Laiskan oppitunti

Nyt Orvokki-täti kertoo, miten EI pidä tehdä:

Ottaa jotain reaaliainekurssia (sanotaan nyt vaikka hissan vitoskurssia, joka on siis Suomen vaiheet esihistoriasta autonomiaan) itsenäisesti suoritettavaksi, sitten olla välittämättä koko kurssista koko jaksoon, sitten avata kirja ensimmäisen kerran kolme päivää aikaisemmin lukeakseen sisällysluettelon(!) ja sitten yrittää sisäistää koko kurssin oppimäärä kahdessa, tai pikemminkin puolessatoista päivässä.

Niin lapset, näin siis ei tulisi toimia jos olisi suinkaan edes hitusen ahkera saati vähänkään järkevä.

Vaikka kerrankos sitä erheitä sattuu - ja laiskuuskohtauksia.

Minä oon päässyt niin laiskottelun nautintoihin, etten osaa niistä irtautua, ja sitten pitää pitää just sellasia hulluja opiskelupäiviä niin kuin eilinen. Eikä ehdi edes teidän iloksi blogaamaan, traagista. Vaikka jos ei pääse neljän seinän sisältä minnekkään, niin ei sitä hirveesti olis kirjotettavaakaan, että sen puoleen.

Eikä se oo ees se laiskottelukaan, minä oon vaan ollu jotenkin ihan jumissa kirjotusten jälkeen. Niistä puheen ollen, teitä varmaan kuola valuen kiinnostaa tietää siitä uskonnosta?

No, E:nä se lähtee. En tiedä pitäskö itkeä vai nauraa. Nauraa ehkä siks, että sillä minun panostuksella tuo on hyvin, mutta itkeä ehkä siks, että osaan uskontoa ja tiedän sen ja ärsyttää kun en voinu venyä niissä esseissä vähän syvemmälle ja vähän korkeampiin pisteisiin. Alustavat pisteet oli kaikki vitosta tai kutosta, mutta enemmän vitosta. Koulussa laskin että 31 pistettä yhteensä, mutta nyt tarkemmin ajatellen se tais olla 32. (L:n raja ollut kahtena aikasempana kertana 34).

..vaikka mitähän hittoa minä masistelen, totta KAI tuo on hyvin! On on! Vaikken saanut kirjottaa muslimeista enkä hinduista. Mutta jos YTL ei ole superkiltti (mitä se luultavasti ei ole, lähinnä varmaan päinvastoin) niin minä jäin nyt kyllä kakkoseksi molemmille siskoille. Yhyy. Elämä murjoo ja silleen.

Takaisin laiskuuteen.

En siis koskenut tikullakaan koko hissankirjaan koko syksynä, melkein unohdin sen jopa useaksi viikoksi. Maanantaina sitten rupesin lukemaan miten Suomi asutettiin ja miten arkeologit on löytänyt jotain saakelin nuolenkärkiä sieltä ja täältä. Sitten luin miten Ruotsin kuninkaat vaihtu yks toisensa jälkeen ja miten oli miljoona eri Kaarlea ja kaks miljoona eri Kustaata. Paitsi että noihin Kaarlekustaihin pääsin vasta tiistaina.

Mutta nojoo. Ajattelin jo että olen "kipeänä" ja teen kokeen vasta uusinnassa, mutta sitten ajattelin että en kyllä ruppee lepsuilemaan ja olemaan epärehellinen, omahan on häpeäni kun en oo lukenut ajoissa. Ja tänä aamuna kirjotin sitten yhden esseen Kustaa III:sta ja yhden pohtiessa sitä, mitä Ruotsin vallan ajoilta meille on tänne Suomeen jäänyt.

En tiiä, mitä oon tehnyt sun hyväksesi, Elämä, kun minua näin hellällä kädellä kohtelet, mutta en valita.

Nyt pitäisi vielä pykäistä kirjoitelma Pyhästä Birgitasta ja sen luostareista ja sitten se kurssi - ja sitä myötä tämä jakso - on siinä. Itse asiassa se ois pitänyt palauttaa jo tänään, mutta voit lukea jo kirjoitetun vuodatuksen rivien välistä, miksi en sitä tehnyt. Eipä se ope kyllä ollut moksiskaan, on sillä ihan tarpeeks luettavaa jo kokeissakin.

Masentavaa, moneen päivään oo blogannu ja sitten ainut, mistä heti vuodatan himona, on opiskelu! Hyi, ihan kuin minusta olisi tullut lukiolainen!!

Mutta ihanaa, seuraava jakso on kevyt ja matikaton ja ei edes kirjoituksia, lalla laa! Ja pian on syysloma! LALALAA!

Ja tänään seisoin sateenvarjon alla pihassa ja murskasin rakeita kenkien alle ja nauroin ihan hullun kovaa.

Maailman ihanin syys

"Tällaisena iltana
vois vaikka itseensä rakastua
ja haistattaa pitkät kaikille
koko rahalla
Tällaisena iltana
on niin hienoa hengissä olla"

Muuten ihan nappi, paitsi että tällaisena päivänä. Aamupäivä oli niin ihanaihanaihanakaunis LÄMMIN! Kävin Neekun kanssa aurinkokävelyllä ja oli ihan järkyttävän hyvä olo. Hymyilin vaan ja olin ihan autuus. Ihana elämä ihana syksy ihanaaihanaa

Mun pyrkimys oli pyhittää tämä päivä raa'alle opiskelulle, mutta se on vähän vaikeeta, kun sydän liihottaa jossain ihan muualla. Niinkun auringossa ja syksyssä ja elämässä ja muuten vaan muissa maailmoissa. Joten meni vähän plörinäks. Kyllä mä matikan alueen luin äsken ja kävin tehtävätkin melkein ajatuksella läpi, mutten laskenut ainuttakaan laskua. (En mä kyllä koskaan oikein ennen koetta.) En vieläkään ymmärrä, mikä mulla on viirannu sillon kun valittiin matikan laajuutta, mutta nyt on kuitenkin viimeisen pakollisen matikan koe ja sitten sekin tuska on ohi. En ees uskalla ajatella miten avutonta mun lukeminen sitten keväällä on matikankirjotuksiin, mutta onneks laitoin sen vapaaehtoseksi. Joten ei paineita.

En tiedä miks, mutta oon jostain syystä kuunnellut nyt kaks iltaa putkeen Vesa-Matti Loiria. Haha. Sillä on värisevä ääni.

Voi miten kaipaisin sitä että sais vaan olla ja lööbata ilman että tarvis ajatella jotain tekemättömiä asioita. Voisinkohan ruveta isona tyhjänpantiksi?

Kehdosta hautaan

Minulla on nyt jotenkin tosi rakkaudellinen olo.

Sellanen, että tekis mieli vaan hymyillä ja nyökkiä ja olla ihana. (Siispä dataan. Lål. Menee hukkaan.)

Kärpässyndrooma jatkuu. Puol kasilta mun ystäväkärpänen heräsi ja alko surraamaan ihan antaumuksella ikkunaa vasten. Sitten nousin pöhnäsenä avaamaan sille ikkunan ja sain melkein slaagin kun tuli niin kylmää ilmaa vasten paljasta ihoa ja hyppäsin takas peiton alle lämpimään.

Ei se tainnu ees mennä siitä ikkunasta mutta rauhottupa kuitenki.

Ohjelmaan kuului tänään keikkailevan muusikon leikkimistä. Hihi. Mentiin kvartetilla vetämään häämarssit Koivumäen kartanolle. Soitettiin esim Kuulaa. Sit vihkijä kämmi sen niin, että se alotti jo puhumaan vaikka meiän piti soittaa Romanssi, niin jäi sit yks biisi soittamatta. No, ei ollu meidän vika.

Oli muuten ensimmäinen kirkoton vihkiminen, mis oon ollu. Tai siis, se vihkijä oli maistraatista, eikä se puheissaan viitannut lainkaan Raamattuun tai Jumalaan tai sellasiin. Sinänsä jännä kokemus. Vähän koruton tosin, se oli sellasta läpätiläätä.

Sit tyylikkäästi odotettiin että seremoniamestari toi meille palkkakirjekuoren ja sit lähettiin tyylikkäästi kamojen kanssa saman tien pois. (Mainostan vielä, vaikka oon tainnu tehdä sen jo aikasemminkin: Jos on tarvetta elävään musiikkiin johonkin tilaisuuteen, esiintyjäks ja/tai taustamusiikiksi, niin OTA YHTEYTTÄ meidän kvartettiin minun kautta, melkein puolentoista vuoden yhteissoitollinen kokemus (; Ollaan luotettavia ja hyviä.)

Kun pääsin kotiin meinasin räjähtää, kun kaivoin jääkaapista kaiken vanhan taas pois. Mua ärsyttää heitellä toisten jättämiä juttuja pois. Esim homehtunutta jauhelihakastiketta. Ah. Tai niin mädältä haisevia, jo vaaleenpunaseks mössöks menneitä makkaroita, että meinaan oksentaa. Oisin halunnu heittää kaiken seinään.

Hyvän mielen bongaukset:
- eilen kaksi pikkulasta, tyttö ja poika, painimassa nurmikolla bussipysäkin takana. Ne nauro ja oli niin aidosti ihania ja ilosia, että tuli sairaan hyvä mieli.
- tänään nuori pariskunta kävelemässä KYSsiltä, samanlaiset ulkoiluvaatteet, naisella kirkkaanpunaset rastat ja ihanan kaunis raskausmaha. Olivat niin söpöjä, että sydän meinas pakahtua ja toivoin salaa mielessä niille kaikkea hyvää elämään.

Ois tehny mieli jäädä lagittamaan kotiin loppuillaks, mutta otin itteeni niskasta kiinni ja polkasin seuroille. Se olikin ihan hyvä juttu, koska puhumassa oli Pepe Kippolasta (minun tähän mennessä ainut entinen työnantajani, haha). Oon kuullu ne sen kertomat tarinat ja jutut ehkä miljoona kertaa, mutta silti ne jaksaa aina vaan koskettaa. Esim se tarina siitä pikkupojasta, joka oli menettänyt puhekykynsä kun oli joutunut näkemään oman isänsä hirttäytyneenä. Mulla menee aina kylmät väreet, kun Pepe kertoo sitä juttua. Ja meinaan ruveta itkemään. En voi kirjottaa sitä juttua kokonaisuudessaan, koska ei se olis sama.

Muutenkin sen puheet pyöri tänään ihan tosi paljon kuoleman ympärillä, että se oli jo jotenkin hassua. Muistin, että päivällä viimeks ite olin miettiny, että mitä jos mummi kuolis ja sit olisin jo ihan isovanhemmaton. En tie, mistä se yhtäkkiä putkahti mieleen.

Kuolema on kyllä mystinen. Mutta niin on elämäkin.

Lälly Kärpästen Herra

Tämä aamu oli ihan hurmaava.

Jotenkin vaan niin aurinkoinen ja kuulas. Ja oli ihanaa nukkua kunnolla, kun ei tarttenu ressaantua yheksäks koululle kokeeseen. Sen sijaan Kire heitti mut kirjastolle ja palautin kaks täyttä (ja PAINAVAA!) kangaskassillista kirjoja ja muuta. Oli vähän päässyt kertymään.

Jos minä saisin päättää, niin minä tahtoisin rakastua kirjastossa.

Käytiin kattoo Hennin kaa Kuvakukossa Sydämen kuiskaus Studio Ghibliltä (joo, hoopo nimi), ja siinä oli poika joka ihastui kirjastossa yhteen tyttöön 8) Sitten se halusi lukea samoja kirjoja kun se tyttö. Ja siinä leffassa oli muutenkin monia juttuja mitkä on lähellä sydäntä, esim se tyttö mietti haluisko se kirjailijaks ja se poika halus rakentaa viuluja ja en tie, oli vaan jotenkin ihan söpö ;D Ja tuli sellanen olo, että jonkun pitäisi täyttää minun sydän rakkaudella. Tollaset leffat saa aina sen aikaan.

Svenskan alustavat pisteet oli tullu. Luulen, että E sieltä tupsahtaa, vaikka ei se ihan järkyn kauas L:stäkään jääny: 256 sain alustavasti ja viimeks L:n raja oli 260. Liian kaukana siis kuitenkin, koska luulen että nyt rajat kyllä nousee. Toisaalta vähän sellanen tyhmä olo, että eikö nyt olis pystyny muutamaa pistettä puristamaan vaikka aineista, mutta turha on jossitella. Minä teen sen minkä teen ja se riittää.

Tosin se uskonto alko vähän pelottaa. Ei pisteitä oo vielä tullu, mutta nyt kun oon kaks päivää pyöritelly päässä mun vastauksia niin on ruvennu tuntumaan, että niissä on kaikki pielessä ja vialla. Tai ettei ne oo sellasia, mistä tulee korkeita pisteitä. Mutta ei auta itku, sieltä tulee mitä tulee.

Teen tähän väliin tunnustuksen: minä en oo vieläkään hylänny ruotsinkielistä radiokanavaa. Kuuntelin sitä ennen ruotsin kuuntelua aika usein, mutta kuuntelen sitä näköjään vieläkin. Se on kivaa.

Minulla on kärpäsystäviä. Ne seuraa kintereillä joka paikkaan: eilen illalla yks tuli varta vasten pörräämään mun huoneeseen eikä suostunu lähtemään pois. Onneks ei yöllä pörränny. Aamulla jatko taas. Sit joku kärpänen pörräs mun seurana myös keittiössä tänä aamuna, en tie oliko sama. Konsallakin seuraani lyöttäytyi pörriäinen, joten tein johtopäätöksen, että ne taitaa tosissaan tykätä minusta. Äskenkin kun istuin tähän, niin kas, vanha ystäväni kärpänen tuli taas tervehtimään.

Mut on minulla ihan ihmisystäviäkin. Esim Minna oli tänään symppis:

M: "Tiiätkö, sillon kun soitit minulle keskiviikkona niin minulle tuli siitä puhelusta jotenkin ihan hirmu hyvä mieli!"

Ihanan rehellistä :D Matikanpreppauksessa keskityttiin olennaiseen:

M: "Tiiätkö, sulla on kivasti ku sinulla on iiriksen ympärillä tollanen hurjan musta pyörylä. Huomasin tässä kun oon saanu katella sun kauniita silmiä! Eka on tollanen hohtava vihreä ja sitten tollanen tumma musta, ihan ku kajaalilla olis vedetty."
O: "Joo, mä aina aamusin maalaan kajaalilla silmämunaani."

Mutta tarkemmin ajatellen oon saanu kuulla aiemminkin mun mustista ympyröistä. Vaikken ite oo kyllä ihan vakuuttunut niiden olemassaolosta, mutta ehkä ne auringonvalossa sattui jotenkin valheellisesti korostumaan.

Tämän päiväisiä randombongauksia:
- lesbopari kirjastossa aamulla. Siksi mainitsemisen arvoista, että Kuopiossa törmää ihan sairaan harvoin ihmisiin, joista käy ilmi että ne edustaa jotain muuta seksuaalista suuntautumista kuin heteroa. Ne tytöt oli ihan varmasti nuorempia kuin minä, ainakin toinen.
- kolmijalkainen dalmatialainen, jolla oli apupyörät.
- tavarantoimittaja Konsalla, jolla oli kirkkaanturkoosit bokserit. Näin siksi, että päällyshousut oli puoliperseessä. Ilettävää. Mutta ihan hyvä värimaku.

Siinä oli varmaan kaikki, minkä tahdoin tänään kanssanne jakaa.

Eikun se vielä, että onko syksyt aina ollu näin kylmiä? Ihan järkynkylmä oli ajaa kotio kaupungista, sormet meinas jäätyä sinisiksi. En oo tajunnu kaivaa vielä hanskoja esiin. Ois ne jäätyny silti.

Niin ja ai niin, tänään pyöräilin hei kolmesti keskustaan ja takasin! Se on minusta jo reipasta. Ehkä alitajuntaisesti kerään urheilua talven varalle. Sillon kun kuitenkin kuljen matkat bussilla oman turvallisuuteni vuoksi.

Noniin, siinä oli ehkä kaikki.

Elämä menee ja elämä tulee

Tiedättekö kun joskus tulee niitä hetkiä, että yhtäkkiä vaan katsoo yhtä lailla kaihoisasti menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin?

Minulle tuli tänään sellanen, kun istuin keittiössä. Olin siivonnu keittiön- ja tiskipöydän, tullu onnistuneista soittoharkoista, hönänny Neekun kanssa jotain pihalla ja vetäny tyrnejä naamaan. Sitten istuin siihen ja katoin ikkunasta ulos ja yhtäkkiä vaan tajusin, etten pelkää tulevaisuutta. Ja tajusin, että vaikka omalla tavalla kaipaankin joitakin menneitä asioita ja hetkiä, niin en minä silti enää tahtoisi niitä takaisin. En mä haluaisi elää uudestaan elettyä. Haluun elää uusia asioita.

Sitä paitsi tulevaisuus heijastaa kuitenkin menneisyyden valoja, joten vaikka eläisin tulevaa, niin mennyt on joka tapauksessa koko ajan läsnä. Se on piirtynyt minuun. Ei mun tarvitse sitä siis erikseen haikailla.

Enää (tai ainakaan tänään) ei tunnu repivältä olla jatkuvasti menneisyyden ja tulevaisuuden liitoskohdassa, Jubaa lainaten.

En tiedä mistä johtuu, että on vaan jotenkin hyvä olla. Jos oon taas saavuttanut hetkellisesti jonkun tasapainon itseni ja asioiden ja maailman kanssa. Ei se kyllä kovin pysyvä tasapaino ole, järkkyy pienemmästäkin väärin ymmärretystä sanasta minkä kuulen, mutta tasapaino kuitenkin.

Tänään oon ollut semireipas ja -iloinen. Ja se riittää.

Hengen hedelmättömyys

Hmm.

Tänään on ollut jännä olo, sellanen tiettekö, että kyllä tämä elämä on ihan kivaa ja kyllä kaikki lopulta järjestyy ja kyllä ihmiset on ihan ihania ja kivoja välillä ja jotenkin vaan niin sillain.

Ja että kyllä minä vielä löydän sen oman paikkani ja juttuni ja kaikki sellasset, tiettekö.

Tosin tältä ei kyllä tuntunut ihan koko päivää. Aamulla olin taas aika riekaleena, ei tehnyt mieli syödä mitään kun tuntu, että kaikki tulee kuiteski ylös. Taisin mä silti syödä jotain. Muroja. Tai jotain.

Lalalaa niin ja sitten äippä ajo mut koululle ja mun viinirypäleet ei ollu yhtään niin hyviä ku ruotsin kirjotuksissa ja sit käytävä oli täynnä panikoivia ihmisiä ja sit salissa kauheeta hässäkkää ku piti jakaa kaikille eri aineen koepaprut ja nii.

Yritin affirmoida itteeni koko aamun, että kyllä mä osaan. Aattelin, että mulla on taas vaan ihan liian korkeet kuvitelmat siitä vaatimustasosta, mulla on aina.

Ei mua enää pelottanut sitten kun istuin siellä salissa ja odotin, että saa kääntää koepaperin. Sillon olin jo saanu rauhotuttua. Ja se säilyi senkin jälkeen, kun olin lukenut tehtävät läpi. Olisin voinu vastata kaikkiin tarvittaessa, joten ei hätiä.

Minusta se tuntu kokonaisuutena helpommalta kun aikasempien kertojen kokeet, mitä nyt niitä netistä oon katellu. Mut niin ruotsikin tuntu. Ehkä meitä tämän syksyn kirjottajia lellitään, tai sitten mulla on vaan joku outo säätö mun pään sisällä.

Oon ärsyyntynyt, kun en saanut kirjottaa muslimeista enkä hinduista (paitsi niitä sain ihan vähän sivuta buddhalaisuus-esseessä). Oikeesti: yks kysymys vaan maailmanuskonnoista! Se on kaikkein kivoin aihealue ja sen olisin parhaiten hallinnut. Ihan pylystä.

Sit buddhalaisten perinteiden jumalakäsityksen lisäks kirjottelin Jeesuksen vertauksista ja miten se oli sorrettujen ja vähäosaisten ystävä, sit selitin auki yhtä maalausta, jossa oli kuvattuna luomiskertomus, sit selvitin Sveitsin reformaation kulun ja painotukset (ope oli antanut sen meille täkynä tentissä, kun nyt on joku juhlavuosi tai joku, aika nappiin osu! illalla vielä nimenomaan kertasin sen kirjan lukemisen jälkeenkin vielä ne puoltoista sivua, jotka aihetta käsitteli, ei menny ainakaan hukkaan), sit kirjotin itsemurhan kristillisestä traditiosta, vai mitenkähän se kysymys olikaan muotoiltu, sit jokerina pohdin tekijöitä uskonnollisten yhdyskuntien määrän muuttumiselle vuosina 1923-2007 (ja siis nimenomaan lisääntymisestä, mikä kävi tehtävän ohessa olevasta diagrammista ilmi).

Että sellasta.

Ei siis mitään kovin ylitsepääsemätöntä. Aluks vaan vähän jänskätti, että miten ehdin kirjottaa ja miten se aika pitäs jakaa, mutta ei siinäkään tullu sit ongelmaa loppujen lopuks. Vähän yli kaks olin kirjottanu jo kaikki esseet ja sit tarkastelin ne rauhassa. Tosin ylitin itseni siinä suhteessa, etten todellakaan laverrellut: pisin essee oli se jokeri ja tasan neljä sivua. Eli ykskään vastaus ei menny yli konsun. Mun pitäs olla varmaan vähän huolissaan, vaikka YTL paasaakin ettei pituus itsessään ole ansio. Mutta tuskin ne silti kovin paljon pisteitä jakelee, jos on liian lyhyitäkään. Mutta meni jo, ei sen väliä, minä kirjotin sen asian mitä halusin aiheesta sanoa. Jos ei riitä ni haistakkee.

Käsi kyllä oli aika kovilla. Jäkitin välillä ihan tuskassa. Ja yhden jälkeen mun pulpetti alko vinkumaan aina kun kumitin. Mikähän sillekin iski.

Mut tällä kertaa en pudottanut mun eväskoria! Jee! Ruotsissa taisin olla ainut joka pudotti, mut nyt tuolla oli ehkä miljoona tyyppiä jotka pudotti korinsa sen kuuden tunnin aikana. Hähä!

..ja se kuus tuntia menee muuten ihan tosi nopeesti. Oikeesti. Hujahtaa vaan.

Tämän illan oonkin sit lukenu epsanjaa huomista varten, mutta jotenkin ei oikein enää kunnolla hätkähdytä joku yksittäinen kurssikoe. Ehkä on vähän sellanen aspekti että "lål tää on jo nähty, mä olin hei ylppäreissäki jo". HAHA

Sinänsä sääli, ku tämä jakso loppuu, tykkäsin ihan sikana kun ei ollut paljon koulua. Ehdin nukkuakin paremmin kuin ikinä varmaan. Totuin niin hyvin tähän rennompaan tyyliin, että jätin seuraavasta jaksosta pois kaks kurssia, jotka ei ollu ihan välttämättömiä. Toinen joku kamala matikan lisäkurssi (saattashan se olla hyödyllinen joo, mutta minä haluan edes yhden matikattoman jakson minun lukioaikaan!!) ja toinen enkun puhekurssi, joka olis varmaan ollu ihan kivakin - mutta mielummin mä otan sen vapaa-aikana.

Oon ruvennu laiskottelemaan. Hihi.

Mutta minä painoinkin kaks vuotta niin hullun hiessä hommia, että nyt saakin jo riittää. Hö.

Uskonnollinen paniikki

Oon nyt ihan törkeen rauhaton ja levoton ja ahdistunut ja jännittynyt ja yyhyy!

Eilen oli taas vaihteeks juoksupäivä: kouluun, kotiin, uskonnon tenttiin, kirkolle soittoharkkoihin, vatsatanssiin, kotiin, ankaraa viulun harjottelua, nukkumaan.

Tänään sen sijaan on periaatteessa ollut aika löysää. Aamulla polkasin konsalle viulutunnille ja sit polkasin takas kotiin. Kävin Neekun kanssa kunnon päiväkävelyllä ja sit istuin keittiön pöydän ääreen ja pyhittäydyin koko loppupäiväksi uskonnon kertauskirjalle.

Voi saakeli oikeesti, kertasin kirkkohistorian loppuun, etiikan kurssin, maailmanuskonnot, suomalaisen kirkon vaiheet.. Rakastan sitä kirjaa, se on tosi mielenkiintonen ja monipuolinen ja siinä on ihan tajuttomasti kaikkee nippelitietoa (esim tiesittekö että Ranskan vallankumouksen jälkeen siirryttiin kyseisessä maassa reiluks kymmeneks vuodeks 10-päiväiseen viikkoon? Seittemänpäivänen varmaan muistutti liikaa kristinuskosta. No, Napoleon teki paavin ja katolisen kirkon kanssa kuitenkin sopimuksen 1801, ja vanha ajanlasku palautettiin taas käyttöön. MINULLE JÄÄ MIELEEN VAAN TÄLLASIA TARPEETTOMIA YKSITYISKOHTIA AAAARH OON NIIN VIHANEN ETTÄ TUNGEN VÄKISINKIN SEN ISLAMIN USKONTUNNUSTUKSEN ARABIAKS JOHONKIN VASTAUKSEEN!), mutta se informaationtulva on vaan niin valtava että muserrun. Olis niin paljon kaikkea, mitä olis hyödyllistä tietää ja muistaa ja mitä olis tosi kekseliästä yhdistellä keskenään niin että sensorit vaan huokailis ihastuksesta - mutta kun tuntuu ettei vaan lähe!

Yhyy. Mahassa on ihan sama fiilis kun sillon illalla ennen ruotsia; erona vaan se, että sillon oli sisäinen osaamisen varmuus, ja nyt ei todellakaan ole. Päinvastoin.

Nyt peukut pystyyn kaikilla että siinä kysytään huomenna jotain hinduista ja islamista ja jotain kivaa etiikasta. Ja että mun käsi kestää kuuden esseen suunnittelun ja kirjottamisen ja aivot kestää ajattelun ja muistelemisen paineen ja että mun hermot kestää napsahtamatta. Nyt on oikeesti sellanen fiilis, että voi helposti niksahtaa nimittäin.

Toivottavasti saan unta tänään tai muuten ei aamulla paljon naurata.

..mitä HELKKARIA oikeesti, nyt orvokki RAUHOTUT!! Voi luoja!

Ehkä nyt olisi paikallaan (aiheeseenkin liittyen) tokaista että Herran haltuun. O_O

Harhaudun, väsyn ja vanhenen

Eilen oli ömmm ihan kiva päivä, tosin mun hienot suunnitelmat meni pilalle, mutta ne menee kyllä aina jos suunnittelen jotain aikaansaavaa lauantaiks, joten eipä ollu ylläri. Yritin herätä aikasin, mutta sängyssä oli niin sairaan mukava loikoa, ja sit yritin alottaa lukemaan uskontoa, mutta harhauduin eka sarjiksen pariin ja siinä sitten vierähtikin aikaa. Ja piti lähteä melkein jo kirkolle sitten. Joten että niinku näin.

Nuortenilta meni ihan ok, paitsi joku oli taas käyny tuunaamassa miksausta, joka oli harkoissa ok ja illassa ihan perCllään. Mutta tätä se on aina. Oli kiva laulaa. Ja Jarkko on kyllä meidän pelastus, huippu kun se ihan intona on soittamassa ja voi vielä tarpeen tullen soittaa melkein mitä vaan! Kätevää.

Mentiin Älä pelkää -häppeningin vikaan tilaisuuteen ja siel esim. puhu Päivi Niemi (muistan ku luin sen kirjan nuorempana, missä se kerto kaikkee saatananpalvontamenneisyys juttuja, se oli raju) ja soitti HB. Se oli pitkästä aikaa hyvä keikka niiltä, en tosin oo kuullut kovin monesti edes, mutta muistan että paras oli se eka kerta. Olin ihan myyty pieni tyttö sillon :D Nyt oli melko nostalgista aina kun ne soitti biisejä ihan ekalta levyltä. Nojoo. Sit siel oli himona tuttuja naamoja ja hälinää. Sellast.

Jotenkin en jaksa keskittyä, kun tulin tähän koneelle tekemään ihan oikeeta asiaa mut sit eksyin blogaamaan 'nopeesti' ku en eilen jaksanu ja kone sitä paitsi ei suostunut yhteistoimintaan. Minusta on oikeesti tulossa ihan vanha ja harhainen, kun iltasin vaan väsyttää ja aina kun rupeen tekeen jotain niin eksyn tekemään jotain toista : D Ei hyvin mee.

..mistä tuli mieleen, aiheeseen liittyen, tänään taas keittiössä:

O: "..mitä IHMETTÄ!"
Ä: "No?"
O: "ISKÄ! Sä teit sen TAAS!"
I: "Mitä mitä?"
O: "Jäätelöpaketti jääkaapissa! Oikeesti ny!"
I: "Öh kröh"
O: "Viimeks maitopurkki mikrossa, ja nyt tää."
I: "No mutta ei kummallakaan kerralla menny ku reilu kymmenen senttiä huti"
O: "Et säkään kyllä kans yhtään ajattele.."

Dementia ei tule yksin.

Tänään oon oikeesti lukenu uskontoa. Mulla on levoton olo sen suhteen: periaatteessa tiedän nuo asiat, mutta en luota että pystyn siinä kirjotustilanteessa kaivelemaan ne esille muistista ja luottamaan vielä siihenkin, että muistan todellakin oikein. Miks aina aika loppuu kesken? Tai oikeemminkin: miksei koskaan saa käytettyä aikaansa paremmin ja järkevämmin ja tehtyä asiat ajoissa sen sijaan että viimehetken ahdistuksessa? Siinäpä vasta mysteeri.

Tahtoisin tehä jottain kivvaa ja rentoa, mutta ei voi kun pitää repeytyä joka paikkaan ja opiskella. HYI.

Huippu ku osais joskus rauhottua.

Ett tomt håll

Tsa-DAA!

DET ÄR ÖVER!

Minulle tullee kyllä ruotsia vähän ikävä, jos saan sanoa. Ei siis varsinaisesti sen opiskelua, vaan jotenkin vaan. Vähän tyhjä kolo jäi, kun oon papattanu sitä ääneen kesästä lähtien ja se on kivaa, se ääneenlukeminen 8) Ja nyt sit ei enää tartte, vaikka mikäpä estää.

Ois kyllä kiva, jos ei ihan heti kaikkea unohtas. Ehkä pitäs jollain tapaa yrittää ylläpitää tätä varta vasten hankittua kyvykkyyttä.

No mutta. Kirjotukset.

Aamulla jännitti jotenkin semisti, eikä tehnyt mieli syödä kunnolla mitään. Sit koululla apulaisrehtori ihmetteli mun teipattuja kaakaoita. Sit mua alko kusettaa heti kymppiminsan päästä, ku koe oli alkanu, mut päätin etten tasan oo eka jonka valvoja saattelee vessaan.

Jotenkin se koko koetilanne oli minusta vähän koominen: en voinu nostaa ite ees mun paikkanumerolappua, jonka puhalsin vahingossa kuminpurujen kanssa lattialle, vaan piti viitata valvoja nostamaan se. Niin ja loppupuolella myös mun eväskori tippu jostain syystä siitä pöydän reunasta. Vieläkin mysteeri, miks se sen teki.

Aika meni nopeesti, tosin en istunu ihan loppuun, vaan lähdin noin puolta tuntia aikasemmin ku koe ois päättyny. Pähkäilin muutenkin varmaan viis minuuttia ennen kun sain vietyä sen kokeen opelle, kun koko ajan mietin että "oonkohan tehny nyt varmasti kaiken" ja "pitäsköhän mun vielä jotain kattoo MUTKU EN JAKSAS ENÄÄ JAHKAILLA" jnejne.

En ossaa sannoo, miten se meni. Kai ihan hyvin. Ainakaan ei tuntunut mitenkään ylitsepääsemättömältä, päinvastoin melko selkeältä ja jopa helpolta. Ei ollut kinkkisiä tehtäviä eikä juuri sanojakaan. Luetunymmärtämisissä muutama outo kohta, joista minun mielestä ei ollut mikään kunnolla oikein tai edes sinne päin, ja aineista en kans mene ihan takuuseen. Oli vaikee pysytellä sanamäärässä, vaikka piti kirjottaa onneks kaks ja toinen oli pidempi, 100-130 sanaa. Unohin kummastakin allekirjotuksen/vastaavan 8) Sinne meni siis jo muutama piste. Lål. Mutta aiheet ei ollu niissäkään vaikeita.

Loppupäätelmän on, että joko minä oon oikeesti oppinut jotain ja opiskellut, tai sitten se oli vaan helpompi mitä etukäteen kuvittelin sen olevan.

Nyt on jotenkin vähän tyhjä olo. Niin ja huolestuttaa, kun tossa oli kuitenkin melko vähän kirjottamista, ja keskiviikkona pitäs pökästä kuus esseetä, niin minun käsi varmaan kuolee kun se nytkin meinas alkaa jo jäykistymään loppuajasta.

Eväsvinkkinä kirjotuksiin on muuten ehdottomasti vihreät viinirypäleet! Sellaset pitkulansoikeat. Ne on hyviä ja sopii tohon tilanteeseen törkeen hyvin. Tosin Kire väitti, että se sai niistä mahan kipeeks aikoinaan omissa kirjotuksissa, mutta ei ainakaan mulle käynyt tänään niin.

Käytiin perheen naisten kanssa kahvilla ton mun koitoksen jälkeen ja sit äippä osti meille kaikille rintaliivit. Haha. Minusta se on vaan ehkä maailman masentavinta, että saakeli koska olen tietyistä kohdin liian pieni ja tietyistä liian suuri niin joudun maksamaan liiveistä 2-3 kertaa enemmän mitä suurin osa. Eikä oo tarjolla samalla tavalla miljoonia vaihtoehtoja niinku muille. En voi vaan mennä kauppaan ja kattoo et ompa nätit, mulle noi.

Että niinku niin. Olisin ihan mieluusti poveton ja silleen.

Ja ihan oikeesti, se on niin karua: jos on tyttö tai nainen, jolla on ihan mielettömät hinkit, niin se joutuu aina kärsimään siitä, miten se ei saa niitä piilotettua, ja se tahtoisi ne piiloon sen takia, ettei aina tarvis turhautua siitä miten kanssakeskustelijan ja muidenkin randomeiden, miesten JA naisten, katseet eksyy arveluttavan alas silmistä.

Hirveetä purnausta joo, mutta minua vaan aina välillä ottaa aivoon toisten puolesta.

Sujuvasti ajauduin ylppäreistä tisseihin 8) lal lal laa

Kerron vielä sen, että aattelin palkita itseni kattomalla pitkästä aikaa elokuvan - ja se olikin sitten oudoin elokuva aikoihin. Terry Gilliamin ohjaama Tideland. Jos kaipaatte arveluttavaa moraalia ja hämmentynyttä oloa, niin suosittelen. Ihan oikeesti, se oli jotenkin ihan hurja kaikessa omituisuudessaan ja tietyllä tavalla häikäilemättömyydessäänkin. Varmaan siks kun se päähenkilö oli jotain 9-10v.

Vieläkin kumma fiilis. En ollut varautunut henkisesti tollaseen häröilyyn.

Mutta nyt kunnon yöunet ja aamulla, jos jaksan olla maailman-reippain-ja-aikaansaavin-lukiolainen, uskontoa!

JAG KAN

MINÄ
OSAAN.

JA MINÄ
ONNISTUN.

Kyllä tämä tästä.
Ei hättää.

Tämä päivä on vaan hurahtanut jonnekin. Mulla ei ollu koulua nimeksikään, pelkästään ruotsin abikurssin VIIMEINEN tunti, ruokailu ja ryhmänohjaus. Sitten tulin kirjakaupan kautta kotiin ja rupesin pikku hiljaa lukemaan VIIMEISEN kerran svenskaa. Oli kuitenkin pakko lopettaa vähän aikaa sitten, kun rupes tuntumaan mahassa jo lievä jännitys, ja se oli merkki siitä, ettei keskittyminen enää onnistunut. Ja eipä tässä hirveesti oiskaan enää tehtävissä.

Sanavarastoa olisin vielä halunnut laajentaa paljon paljon, mutta kielioppi on jo ihan yrjövaiheessa. Ei oo oikein ikinä ollu mun lempparijuttu se. Missään kielessä.

Mutta minä osaan.

Että turha tässä hötkytä ennää.

Äsken tosin meinasin hermostua, kun en löytänyt elmukelmua 8) Mutta sitten sekin selvisi. En tosin käärinyt siihen vielä mitään. En jaksanut. Ehkä pitäs kohta laitella noita eväitä, kun aamulla ei kuitenkaan oo liikaa aikaa kun pitää olla koululla niin aikasin.

Minulla on ihan sairaan absurdi ja epätodellinen olo. En vaan osaa kuvitella, että huomenna oikeesti istutaan siellä liikuntasalissa kuus tuntia ja ajatellaan vaan svenskaa svenskaksi ja sitten yhtäkkiä se onkin ohi. Ja että sitä varten istuin niillä kaikilla ruotsintunneilla ja -kursseilla; että osaisin sit ylppäreissä päteä.

Ja nyt ne on.
Enkä osaa päteä.

Mutta kyllä minä jotakin osaan.

Peukut pystyyn mulle ja sillain!

Viime hetken saamattomuus ja loppulaiskuus

Hui, herättipä edellinen merkintä kiivautta.

Toisaalta ihan hyväkin, koska se aiheutti minussa muutamaks päiväks ihan kummallisen olon.

Eilen illalla sit harkattiin lauantaita varten. En oo lukenu tätä päivää ennen kunnolla ruotsia aikoihin, kun on joko laiskottanut tai sit päivät on vaan ollu sellasia paikasta toiseen siirtymisiä. Eilenkin oli ihan juoksupäivä. Hikisenä kiireessä konsalle, paineessa päin arsea soittamista, hikisenä kiireessä Vapikselle monistamaan vinot pinot nuotteja. Uhkaava punainen valo monistuskoneessa, että muste vähenee, älä enää ylikuormita minua ilkeä nainen.

Ja uhkaava miesten keskinen PALAVERI samassa huoneessa, missä monistuskone on.

O: "Anteeks, mun pitäs vähän tulostaa nuotteja, jos ei haittaa.."
M: "Joo, ihan vapaasti vaan."

Paitsi että tunsin kyllä kaikki viis ihmistä. Sana palaveri vaan aiheuttaa minussa varmaan kummallisen olon vielä superpitkään.

Sit rei'itettiin ahkerasti meidän ohjelmistoa, jonka sain melkein kokonaan monistettua, ja jaettiin nuotit viiteen kansioon. Oon hankkinut sellaset mustat, tosi pätevät kansiot. Kyllä kelpaa.

Saatiin myös täysbändi, rumpali ja kaikkea. Huippua. Alko vähän ahdistus helpottaa ja stressitaso laskea, kun otettiin kevyesti ja yritin olla hermoamatta tai vaatimatta liikaa. Ja laulaminen vapauttaa kehossa jotain endorfiinia tai jotain, ihan varmasti.

Sit oli jo ihan pimeää ja tulin kotiin ja olin ihan zombi ja makasin olkkarin matolla ja tuijotin kattokruunua joka häikäs silmiä, mutten jaksanu nousta ja himmentää valaistusta ja sit siirsin mun nuotit uuteen violettiin kansioon, joka on paljon järeämpi kuin edellinen läpinäkyvä. Kaikki ei mahtunu, mun tarttee ostaa lisää kunnollisia muovitaskuja.

En tiedä, miks mua on tällä viikolla koko ajan vaan väsyttäny. Haluisin vaan nukkua. Tänäänkin yritin ruveta lukemaan ruotsia, mutta hukkasin varmaan puoltoista tuntia tehokasta(NOT) työaikaa, kun otin epämääräsiä päikkäreitä. Miks saan ruvettua kaikkeen vasta illalla? Sit kun kyllästyin siihen, että Nera hyppi mun päältä sohvanselkänojalle ja lattialle, nousin ja rupesin lukemaan ihan himona prepositioita. Inhoon niitä.

Ennää huominen ja sit ei enää auta. Ärsyttää, kun en oo tehny kaikkee mitä olisin halunnu. Mutta toisaalta, siltikin on sellanen olo että kyllä mä osaan ja kyllä mä pystyn. Ihan riittävän hyvin ainakin. Ja mitä väliä sillä edes kellekään on vaikken osaiskaan?

Kompleksisen itkupillin ärsytys

Just kun pääsin sanomasta.

Loppujen lopuks en itekkään säästynyt siltä surulta, se tuli vaan vähän viiveellä. Osasin melkein jossain alitajunnassa odottaakin sitä, koska joskus sitä vaan aistii että on tietyllä tavalla herkässä olotilassa tiettyjen asioiden ollessa puheena.

Niin, suru tuli puseroon vähän ex tempore kun Malle halus palaveerata mun ja Jennin kanssa lauantain nuortenillasta ja musavastuusta, joka meillä siellä on. Kysymys oli siis siitä, että Jenni kysyi onko iltamia järkeä pitää, kun yhtä aikaa on Älä pelkää -tapahtuma Amiskalla. Toisaalta noi on just alottanut Sydän tulessa -kampanjoinnit ja jakanut julisteita ympäri kaupunkia jnejne.

Vähän aavistelin jo, mitä on tulossa, koska asiat piti ratkoa palaverissa naamatusten eikä vaan puhelimessa. Siitä asetelmasta jotenkin hohkasi sellainen uhkaavuus.

M: "Aion nyt puhua sellasesta asiasta, millä on merkitystä teidän koko elämään eikä kyse oo pelkästään Älä pelkäästä tai nuortenillasta. Mä oon kysyny tän jo aikasemminkin seurakunnan satavuotisjuhlissa, mutta kysyn sen uudestaan nyt teiltä ja ihan yhtä lailla kaikilta: millanen seurakunta olis jos kaikki sitoutuisivat siihen niin kuin sinä?"

No varmaan aika saakelin kompleksinen.

M: "Ihan heitän vaan ilmaan, että muistatteko, millon ootte viimeks ollu nuortenillassa?"

Tiedän, että siitä on liian kauan; mun lauantait nyt vaan on toissapäiväistä lukuun ottamatta kulunut pänttäämällä niihin saakelin kirjotuksiin.

M: "Tai miettikää, mitä siitä tulis, jos kaikki suhtautuis seurakuntaan samalla tavalla kun opiskeluun tai harrastuksiin suhtaudutaan."

Suhtautuis ajankäytön suhteen vai muulla tavoin? Ehkä saattaisin käyttää aikaa joo paljon enemmän, mutta samalla vihaisin välillä sydämeni pohjasta. Niinkö sen sitten pitäisi olla?

Kaikkea tuon suuntaista joka tapauksessa. Lopputuloksena: minä pillittämässä Arnoldsin pöydässä, Jenni itku kurkussa aina välillä, minä JA Jenni tilittämässä miten vaikeeta ajan priorisointi on ja miten tuntuu että revitään joka paikkaan ja pitäisi ehtiä kaikkea ja plaaplaaplaaplaa.

Anteeks nyt vaan ihan saatanasti jos laitan koulun seurakunnan edelle. Enkä koe siitä edes syyllisyyttä.

Minulla on ongelma ulosannissa, jos kyse on vaikeista asioista. En osaa keskustella niistä, ilman että annan tulvia yli ja itken. Muutoin en puhu vapaasti, vaan keskityn koko ajan siihen, että olen itkemättä.

Eilinen iltapäivähetki oli siis vähän absurdi. Tai siltä se tuntui. Lievästi ärsytti, koska Mallen asenne tuntui alusta saakka jotenkin syyllistävältä - tai sitten itse koin sen vaan sellasena. Ja en tiedä onko maailman parhaimmat lähtökohdat pitää palaveria, jos toinen on asennoitunut jo valmiiksi niin, ettei kompromissi tule kyseeseen.

Mulla oli turpeat silmät koko loppupäivän. Kotiin päästyäni yritin laskea matikkaa, mutta iski ihan hervoton väsy liian lyhyistä yöunista, liian voimakkaasta tunnepurkauksesta, lähitulevaisuuden uuvuttavuudesta, kaikesta. Otin pitkät päikkärit: eka sängyllä, sit sängyllä villatakki päällä, sit olkkarin sohvalla. Pöhnäsenä yritin sit lukea vähän ruotsia ennen vatsatanssia (ne liikkeet muuten alko jo sujua paremmin, kyllä ne pikku hiljaa alkaa luonnistua..).

Olo tuntu vaan koko päivän hirmu irralliselta kaikesta. Se päivähetki oli niin kummallinen, ja omalla tavallaan puhdistava mutta myös ahdistava.

Se tuli myös mun uniin jossain muodossa, mutten muista enää missä. Sen kuitenkin muistan, että näin ekaa kertaa unta kirjotuksista :D Siinä unessa menin saliin kirjottamaan ruotsia. Kaikki istu lattialla ja ne tehtävät oli sellasessa elektroniikkapelin kaltasessa jutussa, en muista. Sit vähän ajan päästä valvojat sano että "no nyt teillä on vähän taukoa" ja olin että jee ja lähdin kaverin luokse tekemään ruokaa. Sit kun oli syöty tulin rauhassa takasin ja juoksin salin ovelta omalle paikalle, mut ihmettelin miks mun kaikki jutut oli viety pois. Sit joku opettaja tuli ottamaan mua hirmu kovakourasesti kainalosta ja sano että mun koe keskeytettiin kun lähdin lomailemaan. Ja jotain muuta yhtä hienoa 8)

Unessa kaikki vaan tuntuu niin todelta, että ne aiheuttaa joskus pitkään heräämisen jälkeenkin kestävän epämiellyttävän olon.

Minua ottaa päähän, kun ei ole pitkään aikaan kunnolla aikaa huvituksille. Ja se, että nyt pitäs yrittää ryhdistäytyä ja jaksaa pinnistää, MUTTA KUN.

Ja tänään on ärsyttänyt myös ihmisetkin. Ei siks, että kukaan olis tehny mitään erityisen ärsyttävää; joskus vaan iskee sellanen fiilis, että pelkät toisten naamat saa jo veren kiehumaan.

Tällasta tänään.

Seesteisyyteen oppinut?

Viikonloppu oli MUKAVA.

Näin kivoja ihmisiä, tulee nähtyä aina niin harvoin kun ollaan ripoteltuina ympäri Suomea. Ja olin mä myös melko SopuSointuinenkin, paitsi Tumpalle kyllä katkeroiduin vähän väliä kun se oli koko ajan vaan heittelemässä mua jollain. Tosi kypsää.

Hämmentävää vaan, kun tällä kertaa paikalla oli myös omituisen paljon lapsia. Sellasia pikkukakaroita. Muistan, kun ite olin sen ikäsenä äipän ja iskän mukana soittojutuissa, sit aina harkkojen ajan leikin barbeilla pitkin penkkirivejä tai jotain muuta yhtä kehittävää.

Nyt yhtäkkiä musta onkin tullut jo iso ja ykkösviulisti ja melkein täysikänen. Mihin ne vuodet menee? Pelottavaa.

Se tässä viikonlopussa oli vähän jännä, että itse kullakin tuntu olevan vaihtelevasti aina suru puserossa. Kaikilla on jotain omia ongelmia tai kriisejä, ja sitten ne aina purskahtaa pintaan. Minä olin melkein ainut (ainakin tytöistä), kellä ei ollu angstia ja/tai surua. Sekin jännä sinänsä - ehkei mulla oo vaan nyt ollu oikein elämää, niin ei oo päässyt syntymään mitään kriisiäkään.

Arki iskee heti vaan vasten kasvoja, kun rantautuu taas kotio. Huomiseks pitäs tehdä epsanjan projektityö, ja tuntuu jo valmiiks hirmu raskaalta ruveta muotoilemaan espanjaks jotain järkevää tekstiä. Huaah. Ja matikkaa pitäs laskea. Sit olis aina se ruotsi ja se uskonto ja se viulukin, mitä vois hommailla.

Yhyy.

Ens viikosta tulee luultavasti aika kamala, tai ainakin sellain ettei turhaan oo vapaa-aikaa, mitä laittaa hummailuun. Vaikka haluisinki.

Mut ehkä mä selviän. Omituista kyllä, mutta minulla on ollut jo jonkun aikaa jatkuvasti sellanen olo, että kyllä mä kaikesta huolimatta selviän. Historiallista. Ja ihan tosi outoa.

Ehkä oon oppinu elämään itteni kanssa. o_o

Itseeni on itsetyytyminen

!!!!!

8)

Tiedän, että tämä on hirveetä brassailua ja ittensä korostamista, mutta minä oon nyt niin ilonen ja tyytyväinen itteeni, ettei se haittaa!!

NIMITTÄIN! Minun ruotsinkuuntelu lähtee YTL:ään pisteillä 82/90!!

Ja joo, se on vasta kuuntelu, kirjallinen vielä kokonaan tekemättä, ja joo, tän syksyn kuuntelu oli helpohko, ja joo, ne voi YTL:ssä vielä pudottaa niitä pisteitä, mutta silti! Oon niin tyytyväinen, että KERRANKIN kun piti onnistua niin onnistuin! En oo saanu noin korkeita pisteitä ikinä kun on tehty niitä ylppäkuunteluita!

Minä oon ihan oikeesti tyytyväinen itseeni o_o
Tää on kumma tunne.

Avoista oli jääny uupumaan vaan yks piste (mut se sit kertoutuu kolmella), ainakin yhden monivalintakokonaisuuden olin osannut täydellisesti, ja muistakin oli vaan ykkösvirheitä. En muista ennää, kun en kattonu niin tarkasti.

..ja jotta brassailuni olisi täydellinen ja mahdollisimman epäasiallinen ja ärsyttävä, niin mainittakoon vielä sekin seikka, että nopealla silmäyksellä en huomannut ketään kellä olis menny pisteet mun yli. Yhdellä oli 80. Kaikki muut jäi alle.

Minusta se on ihan uskomatonta.

(No niin, nyt voitte inhota minua. <33)

Koulun jälkeen istuttiin wanhojentanssiparin kanssa toripöydillä. Paistateltiin kesän viimeistä(?) aurinkoa ja minulle tarjottiin kesän viimeinen irtojäätelö. Söin mango-melonin.

Palkitsin itseni tuosta kuuntelusaavutuksesta ostamalla pitkästä aikaa lisää söpöjä kortteja ja yhden sarjiksen, jonka luin myöhemmin pihalla Neekun kanssa - taas auringossa. Luulin, etten enää vois istuksia kiveyksellä arskan paistaessa, mutta näköjään mulle suotiin vielä ainakin yks kerta. Ei enää ollut mikään hellefiilis, jotenkin koleaa, muttei kuitenkaan niin koleaa että se estäisi istuskelun.

Uudet kortit länttäsin seinälle mun korttikollaasin, siihen ei ookkaan pitkiin aikoihin tullut mitään lisäyksiä. Hiljaa hyvä tulee.

Myöhemmin tänään alko taas ahdistaa koulu ja läksyt. Matikka otti niin paljon aivoon että heitin kirjat lattialle. Espanjakin otti, kun aattelin sitä ainetta mikä piti kirjottaa huomiseks, mutta se olikin onneks sit helppo. Alottaminen vaan ottaa aina koville.

Ja sit uskonto rupes taas pelottamaan. Oon jotenkin lukossa sen kanssa; varmaan siks, kun omat tavotteet on niin korkeet (varmaan ainut aine, missä mulla oikeesti on tavotteita), ja pelottaa että en kykene enkä osaa. Tuntuu, että aika loppuu ihan kesken, kun on kaikkee muutakin kuin se uskonto.

Mutta oma vikani.

Otin myös itteeni niskasta ja soitin viulua. Oikeesti soitin. Silleen, että tuli hirmu hiki ja hartiat jumi ja leukaa kivisti. Parasta oli huomata että alko sujumaan. Minulla ei oo varmaan mihinkään asiaan tai henkilöön yhtä voimakasta viha-rakkaussuhdetta, kun viuluun.

Lopuksi vielä kaikesta tyystin irrallinen keskustelunpätkä:

I: "Onks Vertti jo kotona?"
Ä: "Sie näit sen jo."
I: "Ai, jaha."
O: "Vitsi te rekisteröitte aina kaikki asiat ihan sikahyvin."
Ä: "Meillä menee välillä huonommin, välillä paremmin."

Juuri näin, äiti :D Minullakin menee välillä huonommin, välillä paremmin, ja useimmiten se vaihtelee päivän aikana monta kertaa.

Ei ihan messissä

Minun aamut on olleet tavallisuudesta poikkeavia.

Eilen heräsin ihan toisessa todellisuudessa. En tiennyt mikä päivä on, olin ihan varma että elin viikonloppua. Mietin, että miks ihmeessä mulla on kello soimassa noin aikaseen lauantaina. Kesti ihan törkeen pitkään päästä todellisuuteen ja tajuta, että on tiistai.

Tänä aamuna heräsin siihen, kun Maijukka laitto mulle puol kasilta tekstarin. Sillonkin kesti pudota maan pinnalle ja paikallistaa kohta viikosta, mitä eletään. "Oon melko varma, että tänään oli aikanen aamu, esim keskiviikko, mut miks mä sit vielä oon sängyssä jos mun pitäs olla jo ylhäällä?"

En tie miks kello ei herättänyt, mutta se nyt kuitenkaan ei herättänyt. Muistan, että asetin vielä illalla ajankin. No, hällä väliä, olin supernopee ja ehdin tunnille minuutin myöhässä - ja kävin vielä suihkussakin!

(Siks piti kiiruhtaa, kun oli epsanjan sanakoe ja olis ärsyttäny ihan sikana jos se olis jääny tekemättä, koska luin siihen illalla ihan oikeesti. Kerrankin.)

Minä en muista enää, mitä eilen tein. Ihan hulluna ainakin just espanjaa, kun maanantaintunti jäi välistä kuuntelun takia. Sit taisin laskee matikkaa ja mennä kvartettiin ja soitettiin Beethovenia ihan hiessä ja Jarppa kehu meitä hirmuna, vaikka feilasin kyllä ihan tuhottomasti. Sit se unohti kännykkänsä konsalle ja mun piti viedä se opettajanhuoneeseen.

Tänään katottiin epsanjantunnilla surrealismiklassikko suoraan vuodelta 1929: Andalusialainen koira! Kesti hurjat vajaat 20 minuuttia ja puhetta ei ollut. Mustavalko. En tie ootteko nähny, mut se oli kyllä härö, haha! Se oli villiä kun se mies leikkasi naisen silmämunan halki ja kun yhellä miehellä oli kämmenessä reikä, josta tuli muurahaisia. Käsikirjoitus perustuu Luis Buñuelin ja Salvador Dalín painajaisiin ja uniin.

Koulusta pyöräillessä oli ihme ilma. Sellanen lempeän lämmin mutta ihan törkeen tuulinen. Koulun pihalla puolet pyöristä (jotka oli jätetty kielletyillä paikoille, hähä!) oli kaatunut ja tiet oli täynnä katkenneita risuja ja puunoksia, kun tuuli niin jumalattoman kovaa. Ja aurinko paisto. Se sama lempeys oli ilmassa vielä illallakin, mutta sillon ripotteli vähän vettä.

Mire oli käymässä kun tulin, ja juteltiin siitä miten kehossa tuntuu pahalta ja kaikki ruoka tuntuu ihan scheibalta ja haluttaisi paastota. Siskon sanomisia lainaten, suurin osa ravinnosta on kuitenkin oikeestaan epäravintoa, koska se on niin pitkälle jalostettua ja käsiteltyä, ettei alkuperäsestä oo jäljellä enää mitään oikeeesti hyviä aineita.

Poljin viulu selässä ja perhosia mahassa konsalle. Ehdittiin soittaa ihan vähän, ennen kun morsio koputti oveen, ja sit meidän piti soittaa sille sen häihin tulevat biisit. Kuulan häämarssia ja Akselia ja Elinaa ja sellasta. Minua pelotti, että sillä on jotkut ihan sairaan ylevät kuvitelmät meistä (saadaan kuitenkin palkkio, niin on pakko olla jotain vastinettakin rahoille), että sit se pettyy. Onneks pelko oli turha. Aah. Se oli niin liikuttunut Kuulan jälkeen, että melkein kyynelehti. HIHIHIHi

Tuli kevyt fiilis, eikä ne häätkään enää huoleta juurikaan. Jee!

Jos nyt jaksais pari päivää pinnistää kunnolla, sitten saisi vähän heittää lepiä viikonloppuna Kippolassa ja nähdä kaikkia kavereita ja hönätä ja jee, ompa kivvaaa 8)

JA! Mire oli ihana sisko, ja lähti minun kanssa kattomaan Kuvakukkoon viimisen näytöksen Miyazakin Laputasta. Kaikilla kavereilla oli tänään kunnollisuuspistos, ja ne halus opiskella.

Se oli kyllä hyvä leffa! Kunnollinen juoni, mielikuvitusta uhkuva tarina, söpöt päähenkilöt. Vaikka vähän naiivit. Mutta ei se ihan ältsisti haitannu. En jaksa uskoa noista Miyazakin varhasimmista, että ne on tehty jo 80-luvulla, kun ei ne tunnu yhtään vanhentuneilta tai mitään.

En jaksa keskittyä tähän nyt enempää, meen tekemään jotain näennäisesti hyödyllistä! Tai jotain 8)

(Anteeksi tämä blogin tason lasku, vaikkei se nyt pilviä koskaan ookkaan hiponut, mutta on vaan tuhoisa yritys yrittää kirjottaa aina illalla, kun ei jaksa enää keskittyä ja väsyttää jo. Päivällä en jaksa edes tulla koneelle, koska muuten jään lagittamaan siihen koko päiväksi. Tai sitten en tule sen takia, että yritän leikkiä että mulla olis elämää. Ihan sama. Yritän parantaa - jos jaksan. Hähä.)

Nöjd och Lättad

Nyt on ruotsit sitten minun osalta kuunneltu.

Ei ennää! Hahaa!

JeE!

Olin positiivisesti yllättynyt, koska koetilanteessa tuntui, että kuulin kaiken ihan selkeästi ja ymmärsin, mitä ne äänet siellä nauhalla puhu. Oikeesti tajusin. (Tai sitten luulin ymmärtäväni, mikä on sekin hyvin mahdollista). Vastausvaihtoehdoissakaan ei ollut kovin paljon ihan vieraita sanoja, joten ei tullut hirmu montaa tilannetta, missä piti arpoa vaihtoehtojen välillä. Reagointitehtäviä ei ollut normaalissa muodossaan, mistä oon ilonen koska yleensä kusen ne niin täydellisesti. Avotkin sujui hyvin, paitsi se yksi härö missä selitettiin lehmästä. En vieläkään tajua, mistä lehmään liittyvästä ne naiset oli kahvitauollansa keskustelleet. Mut meni jo, en välitä.

Saa nyt nähä, mitkä lopulliset pistemäärät noista kuunteluista sitten on. Mutta oon joka tapauksessa tyytyväinen mun suoritukseen - outoa kerrankin olla tätä mieltä :D Ainut vaan, että jos se on ollu kaikille helppo, niin sitten ne jakaa pisteitä tosi nihkeesti ja pisterajat nousee. Mutta ne ei ole nyt tämän ajan murheita. On hyvä fiilis.

Haha, olin kerrankin aamulla ajoissa liikenteessä, mutta vähän ennen koulua näin Minden kävelemässä, niin sitten pyöräilin sen tahdissa loppumatkan. Sitten me ihan rauhassa kavuttiin vitoseen kun oltiin viety laukut kaappeihin ja muuta, ja sit porukka oli silleen "nyt ne tuli!". Useempi ku muutama ihminen sano mulle päivän aikana että "me oltiin ihan sillei että missä orvokki oikein on, kun sua ei näkyny ja mietittiin et jos oot nukkumas tai jotaan!!" 8-D Mietin, että mitä ihmettä, ei edes tultu niin myöhässä. Nimenhuuto ei ollu loppunu edes vielä tai mitään.

Illalla oltiin perheen naisten kanssa liikuttelemassa lantioita ja rintakehiä vatsatanssissa. Oli jotenkin hupsua, ja ei oikeesti oo ihan helppoa saada lantiota täydellisesti hallintaan tai yrittää tehdä rintakehällä aksentteja ilman että pää liikkuu, mutta kyllähän tuo ihan mukavaa oli (: Eiköhän sinne jaksa vaivautua aina menemään. Ja pakko tuo äippä on jonnekin saada potkittua, ettei se liiaksi kangistu.

Koulun jälkeen kävin palauttamassa muutaman DVD:n kirjastoon. (Se muuten se eilinen leffa, minkä katoin vielä, oli Roy Anderssonin Sinä elävä - Du levande. Se oli hurjan hupsu, jotenkin hirmu sympaattinen ja koominen, mutta samalla tosi surkuhupaisa ja en tiiä, outo! Halluun nähdä siltä jotain muutakin.) Ne oli tehny siellä jotain uusintajärjestelyjä ja kesti hetken, ennen kun löysin tutut hyllyt. Se taas johti siihen, että katselin sellasia hyllyjä, mitä normaalisti en kattele, koska vakkarihyllyt oli siirretty niiden viereen.

Mukaan tarttui esim Dan Höjerin ja Per Gustavssonin kirjottama/kokooma kirja Suudellaan!, joka kertoo - ylläriylläri - pusuista, suudelmista, kaikesta sellaisesta. Se oli ehkä suloisin kirja pitkään aikaan, oikeesti! Kun sitä luki, tuli jotenkin ihan superhyvä mieli. Se oli niin... SÖPÖ. Ja sitä paitsi opin paljon kaikkee kivaa (turhake)nippelitietoo. Suosittelen kaikille 8) Ihana. Ja visuaalisesti vaihteleva, ei oo tylsä lukee.

Tuomarin tekemä lisämerkintä pöytäkirjaan, Englanti vuodelta 1837:

"Kun mies suutelee naista vastoin tämän tahtoa, on naisella täysi oikeus niin halutessaan purra mieheltä nenä irti, tai vieläpä nielaista se, mikäli asiakseen katsoo."

HÅHÅHÅ

Tuo ei ollut ainut randomkirja, mihin satuin tarttumaan hyllyjenvaihdosten takia. Toinen, mitä oon nyt lueskellut koko päivän, on Arterburnin ja Stoekerin kirjoittama Jokaisen nuoren miehen taistelu. (Ai miten niin kuulostaa hupsulta?) Se käsittelee seksuaalisuutta ja miehuutta Raamatun ja nuoren miehen näkökulmasta ja sen avuksi. Olen kyllä tietoinen, etten kuulu kohderyhmään, mutta tuosta aiheesta kristillisestä näkökulmasta on niin törkeän vähän painettua sanaa - ja jos ylipäätään on, niin se on suunnattu, kuten tässäkin tapauksessa, miehille - niin teki ihan uhallakin mieli kattoa, millanen opus on kyseessä.

Tykkään siitä, että tossa puhutaan tosi suoraan ja suurimman osan aikaa vielä asioiden oikeilla nimillä. Totta kai siitä kuultaa läpi ihan armoton jenkkiläisyys, ja jotkut fraasit on jo ihan tajuttoman kuluneita ja miljoona kertaa käytettyjä naurettavuuksia, mutta tähän mennessä seasta on pilkistäny joitain ihan mielenkiintosia ja tuoreitakin näkökulmia ja ajatuksia. Jotenkin vaan ottaa päähän, että tossa tunnutaan jatkuvasti alleviivaavan (ehkä tarkoituksettomasti? mistä minä tiedän) sitä, miten miehillä on ongelmia ja miten naiset aiheuttaa miehissä vaikka mitä. Ihan kun asia olis niin yksioikoinen, koska ei se ole. Ongelmat on molemminpuolisia. Ihan kun naiset olisi jotain saakelin pyhimyksiä, joilla ei ole sukupuoliviettiä. Korjaus: meiltä löytyy sukupuolivietti, meillä on vain erilaiset sukupuolielimet.

..mitä kukaan ei varmaan tiennytkään.

Ihan mielenkiintoista luettavaa joka tapauksessa. (Näin puoliväliin saakka tähän mennessä lukeneen suusta sanottuna.) Tosin sellaiselle, joka ei ole yhtään perillä karismaattisten kirkkojen yleisistä moraaliopetuksista ja -asenteista etenkin seksuaalisuuteen liittyen, teksti voi olla vähän päätä huimaavaa ja rankkaa välillä. Heh heh.

Minun silmät on ihan krampissa jostain syystä nyt ja takaraivossa säteilee niskakivut. Ei oo kiva fiilis. Ehkä pitäisi painaa pää tyynyyn vaihteeksi.

Vuotoja

Päivän teemasana tänään: vuotaminen.

Taivas on vuotanut koko päivän, minun nenä on vuotanut kiivaasti, meidän katto ei onneksi ole vuotanut, ja vähän pelkään, että huomenna pää vuotaa kuin seula kun pitäisi yrittää keskittyä ja skarpata.

Ylppäreistä on puhuttu ekan vuoden ekasta jaksosta asti, mutta silti minusta tuntuu ihan saakelin epätodelliselta, että ne nyt ihan oikeasti alkaa. Tuskin se on sen kummempaa oikeasti, vaikka siitä kauheasti pelotellaankin ja puhutaan. Mutta jotenkin vaan kummaa. Nyt pitäisi osoittaa koko osaaminen, mitä vuosien aikana on kertynyt.

Joo. Onnistuu ilman muuta. u_u

Myös minun kaveri vuosi tänään puhelimessa, kun sillä oli eilen vuotanut niin totaalisesti yli. Tulipahan taas todistettua, että pojat on tytöille haitaksi. Tytöt menee vaan ihan sekaisin suotta, unohtavat toisten tunteet, ja sitten on itkua ja parkua ja ahdistusta. Parempi olla vaan ilman. En kyllä väitä, etteikö tytöistä olis harmia myös pojille.

Eli yhteenvetoyleistyksenä tästä voisi päätellä, että ihmisistä on haittaa toisille ihmisille. :D Pysytellään vaan erossa, niin ei tule yhteentörmäyksiä.

Mirkkukin ehotti tänään, että pysyttelisin erossa pojista:

M: "Minä Orkki keksin, mitä teet isona!"
O: "No mitä?"
M: "Menet nunnaks luostariin!"
O: "Nunnaks? ..niin no toisaalta, mikspä ei."

Oisko vähän helmi.

Siskot tuli tänään märkinä sateessa hölkkimisestä keittämään mulle aamupalaksi kaurapuuroa ja tekemään voimajuomaa (itseäänhän ne ei tietenkään siinä ajatelleet). Mirkku ehotti, ettei mun tee sen takia mieli syödä, että oon kipee, niin keho ei tarvitse lisää ravintoa kun se yrittää parantua, joten ruuansulatukseen menisi turhaa energiaa. Kai sekin voi olla yksi teoria. Mutta jotain on ihan oikeesti tapahtunut, ainakin hetkellisesti, koska esim katsoin vaan sivusta kun siskot popsi kadoksiin loput minun lempisuklaasta - ja minä en syönyt yhtään palaa, koska ei edes tehnyt mieli. Ennenkuulumatonta.

Mutta on minun ruokahalut lisääntyneet eilisestä noin 35%. Eikä tämä oo varsinaisesti sitä, ettei tekis mieli syödä; kaikki ruoka tuntuu vaan jotenkin vääränlaiselta.

(Ei tarvi kuitenkaan ruveta spekuloimaan, te stalkkaajat, kyseessä ei oo mikään syömishäiriö 8))

Eksyin äsken lukemaan Suomen uskonnonopettajien liiton sivuilta kaikkea sälää liittyen uskonnon yo-kirjotuksiin. Rupes vähän pelottamaan. Luin kolme vastausta, millä oli saatu täydet pisteet jokereista. Ja kaikkia arviointikriteerejä, miten pitäisi vastata ja mitä kannattaisi välttää. Hiukan hermostuttaa. Mutta on tässä vielä aikaa, ja ensin pitäisi tuo ruotsi saada tieltä pois. Mutta SILTI. Huh.

"maaliin on vieläkin matkaa
ei lopu koskaan
vielä on monta askelmaa
ei lopu koskaan"

Päivän poiminto sanomalehdestä: Leena haaveili jo opiskeluaikoinaan bussilastillisesta lapsia. Niitä siunaantuikin 16. Ja lapsenlapsia on nyt 100. O_o Tämä synnytyskonemaisuus jo pelottaa. Eikö nainen muuta toivo elämältään?

Taas tuo taivas vuotaa ihan jumalattoman kovaa!

Mutta nyt jatkan ruotsin kuunteluharjoitusten tekemistä, kun ei niistä enää huomisen jälkeen mitään hyötyä oo. Sit vois kattoo vielä yhden leffan. Kai se sitten siinä on. Ei auta enään.

Huomenna saa sit pitää peukkuja mulle ja sillain U_U

Pää täynnä svenskaa, sisukset täynnä sitä itteensä

Taistelu jatkuu!

a) Lähinnä mahdollista kippeeksi tulemista vastaan, mikä on onnistunut ihan hyvin (kai). Ainakaan kurkku ei enää aamulla tuntunut kipeältä, ja olo ei ole kuumeinen. Pieni nuha on, ja sekin ihan toispuoleinen. Vasen sierain on jatkuvasti tukossa, mutta oikea kumisee tyhjyyttään.

b) Jossain mielessä myös ylppäreitä vastaan, koska olen ollut nyt uppoutuneena ruotsiin. Eilen katottiin Minden ja Hennin kanssa kaks leffaa, molemmat ruotsiks: Jalla! Jalla! ja Råttatouille (jälkimmäinen siis ruotsidubeilla). Tosin edellämainittujen keskittymiskyky rupes takkuilemaan jälkimmäisen leffan kohdalla, mutta kai se on ihan ymmärrettävää kun oli perjantai ja kaikkea eikä edes tekstityksiä.

Tänään oonkin sitten koko päivän papattanut ruotsia. Oon lukenu ihan sikana tekstejä ja sanoja ja listoja ja en edes tiedä mitä, tuntuu etten oo tehny mitään, mutta koko päivä silti vaan hurahti ja oon aivot ihan ruotsissa nyt ja huhhu. Tuntuu, että tää on ihan loputon suo: vaikka kuinka pänttäis, niin silti siinä kokeessa on sitten just ne sanat joita ei tiedä. Kaikesta huolimatta. Fy fan!

(Ja voisin olla nyt Tampereella kuuntelemassa bändejä ja hengaamassa kavereiden kanssa, mutta jäin kotiin varmistamaan, etten tulis kipeäksi. Vaikka voihan sitä kotonakin tulla. Mutta minun logiikalla helpommin matkustaessa/muualla.)

Taustalla soi: Iron & Wine

c) Tänään myös ihmisen perustarpeita vastaan, koska: mulla on ollu monta päivää jotenkin hirmu turpea olo. Tai on tuntunut sellaselta, että oon täynnä hirveesti kaikkea ylimääräistä ja asiaa ei paranna se, kun koko ajan mätän sisääni lisää. Ja aina jos oon jotakin halunnut syödä, niin on tehnyt mieli jotain raikasta. Tänään sitten oon pidättäytynyt syömisestä, toisin sanoen pitänyt minipaastoa. En oo ikinä varta vasten päättänyt paastota!

Aamupalla tosin söin vähän muroja ja sitten join teetä, mutta siinäpä se. Eikun ja päivällä söin vähän tyrnejä pihalta ja kypsät pensasmustikat puskista, mutta en laske niitä syömisiksi, koska se on ennemminkin rutiini kuin vatsantäyttörituaali. Appelsiinigrandeja join kolme päivän aikana, että saisin aivoille sokeria ruotsin opiskeluun.

Hassuinta oli, ettei mulle tullut koko päivänä edes nälkä. Aamullakaan ei tehnyt mieli syödä mitään, mutta pakko oli jotain ähtää naamaansa.

Nälkä on kyllä kumma asia. Koulupäivän aikana ehtii kaivata ruokailua jo useaan otteeseen, sillon vatsa meinaa ruveta aina kurahtelemaan. Kotona ollessa taas saatan monesti unohtaa syödä kokonaan, ja en huomioi nälkää edes kunnolla. Tänään sitä ei sen sijaan edes ollut, en tiedä miksi. Ehkä kun päätin tietoisesti olla syömättä, niin alitajunta ei päästänyt mua nälkäiseksi? En minä tiedä. Yhdeksältä illalla söin muutaman hapankorpun, mutta vieläkään ei tee oikein mieli mitään. Tai lähinnä ei tee mieli saada sellasta tajuttoman ähkyä ja täyteenahdattua oloa, kaikki ruoka tuntuis nyt liian raskaalta. Outoa sinänsä, koska yleensä tykkään syödä ihan vaan vaikka syömisen ilosta.

Ei siis mitään kovin hurjaa, aika säälittävä tämä minun ensimmäinen paasto. Mutta jostainhan se on joskus aloitettava.

Päivän löytö: superhomeinen ja vettynyt avomaankurkku vihanneslokerosta. Ah.

Onkohan minusta tulossa ihan vanha? Eilenkin illalla väsytti ja nytkin olisin ihan valmis menemään nukkumaan, vaikkei kello ole vielä edes yhtätoista. Vaikka toisaalta, vaikka aina väsyttää, niin valvon silti reippaasti yli puolenyön. Aina. Minun touhu on aina niin fiksua :D

Tänään soinu päässä: Apulanta - 0010. "Kierrätä meidät uudestaan, vielä kerran. Luon nahkaa uudempaa kertaa, vielä kerran. Aaaa, aivan niin kuin ennen -- -- Kaupunkimme on tyhjillään--" KOKO AJAN

Huomenna tiedossa taas armotonta pänttäämistä. Ei kyllä lopu koskaan.

Se riesoilla-kyllästetympi sukupuoli

Tänään leikin pienesti aikaansaavaa ostamalla VR:n opiskelijakorttiin uuden lukuvuositarran (vaikka vanha olis ilmeisesti ollut voimassa tän kuun loppuun asti), ilmottautumalla penkkarivapaaehtoiseksi (lähinnä aattelin luikautella, jos tarttee) ja lukemalla vähän katkonaisesti uskontoa. Mun merkinnät rupee olemaan vähän tylsiä, kun kökötän vaan sisällä nenä kirjassa, enkä tee mitään. Sitä paitsi aihekin oli tänään tylsä, ei mua oikein kiinnosta joku luterilaisen kirkon hallinto ja talous. Jee.

Kävin mä kyllä myös avustamassa Maisaa TopTenissä, löysin sen poikaystävälle tuliaisleffan. Ja sorruin siinä samalla ostamaan neljä DVD:tä (tai kolme, yhdessä oli kaksi leffaa niin se tekee neljä) - mutta kun ei maksanut paljoa! Niitä neljän euron leffoja on niin helppo ostaa, kynnys on pieni. Sit heti jos menee kuuteen tai kaheksaan euroon, niin pitää miettiä jo kahesti. Ja useimmiten jää ostamatta. Koska aattelen, että ne kuitenkin saa kohta neljällä.

Oi, siellä oli hirveesti leffoja, missä olis ollu ihanaihana Tony Leung, mutta kun ne oli just jotain kuutta ja kaheksaa. Niin en raaskinu. Ja joku oli ryöstänyt sen nimenomaisen leffan, mitä viimeks katoin. Joten se siitä. Nyyh.

Mun puhti rupes takkuilemaan keskellä päivää, kun naiseus päätti taas vaiheeksi muistuttaa olemassaolostaan. Minusta tämä on edelleenkin niin väärin. Miksei miehilläkin ole jotain tietyn syklin välein toistuvaa riesaa??

Ja sitä paitsi, ainakin joissain yhteyksissä naiseuden ajatellaan symboloivan elämänvoimaa - mutta miten helkkarissa veren vuotaminen kertoo yhtään mitään elämänvoimasta?!

Valistakaa tyhmää.

Kun Amaterasu tulee apuun

Säävaihtelut kyllä jaksaa aina hämmästyttää. Eilen oli ihan kunnon syysfiilis, sateista ja kosteaa ja sellasta, ja tänään sitten iski tuollasen ihanan herQllisen auringonpaisteen <3_<3

NAM

Oli ihana pyöräillä kotio koulusta kun oli lämmintä. Valitsin reitin sillä tavalla, että menin mahdollisimman paljon rantoja pitkin. Sit tsiikailin järvelle ja bongasin sorsia ja olin ihan ilonen.

Eilen oli totaalinen pysähdyspäivä; en laittanu koulun eteen tikkuakaan ristiin. Oikeesti. Tänään oli koko koulupäivän sellanen olo, että en tahdo jatkossakaan tehdä yhtään mitään ja luovutan kaiken suhteen ja halluun mennä kotiin lagittamaan. Ei oikeesti kiinnostanut yhtään.

Mutta ehkä se aurinko sai jotain aikaan, mene ja tiedä, mutta kun pääsin kotiin, löysin jääkaapista äipän ostamia tuoreita mansikoita, tein niistä pirtelöä (siihen tuli niitä mansikoita, jäätelöä, turkkilaista jogurttia, maitoa, vähän hunajaa, basilikanlehtiä muutama), kasasin epsanjan-, ruotsin- ja uskonnonkirjat keoksi ja lähdin pihalle istumaan kera kirjojen ja Neekun.

Kaikki tuntui taas vähän paremmalta, eikä enää ihan niin toivottamalta, kun oli lämmin ja aurinko paisto.

Opiskelin periaatteessa koko päivän, mutta vähän yksipuolisesti, koska ruotsiin en koskenutkaan (vaikka siihen on vähemmän aikaa, kolkuttaa jo ovella) mutta maailmanuskontoja tankkasin taas. Eri kirjasta tällä kertaa. Nyt tosin alkaa tuntumaan siltä, että ne hallitsen jo liian vahvasti - sen kurssin oon aina osannu parhaiten - mutta sen sijaan kaikki kirkkohistoriat ja ev.lut.kirkon hallintojutut ja muut tylsemmät on vähän heikossa hapessa.

Nyt tuntuu myös siltä, että kurkussa tuntuu TAAS alkavaa kurkkukipua. Ehtihän tässä olla melkein pari viikkoa edellisestä tuntemuksesta. Joopajoo. En minä halua saada nuhaa ja/tai yskää just nyt! Ehtispä ees kuuntelu mennä ohi, niin ei tarvis saada kaikkien vihoja päällensä sitten rykimällä ja köhimällä siellä..

Mulla olis ollu vielä virtaa lukkee enemmänkin, mutta tuli pimeä ja päivä loppui kesken. Voivoi.

(! HUI KAMALA Nekku alko yhtäkkiä kuorsata tuolla ihan julmetun kovaa ja vingahdella unissaan, mitä se tekee aina joskus, kun on uponnut tarpeeks syvälle uneen :D Håhåhåhå säikähin)