Keltaisten autojen Maamme Pääkaupunki

Olen edelleen sitä mieltä, ettei Maamme Pääkaupunki ole mitenkään erityisen kaunis kaupunki. Noin yleisesti ottaen. Saattaa toki olla, ettei kukaan vaan ole vienyt mua kauniiden paikkojen äärelle.

Kaunis tai ei, mutta elo oli mukavaa. Kesäjuhlat oli jollain tapaa kovin erilaiset kuin aikasempina vuosina. Mieleen jäi läpinäkyvä ranskalainen hissi, Petruksen kamala remix ja kirkkokunnanjohtajan kompurointi lavalla.

Hämmentävintä oli olla lukuisten onnittelujen kohteena. Oikeesti, mitä kummaa. Juorut leviää kuin kulovalkea, siitä saa kiittää Naamista ja Halausukon iskää. Mutta kivempaa toi oli tolla tavalla, kuin että olis joutunut vastaamaan niihin kyselyihin. Nyt piti vaan olla että "öö no kiitos kiitos".

Tosin jouduin kestämään myös naljailua. Esim kaksi performanssia, joissa jostain kumman syystä oli molemmissa Maijukka osallisena.

Paras juttu, minkä kuulin, tuli Soilelta Tumpalle:

S: "Onneks olkoon. Hyvän valinnan teit!"

Kukaan muu ei sanonu noin. Oli positiivista, että edes joku koki tolla tavalla.

Tilanne innoitti myös mun isoveljeä pohtimaan elämän suuria kysymyksiä:

M: "Ootteko te jo ratkassu kummin päin pidätte käsistä kiinni?"

O: "Ollaan."

M: "Eikö sun niska muka mene kipeeks kun pussaatte?

O: "Elämä on rankkaa."

Miten niin päätä lyhyempi, tai siis tarkalleen 22 senttiä? Ei kai nyt toki.
Äipästä se oli jotenkin hullun huvittavaa.

Yövyttiin hirmu ihanassa hotellissa, se meni varmaan tähän astisten Maamme Pääkaupungin hotellien ykköseks. Kylpyammetta en ehtinyt testata. Mutta aamupalalla sain tilata henkilökohtaisen munakkaan ja se oli hirmuisen hyvää ja siinä oli fiilistä ja sanoin kokille kiitos kun lähdin.

Hotellin kivimuurilla hajotin mun leggarit mutta se ei oikeestaan haitannut. Joskus on tehtävä uhrauksia.

Sunnuntaina käytiin Kappelissa syömässä ja mansikkasalaatti oli suuri huijaus mutta yllätyksenä tulikin suklaakakkua. Annoin Maijuille lohdutustuliaisiksi mansikoita ja herneitä ja Tumppa ajelutti meitä Vallillaan ja takas keskustaan että ehdittiin kattomaan kolmos vampyyri-ihmissusi-lållerointi.

Maanantai meni kaupungilla ja en ostanut mitään muuta kuin ruokaa, siis ihan oikeasti en. Se oli maailman omituisinta, koska sitä ei oo tapahtunut ikinä aiemmin. Maijut osti senkin edestä, hyvä niin.
Yritettiin ajaa ratikalla Pikku Huopalahteen, muttei nähty keksipakettitaloja. Lokit rupes saartamaan meidät kun ne hokas herneenraadot. Lähdettiin karkuun. Kallioilla oli paljon lasinsiruja.

Otsokarhu ei mennyt töihin ja siksi oli vielä illalla hereillä kun tultiin. Aamulla se kolisteli keittiössä ja selvisi, että se oli laittanut meille aamupalan valmiiksi. Oli aika suloista. Tosin se ei ole yhtään karhumainen joten siks musta on vaikea sisäistää toi nimi sille ihmisille. Maijukan isoisosisko tuli kääntymään iltapäivällä kahdeksi minuutiksi suoraan Miamista ja lähti menemään saman tien.

Rautatieasemalla oli flirttaileva hippi joka soitti jotain ihmeellistä itämaista soitinta. Junan vessat sai mut melkein raivoon. Matkustin jälleen kakkoskerroksessa, se on kivaa kun näkee korkeemmalta. Suomi oli taas kaunis, mutta Maamme Pääkaupungista on kovin pitkä matka matkustaa yksin kotiin. Se on jo vähän liian pitkä. Treelta vielä menee, Jyväs on ihan vaivaton, mutta toi on jo hivenen liian pitkä. Jos käviskin sellanen outo sattumus, jota ei kyllä käy, että olis muutto sinne edessä, niin olisi se vähän rasittavaa.

Pääsin taas heti ekana toimena siivoomaan ja raivaamaan keittiötä ja heittämään jääkaapista vanhaa ruokaa pois. Tää on melkein perinne jo, että kun tuun kotiin niin kaaos on käsillä.
Miksihän mä oon saanut tarpeen luoda järjestystä ympärilleni, mutta kukaan muu tässä talossa ei sitä omista?

Luultavasti jäi paljon kertomatta sellasta, mitä olisin halunnut kertoa, mutta en jaksa jäädä pohtimaan nyt.
Oli hyvä reissu ja mulla on hyvä mieli.
Paitsi vähän kaipaus.