Oi autuus, tämän viikon teoriat on takana! Huomenna tosin vielä toinen ajotunti ikinä, mutta se on vaan kivaa.
Tänään mun päälle ripotteli vettä ainakin kolmesti, mutta kertaakaan se ei jaksanut ruveta satamaan. Olin aika otettu sään huomaavaisuudesta. Kävin ajokoulun jälkeen käyttämässä Suomalaisen lahjakortin. Sit kävin epähuomiossa myös Seppälässä kattomassa lålleroita teepaitoja joille lämpesin, päätin et huomenna voin ehkä sovittaakin noin niinkuin itseni palkitsemisena hyvin ajetusta ajotunnista. Krhm.
Äippä ja iskä tulee huomenna takaste. Iskä laitto tänään viestiä, että ne on nyt Jerusalemissa eikä niitä oo vielä ammuttu eikä pidätetty.
Meidän perhehuumori on niin hauskaa.
Ne lähtee kohti kotio kello kahdelta yöllä, et nice. Ei käy kateeks.
Minä oon oikeesti niin rentoutunut nykyään että tää on ihan käsittämätöntä. On jumalattoman vapauttavaa kun ei oo velvollisuuksia (paitsi toi autokoulu, mut ei se nyt oikeesti oo). Ja sinänsä täysin avoin tulevaisuus, koska ei voi vielä tietää mitä syksy tuo tullessaan, joten siks ei tarvi sitä panikoida nyt. Mitä tahansa se tuokin tullessaan, niin kaikki se on täydellisen uutta eikä mitään vanhaa oo tiedossa. Se on ajatuksena kutkuttava.
En keksi oikeella tavalla kuvaavaa sanaa tähän, mutta ihan mieletön fiilis joka tapauksessa. Oon niin vapautunut.
Kykenen liikkumaan rauhallisesti.
Kykenen hymyilemään paljon ilman syytä.
Kykenen tekemään asioita ilman syyllisyydentuntoa jostain tekemättömästä.
Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta viime vuosien ajan se on ollut minulle vain hetkittäistä ylellisyyttä, joten siksi tällainen suureellinen suitsutus.
Kävin Neekun kanssa iltakävelyllä rannassa pitkästä aikaa. Siellä on niin ihanan seesteistä että sielu lepää. Tykkään Suomesta ja kaikista sen vuodenajoista.
Sitä paitsi kesä on hullun elinvoimaista aikaa. Ojanpientareet viidakoituu horsmista ja nokkosista ällistyttävän nopeesti.
Ja niin olen minäkin. Siis elinvoimainen. Vaikka oonki viel rähmäinen ja räkäinen ja käheähkö. Mut mussa on alkukantasta iloa ja eloa ja tykkään olla näin tasapainossa.
Ei jumpe miten tykkäänkin olla elossa.
Ja vielä loppukaneetiksi, kun tuli vielä mieleen: omistin aamun Neekulle. Leikkasin sen kynnet leperrellen sille koko ajan ettei se potkis mua, harjasin sen niin täydellisesti että olin täydellisesti karvojen peitossa, poistin sen rinnasta kaks symmetrisesti toisiinsa nähden sijaitsevaa (vielä pientä) punkkia ja ruokin hyvästi. Joskus jaksan olla vaivaa näkevä Emäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti