TSIH!

Tänä aamuna mussa on kuplinu sellanen ilo ja rakkaus, että on meinannu ruvetä itkettämään ihan vaan sen takia. Niinku about miljoona kertaa muutenki tässä kahen vuorokauden sisällä. Rankkaa olla herkkis.

Mut mulla on hyvä olla ja se saa hymyilemään. Ehkä mun kandeis jo oppia, ettei niitä omia mörköjä aina tarvi yksin käsitellä, vaikka tuntuiski vaikeelta jakaa.

Koska oon ilonen, niin lupaan kirjottaa tässä postauksessa vaan iloisista asioista!

Meidän vierashuoneessa nukkui viime yön kaksi kihniöläistä, joista toisella oli tosi kauniit ja isot silmät ja toinen oli ollut mun kaa samalla TeenStreetillä neljä vuotta sitten. En yhtää muistanu ennen ku se sano, noloa.
Ne oli sympaattisia, kun ne oli koko ajan niin silleen voi kiitos kaikesta tosi paljon, voi ku on paljon kaikkee laitettu voi kamala, voi miten nätti pöytä apua, voi ihana huone tosi kiva, kiitos hei tosi paljon. Ihan söpöä. Tosin tajusin, etten ite ikinä osaa olla noin kehuvana jos oon jossain vieraana, mut kukin tyylillään.

Iltapäivällä meillä oli pitkästä aikaa sisarushetki keittiössä, tosin Mara puuttui. Mirde leikkas viimeinkin mun tukkaa, koska meinasin jo valehtelematta tukehtua siihen. Nyt näytän taas vaihteeks pikkuorkilta ja tuntuu, että kuukausien kasvatustyö meni hukkaan, mutta äkkiä sitä aina lopulta tottuu. Juurikasvukin on melkonen, mutta ei huvita nyt ostaa hiusväriä.

Oon kai alitajuntaisesti halunnu viettää sunnuntaita kevyesti, koska lukeminen on jäänyt melko minimiin. Sen sijaan oon laulellu ja tiskannu ja lukenu Gaimanin novelleja ja tehny neljä lämmintä voileipää ja syöny kaikki kerralla ja maalaillut häiritsevän paljon skenaarioita tulevasta ja käynyt keskusteluja itseni kanssa ja taas laulellu.

enääääää
neljä kokonaista päivää ennen ku T&M!
viis kokonaista päivää ennen ku Lappendaaal!

Sitä ennen aion vielä leikkiä ahkeraa, koska sehän multa tunnetusti niin luontevasti sujuu.
Jee!

Yössä ja yksin

Eilen yöllä, just ennen nukkumaanmenoa, huomasin et mulla on pitkästä aikaa paha olla. Se tuli jostain ihan nurkan takaa ja se ahdisti. Hillitön epävarmuus ja pelko ja murehtiminen ja oksetus omaan itsekkyyteen.

En ihan totta jaksais olla itsekäs. Enkä mustasukkanen tarpeettomista asioista. Enkä murehtia aina ja iankaikkisesti.
Voisinko jo kasvaa yli tästä.

Mua vaan pelottaa, jos en ookkaan riittävä, jos en ookkaan tarpeeks tai oikeenlainen.
Mua pelottaa, että kaikki onkin vaan huijausta. Tai että onnistun satuttamaan, vaikken halua.
Pelko on paska tunne, kun se ei johda mihinkään mutta syö älyttömästi energiaa ja ajatuksia.

Itkin pitkästä aikaa ja se oli hämmentävää, koska kyyneleitä vaan tuli ilman loppua. Yritin miettiä, että mitä tällä kertaa oon saanu päässäni pois raiteiltaan, mut en mä tiiä. Vieläkään.

Väsyttää, kun koko ajan on vaan ikävä, vaikkei ees tiedä kannattaisko.


Aamulla palkitsin itteni viiden päivän lukemisesta nukkumalla niin pitkään kun nukutti.

Pehmytpää

Apua, mun pää on ihan tyhjä, en muista enää mitä mun piti tästä päivästä kirjottaa!
Ärsy tunne. Koko päivä tais valahtaa just korvasta ulos, koska en saa mitään mieleen.


No nyt vähän palautuu. Mut väärät asiat.

Mun rytmi rikkoutui tänään viulutunnilla ja sen jälkeisellä lounastamisella äipän kanssa. Se on ruvennu jatkuvasti höpöttämään siitä, miten haikeeta on kun sen PIKKUtyttöeikuniso pian lähtee maailmalle ja voivoi miten onkin haikeeta byhyy niin se aika rientää, ja minä oon vaan silleen joo äiti, en mä nyt ihan vielä kuiteska oo lähössä.
Pelkästään tän päivän aikana se on sanonu tosta varmaan jo kolme kertaa.

Noiden kahden toiminnan välissä kävin koululla tsekkaamassa tekstitaidon alustavat pisteet ja ne herätti mussa ristiriitaisia tunteita. En tykänny siitä kokeesta enkä oo tyytyväinen omaan suoritukseeni, koska se on mun omaan osaamiseen nähden alisuoriutuminen, mutta jos mun pisteitä vertaa meidän koulun tasoon niin tyytyväisyyttä pitäs löytyä.
Minä ja Maisukka oltiin päästy parhaimpiin alustaviin pisteisiin (öö lål?). Jotenkin vähän säälittävä esitys, ettei kukaan ollu päässy sen yli. Ja ettei kukaan koko koulusta ollu saanut edes yhtä ainutta kuuden pisteen vastausta. Ei siis tainnu muillakaan mennä ihan superilla.
Tosin pitäs olla varmaan huolestunut, että meidän molempien vastaukset on korjannu sama opettaja, ja muut opet ei oo antanu toisille ees sen vertaa pisteitä.. Joten sopii toivoa, ettei YTL:lta siunaannu mitään yllätyksiä sit liian lepsun arvostelun takia. Hehe. Joopa.

Koko loppupäivän olinkin sitten taas jumiutuneena keittiön pöytään, jos ei huomioida melkein tunnin päikkäreitä. Ekalla erätauolla kävin alakerras tsekkaa Suomen peliä, mutta oli niin masentava meno, etten jaksanu jäädä seuraamaan.

Sen sijaan sain äipän shoppailemaan mun kanssa. Nettiin. Se oli ihana ja tilas mulle viimeinkin loput Absolute Sandmanit! Toivottavasti ne ei ehi tulla ennen kirjotuksia, muuten oon hukassa. Itelleen se otti Modesty Blaiseja, se rahtas niitä mukaansa viime Lontoon reissulta.

Ä: "No voi että, pistetäänkö saman tien elämä risaseks!"

Näinpä.


Mulla on jostain syystä hämmentynyt olo, enkä tiedä mistä se johtuu. Sen tiiän, ettei se oo ollu koko päivää, se kehitty nyt vasta illalla.

Ärsyttävää kun ei saa otetta omista mielenliikkeistä saati analysoitua niitä.

Pois alta, jaffat tulloo

Alan jo sisäistää tän uuden päivärytmin. Tai se alkaa hahmottumaan. Luen, syön, käyn kävelees Neekun kanssa, luen, laittaudun, käyn kulttuuririennoissa (tai ainakin nyt kolmena iltana jo peräkkäin).
Mut toisaalta viikonpäivät menettää merkityksensä kun nää päivät on kaikki tällasia. En hahmota enää, missä päivässä eletään.

Joka tapauksessa, oon ylpeä ainakin kahdesta asiasta:
1. siitä, että oon tällä viikolla noussut joka aamu melko fiksuun aikaan, eikä päivä oo päässyt livahtamaan kertaakaan tyystin ohitse
2. ja siitä, että oon joka päivä saanut luettua monta tuntia.

Tosin toi reaalin lukeminen on tosi aikaa vievää puuhaa. Kello vaan huutaa tiktak ja tuntuu et tunnit hupenee sormien läpi, mut en jaksa ottaa nyt ressiä siitä, et onko sopiva vauhti vai ei. Luen omalla tahdilla sen minkä luen. Se saa luvan riittää, koska en nää mitään syytä miks pitäis hikoilla hampaat veressä. Varsinki ku noi ylppärit tuntuu ihan turhanpäiväseltä hössötykseltä. Mitään hyötyä niistäkään.

..noniin, ja sitten Orkki ottaa paremman asenteen.

 Mutta ku oikeesti, en koe et se tekis musta jotenki kykenevämmän ihmisen ku mitä oisin muuten. Siis et saisinko nyt äikästä vaikka ämmän vai ällän - mitä väliä??

Nojoo, se siitä.

Eilen olin uudisraivaaja ja rymysin urhoollisena jäällä, vaikka tuuli oli pöllyttänyt kaikki polut umpeen. Hanki oli puoleen reiteen asti parhaimmillaan, mutta me Neekun kaa rohkeina tarvottiin. Toi haukku uppos sinne melkein kokonaan välillä ja mä nostelin sitä valjaista, et se pääs taas pomppimaan eteenpäin ku lammas. Tuli tosi suuri ja tarpeellinen olo, kun pystyin auttamaan. Tosin mä sen olin alunperinkin saattanut ongelmiin. Heh.

Ilta oli pyhitetty sisäiselle Disneyn parissa kasvaneelle lapselle minussa, eli käytiin kattomas Prinsessa & sammakko med H&M. Se oli tosi perinteinen, symppis, aivottomana ihan hauska, tunteisiin vetoava, kyl te tiette. Naiivin söpö. Ja toi on niin perus, et eka on hullun itsekeskeinen egomies, sit se kohtaakin tosirakkautensa ja POKS KAIKKI MUUTTUU EN MÄ ENÄÄ JAKSA OLLA ITSEKÄS HALUUN VAAN ET SUN UNELMAT KÄY TOTEEN RAKKAANI OIH. Ihanaa joo, mut pitää oikeesti rakastaa toista aika ältsin paljon, et rupee oikeesti täydestä sydämestään noin pyyteettömäks.

Mutta oli se sydäntälämmittävä. Sekin. Sungha vei kuiteski voiton.

Tai en kyl tiiä, Veljmiehen kassalla oli kyllä niin sympaattinen mummon stereotyyppi, että ehkä se sitteski.
Se osti
kaksi piimää
kaksi voipakettia
neljä pulloa keltaista Jaffaa.

Teki niin paljon mieli nauraa silleen hyväntahtoisesti, kun se oli vaan niin.... hupsua.

Aasialainen rakkaus

Ongelma:
Onko ookoo käyskennellä sukkahousuissa omassa kodissa, jos keittiössä häärii tiskikonesetä?
Missä kulkee soveliaisuudenraja? Vähän hämärä on. Mutta kun sukkahousuissa olo on mukava.

Koin eilen illalla peloittavan hetken. Istuin keittiössä iltapalalla, sitten alko kuulua hirveetä ritinää ja rätinää ja rupesin katteleen, että mitä ihmettä, sit sivusilmällä näin tiskikoneesta (jonka iskä oli pari minsaa aijemmin laittanu päälle) tulevan sinisen sähkölieskan. Sit rätinä loppu ja kone pysähty ja siitä alko tulla mustaa savua. Koko kämpässä kärtsäs sellanen palanu muovi. Ihanaa.

Sen takia tänään siis keittiössä hääri tiskikonesetä. Koneesta ilmeisesti kärähti joku kortti ja uus pitää tilata Ruotsista hintaan melkein kolmesataa eurroo. Jee. Että viikonlopun yli käsipelillä tiskaamista sitten.


Mutta! Iloisempiin aiheisiin!

Oon melkein ihastunut!

Koska tänään

ja siellä

 

 http://sunghajung.godohosting.com/image/gallery/IMG_7224.jpg

joka oli ihan hullun sympaattinen ja laiha ja nuori (13wee) ja ujo ja hämmentyi aina jos joku esitti kysymyksen ja piti välispiikit niin kömpelöllä englannilla että se oli hellyttävää ja sillä oli kauniit kädet ja se soitti tosi vaivattomasti ja hymyilin melkein koko konsertin ajan ja se oli niin suloinen, että olisin vaan halunnut halata sitä.

Iiiihana Sungha! Sydäntä lämmitti, ah.

http://sunghajung.godohosting.com/image/gallery/IMG_3362.jpg

Tää on muuten toinen hymyn aiheuttava asia Etelä-Koreasta, mihkä oon törmänny. Eka oli joku leffa, minkä katoin joskus pätkissä juutuubista.

It's raining teini-ikäisiä

Päivän saldo:
taas historiaaaaa
ja tänään myös enkkua.

 Parasta viihdettä sen sijaan oli Neekku yhdentoista aikaan. Harmitti älyttömästi, kun kamera oli yläkerrassa, olisin voinut kuvata todistusaineistoa sen unien näkemisestä!

Se on nimittäin huvittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.
Tänään se haukahteli kovaa ja korkeelta, tosin totta kai silleen univaimennetusti. Sit se teki juoksuliikkeitä raajoillaan ja pullautteli poskiaan ja kurkkumurisi ja värisytteli reisilihaksiaan. Se oli niin huvittavaa ja tahatonta, että nauroin vedet silmissä, tosin hiljaa ettei se heräis.

Muuten olikin peruskuivalukemispäivä.
Paitsi että en ees voinu lukea hulluna, ku iltapäivällä piti lähtee konsalle kenraaliharkkoihin ja illalla oli konsertti. Soitettiin ihan hyvin, oli hyvä fiilis soittaa, kerrankin.
Ja tiedostin, et mulla on jo aika paljon tukkaa, kun yritin saada sitä taas laitettua.
Tuntuu alastomalta ilman pipoa.

Ulkona oli satanu hulluna lunta sillä aikaa, kun kuunneltiin elävää klasaria.

Kotona hyvä mieli pyyhkiytyi heti pois kun räyhäsin Veran kanssa. Se on niin murrosikänen että nnnnnggggghghghghghgh!!! Ja lisäks se herättää mussa niin voimakkaan lapsellisuudentunteen, etten yksinkertaisesti kykene olemaan kypsä ja jättämään sen juttuja omaan arvoonsa.

Minä haluisin huomenna kuuntelemaan Sungha Jungia Kuvakukkoon, se on 13-vuotias fingerstyle-kitaristi Etelä-Koreasta (voitte tsekata juutuubista), mutta lipun hinta on sen verran kirpaiseva ettei kukaan oikein lämpee. Yhyy. Kai se on yksin mentävä jos jonnekki haluu.

Miks mun hyvä mieli katos jonnekki!
Ei oo kiva.


AI NIIN PS: ykstoistatuhatta latausta rikki! håhå

MAINOSTUOKIO

!

Unohdin mainostaa!

TÄNÄÄN
TIISTAINA
KUOPION KONSERVATORIO
KAMARIMUSIIKKISALI, 2. kerros
KELLO 19

soitetaan toisena Haydnia, kandee tulla kuuntelemaan
jee

1. päivän hidas käynnistys

Päivän saldo:
historiaaaaaaa

ja siinä se.

Aattelin kyllä vaihtaa jossain vaiheessa ainetta, mutta minä oon vähän sellanen että tykkään mielummin pökästä kerralla ku jättää hautumaan vähän ajan päähän. Joten tänään pelkästään historiaa.

Ihan tosi vaikeeta yrittää keskittyä pelkkään lukemiseen. Oikeesti. Mun ajatukset meinaa koko ajan lähteä harhailemaan jonnekkin ties minne sfääreihin, sitten havahdun silleen "eieieiei, ylppärit, orkki, ylppärit!" ja yritän taas pinnistää. Välillä on tosi puisevaa, välillä uppoutuu huomaamatta niihin juttuihin, jos on jotain mielenkiintosia.

En oikein tie mitä tästä tulee. Tästä pänttäämisestä. Tänään en ollut yhtään dynaaminen. Plööh.

Mun kurkku on edelleen kipee, eikä se tunnu kehittyvän tosta mihinkään. En oo oikein kunnolla kipee, mutta en silti kunnolla tervekään. Laitan sen kurkkukivun piikkiin tän epämääräisen uupumuksen tunteen, joka pakotti mut ottamaan minimaalisia päikkäreitä pitkin päivää.

Kun istuu koko päivän keittiössä, joutuu sietämään kaikenlaista. Esim Veran ja äidin pihvinpaistamisriidan:

Ä: "Et sinä voi sitä tuolla lämmöllä pitää, ei tuo oo mikään pihvinpaistamislämpö!"

V: "Minä oon lukenut käyttöohjeet, minä tiiän!"

Ä: "Usko nyt, laita kovemmalle se pannu!"
V: "Älä neuvo siinä! Jos ei ite tee, niin ei tarvi neuvoa!"

Ä: "Totta kai saa neuvoa!"

V: "Jos ei auta, niin ei saa neuvoa!"

Ä: "Koko ajanhan minä autan!"

V: "Etkä auta! Äsken pyysin antamaan lautasen, etkä antanu! Niin että älä neuvo!"

Ä: "Laita nyt lisää rasvaa, se palaa pohjaan!"

ja niin päin edes.
Tai sitten epämääräisen turhanpäiväistä jauhamista:

Ä: "Ootko huomannu, että sä aina ähkit?"
I: "Ähkin?"

Ä: "Niin. Aina kun jotain teet, niin kauhee ähkiminen."

I: "Tässä on suomalainen ja ähkii, menee tuonne ja ähkii"

O: "MITÄ??"

I: "Jorma Etto. Suomalainen. Ja suomalainen huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen"

O: "Öö ai jaha."

Mun isä lukee runoja.

Ja häseltää. Senkin satuin kuulemaan tänään kun istuin keittiössä. Olkkarissa kauhee ryske ja loiske ja voi veljet ja sit iskä kuumeisena pyyhkimässä teetä kangastuolilta - ja kyllä, aivan oikein - ähkimässä sitä tehdessään. Ja siis tää ei todellakaan ollu ensimmäinen kerta.

I: "Miten voi taas tällasta sattua, kun ikinä ei satu."

O: "Sä voisit joskus yrittää ottaa rauhallisemmin, etkä häseltäs niin paljon."
I: "Aijaa, onko se muka sen arvosta."

Mikshän minä ees kirjotan näitä turhanpäiväsiä juttuja tänne.

Mun piti yrittää ettiä tänään normaali, suht tuore kuva musta, mutta se olikin vaikeempi juttu. Kaikki kuvat on jotain penkkarikuvia tai sit mun naama on muuten vaan tuhrittu, joten ei oikein sovi. Eksyin vähän liiankin vanhoille apajille, ja siks saatte nauttia randomsatoa LONTOOsta. Tosin siis siltä ekalta reissulta, olin sillon ysillä:

 

Gloucester Road oli molemmilla reissuilla mein kotiasema.

Tykkään Lontoon metrosta.

Hola, amigo 

Nudisti

 

Muumioitunut häiskä, olke hyve

 Mun sivutoimi.

Ai, ettekö tienny?

(Tuollon mulla oli vielä rastat ja käytin usein huivia)

 

Joo ugh, älä käy mulle ryppyileen

 ..joo hei nyt riittää tää.

Illalla luin vikan kappaleen hissaa ja söin jogurttia ja sit iskä tuli tyrkkäämään mulle runokirjan nenän eteen, joten jaan tähän loppuun teille kaikille nyt sitä suomalaisuutta:

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Jorma Etto: Suomalainen

Jäätävää päättäväisyyttä

Mua on paleltanut kaks päivää putkeen.

Meidän autosta on toisen puolen lämmitin rikki, se puhaltaa vaan kylmää ilmaa. Lauantaiaamuna matkustettiin Äänekoskelle siis takki päällä ja varpaat jäässä. Tilanne ei helpottunut sillonkaan, kun päästiin kirkolle: se oli ihan jäätävän kylmä paikka. Ei ollut yhtään lämmintä hetkeä koko viikonloppuna siellä. Eikun oli sillon kun Maijukka lämmitti mua.

Mut ruoka oli hyvää, jutut oli huonoja ja illalla pääsin taas vaihteeks Maijukan sohvalle nukkumaan. Se oli ärsyyntynyt sen exästä. Mulla ei oo exää, mistä olla ärsyyntynyt, mut sen sijaan mulla oli ikävä ja Maijukasta se oli jotenkin tosi huvittavaa. Minusta ei.

Oli ärsyä, etten voinut pitää pipoa tänään. Tai ku jumalanpalveluksessa en viittinyt. Oli omituista yrittää laittaa aamulla tukkaa ekaan kertaan melkein kahteen kuukauteen, eikä se hirmu hyvin onnistunutkaan. Varsinkin kun olin viimeks pessy sen perjantai-iltana. Mut pikkuvikoja.

En ehkä jaksanut pyrkiä nyt parhaimpaan soittooni, mutta suotakoon se minulle anteeksi jatkuvan palelemisen takia. Ja lisäks kurkku edelleenkin meinaa olla kipeä. En tiedä, onko olo nyt sellanen että oon tulossa kipiäks, vai ohittiko tauti mut jo ja tää on vaan palautumista. Ehkä se tässä selviää.

Paluumatkalla ajettiin ties kuinka kauan jotain kolmeeviittää, kun edessä pöllytti lunta hirmunen aura-auto. Ei nähny tarpeeks, et olis voinu ohittaa. Plus mulla meinas mennä taas vaihteeks hermo meidän perheeseen, mutta onneks Erppakin oli matkassa, niin sen läsnäolo sai mut aisoihin.

Lievästi hämmentynyt fiilis on vielä. Nyt istun taas kotona ja tuntuu oikeesti lomalta, koska huomen ei todella tartte mennä kouluun. Eikä mun tartte mennä sinne muutenkaan enää melkein millonkaan, koska en ilmottautunut ees mihkään tentteihin.

Mut mulla on oikeesti vakavat aikeet ryhtyä huomenna tositoimiin heti aamusta. En kyllä oo rustannut mitään hienoa lukusuunnitelmaa, vaikka joskus uhkasin, mutta voi sitä ilman sitäkin uppoutua raakaan kertaamiseen.

12 päivää Lappiin.
12 päivää armotonta pänttäämistä.
12 päivää siihen et nään Tumpan ja Maijukan.

Nyt on aika hyvä olla. Ainakin nyt vielä tuntuu siltä, että kiva ruveta oikeesti lukemaan rauhassa. Ja vielä kivempaa on se, että nyt kun teen ahkerasti hommia 12 päivää, niin sit voin palkita itteni tolla Lapilla ja kaikilla kivoilla tyypeillä ja lööbaamisella ja lumessa kieriskelyllä ja kortinpelaamisella ja laulamisella ja sellasella kaikella.Vaikka toki sielläkin vielä luen, mutta en pidä intensiivipäiviä. Sillon nautin elämästä.

12 päivää.

Ruokalistalla Abi - erittäin kypsänä

Noniin.
Nyt voitte sit varautua liian yksityiskohtaiseen selostukseen penkkaripäivästä. Paitsi että se alkaa jo keskiviikkoillasta...

...jolloin tilanne oli sellainen, etten ollut nukkunut lähes kahteen viikkoon hyvin. Useimmiten liian vähän, mutta unenlaatua huononsi myös liian levottomat unet, liian rauhaton olo, huolehtiminen ja murehtiminen. Keskiviikkona olin niin kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen, että en ees tiiä enää, miten sitä kuvata.
Pakko parjata tähän väliin myös taas naiseutta, koska se nyt vaan on aina vaivaksi. Mun kierto menee yleensä lähemmäs viittä viikkoa (kun normaalisti sen pitäisi olla neljä), mutta voitte olla varmoja, että jos neljä viikkoo sattuu osumaan jollekin spesiaalille, niin sillon naiseus päättääkin antaa kuulua itsestään just ajoissa.

Eli joo, olin vähän raato. Torstaiaamuna heräsin siihen, etten ollu ihan varma, oonko hengissä. Join lasillisen vettä, olin möykkynä keittiön lattialla, sit aattelin et meni ohi, mut ei mennykkään, ja kiirehdin vessaan oksentamaan vesilasillisen ulos. Sen jälkeen päätin, etten suostu tähän, ja yritin psyykata oloni paremmaks.

Loppujen lopuks sain alas puolikkaan omenan ja pari hörppyä teetä. Superisti energiaa muutenkin raskaaseen päivään.

 

Tässä oon saanu jo maskit naamaan. Jotka siis loppujen lopuks päädyin tekemään itse, kun en jaksanut vaivata Mirdeä enää. Mun piti olla hiiri, mutta vähän enemmän toi taitaa näyttää kissalta. Tai joltain muulta epämääräiseltä, ihan sama. Vaikka hei, sain useita kehuja päivän aikana hienosta maalista, aika lålleroa. 

Huomatkaa myös punaiset demonisilmät, jotka vaivaa aina äitin ottamia valokuvia!

Kun päästiin koululle, oli fiilis jo ihan ookoo. Käytiin heittelemäs karkkia parissa luokassa, matikantunnilla pidettiin toisen asteen yhtälön ratkasukaava -kisa Maisukan kanssa (se voitti!! yhyy), aulassa kirjotin yhen hymyilevän tytön poskeen JEE.

Mä heittelin vaan hyviä karkkeja.

Buffetissa oli vaikka mitä hyvää, mutta mun ruokahalu oli silti aika hukassa. Vähän ennen ohjelmaosuuden alkamista rupes taas tuntumaan siltä, että oksetti, mutta sain huijattua itteni olemaan huomaamatta sitä.

Salitilaisuus oli hullun epämääräinen ja sekasortoinen. Oikeesti. Ois tehny mieli käydä vähän potkimassa niitä, jotka oli jo kauniisti humalassa, mutta en käyny. Sen sijaan yritin laulaa ees suht hyvin ottaen huomioon puitteet: paska PA ja kanssalaulaja, joka joko jännitti ihan älyttömästi tai sitten ei vaan osaa laulaa. Ja nyt kun katoin pari äipän kuvaamaa videoo, niin päädyin lopputulokseen, että varmaan molemmat vaikutti. Mutta kamalan kuulosta se joka tapauksessa oli. Varsinkin sen jälkeen, kun kanssalaulaja halusi vaihtaa mikkejä, koska sen mikistä ei kuulemma kuulunut. En viittinyt olla kamala ämmä ja sanoa, että ei käy.

Kaverit kyllä oli ihan sympaattisia, kun ne kehu kaikesta huolimatta, mutta hyi, en kyllä halua kokea samaa enää uudelleen. Se oli suuri feilaus, mutta onneks nyt voin vaan unohtaa koko asian.

Saatte nyt ehkä väärän kuvan, ei se pelkästään ärsyä ollut. Kyllä tuli paljon naurettuakin. Jotenkin onnistun nyt vaan kuulostamaan hirmu negatiiviselta :D

Paras osuus oli se, kun käveltiin Maisukan kanssa viimistä kertaa vitoskerroksesta alas (!!! ei oikeesti tarvi enää koskaan kavuta sinne!) ja kun oltiin rekassa.

Ensin jouduttiin oottelemaan koulun pihalla, sit Valkeisenlammella, mut pikkuvikoja. Oli parasta vilkutella ja hihkua ihmisille, ja se oli vielä kivempaa, kun ne vilkutti takasin. Ja oli ilosina. Oikeesti, oli hämmentävää, miten paljon hymyjä vilahti oli kahenkymmenen minuutin aikana. Ja ne pikkulapset ja vanhukset, jotka ihan innoissaan kyykki karkkeja maasta, oli kans parhaita. Rekan kyydissä tuli kyllä nopeesti kylmä, lähinnä sormille ja varpaille, mutta kai se kuuluu vähän asiaankin. En sentään ollu pelkissä sukkahousuissa, niin kun jotkut järkevät.

 

Ai niin, näytään myös pari sekkaa tän videon lopussa. Plus ne kaikki haastateltavat on meidän koulusta. Ja kandee bongata mahtavat Pyjamabanaanit (Rike ja Nookkis) ja niiden vieressä maailman söpöin Patrik Star (Ellu). Ne oli tehny hullun ison homman niiden pukujen kanssa.  

Ajelun jälkeen juostiin koulun sisälle lämmittelemään. Sormet tuntu siltä, kun ne olis ollu kuoliossa, ja muutenkin olo alko tuntua väsyneeltä, vaikka oli vasta päivä. Suunnattiin kauppaan ostamaan tarvikkeita - kassalla oli meidän lukion entinen abi jolla on lempeät kasvot - ja mentiin Mindelle tekemään tortilloja.

Illan teemana oli koomaus. Kaikilla oli vähän puhti poissa. Kivointa oli kieriä Minden lattialla ja saada selkään kantapäähierontaa.

Alkuillasta pääsin kotiin keskelle äipän ja iskän intoilua. Sit kun jutut ajautu siihen asti, et äippä alko jauhamaan "minne sä oikein nyt haet, mitä mä osaan sanoo ihmisille kun ne kysyy, mieti nyt kun vanhemmillakin on paineet!", niin meinasin kypsyä lopullisesti. Jotenkin tahditonta ottaa tollanen puheeks, kun just vasta yrittää sisäistää, että koulupäiviä ei tosiaan enää oo jäljellä.

Ohi on.

Ei tarvi ennää.

Voi luoja, miten oon oottanut tätä.

Ihan uskomatonta, ettei ihan oikeesti tarvi enää istua oppitunneilla, tehdä läksyjä, seisoa ruokajonossa, jonottaa vessaan, katsella samoja naamoja päivästä toiseen ja kuunnella opettajien samoja jorinoita tunnista toiseen.

Olin erilainen abi ja pidin omat henkilökohtaiset jatkot meidän saunan ylimmällä lauteella makuuasennossa. En ois voinu haluta parempia jatkoja. Se tuntui ihan mielettömän hyvältä.
Paitsi että oli ihan tosi vaikeeta yrittää olla ajattelematta mitään. Mieleen tuli koko ajan juttuja päivän ajalta, tai sit alko soimaan päässä meidän soittamat biisit tai jotain muuta vastaavaa.

Joku ehkä voi kutsua mua tylsimykseks, kun en menny bailaamaan, mutta en pystynyt oikeesti edes kuvittelemaan sellasta asiaa eilen. Olin niin loppu, niin väsynyt, että yritin vaan tiedostaa oman jaksamisen. Ja sen jälkeen kun kaikesta oli selvitty, mun päähän ei oikein edes mahtunut enää muuta kun että haluun nukkumaan.

Ja mä pääsin. Lopulta.

Ja nukuin yli kolmetoista tuntia. Putkeen.

Se oli niin ihanaa, etten osaa edes kertoa. Kun heräsin, olin niin iloinen ja tyytyväinen ja onnellinen ja levännyt, että olisin voinut itkeä pelkästään sen takia.

Ihan tosi hämmentävää elää pitkästä aikaa päivä, jolloin ei oo jatkuvasti kaivannut nukkumaan.
 
Sain mun ruokahalunkin takasin ja onnistuin syömään kunnon aamupalan. Tosin äsken tajusin, etten oo sen jälkeen mitään muuta tänään syönytkään (paitsi kolme lusikallista raejuustoa, kun piti saada purkki loppuun), joten vähän kestää näköjään palautua.

Iltapäivällä nautitun aamupalan jälkeen iskä heitti mun konsalle kvartettiharkkoihin. Kerroin sille mun mahtavista yöunista. Se sano, että olinkin näyttänyt illalla siltä, että nukahtaisin istualtani ruokapöytään. Ettei se oo kuulemma koskaan nähnyt mua yhtä väsyneenä. Ja että taisin olla varmaan aika stressaantunut kaikesta siitä, mitä mun piti hiiripuvussa tehdä.

En voinut sanoa siihen mitään, koska olisin alkanut muuten itkemään. En tiedä, miks. Jos olisin pystynyt, niin olisin sanonut että 'oon ollu aika stressaantunut jo pari viikkoa, jos et oo sattunut huomaamaan' - mutta en pystyny ilman yli tulvimista.

Varmaan sen takia, kun noiden kaa se on aina tommosta. Jälkeenpäin, kun tilanne on ohi, ne osoittaa että kyllä ne huomas, kyllä ne tajus, kyllä ne tietää. Mutta sillon kun tilanne on päällä, ne on ku ei mitään. Ehkä ne ajattelee, että vaikka ne jotenkin huomiois asian, niin sillä ei olis mitään vaikutusta. Paahtaisin silti, vaikkei se kannattaiskaan.

Ja varmaan senkin takia, ettei kukaan voi oikeesti tajuta, miten raskas olo mulla on ollut pari viikkoa. Totta kai voi sanoo, että joo mä tiiän, mulla on sama, joo, koita nyt jaksaa. Ja totta kai oon itse aiheuttanut suurimman osan siitä. Mutta ei kukaan silti voi oikeesti tajuta. 

Voisin sanoo, että ei enää koskaan tällasta. Mutta ihan turhaa, koska tiiän, että tuun vielä monta kertaa polttamaan itteni lähes piippuun. En mä koskaan opi.
Nyt oon vaan ilonen siitä, että selvisin, ja että saan ruveta opiskelemaan rauhassa kotona, yksin. Tosin sitä ennen viikonloppu soittamassa Äänekoskella, mutta ihan hyvä vaan, niin ei oo henkistä painetta alottaa jo viikonloppuna lukemisurakkaa.

Kvartettitreenit meni hirmu hyvin ja kaikilla oli hyvä fiilis. Liian harvoin tulee tiedostaneeks, miten kivaa on tehdä hommia ihmisten kanssa, jotka on oikeesti musikaalisia ilman et sitä tarvii takoo niiden päähän. Ton penkkarihäsellyksen jälkeen se vaan paisto aika voimakkaana kontrastina.

Poikkesin pitkästä aikaa kirjakauppaan palkitsemaan itseni matkalla bussipysäkille. Päätin, että oon sen ansainnut.

Kotona alotin uuden elämän. Riistin uudelta imurin suuttimelta neitsyyden ja imuroin viimeinkin kaikki paskat ja koirankarvatupot lattioilta. Koneessa on menossa neljäs pyykkikuorma. Tänään mulla on pitkästä aikaa ollut energiaa leikkiä hyvää tytärtä. Tosin hyvän siskon leikkiminen jäi vaan aikomukseksi, koska päätin etten nyt vaan voi lähteä Mirden ja Kiren kanssa Maljaan kuuntelemaan Terppaa.

Sitä paitsi pakko saada ympäristö järjestykseen, jos yritän saada mieleni järjestykseen. Ja se taas on pakko, jotta kykenen maanantaina alottamaan opiskelun.

Kyllä kuulkaa nyt puhaltaa uudet tuulet. Mulla on hyvä ja valoisa olo ja sellanen, että jaksan.

 

 Tässä mä ja Miklu ja katse tulevaisuuteen.

Tosi vakavahenkistä.

PS: Kuvamateriaalia tulee lisää sit joskus myöhemmin, kun sitä mulle muilta siunaantuu.

Viimeinkin

Oon ihan tosi väsynyt ja tosi helpottunut, enkä kykene just nyt tämän laajempaan postaukseen, mutta sen sanon, että tänä yönä aion nukkua ekaa kertaa kahteen viikkoon just niin pitkään kun oikeesti tekee mieli ja olla pitkästä aikaa oikeesti rauhallinen.

Aamen.

Orde, nuorena nukkunut

Alan ihan oikeesti pelätä, että kuolen keski-ikäsenä mahahaavaan, koska otan kaiken aina niin raskaasti että tukehdun ressiin.
Tai en tie, ehdinkö edes sinne keski-ikään saakka.
Korventaa.

Aamu oli kamala. Laitoin teetä, ei tehnyt mieli juoda, join väkisin, aattelin et pakko on jotain syödä, muuten tulee nälkä, ei tehny mieli mitään, söin jogurtin väkisin, nousin pöydästä, sit iski sellanen olo että nyt oksennan. Olin jo valmiina asemissa vessan ovella pöntön kansi auki ja kaikkea, yritin rauhottaa itteni, olla huomaamatta sylkirauhasten valmistautumista tulevaan lastiin. Se olis ollu vielä mielenkiintoisen väristä, kun olin just syöny mustikkajogurtin.
Onnistuin lopulta torjumaan sen.
Mut oli pakko mennä makaamaan puoleks tunniks olkkarin lattialle. Onneks olin vääntäytynyt sopivan aikasin ylös sängystä, niin ei mennyt aikataulut sekasin.

Mulla on ollu jo kaks päivää tosi paha olo aina vaihtelevasti, enkä kykene määrittelemään, että onko se fyysistä vai henkistä, joka oireilee fyysisenä. Mut hyvältä ei oo kuitenkaan tuntunu, ei.
Enkä oo ollu kovin eläväinen tai hymyileväinen tai kiva kellekkään.
Koska en oo vaan kyenny, koska ei oo oikeesti tuntunu siltä.

Plus että tänään on vaan koko ajan tehny mieli nukahtaa jatkuvasti.

Jarppa varmaan aisti, etten oo ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, koska mulla oli jo viulu kourassa ja se halus paimentaa mut konsan alakertaan teelle. Se tarjos.
Toisaalta, on meillä keväällä jo yhdentoista vuoden ihmissuhde takana. Se on aika helkkarin paljon suhteessa mun ikään. Senkin takia ele oli tosi hämmentävä, koska se oli ensimmäinen lajissaan.

Kaikki alkaa olla ihan kypsiä. Sande alkaa olla kypsä säätämiseen, Ana alkaa olla kypsä siihen etten minä osaa ensin kehua ja vasta sitten esittää kritiikkiä, toinen solisti oli kypsynyt aikatauluongelmiin ja purkautunut siitä Sandelle, minä alan olla kypsä siihen että kaikki kusee ja ettei tää oo vieläkään ohi. Haluun jo HUOKASTA.

Epsanjankuuntelu ei edes mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka sitä vähän etukäteen pelkäsin. Se oli tosi perinteinen, ei ollu mitään yllättävää. Ymmärsin ihan ookoo, mutta monivalinnoissa on aina vähän sitä arpomista, joten eiköhän sinne uponnut useampikin virhe. Mut ei haittaa, tein sen minkä kykenin. Paitsi viiminen avo oli aika ärsy, koska siinä kysyttiin tarkka ilmoittautuneiden määrä ja tarkka hinta. En ymmärrä, miten se muka testaa oikeeta osaamista, koska jos olis oikea tilanne, niin tollaset tarkat luvut vois kysyy ihan hyvin uudestaan.

VOi luoja miten ihanaa, seuraavat ylppärijutut vasta kuukauden päästä. Tän kamalan kaksviikkosen jälkeen oon niin valmis lukuloman aivottomaan pänttäämiseen ja mökkiytymiseen.

Kirde oli ihana sisko ja leipo mun puoleta penkkareihin lupaamani kasvispiirakan. Itse asiassa se oli vääntänyt vielä jotain suklaaneliöitäkin, vaikkei se kuulunut sopimukseen. Tästä voi päätellä, miten iso ponnistus toi leipominen sille on ja minkä verran se siitä ahdistuu. Jos olisin itse ruvennut asialle, olisi se mahahaava innostunut varmasti oireilemaan entisestään.

Äippäkin on suhteellisen messissä. Se oli käyny käsityökaupassa kattomassa nauhaa sidottavaksi mun häntään, kun eilen heitin ilmaan et voisin pistää rusetin vaikka. Toi on hupsu mammero, kun se aina ottaa tollaset pikkujutut sydämelleen, vaikka jonkun nauhan vois repästä ihan mistä tahansa askartelulaatikosta kotoa.

Multa meni penkkarikarkkitilaukset vähän ohi, joten käytiin tänään ostamassa kaupasta viskottavaa. Jotkut on joskus ihmetellyt, miten oon niin tolkuton rahan kanssa, niin tässä vastaus:

O: "Mut niissä on kalliimpi kilohinta, otetaan näitä mielummin."

Ä: "Eihän nyt mitään kilohintoja katsella!"

Tähän ajattelumalliin mut on varmaan aivopesty.

Tulipa turistua turhanpäiväsyyksiä. En jaksa jotenkin ajatella kunnolla, mun ajatukset liihottelee koko ajan vaan perjantaissa tai vaihtoehtoisesti ei yhtään missään, ja oon vähän kooma. Kohta pitää testata, osaanko tuhria itse oman naamani, vai pitääkö mennä aamulle Mirdeä vaivaamaan.

Huomenna lähettäkää mulle pliis telepaattisesti hyviä viboja ja voimia ja ajatuksia ja kaikkee positiivista, että selviän hengissä enkä saa ketään itkemään enkä kuole häpeään jnejnejnene. Kiitos.

Niin ja btw: onko se muka pisteitys? Tehtäväpaperin takakannessa luki niin. Minä sanosin kyllä pisteytys. Onko YTL tehny noin lålleron typon?

Hyväksikäyttäjä, joka haluisi aikahyppäyksen

Oon lopen kyllästynyt kaikkeen ja ihan mihin vaan. Haluisin vaan, että olis jo perjantaiaamu ja saisin maata sängyssä ja miettiä rauhassa, et huvittaako lähtee koululle kattoo wanhoja vai vaan lötjötä kvartettiharkkoihin asti.

Valitettavasti on kuitenkin vasta tiistai-ilta ja edessä on ainakin vielä viulutunti, penkkarimusaharkat (tai harkkoja..), epsanjankuuntelu (johon panostus lähes nolla, oon niin tunnollinen..), karkkien ostaminen, viime hetken penkkariahdistus, aikainen torstaiaamu, panikointiastressaamistaahdistumista, noloja hetkiä, myötähäpeän tunteita, jnejnejne.
Liian raskasta. En jaksa.

Olin tänään hullun väsynyt ja uupunut koko ajan. Jossain vaiheessa mun mahaa kivisti hirveesti, enkä tie oliko se fyysistä vai henkistä pahaa oloa. Kotona vedin vaan vuohenmaidosta tehtyjä juustoja ja omenaa ja hapankorppua ja yritin päästä taas käyntiin.

Mirde yritti maskeerata mua. Tehtävä osoittautui vähän haasteelliseksi ja koska mun puku muutenkin viestittää vähän erilaisia mielleyhtymiä mihin tähdättiin, niin vaihdettiin sujuvasti eläimestä toiseen. Koin transformaation. Nyt oon sitä paitsi edes hivenen naisellisempi mitä aluks olisin ollu - mutta se ei ole kyllä paljon se, HAHA.

Oon kyl röyhkee akka, kun hyödynnän vaan muita tän penkkariasian tiimoilta. Oon ahdistellut äippää, iskää, Kirdeä ja Miree. Kaikkia eri jutuista. Häikäilemättömästi.
En vaan selviä tällasista yksin.

Äippä kerto aamulla, et se näki viime yönä unta, jossa olin menestyvä laulaja. Mun mieskin oli laulaja ja sit tehtiin keikkaa yhdessä ja iskä sävels meidän biisit. Sit kuitenkin ajauduttiin vähän erillemme, koska mä olin parempi ku se mun mies niin se ei oikein tykänny siitä.
Nauroin niin paljon, koska se oli niin hupsua, miten äippä oli yhdistellyt asioita parilta viimeiseltä päivältä ja sit ne tuli ulos tollasena.


Haluun tilaa hen-gittää.

No haistakaa ny - -

Noi on päättäneet nyt ihan urakalla dissata meitä aakkosten alussa olevia. Perjantaina ei päästy saliin tekemään tekstitaitoa. Tänään, ylläripylläri, jouduttiin oottaa puoltoista tuntia ennen kun päästiin kuuntelemaan enkkua toisessa vuorossa, eikä sitten päästy edes kielistudioon.
Ihan ku se olis minu vika et oon aina sielä listojen alussa.

Ite kuuntelu oli sit ihan kiva. Tai olin vikana reunimmaisessa rivissä, ja se on aina mukavaa, jos ei oo molemmin puolin ihmisiä tollasessa jutussa. (Kielistudiossa olis ollu omat kopit... oon niin katkera..)
Ymmärsin kaiken, aiheet ei ees ollu mielettömän huonoja, avotkin oli ihan selkeitä. Totta kai noissa monivalinnoissa on aina se, että arvot kahen välillä, kun et tiedä kumpaa ne nyt päättää korostaa ja miten tän komman nyt ymmärtäis ja plaaplaa, mutta päätin silti siinä tarkastamisvaiheessa jättää vaihtamatta yhtään monivalintaa. Ois kyl tehny mieli. Mut hillitsin. Sitpähän näkee, kannattiko vai ei.

Se on kyl aina vaarallinen tunne, jos on sellane fiilis, et meni ihan kivasti ja jää hyvä mieli. Sitten se yleensä tarkottaa sitä, että HUPS pieleen.

Kuuntelun jälkeen olikin pelkkää odottelua ennen harkkoja. Jauhettiin Sanden kanssa armotonta ulostetta ja oli kivaa, kun sillä oli samat dissausajatukset kun mulla (eikö olekin positiivista?). Salissa meinasinki sitten taas ruveta keuhkoomaan ja olemaan kamala akka, ihme jos Ana ei ala itkemään ennen kun tästä selvitään. Tää on niin mahtavaa, kun oon niin rauhallinen ja pitkäpinnainen ja muutenkin ihananihana täti. Jee. Kaikki tykkää tehä mun kanssa hommia. Varsinkin ite tykkäisin tehä itteni kans. jee.

En vaaaaaan jaksa enää säätää, ei vaan huvita enää säätää. Ja masentavaa, ku sai tehdä viikonlopun hommia ihmisten kanssa, jotka oikeesti osaa musajutut sen kummemmitta ongelmitta, ni tulee vähän pudotus ku pitää taistella astetta vaatimattomampien kanssa. Huooh.

HUoooh.

Fiilistä ei paranna aamulla kurkun pohjalla kalvanut alkava kurkkukipu. Vedin Finrexiniä (ihan ku se mitään auttais) ja oon yrittäny tunnustella päivän, että mihin suuntaan tää meinaa kehittyä. Olis niin vakio tulla tollasen hullun stressausviikon jälkeen kipeeks, kun kaikki jännite alkaa laueta. Paitsi että ei vielä kokonaan, ennen ku selviän torstaista. Mistä puheen ollen, voisin NIIIN vaan hypätä suoraan perjantaihin tai vaikka lauantaihinkin, eikä harmittais yhtään. Eikä haittais ees olla penkkaripäivänä kipee, ois aika lål sit kertoo joskus lapsenlapsille että joo en minä minun penkkaripäivästä muuta oikein muista ku kuumehoureet sängyn pohjalla. HAH.

Yritin äskeä tuhria mun naamaa mun pukua varten. Tää on niin raskasta! Koitin Mirdeä houkutella maalaamaan mun pärstän sit torstaina, mut se oli vähän nihkeenä. Miksei mun perhe ymmärrä, että tarvin tukea tällasissa asioissa! Nää on aina hullun raskaita mulle kaikki tällaset, en tajuu itekkään miks! Joku hitsin penkkaripäivä, UAAAARH

UAAAAARH

ei huvita
haistakaa kaikki arse

ja täälläki vaan pölypallot ja koirankarvatupot pyörii jaloissa ku imuri on rikki ja kaikki on laiskojapaskoja ngggggghhhh

Joku randomvanha joulukuulta

Jos minä olen laulu,
niin uin korvastasi sisään,
enkä lähde sieltä pois.
Asetun asumaan aivopoimuihisi
ja ihastelen neuroneiden loputonta sähkövirtaa,
päättymätöntä käskyjen ketjua.
Ja minä soin pääsi sisällä,
levitän loputonta säveltäni kaikkialle kallosi pintaan
ja helisen,
helisen,
helisen.
Etkä sinä voi olla laulamatta minua.

Sangen ystäväisää

Mulla on aika hyvä mieli ja siihen on monta syytä.

Ensinnäkin mussa virtaa vielä endorfiinia suuresta laulamisen määrästä tän viikon ja erityisesti kahden viimisimmän päivän ajalta.
Sit tänään aamulla oli ihan hullun kaunis ilma.
Sit yks mun Ystävä sanoi, et sillä on minua kova ikävä.
Sit yks toinen mun Ystävä sano, että se on onnellinen kun oon olemassa.
Sit yhtien kolmen muun Ystävän kanssa istuin Prisman Pressossa ystävänpäiväkahveilla kaks tuntia. Ehkä maailman lålleroin valinta, mutta se oli tasapuolisen kaukana kaikista. HAH.
Sit jaksoin viimeinkin tarttua tiskiharjaan ja siivota keittiötä edes hiukan. Liesituulettimesta saakka.

Niin et oon ihan ilonen. Jos jaksais vielä vähän uppoutua tohon enkkuun huomista varten niin bueno.

http://farm1.static.flickr.com/109/296413352_51e6d97aeb.jpg

Hyvän Olon lauantai

Mahtifiilis.

Oli hyvä ilta, oli hyvä olla, oli mielenkiintosta kuunnella kirkkokunnan johtajan puhetta, oli hyvä palvella laulussa. Ja oli hyvä, että kkj muistutti, että olen ARVOKAS, koska Jumala rakastaa minua.
Se on ihan hienoo.

Pakettirumbakin selvisi ja sain penkkaripuvun, joka on ihan hullun ISO ja LÅLLERO ja siinä mielessä epämääräinen, että en tiedä mihin suuntaan lähteä sitä kehittämään ;D Ehkei se oo penkkareissa ihan niin justiinsa, håhå. Mutta kiitos Tumppa, oot enkeli!

Minua hymyilyttää nyt.

Tekstitaidoton laulupäivä

Eilen olin yli 15 tuntia menossa, joten kun pääsin kotiin, heittäydyin radikaaliks enkä tullut koneelle. Se johtui kyllä osittain siitä, että olin ihan überväsynyt.

Aamulla oli siis tekstitaito. Syksyn ylppäreiden ansiosta mua ei jännittänyt ja sain syötyä aamupalaakin ilman pelkoa siitä, että se tulee ylös. Olin itse asiassa aika innoissani, tai silleen että halusin päästä kirjottamaan ne vastaukset jo.

Sit kun istuttiin luokassa (jouduin tosiaan luokkaan, vaikka koko ajan olin aatellut et ilman muuta saliin) ja saatiin ne tehtäväpaperit, niin mun into katos saman tien. Ne tehtävät oli tyhmiä, mikään ei sytyttänyt kunnolla (eniten ehkä se huumorin keinojen tarkastelu) ja aihepiiritkin oli ihan tympeät. Maahanmuuttajat ja Kotus? Jipii hei.

Pakko kuitenki oli vääntää. Oli kyl sellanen fiilis, että ennnn suostu tekemään tätä koetta, missä on minun kunnolliset proosatehtävät, yyhyy, tää on väärin, mutta bongailin silti niitä huumorin keinoja pakinasta ja argumentoinnin keinoja kolumnista. Tosin sen argumentoinnin vakuuttavuuden käsittely tais jäädä turhan suppeaksi. Ja kahden tehtävän jälkeen oli hirveä kynnys lähteä tekemään kolmatta ja oli lievä paniikki et aika loppuu (vaikkei loppunu), joten en suunnitellut sitä tehtävää kunnolla. Nauran, jos nimenomaan siitä saanki sit parhaat pisteet. Vaikka tuskin.

Ärsyä kyllä, koska tiedän et oon onnistunut tekstitaidossa monta kertaa, mutta nyt en kyllä yltäny lähellekään parhaimpaani, vaikka just nyt ois pitäny. Mut se siitä. Kahden viikon päästä näkee sit ne alustavat pisteet. Yöh.

Taitaa kyl ällä jäädä oikeesti aika utopistiseks aikomukseks, koska tekstitaito mulla nimenomaan on esseetä varmempi (kaikki esseet nyt abivuonna on kussu aina johonkin), mutta nyt ku seki oli tollane ni plööh. Ei kai tässä auta muu ku kädet ristiin ja toivoa parasta ;D

Mistä tuli mieleeni, että rukouksessa on oikeesti voimaa. Sillä mä oon ainaki saanu pidettyä pääni kasassa tän viikon. Ja oli muuten kamalin viikko taas aikoihin mut eilen helpotti, monestakin syystä. Sai ton ylppärihomman pois. Ja sit musasysteemit järkkäänty parhain päin. Ja temppelistäki selvittiin kunnialla, meille jopa taputettiin! ;D Esim tän biisin jälkeen - tosin laulajia oli vaan kaks ja ei tietenkään kyetty vetämään ihan noin mustien ihmisten soundilla. Hih. Mut oli torvet ja kaikki ja oli hienoo.

Muutenki oli tosi hyvä fiilis laulaa. Ainut, mikä jäi harmittamaan oli se, ku ei saatu vetää loppumusia. Aikaa olis vielä ollu, mut Malle lopetti tilaisuuden vaan silleen TÖKS ja oltiin ihan et täh, miks ei saada soittaa ees loppulaulua. Oli kyl kansaki vähän hämmentyneenä. Mutta meni jo.
Tänään illalla samaa settiä sit nuortenillas. Jihei!

Kävin postilla metsästään pakettia, mutta ei ollu henkkareita mukana. Mistä olisin muka tajunnu, et sellaset tarvii. Kohta uus reissu sit.

Siskot törmäs äsken tänne tekeen ruokaa ja ahdistelemaan mua, että minne mä oikein haen. NIIMPÄ.

Enivei, eilen illalla oli hullu väsy mutta myös sellanen rauha. Sitä en oo kokenu pitkään aikaan, koska on ollut niin hektistä ja levotonta ja hermostuttavaa ja ahdistavaa ja stressaavaa ja muuta negatiivista oloa, mutta eilen se loppu. Luultavasti se tulee taas takasin pian, mutta yritän pitää nyt tän niin kauan kuin kykenen.

Kyllä tää hei tästä.
Kyllä mä selviän.

Neiti Agreenteidäthengiltä

Tää on ihan uskomatonta, miten yhden päivän aikana voi seilata absoluuttisesta ahdistuksesta yltiöinnostumiseen ja kaikkea siltä väliltä. Alkaa käymään jo pikkasen raskaaks jatkuva mielialojen heittelehtiminen.

Eilisiltaset treenit oli menestys. Tosin epäinhimilliseen aikaan, ysistä puoleen yöhön, mutta kaikki vaan jotenkin natsas ja laulu kulki hirmu hyvin ja oli hirmu hyvä meininki ja fiilis ja mieli. Se oli toisaalta melkein ainoastaan sen ansiota, että häiriötekijä ei ollut päässyt paikalle.

Kotiin päästyäni olin niin ylivirittyneessä tilassa, ettei nukkumisesta meinannu tulla mitään. Sen lisäks mun oli pakko ruveta miettimään, mitä kaikkea oikeesti jaksan ja kykenen. Siitä johtuen on pitänyt perua jo kolme menoa kahden päivän ajalta. Tulee sellanen kunnon huonoihminenpetturiolo, mutta nyt en vaan kykene repeemään.

En siis mennyt aamulla viulutunnille. Sain nukuttua kunnolliset yöunet, ja pitkästä aikaa ei väsyttänyt aamulla. Tosin heräsin siihen, kun häiriötekijä laittoi tekstiviestin, josta alkoikin kasaantua sitten tämän päivän ahdistuskiintiö. Kivaa.

Koululla oli teemana penkkarijutut. Jouduin kameran eteen ja otettiin about miljoona ottoa ja feilasin silti. Saatan ehkä tukehtua myötähäpeään itseni puolesta sit torstaina, mutta ihan sama.

Viimiseks yritettiin tahkota penkkaribiisejä. Sain tartutettua ahdistustani muillekkin, kun otin hertsiä siitä, että Ana soitti soolonsa väärin. Mutta ku ihan oikeesti: jos on sävelkulku, jonka KAIKKI tuntee, niin ei sitä yksinkertasesti voi soittaa väärin! Se on noloa! Saakelin vammaisen sävelkorvan omistava kitaristi.

A: "Apua, en minä uskalla olla Orvokin vieressä! Ei Orvokin kuulu suuttua! Ei Orvokki oo ikinä vihanen!"

Enpä. Ana vaan on kuvitellu, että oon kiltti tyttö, koska en juo.
Lål.

Meinasin ruveta keuhkoomaan toiselle laulajallekkin, että mitä se oikein kuvittelee, kun ei vieläkään oo voinu kuunnella niitä biisejä sen verran netistä, et tietäs miten ne lauletaan.

K: "Ei minun mielestä kannata ruveta tän enempää jakamaan näitä osuuksia, musta meidän äänet soi tosi hyvin yhteen."

Ois tehny mieli sanoo niin pahasti. Koska siinä ei oikeesti oo mitään hyvänkuulosta. Ainakin kun toinen on vielä ihan pihalla et mitä ja missä ja millon ja miten.

Niin. Ois tehny mieli sanoo pahasti mut en sanonu. Nielasin sen. Rupesin miettimään siinä agreemisen ohessa, että millon musta oikein on tullu tällane perseeseen ammuttu diiva.
Ehkä mä oon aina ollu sellanen. On vaan tajuttoman väsyttävää, kun on joutunut nyt joka päivä tässä säätämään ties kuinka monen ihmisen kanssa, niin alan näkemään aika nopeasti punaista.

Ja jos joku edes kehtaa tulla penkkareiden jälkeen sanomaan että "olipa ihan paska ohjelma" niin hukutan niiden päät vessanpönttöön. Oikeesti. Tarvi tulla valittamaan, ku melkein kukaan ei saakeli oo viittiny pistää edes tikkua ristiin koko penkkareiden puolesta.

NNNNNNNNGGGGGHHHHH!

Lisäks en osaa jotenkin käsittää, et huomenna on tosiaan ylppärit. En tiedä, onko tää hyvä vai huono asia, ettei oo ehtiny miettiä koko asiaa, eikä jotenkin osaa suhtautua hullulla vakavuudella.

Mun on pakko saada mun pää rauhottumaan edes huomenna kuudeks tunniks.

Viime yönä näin levottomia unia, vaikka olin ollu tosi innostunut harkkojen jälkeen. Niissä seilaili tuttuja ihmisiä ja ne oli osittain painajaisia joistain vanhoista haamuista. Heräsin muutaman kerran epämääräiseen ahdistukseen, sitten nukahdin taas.

Yhdessä unessa käveltiin perheen kanssa Lontoon kadulla. Mun eteen tupsahti nainen ja poika jotka kysy epsanjaks reittiä. Hämmennyin. Sit mun takaakin ilmestyi mies joka puhu myös epsanjaa. Porukat vaan naureskeli kauempana, kun niistä oli jotenkin huvittavaa et just multa satuttiin kysymään epsanjaks. Ne nainen ja poika ei näyttäny hirmu ilosilta, kun se mies oli tullu häiritsemään mua. En tie mistä tiesin, että se mies vaan suojeli mua ja että se nainen ja poika halus oikeesti tehdä mulle pahaa.
Jostain syystä kaikki muut lähti jo pois, kun mä jäin vielä selittämään puoliks englanniks ja puoliks epsanjaks sille miehelle, että miten se pääsee lähimmälle metropysäkille. Osottelin karttaa ja sit huomasin et se nainen ja poika oli kadonnu myös. Oli tullu yhtäkkiä ilta.
Lausuin sen aseman nimen brittiläisittäin, sit se mies sano että "Wow, what a ääntämys!"
Olin vähän aikaa että hetkonen, sit kysyin että mikä juttu tää oikein on, kun se puhukin suomea. Sit se mies meni tosi mystisen näköseks, ei sanonu mitään, katto mua vaan tosi mystisesti. Jostain syystä tiesin, et se oli laittanu mun korvan taakse kapselin, otin sen pois ja katoin sitä. Se mies otti sen kapselin multa ja laitto huomaamattomasti takasin mun korvan taa.
Sit yhtäkkiä meidän ohi kaahas auto, joka näytti olevan pakomatkalla. Se mies lähti mystisesti sen perään polkupyörällä ja katos jonnekkin ovelalle oikopolulle, kun auto käänty kauempana olevasta risteyksestä. Mä jäin seisomaan siihen kadulle ihan hämmentyneenä ja oli pimeää ja sit heräsin ja oli tosi omituinen olo.

Mahtavia unia, jee.

Nyt ehkä vähän vielä tekstitaidon kertausta, vaikka mitään hyötyä siitäkään enää tässä vaiheessa, sitten - en tiedä. Jotain mun täytyy tehdä, et saan itteni rauhotettua tän vuoristoradan jälkeen.

Huomenna pliis peukut pystyyn ja kädet ristiin, että jaksan keskittyä kirjottamiseen ja aineiston mätystelyyn ja illalla vetämään tunteella ja hyvin yhteen muiden kanssa Eelimillä. Niin siis, kaikki klo 20 hellareille! Be there!

Niin ja etten onnistuis loukkaamaan enää kovin monen ihmisen tunteita ennen kun selviän seuraavista seittemästä päivästä..

Se yks ikuinen ahdistuilija

Mä oon ihan lamaantunut.
Mua huolettaa ja ahdistaa kaikki seuraavaan puoleentoista viikkoon sisältyvä.
Mä en tiedä, mikä kuningasajatus oli taas myöntyä pikkuhiljaa kaikkeen mukaan, koska kyllähän sen nyt kokemuksellakin tietää, että ne sitten kasaantuu just samaan aikaan.
Niin ja varsinkin tälleen just ylppäreiden kynnykselle. Orvokki, sä oot niin viisas!  (NOT!!)

Hassua kyllä, mutta vähiten mä noista ylppäreistä oon ahdistunut. Varmaan siks, ettei mun pää ehdi vatvomaan niitä, koska siellä risteilee koko ajan vaan miten vaikea on sovittaa yhteen kaikki menot miljoonan eri ihmisen kanssa ja vielä hoitaa omat osuutensa hommista määräaikoihin mennessä. Pitäs irrota temppelijuttuun, viuluun, penkkarimusiin, kvartettiin, videosysteemiin. Pitäs reenata äikän tekstitaitoa - tänään tajusin, et huomenna on viiminen päivä millon on ees mahdollista lukea, heh heh - ja kielten kuunteluita. Ja pitäs NUKKUA tarpeeks, ettei olis koko ajan ihan ruumis ja uupunut.

Tämä ei ole hyvä asia. Kun pää yrittää revetä liian moneen suuntaan, se alkaa vuotaa, eikä sit kykene keskittymään mihinkään kunnolla.

Tänään oli maailman turhin "koulu"päivä, joka pisti turhuudessaan ihan vihaksi asti ja sisälsi häpeilemättömän paljon läpätiläätä, joka on kuultu sata kertaa ennenkin ja josta ei tässä vaiheessa enää hirveesti hyötyä ole. Ai mitä, ai onko lukiossa tosiaan 75 pakollista kurssia? Ja että ilman niitä ei saa päättötodistusta? Siis ai oikeestikko pystyy googlettamalla hakemaan tietoa pääsykokeista? Siis vau, eikö ylppäreihin tosiaan saa tuoda omia papereita ja kännykkää? Enpä ois arvannu.
Pääsin kuitenkin suht ajoissa kotiin ja olis ollu monta tuntia aikaa tehdä hommia. Ei silti kykene, kun on ihan lamaantunut. Eikä varsinkaan kykene rauhottumaan ja hiljentämään omaa mieltä. Siellä käy koko ajan melkein huuto, kun eri juttuihin liittyvät randommietteet on väkivaltaisia toisiaan kohtaan.
Nyt mun kurkkua ei sentään kurista (vielä), mutta rintaa ahdistaa ja haluisin vaan hautautua peiton alle ja olla piilossa ja nukkuanukkuanukkuanukkua. Olla välittämästä kaikista vaatimuksista, joihin oon ite suostunut.

..hei, paras asia kävi just : D
Kaveri, joka ei varsinaisesti lämpee mun Jumala-näkemyksille - tai pitää niitä varmaan vähän tyhminä, mut ei se haittaa - sano (tuskin ihan tosissaan, mut enivei!), että

H: "SELVIÄT, vaikka pyhällä hengellä jos et muuten."

Sit vielä ku P:n ja H:n kirjottaa isolla niin kyllä. Sillä mä varmaan nimenomaan selviän.
Tai että ei tässä oo oikein muuta mahollisuutta.

Nyt yritän tehdä jotain itteni hyväksi, ennen kuin pitää lähteä liian myöhäisiin iltatreeneihin. Keskittyminen varmaan siinä vaiheessa ihan kympissä ja silleen.
Sori nyt vaan taas tästä hullun positiivisesta postauksesta. Oon niin myönteinen tyyppi. Jee.

Monen tunnin rykäsyjen päivä

Mua väsyttää nyt niin hulluna, etten oikein tiedä saanko millään tavalla ajatuksia järjestykseen.

Kasista varttia vaille kahteen kylmässä liikuntasalissa laskemassa matikkaa. En jaksa spekuloida, miten meni: kyllä mä muutaman tehtävän osasin silleen että tiesin oikeestikki et teen oikein, mut sit toinen ääripää oli sitä et sain piirrettyä vaan kuvan ja iskettyä muutamia kaavoja. Että laidasta laitaan.

Puol seiskasta puol yhteentoista kirkolla tahkoomassa biisejä. Parasta on se, kun ihmiset alkaa olla väsyneitä ja nälkäsiä ja ärsyyntyneitä, ja sit kaikki on vaan ikäviä ja töykeitä mulkeroita. Siis myös minä, etenkin. Tosin joskus nuorempana olin paljon pahempikin, koko ajan vaan valitin ja sanoin pahasti, jos muiden toimintatavat ärsytti mua. Oon mä jotain hillitsemistä kuiteski vähän oppinu jo.

Tuohon väliin mahtuikin sitten kotona käymistä, jota seurasi tajuton uupumus (preli oli kai ollu henkisesti raskaampi mitä edes osasin ajatella), päikkäreita, biisien treenaamista ja koomausta sohvalla jazzia kuunnellen ennen lähtöä kvartettiin.Vaivuin oikeesti melkein transsiin. Se oli häröä.

Noiden jälkeen bussin odottamista hiljaisuudessa - tai ainakin se tuntui täydelliseltä hiljaisuudelta kaikkien riitasointujen ja väärien iskujen ja yhteentörmänneiden sanojen jälkeen - paitsi että kuuntelin omaa hengitystä. Se kuulosti aika kovalta.
Paitsi että yritin hokea päässäni jotain myönteisiä lauseita, etten ois koko ajan palannut vatvomaan kaikkia ärsyttäviä asioita liittyen noihin harkkoihin.

Mut hei: tästä ei oo suunta ku ylöspäin. Kyllä tää tästä.
Kyllä mä selviän.
Kyllä me selvitään.


Hah, oon tekemässä tosta aivan selvästi itelleni slouuugania tai jotain. "Kyllä tää tästä. Kyllä mä selviän."
Lål. 
Kivaa olla naiivi mieli.

Kyllä tää tästä.

Tää ei ollutkaan ihan niin kamala päivä, mitä etukäteen pelkäsin.

Kerrankin oli kiireetön aamu, kerrankin tuntui melkein kauniilta kotoa lähtiessä.
Olin saanu äikän prelitehtävistä kuitenki kuus ja viis pistettä, joten silleen ihan suht rauhallisin mielin perjantaita kohti. Kyllä mä selviän, jos vaan jaksan keskittyä ja luottaa itteeni. Kyllä tää tästä.

Käytiin pitkästä aikaa kahvilla tytyjen kaa.
Luovan Kirjottamisen Kerho oli siinä, että ope jako meille lukuläksyn ja käski kirjottaa ens kerraks novellin. Sekin kuulostaa ihan maukkaalta, tai et kerranki on sellane olo et jee kyl mä kykenen, koska en oo taas aikoihin kirjottanu oikein mitään ni kivaa taas.

Päivällä opettelin Temppeli24:n biisejä ja oli jotenki hirmu kiva laulella noita. Tuli kerranki sellane fiilis, että jee tästä tulee hyvä juttu, jee ku pääsen laulamaan, jee ku pääsen palvelemaan.
..tähän liittyen mainos:

kaikki tulevana PErjantaina Eelimille (Vuorikadun ja Suokadun risteyksessä), klo 20 alkaa Vapiksen osuus ja siis tiedossa ihan hullunhyvät musiikit, totta kai, ja etenkin hullunhyvät solistit kröhmkrhm

Illalla olin pitkästä aikaa vatsatanssissa. Arabialaista askelta, kameleita, egyptiläistä kävelyä, rintasalmiakkeja, hetkutusta, lantioympyröitä isoina, silintereinä ja pieninä, lonkanpudotuksia, arabeskeja...sellasta kivaa kaikkee vaihteeks. Sit tulin kotio ja kävin saunassa ja huomenna aamulla liian aikasin olis matikan preli johon panostus on ollut lähestulkoon nolla. Kiinnostus siis suuri. Mutta ei se haittaa. Kyllä tää tästä.

Shine on through the darkness
There will be a brighter day
Walk on, don't you dare give up
You'll be home some day
Can't you see the sign, new horizon
coming your way?
Oh child just hold on
It's gonna be okay

Kyllä mä selviän. Näätte vielä.

Sunnuntaikävää

Minun sunnuntaiaamu oli sellanen, että lojuin sängyssä ja mietin, että pitäis nousta ettei päivä viuhahtais ihan ohi. Yle Vegalta tuli ihme kyllä jotain tosi ärsyä musiikkia, mutta kerrankos kaikki hyväksi havaittu pettää.
Minun sunnuntaiaamu oli myös sellanen, että join kannullisen teetä ja luin kaks sanomalehteä taustamusana Simon&Garfunkel. Höllii.

Tykkään valkosista ruoka-asioista.
Esim
perunasalaatista (Forssan)

RAEJUUSTOSTA

jäätelöstä

MAIDOSTA

fetajuustosta

halloumista

turkkilaisesta jogurtista

mozzarellasta

ja silleen.
Jos rupeisin vegaaniks, niin tulis ehken parku.

Päivä tuntui jotenkin yllättävän pitkältä. KERRANKIN. Sain jatkettua mun eilen alottamaani siivousrupeemaa: nyt on jälleen kirjotuspöydälläkin tilaa eikä ihan niin paljon pölyä ja roskaa mitä vielä vähän aikaa sitten. Kastelin mun ihania kasveja. Anopinkieli senkun venyy ja kaktuksetkin (huomasin äsken uuden vauvan!!), mutta helmivillakko osoitti tietyin paikoin vähän heikonhapenmerkkejä. Toivottavasti se ei kuole ennen kevättä. En nimittäin muista, millon viimeks oon vaihtanu siihen mullat, ehe.

Tein myös sellaista kummaa hommaa, että pakkasin mun Muumi-astioita laatikoihin odottamaan. Tähän saakka ne on ollu vaan lojumassa.
Vielä kummempaa on se, että melkein kohta saatan jopa päästä asettelemaan niitä omiin kaappeihin. OUTOA.

Mun tarkoitus oli tänään opiskella ja muutenkin saada juttuja ajoissa tehtyä. Enpä tehnyt. Koulukirjat ja -vihot kyllä kasasin tollasiin ainepinoihin - siis ne, mitkä pitäs lukea kirjotuksia varten. Mahtavaa panostusta. Vaikka hei, kyllä mä sain itteni sit lopulta keittiönpöydän ääreen yrittämään abin leikkimistäkin: selailin vähän äikkää, sit alko ärsyttää ja menin kiehnäämään Neekun kanssa, sit palasin keittiöön ja raskain sydämin tartuin matikan kertauskirjaan. Luin sitä geometriaan asti. Sit nukutti jo liikaa. Säästän huomiselle loput, vaikka tuskinpa tollane vilkuilu enää hirveesti preliin auttaa. HUooooooooh.

Minulla on aika kova ikävä, mutta lupasin itelleni etten oikeesti nyt häiritse turhaan, niin ei auta. Haluan pitää itsekurin edes jossain asiassa. Todistan, ettei musta ihan täydellisen lepsu ole tullut!
Sitä paitsi ihmiset, jotka on matkalla, kokee ajankulun ja asiat ihan eri tavalla, koska nehän siellä matkalla on. Mut sit niillä, jotka joutuu elämään sitä normaalia arkea kotona, on aikaa kaivata ja ikävöidä. Aika pyllystä.


Rakas Taivaan Isä, ethän anna minun kuolla seuraavaan viikkoon kun on aika paljon kaikkia juttuja tulossa ja pitää revetä taas vähän joka suuntaan, Aamen.


Loppukevennykseks pakko laittaa aivan superihanahullunvanhawebbikameraherutussarja, jonka löysin tänään mun kuvakätköistä!

HAHA PARASTA!
Ja joo, mä tiedän et oon ollu joskus ihan hullun ihana, tsih! ;D

PS: Viikko sitten tähän aikaan olin Maijukan kanssa saunassa Laukaassa. Aika riipivää. Yhyy.

Antakaa mulle täytteeksi vihreitä oliiveja

Tänään en lähtenyt mihinkään. Se ei ollut tarkoituksellista, mutta niin vain kävi.
Siitä on kyllä jo hirmusen kauan, kun viimeks oon ollut koko lauantain ihan vaan kotona.

Päivällä pakotin itteni kaivamaan mun huoneen lattian näkyviin. Tavararöykkiöistä löytyi hämmentäviä asioita. Oli pakko tehdä taas myös uudelleenjärjestelyjä kirjahyllyyn. Siivouksen lomassa rupesin jostain syystä pitkästä aikaa lukemaan vihkoa, mihin kirjottelin aina sillon tällön pari vuotta sitten. En tiedä, pitäskö kokea lohdullisena vai masentavana se, ettei oma mielenlaatu juurikaan muutu vaikka elämä meniskin eteenpäin. Ja että ihan samojen asioiden kanssa sitä painii aina, vaikka valheellisesti kuvitteliskin asioiden muuttuvan.

Vaihdoin uudet lakanat, tollaset Muumi. Ne ei oo kovin kivat, mutta laitoin ne silti. Äippä joskus osti ne mulle. Sit se oli tosi pettyny, ku en ollu innostuneena.

Koin tänään suuren hämmennyksen, kun menin pahaa aavistamattomana muun muassa sukkahousuihin ja rumaan abihuppariin pukeutuneena keittiöön purkamaan kauppakasseja - ja sitten siellä tojottikin kaverin isoveli Jyväksestä juttelemassa iskälle. Olin vaan silleen öö oho mitä ai tääl oli vieraita.
Oli hassua kuunnella jogurttien jääkaappiin asettelun ohella, kun kaks lääkäriä keskusteli keskenään jostain suonikohjuhoidoista ja sellasesta. Neljäsosan sanoista ehkä ymmärsin. Jee.

Illalla saunottiin ja syötiin salladia Mirden kanssa. Mun testaamat kalliit isonisot vihreät oliivit oli ihan älyttömän hyviä. Tollasten jälkeen ei vaan kykene enää nauttimaan mistään Rainbown kivettömistä mustiksi värjätyistä oliiveista. Yh.

Koettiin yllättävä hetki, kun eukalyptushajuste alko palamaan kiukaassa.

Luulen, että mussa on kolo. En oikein osaa tunnustella sitä, mutta se tuntuu sellasena epämääräisenä. En tiedä, mitä sen kanssa tekisi. Mutta luulen tietäväni, mistä se johtuu.

M: "No öö sen tietää siitä, että haluaa olla sen kanssa. Tai että ei oikein voi olla muuallakaan. Tai että se on vähän niinku pakko."

O: "Ai sisäinen pakko?"

M: "No niin.. En minä tiedä, mistä sen tietää. Sen vaan tietää."

Just nyt ei kykene kuuntelemaan kuin Joséta.

Kaikki kellot sekaisin

Tää on uskomatonta.
Feilasin tänkin aamun.
Tosin tänään onnistuin randomilla ponkasemaan itteni ylös kymppiminsan ennemmin ku eilen, joten ehdin syödä jopa aamupalaa vähän. Mistä pääsemmekin toiseen aiheeseen, eli siihen miten ruoka oksettaa vaikka pitäs syödä. Tai siis. Aamusin oon ihan raato, jos en saa mitään ruokaa, mutta nyt muutamaan päivään ei oo edes tehnyt mieli mitään. On pitäny pakon edessä sitten ahtaa jotain naamariin ja yrittää vältellä oksetusfiilistä.
Tosi outoa.

Mut niin. En tiedä oikeesti, mikä mun herätyskelloa vaivaa. Mulla on menossa tässä datailun ohella nyt torkkutestaus, koska ei voi olla sattumaa että kello pettää kahtena aamuna peräkkäin. En hyväksy tätä.

En osaa käsittää, että nyt on perjantai. Mun sisäinen ajantajuni on aivan sekaisin, koska tää viikko on ollut niin omituisesti rakentunut - tai siis alkuviikko muual ku kotona ja keskiviikkona kouluun ekaa kertaa, ni ei ihan perusarkea - ja oon muutenki vähän kummana vielä. Silleen, että en saa otetta ja tuntuu etten oikein jaksais kohdistaa katsetta kunnolla mihkään.

Rämmittiin Vapiksella melkein kolme tuntia temppeli24:ään tulevien biisien kanssa eikä nyt tultu ihan hullusti hullua hurskaammiks. Mutta ainakin tiedossa olis paljolti uutta opeteltavaa, kunhan jaksais vielä paneutua kunnolla noihin stemmoihin ja muuta.

Muhun iski joku outo juttu kun harkat loppu, koska lähdin jostain syystä kävelemään kotiin. Siihen meni nelkytminsaa. Olis ollu ees vähän kylmempi, että ilma olis tuntunu raikkaammalta. Nyt ei tuntunut oikein miltään.
Mua ärsytti, kun mun ajatukset vaan kiersi kehää. Olisin halunnut keskittyä miettimiseen, mutta en kyennyt. Yksin kävellessä tulee usein vähän sellanen aivoton fiilis ja sit huomaa, ettei oo ajatellut kunnolla yhtään mitään pariin kilometriin.

Nyt on sellanen olo, että pitäs pistää kaikki laitteet kiinni ja vaan istua tohon lattialle ja jutella Jumalan kanssa. Viimeks tein niin tiistaina, mut se oli eri tilanne koska olin ihan hädässä. Nyt taas haluisin vaan hetken olla. Hiljaa.

Olla.

ja unohtaa sen, etten jaksais elää kahta seuraavaa viikkoa.

Voihan invavessa.

Siis huh.

Ei oo aikoihin ollu tällasta päivää, että oikeesti mikään ei mee putkeen ja aamulla olis ollu parempi jäädä vaan nukkumaan.

Tai oikeestaan tää alko jo eilen illalla siitä, kun en löytäny mun äikänvihkoa. Se oli hämärää, koska ei mulla ole koskaan koulukirjat saati -vihkot hukassa. Niille on tietty paikka. Ainut vaihtoehto oikeestaan olis ollu, et äikänvihko olis menny mun poissaollessa vahingossa paperinkeräykseen, jos olisin jättäny sen sattumalta keittiöön lojumaan.
Ihan kiva sillein, kun viiden kurssin muistiinpanot ja monisteet ja esseet ja tekstitaidonvastaukset olis kadonnu sen siliän tein.
Joskus myöhään sain Minden kiinni, että se pysty kertomaan mulle sen tehtävän (jota siis itse en pystynyt tarkistamaan, koska vihko oli hukassa), jonka palautuksen kuvittelin olleen tänään. Kirjottelin sitten yötä myöten sitä ja aivot oli vaan ihan seis ja mua väsytti. Sitä paitsi mun oli ollu tarkotus käydä suihkussakin illalla, mutta yöllä en enää jaksanu.
 Jossain vaiheessa koin valaistuksen, että olin laittanut viime torstaina mun epsanjan JA äikänvihon koulussa lokeroon, koska oli pitänyt saada abihuppari mahtumaan laukkuun. Mun piti ottaa ne jo perjantaina takasin hoteisiini, mutta unohdin näköjään totaalisesti. En tiedä, mistä tajusin yhtäkkiä, että siellä kaapissahan (jota en oo käyttänyt syyskuun jälkeen kertaakaan) ne on. 

Se on niin vakio nykyään, että jos teen kouluhommia liian myöhään, nukun aamulla pommiin. Taas joku outo voima sai mut kuitenkin hereille 8:24. Mietin että ei oo totta, ei tää voi tapahtua taas.
En siis ehtinyt käydä suihkussa. Enkä ehtinyt viedä viulua konsalle. Aamupalakin rajoittui bussipysäkillä syötyyn omenaan. Eli tänään en haissut eikä musta tuntunut hyvältä. Mutta en kuitenkaan tullut enkuntenttiin edes kovin paljon myöhässä.

Tosin tuli ihan paskapääolo, koska Neekku kaipas hirveesti aamulla hellyyttä ja se seuras mua koko ajan kun pesin raivolla hampaita ja muuta sellasta akuuttia, mutta en ehtinyt helliä sitä koska piti olla rivakka. Oon huono emäntä. Ai niin en muistanu ees kertoo, että unohdin taas sen synttäritki. Ne oli tammikuun lopulla ja se täytti viis vuotta mutta mä en oo minään vuonna muistanu sen synttäreitä ajoissa. Saatte ristiinnaulita mut.

Koe oli tylsä ja jännätin koko ajan, et ehtiikö mulle tulla hullu nälkä ennen ku ehdin tehdä sen kokeen. Se on niin ärsyä jos alkaa maha kurista. Niin ja en ollu vieläkään muistanu ottaa lyijytäytekynää mukaan, joten jouduin lainaamaan senkin Mindeltä. Lisäks varmaan rikoin sen kesken kokeen, joten piti kirjottaa loppukoe tylsällä lyikkärillä.

Ruokalassa selvisi, että mulla ei olekaan vielä tänään äikän preppausta vaan matikan. Olin ihan äimänä. Ja otti päähän, että sen äikänjutun takia olin nimenomaan hikoillut ja se oli aiheuttanut pommiinnukkumiseni - ja sitten olisinkin voinut ihan hyvin jättää sen viimeistelyn tälle päivälle.

Vaivasin äippää, et se vois tuoda mulle kirjat kun sen piti viedä viulukin mun puolesta. Ärsytti.

O: "Oon oikeesti ollu ihan sekasin tänään."

Ä: "No niin oot! Mitä siellä Jyväskylässä oikein tapahtu? Taitaa olla ihan sekopaikka."

Melkein nauratti, koska vähiten nyt Jyväs mut sekasin sai. Ongelma on nyt varmaan vaan se, että mua ei oikeesti kiinnosta enää hitustakaan ravata tuolla koululla ja tehdä tyhmiä, tässä vaiheessa tarpeettomanolosia juttuja. Itsekuri alkaa pettää ja pahasti, ja sen huomaa.

Matikantuntikin oli kovin turha, vaikka äippä olikin ihana ja toi mulle kirjat ja muut. Halusin vaan nukkua. Mulla oli koko tunnin päällä sellanen puolikooma. Koulusta lähtiessä alakerran invavessakin teki mulle temput, eikä menny kunnolla lukkoon niinku se joskus ei mene. Mutta koska olin kooma ni enhä mä tietenkää huomannu. Sinne törmäs kesken kaiken joku tyttö. Siinä vaíheessa olin vaan että joo ompa hyvä päivä.

Enkä päässy heti ees kotiin. Kvartettitreeneissä meinasin hermota yhdestä murheenkryynitahdista ja teki mieli vaan ruveta keuhkoomaan (hyvä verbi, opin eilen Jarpalta) ihan suunapäänä. En jaksanu. Olin liian voipunu jo siihen, että olin ollu koko päivän ihan sekasin.

Se varmaan johtu siitä, etten ehtiny vetästä aamulla teetä naamariin enkä edes mun D-vitamiineja. Nyyh.

Konsan jälkeen äippä raahas mut vielä lamppukaupoille. Haloo hei. Menestys oli suuri, olin koko ajan vaan että joo ihan hieno on no en nyt tiiä ei ehkä mun huoneeseen sovi joo kivakiva voidaanko nyt mennä ai ei no en mä nyt vältsil oo tarvimassa hei uutta petaria joo lähetäänkö joo kiva on ai mitä ai viereiseen kauppaan nyt aijaa. Sitten äippä alko säälimään mua ja pääsin kotiin.

Eikä siinäkään vielä kaikki.
Muistin kotona että tänään menee eräpäivä monesta kirjasta, eikä niitä voinu enää uusia. Piti lähteä tarpomaan lähikirjastolle ja teki mieli juosta, mutta teitä ei ollut aurattu ja eteneminen oli hidasta ja sitä paitsi alko oksettaa, kun äippä oli syöttäny mulle liikaa kiisseliä. Perillä selvisi, että toi kirjasto menee nykyään keskiviikon lisäksi myös torstaisin kiinni kello kuusitoista. Olin luullu, että saisin edes lainata jotain uutta matskua lohdutukseksi näkemästäni kärsimyksestä, mutta ei.

Joo, tiedän että kiinnosti varmaan ihan hulluna, ja vielä näin yksityiskohtaisesti selostettuna, tää mun absoluuttinen pohjanoteerauspäivä joka kyllä oikein tiivistyi tossa vessakohtauksessa, mutta oli pakko kirjottaa kun tänään ei vaan lähteny.


Ehkä huomenna lähtis vähän paremmin.


Tosin mulla on sellanen fiilis nyt, etten vaan jaksais eikä ees huvittais elää paria seuraavaa viikkoa. Voisin sen ajan vaan nukkua ja olla kooma, sitten ehkä herätä viimeistään Lapin reissulle ja sit taas huhtikuun alussa uusiks ylös. Mutta kaikki siitä välistä niin örk.


huoh


huoooooh


Tähän auttaa nyt vain Miles Davis ja Kind of Blue.





Oon huomannu kattelevani jo pari päivää toistuvasti omia silmiäni peilistä. En tiedä miks. Ehkä yritän nähdä niiden kautta oman pään sisälle. Tai sit yritän vaan painaa niiden piirteet mieleen, ennen kun tää etutukka peittää ne lopullisesti. Mun kulmakarvatkaan ei enää näy, yh. Tosin oon senkin jo varmaan kertonu aikasemmin.
Pakko lopettaa ku ei täst tuu mitään nyt selvästikään.

Syyslomahelsinkisynttärituulahduspläjäys

Auts, putosin tänään taas arkeen.

Vastapainoks isken tänne siis vihdoinkin mahtavan kuvakavalkaadin esim Henskin puoltoistaviikkoo sitte olleista synttäreistä ja esim meidän mahtavasta syyslomareissusta Helsinkiin med H&M. Ei yhtään vanhempaa matskua joo, mutta kuiteski.
Ja kyllä, itestäni on luonnollisesti paljon kuvia koska oon tunnetusti kovin itsekeskeinen. ojflbkzakfg

Niin ja lähes kaikki kuvat on Hennin ottamia - minä tosin pahoinpitelin niitä fotarilla. Et sillei.



SYNDÄRIT...

 

 Ei yhtään enempää rasvaa saati sokeria. Tsih.

On hyvvee joo.

 

Syökkee lapset, syökkee.

  

Vampyyri ja Rinsessa

(Supon hieno verihuuli ei kyl nyt näy..)

Maisukka ihan kympillä meges!

Viettelin ovelasti mein tarjoilijan

(jonka viikset oli jo kovin poiskuluneet)

HELZINGIS..

 "Älä ny häiri mua ku kirjotan korttia."

"Joo kato, tän verran mun silmät karsastaa

ja näin paljon oon muutes ostellu!"

 

"Mutku en voi hillitä ku se on niin ihQQQ!"

"ja tervejärkistäkin."

"Nii mut siis Stadis, me siel niinku käppäiltiin"

"ja tojotettiin"

 

"käytiin lemmenajelulla"

"nii ja oli siel muutes tällane valokuvaajaheeboki"

 

"ja onneks sit kans noita stopmerkkei ni saatiin välil pysähtyykki"

"koska muuten ois voinu ruveta väsyttään vähän liikaa"

"vaik no, olihan mulla toi stalkkeri meges."

 

"Tsekkailin sitä aina ikkunast."

Ja tämä tarina oli aivan tosi.