O.P: "Ollaampa sitä kauniin hehkeinä tänään."Tässä ihanat aamutuntoni purettuina.
O.A: "No huomenta vaan sullekin."
O.P: "Olen otettu kun minua ilahdutetaan aina aamuisin tällä kauniilla näyllä. Kuten esimerkiksi tämä ihastuttava finni tässa nenänvarressa, sydämeni pakahtuu."
O.A: "Joo, minäkään en voisi elää ilman sarkasmia aamuisin."
O.P: "Niin, tiedän kyllä, hivelen sinun pinnallista itserakkauttasi."
O.A: "Miten voikin näyttää tältä? Olen ilmiselvästi sunnuntain ruumiillistuma."
O.P: "Olin juuri sanomassa."
O.A: "En jaksais mennä suihkuun. Jos menen ensin hakemaan lehden ja pelästyttämään naapurit."
O.P: "Toki, hieno idea. Kai sovimme seuraavan tapaamisen? Varmaan saavut meikkaamaan?"
O.A: "En mä taida tulla meikille tänään, en välttämättä jaksa lähteä ihmisten ilmoille, joten mitä turhia."
O.P: "No kai ainakin raahaudut jossain vaiheessa tuijottamaan minua ja ahdistumaan saamattomuudestasi, yleisestä väsymyksen tunteesta ja elämäsi valumisesta sormien lävitse?"
O.A: "Ilman muuta. Sehän on sanomattakin selvää."
O.P: "Hienoa. Näemme siis silloin."
(Kyllä, tämä on vain sarkasmia, en minä oikeasti keskustellut peilikuvalleni.
Tänään.)
Minä siivosin ja luin vähän englantia. Sitten lähdin sateeseen Neekun kanssa kävelemään Hennin luokse. Selvisin jopa 40 minuutissa! Vaikka lopussa harhailin, kun yritin löytää oikopolkua, ja sitten en löytänytkään.
Katottiin joku kamalan huono lällynlää-elokuva ennen kuin Maisa ja Minna tuli. Sitten syötiin ja jauhettiin turhuuksia. Ja Maisa kertoi minulle, että enkunkoe on vasta tiistaina, joten huomenna minulla on ruotsi. Että hyvä homma. Luin väärään kokeeseen.
Paluumatka tuntui sujuvan paljon nopeammin, eikä sillon enää ees satanut.
En jaksais tehdä läksyjä! Ei huvita. Saanko jäädä aamulla kotiin nukkumaan?
Minun kurkussa on jo kolmena aamuna tuntunut siltä, että kipu iskee. Onko oikein, kun viimeisimmästä nuhasta/kurkkukivusta/äänenmenetyksestä on alle kuukausi? Missä oikeus ja kohtuus. Kysyn vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti