I'm alive!

Viime yön unessa minä ja Jarppa itkettiin kilpaa viululuokassa. Oli meillä varmaan jotkut tosi osuvat ja traagiset syytkin, mutta en satu muistamaan niitä nyt. Lisäksi oli ensimmäinen aamu koko syksynä, että heräsin melkein pirteänä! Jotain outoa on nyt menossa kyllä.

Oli ihana ja aurinkoinen ja lämmin päivä. Poljin konsalle hymy jossain korvissa ja juttelin Jarille menneestä kesästä ja Jarppa sanoi että kai mä tiedän ettei mun sitä D-kurssia tarvi tehdä jos se vaan ahdistaa ja itkettää ja tekee hulluksi ja jos en halua, ja sanoin että tiedän (ja itse asiassa olin miettinyt sitä just matkalla, oltiin nyt tietämättämämme ihan samalla aaltopituudella selvästi) ja heti tuntui olo paljon kevyemmältä ja oikeammalta sen jälkeen. En minä tiedä, onko minusta henkisesti suorittamaan sitä kurssia, ainakaan nyt. Kyllä elämässä on aikaa. Ja voin rykästä sen keväälläkin, jos tahdon. Mutta vielä en oo kypsä, koska multa puuttuu siihen tarvittava kunnianhimo ja itsekuri.

Niin ja Jarppa ei siis nylkenytkään minua, jos ette hoksanneet. Tässä mä vielä olen. Lal lal laa.

Ruotsin ylppäkuuntelukin meni edellisiä paremmin, esim ekasta osiosta 9/10! OMG! Ja avotkin sujui ekaa kertaa ihan ok. En vaan usko, että itse siellä ylppäreissä on kovin rento olo, koska kuitenkin panikoin ja epäröin ja vaihtelen vaihtoehtoja kun en osaa olla varma jnejne. Mutta en jaksa miettiä sitä nyt.

(Ai niin ja pääsin sängystä ylös yllättävän vaivattomasti, mutta kävely on ollut tänään vähän kankeahkoa.)

Myöhemmin iltapäivällä kävin kvartetissa ja kirjastossa ja divarissa ja ostin paahdettuja suolattuja manteleita NE ON HYVIÄ ja yritin integroida matikan läksyjä ja mietin, että mitähän helkkaria, miks on tällanen olo.

Tai siis tällanen.

En oikein edes tiedä, millanen.

Sellanen, että mikään ei varsinaisesti ahdista, vaikka onkin paljon tulevia asioita ja hommia ja tehtäviä. Ja ettei mua väsytä ihan simona ja ettei oo superkiire mihkään.

ETTÄ ELÄMÄ ON AIKA JEES

Taidan rakastaa tätä jaksoa, kun on niin vähän koulua!