten niistä rohkene teille teidän itsenne takia edes kertoa. Tein jälleen inventaarion kuiva-ainekaappeihin koska en kestänyt enää sitä kaaosta, ja viskoin ties mitä turhuuksia ja ällöttävyyksiä pois. Surkuhupaisinta on se, että moni oli sellanen asia, jotka oon joutunut väkisin aikasemmissa inventaarioissa säästämään koska eräpäivä ei oo vielä menny, vaikka oon tienny jo sillon ja oon tienny jo sillonkin kun näin että ne ostettiin, että mä vielä joku päivä heitän ne roskiin.
Ja näin kävi. Oon profeetta.
Miks ihmiset ostaa ruokaa, jota ne ei syö?
Mun mielestä jokaisen ruokakaapissa pitäs olla vaan sen verran asioita, että ne kykenee ulkoa muistamaan. Sillon ei ainakaan mikään vanhenis, koska mitään ei unohtais.
Nytkin meni lukuisia euroja suoraan roskiin. Ei näin.
Zen Cafen sanoin, olen tyhmälaiskajasaamaton, enkä siis tehnyt edelleenkään yhden yhtä asuntohakemusta saati ilmoittautunut yliopistoon saati selvitellyt Kelan tukia tai muita.
Mä vaan luin ja siivosin keittiön kaappeja, mistä ei oo iloa kellekkään muulle kuin itselleni. Eli tosi hyödyllistä.
Sielun lisäksi mietin tänään myös, että mä taidan olla kontrollifriikki. Kuulosti tosi oudolta sanalta suussa kun sitä mietin, mutta niin se vain on että ainakin ympäristöäni mulla on kova taipumus kontrolloida. Viimekskin kun olin Maisukalla niin suoristin niiden olkkarin maton ilman että edes tiedostin sitä, ennen ku asianomainen huomautti asiasta. Se oli hämmentävää ja vähän noloakin.
Voin tulla siivoomaan ja järjestelemään paikkoja teillekin, jos maksatte.
..paitsi en nyt, koska huomenna (tänään) tulee Halausukko ja oon kaivannut sitä aika paljon, ja mä aion piinata sitä koko viikonlopun ettei se saa yhtään rauhaa, kun vaan kontrolloin sitä. Hahaa.
Tänään se osu mun korvaan ja mietin, et ketkä on koskettanu mun sielua.
Niitä on aika paljon. Joidenkin ihmisten kanssa se on ollu vaan yks tietty hetki, joka on tullu yllättäen ja menny myös nopeasti, ja joka ei välttämättä enää välity suhteessa siihen ihmiseen. Toisten kanssa niitä hetkiä on ollu enemmänkin ja ne ollu syviä. Varsinkin sellaset hetket menneisyydessä, kun on ollut jonkun ihmisen kanssa täydellisesti samalla hengellisellä aaltopituudella, on ollut sielua järisyttäviä.
Eniten mun sielua on kuitenkin tainnut koskettaa Neekku, koska se vaan on niin. Viimeks tänään. Vietin käytännössä koko päivän sen kanssa.
Sit kun se kuolee menen rikki ainakin hetkeksi.
Äsken myös ystävä, joka on kaukana ja jota nään enää harvoin, jutteli mulle yllättäen. En muista, millon viimeks juteltiin. Oon ollut niin käpertyneenä omiin kuvioihin ja ajatuksiin ja suunnitelmiin ja asioihin, että se on unohtunut.
Mutta tänään se ystävä kävi mielessä, syystä että mietin Reinon innoittamana sielun kosketusta, ja se on ystävä, jonka kanssa oon tuntenut aikoinaan varmaan syvintä sielullista yhteyttä. Oon vieläkin ihan ihmeissäni koko meidän lyhyestä tutustumiskuviosta ja ajasta yhdessä toisemme tiedostaen. Sillon kun selvis, että se lähtee ja jää kauas, olin myös aika rikki, vaikka tiesinkin että niin tulee käymään. Nyt tiedän myös sen, että se ystävä oli just siihen elämänvaiheeseen tärkeä.
Mä en tiedä, mitä vaaditaan siihen, että pääse lähelle toisen sielua tai joku pääsee lähelle mun sielua.
Senkin tajuaa usein vasta jälkeenpäin. Siis sen, mitä oli käsillä siinä hetkessä.
Tänään luin koko aamupäivän Sinuhea pihalla varjossa ja luin ja luin ja luin. Olin niin surullinen, kun sen elämänrakkaus meni kuolemaan. Waltari haluaa selvästi piinata lukijaansa, kun koko ajan se riistaa päähenkilöltään onnen.
Jossain vaiheessa aloin taas siivota. Keittiötä. Tein kuivauskaapista löytöjä, jotka olin unohtanut. Heitin jääkaapista bioskiin niin ällöttäviä asioita, etten niistä rohkene teille teidän itsenne takia edes kertoa. Tein jälleen inventaarion kuiva-ainekaappeihin koska en kestänyt enää sitä kaaosta, ja viskoin ties mitä turhuuksia ja ällöttävyyksiä pois. Surkuhupaisinta on se, että moni oli sellanen asia, jotka oon joutunut väkisin aikasemmissa inventaarioissa säästämään koska eräpäivä ei oo vielä menny, vaikka oon tienny jo sillon ja oon tienny jo sillonkin kun näin että ne ostettiin, että mä vielä joku päivä heitän ne roskiin.
Ja näin kävi. Oon profeetta.
Miks ihmiset ostaa ruokaa, jota ne ei syö?
Mun mielestä jokaisen ruokakaapissa pitäs olla vaan sen verran asioita, että ne kykenee ulkoa muistamaan. Sillon ei ainakaan mikään vanhenis, koska mitään ei unohtais.
Nytkin meni lukuisia euroja suoraan roskiin. Ei näin.
Zen Cafen sanoin, olen tyhmälaiskajasaamaton, enkä siis tehnyt edelleenkään yhden yhtä asuntohakemusta saati ilmoittautunut yliopistoon saati selvitellyt Kelan tukia tai muita.
Mä vaan luin ja siivosin keittiön kaappeja, mistä ei oo iloa kellekkään muulle kuin itselleni. Eli tosi hyödyllistä.
Sielun lisäksi mietin tänään myös, että mä taidan olla kontrollifriikki. Kuulosti tosi oudolta sanalta suussa kun sitä mietin, mutta niin se vain on että ainakin ympäristöäni mulla on kova taipumus kontrolloida. Viimekskin kun olin Maisukalla niin suoristin niiden olkkarin maton ilman että edes tiedostin sitä, ennen ku asianomainen huomautti asiasta. Se oli hämmentävää ja vähän noloakin.
Voin tulla siivoomaan ja järjestelemään paikkoja teillekin, jos maksatte.
..paitsi en nyt, koska huomenna (tänään) tulee Halausukko ja oon kaivannut sitä aika paljon, ja mä aion piinata sitä koko viikonlopun ettei se saa yhtään rauhaa, kun vaan kontrolloin sitä. Hahaa.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Hellehulluuden oireet
Eilen oli KUUMA. Vaikka tuskin se keltään jäi huomaamatta.
Oon jo päivissä ihan sekasin, koska oon ollu vaan möksällä ja sekotan jo kerrat keskenään. Joku päivä kuitenkin oli se ku Mirdelle tuskailin sitä, kuinka mun rahat ei riitä mihinkään sit kun tässä koittaa se aika ryhtyä Oikeaksi Itsenäiseksi Opiskelijaksi. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että ei oo varaa edes pierasta, koska pitää pihtailla ruuan kanssa. (Tässä melko seikkaperäisesti esitetty, mutta herätti tapahtumahetkellään suurta hilpeyttä. Heh heh. Taso on kova.)
Vesi oli eilen melkein 28-asteista. Se oli oikeesti ihananihanan lämmintä, lempeetä, aah. Ainut vaan että oon ruvennu pelkäämään järvivettä, mitä kummaa. En muista, et pienenä olisin pelänny näin paljon mennä uimaan laiturilta.
Se johtuu ehkä siitä Lihansyöjäahvenesta, Kirde anto sille nimen. Eilen muutenkin pörräs varmaan kolkyt fisua kun heittelin leipää sorsille, saipahan Vera ongittua siinä samalla.
On niin kuuma että jaksan vaan hikoilla, tai EN ainakaan miettiä mitään asuntojuttuja ja muuta sellasta jota oikeesti pitäs miettiä JUST NYT, ettei käy köplästi. Voi miksi oon kasvanut näin saamattomaksi kaikkien oikeiden asioiden suhteen, mutta sen sijaan jaksan esim jynssätä tiskipöytää lukuisia kertoja päivässä??!? Turhuuksien turhuus, sanoi Orvokki ja hikoili itsensä kuoliaaksi.
En sentään, mutta tänään kyllä olin hikinen heti aamusta. Oon monena aamuna jo herännyt jossain vaiheessa ja mennyt evakkoon Kirden ex-huoneeseen, koska se on varjon puolella. Mun huone on tropiikki. Tervetuloo testaamaan.
Päätin hikoilla oikein olan takaa ja pidin siivouspäivän. Sinne meni se hellepäivä.
Se kiva asia kyllä oikeesti siinä jos saa pienen kämpän, että siivousalaakin on sit vähemmän. Koska tän kokosen talon siivoomiseen menee ihan oikeesti se koko saakelin päivä.
Ja uuvuin illalla kun oli nälkä joten jäi suunnitelmat vielä kesken. Ajattelin järkätä keittiön kaappeja, mut se on ehkä eessä huomenna. Omakin huone pitäs jaksaa saada kondikseen, oon jo kyllästynyt kamoihin lattialla ja paperikasoihin pöydällä.
Miks jauhan tällasta turhanpäivästä tylsyyttä? Ehkä se johtuu tästä tukalan lämpimähköstä olosta, etten jaksa ajatella sanottaviani sen kummemmin enkä ainakaan naamioida sitä kiinnostavaan muotoon.
Mutta hei, se ihme sentään tapahtui tässä taannoin että polkasin viimeinkin mun klassikko-prokkiksen käyntiin! Sinuhe egyptiläisestä luettu noin kolmasosa. Siinä onkin melkein 800 sivua. Hauskinta viihdettä on se, kun ne on niin melodramaattisia repliikeissään. Niin ja ne hakkaa koko ajan kepillä toisiaan.
Eih, mun aivot on varmaan kärähtäneet ton äipän superimurin hehkusta kun ei nyt toimi yhtään tää.
Sen vielä kerron että olin suunnitellut syöväni iltapalaksi loput mun mahtavasta nuudelisalaatista jonka tänään taioin ja jälkkäriks mansikkarahkaa, mutta sitten pölähtikin nuo vanhukset ja Vera tohon ja vei kaiken pois lautasissaan. Enkä edes sanonut mitään, vaan jaoin omastani. Olen niin antelias tyyppi kattokaas.
Joo voi kesän kärpäset nyt..
juokaa tarpeeks vettä ja älkää käristäkö itteenne auringossa, ettei ihosyöpä odota
odota, minä kyllä odotan, viikonloppua siis, ihan liikaa kyllä
mutta odottaminen on tuttua puuhaa
meidän lattioilta löyty muuten monta sääsken raatoa, ne aina iltasin hiihtelee pitkin lattioita ja näköjään ovat sit heittäneet henkensä kesken hiimailun
Oon jo päivissä ihan sekasin, koska oon ollu vaan möksällä ja sekotan jo kerrat keskenään. Joku päivä kuitenkin oli se ku Mirdelle tuskailin sitä, kuinka mun rahat ei riitä mihinkään sit kun tässä koittaa se aika ryhtyä Oikeaksi Itsenäiseksi Opiskelijaksi. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että ei oo varaa edes pierasta, koska pitää pihtailla ruuan kanssa. (Tässä melko seikkaperäisesti esitetty, mutta herätti tapahtumahetkellään suurta hilpeyttä. Heh heh. Taso on kova.)
Vesi oli eilen melkein 28-asteista. Se oli oikeesti ihananihanan lämmintä, lempeetä, aah. Ainut vaan että oon ruvennu pelkäämään järvivettä, mitä kummaa. En muista, et pienenä olisin pelänny näin paljon mennä uimaan laiturilta.
Se johtuu ehkä siitä Lihansyöjäahvenesta, Kirde anto sille nimen. Eilen muutenkin pörräs varmaan kolkyt fisua kun heittelin leipää sorsille, saipahan Vera ongittua siinä samalla.
On niin kuuma että jaksan vaan hikoilla, tai EN ainakaan miettiä mitään asuntojuttuja ja muuta sellasta jota oikeesti pitäs miettiä JUST NYT, ettei käy köplästi. Voi miksi oon kasvanut näin saamattomaksi kaikkien oikeiden asioiden suhteen, mutta sen sijaan jaksan esim jynssätä tiskipöytää lukuisia kertoja päivässä??!? Turhuuksien turhuus, sanoi Orvokki ja hikoili itsensä kuoliaaksi.
En sentään, mutta tänään kyllä olin hikinen heti aamusta. Oon monena aamuna jo herännyt jossain vaiheessa ja mennyt evakkoon Kirden ex-huoneeseen, koska se on varjon puolella. Mun huone on tropiikki. Tervetuloo testaamaan.
Päätin hikoilla oikein olan takaa ja pidin siivouspäivän. Sinne meni se hellepäivä.
Se kiva asia kyllä oikeesti siinä jos saa pienen kämpän, että siivousalaakin on sit vähemmän. Koska tän kokosen talon siivoomiseen menee ihan oikeesti se koko saakelin päivä.
Ja uuvuin illalla kun oli nälkä joten jäi suunnitelmat vielä kesken. Ajattelin järkätä keittiön kaappeja, mut se on ehkä eessä huomenna. Omakin huone pitäs jaksaa saada kondikseen, oon jo kyllästynyt kamoihin lattialla ja paperikasoihin pöydällä.
Miks jauhan tällasta turhanpäivästä tylsyyttä? Ehkä se johtuu tästä tukalan lämpimähköstä olosta, etten jaksa ajatella sanottaviani sen kummemmin enkä ainakaan naamioida sitä kiinnostavaan muotoon.
Mutta hei, se ihme sentään tapahtui tässä taannoin että polkasin viimeinkin mun klassikko-prokkiksen käyntiin! Sinuhe egyptiläisestä luettu noin kolmasosa. Siinä onkin melkein 800 sivua. Hauskinta viihdettä on se, kun ne on niin melodramaattisia repliikeissään. Niin ja ne hakkaa koko ajan kepillä toisiaan.
Eih, mun aivot on varmaan kärähtäneet ton äipän superimurin hehkusta kun ei nyt toimi yhtään tää.
Sen vielä kerron että olin suunnitellut syöväni iltapalaksi loput mun mahtavasta nuudelisalaatista jonka tänään taioin ja jälkkäriks mansikkarahkaa, mutta sitten pölähtikin nuo vanhukset ja Vera tohon ja vei kaiken pois lautasissaan. Enkä edes sanonut mitään, vaan jaoin omastani. Olen niin antelias tyyppi kattokaas.
Joo voi kesän kärpäset nyt..
juokaa tarpeeks vettä ja älkää käristäkö itteenne auringossa, ettei ihosyöpä odota
odota, minä kyllä odotan, viikonloppua siis, ihan liikaa kyllä
mutta odottaminen on tuttua puuhaa
meidän lattioilta löyty muuten monta sääsken raatoa, ne aina iltasin hiihtelee pitkin lattioita ja näköjään ovat sit heittäneet henkensä kesken hiimailun
maanantai 12. heinäkuuta 2010
No voi hitto ny
Oon aina ollu ihan superhuono kieltäytymään asioista. Sanomaan että ei.
En sellasista että jos joku vaikka sanoo että tee tämä vie tuo siivoo tästä, sellasiin nyt on aina helppo ruveta vänkyröimään vastaan.
Mutta jos joku pyytää oikeesti tekemään jotain tai mukaan johonkin sellaseen, joka vaatii kuitenkin vaivaa ja viitsimistä ja oman ajan erottamista siihen toimeen - sellasista on jostain syystä tosi vaikee kieltäytyä, jos ei ole mitään selkeää "kunnollista" syytä miksei vois tehdä sitä asiaa.
Samasta syystä puoltoista kuukautta sitten en jännittänyt lakkiaisissa itse lakitusta vaan puheen pitämistä.
Samasta syystä löysin itseni eilen laulamasta tuntemattoman teinipojan rippijuhlissa, puutarhassa täynnä random sukulaisia. Kaikkeen sitä joutuu ku vanhaks ellää (tai kun on seurakuntanuori LÅL).
Samasta syystä olisin löytänyt itseni tänään Kiponniemestä kera lukuisien avioparien, vahtimassa lapsia tämän viikon. Mutta olenkin kotona, koska tällä kertaa pysyin tiukkana silläkin uhalla, että J&J kantaa mulle kaunaa ja että Maijukka saattaa olla hätää kärsimässä (tai vähintäänkin seuranpuutetta).
Mulla ei oo tälle viikolle sinänsä mitään suunniteltua menoa (oi ihanuus) mikä olis estänyt leirille lähtemisen. Se johtui ihan puhtaasti vain omasta mukavuudenhalusta ja itsekkyydestä.
Mutta silti kirpasee kieltäytyä, jos joku pyytää. Kai mä oon niin miellyttämisenhalunen pohjimmiltani, vaikka oonkin aina hullun ärsyttävä.
Ärsyttävästä puheen ollen, eilinen loppupäivä menikin taas sitten meidän perheen ärsyttävyyttä ihmetellessä. Äippä oli koko päivän töistätulon jälkeen ihan hertsinä, Vera oli raivostuttavan näsäviisas murrosikänen ja mua otti päähän kun kaikki oli niin hankalia ja ikäviä. Se söi vähän mökkeilyn fiilistä.
Ihmettelen, miten kukaan meitä huolii kun ollaan niin hankalia. Mutta sellastakin on tapahtunut. Joten kyllä ilmeisesti sellasiakin hulluja löytyy.
Oon addiktoitunut uuteen sarjislöytöön ja eilen luin niin pitkään et aamu jo sarasti. Haluan päästä ostamaan sitä omaksi, mutta Fantsu otti ja lopetti Kuopparissa joten pitää odottaa vähän.
No niin, ja sitten oleellisimpiin uutisiin.
Sain tänään kolme kirjekuorta, kaikki eri kokosia ja Tampereen suunnalta. Se oli itse asiassa aika huvittavaa. Asettelin ne ruokapöydälle suuruusjärjestykseen ja alotin pienimmästä. Se ei ollu ihan rakkauskirje, mutta itkin silti.
Toisessa oli pisteet Treen pääsykokeista.
Kolmas oli hullu jööti, jossa kerrottiin kuivasti että pääsin opiskelemaan Suomen kirjallisuutta ja se oli niin täynnä kaikkea oheista infoa, että tuli ihan ähky ja alkoi ahdistamaan.
Huvittavinta oli se, että mun eka ajatus kun näin sen kirjekuoren oli että "voi hitto, ei oo totta".
Tiedän, että tää on naurettavaa, pitäs olla vaan ilonen että pääs kouluun eikä valittaa.
MUTTA KUN EN HALUNNU ET TULIS TAAS TÄÄ TILANNE että pitää OIKEESTI valita.
Voi pyllyreikä.
(Niin ja tonne pääsin sentään vähän kirkkammin ku Jykälään, jonne taisin mennä sisälle ihan rimaa hipoen.)
Jyväskylä on mulle tutumpi kaupunki ja se on lähempänä ja opiskelun puolesta se saattas tuntua kivemmalta (kirjallisuus kattaa laajemman alueen ku Suomen kirjallisuus + siellä olis kirjoittamisen maisteriopinnot jotka saattas ehkä kiinnostaa), mutta toisaalta Treella olis Halausukko.
Mutta toisaalta taas aika heppoista perustaa valinta ihmisiin, koska ihmiset on kuitenkin liikkuvaa tavaraa. Ei sitä tiedä mihin kukakin lopulta ajautuu.
Mutta ku hei, kyseessä on kuitenkin mitä luultavimmin ainakin viis seuraavaa vuotta mun elämästä.
VIIS VUOTTA! Se on aika hullusti.
Mutta ku sitten minua taas hämmentää, että miks mulle ylipääntään tarjoutu tää valinnan mahdollisuus!
Miksei joku päätä mun puolesta tällasia asioita, miks pitää ite joutua ottamaan se vastuu päätöksistä.
On se ny kumma.
Ja ku ei se oo niin yksoikosta, koska kaikkiin asioihin liittyy aina niin monia asioita ja vivahteita.
Voi pyllyreikä ny.
Niin ja haisen muuten nyt tosi pahalta ja tukkaki pitäs pestä, mutta ku en JAKSA mennä suihkuun nyt ja ku tänään on kuitenki niin kuuma päivä et hikoo joka tapauksessa!
PYLLY!
Et näihin fiiliksiin tällä kertaa.
En sellasista että jos joku vaikka sanoo että tee tämä vie tuo siivoo tästä, sellasiin nyt on aina helppo ruveta vänkyröimään vastaan.
Mutta jos joku pyytää oikeesti tekemään jotain tai mukaan johonkin sellaseen, joka vaatii kuitenkin vaivaa ja viitsimistä ja oman ajan erottamista siihen toimeen - sellasista on jostain syystä tosi vaikee kieltäytyä, jos ei ole mitään selkeää "kunnollista" syytä miksei vois tehdä sitä asiaa.
Samasta syystä puoltoista kuukautta sitten en jännittänyt lakkiaisissa itse lakitusta vaan puheen pitämistä.
Samasta syystä löysin itseni eilen laulamasta tuntemattoman teinipojan rippijuhlissa, puutarhassa täynnä random sukulaisia. Kaikkeen sitä joutuu ku vanhaks ellää (tai kun on seurakuntanuori LÅL).
Samasta syystä olisin löytänyt itseni tänään Kiponniemestä kera lukuisien avioparien, vahtimassa lapsia tämän viikon. Mutta olenkin kotona, koska tällä kertaa pysyin tiukkana silläkin uhalla, että J&J kantaa mulle kaunaa ja että Maijukka saattaa olla hätää kärsimässä (tai vähintäänkin seuranpuutetta).
Mulla ei oo tälle viikolle sinänsä mitään suunniteltua menoa (oi ihanuus) mikä olis estänyt leirille lähtemisen. Se johtui ihan puhtaasti vain omasta mukavuudenhalusta ja itsekkyydestä.
Mutta silti kirpasee kieltäytyä, jos joku pyytää. Kai mä oon niin miellyttämisenhalunen pohjimmiltani, vaikka oonkin aina hullun ärsyttävä.
Ärsyttävästä puheen ollen, eilinen loppupäivä menikin taas sitten meidän perheen ärsyttävyyttä ihmetellessä. Äippä oli koko päivän töistätulon jälkeen ihan hertsinä, Vera oli raivostuttavan näsäviisas murrosikänen ja mua otti päähän kun kaikki oli niin hankalia ja ikäviä. Se söi vähän mökkeilyn fiilistä.
Ihmettelen, miten kukaan meitä huolii kun ollaan niin hankalia. Mutta sellastakin on tapahtunut. Joten kyllä ilmeisesti sellasiakin hulluja löytyy.
Oon addiktoitunut uuteen sarjislöytöön ja eilen luin niin pitkään et aamu jo sarasti. Haluan päästä ostamaan sitä omaksi, mutta Fantsu otti ja lopetti Kuopparissa joten pitää odottaa vähän.
No niin, ja sitten oleellisimpiin uutisiin.
Sain tänään kolme kirjekuorta, kaikki eri kokosia ja Tampereen suunnalta. Se oli itse asiassa aika huvittavaa. Asettelin ne ruokapöydälle suuruusjärjestykseen ja alotin pienimmästä. Se ei ollu ihan rakkauskirje, mutta itkin silti.
Toisessa oli pisteet Treen pääsykokeista.
Kolmas oli hullu jööti, jossa kerrottiin kuivasti että pääsin opiskelemaan Suomen kirjallisuutta ja se oli niin täynnä kaikkea oheista infoa, että tuli ihan ähky ja alkoi ahdistamaan.
Huvittavinta oli se, että mun eka ajatus kun näin sen kirjekuoren oli että "voi hitto, ei oo totta".
Tiedän, että tää on naurettavaa, pitäs olla vaan ilonen että pääs kouluun eikä valittaa.
MUTTA KUN EN HALUNNU ET TULIS TAAS TÄÄ TILANNE että pitää OIKEESTI valita.
Voi pyllyreikä.
(Niin ja tonne pääsin sentään vähän kirkkammin ku Jykälään, jonne taisin mennä sisälle ihan rimaa hipoen.)
Jyväskylä on mulle tutumpi kaupunki ja se on lähempänä ja opiskelun puolesta se saattas tuntua kivemmalta (kirjallisuus kattaa laajemman alueen ku Suomen kirjallisuus + siellä olis kirjoittamisen maisteriopinnot jotka saattas ehkä kiinnostaa), mutta toisaalta Treella olis Halausukko.
Mutta toisaalta taas aika heppoista perustaa valinta ihmisiin, koska ihmiset on kuitenkin liikkuvaa tavaraa. Ei sitä tiedä mihin kukakin lopulta ajautuu.
Mutta ku hei, kyseessä on kuitenkin mitä luultavimmin ainakin viis seuraavaa vuotta mun elämästä.
VIIS VUOTTA! Se on aika hullusti.
Mutta ku sitten minua taas hämmentää, että miks mulle ylipääntään tarjoutu tää valinnan mahdollisuus!
Miksei joku päätä mun puolesta tällasia asioita, miks pitää ite joutua ottamaan se vastuu päätöksistä.
On se ny kumma.
Ja ku ei se oo niin yksoikosta, koska kaikkiin asioihin liittyy aina niin monia asioita ja vivahteita.
Voi pyllyreikä ny.
Niin ja haisen muuten nyt tosi pahalta ja tukkaki pitäs pestä, mutta ku en JAKSA mennä suihkuun nyt ja ku tänään on kuitenki niin kuuma päivä et hikoo joka tapauksessa!
PYLLY!
Et näihin fiiliksiin tällä kertaa.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Viimeisen koitoksen uutiset ensiksi
Eilen aamulla muistin suihkussa yhtäkkiä jotain, minkä olin unohtanut. Saatoin kirjottaa sen keväällä blogiinkin, mutta ainakin mietin sitä mielessäni.
Se oli se miete, että ovet aukee kyllä sieltä, mistä Taivaan Iskä haluaa niiden aukeavan. JOS haluaa.
Ei siinä sinänsä mitään järisyttävää, mutta olin yhtä kaikki unohtanut sen. Se oli aika vapauttava muistamus, koska tajusin ettei mun tarvi jännittää noita kouluja, koska Jumala kyllä ohjaa sinne minne katsoo hyväksi.
Olin ekana hereillä ja menin avojaloin Neekun kanssa kävelemään lämpimille pihalaatoille. Postilaatikossa ei ollu muuta postia ku iso, valkonen kirjekuori. Käänsin sen ja katoin että "oho, mulle" ja sit katoin että "oho, jyväskylän yliopistosta". Sit vasta aivot alko hitaasti kelaamaan että hetko. (Sitä paitsi olin yllättynyt, koska en odottanu Jykälää jo nyt, luulin et Tre tulis ensin.)
Oli melko hämmentyneen epäuskoinen fiilis lukea että "Onneksi olkoon, sinut on Valittu" ja plaaplaaplöö. Se oli vaan kummaa. On kummaa, kun tietää ite mitä kirjotti ja tietää ettei se ollut erityisen laadukasta, ja sitten on muka kymmenen valitun joukossa. En valita, ei kyse oo siitä, tää on vaan tosi.. outoa.
Mutta varmaa on nyt se, että ainaki musta tosiaan tulee opiskelija.
Sinänsä ihan hellivää saada ekana hyväksymiskirje. Nyt ei haittaa, vaikka tuliskin kaks hylkäyskirjettä. Ja nyt jotenkin vasta odotankin hylkäämiskirjeitä, koska tuntuis jo vähän liian omituiselta, jos jonkun muunkin suhteen kävis noin hyvä säkä. Ja myös sen takia, että en joutuis tekemään valintaa. Ne on niin vaikeita.
Musta tulee yliopisto-opiskelija. Mitä hittoo.
Muutan ihan oikeesti pois kotoo. Mun täytyy ihan oikeesti ruveta itsenäiseks ja kituuttavaks opiskelijaks.
Tämä hämmentää suuresti.
Se oli se miete, että ovet aukee kyllä sieltä, mistä Taivaan Iskä haluaa niiden aukeavan. JOS haluaa.
Ei siinä sinänsä mitään järisyttävää, mutta olin yhtä kaikki unohtanut sen. Se oli aika vapauttava muistamus, koska tajusin ettei mun tarvi jännittää noita kouluja, koska Jumala kyllä ohjaa sinne minne katsoo hyväksi.
Olin ekana hereillä ja menin avojaloin Neekun kanssa kävelemään lämpimille pihalaatoille. Postilaatikossa ei ollu muuta postia ku iso, valkonen kirjekuori. Käänsin sen ja katoin että "oho, mulle" ja sit katoin että "oho, jyväskylän yliopistosta". Sit vasta aivot alko hitaasti kelaamaan että hetko. (Sitä paitsi olin yllättynyt, koska en odottanu Jykälää jo nyt, luulin et Tre tulis ensin.)
Oli melko hämmentyneen epäuskoinen fiilis lukea että "Onneksi olkoon, sinut on Valittu" ja plaaplaaplöö. Se oli vaan kummaa. On kummaa, kun tietää ite mitä kirjotti ja tietää ettei se ollut erityisen laadukasta, ja sitten on muka kymmenen valitun joukossa. En valita, ei kyse oo siitä, tää on vaan tosi.. outoa.
Mutta varmaa on nyt se, että ainaki musta tosiaan tulee opiskelija.
Sinänsä ihan hellivää saada ekana hyväksymiskirje. Nyt ei haittaa, vaikka tuliskin kaks hylkäyskirjettä. Ja nyt jotenkin vasta odotankin hylkäämiskirjeitä, koska tuntuis jo vähän liian omituiselta, jos jonkun muunkin suhteen kävis noin hyvä säkä. Ja myös sen takia, että en joutuis tekemään valintaa. Ne on niin vaikeita.
Musta tulee yliopisto-opiskelija. Mitä hittoo.
Muutan ihan oikeesti pois kotoo. Mun täytyy ihan oikeesti ruveta itsenäiseks ja kituuttavaks opiskelijaks.
Tämä hämmentää suuresti.
M: "Opettajalinjalle haki 62 ja 8 otetaan, joten opiskelupaikan saa noin 13 prosenttia hakijoista. Kirjallisuuteen ilmoittautui 209 ja 10 valitaan, joten prosentti on 4,8 luokkaa. Olis kannattanut hakea opettajaks. Joka tapauksessa, kymmenen teistä mä nään uudestaan syksyllä."
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Korkeajännitteistä kesää
Olin koko aamupäivän ärsyyntynyt itseeni. Ainakin opin taas sen, ettei kande olettaa, vaan kyllä sitä kalenteriakin voi katsoa vaikka kuinka olis varma olevinaan. On niin ärsyä jos joku sotkee sovitut aikataulut, ja tänään olin itse se kyseinen, joten siksi ärtymys.
Kyl se itseärtymys pikkuhiljaa sit helpotti (tosin aika vaikeesti), mutta ajot jäi ajamatta. Nyt oikea tauko, palataan asiaan sit elokuun toisella viikolla kun oon selvinny Lapista ja monesta muusta jutusta.
Mut harmitti kyl, koska olin niin jo asennoitunut siten, että tänään taas ajellaan. Plööh.
Kävin Mirden kanssa lounaalla, kun sillä oli ilmaislippu. En nähnyt ainuttakaan naista töissä lounasravintolassa, se oli vähän yllättävää. Kirjastossa oli tosi hiostava ilma. Lainasin monta sarjista ja luin jo melkein kaikki. Jos saisin joku hetki siirryttyä sarjiksista noihin romaaneihin, mutta kun niihin on vaikeempi tarttua. Vaikka ne onkin huiseja.
Meidän perhetutut, joilla oli aikoinaan isonmiehen kämmenenkokonen perhoskoira ja joiden kanssa oltiin ala-asteella asuntoautoretkellä Ruottis ja Tanskanmaassa, tuli käymään ja mentiin möksälle. Oli villi kokemus ajaa rämisevällä asuntoautolla mökkitietä. Ilma oli niin paras ja ihana että ooh. Vesi väitti olevansa melkein kakskytviis asteista. Uin ekaa kertaa sit talviturkinheiton jälkeen, mikä tapahtui toukokuun puolella. HAH HAH. Ahven tuli pelästyttämään mut kun hidastelin portaissa. Se oli kamalaa.
Mirde pesi mattoja ja minä luin sarjiksia laiturilla ja vanhukset oli ryhmäkajakoimassa neljällä purrella. Yhtäkkiä meidän lahdenpohjukkaan ilmaantu kolme eri sorsapesuetta. Niitä oli ihan hullusti ja kaikki vaan äänteli, hirvee metakka. Heitin niille viimisetkin kuivatut leivänpalat ja ne meni ihan sekasin. Ajovat toisiaan takaa ja olivat julmia eliöitä. Onni lähti sorsajahtiin ja pomosorsa kaakatti ku mikäki ja yritti ovelasti harhautella Onnia pois poikasten luota. Se oli naurettava näky. Mirde sai metsästää koiraansa sit kahteen otteeseen vesikasvillisuuden seassa, ah nam hyi.
Oi että, se oli elämää.
Samaan aikaan auringonlaskun kanssa vastakkaisesta suunnasta nous tumma ukkonen. Se vasta olikin villiä. Hiljalleen alko satamaan ja lopulta vettä tuli tosi kovaa ja ukkonen pamahti varmaan muutaman sadan metrin päässä. Kiljaisin puhelimeen möksän kuistilla. Vanhukset söi sisällä bratwurstia.
Kotiin ajaessa ilmassa oli sähköinen tunnelma. Tai ei oikeestaan sähköinen, vaan nimenomaan sellanen jännitteenlaukeamisenjälkeinentunnelma. Taivas oli epätodellinen ja hieno.
Kesä on mahtava.
Vielä mahtavampaa olis ku Halausukko olis tääl, mut se on meistä se kunnollisempi ja käy töissä.
Tajusin muuten että mitä kummaa, huomenna (tänään näköjään) on perjantai. Se tarkottaa sitä, ettei maanantaihin oo kovin montaa yötä enää. Se jos mikä on kummaa.
Vähän ehkä jännittää. Tai no ennemminkin odotuttaa.
Kyl se itseärtymys pikkuhiljaa sit helpotti (tosin aika vaikeesti), mutta ajot jäi ajamatta. Nyt oikea tauko, palataan asiaan sit elokuun toisella viikolla kun oon selvinny Lapista ja monesta muusta jutusta.
Mut harmitti kyl, koska olin niin jo asennoitunut siten, että tänään taas ajellaan. Plööh.
Kävin Mirden kanssa lounaalla, kun sillä oli ilmaislippu. En nähnyt ainuttakaan naista töissä lounasravintolassa, se oli vähän yllättävää. Kirjastossa oli tosi hiostava ilma. Lainasin monta sarjista ja luin jo melkein kaikki. Jos saisin joku hetki siirryttyä sarjiksista noihin romaaneihin, mutta kun niihin on vaikeempi tarttua. Vaikka ne onkin huiseja.
Meidän perhetutut, joilla oli aikoinaan isonmiehen kämmenenkokonen perhoskoira ja joiden kanssa oltiin ala-asteella asuntoautoretkellä Ruottis ja Tanskanmaassa, tuli käymään ja mentiin möksälle. Oli villi kokemus ajaa rämisevällä asuntoautolla mökkitietä. Ilma oli niin paras ja ihana että ooh. Vesi väitti olevansa melkein kakskytviis asteista. Uin ekaa kertaa sit talviturkinheiton jälkeen, mikä tapahtui toukokuun puolella. HAH HAH. Ahven tuli pelästyttämään mut kun hidastelin portaissa. Se oli kamalaa.
Mirde pesi mattoja ja minä luin sarjiksia laiturilla ja vanhukset oli ryhmäkajakoimassa neljällä purrella. Yhtäkkiä meidän lahdenpohjukkaan ilmaantu kolme eri sorsapesuetta. Niitä oli ihan hullusti ja kaikki vaan äänteli, hirvee metakka. Heitin niille viimisetkin kuivatut leivänpalat ja ne meni ihan sekasin. Ajovat toisiaan takaa ja olivat julmia eliöitä. Onni lähti sorsajahtiin ja pomosorsa kaakatti ku mikäki ja yritti ovelasti harhautella Onnia pois poikasten luota. Se oli naurettava näky. Mirde sai metsästää koiraansa sit kahteen otteeseen vesikasvillisuuden seassa, ah nam hyi.
Oi että, se oli elämää.
Samaan aikaan auringonlaskun kanssa vastakkaisesta suunnasta nous tumma ukkonen. Se vasta olikin villiä. Hiljalleen alko satamaan ja lopulta vettä tuli tosi kovaa ja ukkonen pamahti varmaan muutaman sadan metrin päässä. Kiljaisin puhelimeen möksän kuistilla. Vanhukset söi sisällä bratwurstia.
Kotiin ajaessa ilmassa oli sähköinen tunnelma. Tai ei oikeestaan sähköinen, vaan nimenomaan sellanen jännitteenlaukeamisenjälkeinentunnelma. Taivas oli epätodellinen ja hieno.
Kesä on mahtava.
Vielä mahtavampaa olis ku Halausukko olis tääl, mut se on meistä se kunnollisempi ja käy töissä.
Tajusin muuten että mitä kummaa, huomenna (tänään näköjään) on perjantai. Se tarkottaa sitä, ettei maanantaihin oo kovin montaa yötä enää. Se jos mikä on kummaa.
Vähän ehkä jännittää. Tai no ennemminkin odotuttaa.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Ai mitä, eikö kaikki tapahdukaan heti
Ihana fiilis on se, kun aamulla pukeutuu puhtaisiin vaatteisiin yöllisen nihkeyden ja suihkun jälkeen. Ja myös se, kun keittiössä on rauhallisen hiljaisen aamuista ja syö hyvää aamupalaa.
Ajoin tänään taas motarilla. Se on aika pelottavaa koska nopeus on niin hullu. Pelkästään jo maantieajo oli melkosta, kun ohjausliikkeet tuntuu niin isoina ja en meinaa osata tehdä tarpeeks pieniä liikkeitä.
Näin monen ajotunnin jälkeen pitäs varmaan olla jo melkosen pro ja osaava, mutta en voi sille mitään että osaan niin ku osaan. Tai siis että osaan joo, mutta en mitenkään liian hyvin. Jos mä joku päivä opin käyttämään kytkintä tarpeeks pehmeesti ja hahmottamaan auton ulottuvuudet täydellisesti ja silleen.
Ajotunnin jälkeen leikin hyvää pikkupikkusiskoa ja menin siivoomaan isoisosiskon luo. Se oli ihan mukavaa vaikkakin hikistä. Sitä paitsi jos on oikeesti pölyä ja likaa niin se siivoominenkin tuntuu oikeesti tarpeelliselta. Oli sympaattista, kun Mirde ja Terppa oli niin kiitollisina. Ne on kai niin saamattomia ite.
Varmaan mukavinta ulkosyömistä on istua noiden puurappusilla oven edessä ja mutustaa salaattia katse pihalle päin suunnattuna ja kattoo ku Onni kieriskelee nurmella. Siinä on fiilistä.
Kirden luona saatiin suklaamoussea ja sitten tultiin meille tekemään tomaattikeittoa. Pyöräily oli tänään ihanan mukavaa ja raikasta, paitsi meinasin hermostua kolmelle kadun koko leveydellä kävelevälle eläkeläiselle joille soitin kolmesti kelloa eikä ne silti liikkunu. Sit kun pyysin päästä ohi niin yks sano että "Joo pääsee, onko sulla soittokello kunnossa!". En viittiny sanoo että soitin kyllä, mutta ette näköjään kuullu. Se oli jotenkin hullun ärsyttävää.
Epistä kun kaikki muut tuntuu jo tietävän niiden koulujutut, mutta minun pitää vaan odottaa. En jotenki malttais enää. Haluisin vaan tietää, et pääsenkö mihkään vai en. Sit osais skenaarioida eteenpäin.
Ennen tuloksia tämä absurdiuden tunne tuskin hellittää.
Huomen taas ajoo, nyt peukut pystyyn minulle että musta tulis vielä kuski.
Haluan katkenneet verisuonet pois mun silmämunista.
Niin ja eilisen musiikkilöytö: El Perro Del Mar
Ajoin tänään taas motarilla. Se on aika pelottavaa koska nopeus on niin hullu. Pelkästään jo maantieajo oli melkosta, kun ohjausliikkeet tuntuu niin isoina ja en meinaa osata tehdä tarpeeks pieniä liikkeitä.
Näin monen ajotunnin jälkeen pitäs varmaan olla jo melkosen pro ja osaava, mutta en voi sille mitään että osaan niin ku osaan. Tai siis että osaan joo, mutta en mitenkään liian hyvin. Jos mä joku päivä opin käyttämään kytkintä tarpeeks pehmeesti ja hahmottamaan auton ulottuvuudet täydellisesti ja silleen.
Ajotunnin jälkeen leikin hyvää pikkupikkusiskoa ja menin siivoomaan isoisosiskon luo. Se oli ihan mukavaa vaikkakin hikistä. Sitä paitsi jos on oikeesti pölyä ja likaa niin se siivoominenkin tuntuu oikeesti tarpeelliselta. Oli sympaattista, kun Mirde ja Terppa oli niin kiitollisina. Ne on kai niin saamattomia ite.
Varmaan mukavinta ulkosyömistä on istua noiden puurappusilla oven edessä ja mutustaa salaattia katse pihalle päin suunnattuna ja kattoo ku Onni kieriskelee nurmella. Siinä on fiilistä.
Kirden luona saatiin suklaamoussea ja sitten tultiin meille tekemään tomaattikeittoa. Pyöräily oli tänään ihanan mukavaa ja raikasta, paitsi meinasin hermostua kolmelle kadun koko leveydellä kävelevälle eläkeläiselle joille soitin kolmesti kelloa eikä ne silti liikkunu. Sit kun pyysin päästä ohi niin yks sano että "Joo pääsee, onko sulla soittokello kunnossa!". En viittiny sanoo että soitin kyllä, mutta ette näköjään kuullu. Se oli jotenkin hullun ärsyttävää.
Epistä kun kaikki muut tuntuu jo tietävän niiden koulujutut, mutta minun pitää vaan odottaa. En jotenki malttais enää. Haluisin vaan tietää, et pääsenkö mihkään vai en. Sit osais skenaarioida eteenpäin.
Ennen tuloksia tämä absurdiuden tunne tuskin hellittää.
Huomen taas ajoo, nyt peukut pystyyn minulle että musta tulis vielä kuski.
Haluan katkenneet verisuonet pois mun silmämunista.
Niin ja eilisen musiikkilöytö: El Perro Del Mar
Keltaisten autojen Maamme Pääkaupunki
Olen edelleen sitä mieltä, ettei Maamme Pääkaupunki ole mitenkään erityisen kaunis kaupunki. Noin yleisesti ottaen. Saattaa toki olla, ettei kukaan vaan ole vienyt mua kauniiden paikkojen äärelle.
Kaunis tai ei, mutta elo oli mukavaa. Kesäjuhlat oli jollain tapaa kovin erilaiset kuin aikasempina vuosina. Mieleen jäi läpinäkyvä ranskalainen hissi, Petruksen kamala remix ja kirkkokunnanjohtajan kompurointi lavalla.
Hämmentävintä oli olla lukuisten onnittelujen kohteena. Oikeesti, mitä kummaa. Juorut leviää kuin kulovalkea, siitä saa kiittää Naamista ja Halausukon iskää. Mutta kivempaa toi oli tolla tavalla, kuin että olis joutunut vastaamaan niihin kyselyihin. Nyt piti vaan olla että "öö no kiitos kiitos".
Tosin jouduin kestämään myös naljailua. Esim kaksi performanssia, joissa jostain kumman syystä oli molemmissa Maijukka osallisena.
Paras juttu, minkä kuulin, tuli Soilelta Tumpalle:
Kukaan muu ei sanonu noin. Oli positiivista, että edes joku koki tolla tavalla.
Tilanne innoitti myös mun isoveljeä pohtimaan elämän suuria kysymyksiä:
Miten niin päätä lyhyempi, tai siis tarkalleen 22 senttiä? Ei kai nyt toki.
Äipästä se oli jotenkin hullun huvittavaa.
Yövyttiin hirmu ihanassa hotellissa, se meni varmaan tähän astisten Maamme Pääkaupungin hotellien ykköseks. Kylpyammetta en ehtinyt testata. Mutta aamupalalla sain tilata henkilökohtaisen munakkaan ja se oli hirmuisen hyvää ja siinä oli fiilistä ja sanoin kokille kiitos kun lähdin.
Hotellin kivimuurilla hajotin mun leggarit mutta se ei oikeestaan haitannut. Joskus on tehtävä uhrauksia.
Sunnuntaina käytiin Kappelissa syömässä ja mansikkasalaatti oli suuri huijaus mutta yllätyksenä tulikin suklaakakkua. Annoin Maijuille lohdutustuliaisiksi mansikoita ja herneitä ja Tumppa ajelutti meitä Vallillaan ja takas keskustaan että ehdittiin kattomaan kolmos vampyyri-ihmissusi-lållerointi.
Maanantai meni kaupungilla ja en ostanut mitään muuta kuin ruokaa, siis ihan oikeasti en. Se oli maailman omituisinta, koska sitä ei oo tapahtunut ikinä aiemmin. Maijut osti senkin edestä, hyvä niin.
Yritettiin ajaa ratikalla Pikku Huopalahteen, muttei nähty keksipakettitaloja. Lokit rupes saartamaan meidät kun ne hokas herneenraadot. Lähdettiin karkuun. Kallioilla oli paljon lasinsiruja.
Otsokarhu ei mennyt töihin ja siksi oli vielä illalla hereillä kun tultiin. Aamulla se kolisteli keittiössä ja selvisi, että se oli laittanut meille aamupalan valmiiksi. Oli aika suloista. Tosin se ei ole yhtään karhumainen joten siks musta on vaikea sisäistää toi nimi sille ihmisille. Maijukan isoisosisko tuli kääntymään iltapäivällä kahdeksi minuutiksi suoraan Miamista ja lähti menemään saman tien.
Rautatieasemalla oli flirttaileva hippi joka soitti jotain ihmeellistä itämaista soitinta. Junan vessat sai mut melkein raivoon. Matkustin jälleen kakkoskerroksessa, se on kivaa kun näkee korkeemmalta. Suomi oli taas kaunis, mutta Maamme Pääkaupungista on kovin pitkä matka matkustaa yksin kotiin. Se on jo vähän liian pitkä. Treelta vielä menee, Jyväs on ihan vaivaton, mutta toi on jo hivenen liian pitkä. Jos käviskin sellanen outo sattumus, jota ei kyllä käy, että olis muutto sinne edessä, niin olisi se vähän rasittavaa.
Pääsin taas heti ekana toimena siivoomaan ja raivaamaan keittiötä ja heittämään jääkaapista vanhaa ruokaa pois. Tää on melkein perinne jo, että kun tuun kotiin niin kaaos on käsillä.
Miksihän mä oon saanut tarpeen luoda järjestystä ympärilleni, mutta kukaan muu tässä talossa ei sitä omista?
Luultavasti jäi paljon kertomatta sellasta, mitä olisin halunnut kertoa, mutta en jaksa jäädä pohtimaan nyt.
Oli hyvä reissu ja mulla on hyvä mieli.
Paitsi vähän kaipaus.
Kaunis tai ei, mutta elo oli mukavaa. Kesäjuhlat oli jollain tapaa kovin erilaiset kuin aikasempina vuosina. Mieleen jäi läpinäkyvä ranskalainen hissi, Petruksen kamala remix ja kirkkokunnanjohtajan kompurointi lavalla.
Hämmentävintä oli olla lukuisten onnittelujen kohteena. Oikeesti, mitä kummaa. Juorut leviää kuin kulovalkea, siitä saa kiittää Naamista ja Halausukon iskää. Mutta kivempaa toi oli tolla tavalla, kuin että olis joutunut vastaamaan niihin kyselyihin. Nyt piti vaan olla että "öö no kiitos kiitos".
Tosin jouduin kestämään myös naljailua. Esim kaksi performanssia, joissa jostain kumman syystä oli molemmissa Maijukka osallisena.
Paras juttu, minkä kuulin, tuli Soilelta Tumpalle:
S: "Onneks olkoon. Hyvän valinnan teit!"
Kukaan muu ei sanonu noin. Oli positiivista, että edes joku koki tolla tavalla.
Tilanne innoitti myös mun isoveljeä pohtimaan elämän suuria kysymyksiä:
M: "Ootteko te jo ratkassu kummin päin pidätte käsistä kiinni?"O: "Ollaan."
M: "Eikö sun niska muka mene kipeeks kun pussaatte?O: "Elämä on rankkaa."
Miten niin päätä lyhyempi, tai siis tarkalleen 22 senttiä? Ei kai nyt toki.
Äipästä se oli jotenkin hullun huvittavaa.
Yövyttiin hirmu ihanassa hotellissa, se meni varmaan tähän astisten Maamme Pääkaupungin hotellien ykköseks. Kylpyammetta en ehtinyt testata. Mutta aamupalalla sain tilata henkilökohtaisen munakkaan ja se oli hirmuisen hyvää ja siinä oli fiilistä ja sanoin kokille kiitos kun lähdin.
Hotellin kivimuurilla hajotin mun leggarit mutta se ei oikeestaan haitannut. Joskus on tehtävä uhrauksia.
Sunnuntaina käytiin Kappelissa syömässä ja mansikkasalaatti oli suuri huijaus mutta yllätyksenä tulikin suklaakakkua. Annoin Maijuille lohdutustuliaisiksi mansikoita ja herneitä ja Tumppa ajelutti meitä Vallillaan ja takas keskustaan että ehdittiin kattomaan kolmos vampyyri-ihmissusi-lållerointi.
Maanantai meni kaupungilla ja en ostanut mitään muuta kuin ruokaa, siis ihan oikeasti en. Se oli maailman omituisinta, koska sitä ei oo tapahtunut ikinä aiemmin. Maijut osti senkin edestä, hyvä niin.
Yritettiin ajaa ratikalla Pikku Huopalahteen, muttei nähty keksipakettitaloja. Lokit rupes saartamaan meidät kun ne hokas herneenraadot. Lähdettiin karkuun. Kallioilla oli paljon lasinsiruja.
Otsokarhu ei mennyt töihin ja siksi oli vielä illalla hereillä kun tultiin. Aamulla se kolisteli keittiössä ja selvisi, että se oli laittanut meille aamupalan valmiiksi. Oli aika suloista. Tosin se ei ole yhtään karhumainen joten siks musta on vaikea sisäistää toi nimi sille ihmisille. Maijukan isoisosisko tuli kääntymään iltapäivällä kahdeksi minuutiksi suoraan Miamista ja lähti menemään saman tien.
Rautatieasemalla oli flirttaileva hippi joka soitti jotain ihmeellistä itämaista soitinta. Junan vessat sai mut melkein raivoon. Matkustin jälleen kakkoskerroksessa, se on kivaa kun näkee korkeemmalta. Suomi oli taas kaunis, mutta Maamme Pääkaupungista on kovin pitkä matka matkustaa yksin kotiin. Se on jo vähän liian pitkä. Treelta vielä menee, Jyväs on ihan vaivaton, mutta toi on jo hivenen liian pitkä. Jos käviskin sellanen outo sattumus, jota ei kyllä käy, että olis muutto sinne edessä, niin olisi se vähän rasittavaa.
Pääsin taas heti ekana toimena siivoomaan ja raivaamaan keittiötä ja heittämään jääkaapista vanhaa ruokaa pois. Tää on melkein perinne jo, että kun tuun kotiin niin kaaos on käsillä.
Miksihän mä oon saanut tarpeen luoda järjestystä ympärilleni, mutta kukaan muu tässä talossa ei sitä omista?
Luultavasti jäi paljon kertomatta sellasta, mitä olisin halunnut kertoa, mutta en jaksa jäädä pohtimaan nyt.
Oli hyvä reissu ja mulla on hyvä mieli.
Paitsi vähän kaipaus.
torstai 1. heinäkuuta 2010
Nyt lapset moottorit hyrrräämään!
AJOIN TÄNÄÄN MOOTTORITIELLÄ!
Voitteko kuvitella! Huaah hahhaa
järkyttävää
Ei siinä sinänsä ollut mitään kammottavaa, mutta vähän jänskätti kun nopeus oli niin kova ja pienetkin ohjausliikkeet tuntui hallitsemattoman suurilta. Mutta selvisin hengissä. Ja niin kaks kyydissä olijaakin. Ihan hyvä homma.
Liukasajot oli yllättäen ihan hauskoja. Toista tyttöä jännitti hirveesti kuulemma, se toisteli sitä koko ajan. Se oli täyttäny viikko sitten kaheksantoista, mutta sillä oli enemmän tunteja alla ku mulla. Se sano joka välissä "JAIKS!". Hupsua.
Liukastelusta ja motskista jäi aika hyvä fiilis, ehkä sain lisää itsevarmuutta noin niin kuin kuskina. HÅHÅHÅ. Ens viikolla vielä muutama ajelu ja sitten jonkun viikon tauko ennen ku elokuussa pitäs ruveta rykimään sit teoriakokeet ja loput tunnit ja muut härpäkkeet, inssi myös. Kyllä tää ehken tästä. Tänään ku tulin kotio niin innostuin lukemaan koko teoriakirjan läpi ja tekemään jopa tehtävätkin. Varmaan hulluus iski.
Kivaa on ollut myös se, että oon ollu seiskasta asti hereillä. Ihmeen pitkältä se päivä tuntuu.
Ja se, että tänään paistoi aurinko. Tosin haisen sen takii taas hieltä.
MUT ERITYISKIVAA on kuitenki se, että huomenna käy matka kohti Maamme Pääkaupunkia. Lalalaa! Voisin ehkä kaivaa laukun esiin ja ruveta valmistautumaan. Junamatkasta tulee yksinäinen, mutta totesin ettei ole mitään järkeä ruveta Jykälän kautta kiertämään. Ja kalliiksikin se tulisi.
Tänään haluan ehkä saunaan ja haluan myös ruokaa, mutta muuta en oikeastaan haluakaan. Olen aika tyytyväinen eloon.
Kuulitteko!
Olen aika tyytyväinen!
hahaa voi hupsuus
NIIN JA AI NIIN tänään on heinäkuu, mitä kummaa! Ei enää pitkäänpitkään ennen kun tulevaisuus raottuu
outoa
Voitteko kuvitella! Huaah hahhaa
järkyttävää
Ei siinä sinänsä ollut mitään kammottavaa, mutta vähän jänskätti kun nopeus oli niin kova ja pienetkin ohjausliikkeet tuntui hallitsemattoman suurilta. Mutta selvisin hengissä. Ja niin kaks kyydissä olijaakin. Ihan hyvä homma.
Liukasajot oli yllättäen ihan hauskoja. Toista tyttöä jännitti hirveesti kuulemma, se toisteli sitä koko ajan. Se oli täyttäny viikko sitten kaheksantoista, mutta sillä oli enemmän tunteja alla ku mulla. Se sano joka välissä "JAIKS!". Hupsua.
Liukastelusta ja motskista jäi aika hyvä fiilis, ehkä sain lisää itsevarmuutta noin niin kuin kuskina. HÅHÅHÅ. Ens viikolla vielä muutama ajelu ja sitten jonkun viikon tauko ennen ku elokuussa pitäs ruveta rykimään sit teoriakokeet ja loput tunnit ja muut härpäkkeet, inssi myös. Kyllä tää ehken tästä. Tänään ku tulin kotio niin innostuin lukemaan koko teoriakirjan läpi ja tekemään jopa tehtävätkin. Varmaan hulluus iski.
Kivaa on ollut myös se, että oon ollu seiskasta asti hereillä. Ihmeen pitkältä se päivä tuntuu.
Ja se, että tänään paistoi aurinko. Tosin haisen sen takii taas hieltä.
MUT ERITYISKIVAA on kuitenki se, että huomenna käy matka kohti Maamme Pääkaupunkia. Lalalaa! Voisin ehkä kaivaa laukun esiin ja ruveta valmistautumaan. Junamatkasta tulee yksinäinen, mutta totesin ettei ole mitään järkeä ruveta Jykälän kautta kiertämään. Ja kalliiksikin se tulisi.
Tänään haluan ehkä saunaan ja haluan myös ruokaa, mutta muuta en oikeastaan haluakaan. Olen aika tyytyväinen eloon.
Kuulitteko!
Olen aika tyytyväinen!
hahaa voi hupsuus
NIIN JA AI NIIN tänään on heinäkuu, mitä kummaa! Ei enää pitkäänpitkään ennen kun tulevaisuus raottuu
outoa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)