Olin koko aamupäivän ärsyyntynyt itseeni. Ainakin opin taas sen, ettei kande olettaa, vaan kyllä sitä kalenteriakin voi katsoa vaikka kuinka olis varma olevinaan. On niin ärsyä jos joku sotkee sovitut aikataulut, ja tänään olin itse se kyseinen, joten siksi ärtymys.
Kyl se itseärtymys pikkuhiljaa sit helpotti (tosin aika vaikeesti), mutta ajot jäi ajamatta. Nyt oikea tauko, palataan asiaan sit elokuun toisella viikolla kun oon selvinny Lapista ja monesta muusta jutusta.
Mut harmitti kyl, koska olin niin jo asennoitunut siten, että tänään taas ajellaan. Plööh.
Kävin Mirden kanssa lounaalla, kun sillä oli ilmaislippu. En nähnyt ainuttakaan naista töissä lounasravintolassa, se oli vähän yllättävää. Kirjastossa oli tosi hiostava ilma. Lainasin monta sarjista ja luin jo melkein kaikki. Jos saisin joku hetki siirryttyä sarjiksista noihin romaaneihin, mutta kun niihin on vaikeempi tarttua. Vaikka ne onkin huiseja.
Meidän perhetutut, joilla oli aikoinaan isonmiehen kämmenenkokonen perhoskoira ja joiden kanssa oltiin ala-asteella asuntoautoretkellä Ruottis ja Tanskanmaassa, tuli käymään ja mentiin möksälle. Oli villi kokemus ajaa rämisevällä asuntoautolla mökkitietä. Ilma oli niin paras ja ihana että ooh. Vesi väitti olevansa melkein kakskytviis asteista. Uin ekaa kertaa sit talviturkinheiton jälkeen, mikä tapahtui toukokuun puolella. HAH HAH. Ahven tuli pelästyttämään mut kun hidastelin portaissa. Se oli kamalaa.
Mirde pesi mattoja ja minä luin sarjiksia laiturilla ja vanhukset oli ryhmäkajakoimassa neljällä purrella. Yhtäkkiä meidän lahdenpohjukkaan ilmaantu kolme eri sorsapesuetta. Niitä oli ihan hullusti ja kaikki vaan äänteli, hirvee metakka. Heitin niille viimisetkin kuivatut leivänpalat ja ne meni ihan sekasin. Ajovat toisiaan takaa ja olivat julmia eliöitä. Onni lähti sorsajahtiin ja pomosorsa kaakatti ku mikäki ja yritti ovelasti harhautella Onnia pois poikasten luota. Se oli naurettava näky. Mirde sai metsästää koiraansa sit kahteen otteeseen vesikasvillisuuden seassa, ah nam hyi.
Oi että, se oli elämää.
Samaan aikaan auringonlaskun kanssa vastakkaisesta suunnasta nous tumma ukkonen. Se vasta olikin villiä. Hiljalleen alko satamaan ja lopulta vettä tuli tosi kovaa ja ukkonen pamahti varmaan muutaman sadan metrin päässä. Kiljaisin puhelimeen möksän kuistilla. Vanhukset söi sisällä bratwurstia.
Kotiin ajaessa ilmassa oli sähköinen tunnelma. Tai ei oikeestaan sähköinen, vaan nimenomaan sellanen jännitteenlaukeamisenjälkeinentunnelma. Taivas oli epätodellinen ja hieno.
Kesä on mahtava.
Vielä mahtavampaa olis ku Halausukko olis tääl, mut se on meistä se kunnollisempi ja käy töissä.
Tajusin muuten että mitä kummaa, huomenna (tänään näköjään) on perjantai. Se tarkottaa sitä, ettei maanantaihin oo kovin montaa yötä enää. Se jos mikä on kummaa.
Vähän ehkä jännittää. Tai no ennemminkin odotuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti