Ja tänä aamuna tajusin käyttäessäni Neekkua aamupissillä, että koirilla, tai ainakin meidän, on melkein samanlainen aamurutiini: Nera etenee hirmu hitaasti ja harkiten, koska se nuuhkii yön jäljiltä jokaisen uuden ja vähänkään kiinnostavan ruohonkorren ja nurkkauksen. Se tuntuu melkein siltä, kuin se lukisi päivän uutisia. "Jaaha, tästä on mennyt sellanen uros ja sillä on ollut virtsatietulehdus ja tähän taas joku narttu on tyhjentänyt anaalirauhasensa ja tässä on selvästi ollut juoksuaika jollakin ja..". Ehkä saatte käsityksen.
Mun pitää varmaan luoda toinen blogi, jonne voin kirjottaa pelkästään Neekusta. HAHA, yks kaveri on tehnyt naamakirjaprofiilin sen koiralle, ehkä munkin pitää!
..nojoo, jos ei. Ja en mä sitä blogiakaan voi tehdä, ku sitten mulla ei olis enää mitään kirjotettavaa tänne! Hyvin traagista.
Tänä aamuna tein jotain, mitä en oo ikinä tehny. Tein tosin muutakin, esim piilottelin herkkuja Neekulle olkkariin (se on aamurutiini, joka jäi kesälomalta) ja järjestelin meidän lusikat, koska mua rupes ottamaan päähän kun niitä on niin paljon ja ne on niin sekaisin (lajittelin ne, ja ne jakautu yhteesä 18 erilaiseen malliin. Karsin niistä 10 mallia pois aktiivisesta käytöstä, saa nähä sanooko äippä tässä sitten viimeisen sanan jahka se kotiutuu Lappendaalista), mutta siis, iski sellainen hullutus, että kuuntelin ruotsinkielistä aamuradiota.
Saakeli, mitä panostusta!
Kesälukiokurssin viikinkikappaleen ansiosta tiesin, että ne puhu herneistä (en ärt, ärten, ärter, ärterna = herne). Itse asiassa koko sen ajan, kun söin aamupalaa. Ja söin sitä aika pitkään. Sitä paitsi ne puhu rumaa suomenruotsia. Että nyhyy.
Btw, viimeaikainen aamupalasuosikki on ollut ehdottomasti Turkkilainen jogurtti (10% rasvaa, aah), jonka päälle on isketty mantelirouhetta ja hunajaa. Nam. Syön sen aina Arabian syvästä valkosesta lautasesta.
Minulla oli tarkoitus pitää ahkera opiskelu- ja siivouspäivä, mutta jotenkin vaan jumituin tyystin. En siis koskenut mihinkään tarvikkeeseen, joka olisi edesauttanut kumpaakaan noista aikomuksista. Huomiselle jäi siis taas kaikki. Ja tajusin äsken tässä, että mullahan on maanantaina koe siitä kesälukion enkunkurssista. En osaa oikein orientoitua tähän himo-opiskeluun vielä. Sitä paitsi oon viettänyt lauantait kyllä niin kauan vapaina, kun muistan; aina suunnittelen tekeväni kaikkea, mutta sitten en kuitenkaan. Sunnuntai-iltana sitten väsyneenä paniikissa.
Tämäkin on selvästi joku sykli.
Päivän jumittamisen jälkeen jaksoin kuitenkin polkea nuorteniltaan ekaa kertaa sitten alkukesän. KYSsin kohalla liikennevaloissa mun takapyörä yhtäkkiä meni jumiin. Se ei vaan pyöriny. En tajuu vieläkään, mikä siinä muka pisti hanttiin, mutta olin ihan ihmeissäni ja mietin, että pitääkö nyt jättää pyörä tähän ja kävellä loppumatka. Sitten kun olin jo viemässä sitä nurtsille, niin takapyörä jatko yskähdellen pyörimistä. En ymmärrä. Pelkäsin koko ajan sen jälkeen, että jos se kesken vauhdin menee yhtäkkiä jumiin ja lennän asfalttiin.
Niin ja ai niin, pyöräilin myös ekaa kertaa ronsun jälkeen sen paikan ohi, missä törmäsin. Siinä kohassa mietin, että olikohan mulla nytkin mukana se sama suojelusenkeli mikä sillonkin. Koska oon ihan satavarma, että sellanen oli - muuten olisin sen toisen pyöräilijän kanssa ollut yhtä veristä ruumista. Sen sijaan olin vain veretön turpeanilkka ja se veretön vääntynytetuvanne. Aika kaukana verisistä ruumiista siis.
N-illan jälkeen mentiin vähän ex tempore isolla porukalla yhden tuttavapariskunnan toisen osapuolen 60-vee päiville. Kaiken kukkuraksi mentiin vielä ristiin: ne oli ajamassa kirkolle tuomaan meille jämäkakkuja, ja me ajettiin niille syömään kakkua. Lopulta onnistuttiin kaikki olemaan samassa paikassa yhtä aikaa.
Sitten oli hirmu söpöä, kun muistelin sen synttärisankarin vaimon kanssa, miten kolme vuotta sitten istuttiin siellä samassa olohuoneessa sillosen nuortenporukan kanssa ja laulettiin ihan meiningeissä ja kaikkea. Sitten se oli vieläkin ihan otettu sellasesta v-lopusta, mikä vietettiin Kiponniemessä 06 kevättalvella. Enkä kiellä, se oli ihan hurjan mahtava. Sitä seuraavana maanantaina oli ihan järkyttävä pudotus mennä kouluun - oli melkein sellainen hengellinen krapula, jos niin voi sanoa.
Jaettiin myös jouluun saakka musavastuut. Meidän nuortenillat sai uuden nimen: ne on nyt Sydän tulessa! -iltoja. HAHAHAHAHA. Ihana kun nää aina jaksaa :D Nyt on kovat paineet, kun ei pidäkkään järkätä musaa nuorteniltoihin, vaan Sydän tulessa! -iltoihin. (Ei siinä kyllä tainnu olla huutomerkkiä.. en muista.) Aattelin nyt yrittää asennoitua kivasti kaikkeen, kun pidettiin pieni palaveri ja yritettiin sopia asioita vähän selkeämmin ja paremmin kuin viime vuonna. Eli kun pääsin kotiin tänään, rupesin hetken mielijohteesta tutkimaan tarkemmin sitä isoisosiskon teiniaikaista nuottikansiota, minkä löysin viime siivouksen yhteydessä. Ja opettelin uusia biisejä.
Kyllä kuulkaa nyt uudet tuulet puhaltaa PUUHPUUH, ei järkee, huh huh.
Ja, lopuksi, tänään bonuksena tällainen edellistä merkintää havainnollistava otos: Nera yllätettynä ulko-oven edestä! (Exovi, exkenkä, exmatto, exkaikki). Neekku on tässä ihan sairaan nuori, minkä voitte itsekin päätellä vertaamalla koiran kokoa esim tohon Veran kenkään.
2 kommenttia:
Ihan varpilla se oli enkuli joka jumitti sun takapyörän, jotta joku ehti ajaa täysiä ettekä (taas) törmänneet :D.
Kuten Paulo Coelhon yhdessä kirjassa yksi tyyppi antoi omalle suojelusenkelilleen aina aikaa. Esim. jos unohti kotiin jotakin ja piti palata hakemaan, pysähtyi ja laski kymmeneen ennen kuin lähti taas, jotta enkelillä olisi enemmän aikaa järkkäillä asioita. heh.
Sydän Tulessa :DDDDD
Lähetä kommentti