Kaks yötä toiseen koitokseen.
Kolme yötä lakkiaistuskaan.
???!?!
Tuntuu kovin absurdilta. Lakkiaiset oli ne, jotka siinsi siellä jossain tosi kaukana, sellasena epämääräsenä jonka ei aatellu oikein koskaan edes tulevan. Mulla on ollu jo monta päivää sellane fiilis, että kyllä ne juhlat menee ihan ookoo, kyllä kyllä, mutta nyt taas vaihteeks, just tällä hetkellä, on sellanen olo että voi tuskien taival ja rakot kantapäissä, onko pakko plyöörgh.
Vedin äsken mekon päälle ku äippä jotain intoili. Oon ollu rasvalettisenä ja jotenki turpeena ja finninpunasena ja siivoushikisenä koko päivän, ni kombinaatio ei ollu mikään mieltäylentävin.
Olis ihan kiva näyttää ees jotenkin ylioppilaalta ja vielä vaikka edes vähän kauniiltaki ni vois sukulaiset ihastella, mutta tuntuu vähän heikolta. Kaikki on vähän sellasta välttävää. Mikään ei oo superbuenoo, eikä vältsil ees ihan kivaa - pelkästään välttävää. Sellasta että no ookoo nyt paremman puutteessa.
Tän päivän oon vaan istunu. Istuin pihalla eka auringossa, mutta sitten tulin pois kun en jaksanut hakea aurinkorasvaa enkä halunnut jotain epämääräsiä rusketusrajoja just nyt, sit istuin keittiössä, sit istuin varmaan puolet päivästä ulko-ovi auki ekalla rappusella ja luin kirjaa ja Neekku nukku parin metrin päässä pihalla. Itikat kiusas mua ja jossain vaiheessa naapurin pentukoira eksy meidän pihalle orapihlaja-aidan hirmusesta reiästä ja Neekku ajo sen niin kiivaasti pois että meni itekki epähuomiossa naapurin puolelle.
Ja jossain välissä tein ruokaa ja imuroin ja puunasin ja jotain vastaavaa yhtä yhdentekevää.
Sehän se fiilis nyt on! Yhdentekevä!
Siltä musta nyt tuntuu. Saimpas sille sanan.
Yhdentekevä fiilis noiden kokeiden suhteen. Tänään luin uudestaan romaanin ja kertasin runojutut, mutta siihen kaikkein tylsimpään kirjaan en saanut keskityttyä. En jaksa enää.
Yhdentekevä fiilis sen puheen suhteen. En mä ole mikään puhuja-persoona, mä puhun epäselvästi änkyttäen ja liian nopeasti, ei mulla ole mitään elämää suurempaa sanottavaa muille ylioppilaille saati niiden sukulaisille. En ymmärrä, miks tää on taas kääntynyt näin että oon esillä vaikken kaipais. Miks oon niin vamu etten vaan osaa sanoo ihmisille että joo haha, in your dreams!
Yleisen yhdentekevä fiilis vähän kaikesta ja ei-mistään.
Äippä ja Mara tuli tänään kotio Mummin kanssa. Oli taas verenpainetta nostavaa, kun on ensin koko päivän viettänyt rauhassa kirjojen kanssa ja sitten joutuu kuuntelemaan agressiivista väittelyä Israelin hyökkäyksestä iltapalapöydässä. Meidän perheenjäsenet on niin kiivaita et väsyttää.
Voisin mennä ehken saunaan. Huominen meneeki sit melkein vaan matkustaessa. Ehkä ihan hyväkin päästä täältä veke, tää talo alkaa käydä pian liian pieneks kaikille näille ihmisille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti