! KANSALAISET!
Medborgare.
TÄNÄÄN!
On syyskuu.
KHYLLÄ, luitte aivan oikein: kuukausi vaihtui, nyt on SYYSkuu, SYKSY saapui ja ratiritirallaa
eikun sori, se oli ehkä jo enemmän talvea. No, eipä tässä kauaa kyllä mene kun aamupakkaset on jo huurruttanut ulkona kaiken kun minä haen kylpytakissa sanomalehteä. Paitsi ehkä se syksyn tulo tiivistyy juuri siinä, ettei sitä lehteä voi enää hakea kylpytakissa.
Nyhhyy.
Älkää ymmärtäkö väärin, minä ihan oikeasti tykkään syksystä. Siinä on tunnelmaa ja synkkyyttä, mutta samalla sellasta tosi mystistä odotuksenmakua. Syksyä pitää makustella. Ja fiilistellä.
Syksyllä syödään sieniä ja mennään ulos sadetakissa (minä en edes omista omaa sadetakkia!! pitää hankkia). Silloin putsataan koiran tassuja kurasta sisään tullessa. Sillon aletaan käyttää lapasia ja villasukkia. Pitkiksiä. Huiveja.
Syksyllä luonto lakastuu, mutta ihmiset alottaa himona kaikkea uusia harrastuksia. Esim minut painostetaan menemään vatsatanssiin meidän perheen naisten taholta. MIETTIKÄÄ! Hetkutihetkuti kilkunkalkun!
O_O
Aistin nauruun vääntyneitä suunpieliä ruudun sieltä puolelta. Kiitos vaan myötätunnosta.
Minua ei ole huvittanut tehdä läksyjä tänään yhtään. Hyi. Matikka ei lähtenyt sujumaan, joten en jaksanut väkisin vääntää. Aivojani väsytti. Ja kehoakin. Epsanjankirjoja en ole edes aukaissut vielä, kun ei ole vaan ollut fiilistä.
Jos opiskelu tapahtuisi vaan fiilispohjalta, niin kertaisin vissiin vieläkin yläastetta. Joten vähän epäpätevä tekosyy tuo edellämainittu mahdollisesti. Nojaa.
Aamulla oli viulutunti ja soitettiin uutta biisiä jossa on niin paljon pariääniä ja meisinkiä että olin melkein hiessä kun tunti loppui. Jarppa on ihana, kun se taas sanoi miten kivaa on aina nähdä minua ja pitää mulle tuntia (vaikka oon huono soittaja, miettikää nyt), kun sille tulee kuulemma koko viikoksi aina hyvä mieli. HAHAHAHA. Kaikki muut oppilaat on varmaan niin tylsiä hissukoita. Lål.
Minulla on sisällä nyt sellainen tosi epämääräinen olo. Sellainen, että pitäisi saada jotain ulos minusta, koska ei tunnu hyvältä tämä; kulmat painuu kurttuun väkisin, sellainen olo on tämä. Kirjotin äsken 3 sivua Wordilla, mutta sitten tuli siihenkin stoppi. Eikä lähtenyt olo pois, joten joko ei ollut tarpeeksi tai sitten se ulostuminen liittyy johonkin muuhun. (Ei, ei siihen kuitenkaan. Ei ole fyysistä ulostumista vaan ennemminkin henkistä.)
Lievä ahdistus nyt kyllä, kun en tiedä miten pääsen tästä eroon. Enkä edes tiedä tarkkaan että mistä 'tästä'.
Pitäisiköhän ruveta käymään terapiassa? Voisin jutella aina siellä, niin sitten ei ehkä tarvis tänne kirjottaa. Vaikka on tämä välillä aina ihan terapeuttista puuhaa tämäkin. Nyt kyllä ei.
PS: Jos jollekulle sattuu tulemaan Dynamite-lehti, niin tarkkaavainen yksilö saattaa löytää minun pienen kirjotuksen sivun 35 alalaidasta. Se on kyllä vähän kehno, tuntui paljon paremmalta sillon kun sitä lähetin. Elämä on.
maanantai 31. elokuuta 2009
Ihana integrointi ja duimaa diplomatiaa
Vähän levoton meininki tänään. Ei ois huvittanu lähteä kouluun, mutta menin silti kuuntelemaan epsanjaa kielistudioon. Ja heräsin siihen todellisuuteen, että tasan viikko ruotsin kuunteluun. Jåpa jå.
Minna aina kiusaa ja tökkii minua matikan tunneilla. Ja minä kun yritän opiskella, mutta väkisinkin keskittyminen herpaantuu. Tässä meidän aikaansaannoksia aikasemmin syksyltä:
Niin. Meillä on abien ruokailu vasta matikantuntien jälkeen, ja joo, siinä vaiheessa ON nälkä.
Tänään matikanopettaja iski eteen todellisen integrointipistarin, joka siis oli ihan oikeaoikea pistari, koska se ei ollut vihjaissut sanaakaan siitä etukäteen. Sitten kaikki paniikissa ähistelellen mietti, että jaa mikäs tässä nyt onkaan se ulkofunktio ja mikäs sisä ja mitenkäs tämä kerroin tästä nyt hävitetään ja mistäs minä derivaatan repäsen jnejne. Lopputunnista Minna äityi levottomaksi: (suomennan tämän, koska en omista toimivaa skanneria, ja tuosta ei saa mitään selvää, mutta minun vihkonreuna siinä joka tapauksessa on)
Matikantunneilla keskitymme aina itse asiaan.
Ois niin paljon tekemistä ja asioita, jotka kaipais huomiota, että oon jotenkin ihan lamaantunut. Ei huvita tarttua mihinkään kunnolla. Äsken makasin sängyllä (tai no patjalla, kun kukaan ei oo tuonu mun sänkyä vieläkään takaisin ja en rupee kyllä ite sitä ruuvailemaan, kun en vienyt sitä poiskaan) jalat seinää vasten kohti kattoa ja yritin tyhjentää pääni. En kyllä osannu, kun en jaksanut keskittyä kunnolla. SIIHENKÄÄN.
Ehkä menen syömään lamaani. Ahtamaan itseni oikein palleroksi.
Niin ja PS: Oon kyllästynyt leikkimään pientä diplomaattia ja sietämään ihmisten lapsellisuuksia ja työskentelemään käsittämättömän vaikeiden persoonallisuuksien kanssa!! Oonko ymmärtänyt jossain kohti väärin, jos olen sitä mieltä, että lähes täysi-ikäisen ihmisen pitäisi osata merkitä omat menemisensä ylös, varsinkin jos tietää omaavansa taipumusta unohteluun?
Saatanpa kohta vaikka kuristaa jonkun.
NIIN ja PS2: Yritin pistää tuohon sivupalkkiin, montako päivää lukimossa kärvistelyä vielä, mutta eipä näytä näyttävän yhtään mitään (ainakaan minulle). Ehkä päiviä on vielä niin paljon jäljellä YHYY! No, katsellaan korjaantuuko asia.
Minna aina kiusaa ja tökkii minua matikan tunneilla. Ja minä kun yritän opiskella, mutta väkisinkin keskittyminen herpaantuu. Tässä meidän aikaansaannoksia aikasemmin syksyltä:
Niin. Meillä on abien ruokailu vasta matikantuntien jälkeen, ja joo, siinä vaiheessa ON nälkä.
Tänään matikanopettaja iski eteen todellisen integrointipistarin, joka siis oli ihan oikeaoikea pistari, koska se ei ollut vihjaissut sanaakaan siitä etukäteen. Sitten kaikki paniikissa ähistelellen mietti, että jaa mikäs tässä nyt onkaan se ulkofunktio ja mikäs sisä ja mitenkäs tämä kerroin tästä nyt hävitetään ja mistäs minä derivaatan repäsen jnejne. Lopputunnista Minna äityi levottomaksi: (suomennan tämän, koska en omista toimivaa skanneria, ja tuosta ei saa mitään selvää, mutta minun vihkonreuna siinä joka tapauksessa on)
M: Minna on ihana sydän sydän sydän
..sanoo Orvokki
O: EN SANO!
M: Kato vaikka todistus sun vihkosta! > sydän
O: EI OLE LUOTETTAVA DOKUMENTTI TÄMÄ!
M: On se kun ei lääkkeet tehoa
O: ...mitä IHMETTÄ?!
Matikantunneilla keskitymme aina itse asiaan.
Ois niin paljon tekemistä ja asioita, jotka kaipais huomiota, että oon jotenkin ihan lamaantunut. Ei huvita tarttua mihinkään kunnolla. Äsken makasin sängyllä (tai no patjalla, kun kukaan ei oo tuonu mun sänkyä vieläkään takaisin ja en rupee kyllä ite sitä ruuvailemaan, kun en vienyt sitä poiskaan) jalat seinää vasten kohti kattoa ja yritin tyhjentää pääni. En kyllä osannu, kun en jaksanut keskittyä kunnolla. SIIHENKÄÄN.
Ehkä menen syömään lamaani. Ahtamaan itseni oikein palleroksi.
Niin ja PS: Oon kyllästynyt leikkimään pientä diplomaattia ja sietämään ihmisten lapsellisuuksia ja työskentelemään käsittämättömän vaikeiden persoonallisuuksien kanssa!! Oonko ymmärtänyt jossain kohti väärin, jos olen sitä mieltä, että lähes täysi-ikäisen ihmisen pitäisi osata merkitä omat menemisensä ylös, varsinkin jos tietää omaavansa taipumusta unohteluun?
Saatanpa kohta vaikka kuristaa jonkun.
NIIN ja PS2: Yritin pistää tuohon sivupalkkiin, montako päivää lukimossa kärvistelyä vielä, mutta eipä näytä näyttävän yhtään mitään (ainakaan minulle). Ehkä päiviä on vielä niin paljon jäljellä YHYY! No, katsellaan korjaantuuko asia.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Fetisismin epäsuvaitsevaisuus
Mieletön sunnuntailagitus ollut tänään päällä. Minä aina tahtoisin herätä luonnollisesti aikaisin ja tahtoisin tehdä paljon kaikkea ja saada aikaan, mutta jotenkin minun tahtomiset aina vesittyy. Viikonloppuisin, etenkin sunnuntaisin, pääsen hitaasti käyntiin (jos pääsen ollenkaan) ja energia ei riitä hötkyilyyn tai kunnolliseen työskentelyyn. Vaikka sillonhan sitä nimenomaan pitäis olla levännyt ja täynnä tarmoa. Minusta tämä on vallan epäloogista.
Uksonto jatkui tänään mm. juutalaisuudella ja islamilla. Minua hämmentää lukea monista uskonnoista, koska kaikissa toistuu joitakin samoja ajatuksia tai piirteitä. Varsinkin juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, koska ne on kehittyneet saman uskonnon tiimoilta. Niissä toistuu tosi paljon samoja henkilöitä, ajatusmalleja, tapoja. Ja kaikissa on oikeastaan sama Jumalakin, periaatteessa, josta käytetään eri nimeä. Mutta myös Aasian uskonnoissa toistuu tietyt ajatukset ihan samalla tavalla, vaikkei ihan niin suurissa määrin.
Eikä mikään uskonto maailmassa oo säästynyt jakautumiselta. Kaikki on hajaantuneet yhä uusiin ja lukuisampiin suuntauksiin, liikkeisiin, lahkoihin. Jokainen tahtoo tehdä asiat vähän eri tavalla. Vähän enemmän niin tai vähän vähemmän noin. Jokaisen mielestä oma tapa on oikeampi ja parempi kuin toisen. Ainakin alitajuntaisesti, vaikka päällisin puolin olisi kuinka "suvaitsevainen" tahansa. Halutaan korostaa jotain piirrettä enemmän, keskittyä johonkin asiaan perinpohjin, unohtaa merkityksettöminä pidetyt jutut. Halutaan, että muutkin ymmärtäisi oman näkemyksen viisauden.
(Suvaitsevaisuus siksi lainausmerkeissä, koska minulla on tuohon sanaan vähän ristiriitainen suhde. En usko, että oikeaa, puhdasta suvaitsevaisuutta voi olla olemassakaan, koska en usko, että ihminen koskaan voisi hyväksyä ja nähdä toiset ja/tai niiden ajatukset TÄYSIN tasa-arvoisina omiinsa nähden, koska me ollaan niin itsekkäitä ja itsekeskeisia pohjimmiltamme. Voihan sitä kaikkea väittää ja vetää vaikka millanen naamari päällä, mutta en usko aidon suvaitsevaisuuden olemassaoloon. Millon minusta tuli näin kyyninen??)
Minä rakastan tutkia noita asioita, mutta se saa minun olon vaan ihan hurjan kummalliseksi ja hämmentyneeksi. Ihmiset ja niiden kehittelemät jutut on vaan niin hämmentäviä.
..minkä puolesta puhuu esim sekin, että tsekkasin äsken Wikipediasta mikä on fetissi, koska minä oon aina aatellut että se on pakkomielle, mutta se tarkottaakin lähinnä esineiden, asioiden tai symbolien palvontaa - uskonnon näkökulmasta niillä katsotaan myös monesti olevan taikavoimia tai jumalallisuutta.
Samassa artikkelissa törmäsin termiin emetofilia, ja koska erittäin sivistyneenä jne ihmisenä (totta kai, öhm..) tiedän emetofobian tarkoittavana oksentamisenpelkoa (varmaan siksi, koska itse poden sitä), tsekkasin mikä ihme termi tuo sitten on. Ja se voi esimerkiksi olla seksuaalinen fetissi oksentamista kohtaan.
O_O
Suora siteeraus Wikistä:
Miksi ihmiset on niin saakelin kieroutuneita? Ihan oikeasti, miten jollain voi olla aivot niin solmussa, että kiihottuu siitä kun saa yrjötä vatsahapponsa toisen päälle ja ihastella niitä edellisen ruuan antimia siinä, tai vaihtoehtoisesti että se toinen anteliaasti lahjoittaa omat yrjönsä ensimmäisen päälle? Anteeksi tuhannesti, jos tämä vuodatus nyt jonkun yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista verisesti loukkasi, ja jos olen nyt superhyper epäSUVAITSEVAINEN.
Mutta kaikella kunnioituksella ja siitä HUOLIMATTA - aina silloin tällöin ihmiset yksinkertaisesti oksettaa mua.
Tekisi melkein mieli rikkoa jotain. Huoh.
Kaveri kysyi tänään, näinkö makoisia unia, ja rupesin miettimään, että voiko sellaisia unia nähdä, jossa ei ole itse mukana? Tai siis, ne unet mitkä muistan, on aina liittyneet jotenkin minuun. Oon niissä aina mukana häsläämässä. Mutta voisko nähdä sellasia unia, ettei tiedosta omaa persoonaansa? Että ikään kuin kattelee unta niin kuin jotain elokuvaa, mutta ei tiedosta että 'juuri minä katson nyt minun persoonassani tätä unta'? Kertokaa, te viisaammat! :o
..äh, ei kykene enää, ihmisten iljettävyys kulutti nyt minun henkisen energiani loppuun, joten tässä taitaa olla myös tämän postauksen loppu.
Uksonto jatkui tänään mm. juutalaisuudella ja islamilla. Minua hämmentää lukea monista uskonnoista, koska kaikissa toistuu joitakin samoja ajatuksia tai piirteitä. Varsinkin juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, koska ne on kehittyneet saman uskonnon tiimoilta. Niissä toistuu tosi paljon samoja henkilöitä, ajatusmalleja, tapoja. Ja kaikissa on oikeastaan sama Jumalakin, periaatteessa, josta käytetään eri nimeä. Mutta myös Aasian uskonnoissa toistuu tietyt ajatukset ihan samalla tavalla, vaikkei ihan niin suurissa määrin.
Eikä mikään uskonto maailmassa oo säästynyt jakautumiselta. Kaikki on hajaantuneet yhä uusiin ja lukuisampiin suuntauksiin, liikkeisiin, lahkoihin. Jokainen tahtoo tehdä asiat vähän eri tavalla. Vähän enemmän niin tai vähän vähemmän noin. Jokaisen mielestä oma tapa on oikeampi ja parempi kuin toisen. Ainakin alitajuntaisesti, vaikka päällisin puolin olisi kuinka "suvaitsevainen" tahansa. Halutaan korostaa jotain piirrettä enemmän, keskittyä johonkin asiaan perinpohjin, unohtaa merkityksettöminä pidetyt jutut. Halutaan, että muutkin ymmärtäisi oman näkemyksen viisauden.
(Suvaitsevaisuus siksi lainausmerkeissä, koska minulla on tuohon sanaan vähän ristiriitainen suhde. En usko, että oikeaa, puhdasta suvaitsevaisuutta voi olla olemassakaan, koska en usko, että ihminen koskaan voisi hyväksyä ja nähdä toiset ja/tai niiden ajatukset TÄYSIN tasa-arvoisina omiinsa nähden, koska me ollaan niin itsekkäitä ja itsekeskeisia pohjimmiltamme. Voihan sitä kaikkea väittää ja vetää vaikka millanen naamari päällä, mutta en usko aidon suvaitsevaisuuden olemassaoloon. Millon minusta tuli näin kyyninen??)
Minä rakastan tutkia noita asioita, mutta se saa minun olon vaan ihan hurjan kummalliseksi ja hämmentyneeksi. Ihmiset ja niiden kehittelemät jutut on vaan niin hämmentäviä.
..minkä puolesta puhuu esim sekin, että tsekkasin äsken Wikipediasta mikä on fetissi, koska minä oon aina aatellut että se on pakkomielle, mutta se tarkottaakin lähinnä esineiden, asioiden tai symbolien palvontaa - uskonnon näkökulmasta niillä katsotaan myös monesti olevan taikavoimia tai jumalallisuutta.
Samassa artikkelissa törmäsin termiin emetofilia, ja koska erittäin sivistyneenä jne ihmisenä (totta kai, öhm..) tiedän emetofobian tarkoittavana oksentamisenpelkoa (varmaan siksi, koska itse poden sitä), tsekkasin mikä ihme termi tuo sitten on. Ja se voi esimerkiksi olla seksuaalinen fetissi oksentamista kohtaan.
O_O
Suora siteeraus Wikistä:
"Emetofiilit fantasioivat joko oksentavansa itse, tai että joku toinen oksentaisi. Jotkut emetofiilit toteuttavat tätä myös käytännössä. Kun emetofiili oksentaa toisen (emetofiilin) päälle, sitä kutsutaan sateenkaarisuihkuksi tai roomalaiseksi suihkuksi, koska antiikin roomalaisilla oli tapana oksentaa suurten aterioiden yhteydessä.Anteeksi nyt vaan paljon, mutta MITÄ HELVETTIÄ?!Emetofiileille oksentamisessa tapahtuvat pahoinvointi, oksentaminen ja sen jälkeinen helpotus ovat eroottisesti latautunutta."
Miksi ihmiset on niin saakelin kieroutuneita? Ihan oikeasti, miten jollain voi olla aivot niin solmussa, että kiihottuu siitä kun saa yrjötä vatsahapponsa toisen päälle ja ihastella niitä edellisen ruuan antimia siinä, tai vaihtoehtoisesti että se toinen anteliaasti lahjoittaa omat yrjönsä ensimmäisen päälle? Anteeksi tuhannesti, jos tämä vuodatus nyt jonkun yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista verisesti loukkasi, ja jos olen nyt superhyper epäSUVAITSEVAINEN.
Mutta kaikella kunnioituksella ja siitä HUOLIMATTA - aina silloin tällöin ihmiset yksinkertaisesti oksettaa mua.
Tekisi melkein mieli rikkoa jotain. Huoh.
Kaveri kysyi tänään, näinkö makoisia unia, ja rupesin miettimään, että voiko sellaisia unia nähdä, jossa ei ole itse mukana? Tai siis, ne unet mitkä muistan, on aina liittyneet jotenkin minuun. Oon niissä aina mukana häsläämässä. Mutta voisko nähdä sellasia unia, ettei tiedosta omaa persoonaansa? Että ikään kuin kattelee unta niin kuin jotain elokuvaa, mutta ei tiedosta että 'juuri minä katson nyt minun persoonassani tätä unta'? Kertokaa, te viisaammat! :o
..äh, ei kykene enää, ihmisten iljettävyys kulutti nyt minun henkisen energiani loppuun, joten tässä taitaa olla myös tämän postauksen loppu.
Ähkynä kulttuurinirvanassa
Yritän kirjottaa lyhyesti, että pääsisin nukkumaan:
Eilen oli Taiteiden Juhla ja käytiin VB:ssä kattomassa valokuvanäyttely, joka oli kyllä melko mitäänsanomaton. Viime vuotinen oli paljon hienompi. Itse asiassa ostin yhden pienen julisteenkin, mikä oli just siitä näyttelystä, siinä on alaston ihminen kuinka siveetöntä apua ja sitten toisen, jossa on varpaat. HIhi. Konsalla tsekattiin muotoilunäyttely, jossa oli kaikennäkösiä makeita pukuja, joita teki mieli koko ajan hiplata, ja salaa vähän hiplasinkin olempa kamala. Minnassa ostin kirjakaupasta muutaman sarjiksen, hähä, ja kuuntelin sivukorvalla bluesbändiä, ihan letkee meno. Maisa halus mennä Aapeliin kattomaan muotinäytöksen ja se oli ihan yhtä nolo kun viime vuonnakin, yks mallipoika oli ihan kujalla, yks tyttö ei osannu koreografioita, kaks tyttöä törmäili vaan aina toisiinsa vaikka ne oli lavalla vaan kahdestaan. Lål. Sit mentiin Coffariin ja Minde liittyi seuraan ja minua ärsytti kun minun pirtelö ei ollut kylmä ja sitten käveltiin Gallerialle ja siellä oli joku opettajasuma ja nauroin taululle jossa Tarja Halonen kosketteli rintojaan kuin viinirypäleitä. Sen jälkeen käveltiin satamaan ja maailmanpyörä näytti ihan tosi hienolta mustaa taivasta vasten. Satamasta jatkettiin Tuomiokirkon ohi takaisin keskustaan ja jouduttiin etsimään uusi Oiva, kun se oli vanhasta paikasta muuttanut, ja siellä oli paljon kulturelleja (?) ihmisiä ja paljon kirjoja ja hurjan kuuma. Lähdettiin kävelemään Minden kanssa kotio päin, paitsi minä kyllä pyöräilin hitaasti, mut kuitenkin, niin ja meinasin koko ajan ajaa Minnan päälle kun oli muovikassi ohjaustangon toisella puolella ja se häiritsi tasapainoa.
Sellasta. Oli söpöä, kun oli niin hurjan paljon porukkaa liikkeellä ja yllättävän paljon vielä lapsiperheitä. Kerrankin Kuopiossa näki populaa. Hah.
Tästä päivästä sanon sen verran, että luin melkein työpäivän mittasesti uskontoa. Oon ihan ähkynä Aasiassa syntyneistä uskonnoista. Korvista vaan tursuaa ulos Gautamat ja elämä-on-kärsimystä-nirvana-vapauttaa-litanjat ja Gandhit ja kastilaitoksen kieltämiset ja Ganesat ja jinit ja jangit ja esi-isien palvonnat ja henkien lepyttämiset ja taot ja Kungfutset ja dharmat ja karmat ja moksat ja samsarat jajajajajjajajajajalkhfksnbölfjbakfbmja.sljaf. Muut.
Kertasin mä vähän kirkkohistoriaakin ennen noita. Tiesittekö, että myös lapset teki ristiretkiä? 1212 joku ranskalainen paimenpoika sai kerättyä 30 000 lasta + joitakin aikuisia ja päätti lähteä Jerusalemiin. Saksassa kävi myös samantapanen, siellä luku tais olla 20 000. Lopputulos: suurin osa myytiin orjiksi tai ne hukku, vaan muutamat palas kotiin.
Että näin. Jee.
Äsken lisäsin huonekasveihini ravinnepuikkoja, että ne sais vähän eloisuutta. Mietin työntäessä sellasta puikkoja mun kaktusmixiin että tässä käy kyllä vielä huonosti, ja ette varmaan ikinä arvaa, mutta hetken päästä mun pikkurillin alin nivel oli ihan täynnä piikkejä. Ja siis sellasia ihan sikapieniä ja ohuita, joita ei saa sormin nypittyä pois ja jotka kirvelee ihan sairaan ärsyttävästi. Inhoon sitä kaktusta just eniten, mutta toisaalta taas se on just se joka kasvaa eniten.
Mutta ei oo kiva, minä yritän rakastaa noita ja antaa ravinteita, ja sitten tämä on palkka!
Nypin sitten pinseteillä niitä piikkejä pois ja nyt toi rilli on vähän turvonnut kaikesta siitä rasituksesta. Yhyy.
Tähän voisi ehkä soveltaa jotain aikansa elänyttä sananlaskua tai kehittää itse jonkun hienon aforismin aiheesta, mutta en jaksa ajatella. Voitte tehdä sen mun puolesta, jos viititte.
Eilen oli Taiteiden Juhla ja käytiin VB:ssä kattomassa valokuvanäyttely, joka oli kyllä melko mitäänsanomaton. Viime vuotinen oli paljon hienompi. Itse asiassa ostin yhden pienen julisteenkin, mikä oli just siitä näyttelystä, siinä on alaston ihminen kuinka siveetöntä apua ja sitten toisen, jossa on varpaat. HIhi. Konsalla tsekattiin muotoilunäyttely, jossa oli kaikennäkösiä makeita pukuja, joita teki mieli koko ajan hiplata, ja salaa vähän hiplasinkin olempa kamala. Minnassa ostin kirjakaupasta muutaman sarjiksen, hähä, ja kuuntelin sivukorvalla bluesbändiä, ihan letkee meno. Maisa halus mennä Aapeliin kattomaan muotinäytöksen ja se oli ihan yhtä nolo kun viime vuonnakin, yks mallipoika oli ihan kujalla, yks tyttö ei osannu koreografioita, kaks tyttöä törmäili vaan aina toisiinsa vaikka ne oli lavalla vaan kahdestaan. Lål. Sit mentiin Coffariin ja Minde liittyi seuraan ja minua ärsytti kun minun pirtelö ei ollut kylmä ja sitten käveltiin Gallerialle ja siellä oli joku opettajasuma ja nauroin taululle jossa Tarja Halonen kosketteli rintojaan kuin viinirypäleitä. Sen jälkeen käveltiin satamaan ja maailmanpyörä näytti ihan tosi hienolta mustaa taivasta vasten. Satamasta jatkettiin Tuomiokirkon ohi takaisin keskustaan ja jouduttiin etsimään uusi Oiva, kun se oli vanhasta paikasta muuttanut, ja siellä oli paljon kulturelleja (?) ihmisiä ja paljon kirjoja ja hurjan kuuma. Lähdettiin kävelemään Minden kanssa kotio päin, paitsi minä kyllä pyöräilin hitaasti, mut kuitenkin, niin ja meinasin koko ajan ajaa Minnan päälle kun oli muovikassi ohjaustangon toisella puolella ja se häiritsi tasapainoa.
Sellasta. Oli söpöä, kun oli niin hurjan paljon porukkaa liikkeellä ja yllättävän paljon vielä lapsiperheitä. Kerrankin Kuopiossa näki populaa. Hah.
Tästä päivästä sanon sen verran, että luin melkein työpäivän mittasesti uskontoa. Oon ihan ähkynä Aasiassa syntyneistä uskonnoista. Korvista vaan tursuaa ulos Gautamat ja elämä-on-kärsimystä-nirvana-vapauttaa-litanjat ja Gandhit ja kastilaitoksen kieltämiset ja Ganesat ja jinit ja jangit ja esi-isien palvonnat ja henkien lepyttämiset ja taot ja Kungfutset ja dharmat ja karmat ja moksat ja samsarat jajajajajjajajajajalkhfksnbölfjbakfbmja.sljaf. Muut.
Kertasin mä vähän kirkkohistoriaakin ennen noita. Tiesittekö, että myös lapset teki ristiretkiä? 1212 joku ranskalainen paimenpoika sai kerättyä 30 000 lasta + joitakin aikuisia ja päätti lähteä Jerusalemiin. Saksassa kävi myös samantapanen, siellä luku tais olla 20 000. Lopputulos: suurin osa myytiin orjiksi tai ne hukku, vaan muutamat palas kotiin.
V: "Miksi te itse asiassa edes lähditte ylipäätään?"
L: "No en minä oikein enää tiijä."
Että näin. Jee.
Äsken lisäsin huonekasveihini ravinnepuikkoja, että ne sais vähän eloisuutta. Mietin työntäessä sellasta puikkoja mun kaktusmixiin että tässä käy kyllä vielä huonosti, ja ette varmaan ikinä arvaa, mutta hetken päästä mun pikkurillin alin nivel oli ihan täynnä piikkejä. Ja siis sellasia ihan sikapieniä ja ohuita, joita ei saa sormin nypittyä pois ja jotka kirvelee ihan sairaan ärsyttävästi. Inhoon sitä kaktusta just eniten, mutta toisaalta taas se on just se joka kasvaa eniten.
Mutta ei oo kiva, minä yritän rakastaa noita ja antaa ravinteita, ja sitten tämä on palkka!
Nypin sitten pinseteillä niitä piikkejä pois ja nyt toi rilli on vähän turvonnut kaikesta siitä rasituksesta. Yhyy.
Tähän voisi ehkä soveltaa jotain aikansa elänyttä sananlaskua tai kehittää itse jonkun hienon aforismin aiheesta, mutta en jaksa ajatella. Voitte tehdä sen mun puolesta, jos viititte.
perjantai 28. elokuuta 2009
Leffahirmuilua
Eilen tein kaksi asiaa, mitä en oo ikinä ennen tehny:
1. Kävin kahdesti elokuvissa saman päivän aikana.
ja 2. Kävin elokuvissa yksin.
Hihihihihiihih
Ennen ekaa leffaa kiersin Maisukan seurana vaatekauppoja. Äimisteltiin sitä, miten omituisiksi vaatteet on menny. Ihan totta, tarjolla on ihan järkyttävän paljon jotain ihme rättejä ja ihan omituisia vaateriepuja ja osa vaatteista alkaa olla jo ihan tyystin täysin muodottomia, ne on vaan ylikokoisia, epäistuvia, lässähtäneitä kangaspaloja. Ja ihmettelin sitäkin, miten hetki sitten sai etsimällä etsiä esim normaalia pidemmän mallista toppia (nimimerkki miksi vatsani on niin lyhyt nyhyy); nyt joka toinen vaateriepu on ylipitkä, suunnilleen sinne vähän polven yläpuolelle. Mihin normaalimittaiset yhtäkkiä hyljättiin? Onko tän tarkotuksena se, että nyt tytöt voi käyttää pelkästään paitaa ja sit leggingssejä ja sit pojat voi huvittaa itseään tarkkailemalla, millon vilkkuu kenenkin tytön perse?
EN YMMÄRÄ mut en kylä tahdokaan
Sen jälkeen, kun olin tarpeeksi nauranut vaatekauppojen tarjonnalle, menin kattomaan Coco Chanelista ja Igor Stravinskysta kertovan leffan. (Ja selvisi viimeinkin se väärinkäsitys, että siinä olisi muka Audrey Tautou pääosassa: edellämainittu on toisessa Coco Chanelista kertovassa elokuvassa, joka ilmestyy vielä tänä vuonna. Kysyn vaan, mitä järkeä? Kansa menee sekaisin) Minusta oli yllättävän kivaa istua siellä leffasalissa yksin ja keskittyä elokuvaan. Totta kai seuran kanssa on mukava mennä leffaa, en kiellä sitä, mutta tulipa nyt todistetuksi sekin, ettei yksin leffaanmeno ole mikään maailman kaatava asia.
Itse leffa oli jotenkin vähän hämmentävä. Se oli aika hidastemponen, mutta silti melko intensiivinen ja jotenkin intiimi. Cocoa esittävä ranskalaisnainen oli ihan hirmuisen viehättävä rakenteinen, se oli niin hoikka ja ryhdikäs ja se kantoi itsensä niin hyvin ja se pukeutui niin tyylikkäästi o_o aah. Tosin sen tupakkaääni oli jo niin "seksikäs", että kuulosti välillä melkein mieheltä.
Hassuinta oli se, miten leffan jälkeen kaikki jäi vähän lagittamaan. Tai tiedättekö, kun ne valot tulee takasin päälle, porukka ryhtyy yleensä heti tekemään lähtöä. Nyt kaikki jäi vaan istumaan ja mun lähellä istuvat eläkeläisnaisetkaan ei puhunu mitään, vaikka ne oli ennen leffaa hölpättäny ihan hulluna. Ehkä ihmisistä tuntu omituiselta liikkua ja ruveta ääntelemään, koska leffan viimisten melkein viiden minuutin aikana ei puhuttu enää sanaakaan. Haha.
Sen jälkeen menin Subille ravitsemaan itseäni ja luin siinä kamalassa Voicen metelissä keisarien vainoista ja kirkkoisä Augustinuksesta ja jotain muuta yhtä tilanteeseen sopivaa. Musta on tullu melkein Subin vakioasiakas. Ne patongit on hyviä.
Ilma oli muuten eilen ihan ihana ja olin jotenkin ihan huumassa kun kävelin pitkin Kuopion kävelykatuja. Oli ihanaa, kun tajusin ettei vielä oo ees kylmä tai mitenkään kovin syksy edes. Ja löysin jostain sisuksistani sellasen vahvan rakkauden Kuopiota kohtaan, kaikista sen puutteista ja vajeista ja ääliömäisyyksistä huolimatta.
Mut en mä silti tänne jää.
Toinen päivän leffa-anti oli Public Enemies, missä oli pääosassa iki-ihana Jonny! Jee! jee! Päivän ainut näytös oli vaan niin varattu, että saatiin Minden ja Henskin kanssa vierekkäiset paikat jopa ekarivistä. LÅL. En oo ikinä istunu siellä :D Eipä siinä, hetken kesti tottua siihen kuvakulmaan, koska valkokangas oli vaan yksinkertasesti liian lähellä ja ois koko ajan tehny mieli nojautua taaemmas, muttei päässy, ja oli hirmu vaikee hahmottaa kaikki asioita niin leveeltä alalta, koska niin läheltä katsottuna se kangas tosissaan on leveä. Kameranheilumisetkin rekisteröi vähän eri tavalla.
Elokuvakokemus ei ollut mitenkään elämääsuurempi, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Kivaa oli myös se, ettei se loppunut ihan hillittömään toimintapläjäykseen ja ultimaaliseen lopputaisteluun, vaan silleen tosi karusti ja yksinkertaisesti.
Pitkästä aikaa vähän pitkän matematiikan ihanuuksia tältä päivältä:
Iskä ahdistelee minua, että pitäis lähteä ruokakauppaan. Yleensä tykkään ajatuksesta, mutta nyt se vaan lähinnä rassaa. Kotiin tullessa iski jotenkin hillitön väsymys, varmaan kun kouluviikko loppu ja silleen. Nukuin yli 45 minsaa päikkäreitäkin, eikä tehny mieli nousta ylös ollenkaan.
Nojaa. Ehkä sinne kauppaan on raahauduttava. Ja sitten illalla Taiteiden juhlailua! Jee!
1. Kävin kahdesti elokuvissa saman päivän aikana.
ja 2. Kävin elokuvissa yksin.
Hihihihihiihih
Ennen ekaa leffaa kiersin Maisukan seurana vaatekauppoja. Äimisteltiin sitä, miten omituisiksi vaatteet on menny. Ihan totta, tarjolla on ihan järkyttävän paljon jotain ihme rättejä ja ihan omituisia vaateriepuja ja osa vaatteista alkaa olla jo ihan tyystin täysin muodottomia, ne on vaan ylikokoisia, epäistuvia, lässähtäneitä kangaspaloja. Ja ihmettelin sitäkin, miten hetki sitten sai etsimällä etsiä esim normaalia pidemmän mallista toppia (nimimerkki miksi vatsani on niin lyhyt nyhyy); nyt joka toinen vaateriepu on ylipitkä, suunnilleen sinne vähän polven yläpuolelle. Mihin normaalimittaiset yhtäkkiä hyljättiin? Onko tän tarkotuksena se, että nyt tytöt voi käyttää pelkästään paitaa ja sit leggingssejä ja sit pojat voi huvittaa itseään tarkkailemalla, millon vilkkuu kenenkin tytön perse?
EN YMMÄRÄ mut en kylä tahdokaan
Sen jälkeen, kun olin tarpeeksi nauranut vaatekauppojen tarjonnalle, menin kattomaan Coco Chanelista ja Igor Stravinskysta kertovan leffan. (Ja selvisi viimeinkin se väärinkäsitys, että siinä olisi muka Audrey Tautou pääosassa: edellämainittu on toisessa Coco Chanelista kertovassa elokuvassa, joka ilmestyy vielä tänä vuonna. Kysyn vaan, mitä järkeä? Kansa menee sekaisin) Minusta oli yllättävän kivaa istua siellä leffasalissa yksin ja keskittyä elokuvaan. Totta kai seuran kanssa on mukava mennä leffaa, en kiellä sitä, mutta tulipa nyt todistetuksi sekin, ettei yksin leffaanmeno ole mikään maailman kaatava asia.
Itse leffa oli jotenkin vähän hämmentävä. Se oli aika hidastemponen, mutta silti melko intensiivinen ja jotenkin intiimi. Cocoa esittävä ranskalaisnainen oli ihan hirmuisen viehättävä rakenteinen, se oli niin hoikka ja ryhdikäs ja se kantoi itsensä niin hyvin ja se pukeutui niin tyylikkäästi o_o aah. Tosin sen tupakkaääni oli jo niin "seksikäs", että kuulosti välillä melkein mieheltä.
Hassuinta oli se, miten leffan jälkeen kaikki jäi vähän lagittamaan. Tai tiedättekö, kun ne valot tulee takasin päälle, porukka ryhtyy yleensä heti tekemään lähtöä. Nyt kaikki jäi vaan istumaan ja mun lähellä istuvat eläkeläisnaisetkaan ei puhunu mitään, vaikka ne oli ennen leffaa hölpättäny ihan hulluna. Ehkä ihmisistä tuntu omituiselta liikkua ja ruveta ääntelemään, koska leffan viimisten melkein viiden minuutin aikana ei puhuttu enää sanaakaan. Haha.
Sen jälkeen menin Subille ravitsemaan itseäni ja luin siinä kamalassa Voicen metelissä keisarien vainoista ja kirkkoisä Augustinuksesta ja jotain muuta yhtä tilanteeseen sopivaa. Musta on tullu melkein Subin vakioasiakas. Ne patongit on hyviä.
Ilma oli muuten eilen ihan ihana ja olin jotenkin ihan huumassa kun kävelin pitkin Kuopion kävelykatuja. Oli ihanaa, kun tajusin ettei vielä oo ees kylmä tai mitenkään kovin syksy edes. Ja löysin jostain sisuksistani sellasen vahvan rakkauden Kuopiota kohtaan, kaikista sen puutteista ja vajeista ja ääliömäisyyksistä huolimatta.
Mut en mä silti tänne jää.
Toinen päivän leffa-anti oli Public Enemies, missä oli pääosassa iki-ihana Jonny! Jee! jee! Päivän ainut näytös oli vaan niin varattu, että saatiin Minden ja Henskin kanssa vierekkäiset paikat jopa ekarivistä. LÅL. En oo ikinä istunu siellä :D Eipä siinä, hetken kesti tottua siihen kuvakulmaan, koska valkokangas oli vaan yksinkertasesti liian lähellä ja ois koko ajan tehny mieli nojautua taaemmas, muttei päässy, ja oli hirmu vaikee hahmottaa kaikki asioita niin leveeltä alalta, koska niin läheltä katsottuna se kangas tosissaan on leveä. Kameranheilumisetkin rekisteröi vähän eri tavalla.
Elokuvakokemus ei ollut mitenkään elämääsuurempi, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Kivaa oli myös se, ettei se loppunut ihan hillittömään toimintapläjäykseen ja ultimaaliseen lopputaisteluun, vaan silleen tosi karusti ja yksinkertaisesti.
Pitkästä aikaa vähän pitkän matematiikan ihanuuksia tältä päivältä:
M: "No mikäs tämä kakseepotenssiinkaksäks tässä nyt sitten on?"No juuri näin.
R1: "...ööö?"
M: "Kattokaas, se on tämän sisäfunktion sisäfunktion derivaatta."
Koulun jälkeen poljin torille ja äiti ihasteli jotain sieniä Elonkorjuumessuilla ja sitten söin valkosipulivoilla valellun maissin ja se oli ihan törkeen hyvää. En oo ikinä syöny niin hyvin paistettua maissia. Oikeesti. Se oli melkeinpä herkullista. Enkä muista, millon viimeks oisin syöny jotain, jota ois ees voinu kutsua herkulliseks. Ah.
M: "Mikäs tälle tulee nyt kertoimeksi?"
R2: "Miinus viis."
M: "..oisko muita ehdotuksia?"
R3: "Yksviiesosa."
M: "Jos noista sais nyt sellasen kombinazuunin niin näyttäis hyvältä."
R4: "Miinus yksviiesosa."
M: "Jes."
Iskä ahdistelee minua, että pitäis lähteä ruokakauppaan. Yleensä tykkään ajatuksesta, mutta nyt se vaan lähinnä rassaa. Kotiin tullessa iski jotenkin hillitön väsymys, varmaan kun kouluviikko loppu ja silleen. Nukuin yli 45 minsaa päikkäreitäkin, eikä tehny mieli nousta ylös ollenkaan.
Nojaa. Ehkä sinne kauppaan on raahauduttava. Ja sitten illalla Taiteiden juhlailua! Jee!
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Levottomat jalat, levoton mieli
Tämä oli jotenkin vähän kumma päivä. En tie miks, koska ei sattunut mitään erityisen kummaa tai yllättävää tai outoa, mutta silti tästä jäi vähän kumma fiilis.
..miks oon näin huono erittelemään ja analysoimaan? Ei saa taas mitään selvää mitä yritän sanoa ja että millanen tämä päivä nyt sitten oli :D HUohhohhoh
(Nyt soi: Mewin uusin [liian pitkä nimi, en jaksa kirjottaa], kiitos Spotifyn)
Epsanjantunnilla meidän luokkaan tuli joku radiotoimittaja, joka halusi nauhoittaa aitoa taustahälyä jotakin ohjelmaa varten, joka käsittelee espanjanopiskelun suosion lisääntymistä. Sit tehtiin hirmuna jotain keskusteluharjotuksia, mutta epäilen että siellä kuului kyllä enemmän suomea kuin epsanjaa, haha.
Minuun iski koulun jälkeen joku totaalinen hullutus - ehkä se oli niiden tyrnien vika jotka vedin pihapuusta? - koska rupesin käymään järestään läpi ruotsin abikurssin teemasanastoja. Ja niitä on paljon. Ja luin alleviivaten läpi kaikki 20. Nyt oon niin ähky ja ylikuormitettu med svenska ord att jag inte vet vad jag kan göra åt det!
Tietysti voi spekuloida, että kannattaako noin paljon lukea kerralla, koska aika pieni todennäköisyys, että oikeasti pystyisi vastaanottamaan noin paljon informaatiota kerralla.
Mutta selvisi sieltä paljon mielenkiintoisia juttuja. Esim morsiamen polttarit on en möhippa (HAHAHAHHAHAH). Plus muuta yhtä oleellista ja käytännöllistä.
Nyt on hirmu levoton olo, tekis mieli mennä jonnekin ja huutaa kovaa ja riekkua ja hyppiä seinille, kuvainnollisesti, ja olla ihan HULLU. Laiskuus taitaa kuitenkin viedä voiton.
Tähän sopii muikeasti siteeraus Ville Rannalta:
Tuli mieleen toinenkin siteeraus, joka on Cecilia Ahernin hömppäkirjasta, jonka lainasin kaverilta ja luin tässä taannoin kesän lopulla. Ei liity mihinkään nyt mitenkään, mutta se meni jotenkin näin, että "rauhasta taisteleminen on vähän sama kuin yrittäisi naida itselleen neitsyyden takaisin". Se oli minusta aika osuva, vaikken tiedä, onko alunperin kirjailijan oma ajatus.
En jaksa nyt yhtään keskittyä tähän, levottomuus valtaa mielen nyhyy nyHYY
mutta huomenna on Finnkinolla suppperpäeeevä, ja aion käyttää sitä hyväkseni. Hähä. HÄ.
..joo palaan asioihin myöhemmin, nyt ei tuu mitään, mieleni vaeltaa kaukaisissa maissa ja pilvissä ja muissa sfääreissä ja sen sellaisissa hej på er mina underbara läsare
..miks oon näin huono erittelemään ja analysoimaan? Ei saa taas mitään selvää mitä yritän sanoa ja että millanen tämä päivä nyt sitten oli :D HUohhohhoh
(Nyt soi: Mewin uusin [liian pitkä nimi, en jaksa kirjottaa], kiitos Spotifyn)
Epsanjantunnilla meidän luokkaan tuli joku radiotoimittaja, joka halusi nauhoittaa aitoa taustahälyä jotakin ohjelmaa varten, joka käsittelee espanjanopiskelun suosion lisääntymistä. Sit tehtiin hirmuna jotain keskusteluharjotuksia, mutta epäilen että siellä kuului kyllä enemmän suomea kuin epsanjaa, haha.
Minuun iski koulun jälkeen joku totaalinen hullutus - ehkä se oli niiden tyrnien vika jotka vedin pihapuusta? - koska rupesin käymään järestään läpi ruotsin abikurssin teemasanastoja. Ja niitä on paljon. Ja luin alleviivaten läpi kaikki 20. Nyt oon niin ähky ja ylikuormitettu med svenska ord att jag inte vet vad jag kan göra åt det!
Tietysti voi spekuloida, että kannattaako noin paljon lukea kerralla, koska aika pieni todennäköisyys, että oikeasti pystyisi vastaanottamaan noin paljon informaatiota kerralla.
Mutta selvisi sieltä paljon mielenkiintoisia juttuja. Esim morsiamen polttarit on en möhippa (HAHAHAHHAHAH). Plus muuta yhtä oleellista ja käytännöllistä.
Nyt on hirmu levoton olo, tekis mieli mennä jonnekin ja huutaa kovaa ja riekkua ja hyppiä seinille, kuvainnollisesti, ja olla ihan HULLU. Laiskuus taitaa kuitenkin viedä voiton.
Tähän sopii muikeasti siteeraus Ville Rannalta:
"Olenhan aina halunnut olla hullu, mutta sitten kuitenkin ajatellut, että siitä olisi ehkä liikaa vaivaa toisille."Ah. Tuossa on kiteytettynä kaikki.
Tuli mieleen toinenkin siteeraus, joka on Cecilia Ahernin hömppäkirjasta, jonka lainasin kaverilta ja luin tässä taannoin kesän lopulla. Ei liity mihinkään nyt mitenkään, mutta se meni jotenkin näin, että "rauhasta taisteleminen on vähän sama kuin yrittäisi naida itselleen neitsyyden takaisin". Se oli minusta aika osuva, vaikken tiedä, onko alunperin kirjailijan oma ajatus.
En jaksa nyt yhtään keskittyä tähän, levottomuus valtaa mielen nyhyy nyHYY
mutta huomenna on Finnkinolla suppperpäeeevä, ja aion käyttää sitä hyväkseni. Hähä. HÄ.
..joo palaan asioihin myöhemmin, nyt ei tuu mitään, mieleni vaeltaa kaukaisissa maissa ja pilvissä ja muissa sfääreissä ja sen sellaisissa hej på er mina underbara läsare
tiistai 25. elokuuta 2009
I'm alive!
Viime yön unessa minä ja Jarppa itkettiin kilpaa viululuokassa. Oli meillä varmaan jotkut tosi osuvat ja traagiset syytkin, mutta en satu muistamaan niitä nyt. Lisäksi oli ensimmäinen aamu koko syksynä, että heräsin melkein pirteänä! Jotain outoa on nyt menossa kyllä.
Oli ihana ja aurinkoinen ja lämmin päivä. Poljin konsalle hymy jossain korvissa ja juttelin Jarille menneestä kesästä ja Jarppa sanoi että kai mä tiedän ettei mun sitä D-kurssia tarvi tehdä jos se vaan ahdistaa ja itkettää ja tekee hulluksi ja jos en halua, ja sanoin että tiedän (ja itse asiassa olin miettinyt sitä just matkalla, oltiin nyt tietämättämämme ihan samalla aaltopituudella selvästi) ja heti tuntui olo paljon kevyemmältä ja oikeammalta sen jälkeen. En minä tiedä, onko minusta henkisesti suorittamaan sitä kurssia, ainakaan nyt. Kyllä elämässä on aikaa. Ja voin rykästä sen keväälläkin, jos tahdon. Mutta vielä en oo kypsä, koska multa puuttuu siihen tarvittava kunnianhimo ja itsekuri.
Niin ja Jarppa ei siis nylkenytkään minua, jos ette hoksanneet. Tässä mä vielä olen. Lal lal laa.
Ruotsin ylppäkuuntelukin meni edellisiä paremmin, esim ekasta osiosta 9/10! OMG! Ja avotkin sujui ekaa kertaa ihan ok. En vaan usko, että itse siellä ylppäreissä on kovin rento olo, koska kuitenkin panikoin ja epäröin ja vaihtelen vaihtoehtoja kun en osaa olla varma jnejne. Mutta en jaksa miettiä sitä nyt.
(Ai niin ja pääsin sängystä ylös yllättävän vaivattomasti, mutta kävely on ollut tänään vähän kankeahkoa.)
Myöhemmin iltapäivällä kävin kvartetissa ja kirjastossa ja divarissa ja ostin paahdettuja suolattuja manteleita NE ON HYVIÄ ja yritin integroida matikan läksyjä ja mietin, että mitähän helkkaria, miks on tällanen olo.
Tai siis tällanen.
En oikein edes tiedä, millanen.
Sellanen, että mikään ei varsinaisesti ahdista, vaikka onkin paljon tulevia asioita ja hommia ja tehtäviä. Ja ettei mua väsytä ihan simona ja ettei oo superkiire mihkään.
ETTÄ ELÄMÄ ON AIKA JEES
Taidan rakastaa tätä jaksoa, kun on niin vähän koulua!
Oli ihana ja aurinkoinen ja lämmin päivä. Poljin konsalle hymy jossain korvissa ja juttelin Jarille menneestä kesästä ja Jarppa sanoi että kai mä tiedän ettei mun sitä D-kurssia tarvi tehdä jos se vaan ahdistaa ja itkettää ja tekee hulluksi ja jos en halua, ja sanoin että tiedän (ja itse asiassa olin miettinyt sitä just matkalla, oltiin nyt tietämättämämme ihan samalla aaltopituudella selvästi) ja heti tuntui olo paljon kevyemmältä ja oikeammalta sen jälkeen. En minä tiedä, onko minusta henkisesti suorittamaan sitä kurssia, ainakaan nyt. Kyllä elämässä on aikaa. Ja voin rykästä sen keväälläkin, jos tahdon. Mutta vielä en oo kypsä, koska multa puuttuu siihen tarvittava kunnianhimo ja itsekuri.
Niin ja Jarppa ei siis nylkenytkään minua, jos ette hoksanneet. Tässä mä vielä olen. Lal lal laa.
Ruotsin ylppäkuuntelukin meni edellisiä paremmin, esim ekasta osiosta 9/10! OMG! Ja avotkin sujui ekaa kertaa ihan ok. En vaan usko, että itse siellä ylppäreissä on kovin rento olo, koska kuitenkin panikoin ja epäröin ja vaihtelen vaihtoehtoja kun en osaa olla varma jnejne. Mutta en jaksa miettiä sitä nyt.
(Ai niin ja pääsin sängystä ylös yllättävän vaivattomasti, mutta kävely on ollut tänään vähän kankeahkoa.)
Myöhemmin iltapäivällä kävin kvartetissa ja kirjastossa ja divarissa ja ostin paahdettuja suolattuja manteleita NE ON HYVIÄ ja yritin integroida matikan läksyjä ja mietin, että mitähän helkkaria, miks on tällanen olo.
Tai siis tällanen.
En oikein edes tiedä, millanen.
Sellanen, että mikään ei varsinaisesti ahdista, vaikka onkin paljon tulevia asioita ja hommia ja tehtäviä. Ja ettei mua väsytä ihan simona ja ettei oo superkiire mihkään.
ETTÄ ELÄMÄ ON AIKA JEES
Taidan rakastaa tätä jaksoa, kun on niin vähän koulua!
maanantai 24. elokuuta 2009
Etikkainen hikisika
Tämän lukuvuoden ensimmäinen vaikea sunnuntai-maanantai-yö. Muutoin mulla ei ole nukahtamisessa mitään ongelmaa, mutta joskus su-ma en vaan yksinkertaisesti saa nukahdettua kunnolla. Päässä pyörii liikaa asioita ja hermostuilee jotenkin uudesta viikosta jo etukäteen. Siirtymä vanhasta viikosta uuteen on mulle vaikia.
Ihan sairaan hyvä fiilis katsoo kelloa 3:58 ja todeta, ettei oo nukahtanut vielä kertaakaan kunnolla ja että muutaman tunnin päästä pitäs yrittää heräillä. Ultimaalisen levännyt olo ja silleen.
Sitten heräsin vielä omituisesti tasan minuuttia ennen kun olin säätänyt kellon soimaan. Silmät vaan ponnahti auki ja olin hetken ihan pihalla että mikä vuorokaudenaika on. Silti ei huvittanut nousta, kun olin nukkunut yön niin olemattomasti.
En haluaisi koskaan tulla lämpimästä suihkusta pois. Läträän vettä ihan jumalattomasti, kun vaan tojotan sen suihkun alla, mutta meidän suihkuhuone + pukkari on niin kylmiä, että on kamalaa laittaa suihku kiinni.
Viime yönä näin unta yhdestä suloisesta muusikkopojasta, johon taisin olla yläasteella vähän ihastunut ja joka oli ihastunut myös minuun. En kuitenkaan saanut tietää sitä ennen kuin tilanteet oli jo muuttuneet. Tosi traagista, eikö. Tai ehkä ihastuminen on liian vahva sana, mutta ainakin oltiin kiinnostuneita toisistamme. En tiedä kyllä yhtään, mistä alitajunnan syövereistä se tilanne nousi minun uniin, koska en oo aatellut sitä poikaa ihan tosi pitkään aikaan tai ollut sen kanssa missään tekemisissä. Ihmismieli on outo. (Ja oudointa on se, että kerrankin muistin mun unen vielä päivälläkin.)
Vammaiset eläimet ei tunnu jättävän minua nyt rauhaan, koska kotimatkalla löysin pyörätieltä linnun siipi maassa. Se näytti vähän tikalta - ainakin sillä oli pitkä nokka ja punanen päälaki - ja kun se käänsi päänsä hitaasti mua kohti sen silmissä oli niin surullinen katse että mun sydän meinas särkyä 8-( Päätin, että nyt teen paremmin, ja siirrän sen edes nurmikolle, ettei pyörät listi sitä, mutta kun yritin varovasti lähestyä sitä, niin se lens viereisen puun oksalle. Ei sen siipi ainakaan liian vammautunut sitten ollut. Mutta sen katse oli niin sydäntäriipivä! Nyhyy.
Nyt meille on tiedossa kvartetin kanssa jo kaksi keikkaa tälle syksylle! Rahantuloa ei voi estää. Ja toisessa on sama ohjelmisto kun viime keväänä, joten siitäkään ei oo juuri ylimääräistä vaivaa. Jeejee. Tosin sen takia piti tänään soittaa viis puhelua reilun viiden minuutin sisällä, mikä on toki tehokasta, mutta ah niin rasittavaa, koska inhoon soitella puolitutuille ja selittää asioita ja sopia juttuja ja yyh.
Minä rupesin tänään melkein heti koulun jälkeen tekemään jopa läksyjä. Ihan totta. En muista, oonko tehnyt sitä kertaakaan vielä tänä syksynä. Jossain vaiheessa piti kyllä ottaa päikkärit, kun oli niin raskasta ja ruuan piti sulaa, mutta sitten nousin ihan pöhnänä ja tartuin uskonnon kirjaan.
Nyt olen niin täynnä etiikkaa, että olen aivan turvonnut. Onneks pääsen seuraavaks maailman uskontoihin; se on kaikkein kivoin uskonnon kurssi. Ja mun bravuuri. Håhåhåhå
Oon vieläkin ylpee, kun osaan islamin uskontunnustuksen arabiaks 8-D Sarjassamme turhanpäiväiset egoilutaidot.
Enkä nyt muuten edes nukahdellut ihan niin paljon mitä normaalisti, ehkä alan pikku hiljaa oppia oikean opiskelutekniikan. Tai sitten en. Ehkä se oli vaan se päikkärien vaikutus.
Minä ajattelin, että tällaisen panostuksen jälkeen palkitsen itseni hakkaamalla pianoa ja laulelemalla vähän. Sitten sainkin jonkun hullun mielihalun lähteä juoksemaan.
Tai siis... c'moon!
En edes muista, millon viimeks oon käyny hölkkälenkillä!
..mistä kertoo sekin, etten edes löytänyt mun lenkkareita vaan piti laittaa tennarit. Mutta lähdin yhtä kaikki. Rakastan niitä ensi askelia, koska ne on vielä niin kevyitä ja sillon tuntuu vielä, että jaksaa ikuisesti. Ja pitkänmatkanjuoksu on ainoo urheilulaji, minkä oon aina osannu kunnolla. Kaikessa muussa osaan sählätä keskinkertaisesti.
Niin ja rakastan sitäkin, että hölkkiessä ei tarvi ajatella mitään, voi vaan keskittyä siihen hengitykseen, että pitää sen tasasena. Miten monta askelta menee sisäänhengitykseen ja miten monta uloshengitykseen. Tietty voi miettiä muutakin, missä kulmassa päätä pitää, miten rullaa jaloilla, miten nostelee polvia vai nosteleeko.. Kävellessä kuitenkin aina väkisinkin ajatukset harhailee ties minne. Mutta hölkkiessä ei. Koska sillon vaan hölkitään.
Hölkin 40 minuuttia vähän liian kovaa, ja sitten tulin kotiovelle ja olin vähän ruumis ja reidet tuntui valuvan maata kohti ainakin viis kertaa niin painavina mitä normisti. Herkkulliset maitohapot ja silleen. Sitten kävelin vesilasi kourassa meidän alakertaa ympäri, että hapotus vähän tasaantuisi.
Aamulla pääse varmaan sängystä ylös, mutta mikäs siinä. Plus minulla on syksyn ensimmäinen viulutunti. Jos ei kuulu päivityksiä useampaan päivään, niin se tarkoittaa varmaan sitä, että Jarppa on nylkenyt minut, kelvottoman oppilaan joka on laiskuuden irvokas ruumiillistuma.
Jee.
Nyt öitä!
(PS. Minulla on ihania ystäviä, esim yksi on tänään mesessä ärissyt minulle, yrittänyt käskyttää, haukkunut läskiksi, rumaksi ja siaksi. Yritäpä tässä nyt sitten ihmisistä tykätä :D)
Ihan sairaan hyvä fiilis katsoo kelloa 3:58 ja todeta, ettei oo nukahtanut vielä kertaakaan kunnolla ja että muutaman tunnin päästä pitäs yrittää heräillä. Ultimaalisen levännyt olo ja silleen.
Sitten heräsin vielä omituisesti tasan minuuttia ennen kun olin säätänyt kellon soimaan. Silmät vaan ponnahti auki ja olin hetken ihan pihalla että mikä vuorokaudenaika on. Silti ei huvittanut nousta, kun olin nukkunut yön niin olemattomasti.
En haluaisi koskaan tulla lämpimästä suihkusta pois. Läträän vettä ihan jumalattomasti, kun vaan tojotan sen suihkun alla, mutta meidän suihkuhuone + pukkari on niin kylmiä, että on kamalaa laittaa suihku kiinni.
Viime yönä näin unta yhdestä suloisesta muusikkopojasta, johon taisin olla yläasteella vähän ihastunut ja joka oli ihastunut myös minuun. En kuitenkaan saanut tietää sitä ennen kuin tilanteet oli jo muuttuneet. Tosi traagista, eikö. Tai ehkä ihastuminen on liian vahva sana, mutta ainakin oltiin kiinnostuneita toisistamme. En tiedä kyllä yhtään, mistä alitajunnan syövereistä se tilanne nousi minun uniin, koska en oo aatellut sitä poikaa ihan tosi pitkään aikaan tai ollut sen kanssa missään tekemisissä. Ihmismieli on outo. (Ja oudointa on se, että kerrankin muistin mun unen vielä päivälläkin.)
Vammaiset eläimet ei tunnu jättävän minua nyt rauhaan, koska kotimatkalla löysin pyörätieltä linnun siipi maassa. Se näytti vähän tikalta - ainakin sillä oli pitkä nokka ja punanen päälaki - ja kun se käänsi päänsä hitaasti mua kohti sen silmissä oli niin surullinen katse että mun sydän meinas särkyä 8-( Päätin, että nyt teen paremmin, ja siirrän sen edes nurmikolle, ettei pyörät listi sitä, mutta kun yritin varovasti lähestyä sitä, niin se lens viereisen puun oksalle. Ei sen siipi ainakaan liian vammautunut sitten ollut. Mutta sen katse oli niin sydäntäriipivä! Nyhyy.
Nyt meille on tiedossa kvartetin kanssa jo kaksi keikkaa tälle syksylle! Rahantuloa ei voi estää. Ja toisessa on sama ohjelmisto kun viime keväänä, joten siitäkään ei oo juuri ylimääräistä vaivaa. Jeejee. Tosin sen takia piti tänään soittaa viis puhelua reilun viiden minuutin sisällä, mikä on toki tehokasta, mutta ah niin rasittavaa, koska inhoon soitella puolitutuille ja selittää asioita ja sopia juttuja ja yyh.
Minä rupesin tänään melkein heti koulun jälkeen tekemään jopa läksyjä. Ihan totta. En muista, oonko tehnyt sitä kertaakaan vielä tänä syksynä. Jossain vaiheessa piti kyllä ottaa päikkärit, kun oli niin raskasta ja ruuan piti sulaa, mutta sitten nousin ihan pöhnänä ja tartuin uskonnon kirjaan.
Nyt olen niin täynnä etiikkaa, että olen aivan turvonnut. Onneks pääsen seuraavaks maailman uskontoihin; se on kaikkein kivoin uskonnon kurssi. Ja mun bravuuri. Håhåhåhå
Oon vieläkin ylpee, kun osaan islamin uskontunnustuksen arabiaks 8-D Sarjassamme turhanpäiväiset egoilutaidot.
Enkä nyt muuten edes nukahdellut ihan niin paljon mitä normaalisti, ehkä alan pikku hiljaa oppia oikean opiskelutekniikan. Tai sitten en. Ehkä se oli vaan se päikkärien vaikutus.
Minä ajattelin, että tällaisen panostuksen jälkeen palkitsen itseni hakkaamalla pianoa ja laulelemalla vähän. Sitten sainkin jonkun hullun mielihalun lähteä juoksemaan.
Tai siis... c'moon!
En edes muista, millon viimeks oon käyny hölkkälenkillä!
..mistä kertoo sekin, etten edes löytänyt mun lenkkareita vaan piti laittaa tennarit. Mutta lähdin yhtä kaikki. Rakastan niitä ensi askelia, koska ne on vielä niin kevyitä ja sillon tuntuu vielä, että jaksaa ikuisesti. Ja pitkänmatkanjuoksu on ainoo urheilulaji, minkä oon aina osannu kunnolla. Kaikessa muussa osaan sählätä keskinkertaisesti.
Niin ja rakastan sitäkin, että hölkkiessä ei tarvi ajatella mitään, voi vaan keskittyä siihen hengitykseen, että pitää sen tasasena. Miten monta askelta menee sisäänhengitykseen ja miten monta uloshengitykseen. Tietty voi miettiä muutakin, missä kulmassa päätä pitää, miten rullaa jaloilla, miten nostelee polvia vai nosteleeko.. Kävellessä kuitenkin aina väkisinkin ajatukset harhailee ties minne. Mutta hölkkiessä ei. Koska sillon vaan hölkitään.
Hölkin 40 minuuttia vähän liian kovaa, ja sitten tulin kotiovelle ja olin vähän ruumis ja reidet tuntui valuvan maata kohti ainakin viis kertaa niin painavina mitä normisti. Herkkulliset maitohapot ja silleen. Sitten kävelin vesilasi kourassa meidän alakertaa ympäri, että hapotus vähän tasaantuisi.
Aamulla pääse varmaan sängystä ylös, mutta mikäs siinä. Plus minulla on syksyn ensimmäinen viulutunti. Jos ei kuulu päivityksiä useampaan päivään, niin se tarkoittaa varmaan sitä, että Jarppa on nylkenyt minut, kelvottoman oppilaan joka on laiskuuden irvokas ruumiillistuma.
Jee.
Nyt öitä!
(PS. Minulla on ihania ystäviä, esim yksi on tänään mesessä ärissyt minulle, yrittänyt käskyttää, haukkunut läskiksi, rumaksi ja siaksi. Yritäpä tässä nyt sitten ihmisistä tykätä :D)
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Sunnuntain hengettömyys
Tänään vietin meikittömän päivän, joten en tuntenut oloani kovinkaan hehkeäksi saati kauniiksi. (Meikittömänä tunnen melko harvoin oloni kauniiksi tai edes sitä lähenteleväksi.) Sunnuntai on jotenkin sellanen päivä, ettei ikinä jaksa panostaa. Mihinkään.
Tai on sitä saanu tehtyä paljon kaikkea pientä. Kuten tyhjennettyä mun huoneen lattia turhista vaatteista ja kirjoista ja epämääräisistä roskista, kasteltua huonekasvit, pestyä pyykkiä, tiskattua paistinpannuja.. jotain tuollasta. Mutta ei mulla jotenkin riitä itsekuri mihinkään isoon ja aikaansaavaan. Esim hulluun opiskeluun ja pänttäämiseen. Tyhmää, koska tiedän että jossittelen tätä sit myöhemmin, mutta kun ei vaan niin ei.
Unohdin kirjottaa tänne isän feilauksen. Pari päivää takaperin Henkkamaukan kassalla:
En aina ymmärrä iskän huumoria, tai sen mukamas-huumoria. Ja usein en tiedä, yrittääkö se olla hauska, vai leikkiikö vaan tyhmää, vai onko oikeesti vaan tyhmä. Vaihtoehtoja on.
Joku tarkkanäköinen saattoi huomata, että kävijälaskurini on uusiutunut! Mahtavaa! Hillitöntä! Nyt se on tuollainen kätevä hieno, jossa on monta toimintoa samassa. Ja kaikki kunnia menee Hennille, joka osaa käyttää Googlea - minä en. Ryöstin tämän siis häneltä. Hähä. Nyt kelpaa.
Edellämainitun hyväksikäyttö ei loppunut tänään tuohon, vaan lisäksi huijasin sen käyttämään Neekunkin, että ehdin itse syödä. Enkä päästänyt Minnaa sisälle kun se tuli, vaan ajoin sen Hennin perään. Olen ihana emäntä.
Syötiin marjoja ja katottiin joku lållero romanttinen komedia ja Maisa tuli reippaana urheilijana ja syötiin patonkia ja jauhettiin epämääräisiä asioita (tyyliin
Ja sitä paitsi pystyn vielä kävelemään paljain jaloin pihalla, joten sekin puhuu asian puolesta.
Meidän tyrnit on muuten osittain nyt kypsyneet, söin niitä tänään pari eikä ne oo enää niin ihmeellisiä kun viime vuonna. Jos mä kohta alan tykätä niistäkin! Kun olen tarpeeksi siedättynyt.
Tunnelin suulla oli keskellä tietä joku vaivainen jyrsijäeläin, jota en saanut jäädä tutkimaan, kun tytöillä oli kiire. Se ei ollut kuollut, koska se liikkui, mutta en tiedä oliko sillä jotain kipuja tai joku raaja vioittunu vai mikä sitä vaivas. Toivottavasti kukaan pyöräilijä ei ajanu sen päältä.
Huomenna alkaa taas uus viikko ja pitäs taas jaksaa ja ruveta ja ryhtyä ja osata ja jaksaa ja jaksaa ja mennä ja tulla ja olla ja tehdä ja jaksaa. Loppu.
Tai on sitä saanu tehtyä paljon kaikkea pientä. Kuten tyhjennettyä mun huoneen lattia turhista vaatteista ja kirjoista ja epämääräisistä roskista, kasteltua huonekasvit, pestyä pyykkiä, tiskattua paistinpannuja.. jotain tuollasta. Mutta ei mulla jotenkin riitä itsekuri mihinkään isoon ja aikaansaavaan. Esim hulluun opiskeluun ja pänttäämiseen. Tyhmää, koska tiedän että jossittelen tätä sit myöhemmin, mutta kun ei vaan niin ei.
Unohdin kirjottaa tänne isän feilauksen. Pari päivää takaperin Henkkamaukan kassalla:
O: "Arvaa, kuka laulaja?"
I: "Anna Puu."
O: "Mitä ihmettä iskä? Anna Puu?!"
I: "Anna Puu."
O: "Siis mitä ihmettä, ootsä tosissas?"
I: "Joojoo."
O: "Iskä, tää on Michael Jackson."
I: "No samanväriset hiukset."
O: "Täh? No ei todella oo. Ja tää laulaa englanniks. Mitä ihmettä?"
En aina ymmärrä iskän huumoria, tai sen mukamas-huumoria. Ja usein en tiedä, yrittääkö se olla hauska, vai leikkiikö vaan tyhmää, vai onko oikeesti vaan tyhmä. Vaihtoehtoja on.
Joku tarkkanäköinen saattoi huomata, että kävijälaskurini on uusiutunut! Mahtavaa! Hillitöntä! Nyt se on tuollainen kätevä hieno, jossa on monta toimintoa samassa. Ja kaikki kunnia menee Hennille, joka osaa käyttää Googlea - minä en. Ryöstin tämän siis häneltä. Hähä. Nyt kelpaa.
Edellämainitun hyväksikäyttö ei loppunut tänään tuohon, vaan lisäksi huijasin sen käyttämään Neekunkin, että ehdin itse syödä. Enkä päästänyt Minnaa sisälle kun se tuli, vaan ajoin sen Hennin perään. Olen ihana emäntä.
Syötiin marjoja ja katottiin joku lållero romanttinen komedia ja Maisa tuli reippaana urheilijana ja syötiin patonkia ja jauhettiin epämääräisiä asioita (tyyliin
M: "Jos mä olisin toinen osapuoli lesboparista, niin mä olisin se miehekkäämpi.")ja käveltiin pimeässä ja totesin, ettei ihan vielä ole umpisyksy, koska ei edes hengitys höyrynnyt ulkona. Viikko sitten höyrys.
Ja sitä paitsi pystyn vielä kävelemään paljain jaloin pihalla, joten sekin puhuu asian puolesta.
Meidän tyrnit on muuten osittain nyt kypsyneet, söin niitä tänään pari eikä ne oo enää niin ihmeellisiä kun viime vuonna. Jos mä kohta alan tykätä niistäkin! Kun olen tarpeeksi siedättynyt.
Tunnelin suulla oli keskellä tietä joku vaivainen jyrsijäeläin, jota en saanut jäädä tutkimaan, kun tytöillä oli kiire. Se ei ollut kuollut, koska se liikkui, mutta en tiedä oliko sillä jotain kipuja tai joku raaja vioittunu vai mikä sitä vaivas. Toivottavasti kukaan pyöräilijä ei ajanu sen päältä.
Huomenna alkaa taas uus viikko ja pitäs taas jaksaa ja ruveta ja ryhtyä ja osata ja jaksaa ja jaksaa ja mennä ja tulla ja olla ja tehdä ja jaksaa. Loppu.
Ihmispelkoinen kokki
Minulla oli tänään suunnitelma herätä aikaisin ja mennä lukemaan kirjastoon uskontoa, opiskella ihan raivolla.
MUTTA oli niin hyvä ilma ja aurinkoista ja lämmintä, etten yksinkertaisesti voinut laittaa viimistä vähän kesäistä päivää tollaseen. Sen sijaan siis toimitin epämääräisen tyhjää puolet päivästä. (Luin uskontoakin vähän, mutta kotona.)
Minä tein ruokaa ja teki mieli ottaa kuvia, koska raaka-aineet oli niin kauniita. Tässä siis mahtava kuvasarja, sen nimi on vaikka paprikaherkkusienipasta lål:
Tuo epämääräinen vihreä mömmö leivän päällä on pestoa. Sopii tosi hyvin ruisleivälle, nam! Ollut viime päivien ehdoton suosikki.
Olisin halunnut mennä kattomaan Deppin uusimman leffan ja ehdin jo luvatakin Henzkille, mutta sitten päätin kuitenkin oman mielenrauhani vuoksi mennä nuorteniltaan kaikesta huolimatta. (Röyhkeä ystävä, tiedän.) Siellä ei ollutkaan normaalia n-iltaa, vaan joku vanha mies Lapista puhumassa ja sitten neljä naista lauloi säälittävällä kitarasäestyksellä ja lausuivat aina väliin joitain runoja. Meinasin nukahtaa saarnan aikana. Mietin aina vähän väliä, että mitähän Jumala nyt oikein halus mulle sanoa tälläkin jutulla, kun varta vasten muutin suunnitelmiani, että pääsisin kirkolle.
En minä tiedä vieläkään. Mutta Malle oli joka tapauksessa ihan liekeissä, ja se päätti että lähdetään porukalla Valkeiselle evankelioimaan nuoria. Minde patisti minutkin mukaan, joten siellä sitä sitten oltiin ja kuunneltiin, kun Erppa soitti trumpetilla yhden säkeistön "Herraa hyvää kiittäkää" niiden kaikkien kännisten teinien seassa. Vitsi miten se oli rohkea. Minulla olis varpilla menny nuotit sekasin vähintäänkin.
Jenni bongasi Markuksen väkijoukosta ja sitten juteltiin oikeestaan koko se aika, minkä jaksoin siellä olla. Ja jaoin yhden trakunkin, nimenomaan edellämainitulle :D
Ei oo vaan mun juttu mennä höpöttelemään tuikituntemattomille ja tyrkkimään trakuja kouriin ja ahdistelemaan niitä että "no mites nuo uskon asiat uskotkos sä jeesukseen ai et no mikäs mättää miks et et sä tiiä et jeesus rakastaa sua usko on paras juttu mitä sulla voi olla et hävii mitään vaikka kokeilisit" jnejne, kyllä te tiiätte. Ei tunnu missään, jos esim on ollu laulamassa torilavalla ja on tullut kuitenkin nähdyksi tuttujen ja puolituttujen taholta, mutta sitten tollanen... en vaan koe sitä millään lailla omaksi.
Mutta eihän kaikista oo tarkotuskaan olla kaikkeen.
Ainakin oli erilainen ilta.
MUTTA oli niin hyvä ilma ja aurinkoista ja lämmintä, etten yksinkertaisesti voinut laittaa viimistä vähän kesäistä päivää tollaseen. Sen sijaan siis toimitin epämääräisen tyhjää puolet päivästä. (Luin uskontoakin vähän, mutta kotona.)
Minä tein ruokaa ja teki mieli ottaa kuvia, koska raaka-aineet oli niin kauniita. Tässä siis mahtava kuvasarja, sen nimi on vaikka paprikaherkkusienipasta lål:
Tuo epämääräinen vihreä mömmö leivän päällä on pestoa. Sopii tosi hyvin ruisleivälle, nam! Ollut viime päivien ehdoton suosikki.Olisin halunnut mennä kattomaan Deppin uusimman leffan ja ehdin jo luvatakin Henzkille, mutta sitten päätin kuitenkin oman mielenrauhani vuoksi mennä nuorteniltaan kaikesta huolimatta. (Röyhkeä ystävä, tiedän.) Siellä ei ollutkaan normaalia n-iltaa, vaan joku vanha mies Lapista puhumassa ja sitten neljä naista lauloi säälittävällä kitarasäestyksellä ja lausuivat aina väliin joitain runoja. Meinasin nukahtaa saarnan aikana. Mietin aina vähän väliä, että mitähän Jumala nyt oikein halus mulle sanoa tälläkin jutulla, kun varta vasten muutin suunnitelmiani, että pääsisin kirkolle.
En minä tiedä vieläkään. Mutta Malle oli joka tapauksessa ihan liekeissä, ja se päätti että lähdetään porukalla Valkeiselle evankelioimaan nuoria. Minde patisti minutkin mukaan, joten siellä sitä sitten oltiin ja kuunneltiin, kun Erppa soitti trumpetilla yhden säkeistön "Herraa hyvää kiittäkää" niiden kaikkien kännisten teinien seassa. Vitsi miten se oli rohkea. Minulla olis varpilla menny nuotit sekasin vähintäänkin.
Jenni bongasi Markuksen väkijoukosta ja sitten juteltiin oikeestaan koko se aika, minkä jaksoin siellä olla. Ja jaoin yhden trakunkin, nimenomaan edellämainitulle :D
Ei oo vaan mun juttu mennä höpöttelemään tuikituntemattomille ja tyrkkimään trakuja kouriin ja ahdistelemaan niitä että "no mites nuo uskon asiat uskotkos sä jeesukseen ai et no mikäs mättää miks et et sä tiiä et jeesus rakastaa sua usko on paras juttu mitä sulla voi olla et hävii mitään vaikka kokeilisit" jnejne, kyllä te tiiätte. Ei tunnu missään, jos esim on ollu laulamassa torilavalla ja on tullut kuitenkin nähdyksi tuttujen ja puolituttujen taholta, mutta sitten tollanen... en vaan koe sitä millään lailla omaksi.
Mutta eihän kaikista oo tarkotuskaan olla kaikkeen.
Ainakin oli erilainen ilta.
perjantai 21. elokuuta 2009
Miten niin pipoaddikti?
Aamulla oli mystistä, kun Neekku makas suihkusta tullessani keittiön lattialla. En tajunnu ees miks, ennen kun tulin aamupissittämästä sitä ja iskä oli noussu just ja sano että Neekulta on näköjään loppunu vesi. Se siis makas siinä tuijottamassa sitä tyhjää vesikuppia. Normaalisti se aina kaapii pohjaa, että me tajutaan sen olevan tyhjä, mut nyt ei ollu ollu ketään kuulemassa. Traagista.
Oon vieläkin ihan kuollu aina näiden kahdeksan aamujen kanssa (en jaksa enää herätä yhtään niin aikaseen kun viime vuonna, niin meinaan aina myöhästyä). Tänään kuitenkin onnistuin jotenkin ihmeellisesti olemaan kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua koululla. Ei olis kyllä ollut väliks, koska oli jotenkin aavemaista kävellä rappuset neloseen: molemmin puolin rappusia istui hirveästi ihmisiä, mutta kaikki oli jossain aamukoomassa tai jossain. Hirmu synkkää ja outoa, koska kukaan ei jutellut ja kaikki vaan nysvötti ihan myrtyneinä. Ei ollut kovin innostava fiilis noin niinkuin aamun kunniaksi.
(Nyt soi, pitkästä aikaa: Mr. Bungle - California. aahhhahhaa, tää on kaikessa outoudessaankin niin huippu levy!)
Tänään ahkeroin hypärillä kaikki epsanjan läksyt. Sit kärvistelin matikantunnilla yrittäen opetella integroimaan trigonometrisiä funktioita. Sit söin jotain couscouspihvien irvikuvia ja liisterimäisehköä perunamuussia. Sit menin kaupungille.
Mun perimmäinen tavoite oli ostaa nuottikansiot musajuttuihin ja huppari, koska tarvin sellasen ja koska lukiokalenterissa oli sellanen -5€-alennuskuponki Henkkamaukan huppareista elokuussa. Halusin ihan uhallanikin käyttää sen.
Haluni kuitenkin karkasivat vähän käsistä, koska yhtäkkiä tunnuinkin löytävän vaikka mitä kivoja vaatteita, joita olisin halunnut omistaa. Sovitin ainakin yhdeksää riepua per kerros. Kivointa oli kierrellä lastenosastolla, koska siellä on hirmu söpöjä vaatteita ja koska en ole XL-tyttö, niin minulle löytyy sieltä kokojakin. Ja esim pojille on superhienoja printtipaitoja. Miksei tytöille ole? Minäkin tahdon kantaa rinnassa jotain Marvelin supersankareita, khuul.
Tyttöjenosastolta ostin sellaisen turkoosin neulemekon, vaan 15€ (3/4-hihanen paita jonka olisin halunnut aikuistenosastolta makso jo saman verran.. ja se oli paita, toi oli mekko), se on ihan supersöpö. Oh. Jos rupeisin vielä käyttämäänkin sitä niin huippuva.
Äippä ja iskä intoutu ostamaan Accentin loppuunmyynnistä (kaikki vähintään -50%) matkalaukkuja. Minä ostin kahdella eurolla kaulakorun ja eurolla tummanvihreän pipon, joka on sekin hirmu söpö. Tässä, ihailkaa takaraivoani:
Joo, tien, tässä se näyttää lähinnä mustalta mutta oikeesti se on vihreä. Ja euron ostokseksi tämä on vallan suloinen.
Sitten äippä käski iskän vielä maksumieheks mulle ja ostin Henkkamaukalta aikasemmin sovittamia löytöjä: valkosen teepaidan missä on yksinäiset kengät, harmaan kivan hupparin ja sit violetin, yhden koon liian ison hupparin. Teki mieli ottaa toinen sellanen reilun kokonen. Ja joo, en muista millon viimeks oisin ostanu mitään violettia, varmaan viimeks sillon kun olin vitosella ja mulla oli se kamala vaaleenpunaviolettikausi ja en pukeunut mihinkään muihin väreihin ja sain yliannostuksen ja siitä jäi kamalat traumat varsinkin vaaleenpunasta kohtaan.. mutta kai mä sitten pikku hiljaa alan päästä siitä yli.
Niin ja Suomalaisessa kirjakaupassa oli Pikku Prinssin sarjakuvasovitus. Sen voisin ostaa jo ihan silkasta periaatteesta, koska se kirja on kyllä paikoin ihan julmetun inana.
Joo, tulipa tarkkaa sepotusta mun ostoksista :D Kaikkia kiinnostaa ja sillain. Mutta kun minulla on vaan niin iloinen olo kun on uusia vaatteita! (Joo, tiedän, tosi egoistista ja länsimaalaista saada euforiantunteita silkasta turhasta kuluttamisesta, mutta olen hyvinvointivaltion kasvatti ja lisäksi vielä materialistikin selvästi.)
Vielä muutama pipokuva, ihan vaan teidän iloksi. HAHA
Tässä Neekku myöhemmin päivällä. Kuvan nimi on aivan selvästi: Tylsistymisen alho.
Oon vieläkin ihan kuollu aina näiden kahdeksan aamujen kanssa (en jaksa enää herätä yhtään niin aikaseen kun viime vuonna, niin meinaan aina myöhästyä). Tänään kuitenkin onnistuin jotenkin ihmeellisesti olemaan kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua koululla. Ei olis kyllä ollut väliks, koska oli jotenkin aavemaista kävellä rappuset neloseen: molemmin puolin rappusia istui hirveästi ihmisiä, mutta kaikki oli jossain aamukoomassa tai jossain. Hirmu synkkää ja outoa, koska kukaan ei jutellut ja kaikki vaan nysvötti ihan myrtyneinä. Ei ollut kovin innostava fiilis noin niinkuin aamun kunniaksi.
(Nyt soi, pitkästä aikaa: Mr. Bungle - California. aahhhahhaa, tää on kaikessa outoudessaankin niin huippu levy!)
Tänään ahkeroin hypärillä kaikki epsanjan läksyt. Sit kärvistelin matikantunnilla yrittäen opetella integroimaan trigonometrisiä funktioita. Sit söin jotain couscouspihvien irvikuvia ja liisterimäisehköä perunamuussia. Sit menin kaupungille.
Mun perimmäinen tavoite oli ostaa nuottikansiot musajuttuihin ja huppari, koska tarvin sellasen ja koska lukiokalenterissa oli sellanen -5€-alennuskuponki Henkkamaukan huppareista elokuussa. Halusin ihan uhallanikin käyttää sen.
Haluni kuitenkin karkasivat vähän käsistä, koska yhtäkkiä tunnuinkin löytävän vaikka mitä kivoja vaatteita, joita olisin halunnut omistaa. Sovitin ainakin yhdeksää riepua per kerros. Kivointa oli kierrellä lastenosastolla, koska siellä on hirmu söpöjä vaatteita ja koska en ole XL-tyttö, niin minulle löytyy sieltä kokojakin. Ja esim pojille on superhienoja printtipaitoja. Miksei tytöille ole? Minäkin tahdon kantaa rinnassa jotain Marvelin supersankareita, khuul.
Tyttöjenosastolta ostin sellaisen turkoosin neulemekon, vaan 15€ (3/4-hihanen paita jonka olisin halunnut aikuistenosastolta makso jo saman verran.. ja se oli paita, toi oli mekko), se on ihan supersöpö. Oh. Jos rupeisin vielä käyttämäänkin sitä niin huippuva.
Äippä ja iskä intoutu ostamaan Accentin loppuunmyynnistä (kaikki vähintään -50%) matkalaukkuja. Minä ostin kahdella eurolla kaulakorun ja eurolla tummanvihreän pipon, joka on sekin hirmu söpö. Tässä, ihailkaa takaraivoani:
Joo, tien, tässä se näyttää lähinnä mustalta mutta oikeesti se on vihreä. Ja euron ostokseksi tämä on vallan suloinen.Sitten äippä käski iskän vielä maksumieheks mulle ja ostin Henkkamaukalta aikasemmin sovittamia löytöjä: valkosen teepaidan missä on yksinäiset kengät, harmaan kivan hupparin ja sit violetin, yhden koon liian ison hupparin. Teki mieli ottaa toinen sellanen reilun kokonen. Ja joo, en muista millon viimeks oisin ostanu mitään violettia, varmaan viimeks sillon kun olin vitosella ja mulla oli se kamala vaaleenpunaviolettikausi ja en pukeunut mihinkään muihin väreihin ja sain yliannostuksen ja siitä jäi kamalat traumat varsinkin vaaleenpunasta kohtaan.. mutta kai mä sitten pikku hiljaa alan päästä siitä yli.
Niin ja Suomalaisessa kirjakaupassa oli Pikku Prinssin sarjakuvasovitus. Sen voisin ostaa jo ihan silkasta periaatteesta, koska se kirja on kyllä paikoin ihan julmetun inana.
Joo, tulipa tarkkaa sepotusta mun ostoksista :D Kaikkia kiinnostaa ja sillain. Mutta kun minulla on vaan niin iloinen olo kun on uusia vaatteita! (Joo, tiedän, tosi egoistista ja länsimaalaista saada euforiantunteita silkasta turhasta kuluttamisesta, mutta olen hyvinvointivaltion kasvatti ja lisäksi vielä materialistikin selvästi.)
Vielä muutama pipokuva, ihan vaan teidän iloksi. HAHA
TÄSSÄ
hähä
hähä
Tänään aion katsoa elämäni ensimmäistä kertaa Runoraadin. Ihan vaan siksi, että siellä on kuulemma Ville Ranta, ja se on yks huipuimmista suomalaisista sarjispiirtäjistä. Ah.
En ees muista, millon viimeks oon kattonu telkkaria.
Samalla voisin syödä loppuun vegepizzan. (Meidän porukoiden terveelliset perjantairuuat ja sillein.)
En ees muista, millon viimeks oon kattonu telkkaria.
Samalla voisin syödä loppuun vegepizzan. (Meidän porukoiden terveelliset perjantairuuat ja sillein.)
JA VIELÄ TÄSSÄ
hihe
hihe
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Kulttuurinen muusikko
Eilen oli kunnon kulturellipäivä. Luin aamulla lehdestä, että Galleria Carreessa aukeaa uusi näyttely ja pyysin siskoa lähtemään sinne seuraksi. Sillä sattui sopivasti olemaan vapaapäivä, joten koulun jälkeen suuntasimme kulttuurikierrokselle.
Käytiin jossain Galleria Kuussa, jota en ollut koskaan edes huomannut ohi ajaessani. Se oli sellainen joku taidekommuuni vähän niin kuin ja siellä myytiin käsitöitä ja muuta taidekamaa. Keskellä huonetta istui nuori nainen neulomassa. Sitten käytiin myös Elävässä kaupassa, missä myytiin kierrätyskamaa ja vankien tekemiä tuotteita, Intian basaarissa haistelemassa sitä kauppaan imeytynyttä suitsukkeen tuoksua ja hypistelemässä niitä ihmeellisiä vaatteita, ja sitten ennen varsinaista määränpäätä vielä Galleria 12:sta.
Se näyttely oli osittain ihan hieno, tykkäsin muutamista tauluista. Pronssiveistokset taas ei kaikki sytyttänyt, mutta yksi oli ihan ihanan söpö, sellanen Kysyvä suudelma. Sen voisin ottaa vaikka itelleni, mutta ne kaikki tais maksaa päälle tuhannen euron. Että joopa.
Carreessa en ollut koskaan aijemmin käynyt, mutta se oli kyllä ihan mukavan oloinen paikka, ainakin nyt kun siellä oli niin mukava näyttely: Petteri Tikkasen sarjisnäyttely, missä oli muun muassa originaaleja sen Kanerva-sarjakuvista ja muutakin kaikkea. Jos tunnette kyseisen herran teoksia tai kaipaatte muuten vaan sympaattista taidetta, niin suosittelen.
Kulttuuripläjäyksen jälkeen Mire tarjos mulle kaakaloo, se teki sen soijamaidosta ja oikeista kaakaopavuista. Se oli hyvää, kun ei ollut sellasta ällömakeeta sokerilitkua niin kuin kahviloissa joskus, vaikka siinä olikin jonkun verran intiaanisokeria. Söin kaksi tuoretta taatelia, ne oli hirmu makeita. Illalla piti käyttää viimeinkin ajat sitten ostamani tofu, koska se oli menossa vanhaksi muutaman päivän päästä. Söin Faceksen hengessä sitä ruisleivän päällä + oliiviöljy + vähän suolaa. Alan jo tottua sen omituiseen makuun pikku hiljaa, mutta en mä oikein vieläkään ymmärrä, miten se jonkun mielestä voi olla oikeesti hyvää. Jos se joku päivä mulle loksahtais.
Sitä paitsi olin eilen melkein semiahkera. Hypärillä laskin 5 matikantehtävää kuudesta ja luin vähän ruotsin sanoja. Illalla kirjotin viimeinkin sen saakelin aineen. Tänään abikurssilla puhuttiin tulevasta kaksosasesta tentistä ja sanakokeista ja kuuntelusta ja kaikesta kamalasta. HYIHYIHYI.
Pyöräilin pitkästä aikaa suoraan kotiin koulusta ja menin jostain syystä mun vanhan ala-asteen ohi. Joku luokka oli jo päässyt, koska matkalla näkyi paljon pieniä koululaisia isoine reppuineen. Ne on niin symppiksiä, kun ne kävelee niin hitaasti ja jää aina välillä jumittamaan joitakin kukkia repimään tai kaivelemaan kepillä maata tai välillä pyrähtävät ihan randomisti juoksuun. En muistanut tuotakaan, vaikka ite olin sen ikäsenä varmaan ihan samanlainen. 10 minuutin koulumatka saatto kestää parhaimmillaan puolkin tuntia.
Mutta onneksi ei tarvi elää sitä aikaa enää saati uudelleen. Oon ihan tyytyväinen, että kohta on nämä periaatteessa pakolliset opiskelut opiskeltu.
Meillä oli tänään ensimmäiset kvartettidreenit sitten kevään. Soiteltiin syyskuun häihin tulevia biisejä ja keskusteltiin palkkioasioista. Outoa, kun voi tarjota joitain palveluja, mistä pyytää rahaa. Vaikka vois tehdä keikkaa enemmänkin, koska soitetaan joka tapauksessa, niin huippuhan se olis kun vois tienata samalla vähän rahaakin. (Tarvetta jousikvartettilivemusiikille johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan, taustamusiikiksi tai esiintyjäksi?? Ota yhteyttä!!)
Musiikkipainotteisuus jatkui, kun suuntasin illemmalla kirkolle mukana kasa nuotteja. Käytiin Jennin kanssa järestään läpi kolme paksua kansiollista hengellisiä lauluja + 3 nuottikirjaa. Valikoitiin biisejä meidän ohjelmistoon, mikä päätettiin tehdä tulevia musajuttuja ja muita varten. Sitten siitä voi valkata aina jokaisen kerran setin. Huomenna menen ostamaan kansiot Suomalaisesta ja sitten joku päivä suuntaan uudestaan kirkolle ja monistan joka ikisestä nuotista versiot kaikkiin kansioihin. Kyllä kuulkaa sitten kelpaa. Kun ruvetaan vielä harkkaamaan ne kuntoon niin jee.
Minua väsyttää jo vähäsen ja huomenna on taas kamala kahdeksan aamu, hyi, ja epsanjan läksyt on vielä tekemättä. Hirveää, kun oon ihan pihalla siinä. Aivot ollu koko kesän ruotsitaajuudella, niin ne ei yksinkertaisesti taivu osaamaan taikka oppimaan espanjaa just nyt. Ei varmaan ennen kun kirjotukset on ohi. (Ja niihinkään ei oo kun muutama hassu viikko enää...) Elämä on ja silleen.
Kohta menee hermo, kun mulle tulee koko ajan sama viesti uudestaan ja uudestaan. Sen lähetysajaks on merkitty kaks päivää sitten vartin yli kuus ja se väittää nyt ehkä kahtakymmenettä kertaa että mulla olis uus viesti vastaajassa, mutta kun ei oo, niin heitänkö ehkä seinään ton kohta kun ärsyttää. Inhoon tota kun viestit jumittuu tulemaan monesti.
Käytiin jossain Galleria Kuussa, jota en ollut koskaan edes huomannut ohi ajaessani. Se oli sellainen joku taidekommuuni vähän niin kuin ja siellä myytiin käsitöitä ja muuta taidekamaa. Keskellä huonetta istui nuori nainen neulomassa. Sitten käytiin myös Elävässä kaupassa, missä myytiin kierrätyskamaa ja vankien tekemiä tuotteita, Intian basaarissa haistelemassa sitä kauppaan imeytynyttä suitsukkeen tuoksua ja hypistelemässä niitä ihmeellisiä vaatteita, ja sitten ennen varsinaista määränpäätä vielä Galleria 12:sta.
Se näyttely oli osittain ihan hieno, tykkäsin muutamista tauluista. Pronssiveistokset taas ei kaikki sytyttänyt, mutta yksi oli ihan ihanan söpö, sellanen Kysyvä suudelma. Sen voisin ottaa vaikka itelleni, mutta ne kaikki tais maksaa päälle tuhannen euron. Että joopa.
Carreessa en ollut koskaan aijemmin käynyt, mutta se oli kyllä ihan mukavan oloinen paikka, ainakin nyt kun siellä oli niin mukava näyttely: Petteri Tikkasen sarjisnäyttely, missä oli muun muassa originaaleja sen Kanerva-sarjakuvista ja muutakin kaikkea. Jos tunnette kyseisen herran teoksia tai kaipaatte muuten vaan sympaattista taidetta, niin suosittelen.
Kulttuuripläjäyksen jälkeen Mire tarjos mulle kaakaloo, se teki sen soijamaidosta ja oikeista kaakaopavuista. Se oli hyvää, kun ei ollut sellasta ällömakeeta sokerilitkua niin kuin kahviloissa joskus, vaikka siinä olikin jonkun verran intiaanisokeria. Söin kaksi tuoretta taatelia, ne oli hirmu makeita. Illalla piti käyttää viimeinkin ajat sitten ostamani tofu, koska se oli menossa vanhaksi muutaman päivän päästä. Söin Faceksen hengessä sitä ruisleivän päällä + oliiviöljy + vähän suolaa. Alan jo tottua sen omituiseen makuun pikku hiljaa, mutta en mä oikein vieläkään ymmärrä, miten se jonkun mielestä voi olla oikeesti hyvää. Jos se joku päivä mulle loksahtais.
Sitä paitsi olin eilen melkein semiahkera. Hypärillä laskin 5 matikantehtävää kuudesta ja luin vähän ruotsin sanoja. Illalla kirjotin viimeinkin sen saakelin aineen. Tänään abikurssilla puhuttiin tulevasta kaksosasesta tentistä ja sanakokeista ja kuuntelusta ja kaikesta kamalasta. HYIHYIHYI.
Pyöräilin pitkästä aikaa suoraan kotiin koulusta ja menin jostain syystä mun vanhan ala-asteen ohi. Joku luokka oli jo päässyt, koska matkalla näkyi paljon pieniä koululaisia isoine reppuineen. Ne on niin symppiksiä, kun ne kävelee niin hitaasti ja jää aina välillä jumittamaan joitakin kukkia repimään tai kaivelemaan kepillä maata tai välillä pyrähtävät ihan randomisti juoksuun. En muistanut tuotakaan, vaikka ite olin sen ikäsenä varmaan ihan samanlainen. 10 minuutin koulumatka saatto kestää parhaimmillaan puolkin tuntia.
Mutta onneksi ei tarvi elää sitä aikaa enää saati uudelleen. Oon ihan tyytyväinen, että kohta on nämä periaatteessa pakolliset opiskelut opiskeltu.
Meillä oli tänään ensimmäiset kvartettidreenit sitten kevään. Soiteltiin syyskuun häihin tulevia biisejä ja keskusteltiin palkkioasioista. Outoa, kun voi tarjota joitain palveluja, mistä pyytää rahaa. Vaikka vois tehdä keikkaa enemmänkin, koska soitetaan joka tapauksessa, niin huippuhan se olis kun vois tienata samalla vähän rahaakin. (Tarvetta jousikvartettilivemusiikille johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan, taustamusiikiksi tai esiintyjäksi?? Ota yhteyttä!!)
Musiikkipainotteisuus jatkui, kun suuntasin illemmalla kirkolle mukana kasa nuotteja. Käytiin Jennin kanssa järestään läpi kolme paksua kansiollista hengellisiä lauluja + 3 nuottikirjaa. Valikoitiin biisejä meidän ohjelmistoon, mikä päätettiin tehdä tulevia musajuttuja ja muita varten. Sitten siitä voi valkata aina jokaisen kerran setin. Huomenna menen ostamaan kansiot Suomalaisesta ja sitten joku päivä suuntaan uudestaan kirkolle ja monistan joka ikisestä nuotista versiot kaikkiin kansioihin. Kyllä kuulkaa sitten kelpaa. Kun ruvetaan vielä harkkaamaan ne kuntoon niin jee.
Minua väsyttää jo vähäsen ja huomenna on taas kamala kahdeksan aamu, hyi, ja epsanjan läksyt on vielä tekemättä. Hirveää, kun oon ihan pihalla siinä. Aivot ollu koko kesän ruotsitaajuudella, niin ne ei yksinkertaisesti taivu osaamaan taikka oppimaan espanjaa just nyt. Ei varmaan ennen kun kirjotukset on ohi. (Ja niihinkään ei oo kun muutama hassu viikko enää...) Elämä on ja silleen.
Tänään turhake-bonuksena tällainen hassu kuva, minkä löysin jostain tietokoneen kätköistä kun etin ihan muita juttuja. Se on otettu menneen kesän avioliittoleiriltä jonain kauniina aamuna meidän ihanassa homekämpässä. En muista, oliko mun äänenmenetys jo tapahtunut tässä vaiheessa.
Kohta menee hermo, kun mulle tulee koko ajan sama viesti uudestaan ja uudestaan. Sen lähetysajaks on merkitty kaks päivää sitten vartin yli kuus ja se väittää nyt ehkä kahtakymmenettä kertaa että mulla olis uus viesti vastaajassa, mutta kun ei oo, niin heitänkö ehkä seinään ton kohta kun ärsyttää. Inhoon tota kun viestit jumittuu tulemaan monesti.
tiistai 18. elokuuta 2009
Supernaiivi ja muita lapsellisuuksia
Minua hävettää.
Minulla ei oo kun muutama hikinen kurssi ja siltikään en jaksa tehdä mitään hommia niitä varten. Olen jotenkin lamautunut, enkä jaksa vaivautua saati panostaa kunnolla. Mihinkään.
Esim eilen illalla kun selvisin kotiin ja olisi pitänyt ruveta kirjoittamaan ruotsin ainetta, niin mitä tein? Eksyin lukemaan mun vanhoja tarinoita.
Vaikka niitä olikin kyllä hupaisa lukea. Suurin osa jotain 04 ja 05 kamaa, mutta vanhin minkä luin eilen oli vuodelta 2002. Seittemän vuoden takaa. En kestä, oli ihan kamalaa lukea ne 23 sivua Wordilla kun se teksti oli niin naiivia ja lålleroa ja uaah! 8D Ja hirveintä on se, että voin niin kuvitella miten se just 11 vuotta täyttänyt Orvokki on ihan liekeissä naputellut tietokonetta ja ollu silleen "voi jumpe miten hyvä tästä tulee!! esittelen kaikille!!". Voi voi.
Sen tarinan nimi oli Isosiskoni ja se oli kirjotettu pikkusiskon näkökulmasta. Kokonaan fiktiivinen tosin, ei perustunut mitenkään omiin kokemuksiin tai mitään, haha. Esim loppu oli tosi koskettava: isosisko oli lähössä junalla serkun luokse ja sit se pikkusisko anto sille viime hetkellä mukaan sen isosiskon nimikkobarbin, jonka naaman pikkusisko oli aikaisemmin vihastuneena rei'ittänyt lyijykynällä. Sitten se kuitenkin oli laastaroinut sen.
Mitä mahtavia draamankaaria. Ah.
En lukenut vielä kaikkia läheskään, lähinnä sellasia alotuksia, mitä kertyi noina vuosina ihan tuhottomasti. Aina mulla oli hyvä alku mielessä, kirjotin sen ylös, joskus tiesin mitä lopussakin tapahtuu, mutta entä keskellä? Keskikohta on aina ollut mun ongelma. En osaa kehittää tarinoita uskottavasti alusta loppuratkaisuun. Sitten ne on aina jääny kesken. Muutamia valmiita tosin on, mutta ne on niin pitkiä jo, etten jaksanu eilen vielä yrittääkään lukea niitä naiiviuspommeja.
Huomasin, että mulla on myös joku pakkomielle tappaa aina joku. Tai ei tappaa, mutta aina joku on alussa just kuollut. Isä, mummo, äiti tai sitten yhdessä esim annettiin ymmärtää että kaveri tulee kuolemaan pian. Mikähän teiniangsti minulla on ollut, kun kaikki pitää hoitaa pois päiviltä ja sitten päähenkilöt rypee surussa ja elämän toivottomuudessa?
Enkä tiedä, miks mulla on yhtäkkiä tullut kamala tarve palata vanhaan. Jos minua alitajuntaisesti ahdistaa, että elämää hupenee niin nopeasti ja niin turhiin asioihin?
Sitä paitsi, noihin aikoihin kirjotin tosi paljon ja innoissani, se ei ollu sellasta jyystämistä tai velvollisuudentunteesta päkerrettyä. Kirjotin, koska halusin luoda jotain. Nyt en oo kirjottanu omia juttuja pitkiin aikoihin. Varsinkaan mitään fiktiivistä. Kaikki on tällasta omaan napaan keskittynyttä blogivuodatusta. (Mutta onneksi kirjoitan edes sitä! Ihan itseni kannalta siis.)
Jarppa soitti mulle, että missasin tuntiensopimisen. Oon ihan kartalla, luulin että se ois huomenna, mutta ei. Olin kyllä siellä kesälukion enkunkokeessa, joten en ois joka tapauksessa päässyt. Mutta silti vähän hävetti, kun lähtee taas tämä vuosi konsalla niin kympillä käyntiin. Ja oon ollut tosi taitavasti soittamatta lähes koko kesän (Joensuuta ja Kippolaa ei lasketa). Että pitäis ehkä ruveta pikkasen lämmittelemään.
Mutta kun pitäisi tehdä niin paljon kaikkea muutakin. Ja kun haluaisin tehdä ihan muita juttuja ja niitä paljon enemmän.
Elämä on vuodesta toiseen just tällasta, enkä jaksa kohta enää uskoa, että se tulis koskaan olemaan sen omanmielenmukaisempaa.
Minulla ei oo kun muutama hikinen kurssi ja siltikään en jaksa tehdä mitään hommia niitä varten. Olen jotenkin lamautunut, enkä jaksa vaivautua saati panostaa kunnolla. Mihinkään.
Esim eilen illalla kun selvisin kotiin ja olisi pitänyt ruveta kirjoittamaan ruotsin ainetta, niin mitä tein? Eksyin lukemaan mun vanhoja tarinoita.
Vaikka niitä olikin kyllä hupaisa lukea. Suurin osa jotain 04 ja 05 kamaa, mutta vanhin minkä luin eilen oli vuodelta 2002. Seittemän vuoden takaa. En kestä, oli ihan kamalaa lukea ne 23 sivua Wordilla kun se teksti oli niin naiivia ja lålleroa ja uaah! 8D Ja hirveintä on se, että voin niin kuvitella miten se just 11 vuotta täyttänyt Orvokki on ihan liekeissä naputellut tietokonetta ja ollu silleen "voi jumpe miten hyvä tästä tulee!! esittelen kaikille!!". Voi voi.
Sen tarinan nimi oli Isosiskoni ja se oli kirjotettu pikkusiskon näkökulmasta. Kokonaan fiktiivinen tosin, ei perustunut mitenkään omiin kokemuksiin tai mitään, haha. Esim loppu oli tosi koskettava: isosisko oli lähössä junalla serkun luokse ja sit se pikkusisko anto sille viime hetkellä mukaan sen isosiskon nimikkobarbin, jonka naaman pikkusisko oli aikaisemmin vihastuneena rei'ittänyt lyijykynällä. Sitten se kuitenkin oli laastaroinut sen.
Mitä mahtavia draamankaaria. Ah.
En lukenut vielä kaikkia läheskään, lähinnä sellasia alotuksia, mitä kertyi noina vuosina ihan tuhottomasti. Aina mulla oli hyvä alku mielessä, kirjotin sen ylös, joskus tiesin mitä lopussakin tapahtuu, mutta entä keskellä? Keskikohta on aina ollut mun ongelma. En osaa kehittää tarinoita uskottavasti alusta loppuratkaisuun. Sitten ne on aina jääny kesken. Muutamia valmiita tosin on, mutta ne on niin pitkiä jo, etten jaksanu eilen vielä yrittääkään lukea niitä naiiviuspommeja.
Huomasin, että mulla on myös joku pakkomielle tappaa aina joku. Tai ei tappaa, mutta aina joku on alussa just kuollut. Isä, mummo, äiti tai sitten yhdessä esim annettiin ymmärtää että kaveri tulee kuolemaan pian. Mikähän teiniangsti minulla on ollut, kun kaikki pitää hoitaa pois päiviltä ja sitten päähenkilöt rypee surussa ja elämän toivottomuudessa?
Enkä tiedä, miks mulla on yhtäkkiä tullut kamala tarve palata vanhaan. Jos minua alitajuntaisesti ahdistaa, että elämää hupenee niin nopeasti ja niin turhiin asioihin?
Sitä paitsi, noihin aikoihin kirjotin tosi paljon ja innoissani, se ei ollu sellasta jyystämistä tai velvollisuudentunteesta päkerrettyä. Kirjotin, koska halusin luoda jotain. Nyt en oo kirjottanu omia juttuja pitkiin aikoihin. Varsinkaan mitään fiktiivistä. Kaikki on tällasta omaan napaan keskittynyttä blogivuodatusta. (Mutta onneksi kirjoitan edes sitä! Ihan itseni kannalta siis.)
Jarppa soitti mulle, että missasin tuntiensopimisen. Oon ihan kartalla, luulin että se ois huomenna, mutta ei. Olin kyllä siellä kesälukion enkunkokeessa, joten en ois joka tapauksessa päässyt. Mutta silti vähän hävetti, kun lähtee taas tämä vuosi konsalla niin kympillä käyntiin. Ja oon ollut tosi taitavasti soittamatta lähes koko kesän (Joensuuta ja Kippolaa ei lasketa). Että pitäis ehkä ruveta pikkasen lämmittelemään.
Mutta kun pitäisi tehdä niin paljon kaikkea muutakin. Ja kun haluaisin tehdä ihan muita juttuja ja niitä paljon enemmän.
Elämä on vuodesta toiseen just tällasta, enkä jaksa kohta enää uskoa, että se tulis koskaan olemaan sen omanmielenmukaisempaa.
maanantai 17. elokuuta 2009
Seksuaalisuuden täytyy joskus niistää.
Armoton taistelu on nyt käynnissä! ESIM: Nukuin viime yönä villasukat jalassa. JA: Vedin aamulla teen sijasta Finnrexiniä. Siitäkään kuitenkaan oikeasti mitään hyötyä, jää vaan valheellista pätevyyttä luova lääkkeenmaku aina suuhun kun on juonut sellasen.
Kurkku ei ollut tänä aamuna varsinaisesti kipeä, mutta röörit ei oo jotenkin ihan kunnossa. Pitää koko ajan köhiä ja rykiä ja kakoa ja yskiä ja niistääkin välillä. Mutta en luovuta!
Toisaalta olis parempi sairastaa nyt, niin sit ei ainakaan tarvis niin paljon pelätä, että tulis ylppäreihin sairaaksi. Mutta eihän se sitä estä.
Minun jalkalihakset on kipeinä eilisistä kävelyistä! Harrastan nykyään niin paljon ja monipuolisesti urheilua ja sillein.
Kamalia ovat kahdeksan aamut, aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Minä unohdin aamulla konseptin kotiin, joten piti käydä ostamassa uus pakkaus kirjakaupasta. Jostain syystä menin myös yläkertaan, koska en osaa käydä enää Minnan Suomalaisessa käymättä molemmissa kerroksissa. Ja jostain omituisesta yllykkeestä eksyin runokirjahyllylle, ja sitä ei oikeasti ole tapahtunut ikinä ennen. Ei vaan... oo. Tapahtunut.
Ja se oli paha juttu, koska minä olisin niiiiin tahtonut ostaa kaksi runokirjaa! Seisoin ehkä kymmenen minuuttia siinä ja mietin ja punnitsin ja selailin niitä ja tuskailin - ja ette usko, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta! Ajattelin, että kyllä minä ehdin ne vielä myöhemmin hankkia.
Koska nyt on oikeasti niin paljon muuta, mitä pitäis tehdä. Mietin, pitäisikö tehdä pyhä lupaus, etten saa ostaa mitään kouluun liittymätöntä kirjallista matskua ennen kun syksyn kirjotukset on ohi.
Mutta se ois ehkä jo liian rankkaa. En tiiä.
No, korvasin ostamattomuuteni sitten sillä, että menin kirjastoon ja lainasin lainat täyteen. Nyt pitää tehdä palautuskierros ennen kun pystyn rahtaamaan lisää juttuja kotio.
En jaksanut mennä tänään kotiin ennen ruotsinkoetta, joten menin testaamaan kirjaston lukusalin. En oo ikinä käynyt siellä istumassa. Lehtisalissa sentään muutaman kerran.
Se oli hyvä, koska tuli luettua, mutta huono, koska oli niin hiljasta ja rupes nukuttamaan. Tai siis alkuun oli vaikea keskittyä kun oli vaan niin tietoinen siitä hiljaisuudesta ja muista hiljaisista ihmisistä ja jokaisesta äänestä, minkä itse aiheutti.
Kun olin kahlannut kieliopin tyydyttävästi läpi, menin ostamaan energiaa Subista ja sitten pökäsemään sen kokeen pois alta. Nyt olis vielä läksyt tekemättä. Jotenkin ei energia riittäs jo toisen ruotsin aineen kirjottamiseen saman päivän aikana..
..mutta ylppäreissä kai pitää kirjottaa kolme pientä. Että niin.
Ärsyttää, kun puhun koko ajan vaan kirjotuksista. Siitä puhe, mikä huolettaa. (Koska en vaan saa luettua!)
Lopetan tämän kohta, kun tällä ei ole taaskaan minkäänlaista päämäärää tällä sepostuksella, saakeli, mutta tämä pitää kertoa vielä:
Odotin koleassa ilmassa isää raihnaisen pyörän (takapyörä jumitti tänäänkin) kanssa hakemaan minua koululta. Kadun toisella puolella kioskin edessä käveli tosi vaivalloisesti vanha nainen, melkein mummo jo, jolla oli joku spanieli hihnassa. Se koira nylkytti sen mummon jalkaa kun se katteli sitä kioskia ja yritti päästä eteenpäin.
Masentavan harmaa ilma, vanhuuden apatia ja eläimellinen seksuaalinen turhautuminen kaikki samassa paketissa. Se oli ehkä säälittävintä ja surkuhupaisinta pitkään aikaan.
Kurkku ei ollut tänä aamuna varsinaisesti kipeä, mutta röörit ei oo jotenkin ihan kunnossa. Pitää koko ajan köhiä ja rykiä ja kakoa ja yskiä ja niistääkin välillä. Mutta en luovuta!
Toisaalta olis parempi sairastaa nyt, niin sit ei ainakaan tarvis niin paljon pelätä, että tulis ylppäreihin sairaaksi. Mutta eihän se sitä estä.
Minun jalkalihakset on kipeinä eilisistä kävelyistä! Harrastan nykyään niin paljon ja monipuolisesti urheilua ja sillein.
Kamalia ovat kahdeksan aamut, aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Minä unohdin aamulla konseptin kotiin, joten piti käydä ostamassa uus pakkaus kirjakaupasta. Jostain syystä menin myös yläkertaan, koska en osaa käydä enää Minnan Suomalaisessa käymättä molemmissa kerroksissa. Ja jostain omituisesta yllykkeestä eksyin runokirjahyllylle, ja sitä ei oikeasti ole tapahtunut ikinä ennen. Ei vaan... oo. Tapahtunut.
Ja se oli paha juttu, koska minä olisin niiiiin tahtonut ostaa kaksi runokirjaa! Seisoin ehkä kymmenen minuuttia siinä ja mietin ja punnitsin ja selailin niitä ja tuskailin - ja ette usko, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta! Ajattelin, että kyllä minä ehdin ne vielä myöhemmin hankkia.
Koska nyt on oikeasti niin paljon muuta, mitä pitäis tehdä. Mietin, pitäisikö tehdä pyhä lupaus, etten saa ostaa mitään kouluun liittymätöntä kirjallista matskua ennen kun syksyn kirjotukset on ohi.
Mutta se ois ehkä jo liian rankkaa. En tiiä.
No, korvasin ostamattomuuteni sitten sillä, että menin kirjastoon ja lainasin lainat täyteen. Nyt pitää tehdä palautuskierros ennen kun pystyn rahtaamaan lisää juttuja kotio.
En jaksanut mennä tänään kotiin ennen ruotsinkoetta, joten menin testaamaan kirjaston lukusalin. En oo ikinä käynyt siellä istumassa. Lehtisalissa sentään muutaman kerran.
Se oli hyvä, koska tuli luettua, mutta huono, koska oli niin hiljasta ja rupes nukuttamaan. Tai siis alkuun oli vaikea keskittyä kun oli vaan niin tietoinen siitä hiljaisuudesta ja muista hiljaisista ihmisistä ja jokaisesta äänestä, minkä itse aiheutti.
Kun olin kahlannut kieliopin tyydyttävästi läpi, menin ostamaan energiaa Subista ja sitten pökäsemään sen kokeen pois alta. Nyt olis vielä läksyt tekemättä. Jotenkin ei energia riittäs jo toisen ruotsin aineen kirjottamiseen saman päivän aikana..
..mutta ylppäreissä kai pitää kirjottaa kolme pientä. Että niin.
Ärsyttää, kun puhun koko ajan vaan kirjotuksista. Siitä puhe, mikä huolettaa. (Koska en vaan saa luettua!)
Lopetan tämän kohta, kun tällä ei ole taaskaan minkäänlaista päämäärää tällä sepostuksella, saakeli, mutta tämä pitää kertoa vielä:
Odotin koleassa ilmassa isää raihnaisen pyörän (takapyörä jumitti tänäänkin) kanssa hakemaan minua koululta. Kadun toisella puolella kioskin edessä käveli tosi vaivalloisesti vanha nainen, melkein mummo jo, jolla oli joku spanieli hihnassa. Se koira nylkytti sen mummon jalkaa kun se katteli sitä kioskia ja yritti päästä eteenpäin.
Masentavan harmaa ilma, vanhuuden apatia ja eläimellinen seksuaalinen turhautuminen kaikki samassa paketissa. Se oli ehkä säälittävintä ja surkuhupaisinta pitkään aikaan.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Skitsofrenian sateiset merkit
Tänään keskustelin peilikuvani kanssa.
(Kyllä, tämä on vain sarkasmia, en minä oikeasti keskustellut peilikuvalleni.
Tänään.)
Minä siivosin ja luin vähän englantia. Sitten lähdin sateeseen Neekun kanssa kävelemään Hennin luokse. Selvisin jopa 40 minuutissa! Vaikka lopussa harhailin, kun yritin löytää oikopolkua, ja sitten en löytänytkään.
Katottiin joku kamalan huono lällynlää-elokuva ennen kuin Maisa ja Minna tuli. Sitten syötiin ja jauhettiin turhuuksia. Ja Maisa kertoi minulle, että enkunkoe on vasta tiistaina, joten huomenna minulla on ruotsi. Että hyvä homma. Luin väärään kokeeseen.
Paluumatka tuntui sujuvan paljon nopeammin, eikä sillon enää ees satanut.
En jaksais tehdä läksyjä! Ei huvita. Saanko jäädä aamulla kotiin nukkumaan?
Minun kurkussa on jo kolmena aamuna tuntunut siltä, että kipu iskee. Onko oikein, kun viimeisimmästä nuhasta/kurkkukivusta/äänenmenetyksestä on alle kuukausi? Missä oikeus ja kohtuus. Kysyn vaan.
O.P: "Ollaampa sitä kauniin hehkeinä tänään."Tässä ihanat aamutuntoni purettuina.
O.A: "No huomenta vaan sullekin."
O.P: "Olen otettu kun minua ilahdutetaan aina aamuisin tällä kauniilla näyllä. Kuten esimerkiksi tämä ihastuttava finni tässa nenänvarressa, sydämeni pakahtuu."
O.A: "Joo, minäkään en voisi elää ilman sarkasmia aamuisin."
O.P: "Niin, tiedän kyllä, hivelen sinun pinnallista itserakkauttasi."
O.A: "Miten voikin näyttää tältä? Olen ilmiselvästi sunnuntain ruumiillistuma."
O.P: "Olin juuri sanomassa."
O.A: "En jaksais mennä suihkuun. Jos menen ensin hakemaan lehden ja pelästyttämään naapurit."
O.P: "Toki, hieno idea. Kai sovimme seuraavan tapaamisen? Varmaan saavut meikkaamaan?"
O.A: "En mä taida tulla meikille tänään, en välttämättä jaksa lähteä ihmisten ilmoille, joten mitä turhia."
O.P: "No kai ainakin raahaudut jossain vaiheessa tuijottamaan minua ja ahdistumaan saamattomuudestasi, yleisestä väsymyksen tunteesta ja elämäsi valumisesta sormien lävitse?"
O.A: "Ilman muuta. Sehän on sanomattakin selvää."
O.P: "Hienoa. Näemme siis silloin."
(Kyllä, tämä on vain sarkasmia, en minä oikeasti keskustellut peilikuvalleni.
Tänään.)
Minä siivosin ja luin vähän englantia. Sitten lähdin sateeseen Neekun kanssa kävelemään Hennin luokse. Selvisin jopa 40 minuutissa! Vaikka lopussa harhailin, kun yritin löytää oikopolkua, ja sitten en löytänytkään.
Katottiin joku kamalan huono lällynlää-elokuva ennen kuin Maisa ja Minna tuli. Sitten syötiin ja jauhettiin turhuuksia. Ja Maisa kertoi minulle, että enkunkoe on vasta tiistaina, joten huomenna minulla on ruotsi. Että hyvä homma. Luin väärään kokeeseen.
Paluumatka tuntui sujuvan paljon nopeammin, eikä sillon enää ees satanut.
En jaksais tehdä läksyjä! Ei huvita. Saanko jäädä aamulla kotiin nukkumaan?
Minun kurkussa on jo kolmena aamuna tuntunut siltä, että kipu iskee. Onko oikein, kun viimeisimmästä nuhasta/kurkkukivusta/äänenmenetyksestä on alle kuukausi? Missä oikeus ja kohtuus. Kysyn vaan.
lauantai 15. elokuuta 2009
Rutinoitunut jumittaja
En tiedä, oletteko koskaan tiedostaneet omia aamurutiinejanne, tai onko teillä sellaisia laisinkaan, mutta mulla ainakin ihan must on sanomalehden lukeminen.
Ja tänä aamuna tajusin käyttäessäni Neekkua aamupissillä, että koirilla, tai ainakin meidän, on melkein samanlainen aamurutiini: Nera etenee hirmu hitaasti ja harkiten, koska se nuuhkii yön jäljiltä jokaisen uuden ja vähänkään kiinnostavan ruohonkorren ja nurkkauksen. Se tuntuu melkein siltä, kuin se lukisi päivän uutisia. "Jaaha, tästä on mennyt sellanen uros ja sillä on ollut virtsatietulehdus ja tähän taas joku narttu on tyhjentänyt anaalirauhasensa ja tässä on selvästi ollut juoksuaika jollakin ja..". Ehkä saatte käsityksen.
Mun pitää varmaan luoda toinen blogi, jonne voin kirjottaa pelkästään Neekusta. HAHA, yks kaveri on tehnyt naamakirjaprofiilin sen koiralle, ehkä munkin pitää!
..nojoo, jos ei. Ja en mä sitä blogiakaan voi tehdä, ku sitten mulla ei olis enää mitään kirjotettavaa tänne! Hyvin traagista.
Tänä aamuna tein jotain, mitä en oo ikinä tehny. Tein tosin muutakin, esim piilottelin herkkuja Neekulle olkkariin (se on aamurutiini, joka jäi kesälomalta) ja järjestelin meidän lusikat, koska mua rupes ottamaan päähän kun niitä on niin paljon ja ne on niin sekaisin (lajittelin ne, ja ne jakautu yhteesä 18 erilaiseen malliin. Karsin niistä 10 mallia pois aktiivisesta käytöstä, saa nähä sanooko äippä tässä sitten viimeisen sanan jahka se kotiutuu Lappendaalista), mutta siis, iski sellainen hullutus, että kuuntelin ruotsinkielistä aamuradiota.
Saakeli, mitä panostusta!
Kesälukiokurssin viikinkikappaleen ansiosta tiesin, että ne puhu herneistä (en ärt, ärten, ärter, ärterna = herne). Itse asiassa koko sen ajan, kun söin aamupalaa. Ja söin sitä aika pitkään. Sitä paitsi ne puhu rumaa suomenruotsia. Että nyhyy.
Btw, viimeaikainen aamupalasuosikki on ollut ehdottomasti Turkkilainen jogurtti (10% rasvaa, aah), jonka päälle on isketty mantelirouhetta ja hunajaa. Nam. Syön sen aina Arabian syvästä valkosesta lautasesta.
Minulla oli tarkoitus pitää ahkera opiskelu- ja siivouspäivä, mutta jotenkin vaan jumituin tyystin. En siis koskenut mihinkään tarvikkeeseen, joka olisi edesauttanut kumpaakaan noista aikomuksista. Huomiselle jäi siis taas kaikki. Ja tajusin äsken tässä, että mullahan on maanantaina koe siitä kesälukion enkunkurssista. En osaa oikein orientoitua tähän himo-opiskeluun vielä. Sitä paitsi oon viettänyt lauantait kyllä niin kauan vapaina, kun muistan; aina suunnittelen tekeväni kaikkea, mutta sitten en kuitenkaan. Sunnuntai-iltana sitten väsyneenä paniikissa.
Tämäkin on selvästi joku sykli.
Päivän jumittamisen jälkeen jaksoin kuitenkin polkea nuorteniltaan ekaa kertaa sitten alkukesän. KYSsin kohalla liikennevaloissa mun takapyörä yhtäkkiä meni jumiin. Se ei vaan pyöriny. En tajuu vieläkään, mikä siinä muka pisti hanttiin, mutta olin ihan ihmeissäni ja mietin, että pitääkö nyt jättää pyörä tähän ja kävellä loppumatka. Sitten kun olin jo viemässä sitä nurtsille, niin takapyörä jatko yskähdellen pyörimistä. En ymmärrä. Pelkäsin koko ajan sen jälkeen, että jos se kesken vauhdin menee yhtäkkiä jumiin ja lennän asfalttiin.
Niin ja ai niin, pyöräilin myös ekaa kertaa ronsun jälkeen sen paikan ohi, missä törmäsin. Siinä kohassa mietin, että olikohan mulla nytkin mukana se sama suojelusenkeli mikä sillonkin. Koska oon ihan satavarma, että sellanen oli - muuten olisin sen toisen pyöräilijän kanssa ollut yhtä veristä ruumista. Sen sijaan olin vain veretön turpeanilkka ja se veretön vääntynytetuvanne. Aika kaukana verisistä ruumiista siis.
N-illan jälkeen mentiin vähän ex tempore isolla porukalla yhden tuttavapariskunnan toisen osapuolen 60-vee päiville. Kaiken kukkuraksi mentiin vielä ristiin: ne oli ajamassa kirkolle tuomaan meille jämäkakkuja, ja me ajettiin niille syömään kakkua. Lopulta onnistuttiin kaikki olemaan samassa paikassa yhtä aikaa.
Sitten oli hirmu söpöä, kun muistelin sen synttärisankarin vaimon kanssa, miten kolme vuotta sitten istuttiin siellä samassa olohuoneessa sillosen nuortenporukan kanssa ja laulettiin ihan meiningeissä ja kaikkea. Sitten se oli vieläkin ihan otettu sellasesta v-lopusta, mikä vietettiin Kiponniemessä 06 kevättalvella. Enkä kiellä, se oli ihan hurjan mahtava. Sitä seuraavana maanantaina oli ihan järkyttävä pudotus mennä kouluun - oli melkein sellainen hengellinen krapula, jos niin voi sanoa.
Jaettiin myös jouluun saakka musavastuut. Meidän nuortenillat sai uuden nimen: ne on nyt Sydän tulessa! -iltoja. HAHAHAHAHA. Ihana kun nää aina jaksaa :D Nyt on kovat paineet, kun ei pidäkkään järkätä musaa nuorteniltoihin, vaan Sydän tulessa! -iltoihin. (Ei siinä kyllä tainnu olla huutomerkkiä.. en muista.) Aattelin nyt yrittää asennoitua kivasti kaikkeen, kun pidettiin pieni palaveri ja yritettiin sopia asioita vähän selkeämmin ja paremmin kuin viime vuonna. Eli kun pääsin kotiin tänään, rupesin hetken mielijohteesta tutkimaan tarkemmin sitä isoisosiskon teiniaikaista nuottikansiota, minkä löysin viime siivouksen yhteydessä. Ja opettelin uusia biisejä.
Kyllä kuulkaa nyt uudet tuulet puhaltaa PUUHPUUH, ei järkee, huh huh.
Ja, lopuksi, tänään bonuksena tällainen edellistä merkintää havainnollistava otos: Nera yllätettynä ulko-oven edestä! (Exovi, exkenkä, exmatto, exkaikki). Neekku on tässä ihan sairaan nuori, minkä voitte itsekin päätellä vertaamalla koiran kokoa esim tohon Veran kenkään.
Ja tänä aamuna tajusin käyttäessäni Neekkua aamupissillä, että koirilla, tai ainakin meidän, on melkein samanlainen aamurutiini: Nera etenee hirmu hitaasti ja harkiten, koska se nuuhkii yön jäljiltä jokaisen uuden ja vähänkään kiinnostavan ruohonkorren ja nurkkauksen. Se tuntuu melkein siltä, kuin se lukisi päivän uutisia. "Jaaha, tästä on mennyt sellanen uros ja sillä on ollut virtsatietulehdus ja tähän taas joku narttu on tyhjentänyt anaalirauhasensa ja tässä on selvästi ollut juoksuaika jollakin ja..". Ehkä saatte käsityksen.
Mun pitää varmaan luoda toinen blogi, jonne voin kirjottaa pelkästään Neekusta. HAHA, yks kaveri on tehnyt naamakirjaprofiilin sen koiralle, ehkä munkin pitää!
..nojoo, jos ei. Ja en mä sitä blogiakaan voi tehdä, ku sitten mulla ei olis enää mitään kirjotettavaa tänne! Hyvin traagista.
Tänä aamuna tein jotain, mitä en oo ikinä tehny. Tein tosin muutakin, esim piilottelin herkkuja Neekulle olkkariin (se on aamurutiini, joka jäi kesälomalta) ja järjestelin meidän lusikat, koska mua rupes ottamaan päähän kun niitä on niin paljon ja ne on niin sekaisin (lajittelin ne, ja ne jakautu yhteesä 18 erilaiseen malliin. Karsin niistä 10 mallia pois aktiivisesta käytöstä, saa nähä sanooko äippä tässä sitten viimeisen sanan jahka se kotiutuu Lappendaalista), mutta siis, iski sellainen hullutus, että kuuntelin ruotsinkielistä aamuradiota.
Saakeli, mitä panostusta!
Kesälukiokurssin viikinkikappaleen ansiosta tiesin, että ne puhu herneistä (en ärt, ärten, ärter, ärterna = herne). Itse asiassa koko sen ajan, kun söin aamupalaa. Ja söin sitä aika pitkään. Sitä paitsi ne puhu rumaa suomenruotsia. Että nyhyy.
Btw, viimeaikainen aamupalasuosikki on ollut ehdottomasti Turkkilainen jogurtti (10% rasvaa, aah), jonka päälle on isketty mantelirouhetta ja hunajaa. Nam. Syön sen aina Arabian syvästä valkosesta lautasesta.
Minulla oli tarkoitus pitää ahkera opiskelu- ja siivouspäivä, mutta jotenkin vaan jumituin tyystin. En siis koskenut mihinkään tarvikkeeseen, joka olisi edesauttanut kumpaakaan noista aikomuksista. Huomiselle jäi siis taas kaikki. Ja tajusin äsken tässä, että mullahan on maanantaina koe siitä kesälukion enkunkurssista. En osaa oikein orientoitua tähän himo-opiskeluun vielä. Sitä paitsi oon viettänyt lauantait kyllä niin kauan vapaina, kun muistan; aina suunnittelen tekeväni kaikkea, mutta sitten en kuitenkaan. Sunnuntai-iltana sitten väsyneenä paniikissa.
Tämäkin on selvästi joku sykli.
Päivän jumittamisen jälkeen jaksoin kuitenkin polkea nuorteniltaan ekaa kertaa sitten alkukesän. KYSsin kohalla liikennevaloissa mun takapyörä yhtäkkiä meni jumiin. Se ei vaan pyöriny. En tajuu vieläkään, mikä siinä muka pisti hanttiin, mutta olin ihan ihmeissäni ja mietin, että pitääkö nyt jättää pyörä tähän ja kävellä loppumatka. Sitten kun olin jo viemässä sitä nurtsille, niin takapyörä jatko yskähdellen pyörimistä. En ymmärrä. Pelkäsin koko ajan sen jälkeen, että jos se kesken vauhdin menee yhtäkkiä jumiin ja lennän asfalttiin.
Niin ja ai niin, pyöräilin myös ekaa kertaa ronsun jälkeen sen paikan ohi, missä törmäsin. Siinä kohassa mietin, että olikohan mulla nytkin mukana se sama suojelusenkeli mikä sillonkin. Koska oon ihan satavarma, että sellanen oli - muuten olisin sen toisen pyöräilijän kanssa ollut yhtä veristä ruumista. Sen sijaan olin vain veretön turpeanilkka ja se veretön vääntynytetuvanne. Aika kaukana verisistä ruumiista siis.
N-illan jälkeen mentiin vähän ex tempore isolla porukalla yhden tuttavapariskunnan toisen osapuolen 60-vee päiville. Kaiken kukkuraksi mentiin vielä ristiin: ne oli ajamassa kirkolle tuomaan meille jämäkakkuja, ja me ajettiin niille syömään kakkua. Lopulta onnistuttiin kaikki olemaan samassa paikassa yhtä aikaa.
Sitten oli hirmu söpöä, kun muistelin sen synttärisankarin vaimon kanssa, miten kolme vuotta sitten istuttiin siellä samassa olohuoneessa sillosen nuortenporukan kanssa ja laulettiin ihan meiningeissä ja kaikkea. Sitten se oli vieläkin ihan otettu sellasesta v-lopusta, mikä vietettiin Kiponniemessä 06 kevättalvella. Enkä kiellä, se oli ihan hurjan mahtava. Sitä seuraavana maanantaina oli ihan järkyttävä pudotus mennä kouluun - oli melkein sellainen hengellinen krapula, jos niin voi sanoa.
Jaettiin myös jouluun saakka musavastuut. Meidän nuortenillat sai uuden nimen: ne on nyt Sydän tulessa! -iltoja. HAHAHAHAHA. Ihana kun nää aina jaksaa :D Nyt on kovat paineet, kun ei pidäkkään järkätä musaa nuorteniltoihin, vaan Sydän tulessa! -iltoihin. (Ei siinä kyllä tainnu olla huutomerkkiä.. en muista.) Aattelin nyt yrittää asennoitua kivasti kaikkeen, kun pidettiin pieni palaveri ja yritettiin sopia asioita vähän selkeämmin ja paremmin kuin viime vuonna. Eli kun pääsin kotiin tänään, rupesin hetken mielijohteesta tutkimaan tarkemmin sitä isoisosiskon teiniaikaista nuottikansiota, minkä löysin viime siivouksen yhteydessä. Ja opettelin uusia biisejä.
Kyllä kuulkaa nyt uudet tuulet puhaltaa PUUHPUUH, ei järkee, huh huh.
Ja, lopuksi, tänään bonuksena tällainen edellistä merkintää havainnollistava otos: Nera yllätettynä ulko-oven edestä! (Exovi, exkenkä, exmatto, exkaikki). Neekku on tässä ihan sairaan nuori, minkä voitte itsekin päätellä vertaamalla koiran kokoa esim tohon Veran kenkään.perjantai 14. elokuuta 2009
Päivän Banaani
Valotan teille nyt Neran (se on minun koira, tai siis meidän, jos joku ei vielä tähänKÄÄN mennessä tiennyt) nukkumakäyttäytymistä, sillä tänä aamuna tajusin viimeisenkin lenkin siitä.
Päivisin Neekku nukkuu useimmiten eteisen kengänlaittotuolin alla selällään, raajat sojottaen joka suuntaan. Jos on tosi Qma kesäpäivä, se saattaa olla ihan-alakerran oven edessä, koska siellä on viileät kivirappuset joihin nojata.
Iltasin makoilupaikka vaihtelee, lähinnä minun liikkeideni mukaan. Jos esimerkiksi teen keittiönpöydällä läksyjä, Neekku saattaa nukkua keittiössä patterin vieressä. Sitten kun on tosi myöhä ja pian aika käydä nukkumaan, se siirtyy yläkertaan vintin oven eteen makaamaan. Jos meen fiksuun aikaan nukkumaan, se tulee mun perässä, jos meen myöhään, niin se on mennyt ylös jo etukäteen.
Yöllä Neekku siirtyy jossain vaiheessa alakertaan takasin. Se saattaa mennä makaamaan esimerkiksi äitin ja iskän makkarin oven eteen olkkariin tai ulko-oven viereen kenkien päälle tai ylä- ja alaportaiden välikohtaan.
Aamun liikkeet riippuu siitä, herääkö ensimmäisenä minä vai iskä. Usein Neekku makaa portaiden välitasanteella kun menen sen ohitse suihkuun ja tulen sieltä, ja sen jälkeen siirtyy makkarin ovelle kyttäämään, josko isä heräis kohta. Tänä aamuna esim olin jo syömässä aamupalaa ja Nera oli hämmentynyt, miksei ole ketään muita. Se odotti maaten vanhusten makkarinoven eessä ja mun piti avata se ja näyttää, ettei siellä ole ketään. Sitten se meni eteisen penkin alle.
Nämä tapaukset on prosentuaalisesti useimmin esiintyviä, mutta jos minkälaisia variaatioita toki esiintyy. EIKÖS OLLUTKIN MIELENKIINTOISTA!
Tänään oli kahdeksalta epsanjaa. En muistanut siitä kerrassaan mitään. Oli kamalaa. Kuuntelusta en tajunnut kerrassaan yhtään. Ja en vaan pääse eroon siitä, miten mulla menee espanja ja ruotsi ihan armottomasti sekasin - mietin asiat ruotsiksi ja puhuessani "espanjaa" tulee epävarmuuskohtauksia, onkohan tämä nyt oikea kieli sittenkään - vaikka se kuulostaakin älyttömältä! Koska ne on niin erilaiset kielet.
HUoh.
Hypärillä poljin Miren ja Terpan luokse aamuteelle ja ne istui syömässä aamupalaa ulkorappusilla. Onni oli hymysuuna kun tulin, haha, se on hauska koira. Siitä lähtee kyllä ihan simona karvaa aina.
Sitten mentiin Äxään ja olisin löytänyt vaikka mitä kivoja levyjä, mutten uskaltanut käyttää äidin jättämiä ruokarahoja niihin. Mire törmäs johonkin taidemesenaattiin tai vastaavaan promoottoriin, joku kuitenkin, ja sit kello juoksi kun ne jutteli siinä tiskillä. Torilta ostin munkkipossun etten ois tuupertunut ennen ruokailua matikantunnille.
Myöhemmin iltapäivällä Aki nappas mut kyytiin niiden ihQQn vaaleenvihreeseen autoon ja menin sen seuraksi ostamaan sille koulukirjoja. Sitten se totesi tarvitsevansa myös paidan, joten lähdettiin kiertämään miestenpuolia vaatekaupoissa. Yllättävän vaikee muuten äkkiseltään hahmottaa, että missä kaikkialla on edes tarjontaa, kun yleensä kierrän vaan naistenpuolet.
Sitten oli tarkkaa, ettei ollut pelkkä kokomusta synkkä, mutta ei saanut myöskään olla tietynlaisia ruutuja saati v-kaulaisia paitoja, koska ne on kuulemma liian asiallisia, ja sitten minun ehdottamat hyvät värit ei kelvanneet (aluksi). Ja ekassa kaupassa Aki katto mua tyyliin vielä ihan ihmeissään, kun ajattelin viedä sille sovituskoppiin monta vaatetta yhden sijasta. Mutta sitten neljännessä se jo itekkin otteli melkein huomaamatta useampia vaatteita kerralla syliin, eikä miettinyt enää ihan niin tarkkaan, että viittiikö sovittaa. Hähä.
No, Aki sai hupparinsa. Ei tosin kuitenkaan sitä keltaista, mille se eka nauro, mutta sitten melkein ihastu, ja olisin voinu sanoo sitä aina Banaaniks, koska vein sen sen jälkeen vielä yhteen kauppaan ja siellä oli pienempi koko siitä hupparista, mitä se oli kattonu jo ekassa kaupassa. Että niin. Lopetettiin siihen mistä alotettiin.
Minua väsyttää jotenkin ihan kamalasti, vaikkei ole edes ollut erityisen uuvuttava päivä. Onneksi lauantai huomenna. Saan nukkua pitkään.
Päivisin Neekku nukkuu useimmiten eteisen kengänlaittotuolin alla selällään, raajat sojottaen joka suuntaan. Jos on tosi Qma kesäpäivä, se saattaa olla ihan-alakerran oven edessä, koska siellä on viileät kivirappuset joihin nojata.
Iltasin makoilupaikka vaihtelee, lähinnä minun liikkeideni mukaan. Jos esimerkiksi teen keittiönpöydällä läksyjä, Neekku saattaa nukkua keittiössä patterin vieressä. Sitten kun on tosi myöhä ja pian aika käydä nukkumaan, se siirtyy yläkertaan vintin oven eteen makaamaan. Jos meen fiksuun aikaan nukkumaan, se tulee mun perässä, jos meen myöhään, niin se on mennyt ylös jo etukäteen.
Yöllä Neekku siirtyy jossain vaiheessa alakertaan takasin. Se saattaa mennä makaamaan esimerkiksi äitin ja iskän makkarin oven eteen olkkariin tai ulko-oven viereen kenkien päälle tai ylä- ja alaportaiden välikohtaan.
Aamun liikkeet riippuu siitä, herääkö ensimmäisenä minä vai iskä. Usein Neekku makaa portaiden välitasanteella kun menen sen ohitse suihkuun ja tulen sieltä, ja sen jälkeen siirtyy makkarin ovelle kyttäämään, josko isä heräis kohta. Tänä aamuna esim olin jo syömässä aamupalaa ja Nera oli hämmentynyt, miksei ole ketään muita. Se odotti maaten vanhusten makkarinoven eessä ja mun piti avata se ja näyttää, ettei siellä ole ketään. Sitten se meni eteisen penkin alle.
Nämä tapaukset on prosentuaalisesti useimmin esiintyviä, mutta jos minkälaisia variaatioita toki esiintyy. EIKÖS OLLUTKIN MIELENKIINTOISTA!
Tänään oli kahdeksalta epsanjaa. En muistanut siitä kerrassaan mitään. Oli kamalaa. Kuuntelusta en tajunnut kerrassaan yhtään. Ja en vaan pääse eroon siitä, miten mulla menee espanja ja ruotsi ihan armottomasti sekasin - mietin asiat ruotsiksi ja puhuessani "espanjaa" tulee epävarmuuskohtauksia, onkohan tämä nyt oikea kieli sittenkään - vaikka se kuulostaakin älyttömältä! Koska ne on niin erilaiset kielet.
HUoh.
Hypärillä poljin Miren ja Terpan luokse aamuteelle ja ne istui syömässä aamupalaa ulkorappusilla. Onni oli hymysuuna kun tulin, haha, se on hauska koira. Siitä lähtee kyllä ihan simona karvaa aina.
Sitten mentiin Äxään ja olisin löytänyt vaikka mitä kivoja levyjä, mutten uskaltanut käyttää äidin jättämiä ruokarahoja niihin. Mire törmäs johonkin taidemesenaattiin tai vastaavaan promoottoriin, joku kuitenkin, ja sit kello juoksi kun ne jutteli siinä tiskillä. Torilta ostin munkkipossun etten ois tuupertunut ennen ruokailua matikantunnille.
Myöhemmin iltapäivällä Aki nappas mut kyytiin niiden ihQQn vaaleenvihreeseen autoon ja menin sen seuraksi ostamaan sille koulukirjoja. Sitten se totesi tarvitsevansa myös paidan, joten lähdettiin kiertämään miestenpuolia vaatekaupoissa. Yllättävän vaikee muuten äkkiseltään hahmottaa, että missä kaikkialla on edes tarjontaa, kun yleensä kierrän vaan naistenpuolet.
O: "Ai millasen paidan sä tarvit?"
A: "Pitkähihasen."
O: "No mutta millasen, pitkähihasen vai hupparin vai neuleen vai minkä?"
A: "..Orvokki, mulle kaikki paidat, joissa on teepaitaa pidemmät hihat, on pitkähihasia."
O: "No niin MUTTA!!
..no entäs tää?"
A: "Liian ohut. Ei siinä tarkene talvella."
O: "HÖ, no oisit SANONU et se tulee talven varalle! Siks mä kysyinki, että millanen!"
Sitten oli tarkkaa, ettei ollut pelkkä kokomusta synkkä, mutta ei saanut myöskään olla tietynlaisia ruutuja saati v-kaulaisia paitoja, koska ne on kuulemma liian asiallisia, ja sitten minun ehdottamat hyvät värit ei kelvanneet (aluksi). Ja ekassa kaupassa Aki katto mua tyyliin vielä ihan ihmeissään, kun ajattelin viedä sille sovituskoppiin monta vaatetta yhden sijasta. Mutta sitten neljännessä se jo itekkin otteli melkein huomaamatta useampia vaatteita kerralla syliin, eikä miettinyt enää ihan niin tarkkaan, että viittiikö sovittaa. Hähä.
No, Aki sai hupparinsa. Ei tosin kuitenkaan sitä keltaista, mille se eka nauro, mutta sitten melkein ihastu, ja olisin voinu sanoo sitä aina Banaaniks, koska vein sen sen jälkeen vielä yhteen kauppaan ja siellä oli pienempi koko siitä hupparista, mitä se oli kattonu jo ekassa kaupassa. Että niin. Lopetettiin siihen mistä alotettiin.
Minua väsyttää jotenkin ihan kamalasti, vaikkei ole edes ollut erityisen uuvuttava päivä. Onneksi lauantai huomenna. Saan nukkua pitkään.
torstai 13. elokuuta 2009
Ensimmäinen "koulu"päivä
En muista millon viimeks olis ollu sellanen aamu, että saatoin kuunnella musiikkia kunnolla. Yleensä joku on aina vielä nukkumassa, mutta tänään koko talo oli Neraa lukuun ottamatta tyhjentynyt ennen minua.
Mulla oli tänään yhteensä lyhyempi koulupäivä kuin mitä minun peruskesälukiopäivä oli. LÅL. Ei tämä tunnu oikein edes opiskelulta - mutta mun oliskin tarkotus leikkiä nyt omatoimista tässä jaksossa... Olin esim reipas ja hankin itselleni oikeuden suorittaa se yks hissankurssi itsenäisenä. Heti ekana päivänä hoidin sen pois alta, miettikää nyt mitä aikaansaavuutta. Vau. Sit olin esim silläkin tapaa reipas, että ruotsin kuuntelu (viime syksyn YO) sujui heti paremmin mitä seiskakurssin kummatkaan kuuntelut. Että joopa.
Pyörin koulun jälkeen kaupungilla kattelemassa vaatteita ja löysinkin muutaman sellasen ihan kivan. Mutta en mitään, mitä olis suunnattomasti harmittanut jättää kauppaan. Ensisijainen etsinnän kohde oli farkut, mutta nekin on aina niin hankala asia, yhyy. Ehkä huomenna jatkan vielä kierrosta, jos jaksan.
(Miks mun netti toimii nyt ihan saakelin hitaasti?!)
Toisaalta oon aika ylpeä, kun pystyin vastustamaan kiusauksia niin hyvin!
Ja toisaalta meinaa muuten pikkasen jumittaa, kun täällä talossa on niin hiljasta ja koulupäivä oli niin lyhyt.
Toisaalta voisin nyt lelliä itseäni lisää ja lukea taas tuota yhtä kirjaa sen sijaan että kirjottaisin..
Että toisaalta.
(HEI!! Voi pyllerö, minä tiesin että unohdan sen unen, aamulla vielä muistin! Se liitty jotenkin ruotsinluokkaan ja Tapsaan ja joku pelasti jotain jossain ja joku tais haluta räjäyttää jotain ja... EN MUISTA! Yhyy, nyt en voi jakaa sitä teidän kanssa. Mutta tästä voimme päätellä, ettei kannattaisi tehdä ruotsin tehtäviä juuri ennen nukkumaanmenoa.)
Mulla oli tänään yhteensä lyhyempi koulupäivä kuin mitä minun peruskesälukiopäivä oli. LÅL. Ei tämä tunnu oikein edes opiskelulta - mutta mun oliskin tarkotus leikkiä nyt omatoimista tässä jaksossa... Olin esim reipas ja hankin itselleni oikeuden suorittaa se yks hissankurssi itsenäisenä. Heti ekana päivänä hoidin sen pois alta, miettikää nyt mitä aikaansaavuutta. Vau. Sit olin esim silläkin tapaa reipas, että ruotsin kuuntelu (viime syksyn YO) sujui heti paremmin mitä seiskakurssin kummatkaan kuuntelut. Että joopa.
Pyörin koulun jälkeen kaupungilla kattelemassa vaatteita ja löysinkin muutaman sellasen ihan kivan. Mutta en mitään, mitä olis suunnattomasti harmittanut jättää kauppaan. Ensisijainen etsinnän kohde oli farkut, mutta nekin on aina niin hankala asia, yhyy. Ehkä huomenna jatkan vielä kierrosta, jos jaksan.
(Miks mun netti toimii nyt ihan saakelin hitaasti?!)
Toisaalta oon aika ylpeä, kun pystyin vastustamaan kiusauksia niin hyvin!
Ja toisaalta meinaa muuten pikkasen jumittaa, kun täällä talossa on niin hiljasta ja koulupäivä oli niin lyhyt.
Toisaalta voisin nyt lelliä itseäni lisää ja lukea taas tuota yhtä kirjaa sen sijaan että kirjottaisin..
Että toisaalta.
(HEI!! Voi pyllerö, minä tiesin että unohdan sen unen, aamulla vielä muistin! Se liitty jotenkin ruotsinluokkaan ja Tapsaan ja joku pelasti jotain jossain ja joku tais haluta räjäyttää jotain ja... EN MUISTA! Yhyy, nyt en voi jakaa sitä teidän kanssa. Mutta tästä voimme päätellä, ettei kannattaisi tehdä ruotsin tehtäviä juuri ennen nukkumaanmenoa.)
keskiviikko 12. elokuuta 2009
JuustoCheeseOstFormaggioQueso
Just ennen ku rupesin kirjottamaan tätä merkintää hörppäsin teetä.
Oi autuus.
Se oli, Maijukkaa lainaten, täydellinen makuelämys.
Just oikean vahvuista, just oikea määrä hunajaa, just oikean lämpöistä.
Tän takia mä varmaan tykkään teestä niin paljon. Pakko hakea lisää kun join koko mukillisen hurmiossani..
Tänään oli ensimmäinen kahdeksan aamu pitkään aikaan. Istuttiin viimistä kertaa kesälukion enkuntunnilla Maisan kanssa ja päkerrettiin jotain tyhmiä tehtäviä. Sitten oli väliä ja ehdittiin käydä keskustassa. Otin Coffarista take awayna teen (kylläpä kaikki nyt sattumoisin pyörii sen ympärillä), mutta se oli tosi pahaa. Siellä on aina pahaa haudutettua teetä.
Tämänpäiväinen ruotsinkuuntelu tuntui menevän paljon paremmin ja ehdin lukea kysymykset ja oli sellainen fiilis, että nyt tajuan, mutta en mä silti ollut saanut siitä loppujen lopuksi kun yhden enemmän oikein eiliseen verrattuna. Että ei mene hyvin tämä minun homma nyt. Ylppärikuunteluissa sitten itketään ja hikoillaan. Nyhyhyy.
Sitten odotin Papperia lukien, että ihan itse koulu alkaisi. Rupes lähinnä jotenkin ärsyttämään, kun rakennus alko täyttyä ihmisistä ja puheenpölinästä ja huaarh. Se vaan oli koulun alkamisen ruumiillistuma. Ei sen kummempaa.
Saatiin meidän vanha ryhmis takasin ja saatiin jätskit ja saatiin abikalenterit ja saatiin lukiokalenterit (mitä teen kahdella lål) ja saatiin opinto-opas ja sit piti heti täyttää opoa varten joku kamala kysely, että "kirjoita 3 ammattia, joihin voisit itsesi kuvitella" ja "mikä on suunnitelmasi lukion jälkeen" tai "entä onko varasuunnitelmaa" ja jotain. HYIHYIHYI.
Örk, on kamala ähkypähky nyt. Söin äsken ihan liikaa. Meidän perheateriat noiden italiaanojen kanssa on kyllä niin surkuhupaisia, kun molemmissa maissa on niin erilaiset ruokakulttuurit ja tottumukset ja sitten pöydässä puhutaan kolmea eri kieltä ja sitten Vertti on töykeä ja ärsyttävä ja äippä on ihan pihalla ja hermona ja Alicia hyppii sohvilla ja haluaa vain formaggiota jnejne. Huomenna tänne laskeutuu pariksi päiväksi taas lievä hiljaisuus, kun nuo lähtee Lappiin kattomaan joulupukkia.
Nyt A ramppaa jatkuvasti tässä kun dataan ottamassa musta leikkikameralla kuvia.
Minulla on todella vähän koulua tässä jaksossa. Huomennakin jopa huimat yksi tuntia. Sen olisi tarkoitus mahdollistaa se, että lukisin kunnolla ylppäreihin - mutta saa nähdä. Saattaa käydä niinkin, että iskee vaan laiskotuskärpänen ja ei tule mitään mistään. Sit meen sinne ylppäreihin istumaan ja lyö tyhjää ja jossittelen.
Tänään meinasin tulla ylös ja istua koneelle ja kirjottaa pitkästä aikaa omia juttuja. Ihan vaan kirjottamalla kirjottaa. Mutta sitten äippä käski perkaamaan mansikoita ja tekemään salaattia.
On tämä elämä julmaa.
Oi autuus.
Se oli, Maijukkaa lainaten, täydellinen makuelämys.
Just oikean vahvuista, just oikea määrä hunajaa, just oikean lämpöistä.
Tän takia mä varmaan tykkään teestä niin paljon. Pakko hakea lisää kun join koko mukillisen hurmiossani..
Tänään oli ensimmäinen kahdeksan aamu pitkään aikaan. Istuttiin viimistä kertaa kesälukion enkuntunnilla Maisan kanssa ja päkerrettiin jotain tyhmiä tehtäviä. Sitten oli väliä ja ehdittiin käydä keskustassa. Otin Coffarista take awayna teen (kylläpä kaikki nyt sattumoisin pyörii sen ympärillä), mutta se oli tosi pahaa. Siellä on aina pahaa haudutettua teetä.
Tämänpäiväinen ruotsinkuuntelu tuntui menevän paljon paremmin ja ehdin lukea kysymykset ja oli sellainen fiilis, että nyt tajuan, mutta en mä silti ollut saanut siitä loppujen lopuksi kun yhden enemmän oikein eiliseen verrattuna. Että ei mene hyvin tämä minun homma nyt. Ylppärikuunteluissa sitten itketään ja hikoillaan. Nyhyhyy.
Sitten odotin Papperia lukien, että ihan itse koulu alkaisi. Rupes lähinnä jotenkin ärsyttämään, kun rakennus alko täyttyä ihmisistä ja puheenpölinästä ja huaarh. Se vaan oli koulun alkamisen ruumiillistuma. Ei sen kummempaa.
Saatiin meidän vanha ryhmis takasin ja saatiin jätskit ja saatiin abikalenterit ja saatiin lukiokalenterit (mitä teen kahdella lål) ja saatiin opinto-opas ja sit piti heti täyttää opoa varten joku kamala kysely, että "kirjoita 3 ammattia, joihin voisit itsesi kuvitella" ja "mikä on suunnitelmasi lukion jälkeen" tai "entä onko varasuunnitelmaa" ja jotain. HYIHYIHYI.
Örk, on kamala ähkypähky nyt. Söin äsken ihan liikaa. Meidän perheateriat noiden italiaanojen kanssa on kyllä niin surkuhupaisia, kun molemmissa maissa on niin erilaiset ruokakulttuurit ja tottumukset ja sitten pöydässä puhutaan kolmea eri kieltä ja sitten Vertti on töykeä ja ärsyttävä ja äippä on ihan pihalla ja hermona ja Alicia hyppii sohvilla ja haluaa vain formaggiota jnejne. Huomenna tänne laskeutuu pariksi päiväksi taas lievä hiljaisuus, kun nuo lähtee Lappiin kattomaan joulupukkia.
Nyt A ramppaa jatkuvasti tässä kun dataan ottamassa musta leikkikameralla kuvia.
A: "Oovoki, CHEESE!!"
O: "CHEEEEEEESSSSSEEE!"
Minulla on todella vähän koulua tässä jaksossa. Huomennakin jopa huimat yksi tuntia. Sen olisi tarkoitus mahdollistaa se, että lukisin kunnolla ylppäreihin - mutta saa nähdä. Saattaa käydä niinkin, että iskee vaan laiskotuskärpänen ja ei tule mitään mistään. Sit meen sinne ylppäreihin istumaan ja lyö tyhjää ja jossittelen.
Tänään meinasin tulla ylös ja istua koneelle ja kirjottaa pitkästä aikaa omia juttuja. Ihan vaan kirjottamalla kirjottaa. Mutta sitten äippä käski perkaamaan mansikoita ja tekemään salaattia.
On tämä elämä julmaa.
tiistai 11. elokuuta 2009
Herneitä taivaasta
Näin tänään torilla mammutin.
Ei se ollut kyllä kovin järisyttävä.
Ruotsin ensimmäinen kuuntelu lensi kyllä jostain niin korkealta pään yli, että kai sekin on saavutus sinänsä. Että menee yksinkertaisesti vaan niin ohi. En vaan ehdi kunnolla lukea JA sisäistää niitä kysymyksiä+vaihtoehtoja ja sitten yrittää kuunnella, että mitäs se nyt tässä nauhalla höpöttääkään. Mulla alko reistailemaan nämä ruotsin kuuntelut kutoskurssista - mitähän sillon oikein tapahtui? Ehkä aivoissa meni joku yhteys jumiin tai yksinkertasesti katkesi?
No, huomenna uusi yritys.
Enkuntunti oli taas yhtä tyhjän kanssa ja sieltä tuntui puuttuvan ainakin puolet porukasta. Huomenaamuna kahdeksalta puuttuu varmaan niistäkin puolesta vielä puolet. Huoh.
Mutta minä hyväksyin viimeinkin sen, että koulu tosiaan alkaa huomenna, ja kävin sen "kunniaksi" ostamassa koulukirjat. Matikka kymppi, Abi svenska, hissa vitonen, jos jaksaisin lukea sen itsenäisenä, epsanja mulla on jo. Että jipii. Tästä se lähtee taas. HUAAAH.
Sitten ajoin hitaasti Kirpun luokse, että se ehtis kotiin ennen mua. Se oli leiponut mansikkakakun ja sitten tuli myös vanhukset ja italiaanot ja Mire ja sitten syötiin. Mun kakusta löytyi joku omituinen vihreä pyörylä. Vähän ajan päästä iskältä löytyi samanlainen ja joku kekas, että se on herne. Kire oli kuulemma leipoessa syönyt herneitä. Että näin meillä tänään.
(Luin siellä hetken Muumisarjista ja tiesittekö, että Mörkö syntyi alunperin sellasesta pienestä ötökästä, jonka päälle Nipsu kaatoi muutoslientä??)
Taivaalla näytti melko uhkaavan sateiselta, kun lähdin ajamaan kotio päin. Mietin, että mahdanko ehtiä, mutta ylläripylläri en ehtinyt. Kastuin ihan kunnolla. Se oli mahtava myräkkä kun satoi niin kovaa ettei meinannut pystyä pitämään silmiä auki ja pisarat hakkasi käsivarsiin ja sattui kun ei ollut hihoja paidassa ja jyrisi ja mietin että miltähän tuntuis kun salama iskis, kun oon niin märkäkin. En oo ikinä kastunut niin totaalisen läpikotaisin, että alusvaatteistakin saa puristella vettä! Vera nauro mulle kun pääsin kotiin, vaikka niin kyllä nauroin itekkin. Sit kävin suihkussa ja tuntu kyllä aika hyvältä.
Voisin jopa yrittää leikkiä reipasta ja tehdä noi abikurssin tehtävät loppuun ja sit lukea vaikka vähän uskontoa, jos pääsis viimeinkin etenemään seuraavaan kirjaan.
Ei se ollut kyllä kovin järisyttävä.
Ruotsin ensimmäinen kuuntelu lensi kyllä jostain niin korkealta pään yli, että kai sekin on saavutus sinänsä. Että menee yksinkertaisesti vaan niin ohi. En vaan ehdi kunnolla lukea JA sisäistää niitä kysymyksiä+vaihtoehtoja ja sitten yrittää kuunnella, että mitäs se nyt tässä nauhalla höpöttääkään. Mulla alko reistailemaan nämä ruotsin kuuntelut kutoskurssista - mitähän sillon oikein tapahtui? Ehkä aivoissa meni joku yhteys jumiin tai yksinkertasesti katkesi?
No, huomenna uusi yritys.
Enkuntunti oli taas yhtä tyhjän kanssa ja sieltä tuntui puuttuvan ainakin puolet porukasta. Huomenaamuna kahdeksalta puuttuu varmaan niistäkin puolesta vielä puolet. Huoh.
Mutta minä hyväksyin viimeinkin sen, että koulu tosiaan alkaa huomenna, ja kävin sen "kunniaksi" ostamassa koulukirjat. Matikka kymppi, Abi svenska, hissa vitonen, jos jaksaisin lukea sen itsenäisenä, epsanja mulla on jo. Että jipii. Tästä se lähtee taas. HUAAAH.
Sitten ajoin hitaasti Kirpun luokse, että se ehtis kotiin ennen mua. Se oli leiponut mansikkakakun ja sitten tuli myös vanhukset ja italiaanot ja Mire ja sitten syötiin. Mun kakusta löytyi joku omituinen vihreä pyörylä. Vähän ajan päästä iskältä löytyi samanlainen ja joku kekas, että se on herne. Kire oli kuulemma leipoessa syönyt herneitä. Että näin meillä tänään.
(Luin siellä hetken Muumisarjista ja tiesittekö, että Mörkö syntyi alunperin sellasesta pienestä ötökästä, jonka päälle Nipsu kaatoi muutoslientä??)
Taivaalla näytti melko uhkaavan sateiselta, kun lähdin ajamaan kotio päin. Mietin, että mahdanko ehtiä, mutta ylläripylläri en ehtinyt. Kastuin ihan kunnolla. Se oli mahtava myräkkä kun satoi niin kovaa ettei meinannut pystyä pitämään silmiä auki ja pisarat hakkasi käsivarsiin ja sattui kun ei ollut hihoja paidassa ja jyrisi ja mietin että miltähän tuntuis kun salama iskis, kun oon niin märkäkin. En oo ikinä kastunut niin totaalisen läpikotaisin, että alusvaatteistakin saa puristella vettä! Vera nauro mulle kun pääsin kotiin, vaikka niin kyllä nauroin itekkin. Sit kävin suihkussa ja tuntu kyllä aika hyvältä.
Voisin jopa yrittää leikkiä reipasta ja tehdä noi abikurssin tehtävät loppuun ja sit lukea vaikka vähän uskontoa, jos pääsis viimeinkin etenemään seuraavaan kirjaan.
maanantai 10. elokuuta 2009
Loman Loppu on Väsymyksen Alku
Taustalla soi: José González.
Koska sitä pitää kuunnella kun on sellanen tietynlainen olo.
Just NYT on sellanen olo, että vähän surettaa kun loma loppuu. Minä olisin tahtonut vielä matkustaa niin paljon. Esim käydä Tampereella, Helsingissä kauemmin, kiertää Länsi-Suomessa, jossakin. Tahtoisin nähdä paikkoja ja ihmisiä ja tahtoisin elää.
Mutta minä menen kouluun ja minä rupean opiskelemaan taas ja minä rupean valmistumaan kirjotuksiin. Minä hyppään taas siihen arjensykliin joka imee minusta mehut ja kaiken elollisuuden.
Tai ehkä sitä vois yrittää olla antautumatta sen imuun, mutta en tiedä jaksanko. Kun väsyttää kuitenkin liikaa.
Keskustassa oli ihan hurjan paljon porukkaa kun ajoin sinne vähän ennen puoltapäivää. Tori ja Anttilan edusta oli jotenkin ihan kun joku muurahaispesä. Minne ne ihmiset katoaa? Koska tänään illalla taas joka paikassa oli ihan autiota ja kuollutta.
Syötiin kevyitä tortilloja med Minna Maisa Henni ja pelattiin Trivial Pursuittia. Minä olin ihan huono, mutta muille tuli helppoja kyssiä, nyääh! Eikä ehditty pelata loppuun. Tahdon kunnollisen revanssin. Miksi nykyään tulee muutenkin pelattua lautapelejä niin vähän? Ja oi, tahdon pelata taas sitä Läpsyä mitä avioliittoleirillä!
Nyt kuitenkin tahdon ehkä nukkua. Jos olisin rebeli, ottaisin edes huomiselta viimeinkin vähän poissaoloja noilta kesäkursseiltä. Mutta en jaksa.
SITÄKÄÄN.
Koska sitä pitää kuunnella kun on sellanen tietynlainen olo.
Just NYT on sellanen olo, että vähän surettaa kun loma loppuu. Minä olisin tahtonut vielä matkustaa niin paljon. Esim käydä Tampereella, Helsingissä kauemmin, kiertää Länsi-Suomessa, jossakin. Tahtoisin nähdä paikkoja ja ihmisiä ja tahtoisin elää.
Mutta minä menen kouluun ja minä rupean opiskelemaan taas ja minä rupean valmistumaan kirjotuksiin. Minä hyppään taas siihen arjensykliin joka imee minusta mehut ja kaiken elollisuuden.
Tai ehkä sitä vois yrittää olla antautumatta sen imuun, mutta en tiedä jaksanko. Kun väsyttää kuitenkin liikaa.
Keskustassa oli ihan hurjan paljon porukkaa kun ajoin sinne vähän ennen puoltapäivää. Tori ja Anttilan edusta oli jotenkin ihan kun joku muurahaispesä. Minne ne ihmiset katoaa? Koska tänään illalla taas joka paikassa oli ihan autiota ja kuollutta.
Syötiin kevyitä tortilloja med Minna Maisa Henni ja pelattiin Trivial Pursuittia. Minä olin ihan huono, mutta muille tuli helppoja kyssiä, nyääh! Eikä ehditty pelata loppuun. Tahdon kunnollisen revanssin. Miksi nykyään tulee muutenkin pelattua lautapelejä niin vähän? Ja oi, tahdon pelata taas sitä Läpsyä mitä avioliittoleirillä!
Nyt kuitenkin tahdon ehkä nukkua. Jos olisin rebeli, ottaisin edes huomiselta viimeinkin vähän poissaoloja noilta kesäkursseiltä. Mutta en jaksa.
SITÄKÄÄN.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Kuka voisi kellot seisauttaa
Voi miten kaunis kaunis ilma oli tänään. Muut teki vene-/kajakkiretken Kaijansaareen ja minä jäin möksälle pitämään Neralle seuraa . Oli ihan superlämmintä, varsinkin kun meidän laiturille paistaa aina aurinko. Kirjotin siinä enkunainetta aiheesta, miten sääolosuhteet vaikuttaa mielialaan. Haha.
Rupes vaan nukuttamaan ihan törkeenä ja sitten nukuin siinä auringossa ja sitten siirryin nukkumaan riippumattoon, ja voi miten siinä on mukavaa tahdon sellasen omaan huoneeseen sängyks.
Istuskelin myös ties kuinka kauan siinä laiturin korkeemmalla tasolla niin ettei jalat yltäny veteen. Olin vaan ja lauleskelin ja join Jaffaa ja yritin tallettaa sen tunteen aivoihin syksyn varalta. Koska kohta se tulee, rytinällä, varsinkin kun koulut alkaa. Sillon mikään ei voi enää pysäyttää ilmojen kylmenemistä ja lehtien värin vaihtumista ja sitä että ne alkaa tippua puista.
Minä kyllä tykkään syksystä, se on ihana ja kaunis ja ah, mutta en tykkää siitä, mitä se tuo mukanaan. Esim koulun. Ja kaiken vastuun ja arjen ja suoritukset ja kiireet ja stressin ja kaiken sellasen.
Nyt on sellanen fiilis, että haluisin pysähtyä ja pysäyttää kaiken ympäriltäni. Ettei aika etenis, että saisin olla tässä tilanteessa niin pitkään kun kyllästyisin.
70 päivää täysikäisyyteen. Eilen mietin Maijukan kanssa mesessä että mitä teen mun synttäreillä. Toisaalta olis kiva juhlia kunnolla, mutta on ystäviä niin eri yhteyksistä, ettei kaikkia voi ympätä yhteen, koska ne ei tunne toisiaan ja sit se on teennäistä ja vaivaannuttavaa. Toisaalta taas mulla on tapana masentua aina tyyliin päivää ennen synttäreitä, joten ehkä paras ratkasu olis vaan mököttää yksin erakkona jossain eikä olla sinä päivänä missään yhteydessä keheenkään. En tiedä. Mutta eipä tässä vielä oo kiire.
Maijukka ehotti et tekisin itelleni kakun ja heittelisin ikkunasta ihmisiä sillä. SE olis kivaa!! Mutta meidän ikkunat on niin kaukana tiestä, ja siinä kulkee ihmisiä suhteellisen harvoin. Joten ei ehkä sitäkään.
Kaipaan juoda jotakin minun Paavo-mukista nyt kyllä.
Rupes vaan nukuttamaan ihan törkeenä ja sitten nukuin siinä auringossa ja sitten siirryin nukkumaan riippumattoon, ja voi miten siinä on mukavaa tahdon sellasen omaan huoneeseen sängyks.
Istuskelin myös ties kuinka kauan siinä laiturin korkeemmalla tasolla niin ettei jalat yltäny veteen. Olin vaan ja lauleskelin ja join Jaffaa ja yritin tallettaa sen tunteen aivoihin syksyn varalta. Koska kohta se tulee, rytinällä, varsinkin kun koulut alkaa. Sillon mikään ei voi enää pysäyttää ilmojen kylmenemistä ja lehtien värin vaihtumista ja sitä että ne alkaa tippua puista.
Minä kyllä tykkään syksystä, se on ihana ja kaunis ja ah, mutta en tykkää siitä, mitä se tuo mukanaan. Esim koulun. Ja kaiken vastuun ja arjen ja suoritukset ja kiireet ja stressin ja kaiken sellasen.
Nyt on sellanen fiilis, että haluisin pysähtyä ja pysäyttää kaiken ympäriltäni. Ettei aika etenis, että saisin olla tässä tilanteessa niin pitkään kun kyllästyisin.
70 päivää täysikäisyyteen. Eilen mietin Maijukan kanssa mesessä että mitä teen mun synttäreillä. Toisaalta olis kiva juhlia kunnolla, mutta on ystäviä niin eri yhteyksistä, ettei kaikkia voi ympätä yhteen, koska ne ei tunne toisiaan ja sit se on teennäistä ja vaivaannuttavaa. Toisaalta taas mulla on tapana masentua aina tyyliin päivää ennen synttäreitä, joten ehkä paras ratkasu olis vaan mököttää yksin erakkona jossain eikä olla sinä päivänä missään yhteydessä keheenkään. En tiedä. Mutta eipä tässä vielä oo kiire.
Maijukka ehotti et tekisin itelleni kakun ja heittelisin ikkunasta ihmisiä sillä. SE olis kivaa!! Mutta meidän ikkunat on niin kaukana tiestä, ja siinä kulkee ihmisiä suhteellisen harvoin. Joten ei ehkä sitäkään.
Kaipaan juoda jotakin minun Paavo-mukista nyt kyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)