Hikisäärisen ajojalan hitaus

Aamulla meinas tulla oikeesti kiire ajotunnille. Se oli kamalaa, koska mulla ei ole ollut pitkään aikaan kiire. Oon elänyt rauhallista elämää ja tehnyt asiat niin että niille on oma aikansa.
Mutta tänään lojuin sängyssä liian pitkään aamuauringossa, voi minua, ja siksi kiire.

En opi varmaan koskaan oikeesti ajamaan autoa, ehkä multa puuttuu aivoista joku palanen. Ei sillä että olisin mokaillu tänään hullusti mitään, en oikeestaan, mutta tuntuu vaan että opin/sisäistän/kehityn/etenen kovin verkkaisesti. Plääh. Tuntuu että ajotunnit loppuu ennen kun opin olemaan rämpsäyttämättä kytkintä vahingossa tai valitsemaan oikeat vaihteet tai ajolinjat.
Mutta josko tää tästä ehken. Huomen aamulla rataharjottelu - sen takii näin aikasi, ku sit rata menee kolmeks viikkoo kiinni. Josko mä sieltä hengissä palajan takaste.

Ajotunnin jälkeen tapasin Supon ja pyörin sen kanssa hetkisen alennusmyynneissä. Ei tosin ollut vaatteiden rohmuamismentaliteetti matkassa, ostelin jo edellisellä viikolla sen verran että mulla on varmaan alitajuntainen huono omatunto.
Kävin ottamassa ajokorttikuvat. Näytän niissä angstisen valjulta ja hivenen turvonneelta. Jeejee.
Ostin divarista ranskalaisen sarjiksen ja Äxästä Reinon EP:n, tulin iloiseksi kun Timppa anto mulle alennusta. En olis uskonut, että se tunnistaa mut Mirden pikkusiskoksi.
Kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Suomalaisesta ostin sarjiksia ja taas lisää Milesiä ja sit ajoin Prismalle äksyilemään iskälle.

Äksyily tosin helpotti kun sain ruokaa kotona. Iskä lähti möksälle ja mä menin mukaan lukemaan laiturille. Oli lämmintä ja rauhallista. Tykkään olla meidän möksällä varmaan siks, että siellä on niin paljon taivasta. Oikeesti. Siellä jotenkin kiinnitän siihen huomiota.

Lopulta autoin iskää: se kärräs hiekkaa kottikärryillä, mä lapioin hiekan kottikärryihin. Iskä väitti et tehtiin yhteensä ainakin nelkyt kuormallista. En usko, koska nää ihmiset aina liiottelee. Kärräyksen aikana heitin Neekulle keppejä ja hautasin niitä hiekkakasaan. Sit se kaivo ne esiin. Meillä on hullun jännää menoa, tiedän. Mutta se on mukavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Sitä paitsi tollasesta puhtaasti fyysisestä työstä tuli ihan hyvä fiilis. Hikikään ei oo itsessään oikeestaan paha haju, paitsi sit kun se on kuivunu iholle ja jos se lemahtelee tosi läpitunkevana. Mutta ulkoilmassa tuoreeltaan se ei oo paha, se on vaan ihmisen haju.

Mulla on niin kauniit kesäsääret että ah, siis nimenomaan kesäsääret. Täynnä mustelmia ja paranevia itikanpuremia.
Kesä jättää jäljet.

Iskä kerto, että sen äiti kuoli 61-vuotiaana reumaan. En ollu koskaan tiedostanu, että niin nuorena. Se ois nyt vasta 75vee, jos olis elossa. Mun toinen mummi on sentäs jo 88vee.

Vielä yks päivä ja sit Maamme Pääkaupunki ja Kesäjuhlat ja soittamista ja ihmisiä ja Halausukko.


PS: Kun tulin kotio, mua odotti mielenkiintoinen näky. Jalkalamppu oli kaatunu ikkunan edestä, varmaan kovan tuulen takia (?lål). Toinen lasikupu säpäleinä ja toinen lamppuki irronnu. Oli jotenkin absurdi fiilis. 

Hedelmin päivitetty status

Kolmas aamu tyttöystävänä. MITÄ KUMMAA?!

Tosin ei tää statuksen muutos tunnu vielä kovin järisyttävältä; johtuu ehkä siitä, että Halausukko on 289 kilometrin päässä ja näin sen viimeksi sunnuntaina.

Sitä paitsi saan huonoja viboja muutenkin kaikesta termistöstä, jota tähän liittyy.

Tai siis. Esim kaikista kammottavin: PARISUHDE. Hrrr. Kuulostaa keski-ikäiseltä. Ja jotenkin. Yyh.
SEURUSTELU vielä menee, mutta on sekin jotenkin typerä termi. Seurustellaanhan sitä muutenkin ihmisten kanssa kun jutellaan. "Me seurustellaan." Kuulostaako tyhmältä vai tyhmältä?
TYTTÖYSTÄVÄ ja POIKAYSTÄVÄ. No silleen joo, mutta onhan nuokin dorkat termit, koska minulla on tyttöystäviä vaikka muille jakaa ja tuon takia pitää puhua aina selvyyden vuoksi ystäväpojista eikä poikaystävistä. Typerää. Kyl poikaystävä vielä menee, mutta puhun silti mielummin Halausukosta. Haha!

No se siitä.

On yllättävän vaikeaa pitää unirytmi kurissa ja yllättävän vaikeaa nousta aikaisin aamulla, jos siihen ei ole mitään pakottavaa syytä. Sit lojuu vaan sängyssä myöhään koska ei ole tarpeeksi motivaatiota nousemiselle. Nukkuminen on niin kivaa!

Söin aamulla hedelmiä. Pilkottuja viinirypäleitä ja vesimelonia. Avokadon, jossa oli sitruunaa, mustapippuria ja suolaa. Ja tuoretta oreganoa.
Luin lehdestä, että indonesialaiset vanhemmat oli opettanu lapsensa 18-kuukautisena tupakoimaan, ja nyt kaksvuotiaana se on niin ylipainoinen että liikkuu lähinnä leikkirekkansa päällä.
En jaksa mennä suihkuun, vaikka tukka on mählänen. Kai sitä nyt kesällä saa olla vähän mählänen. Ja mitä väliä kun mulla on nykyään Halausukko, joka ei sitä paitsi ole edes näkemässä mähläisyyttä!

..joo mitä ihmettä : D

Juhannusjaarittelua ja kytkinkapinaa

No voin mä oikeesti kertoo vähän siitä juhannuksestakin.

Perjantaina aamupäivällä pääsin häiriköimään isä-tytär-autoajelua Kippolaan ja juttelin Jarkon kanssa koko matkan seurakunnasta, musiikista, monista jutuista. Keea käveli mun kanssa käsi kädessä Jari-Pekkaan ja totesi että mun housuissa on tosi montaa väriä. Se oli ihan totta.

Jykälän Matkakeskuksella oli odottamassa kaksi Maijua ja mentiin perinteiselle juhannusheseilylle, koska mikään muu ei ollu auki. Myöhemmin seuraamme liittyi yksi uros, sitten toinen, ja vielä myöhemmin ajettiin Laukaaseen synttärikakkuilemaan. Jätin karkit kakun päältä syömättä. Opin sen, että häissä hääparin kakkupalan pitäis kuulemma pysyä pystyssä. Luulin aina, että se juttu siinä oli vaan se polkasu ja että leikataan kädet päällekkäin.
Kaikkee sitä oppii kun vanhaks ellää.

Maijukan huone oli jälleen hienossa kaaoksessa. Tanskalaiset lapset kertoi ajatuksiaan rakkaudesta ja Mailu ärsytti Ariel-pelin migrenisoivilla äänitehosteilla.
Ajettiin Kuoppariin TYTTÖJEN ILTA-keskustelunkäynnistäjien voimalla, vaikka Tumppa oli mies.
Ei satanu.

Myöskään lauantaina ei satanu vaikka ne kovasti oli pelotelleet että näin kävisi. Se oli aika ihmeellisen kivaa että väärin pelottelivat. Saatiin täydellinen mökkeilypäivä, vaikka selvittiinkin möksälle vasta iltapäivästä. Kirde oli tehnyt Maijuille synttärimoussea mustaherukoilla. Ja syötiin paljon muutakin. Voi kun tykkään juustoasioista, niinku vaik mozzarellasta ja halloumista ja sen sellasesta.

Tuuli kyl hullun kovaa. Laineet keinutti laituria niin että pylly kastu. Tiskasin ja hyräilin Pot-pot-pot-pot-potkut sain -biisiä, mitä ei kyl arvostettu. Koko päivänä. Kova kohtalo on. Kovempi oli kuitenkin Neekulla, kun se ei saanut keppiä rantakaislikosta kaikesta ulinasta huolimatta. Onneks Usvalla oli rentoa venheessä.

Multa jäi juhannusuinnit uimatta mutta pikkuvikoja, kun muuten pääsin raadottomalla kerralla tällä kertaa. Ja mitä välii joku uinti ku paras seura ja möksä ja aurinko ja silleen. Pelattiin aitassa Aliasta niin että tuli hiki ja Maijukka oli tyytyväinen. Mulla oli kuulemma syylä jalassa ja päässä. Naispuolinen munkki on nykyisin viineri. Sain viimeinkin kauan haaveilemaani lettua, vieläpä muurikka.

Keskiyön paikkeilla esitin mieltäni mietityttäneen kysymyksen, mutta en odottanut vastauksen harkinta-ajan olevan niin lyhyt. Mutta harvoin asiat menee niin kun ne ajattelee, itse asiassa. Ja sitten jahkattiin ja mua nauratti paljon ja Mailua ärsytti ja Mailu ja Tumppa tuskaili keittiössä vierekkäin miks ne molemmat otti jogurttia vaikkei niiden tehnyt edes mieli syödä sitä.

M: "Oletteko te sellainen akrobaattipariskunta?"

O: "Ei kun vaan pariskunta."

M: "Ai. No mitähän me teille sit keksittäs.. kirjapariskunta? Ei..."

O: "Maiju, tajusitsä mitä mä just sanoin?"

M: "Tajusin, mutta jätin sen tahallani huomiomatta, koska halusin olla ärsyttävä."

Maijukan iloksi keskustelu venyi seuraavan vuorokauden puolelle, joten päiväksi tuli 27. - ei siis Maijukan synttäripäivä. Se olis kai ollut jotenkin kamalaa.

Sunnuntaina kaikki kävi vuorotellen suihkussa ja Äxän ikkunan takaa näkyi Mirde ja Terppa ja ainut pleissi minne Mailu pääs shoppaamaan oli Gina Tricot, koska kaikki muut vaatekaupat oli päättäny pitää pitkän juhannustauon. Aksu the puuropoika tuli käymään ja osasin keittää sille kahvikupin melkein ilman avustusta ja sitten yritettiin keksiä Puuhaa mutta ei keksitty paitsi opittiin ettei virtsaa lasketa ulosteeksi ja ettei netistä löytynyt fobianimeä hikisten kainaloiden kammolle JA että siinä ärsyttävässä Kymppilinjan biisissä fiit Mariska lauletaan "jotenka" ja sitten Aksu lähti ja heti perään melkein kaikki muutkin, paitsi Maijuja ärsytti kun lähtö kävi niin hitaasti ja Tumppa kerto mulle salaisuuksia hitaudessa.

Olipas hieno juhannusselostus joo kyllä. Mutta onnistunein juhannus ikinä. Ja oli hervottoman mukavaa saada Maijut ja Tumppa tsekkaamaan meidän minimaalinen möksä ja kivinen ja itikkainen rantaviiva.

Tää päivä lyhyesti: suurin osa aamupäivästä meni vaan toljottamiseen ja ajatusten harhailuun ja ittensä kiinniottamiseen typeristä hymyistä ja taas toljotteluun ja päiväunelmointiin. Lål.
Kävin ajamassa autoa juhannustauon jälkeen. Ois pitäny laskee monesti sammutin koko vempeleen, varmaan yli kymmenesti. Myös esim tasoristeykseen, joten kuolohan tässä tulee. Mutta ehkä ens kerralla muistan vaihtaa ykkösvaihteen enkä yritä lähtee kolmosella liikkeelle. Miks kaikki ei suju heti täydellisen varmasti ja hallitusti, esim kytkimenkäyttö, on se niin väärin ja jäkäjäkäjää. Huomenna taas ajotunnin ja teoriatunnin putkea.
Illalla tyttölöiset kävi meillä syömässä hedelmiä ja kävelemässä rantatiellä puhuen e-pillereistä ja ovulaatiosta ja seksuaalirikosten rangaistuksista. Leffoja ei tällä kertaa katottu, eikä muuten koko juhannuksena, mitä kummaa!
Minnamuksella oli patoutunutta intoa niin paljon, että se puhu nopeemmin kun minä pitkään aikaan, Maisukka oli vaikuttunut tuoreista hedelmistä ja Henzkillä oli loisiva työpaikkahämmennys.

Öö ehkä lopetan epäselvän jaarittelun. Käyn syömässä yöviilin ja sitten nukkumaan vois.

Rakkaustarina

Olipa kerran tyttö.
Sitten oli myös yksi poika.
Poika kertoi Helsingin Kesäjuhlien viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä tytölle olevansa ihastunut tähän. Tyttö kysyi, onko tää joku vitsi. (Mutta ei se ollut.)
Tyttö mietti asiaa kesän ajan, mutta lopulta syksyn koittaessa päätti, ettei ollut vielä poikien aika. Tyttö oli vielä kesken. Poika oli surullinen, mutta hyväksyi päätöksen.
Meni neljä vuotta. Siinä ajassa tapahtui paljon. Poika yritti päästä tytöstä yli, hankki ammatin, kävi armeijan. Tyttö leikkasi hiukset pois ja kasvatti ne takaisin, päätti peruskoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi. Poika kasvoi pituutta. Tyttö jäi lyhyeksi.
Molemmista tuli täysi-ikäisiä.
Pikku hiljaa poika huomasi olevansa edelleen ihastunut tyttöön. Tyttökin tiesi sen.
Koitti helmikuu ja pakkanen ja tytön kotiin menevän bussin lähtöaika. Poika otti asian uudestaan puheeksi. Tällä kertaa tyttö ei luullut asiaa vitsiksi, mutta itki koko kotimatkan.
Illalla tyttö sanoi puhelimessa, että tykkää myös pojasta, mutta kertoi pelkäävänsä omaa epävarmuutta. Poika oli valmis odottamaan.
Kevään mittaan tyttö rukoili ja toivoi varmuutta johonkin suuntaan. Poika oli varma ja odotti. Tyttöä pelotti ja turhautti oma päättämättömyytensä.
Tuli kesä ja juhannus ja lopulta tyttö huomasi jotain tapahtuneen. Tytön sisällä oli rauha ja uskallus. Tyttö ja poika huomasivat, etteivät he enää olleet ihastuneita vaan rakastuneita.
Ja sitten he päättivät uskaltaa yrittää.
Tyttöä nauratti ja poika yritti käsittää, että kyseessä oli todellisuus eikä uni.
Tämä tapahtui viikkoa ennen seuraavia Helsingin Kesäjuhlia, josta tarinamme alkoi. Ympyrä sulkeutuu.

Sitä tarina ei kerro, saivatko tyttö ja poika onnellisen lopun. Se jää nähtäväksi. Kyseessä oli kuitenkin vasta toinen kerta, ei kolmas, joten paha tietää onko tosi.
Mutta ainakin poika uhkasi haluavansa tulla ryppyiseksi tytön kanssa.

(Tämä ei ole absoluuttinen tosi, sillä tarina on kerrottu vain yhdestä näkökulmasta.)

M: "Voit sanoo äitilles, että oot nyt Virallinen Halausukko!"

Kesän munakkaat

"Mun päässä risteilee ihan liikaa ajatuksia. Kaipaan vähän niitä päiviä, kun ajatuksia oli vain vähän ja hallitseva tunne oli sellanen levollinen fiilis. Mut kyllä se vielä palaa."

Ajauduin jostain syystä eilen lukemaan omia postauksiani hiukkasen taaksepäin. Tää kevät oli mulle niin omituinen voimainponnistus, ettei toista oo ollu. En tiedä onko vieläkään tullut ihan tarpeeks etäisyyttä noin kuukauden taaksepäin tunnettuihin tuntoihin, mutta silti oli kovin surkuhupaisaa seurata tilanteen kehittymistä: aluks oli sellanen toiveikas voimantunto, "kyllä tää vielä tästä, kyllä tää voitoks käänty"-fiilis, vaikka tiesin että oli tulossa rankkoja viikkoja. Sitten se lipui pahaenteisesti siihen näkemykseen, ettei mistään tule mitään ja etten jaksa elää edessä olevia koitoksia. Pessimistisyys oli vallalla. Ekan pääsykokeen aikoihin alkoi pahapaha loppukiri ja just ennen lakkiaisia mielenjärkkyminen oli pahimmillaan. Mutta heti sen jälkeen taakka hellittikin ja Jykälästä palattuani olin jo harmoniassa ja tasapainossa.

Näköjään tässäkin oli havaittavissa hitaasti etenevä juonikaavio ja selkeä jatkumo.

Toi aiempi sitaatti oli keväältä yhdestä merkinnästä, jossa en ollut vielä vajonnut pessimistiseen toivottomuuteen. Se, mikä pisti silmään, oli nimenomaan toi luottamus, että levollinen fiilis vielä palaa vaikka kadotinkin otteen siitä moneks viikoks.
Ja hei, se palasi!
Tiesin sen.


Tänään oli kauniskaunis kesäpäivä ja söin aamiaisen pihalla. Olin iloinen. Neekku nukku pöydän alla. Yritin siivota mun huonetta ja kokeilla äipän uutta imuria, mutta kiinnostus loppu siinä vaiheessa kun olis pitäny ruveta raivaamaan kirjotuspöytää. Olkoon nyt vielä.

Olin lähdössä kirjastoon, mutta ajauduinkin siskojen ja siskon kaverin kanssa möksälle. Luin Tomi Kontion kolumneja laiturilla ja polvitaipeet hikosi.

Iskä tuli Jykälän Mehiläisestä ja sanoi että lähdetään lenkille. Sanoin että ei kai nyt sentään, mutta sitten vaihdoinkin paidan ja sanoin että lähdetään.
Hölkättiin seittemän kaheksan kilometriä. Tänään ei tuntunut jaloissa eilinen pieni iltareippailu, mut uskon et huomenna kyllä tuntuu.
Ainakin kakskyt itikkaa puria mua hartioista, niskasta, käsivarsista, ohimosta.
Hölkkäämisessä kamalinta on se, kun alun jälkeen haluis lopettaa koko ajan ja tuntuu puulta.
Parasta on taas se, ettei voi ajatella muuta kun jalkojen rullaamista, polvien nostamista, hengittämistä oikeassa rytmissä suhteessa askeliin. Ja se, kun jossain vaiheessa huomaa löytäneensä optimaalisen rytmin.
Ja se, että kotona on terveen hehkuvan punainen ja sillon oon varmaan kauneimmillani, ainakin kun hiki on vähän tasottunut ja kun oon just menossa suihkuun.

Iskä lahjotti mulle sen Israelin matkan matkalukemisen, pokkarin Risto Rasan kootuista runoista. Eilinen peukalopaikka:

"Tehdään munakas

ja unohdetaan tämä riita.

Pannaan siihen munakkaaseen

juustoa joukkoon

ja jatketaan tätä päivää."

Risto Rasa: Metsän seinä on vain vihreä ovi  (1971)

 Alitajunta on kummallinen, koska en edes muistanut tuota, mutta tänä aamuna tiedostin halun saada aamupalaksi munakasta. Ja laitoin siihen hetken mielijohteesta myös juustoraastetta. Lål.

Huomenna Keski-Suomen matkailua, iloisia ihmisiä, synttärikahveja, Halausukkoa, vanhenevia/vanhentuneita ÄMmiä ja yövieraita.
Höllii!

IHQA JUHANNUSTA KAIKILLE vaikka se vähän hupsu juhla onkin

En oo ehken kovin hyvä, mutta kyllä mäkin vielä jotain keksin

Aamulla heräsin rasvaisen tukan tunteeseen. Taisin nähdä jotain ajamiseen liittyvää unta, koska koko aamupäivän mun silmien eteen välähteli kuvat rehevöityneessä ojassa olevasta autosta.

Tapoin vessassa itikan ja huomasin, et lattia alkaa täyttyä raadoista.
Tervetuloa hyttysten hautuumaalle.

Söin kauniin aamupalan ja luin autokoulun teoriakirjaa - VOITTEKO KUVITELLA. Tein tehtäviäkin. Kävin läpi kaikki saakelin liikennemerkit. Muistan ehkä jotkut.

Pyöräillessä aurinko lämmitti reisiä ja hiukset meni huonosti. Muistelin, miten kivaa oli siilinä.
Myöhemmin päivällä näin Kirden postilta tuomassa Trendissä (vai Oliviassa?) kauniin kaljun naisen. Tosin se oli kalju pälvikaljuuden takia.
Mutta se oli kaunis.

Sain mennä rattiin heti autokoululla. Ajettiin Niiralan ahtaita katuja ja yritin epätoivoisesti muistella ketä pitää väistää ja millon, feilasin muutamat mäkilähdöt ja sammuttelin muutenkin autoa, vaihtelin vahingossa vääriä vaihteita ja yritin sisäistää millon käännöksissä pitää ruveta kääntämään ja millon oikasta ratti. Tää tais kuulostaa hyvin huonosti menneeltä ajotunnilta, mut ei se ollut. Valkeisen vieressä ajoin melkein neljääkymppiä, tähän astinen enkka.
En suostu uskomaan, et olisin toivottomimmasta päästä vaikken ehkä olekaan luonnonlahjakkuus.

Söin omenan ja istuin kuuntelemassa maantieajosta ja ohittamisesta moottoritiellä. Oli omituisen paljon porukkaa, koska maanantaina oli alkanu uus kurssi. Mun edessä istu tyttö joka vaihto yhden Kallavesj-vuoden jälkeen Klassikkaan. Se tunnisti mut vasta kun kuuli mun nimen. Ponnari ja lasit hämää. Se taas näytti ihan samanlaiselta.

Se kysy kirjotinko hyvät paperit, oonko jo saanu opiskelupaikan.

(Ne on kai ihan normaaleja kysymyksiä, mutta mulla nousee heti karvat pystyyn. En ees tie miks.)

Sanoin, että ihan tarpeeks hyvät ja etten tiiä kun vasta heinäkuun lopulla.

Illalla huomasin miettiväni, että ei mulla ole kyllä hajuakaan mitä haluisin tehdä. Just nyt tuntuu aika kyvyttömältä. En kykene kuvittelemaan oikein mitään asiaa, minkä voisin handlata niin hyvin että joku haluis siitä mulle maksaakin.

Mietin myös että mitäs sit jos en pääse mihinkään, koska se ei ois mikään ihme.
Varmaan tuntuu aika huonolta.
Ja surulliselta.
Ja ens kevät tuntuu olevan aika kaukana.
Mutta toisaalta taas ei ihan älyttömästi kirpase, vaikka saiskin vuoden lisää aikaa punnita mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita.
Onhan mulla elämä sillonkin, kun en ole koulussa.

Ai niin, se tyttö muuten haki Valtiotieteelliseen. Kuinka ylevää.

Minä hain lukemaan kirjallisuutta.
Mutta mitä se kenellekään kuuluu paitsi minulle.

Ja on joo elämä, vaikka just nyt kyllä olen havaitsevinani suuren sosiaalisen tyhjiön. Uskon että se johtuu lähestyvästä juhannuksesta ja siitä tietoisuudesta, että pian näkee kivoja ystäviä - mutta ei kuitenkaan ihan vielä just nyt. 
Plööh.

Sitä paitsi minulla on Halausukon kaipaus, mutta senkin epäilen johtuvan edellämainitusta.


Tuli äkillinen mielitekotarve lähteä hölkkimään. Siispä!

Oikea ruoka paras ruoka

Kello on jo sen verran et ois voinu mennä nukkumaan avaamatta konetta lainkaan, mutta olen niin innostunut että ajattelin tulla kirjottamaan saman tien.

Tänään oli kolmas ajotunti. Ihan ookoo se meni. Vänäriä, Rönöä, OIKEAA LIIKENNETTÄ(!) jossa oli liikennevaloja, paljon risteyksiä, pyöräilijöitä, jalankulkijoita, MUITA AUTOJA, parkkeerattuja autoja, kapeita katuja. En ajanu kenenkään päälle enkä törmänny autoihin, vaikka yhteen parkissa olevan auton sivupeiliin meinasin. Mut en kumminkaan. Voitteko olla edes vähän ylpeitä, viikko sitten tienny edes mitä kytkimellä tehdään. Et nii.
Eilen illalla käytiin iskän kaa ajelemassa meidän harmaalla autolla salaisessa paikassa. Itkukshan se meni. Ei yllättävää, kun tietää meidän iskän ja mun reagoinnit. Jos ens kerralla menis vähän paremmassa yhteisharmoniassa.

Mut ei toi ollu se asia mistä olin innostunut.

Tänään tuntui myös ensimmäiseltä oikealta kesäpäivältä, koska aurinko paistoi ja oli lämmintä. Maisukan ja Rompan ja Neekun kanssa käytiin kävelemässä rantoja pitkin ja myöhemmin istuttiin pehmentämässä päitä auringossa Henzkin liityttyä seuraan.

Mutta ei sekään ollut se asia, joka mut sai innostuneeks.

Minä luin tänään kirjan, joka kertoi ruuasta ja syömisestä. Michael Pollanin Oikean ruoan puolesta. Ja SE sai mut innostuneeks.
Tiedän ettei kukaan lue sitä vaan sen takia, että kehotan blogissa niin tekemään, mutta sanonpahan silti, että teidän itsenne takia SUOSITTELEN ja KANNATTAIS: herättää ajatuksia ja on oikeesti täynnä fiksuja näkökulmia. Multa saa lainaan jos ei kirjastoon jaksa lähteä. Myös Suomalaisesta Kirjakaupasta löytyy alle neljän euron hintaan, tai vaihtoehtoisesti vähän päälle kolmella eurolla jos ostaa kaksi muutakin pokkaria samaan syssyyn.

Tiedän, ettei ihmiset pidä siitä jos niiden syömiseen tai ruokavalioon puututaan. Kuitenkin aika oleellinen asia, joka kannattais tiedostaa on se, syökö oikeasti ruokaa vai pelkästään syötäviä tuotteita.
Siinä on iso ero.
Sitä paitsi, mitä enemmän tavallisia raaka-aineita on alettu jalostaa pidemmälle, muokata, käsitellä ja tunkea täyteen lisäaineita, MUKA-terveysvaikutteisia-ainesosia ja ties mitä myrkkyjä, sitä sairaampia länsimaisista ihmisistä on tullu.
Se nyt ei ollu pelkästään se pointti, mutta minua vaan jaksaa aina hämmästyttää miten paljon paskaa ihmiset lappaa itseensä.
En voi referoida tänne koko kirjaa, mutta voisko joku PLIIS lukea sen niin minulla olisi joku jonka kanssa jakaa tämä : (

Haluisin et ihmiset vois paremmin ja ne vois, jos ne söis paremmin.

Kohta on juhannus.

Nyt menen nukkumaan.

Oi beibi, osta multa pölynimuri

Minusta on vaikea kuvitella, että normaalit perheet pystyvät viettämään aikaa yhdessä täysin ongelmattomasti. Tai no normaali sana on kyllä maailman typerin.
Ehkä pitäis muotoilla asia niin, että on olemassa myös sellaisia perheitä, jotka kykenee vaikkapa syömään sunnuntaipäivällistä ilman mitään sen kummempaa hermostumista tai ivaa.
Outoa.

Ei sillä että kyse olis mistään sen vakavammasta; minua vaan jaksaa aina hämmästyttää, miten verenpaine nousee automaattisesti, jos keittiössä on muutama tyyppi lisää meidän sukujuurta. Jännä juttu.

Käytiin eilen varmaan ekaa kertaa ikinä Kuopio tanssii ja soi -viikon häppeningissä. Kiinalaista nykytanssia. Äippä oli ihan haltioissaan, iskä oli lähinnä vaikuttunut siitä miten ne onnistuu huijaamaan ihmisiltä rahat pois tollasella. Se ymmärtää kuulemma vain riverdancea. Mulle se esitys meni kategoriaan ihan kiva: tanssia on aina ihan kiva kattoa, mutta tanssillisesti toi ei millään tavoin järisyttänyt mun maailmaa. Hienoin efekti oli se, kun alushousumies tanssi soolon pimeässä, koska valokeila oli just sellanen että se loi lihaksiin varjot, joten ne korostui hienosti. Tanssijat on jänteviä, se on kaunista.
Mutta senkin soolon merkitys jäi vähän hämäräksi. Miks alushousut?

Mulla on ollut missio lukea mun Sandmanit viimeinkin loppuun. Tänä aamuna sain sen urakan päätökseen. Meinasin melkein itkeä kun tajusin, että yks hahmo tosiaan kuoli. Hupsua tuo liikutus.

Tosin hupsumpaa oli se, että samaan aikaan kun lähestyin viimisiä sivuja, olkkarissa oli pölynimurikauppias esittelemässä hämmästyttäviä tuotteitaan. Äippä on niin ennalta-arvattava: alussa se on tosi nihkee ja skeptinen, lopussa se kikattaa ku pikkutyttö. Eli joo, se haksahti. Nyt meillä on siis ikuinen imuri joka tamppaa matot niin mahtavasti, ettei niitä tarvi ikinä viedä ulos tampattavaks. Kauppaaja demonstroi, miten paljon sen laite sai irti paskaa meidän matosta. Se kai vakuutti äipän. Raahas mutkin ihmettelemään tätä ihmettä, vaikka yritin vaan lukea.

Vessan itikkamysteerio jatkuu. Se on ihan käsittämätöntä. Sitä paitsi ne on aina tosi vaikee paikantaa, vaikka tila on niin pieni.

Tänään teemana oli selvästi rahanpoltto. Äippä osti aamupäivästä huippukalliin imurin, myöhemmin mentiin pankkiin avaamaan mulle uus tili ja viimeinkin tallettamaan ylppärilahjarahat sinne, ostettiin Henristä Veralle farkut vaikka se meinas karata Anttilaan ostamaan limukkaa, hankin (melko tarpeettomasti, myönnän) toiset kevyt Converset: matalat violetit, laitettiin mun Carlsonin lahjakortti haisemaan astioihin ja se meni hujauksessa kun ei se ollut satasta suurempi, sitten suunnattiin Prismaan josta Vera osti kahdet muutkin farkut ja jos joku on joskus nähnyt meidän Prisma-kärryt niin tietää sen rahanmenon.

Että joo, oli kallis päivä. Mutta Haglöfsin tuulitakin ostamisen jätin muulle päivälle, vaikka oli alennuksetkin.

Voi hulluus kyllä tätä kulutushysteriaa.

Taidan mennä syömään, kun nyt kerran on kaapitkin täynnä.

Tuulahdus pariisilaista sorsaa

Tilanne on taas se, että talossa on ihmisiä. Minun rauhallinen viikkoni tyssäsi ja sisäinen harmoniani pyrkii järkkymään, mutta yritän kovasti saada sen säilytettyä. Kynsin hampain. Ei oo helppoa kun kyseessä on meidän porukat.

Äippä ja iskä tuli myöhään torstaina. Ne oli matkustaneet ties kuinka kauan ja nukkuneet sitä ennen kaksi tuntia, joten nuutumus oli suuri. Äippä piti mulle uimapukunäytöksen ja esitteli Kuolleenmeren suolapalloja. Sen laukku oli pitänyt läpivalasta monesti hillopurkin takia.

Kävin torstaina toisella ajotunnillani ikinä. Ajeltiin Vänäriä ympäri noin kahenkympin tuntivauhtia, meno oli hyvin hurjaa siis. Harjoteltiin mäkilähtöjä käsijarrulla ja ilman, liikkeellelähtöjä ja jarrutuksia. Vaikea hahmottaa miten paljon ratin kääntämisessä pitää ennakoida käännöksissä tai millon ajaa oikeassa kohdassa tietä. Kun on hahmottanut ajoradan 18 vuotta oikealla istujan näkökulmasta, niin ei oo ihan yksinkertasta. Mutta kyl tää tästä. Tällä kertaa oli vanhempi ajo-ope, ei se harjottelija. Vanhemmalla on hopeinen tukka ja se hokee koko ajan "pieniä ei lasketa". Sillä oli sopivan dynaaminen opetustapa.

Ajotunnin jälkeen ostin itelleni kaks kuvateepaitaa, yhet minusta hullun pirteet leggarit jotka Maijukka tosin haukkui kamaliksi, ajoin sateessa kotiin ja osittain talutin pyörää sontsan kanssa, tein kreikkalaista salladia vanhuksia oottamaan ja sit lähdin tsekkaamaan Henzkin oman luukun. Oli suhteellisen siisti.

Perjantaina meidän alakerrassa hönäili ihmisiä alusvaatteissa. Vielä sillonkin kun olis pitäny jo lähtä hakemaan Maijukkaa, joka saapui myöhästyneellä junalla pikavisiitille. Aurinko paisto vielä päivällä ja minä olin kerrankin hyvin pukeutunut, TYYLIKKÄÄNÄ oikeesti - ne on niitä harvoja tapauksia elämässä - ja se johtui ihan siitä että mulla oli päällä mun suhteellisen uus lempisäkki ja satunnainen kaappilöytö: iskän Pariisista hätäostoksena hankkima musta villalätsä. Se oli niin kool. Näytin pariisilaiselta koko päivän, haha. Tosin en polttanut savuketta.

Käytiin lounaalla Burtsissa Maijukan tahdosta ja Henkkamaukalla minun tahdosta vaikka Maijukka valittikin rumien vaatteiden ähkyä. Ostin taas lisää rättejä, hyvinhyvin väljät kesäfarkkushortsit ja pitkän neuletakin, joka ei ollut täydellistä nähnytkään, mutta lähimpänä sitä mitä siihen hätään hain. Nyt oon kyllä ostellut vaatteita taas vaihteeks ihan tarpeeks vähäks aikaa, voi nolous.

Otettiin jälkkärit mukaan ja tassuteltiin satamaan istumaan veden äärelle. Maijukka puhui Putouksesta ja Aku Hirviniemestä ja niiden ala-asteen epäonnistuneesta päiväretkestä. Meidän ohi meni hullun suloinen vanhuspariskunta, nainen oli ryhdikäs ja käveli papan tahtiin, papalla oli kävelysauvat ja kumarat hartiat, se jäi penkille lepäämään ja seuraavan penkin luona se meni tien reunaan sylkäisemään. Ei voinut sylkäistä keskelle tietä.
Kuinka hienostunutta.

Tänään Maijukka lähti hyvissä ajoin bussilla tympääntyneenä myöhästeleviin juniin ja minä lähdin vanhusten kanssa möksälle. Makasin riippukeinussa melkein koko päivän lukuun ottamatta sorsaperheen syöttämistä ja hallouminpaistoa. Luin sarjiksia ja novelleja ja nukuin ja kattelin taivaalle ja hätistelin hyttysiä ja oli ihan sunnuntailo, niinku on ollu koko päivän.

Meidän yläkerran vessassa on varmasti joku itikkayhdyskunta, koska AINA kun menen sinne niin mua härnää hyttyne. Sit tapan sen, mutta seuraavan kerran tilalla on uusi. ?!?!?!?!? Ärsyä.

Ärsyä on myös se, miten naama kukkii ihan jumalattomasti tietyssä vaiheessa kuukautta. Ihan ku joku saakelin pizza. Ihan ku oisin vieläki joku murrosikäne, miksei vois loppua jo tää! Ärsyä.

Oon muuten nähnyt viime öinä sellasia omituisen ikäviä unia, vaikka oon ollut kuitenkin hirmu tasapainosen rauhallinen ja muutenkin ruokkinut itseäni vaan kevyillä asioilla. Tai siis esim eilen katottiin Pixarin uusin, ei mitään teurastusleffaa.
No joka tapauksessa, kaks yötä sitten näin unta, jossa meidän perheessä oli sisällissota. En muista puolia, tai edes että oliko niitä, mutta se sana siitä unesta jäi kuitenkin mieleen. Meidän talo sijaitsi meren rannalla, sellanen sammaleinen kallio ja harvaa mäntymetsää. Tais siinä olla paljon muitaki tyyppejä ku meidän perhe, mut muistikuvat on vähän hämäriä niinku mulla aina unista. Viiminen näkymä oli sellanen, missä seisoin kuistilla ja oli iltarusko ja Kirde palotteli Veran ruumista vähän kauempana sammalmättäillä. Ja mulla oli rauhallinen olo, tai siis sellanen neutraali, en aatellut oikein mitään siitä mitä näin. Se oli outo uni. Ei varsinaisesti edes ahdistava, mitä kummaa.
Viime yönä näin sellasen unen, jonka oon nähnyt tismalleen samanlaisena joskus aikasemmin. Sitä en osaa oikein selittää, mutta siinä on kuitenkin minä jonkun kaveriporukan kanssa, ja sitten meitä kuljettaa kaupungin läpi viis ilkeää ja julmaa naista. Me käydään jossain pimeässä paikassa jossa on neonvaloja, hohtokeilaus tai joku vastaava?, en tiiä miks, siellä me yritetään piiloutua vessajonoon, siellä on paljon muitakin ihmisiä, mutta yks naisista löytää meidät ja on vihanen. Sit kun me lähestytään sitä kerrostaloa jonne ollaan menossa, muut on jo menny aikasemmin, niin sanon meitä vahtivalle naiselle että "sun kanssa on melko vaikea tulla toimeen", niin se kilahtaa ja yrittää teilata mut sellasella rautakettingin päässä olevalla piikkipallolla, mikä se nimi nyt onkaan. Joka heilautetaan ihmisen kalloon että rusahtaa. Saan just paettua sinne kerrostaloon sitä ja sit ollaankin siellä asunnossa ja muut naiset ja kaverit on siellä ja isoveikan entinen tyttöystävä on just soittanu sinne (koska se on sen entinen asunto niin se tietää numeron), ja johtajanainen on just sulkenu luurin ja on hullun vihanen. Sit se uni loppuu. Oli taas mahtiselitys, mutta enempää en osaa eritellä sitä, mutta se on kuitenkin omituinen ja ikävä uni. Siinä on koko ajan sellanen tuntu, että kohta käy huonosti.

Jotta tästä merkinnästä jäisi kuitenkin positiivinen fiilis teille, rakkaat (hiljaiset) lukijani, niin vähän eläinkauneutta loppuun: rouva Sorsa ja seitsemän mukulaansa

mustapää

!IHana elo ehana iLO!

Oi autuus, tämän viikon teoriat on takana! Huomenna tosin vielä toinen ajotunti ikinä, mutta se on vaan kivaa.

Tänään mun päälle ripotteli vettä ainakin kolmesti, mutta kertaakaan se ei jaksanut ruveta satamaan. Olin aika otettu sään huomaavaisuudesta. Kävin ajokoulun jälkeen käyttämässä Suomalaisen lahjakortin. Sit kävin epähuomiossa myös Seppälässä kattomassa lålleroita teepaitoja joille lämpesin, päätin et huomenna voin ehkä sovittaakin noin niinkuin itseni palkitsemisena hyvin ajetusta ajotunnista. Krhm.

Äippä ja iskä tulee huomenna takaste. Iskä laitto tänään viestiä, että ne on nyt Jerusalemissa eikä niitä oo vielä ammuttu eikä pidätetty.
Meidän perhehuumori on niin hauskaa.
Ne lähtee kohti kotio kello kahdelta yöllä, et nice. Ei käy kateeks.

Minä oon oikeesti niin rentoutunut nykyään että tää on ihan käsittämätöntä. On jumalattoman vapauttavaa kun ei oo velvollisuuksia (paitsi toi autokoulu, mut ei se nyt oikeesti oo). Ja sinänsä täysin avoin tulevaisuus, koska ei voi vielä tietää mitä syksy tuo tullessaan, joten siks ei tarvi sitä panikoida nyt. Mitä tahansa se tuokin tullessaan, niin kaikki se on täydellisen uutta eikä mitään vanhaa oo tiedossa. Se on ajatuksena kutkuttava.
En keksi oikeella tavalla kuvaavaa sanaa tähän, mutta ihan mieletön fiilis joka tapauksessa. Oon niin vapautunut.
Kykenen liikkumaan rauhallisesti.
Kykenen hymyilemään paljon ilman syytä.
Kykenen tekemään asioita ilman syyllisyydentuntoa jostain tekemättömästä.
Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta viime vuosien ajan se on ollut minulle vain hetkittäistä ylellisyyttä, joten siksi tällainen suureellinen suitsutus.

Kävin Neekun kanssa iltakävelyllä rannassa pitkästä aikaa. Siellä on niin ihanan seesteistä että sielu lepää. Tykkään Suomesta ja kaikista sen vuodenajoista.
Sitä paitsi kesä on hullun elinvoimaista aikaa. Ojanpientareet viidakoituu horsmista ja nokkosista ällistyttävän nopeesti.
Ja niin olen minäkin. Siis elinvoimainen. Vaikka oonki viel rähmäinen ja räkäinen ja käheähkö. Mut mussa on alkukantasta iloa ja eloa ja tykkään olla näin tasapainossa.

Ei jumpe miten tykkäänkin olla elossa.



Ja vielä loppukaneetiksi, kun tuli vielä mieleen: omistin aamun Neekulle. Leikkasin sen kynnet leperrellen sille koko ajan ettei se potkis mua, harjasin sen niin täydellisesti että olin täydellisesti karvojen peitossa, poistin sen rinnasta kaks symmetrisesti toisiinsa nähden sijaitsevaa (vielä pientä) punkkia ja ruokin hyvästi. Joskus jaksan olla vaivaa näkevä Emäntä.

Orde, maanteiden kuningas

E: "Älä paina kaasua, ÄLÄ PAINA KAASUA!"

O: "Eiku oho, en huomannu et mun jalka oli kaasulla"

Haha, no eikäku eka tunti meni ihan hyvin. En tosin tehnyt vielä muuta ku käynnistelin autoa (ja se on vielä sellane ihme moderni, ettei avain ole edes avaimen näköinen..) ja ryömittelin eteenpäin ja sit peruuttelin ja yritin välttää nurmikolle ajautumista. En sammuttanut autoa kertaakaan. Ope kehui mun kytkímen käyttöä, epäili et olin salaa harjotellu etukäteen. Ens tunnilla ehken jo ajellaan oikeesti, mut mitähän lie siitä tulee, ku vielä oikeesti ihan hakusessa et minkä verran painaa mitäki ja millon ja minkä verran auto kääntyy ku rattia kääntää, OIKEESTI yhyhyy, voisko joku vaan antaa mulle auton nyt ku liian lyhyt on pari ajokertaa.

Mut ehkä se viel tästä lähtee rullaamaan.
..puuhun.
Tai vastaantulevan kaistalle.
No ei, ei saa maalata piruja seinille.


Minun meno on nykyään niin rauhallista, ettei mulla ole oikein mitään edes etäisesti mielenkiintoista kirjotettavaa. Leikin yksinasuvaa kotirouvaa tai jotain. Käyn kaupassa ja kannan ruuat kotiin pyörän tangolla ja viikkaan lakanoita ja teen ruokaa pikkuveikalle, joka ei osaa edes arvostaa. No illalla rupesin lukemaan vähän sarjiksiakin viimein, mulla on vaikka miten monta lukematta jotka oon ostanu reissuiltani mutten oo vielä ehtinyt perehtyä niihin.

Eiku leikkasin mä taas pitkästä aikaa veitsellä kesariin sipuleita silputessani. Sain laastarin. Tosi jännää.

En oo vielkään ihan terve. Outoa olla näin pitkään tällasena ei-ihan-voimissaan-olevana.


Jos huomenna mulla olis jotain jännempää kerrottavaa.

Seesteisen tavallista

En muista enää monesko aamu kera umpeen vuoraantuneen silmän, mutta alkais jo riittää.
Tutkin tänään mun silmämunaa peilistä. Se on luomen alta kauniin punakeltainen. Hyi ällö.

Kokosin itselleni aamupalatarjottimen ja katsoin Planeettamme Maa. Kuulostaa ehkä urpolta, puoltoista tuntia eläimiä ja luontoa, mutta se oli hullun hyvä oikeesti. Valkokankaalla ehkä vielä hienompi, mut puitteet on mitkä on. Siinä oli hienoja maisemia, käsittämättömiä eläimiä käsittämättömine tapoineen ja kaikkee hienoo, ooh. Suosittelen. Niinku niitä eilisiäkin leffoja. Kaikista tulee hyvä mieli.

Istuin yskimässä ja niistämässä teoriatunneilla ja opettelemassa pysähtymiskielto- ja pysäköintikieltomerkkien eroja. Huomenna olis tiedossa ensimmäinen ajotunti ikinä, ! Miettikää sitä. Oon niin ummikko ku voi olla, miten voin edes istua auton rattiin hahahahahahahahah

Olin tänään reippailija, vaikkei periaattees viel kai kandeis olla kun oon edelleen kauniin painuksissa äänestä. Pyöräilin keskustaan ja takasin. Sit kävelin Filmkkarille Neekun kanssa palauttamaan leffat ja siitä jatkoin vielä sataman kautta Mirden luokse syömään ja juttelemaan. Sit kävelin viel kotio kauniissa illassa, sisko saatto kiltisti.
Kävely on kivaa. Kesä on kaunis.

Elo on näin lomalla ihanan kiireetöntä. Tykkään siitä ku ei tarvi hötkyillä eikä oo liikaa aikatauluja, vaikka tuo autokoulu nyt vähän vaivaakin. Tosin oon vielä vähän pöhnässä, yritän hahmottaa taas reissaamisen jälkeen mun roolia talon Emäntänä. Oon puunannu, tiskannu, järkänny, vieny roskia, pyykänny ja asettanu pyykkejä kuivumaan. Sekin on ihan kivaa sillon jos sen ottaa kivana. Aamul pitää jaksaa ehken kauppaan, ettei maito lopu.

Ehkä huomenna ehdin vähän ryhdistäytyä ja laitan huoneen kondikseen. Sit voisin alottaa pikkuhiljaa kesän lukuprojektin, nyt kun noista pääsykoekirjoista pääsin.

Oon ruvennut näyttäytymään julkisesti hiukset ponnarilla.
Tuli vain mieleen.

Mulla on asia johon haluan ratkaisun, mutta kai minä oon vaan kärsimätön. Mistä senkin tietää. Pylly.

Rakkaus polttaa ja korventaa, lauloi Raisa Reikänaama

Hah, olipa parasta. Lämpeen Maijuillekertaakaks ja Halausukolle. Paras seura, paras mieli.

..vaikka silmä onkin meinannut saada raivon partaalle JA sierain joka on täynnä räkää muttei tyhjene. Elämä on rankkaa joo tiedän.

Yllättäen hurahtikin melkein viikko, tai no ei ihan, mutta kuitenkin yli puolet viikosta, mutta tänään taas kotiutuneena. Neekku oli maailman ihanin, voi että minä tykkään siitä ja voi että miten se on söpö. Ja ihme kyllä, keittiö ei ollut räjähtäneenä, vaikka kuvittelin niin. Ehkä mun siskot oli käyny siivoomassa. Vaikee kuvitella Vera siihen puuhaan.

Keski-Suomes oli lystiä, ja koska ollaan parhaita, niin seuraamme liittyi myös yks Halausukko Hämeen suunnalta. Se ei tiennyt, että ovikelloista pitäs päästä ääniä. Menossa oli mukana myös Neekun sulhasen Emäntä, joka usein dissaa mun ehdotuksia, mutta odottamatta lämpesikin Twisterille - tiesin että se on vinhaa. Ei sovi myöskään unohtaa ihanaa Houstia, joka on äitinsä mukaan "semmonen taiteilija että se tuntuu liikkuvan ihan muissa maailmoissa", ja joka lähestulkoon liittyi kananmunaherännäisiin minun myötävaikutuksella.

"Sinä munapää et voi ymmärtää"

Tykkään mun ystävistä.
Mut nyt oon taas kotona.
Se on silleensä vähän kummaa vaikka samaan aikaan maailman tavallisinta.
Äippä ja iskä on edelleen Israelissa. Iskälle pitää säilyttää kahen viikon sanomalehet.
Neekku ei mököttäny mulle, se oli onnellinen. Voi ku voisin joskus ottaa sen mukaan.

Filmkkarissa oli kantiksille euron leffat, joten vuokrasin muutaman impulsiosta. Katoin saman tien kaks, ja molemmat oli ihania. (500) Days of Summer sai mut itkemään ensin - se oli suloinen ja protagonistilla oli sitäkin suloisemmat hymykuopat -  ja Kohti uutta sai mut itkemään vielä enemmän ja useammin. Miten oonkin nyt niin tunteikkaana!

Kai se johtuu omasta tilanteesta.

Tartutin (kuulemma) tänään mun hajua yhden pojan olkapäähän ja se oli (kuulemma) ilkeää.
Oikeesti en oo yhtään pahoillani.

"Tässä on pullo, jonka sai päähän Jussi!"

Edelleen Laukkahaassa Maijukan ilona tai kärsimyksenä, miten sen ottaa.

Oon pitkin päivää hämmentänyt ihmisiä mun miehekkään säälittävällä äänellä. Vois jo loppuu, kiitos. Nyt äsken illalla rupes oikeassa silmässä salakavalasti tuntumaan kevyt paine ja kivistys, joka enteilisi mahdollisesti silmätulehdusta. Vois jättää väliin kyl, kiitos.

Tänään oli sadepäivä, ostin vaaleenpunasen valkopilkullisen sontsan jossa on pitsireunat mitä ihmettä?. Protestoin kallista bussilipun hintaa muutaman pysäkin matkasta ja käveltiin teini-iltaan, jossa oli iso leikkihevonen.

Aamulla (tai en mä tiedä voiko sitä enää aamuks laskea.. kai aamu on sillon ku herää) tuntu siltä, että oispa kiva mennä jo suihkuun. Istuin pitkään paikoillani sohvalla ja kattelin Maijukan peiton alta pilkistävää jalkaa. Mietin että ompa mukavaa olla täällä ja sit muistelin meidän Pasila-maratonia ja sit muistelin niitä ihmisiä ketkä siellä oli ja sit mietin, että ompa mulla ikävä Tumppaa.

Käveltiin sellasta polkua, jolla Maijukka astu melkein kyyn päälle ja ilahdutettiin ohi ajavia autoja tanssimalla niille. Eilen illalla katottiin lållero leffa ja taas pari jaksoa Putousta, pelottavaa miten alankin lämmetä sille. Namnam.

Leikin myös muka-tomeraa ystävää ja potkin vähän Maijukkaa viimeinkin tyhjentämään sen vanhan kirjahyllyn ja laittamaan uuden tilalle. Se on korkea ja painava, mutta koska ollaan tyttöjä niin nostettiin se ihan ite paikoilleen, taustamusana vanha kunnon Rölli.

Maijukka kokosi mulle äsken iltapalatarjottimen, koska kohtalo on kuulemma koetellut mua. Huomaavaista. Se oli kai niin otettu keitetyistä kananmunista aamulla, HAHA.
Putouksen pariin siis, huomenna ehken yllätysvieraita jos yks lållero ei jänistä tai yritä ruveta liian rationaaliseks!

Jee!

Todellista lomaa kohti

Arvatkaa mitä?

håhåhåhåhåhåhååhåhåhå



KYLLÄ:   OHI ON!
on on on onONONONNNNOONn

ja se on ihan siistiä. Siisti fiilis. Rento ja huoleton ja vapautunutkin.

Eilen oli viimiset kokeet eli kolme tuntia salissa istumista ja parin esseen rustaamista.
Vois pienen yhteenvedon tän kevään koitoksista:

Yhdestäkään kokeesta ei jäänyt hullun varma fiilis. En voi tietää, pääsenkö mihinkään, vaikka kaikki tuntuu automaattisesti ajattelevan että ilman muuta pääsen. Sori, ei oo niin varmaa. Treelle 15, Maamme Pääkaupunkiin 16 ja Jyväkseen 10. Ei voi tietää.
Lämpimin tai jollain tapaa välittömin fiilis jäi joko Jykälästä tai Treestä. En osaa eritellä mistä se lämmin fiilis koostui, pienistä asioista. Kylmintä oli Maamme Pääkaupungissa. En voi sille mitään, että muutenkin miellän stadilaiset jotenkin automaattisesti hirmu itsekeskeisiks. Oon kamala stereotypioiden vanki. Mutta näin nyt vain kävi subjektiivisen kokemuksen mukaan.
Vähätöisin koe oli Jyväksessä, työläin Treella. Missään en ollu hullun iskussa, mutta varmaan huonoiten Maamme Pääkaupungissa - saatto johtua osittain siitä että se alusviikko meni ihan pipariks ja lakkiaiset oli seuraavana päivänä ja kaikkee tollasta pientä... mut meni jo.
En tiedä, mihkä haluisin mieluiten. Kaikissa on puolensa.

Mut nyt mun ei tarvi ajatella koko asiaa ennen heinäkuun loppua, koska sen ajattelu ei auta mitään. Ja jotenkin kummasti mua ei ees hirveesti kiinnosta. Jos ovet ei aukee mistään, niin keksin jotain muuta kivaa. Totta kai se saattaa vähän kirpasta jos jokainen paikka sanoo et "sori, olit liian paska, ei oo tänne tulemista", mut ehkä mun itsetunto kestää sen. Käsken sen kestämään.


NYT olen Jykälässä. Tai siis Laukaassa. Siirryin Mailulta Maijukalle jotta ensin mainittu saisi rauhassa herätä viikkaamaan pyyhkeitä aamuisin. Äsken käveltiin bussipysäkiltä tänne ja oli hirmu kaunis ilta. Mun kuume ei tullu takasin sen kummallisen aamun jälkeen, ja kurkkukipukin melkein loppui tänään, mutta tilalle tuli lievää räkäistä nuhaa ja mukavan seksikäs raspikurkku eli ääni katos. Aamulla heräsin iskän valepuheluun Israelista ja oli kauheeta kun tajusin ettei musta kuulunut muuta kuin pihinää. No kyllä se siitä vähän päivän mittaan aukes, mutta nyt taas on melko vingahtelevaa ja pahan kuulosta. Mut kyl tää tästä. Oon kehittänyt näköjään jonkun kesätradition äänenmenetyksestä, paitsi että tää tuli nyt vähän etuajassa.

Oon vaan ostellu kaikkea pientä ja turhan tarpeellista. Tänään ostin esim asusteita ja turkoosin poikalastenteepaidan jossa on myrtsi Mikki hiiri. Haha. Eilen ostin alessa olevia sarjiksia ja halvan levyn ja jotain muuta parasta.
Oon joutunu kattomaan Putousta Maijukan kanssa. Se on ollu yllättävän hauskaa. Kohta katotaan taas jotain kamalaa, mut sitähän se elämä on.

Ompa ihkua olla lomalla ja täällä ja jee. Heh.

Kuumeen maailmat ja KOLMAS KOITOS

No nyt oli omituisin aamu pitkään aikaan.

Vuorauduin illalla lämpimiin yövaatteisiin, ettei rupeis paleltamaan. Neljältä heräsin siihen, että olin ihan tulessa. Oli niin hiki ja kuuma ja olin ihan pöhnässä, taisin houreissani kuvitella et oon joku lohikäärme, koska uloshengitys oli oikeesti polttava.

Seilasin unen ja valveen ja kuumeen rajamailla kaks ja puol tuntia, mut sit nousin. Kello oli puol seittemän ja mä vaan haahuilin ympäri taloa, olin ihan hukassa. Istuin sohvalla ja nojasin päätä selkänojaan ja nukuin siinä viis minuuttia, sitten tajusin mitata kuumeen. Riitelin ensin ties kuinka kauan otsakuumemittarin kanssa kun se näytti vaan fahrenheitteinä, sit löysin tavallisen kuumemittarin. Kymmentä vaille seittemän 38,5. Vartin yli seittemän 38,7. Se on mulle melkosen tarpeeks, koska normaali ruumiinlämpöni on aika alhanen.

Välillä palelsi ja välillä hikoilutti. Esim vuorasin itelleni ties kuinka paljon epämäärästä vaatetta päälle ettei paleltais ja kääriydyin peittoon ja nukahdin omaan sänkyyn. Puolen tunnin päästä heräsin siihen että olin täydellisen hiessä ja aurinko paisto naamaan. Vähän väsyttävää.

Lopulta sain nukuttua suht neutraalit unet pidemmällä olkkarin sohvalla. Neekku nukku toisen sohvan takana. En muista, mitä ajattelin, mutta jossain tosi omituisissa paikoissa mun ajatukset kuitenkin liikku.

Tekstasin iskälle, että mitkä lääkkeet auttaa kuumeeseen. Löysin jotain pahanmakusia lastenlääkkeitä, jotka maistu banaanille. Kai ne sit autto, koska yheltätoista 36,8 ja puol kahelta 35,5. Oikeesti, mitä ihmettä, joku tollanen random aamukuume? Lihakset oli kyllä aamulla ihan hullun kipeinä, sellasina niinku kuumeessa on, hyvä ku pysty liikkumaan.

Kurkussa tuntuu vieläkin tulehtuneelta ja ikävältä, mutta ehkä tää tästä. Omituisinta oli vaan haahuilla ylhäällä jo puol seiskalta.

Onneks ei kuitenkaan ihan plörinäks menny, koska yheltätoista olin kuitenki jo sen verran tolkuissani et pystyin ruveta lukemaan. Olis ollu melko ironista, jos ton takia olis menny tää päivä sit hukkaan.

Kai mä sit itteni vähän vilustutin, kun kuvittelin et on kesä mutta ei ihan ollukkaan. Vaikka nytkin tuolla aurinko nätisti paistaa.

Taidan yrittää selvitä suihkuun, koska haisen tän aamun jäljiltä tosi pahalta.

JA!!

HUOMENNA!

Viimeinen koitos. Jykälässä. En tie, mitä siitä tulee. Mutta voi miten ihanaa, sit kun sekin on ohi! Huomen saa pitää esim peukkuja ja silleen.


Niin ja ai niin. Pelottavinta oli tänään kuitenkin sen, kun hain pöhnäsenä lehden ja sit mun eilen oven eteen unohtama roskapussi oli käyty raatelemassa. Se oli jotenkin hämmentävä näky. En tie oliko joku harakka vai rotta vai mikä lie. 
Mut kuitenki.

Loppuelämän ensimmäinen päivä

On tää orpous rankkaa, ku noita miehiä saa paimentaa taas niin kovasti. Millon on jätetty maito pöydälle happanemaan, millon kerma. Ja perinteisesti heti ekana vanhemmattomana iltana eräs onnistui tärvelemään äipän pöytäliinan tuoreella Kuukausiliitteellä ja mukamas-tyhjällä jääpalapussilla. Mun yrittämillä myrkyillä ei viirut irronnu. Äippä diggailee ku se tulee takasin öö kahden viikon päästä.

Iskä laitto tänään viestiä et ne on illalla Tel Avivissa. Rupes soimaan Ultra Bra päässä. "Tel Aviv, Tel Aviv, huudan yöhön pimeään.."

Käytiin Maran kanssa Prismassa, aateltiin ettei pienperheen ostoksiin niin hirmu paljon menis rahaa. Mut meni niihin. Piti ostaa ihan perustarpeitakin, kun eräät tietyt siskot ovat käyneet varastamassa mun ruuantekotarpeet omiin hoteisiin.

Eilen illalla tuli yks varma merkki siitä, että oon tosiaan nyt rentoutunut ja vapautunut. Kyllä, ihan oikein, kurkkukipuhan se. Joka taas enteilee mahdollisesti kipeäksi tulemista. Mikä taas tarkoittaisi sitä, että olen viimeinkin onnistunut hellittämään alitajuntaisesti, koska mulla on ollut taipumusta sairastaa vain vapaapäivinä tai lomilla. Oon niin hullun tunnollinen et oksennan.

Nieleminen koskee ja haukottelu koskee jnejne, mutta oon silti oikeestaan ilonen tästä, koska niiku sanoin, se tarkottaa vaan sitä että mulla tosissaan alko loma.

Aattelin et nyt kykenisin keskittymään täpöllä vikoihin kokeisiin kun noista lakkiaisista selvittiin. Tämä päivä kuitenkin oli melko säälittävä yritys ja huominen taas on vika mahdollisuus. No, elämä jatkuu. Jos mun jonnekki on tarkotus päästä niin mä pääsen.

Ja joo, kävin ekalla autokoulun teoriatunnilla. Hullun jännää siis! NOT.
Meitä oli jopa runsaat kolme, mikä oli huvittavaa; tuli etäisesti mieleen muinaiset musiikinteoriatunnit vikoilla kursseilla, kun porukka alko harveta. Opettaja oli ihan leppoisan olonen. En oppinut vielä tänään mitään uutta. Sihteeri muisti mun nimen, se hämmensi.

Eilen illalla kun sammutin valot ja käperryin peiton alle rupesin miettimään, et nyt se tosiaan on loppu. Enkä minä oikein usko, että oon vieläkään oikeestioikeesti sisäistänyt sitä. Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun tulin ekan kerran Minden kanssa pyörillä lukimon pihaan. On niin hullun kummallista että ihan oikeesti kaikki tunnit on käyty, kurssit on suoritettu, läksyt on tehty, esitelmät pidetty, ihan kaikki. Se loppu.


Tää on kovin absurdia. 

Tänään oli ensimmäinen päivä kesälomaa ja oli vähän kylmä. Laitoin ekaa kertaa päälle mun uuden teepaidan, jossa on vähän ressukka norsu. Käytin Neekun iltapissillä shortseissa ja se oli vähän huono valinta, varsinkin kipeäksi tulevalla kurkulla. Ripustin puoli yhdeltätoista pyykkejä pihalle ja mietin et meneeköhän ne ihan siitepölyyn. Tumppa jutteli mulle puhelimessa nudistirannan pyyttoneista ja lyötiin melkein virallisesti lukkoon kesäsuunnitelmia.

Oi kesäkesä! Aika mahtavaa.

Se paras ylioppilas parhaalla mielellä

Hei, täältä teitä tervehtii tätä nykyä virallisesti ylioppinut, lakitettu sellainen ja kaikkea.

En oo tarinoinu teille pitkään aikaan kunnolla, mutta jos rupeen yksityiskohtasesti kertomaan kaiken siitä saakka, kun suuntasin sinne etelään pääsykokeisiin torstai-iltana, niin se on ehkä jo vähän liian raskas paketti. Yritän siis tiivistää, kattoo mitä tästä tulee.

Kuopparissa sato, mutta jo Pieksämäellä se loppu. Kaikkialla muualla paisto aurinko. Perillä löysin hotellin helposti, harmitti ettei ollut kylpyammetta vaikka sellasta oli lupailtu. Pikkuvikoja. Suuntasin kiertelemään kauppoja, etenkin kirjakauppoja YLLÄRI. Äipän mieliks kävin myös Stockallakin, mutta siellä oli hirveästi ihmisiä ja tuhottoman kallista joten katteluinto lopahti. Tosin ostin nilkkakorun ja senkin maksamista sai odottaa miljoona vuotta.

Joo mitä ihmettä mun piti yrittää tiivistä..

NO, kuitenki, One Way oli keidas, olisin löytäny sieltä hirmuna vaatteita, mutta annoin itselleni luvan vain kahteen. Yhteen ihanantuntuiseen säkkiin ja yhteen söpöön teepaitaan jossa on norsu. Jee. Illalla oli vähän vaikee saada unta, siks varmaan ku jännitti. Aamulla olin nuutunut, mutta hotelliaamiainen oli i-h-a-n-a. Siellä siivos pöytiä sellanen siivooja, jota luulin pitkään naiseks sen pitkän ponnariletin takia, mut sit ku se myöhemmin toivottiki mulle hirmu kovaan ääneen hyvää huomenta kun kurkkasin leipäkorin liinan alle niin säikähin melkein ja huomasin et se olikin mies.

Joo, hittoon tiivistykset nyt, mä taidan vaan kirjottaa mitä mieli tekee.

Aamulla kaduilla oli liikaa ihmisiä. Suunnistin yliopistolle ja odottelemaan kokeeseen pääsyä. Siellä oli taas tyyppejä, jotka selaili kirjoja maanisena vielä just ennen koetta. En ymmärrä, mutta ei kai mun tarvi, tapansa kullakin.

Salissa oli hullun kylmä. Ihan jäätävää. Mua häiritsi kun välit oli niin pienet, teki koko ajan mieli työntää sitä vierustoveria kauemmas. En ollu ihan terässä, mutta sellasta se on. Tuntuu että tää viikko oli muutenkin niin hullu, ettei ehtinyt keskittyä mihinkään, eteenkään lukemiseen tai kertailuun. Treesta jäi ehkä vähän vahvempi fiilis, ja muutenki lämpimämpi tunnelma jotenki, en tie miks. Mut heinäkuussa sit näkee miten nolosti kävi.

Ehdin vielä pyöriä vähän kaupungilla ennen ku piti lähtee junaan. Kouvolaan asti vaunu oli ihan täynnä. Mun viereen tuli Tikkurilassa istumaan hämmentävä mies, josta en päässyt perille, että oliko se vähän juopunut vai vajokki vai ihan normaali vai johtuko kaikki sen lennon jäljiltä lukossa olevista korvista. No sé. Se sihautti vissyt housuillensa, ku oli kahesti tiputtanu sen pullon jo lattialle.

Kouvolassa vaihdoin pikajunaan, joka oli ihanan tyhjä. Keskityin viimeinkin puheeseen, kun oli vika tilaisuus. Oli mulla siis lähes eheä näkemys jo kaks viikkoa, mutta en ollu saanu kirjotettua sitä puhtaaks. Hotellissakaan ei jotenki huvittanu. Hioin sen sitten välillä Kouvola-Pieksämäki. Sit vaan lööbasin et pääsisin Kuoppariin ja lakkiaisharkkoihi.

En jotenkin osannu rauhottua ollenkaan. Kotiin kun pääs niin oli kauhea hulabaloo ja liikaa ihmisiä. Ei jotenkin kyenny kotiutumaan. Aamulla oli sama juttu, plus hirvee jännitys mikä esti syömästä juurikaan aamupalaa. Oli sellanen fiilis, että saatan oksentaa, jos yritän ahtaa itteeni mitään. Söin yhen kananmunan ja vähän teetä, sit litkin vettä koska se oli ainut neutraali eines.

Oltiin ihme kyllä ajoissa konsalla. Mun kurkku oli kuiva ja mua jännitti ja janotti ja ei ollu tullu edes mieleen, et olis voinu ottaa vettä messiin. Salin oven edessä oli jo puol tuntia ennen tilaisuuden alkua hirmu läjä sukulaisia ja vanhempia.

Juhla oli ihan ookoo. Lakitus oli puuduttavaa, koska ite oli heti alussa ja sit piti seurata ku yli sata muuta käveli eteen. Suurinta hupia oli katella tyttöjen röyhkeitä pukuja ja kamalia kenkiä, joilla ne ei osannu kävellä. Mut sit ku noustiin ylös ja laitettiin ne hatut päähän, se oli oikeesti melko vinhaa. Tai mua vaan jostain syystä hymyilytti, se oli hauskaa. Lål.

Mut kamalaa oli istua alas odottamaan viel yks biisi, ennen ku pääs puhumaan. Mua jännitti nimenomaan sen biisin ajan. Mut sit unohdin sen jotenki, en kai ehtiny ajatella jännittämistä pönttöön kävellessä saati puhuessa. Sit kun istuin taas omalle paikalleni ja huokasin niin se oli aika tärisevää. Hrr.

Osasin odottaa, että totta kai osa ihmisistä kehuu sit joka tapauksessa, oli puhe millanen tahansa, koska toiset vaan on sellasia, ja oli ihan kiva kuulla posiitivista palautetta mutta toisaalta ei tuntunu hirveesti miltään. Vaikka joku olis tullu sanomaan et luoja mitä paskaa, ni en usko et se ois hirveesti mua haitannu.
Mut iskä sano et mun puhe oli sen juhlan paras puhe. Hahahaha in your face opettajat.
No ei vaiskaan.

Mul olis se puhe videollaki näköjään, mutta on kyllä vähän liian noloa, joten en taida viitsiä laittaa sitä mihinkään esille. Samaa läpätiläätähän se on ku puheet yleensä.

Sen jälkeen tuntu aika rennolta. Seuraava ahdistus tuli sit ku päästiin kotio ja kaikki oli ihan kesken ja Kirde vaan teki hulluna ruokaa ja muut autto ja järkkäili paikkoja ja mä olin jotenkin täydellisen lamaantuneena, en saanu mitään muuta aikaseks ku sotkea oman mekkoni. Sitä paitsi oli hirvee nälkä, kun sen nyt viimeinkin ehti jännittämiseltä huomaamaan.

Kymppi yli kaks tuli ekat vieraat perässään heti seuraavat ja sit seuraavat jnejnejne. Sitä jatku ainakin kolme tuntia tauotta. En ehtiny hengähtää enkä juurikaan syödä, kun piti koko ajan olla ottamassa vieraita vastaan ja yrittää jutella kaikkien kanssa edes vähän. Elämää oli, koska alakerta on kovin ahdas ja populaa paljon. Pikkuihmiset toi myös vilskettä. Olin yllättynyt miten kivutonta sosiaalisuus loppujen lopuks oli, se oli oikeestaan hirmu kivaa, ja ärsytti ettei ehtinyt jutella kaikkien kanssa kunnolla, kun piti siirtyä sit huomioimaan seuraavaa paikalle vaivautunutta ja sit niin.

Oli kivaa, vaikken välillä olis jaksanu uskoo että tulee olemaan, mutta oon kuitenki ihan tyytyväinen että tarttee järkätä tällaset vaan kerran.

Itse olin täydellisen hyödytön erinäisistä syistä, mutta sen sijaan hirmusen iso kiitos kuuluu kaikille mun sisaruksille orjatyövoimapanostuksesta plus Pautsille, mut varsinkin Kirdelle koska se teki KAIKKI ruuat lähestulkoon yksin. Kukaan muu ei ois siihen kyenny. Huh.

Illalla suuntana oli Metro ja aikomuksena keikkailu. Oli jotenkin hirmu hyvä fiilis onnistuneen päivän jäljiltä ja jännityskin oli tipotiessään. Noista porukkaprokkiksista en jotenkin ees jännää enää, koska niiden onnistuminen ei oo vaan minusta kiinni. Keikka meni hirmu hyvin ja hyvällä fiiliksellä. Toki tuli vähän mokia ja en laulanu ihan niin hyvi mitä oisin voinu jos olisin keskittyny vähän enempi, mut fiilistä sen sijaan oli.

Keikan jälkeen lievän painostuksen alaisena menin Introon näkemään tyttölöiset. Paikka oli ihan täynnä eikä siellä oikein kyenny rauhassa istuskelemaan, ku jotkut vanhat luokkalaiset häiriköi Henzkiä ja Maisukkaa, vaik meidän piti olla yhes. Mut elämä on. Näin Miksun, vaikka olin nähny sen jo päivälläkin, ja ovelana sain sen tarjoomaan ylioppilaalle alkoholittoman drinkin. Hahaha.

Lopulta pääsin Maran ja Pautsin kyydissä kotiin, ja olis pitäny luottaa intuitioon ja mennä kuitenki jo sillon aikasemmin, vaikka toki sakkokierroksella ravintolakadun kautta näki lukuisia tuttuja, mutta ku ei mua oikeesti kiinnosta kattoo ku kaverit hytisee baarijonossa ja odottaa et ne pääsis hikiseen mestaan, jossa ei kuule edes jutella paitsi ehkä huutamalla. Kai mulla on vaan kieroutuneet intressit. Mut oon siitä ihan ilonen.

Illalla väsytti kovin. Olin hymyilevän onnellinen kun pääsin nukkumaan ja kaikki oli ohi ja olin ollu niin ilosena ja olin nähny niin paljon kivoja ihmisiä ja oli vaan raukean rento fiilis.

Tänään olisin voinu nukkuu vaik kuinka, mut piti herätä näkemään viel äippää ja iskää ennen ku ne suuntas Israeliin. Mulle ja Veralle on tiedossa kahden viikon orpous. Ja mä lähden viel ens viikol Jykälään, joten Vera jää aivan yksin. Voivoi. Onneksi Neekku suojelee.

Luin Mummin kanssa kortit läpi, kun se halus nähdä ne. Sit esittelin sille saamani lahjat, ja samalla itelleni koska en ollu ihan hirveesti ehtinyt niitä vielä tutkia. Olin otettu, kun tajusin vasta jälkeenpäin että olin saanu mun yläasteen kannustavalta luokkikselta sellasen juhlaruusun, johon oli kaiverrettu mun nimi ja päivämäärä. Se oli jotenkin söpöä. Myös muutamia ihania astioita tuli, joista olin hirmu ilonen. Ja totta kai hirveesti muitakin kaikkia suloisia lahjoja, tosin kaikki on vielki olkkarissa, kun en oo saanu tänään aikaseks yhtään mitään. Paitsi haahuilla ja yrittää käsitellä kuvia.

Iltapäivällä viimisetki sukulaiset lähti ja taloon jäi vaan sisarukset. Nyt on vähän jännä olo. En osaa ajatella, että nyt alko kesä, nyt alko se oikee loma. Koulussa käymisestä on niin pitkä aika, että tää on kummallista yrittää tajuta, että nyt ne viimisetkin siteet on kadonnu. Paitsi että mulla on vieläkin mun kaapin avain, koska vaksi ei ollu koskaan paikalla ku yritin palauttaa sitä..

Mulla on pitkästä aikaa oikeesti rento olo. Toki vielä pitää tehopuristaa itteni lukemaan Jyväksen koitokseen, ja huomenna alkaa myös autokoulu, mut ne tuntuu kovin pieniltä. Tai sellasilta että on sitä pahempaakin tässä tänä keväänä koettu.

Mutta selvisin ja oon hengissä ja oon ilosena. Ihan mieletöntä. Aamen.

Nyt tuimana kohti tulevaisuutta lål

...NO EI NY OIKEESTI!

PS: Joo ja anteeks taas tää hiomattomuus ja raportoivan tylsä sävy, ehkä mä tässä vielä jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja rupeen kirjottamaan mielenkiintosiakin postauksia. Nyt halusin saada vaan tän kertomattomuussuman purettua.

Akku lopussa, mut vielä se riittää

Mun henkinen kapasiteetti meinas tänään jo loppua ja ehdin jo rähähtää kerran äipälle nyt illalla ja ruveta melkein itkemään MUTTA en antautunut sille mielihalulle! Kuivin silmin vielä. Jee. Kyllä mä kykenen.

En kirjoita nyt mistään kovin tarkkaan, koska niin kuin sanoin, henkinen kapasiteetti pitää keskittää nyt muihin asioihin, MUTTA koe on tehty, junalla matkustettu tsuh tsuh, juostu lakkiaisharjoituksiin epätyylikkäästi myöhässä ja feilattu taas vaihteeks lavalla ku ihan pihalla kaikesta, puhekin lopullisesti muotoiltu välillä Kouvola-Pieksämäki (ei kerrota kellekään että tein sen kunnollisesti vasta nyt; olen saamaton, mutta sehän kaikille nyt olikin varmaan tosi yllätys), vaatii vielä puhtaaks kirjottamisen ja öö HARJOTTELUN, availtu lukuisat kirjekuoret ja muutama pakettikin, saatu parhaan ylioppilaan stipendi (??!?!!!??) ja Hesarit ilmasiks vuodeks, kyllä kelpaa kiitos joo.

HUomenna sit totinen paikka. Vasemmalla lakki käteen, muista. Ei heti päähän. Älä kompastu. Älä puhu liian nopeesti. Älä istu haarat levällään tai muuta epäsovinnaista.

Kyllä tää tästä. En jotenkin osaa vieläkään sisäistää että tää hetki tosiaan koittaa, mutta kyllä se koittaa, huomenna se koittaa.

Outo mies junassa sanoi mulle että "siitä se elämä alkaa".
Josko se alkais.


PS: MAINOSMAINOSMAINOS! Huomenna kaikki Metrolle, se on ihan keskustassa, siinä ravintolakadun takana, kello KAKSIKYMMENTÄYKSI ja siitä noin tunti etiäpäin, lauteilla mahtavan ilosta funkkipoppista, en mä tiedä mitä se on, mutta mieltä ylentävää musaa kuitenkin vaskineen kaikkineen ja ihQine solisteineen totta kai.  kommuuuni O, tulkaa tsekkaamaan!

TOINEN KOITOS

Kohta se on menoa. Kerrankin matkustuspäiväks sattuu sadepäivä!

Mua vähän jännittää, mut en tiiä tarkkaan mikä. Se saattaa olla toi junamatka tai sit huominen koe tai sit se että meen ekaa kertaan ikinä yksin hotelliin. Tai sit se saattaa olla vaan Helsinki tai sit se että saanko herättyä huomenna tarpeeks ajoissa (mulla on nyt monta päivää ollut missio päästä edes kaheksalta ylös, mutta aina se kuitenkin myöhemmäks menee koska torkku on ystävä) tai sit vaan yleisesti kaikki.

Tänä aamuna hellin Neekkua kun kaikki muut vielä nukku: harjasin sen eilisen pesun jäljiltä (nyt kelpaa vieraiden sit silitellä sitä, ellei se vielä ehdi jossain möksällä tai jossain  sotkee itteensä), pesin hampaat ja löysin yhen lihavan punkinkin kaulavilloista. Se oli irvokas. Punkkipanta on vieläki hankkimatta tälle kesälle.

Sain tarvittavat kamat mahtumaan yhteen reppuun. En oo varmaan koskaan lähtenyt pelkästään repulla liikenteeseen monen sadan kilometrin päähän. Siistiä. Tosin mulla on perillä tänään sen verran aikaa, että huomenna saattaa olla tykönä enemmän kamaa ku lähtiessä. Öhm.

Mulla on vähän sellanen neutraali olo. En jotenkin usko, että mun panostuksella saati taidoilla kannattas olla kovin korkeet odotukset - tonnekki otetaan vaan 16 sisään - mutta silti en jaksa huolestua. Osaan sen mitä osaan.

Pian siis lokaationa Helsinki ja huomenna edessä toinen koitos joten saa esim pitää peukkuja ja käsii ristissä ja sellasta, jee. jöö.


HERRAN HALTUUN

Oho, mein pastori kävi äsken tuomas mulle etukäteisruusun. Sekin oli vaaleanpunanen. Jo kaks vaaleenpunasta ruusua. Miks ihmiset tuo mulle just vaaleenpunasia ruusuja? Onneks en enää pode traumaa siitä väristä.

No voihan yhdentekevyys..

Musta tuntuu tosi omituiselta, päivät vaan hupenee loppuun. Tuntuu et vasta tulin Treelta ja että pitäs ehtii vaik viel mitä, mutta huomenna lähenki taas menemään. Alkuviikko vaan katos.

Kaks yötä toiseen koitokseen.
Kolme yötä lakkiaistuskaan.

???!?!

Tuntuu kovin absurdilta. Lakkiaiset oli ne, jotka siinsi siellä jossain tosi kaukana, sellasena epämääräsenä jonka ei aatellu oikein koskaan edes tulevan. Mulla on ollu jo monta päivää sellane fiilis, että kyllä ne juhlat menee ihan ookoo, kyllä kyllä, mutta nyt taas vaihteeks, just tällä hetkellä, on sellanen olo että voi tuskien taival ja rakot kantapäissä, onko pakko plyöörgh.

Vedin äsken mekon päälle ku äippä jotain intoili. Oon ollu rasvalettisenä ja jotenki turpeena ja finninpunasena ja siivoushikisenä koko päivän, ni kombinaatio ei ollu mikään mieltäylentävin.

Olis ihan kiva näyttää ees jotenkin ylioppilaalta ja vielä vaikka edes vähän kauniiltaki ni vois sukulaiset ihastella, mutta tuntuu vähän heikolta. Kaikki on vähän sellasta välttävää. Mikään ei oo superbuenoo, eikä vältsil ees ihan kivaa - pelkästään välttävää. Sellasta että no ookoo nyt paremman puutteessa.

Tän päivän oon vaan istunu. Istuin pihalla eka auringossa, mutta sitten tulin pois kun en jaksanut hakea aurinkorasvaa enkä halunnut jotain epämääräsiä rusketusrajoja just nyt, sit istuin keittiössä, sit istuin varmaan puolet päivästä ulko-ovi auki ekalla rappusella ja luin kirjaa ja Neekku nukku parin metrin päässä pihalla. Itikat kiusas mua ja jossain vaiheessa naapurin pentukoira eksy meidän pihalle orapihlaja-aidan hirmusesta reiästä ja Neekku ajo sen niin kiivaasti pois että meni itekki epähuomiossa naapurin puolelle.

Ja jossain välissä tein ruokaa ja imuroin ja puunasin ja jotain vastaavaa yhtä yhdentekevää.

Sehän se fiilis nyt on! Yhdentekevä!
Siltä musta nyt tuntuu. Saimpas sille sanan.

Yhdentekevä fiilis noiden kokeiden suhteen. Tänään luin uudestaan romaanin ja kertasin runojutut, mutta siihen kaikkein tylsimpään kirjaan en saanut keskityttyä. En jaksa enää.
Yhdentekevä fiilis sen puheen suhteen. En mä ole mikään puhuja-persoona, mä puhun epäselvästi änkyttäen ja liian nopeasti, ei mulla ole mitään elämää suurempaa sanottavaa muille ylioppilaille saati niiden sukulaisille. En ymmärrä, miks tää on taas kääntynyt näin että oon esillä vaikken kaipais. Miks oon niin vamu etten vaan osaa sanoo ihmisille että joo haha, in your dreams!
Yleisen yhdentekevä fiilis vähän kaikesta ja ei-mistään.

Äippä ja Mara tuli tänään kotio Mummin kanssa. Oli taas verenpainetta nostavaa, kun on ensin koko päivän viettänyt rauhassa kirjojen kanssa ja sitten joutuu kuuntelemaan agressiivista väittelyä Israelin hyökkäyksestä iltapalapöydässä. Meidän perheenjäsenet on niin kiivaita et väsyttää.

Voisin mennä ehken saunaan. Huominen meneeki sit melkein vaan matkustaessa. Ehkä ihan hyväkin päästä täältä veke, tää talo alkaa käydä pian liian pieneks kaikille näille ihmisille..

Mussiikkipäivän onnistuneita vibroja

Nyt oon saanut jo yhden ylppärilahjan, yhden ylppärikortin rahan kera postista ja yhden ylppäriruusun. En tiedä, tuntuuko siltikään vielä YLIOPPILAALTA. Miltä sen ees pitäs tuntua?

Mun lukemiset on voineet hyvin huonosti jo monta päivää. Tänään olisin voinut olla pihalla lukemassa koko päivän, mutta sattuneista syistä ei oikein onnistunut. Nyt täytyy ottaa kahden päivän tehokas rupeema noita Helzinkin juttuja, että vähän tulis tuntumaa. Äippä lellii mua ja varas mulle tänään koetta varten huoneen HOTELLISTA, ihan yliopiston vierestä. Voitteko kuvitella. Melko porvarillista. Vähän hävettää, mutta eipähän tarvi kenenkään vaivoiks mennä tai ruveta turhia säätämään julkisten reittien kanssa. Helpottaa elämää.

Se, miks mun lukemiset on voineet huonosti, on osaksi oman turhamaisuuden ja osaksi musahommien syytä. Tänään esimerkiks soiteltiin kvartetin kanssa nyt viimeinkin oikeesti viimistä kertaa. Vedettiin rennoissa tunnelmissa Abbaa ja Aikakonetta ja jotain iskelmää, haha. Loppujen lopuks meille muotoutu hullun hyvä porukka ja on vähän sääli, että se nyt jää. Mutta eihän sitä tiedä, jos joskus tulevaisuudessa hommailee vaikka projektiluontosesti jotain.

Toinen luultavasti tiensä päähän tullut musahärdellys on toi meidän kommuuni-O (?okse nyt oikein kirjotettu?), joka sai loppujen lopuksi nimensä viimistä keikkaa varten. Ironista. Tänään takana melkein viiden tunnin kenraalit, joihin mahtu sekä huutamista että naurua, väsymystä ja hyvää menoa. Vähän laidasta laitaan. Mutta kyllä saatiin lopuks päälle sellane fiilis, että lauantain keikasta tulee varmasti ihan kelpo. Kaikki tsekkaamaan!

Ai niin, meidän rumpali löi mua mikillä turpaan niin, että mun huuli jopa vähän turposi ja sai näköjään pienen haavankin. Siis voi ei niinQ. Mutta se on tosiaan pieni, ja eiköhän haalistu tossa nopiaan.

Päivän höllivin kohteliaisuus oli, kun Jarkko kehu mun biisin lopetusta. Etenkin vibraa. Pientä ja satunnaista joo, mutta rehellisiä kehuja kuulee niin harvoin, että se jotenkin ilahdutti.

Laulaminen on vaan niin kivaa. Mut nyt pitäs esim lukea viel loppurutistukset ja vaikka muovata siitä puheen raakaversiostaki sellane oikee verzuuni.

Kyl tää tästä vielä voitoks kääntyy kuulkaa.

Tre juurta jaksain

(nyt tulee luultavasti pitkä ja tylsä ja jäsentymätön postaus, saa lukee jos jaksaa)

Oi ihanuus, tänään oli kaunis päivä, eilenkin oli vaikka välillä satoki. Tuli taas hämmentävä pudotus, ku on viettäny monta päivää rauhallisessa ympäristössä rauhallisten ihmisten keskuudessa ja sit tulee kotio ja heti iskä on pauhaamassa jotain poliitikasta tai matti vanhasesta niinku aina, ja muistaa miten äänekäs meidän perheessä pitääki olla että saa sanottavansa sanottua. Rupeen heti myös tiuskimaan ihmisille turhaan vaikka ei ois mitään tarvetta. Pitäs jaksaa tarkkailla itteensä enempi, ni ei ehken tulis niin paljon tarpeettomia rupisammakkoja.

Mun menojunamatka oli vähän epäonninen siinä suhteessa, että Kuo-Pie mun takana istu kaks ärsyttävää blondia, jotka puhu jatkuvasti joko puhelimeen tai toisilleen tyhmistä asioista.

T: "Ei mut hei, mitähä ruokaa se mutsi tekee! Varmaan lihapataa! Mä soitan sille..
 (puhelimeen) ..joo mut Siru on kasvissyöjä nykyään."

S: "Ei mut kato ei mun takii tarvi mitään erikoista, mä voin leipää syyä, sillä mä normaalistikkin elän. Nytki mä oon hei eläny kaks päivää Weetabixillä. Makeutusainetta ja Weetabixiä, ihan sairaan hyvää!!"

Aika hyvät ruokavaliot neidillä.

Jkl-Jämsä välillä vaunuun taas tuli istumaan kolme ysiluokkalaista teinityttöä, jotka jatko samoilla linjoilla. Ne puhu seuraavan viikon luokkaretkestä ja Särkästä ja siitä miten ne aina näyttää tyhmiltä laitteissa eivätkä haluu ees tietää miltä.

Ei, en harrasta varta vasten toisten matkustajien juttujen kuuntelemista, niitä kuulee väkisin kun ei harrasta nappeja korvilla.

Jykälän jälkeen on hirveesti tunneleita, korvat menee koko ajan lukkoon. Mut siellä on myös tosi paljon kauniita järviä, ne oli molemmilla matkoilla ihan tyyniä ja ihania. Harmitti vähän ku piti istua junassa eikä voinu olla laiturilla ihailemassa.

Oli muuten outoa ylipäänsä jatkaa Jykälästä eteenpäin, koska yleensä tolla reitillä jään siellä pois. Mut nyt en.

Perjantaiaamuna mua ei jännittänyt, mikä on pieni ihme sinänsä. Kai koko homma tuntu vähän absurdilta, koska ei ollu kokemusta pääsykokeista, niin ei osannu luoda kunnollista mielikuvaa siitä tilanteesta.
Puolet aamusta sato. Olin saanu aamulla postia oven ali ja meinasin astua sen päälle kun menin suihkuun. Käytin jotain Doven suihkusaippuaa ja lemahdin sen jälkeen ihan mieheltä, vaikka Tumppa väitti että se oli ihan tavallista saippuaa.

Ainut jännitystunne tuli siinä vaiheessa ku näky eka Tampere-talo-kyltti (yliopisto on siin viekus) ku Tomppa kiltisti kuskas mua kohti koitosta ennen ku ite suuntas saareilemaan Jykälään. Mut se oli vaan se hetki. Sen jälkeen jännitystä ei enää tullu.

Olin kerranki ajoissa jossain ja selviydyin rauhallisesti oikeelle luentosalille. Siellä oli jo paljon porukkaa. Kävelin niiden ohi.
Oli hassua tarkkailla, miten eri tavoin ihmiset odotti kokeen alkamista. Yks saparotyttö niisti koko ajan nenää ja pyyhki silmiä, se vilkuili hirmu hermostuneesti ympärilleen. Yks punapää istu kyykyssä ja luki maanisesti toista pääsykoekirjaa. Jokunen muukin selaili vielä kirjaa. Mulla ei käyny mielessäkään, että kykenisin enää just ennen koetta mitään vilkuilemaan, tulis vaan levoton olo. Siel oli myös entinen abi meidän lukimosta, se ravas jatkuvasti vessassa. Yks tyttö söi baanaania, yks poika ramppas koko ajan edestakasi, ja mitähä kaikkee. Se oli kyl ihan oivaa viihdettä se tarkkailu.

Neljä tuntia ja kaks puolikkaan A4:n kokosta vastausta ja kolme esseetä aineistoista. Ei ainakaan liikaa aikaa ollu. En osaa oikein sanoa miten meni, siinähän rustailin virkkeitä toistensa perään. Sen näkee sit heinäkuussa mihkä riittää ja mihkä ei. Mutta heti tuli vähän voittoisampi fiilis, ku moni lähti jo heti puolen tunnin päästä ku sai, joten tuskin kovin tosissaan ovat yrittäneet. Parempi vaan mulle.

Kokeen jälkeen yks mies pysäytti mut ja kysy olinko pääsykokeessa ja sano et tarjolla on mehua ja pullaa. Otin mehua ja lähdin seikkailemaan Hämeenkadulle. Ravitsin itseni ja palkitsin vielä Chai Latellakin ja sit menin seuraamaan Vapikselle varkkeihi, miten Tumppa ei saanu sanoja kirjotettua koneelle ja yliruskettunut Samuli pelleili synalla ja tytöt nauro viekus. No oli siel vakavampaakin juttua sit lopuks. Illalla sain Tumpan viimeinkin kattomaan uusimman Tarantinon, kai se siitä ihan tykkäs vaikka oliki liian vähän toimintaa sen mielestä.

Lauantai oli kävelypäivä. Käveltiin Valintalolle hakemaan CDon.comin paketti jossa oli ylläreitä ja koulun ohi ja kirjaston ohi ja sen pikkupojan ohi joka ajo hiljaa ojaan ja nauro ja lukuisten kauppojen ohi ja lihavien miesten ohi ja koivujen ohi ja monen monen paikan ohi. Illalla miehet grillas ja söin kevään/kesän ekan maissin. Ruuasta tuli mieleen se, miten olin jotenki hirmu otettu kun noiden porukat huomioi mun syömisrajotteet kaikessa hiljaisuudessa, eikä tehny siitä mitään hullua numeroa, tyyliin "KATO, me nyt valmistetaan vegeruokaa, että sinäki syömisvammane voit pistää nassuun", koska siihenkin on törmätty. Mut niin, ARVOSTAN. Vaikka siis yhtä tahdikkaan huomaavaisia ne oli viimekski, mut silti.
Näin myös viimeinkin Pulp Fictionin, joka oli hämmentävä mutta hyvä, ja nukahtaminen meinas olla vaikeeta ku meinasin ajautua hysteriaan, mutta sit sain rauhotuttua.
Tumppa on maailman kärsivällisin ja mä tiiän että oon julma, mutta mielummin oon julma ku epävarma. Itsekästä joo, mutta kai sitä pitää joskus (minähän en koskaan..) ajatella itseäänkin.

Sunnuntai oli taas sellanen koomaraukeuspäivä. Käveltiin me kyllä sillonkin, peltojen ohi ja punaisten tupien ja melkein perunamaiden ohi ja autonratista moikkaavien kaljupäiden ohi. Mutta enemmän koomattiin. Varsinki ruuan jälkeen. Sen verran, että ehittiin kuunnella läpi Norah Jones ja Melody Gardot. Håhå.

Eiku käytiin me taas Vehoniemel, koska viimeks jäi näkötorni näkemättä. Klimpin leipiä näkötorniin (tosi naisellista ja ihanaa) ja siellä oli kaks ampparia jotka tuli jamittelemaan. Kahvilan pihalla oli sama musta koiramus ku viimekskin, mut tällä kertaa ajeltuna. Menin häiritsemään sen unia ja sit se päätti et okei no leikitään sit ja tarttu mua lopulta huivista eikä halunnu päästää irti. Se oli huvittavaa. Yritin vetää ja vetää ja saada sen vaihtamaan toiseen leluun, mut se aatteli et tää leikkiriepu on paljon parempi. Yks mieskin yritti tulla jo auttamaan kahden pikkupoikansa kanssa, mutta tilanteen pelasti lopulta kahvilanemäntä, joka tuli vääntämään Millan leuat auki. Ois voinu ite, mut vieraita koiria ei viiti mennä suuhun sorkkimaan. Sain muistoksi neljä reikää huiviin, söpöä.

Pelattiin myös Tumpan ja Lellun kanssa mölkkyä. Hävisin triplasti. Voi nolous. Ei lähe mölkky oikein multa tänä keväänä. Jyrtsi innostu käymään läpi vanhoja videoita ja saatiin ihastella ihanaa ysärimuotia ja norjalaista kapellimestaripelleä. Mut sit piti lähtee.

Minulla oli jotenkin äärimmäisen mukavaa. Tai sellasta hirmu rentoa ja kiireetöntä ja vapauttavaa siinä mielessä, että heti helpotti kun sai ottaa fyysistä välimatkaa Kuoppariin ja asioihin, jotka liittyy siellä olemiseen. En joutunu miettimään niitä, ja se oli ihanaa. Se ei tarkota, että olisin säästyny ilman kyyneliä saati kurkunkuristuksia, mutta ne oli eri asioista mitä muutoin viime aikoina. Sekin oli vaihtelua.

Välillä tosin on vähän raskasta olla niin tunteellinen ja herkkä. Tai en mä tiedä oonko oikeesti, vai oonko nyt ollu vaan sen takia, kun oon alitajuntaisesti vähän hermostuneena kaikesta tulevasta häsellyksestä. Mutta lålleroin hetki oli kuitenkin, kun ajettiin juna-asemalle ja mankasta soi Iron&Wine, en muista mikä biisi, mutta sillä ei oo hirveesti väliä, koska se musa on muutenki sellasta että aina hiljenee ja tulee sellanen suruhkofiilis, ja sit mua rupes itkettämään ihan vaan sen takia että oli niin kaunis ilta ja musa oli kaunista ja lähtö oli edessä ja oli ollu niin mukavan kevyttä ja se vaan sai mut tunteelliseks. Joo tiiän, oon outo.

Mut seki meni sit ohi jäätee-episodin takia, ni ei ainakaan tarvinu erota märissä tunnelmissa.

Tulojuna oli ihana, sillä vaihdoton yhteys, jee, mutta se oli ihan täynnä. Sain käytäväpaikan. Onneks viekussa oli harmiton tavallinen opiskelijanainen, joka kuunteli koko matkan musaa. Jossain vaiheessa vaunuun tuli äiti lasten kanssa, ja se käski jatkuvasti yhtä niistä. Se oli rasittavaa kuunneltavaa, "Peppi, EI, Peppi lopeta nyt, Peppi me voidaan kyllä mennä loppumatkaks tonne käytävään jos sinä et osaa käyttäytyä", siitä tuli ikävä fiilis, vaikka eihän siinä, ite olisin varmaan ihan yhtä rasittunut jos oma lapsi olis hankala.
Jykälässä melkein kaikki päätti häipyä ja pitkään vaunuun jäi vaan muutama ihminen. Loppumatka oli siis melko rauhaisa.

Parasta kirjottaa hullunpitkä postaus vaan tällasia kaikille muille merkityksettömiä huomioita ja yksityiskohtia, haha. Sori tästä. Mutta meni jo!

Noni, tää päivä lyhyesti et pääsen joskus nukkuu: nukuin pitkään, äippä pakotti mut sen kanssa ostamaan korua ja oli valinnanvaikeus ja kattoo ny oks tää nyt hyvä vai mennäänkö vaihtamaan, harkattiin lauantai-iltaa varten ja huomen kenraali, Mirde napsas mun etutukan, yritin käyttää elämäni ekaa kertaa kiharrinta vai mikä se nyt onkaan no kuitenki kääntää latvoja, ei hirveesti auttanu, näytän edelleen merikapteenilta, lähin saattamaan Mirdea iltahölkkäilyllä ku se vaivautu tohon tukanleikkuuseen, muuten olisin varmaan ollu liian laiska, hölkkäilyssä on kivaa se ku voi vaan hengitellä ja mennä eteenpäin eikä tartte ajatella muuta, rantatiellä oli hirveesti ötökkäparvia ja yks yksilö tais mennä mun kurkkuun.

Olipa kyllä tylsin ja raskasluettavin postaus aikoihin. Ahhaa.