Jäätävää päättäväisyyttä

Mua on paleltanut kaks päivää putkeen.

Meidän autosta on toisen puolen lämmitin rikki, se puhaltaa vaan kylmää ilmaa. Lauantaiaamuna matkustettiin Äänekoskelle siis takki päällä ja varpaat jäässä. Tilanne ei helpottunut sillonkaan, kun päästiin kirkolle: se oli ihan jäätävän kylmä paikka. Ei ollut yhtään lämmintä hetkeä koko viikonloppuna siellä. Eikun oli sillon kun Maijukka lämmitti mua.

Mut ruoka oli hyvää, jutut oli huonoja ja illalla pääsin taas vaihteeks Maijukan sohvalle nukkumaan. Se oli ärsyyntynyt sen exästä. Mulla ei oo exää, mistä olla ärsyyntynyt, mut sen sijaan mulla oli ikävä ja Maijukasta se oli jotenkin tosi huvittavaa. Minusta ei.

Oli ärsyä, etten voinut pitää pipoa tänään. Tai ku jumalanpalveluksessa en viittinyt. Oli omituista yrittää laittaa aamulla tukkaa ekaan kertaan melkein kahteen kuukauteen, eikä se hirmu hyvin onnistunutkaan. Varsinkin kun olin viimeks pessy sen perjantai-iltana. Mut pikkuvikoja.

En ehkä jaksanut pyrkiä nyt parhaimpaan soittooni, mutta suotakoon se minulle anteeksi jatkuvan palelemisen takia. Ja lisäks kurkku edelleenkin meinaa olla kipeä. En tiedä, onko olo nyt sellanen että oon tulossa kipiäks, vai ohittiko tauti mut jo ja tää on vaan palautumista. Ehkä se tässä selviää.

Paluumatkalla ajettiin ties kuinka kauan jotain kolmeeviittää, kun edessä pöllytti lunta hirmunen aura-auto. Ei nähny tarpeeks, et olis voinu ohittaa. Plus mulla meinas mennä taas vaihteeks hermo meidän perheeseen, mutta onneks Erppakin oli matkassa, niin sen läsnäolo sai mut aisoihin.

Lievästi hämmentynyt fiilis on vielä. Nyt istun taas kotona ja tuntuu oikeesti lomalta, koska huomen ei todella tartte mennä kouluun. Eikä mun tartte mennä sinne muutenkaan enää melkein millonkaan, koska en ilmottautunut ees mihkään tentteihin.

Mut mulla on oikeesti vakavat aikeet ryhtyä huomenna tositoimiin heti aamusta. En kyllä oo rustannut mitään hienoa lukusuunnitelmaa, vaikka joskus uhkasin, mutta voi sitä ilman sitäkin uppoutua raakaan kertaamiseen.

12 päivää Lappiin.
12 päivää armotonta pänttäämistä.
12 päivää siihen et nään Tumpan ja Maijukan.

Nyt on aika hyvä olla. Ainakin nyt vielä tuntuu siltä, että kiva ruveta oikeesti lukemaan rauhassa. Ja vielä kivempaa on se, että nyt kun teen ahkerasti hommia 12 päivää, niin sit voin palkita itteni tolla Lapilla ja kaikilla kivoilla tyypeillä ja lööbaamisella ja lumessa kieriskelyllä ja kortinpelaamisella ja laulamisella ja sellasella kaikella.Vaikka toki sielläkin vielä luen, mutta en pidä intensiivipäiviä. Sillon nautin elämästä.

12 päivää.