Etikkainen hikisika

Tämän lukuvuoden ensimmäinen vaikea sunnuntai-maanantai-yö. Muutoin mulla ei ole nukahtamisessa mitään ongelmaa, mutta joskus su-ma en vaan yksinkertaisesti saa nukahdettua kunnolla. Päässä pyörii liikaa asioita ja hermostuilee jotenkin uudesta viikosta jo etukäteen. Siirtymä vanhasta viikosta uuteen on mulle vaikia.

Ihan sairaan hyvä fiilis katsoo kelloa 3:58 ja todeta, ettei oo nukahtanut vielä kertaakaan kunnolla ja että muutaman tunnin päästä pitäs yrittää heräillä. Ultimaalisen levännyt olo ja silleen.

Sitten heräsin vielä omituisesti tasan minuuttia ennen kun olin säätänyt kellon soimaan. Silmät vaan ponnahti auki ja olin hetken ihan pihalla että mikä vuorokaudenaika on. Silti ei huvittanut nousta, kun olin nukkunut yön niin olemattomasti.

En haluaisi koskaan tulla lämpimästä suihkusta pois. Läträän vettä ihan jumalattomasti, kun vaan tojotan sen suihkun alla, mutta meidän suihkuhuone + pukkari on niin kylmiä, että on kamalaa laittaa suihku kiinni.

Viime yönä näin unta yhdestä suloisesta muusikkopojasta, johon taisin olla yläasteella vähän ihastunut ja joka oli ihastunut myös minuun. En kuitenkaan saanut tietää sitä ennen kuin tilanteet oli jo muuttuneet. Tosi traagista, eikö. Tai ehkä ihastuminen on liian vahva sana, mutta ainakin oltiin kiinnostuneita toisistamme. En tiedä kyllä yhtään, mistä alitajunnan syövereistä se tilanne nousi minun uniin, koska en oo aatellut sitä poikaa ihan tosi pitkään aikaan tai ollut sen kanssa missään tekemisissä. Ihmismieli on outo. (Ja oudointa on se, että kerrankin muistin mun unen vielä päivälläkin.)

Vammaiset eläimet ei tunnu jättävän minua nyt rauhaan, koska kotimatkalla löysin pyörätieltä linnun siipi maassa. Se näytti vähän tikalta - ainakin sillä oli pitkä nokka ja punanen päälaki - ja kun se käänsi päänsä hitaasti mua kohti sen silmissä oli niin surullinen katse että mun sydän meinas särkyä 8-( Päätin, että nyt teen paremmin, ja siirrän sen edes nurmikolle, ettei pyörät listi sitä, mutta kun yritin varovasti lähestyä sitä, niin se lens viereisen puun oksalle. Ei sen siipi ainakaan liian vammautunut sitten ollut. Mutta sen katse oli niin sydäntäriipivä! Nyhyy.

Nyt meille on tiedossa kvartetin kanssa jo kaksi keikkaa tälle syksylle! Rahantuloa ei voi estää. Ja toisessa on sama ohjelmisto kun viime keväänä, joten siitäkään ei oo juuri ylimääräistä vaivaa. Jeejee. Tosin sen takia piti tänään soittaa viis puhelua reilun viiden minuutin sisällä, mikä on toki tehokasta, mutta ah niin rasittavaa, koska inhoon soitella puolitutuille ja selittää asioita ja sopia juttuja ja yyh.

Minä rupesin tänään melkein heti koulun jälkeen tekemään jopa läksyjä. Ihan totta. En muista, oonko tehnyt sitä kertaakaan vielä tänä syksynä. Jossain vaiheessa piti kyllä ottaa päikkärit, kun oli niin raskasta ja ruuan piti sulaa, mutta sitten nousin ihan pöhnänä ja tartuin uskonnon kirjaan.

Nyt olen niin täynnä etiikkaa, että olen aivan turvonnut. Onneks pääsen seuraavaks maailman uskontoihin; se on kaikkein kivoin uskonnon kurssi. Ja mun bravuuri. Håhåhåhå

Oon vieläkin ylpee, kun osaan islamin uskontunnustuksen arabiaks 8-D Sarjassamme turhanpäiväiset egoilutaidot.

Enkä nyt muuten edes nukahdellut ihan niin paljon mitä normaalisti, ehkä alan pikku hiljaa oppia oikean opiskelutekniikan. Tai sitten en. Ehkä se oli vaan se päikkärien vaikutus.

Minä ajattelin, että tällaisen panostuksen jälkeen palkitsen itseni hakkaamalla pianoa ja laulelemalla vähän. Sitten sainkin jonkun hullun mielihalun lähteä juoksemaan.

Tai siis... c'moon!
En edes muista, millon viimeks oon käyny hölkkälenkillä!
..mistä kertoo sekin, etten edes löytänyt mun lenkkareita vaan piti laittaa tennarit. Mutta lähdin yhtä kaikki. Rakastan niitä ensi askelia, koska ne on vielä niin kevyitä ja sillon tuntuu vielä, että jaksaa ikuisesti. Ja pitkänmatkanjuoksu on ainoo urheilulaji, minkä oon aina osannu kunnolla. Kaikessa muussa osaan sählätä keskinkertaisesti.

Niin ja rakastan sitäkin, että hölkkiessä ei tarvi ajatella mitään, voi vaan keskittyä siihen hengitykseen, että pitää sen tasasena. Miten monta askelta menee sisäänhengitykseen ja miten monta uloshengitykseen. Tietty voi miettiä muutakin, missä kulmassa päätä pitää, miten rullaa jaloilla, miten nostelee polvia vai nosteleeko.. Kävellessä kuitenkin aina väkisinkin ajatukset harhailee ties minne. Mutta hölkkiessä ei. Koska sillon vaan hölkitään.

Hölkin 40 minuuttia vähän liian kovaa, ja sitten tulin kotiovelle ja olin vähän ruumis ja reidet tuntui valuvan maata kohti ainakin viis kertaa niin painavina mitä normisti. Herkkulliset maitohapot ja silleen. Sitten kävelin vesilasi kourassa meidän alakertaa ympäri, että hapotus vähän tasaantuisi.

Aamulla pääse varmaan sängystä ylös, mutta mikäs siinä. Plus minulla on syksyn ensimmäinen viulutunti. Jos ei kuulu päivityksiä useampaan päivään, niin se tarkoittaa varmaan sitä, että Jarppa on nylkenyt minut, kelvottoman oppilaan joka on laiskuuden irvokas ruumiillistuma.

Jee.

Nyt öitä!

(PS. Minulla on ihania ystäviä, esim yksi on tänään mesessä ärissyt minulle, yrittänyt käskyttää, haukkunut läskiksi, rumaksi ja siaksi. Yritäpä tässä nyt sitten ihmisistä tykätä :D)