Kolmen päivän lume-elämä

MOi, oon taas kotoon.

Jyväksessä oli kivaa, ylläri. Siihen kivaan liitty esim Game of Life (ja lapseni Turvokki, Turvo ja Vokki), saunominen, Lutakon Purilas, teelitrat, kasvislounasravintolan testaaminen, pikkupoika joka kaatui karjuen lumeen Hesen oven edessä, Maijukan lettukestit, Jykälä Tumpan kanssa päiväsaikaan, mun heikot jutut, Avatar kolmedeeenä, hämärä aamu jota säesti Mailun kamala herätysääni, hoonosoomi aasialaistarjoilijat ja ihanan hiljainen kotimatka bussissa.

Ja kyllä, sain kainaloita. Sain myös tietää, että minua kaivataan kainaloon.

Mulla on ystävä, joka potee osaan-puhua-tärkeistä-asioista-vasta-lähdönhetkellä -syndroomaa. Onneksi se ei oirehdi kovin usein, mutta aina kun näin käy, musta tulee hätääntynyt koska en ehdi jäädä vaan mun pitää mennä. Ja sitten en osaa kuin istua bussissa ja tuijottaa ikkunasta ja mählätä mun hihansuut kyyneliin, kun ei ole nenäliinoja mukana. Jossain vaiheessa silmät kuivuu ja alkaa nukuttaa ja kun havahdun, on ruvennu tupruttamaan ihan hulluna lunta. Nukahdan uudestaan ja Kuopion päässä tuprutus on loppunu.

Tuun kotiin ja seison hämmentyneenä eteisessä ja Neekku heiluttaa häntää eteisen tuolin alla ja viime päivät tuntuu yhtäkkiä tosi kaukasilta, joltain toiselta elämältä.

Ja mun pää on raskas koska tiedän et mun pitäs miettiä, mutta se tuntuu ylivoimaselta.



PS: Kulmakarvojen takaa jomottaa, koska oon itkeny liikaa, mutta soitin 40 minuutin puhelun ja nyt oon taas rauhallinen. Kyllä tää tästä. Ei tässä oo mihkään kiire.