Voihan invavessa.

Siis huh.

Ei oo aikoihin ollu tällasta päivää, että oikeesti mikään ei mee putkeen ja aamulla olis ollu parempi jäädä vaan nukkumaan.

Tai oikeestaan tää alko jo eilen illalla siitä, kun en löytäny mun äikänvihkoa. Se oli hämärää, koska ei mulla ole koskaan koulukirjat saati -vihkot hukassa. Niille on tietty paikka. Ainut vaihtoehto oikeestaan olis ollu, et äikänvihko olis menny mun poissaollessa vahingossa paperinkeräykseen, jos olisin jättäny sen sattumalta keittiöön lojumaan.
Ihan kiva sillein, kun viiden kurssin muistiinpanot ja monisteet ja esseet ja tekstitaidonvastaukset olis kadonnu sen siliän tein.
Joskus myöhään sain Minden kiinni, että se pysty kertomaan mulle sen tehtävän (jota siis itse en pystynyt tarkistamaan, koska vihko oli hukassa), jonka palautuksen kuvittelin olleen tänään. Kirjottelin sitten yötä myöten sitä ja aivot oli vaan ihan seis ja mua väsytti. Sitä paitsi mun oli ollu tarkotus käydä suihkussakin illalla, mutta yöllä en enää jaksanu.
 Jossain vaiheessa koin valaistuksen, että olin laittanut viime torstaina mun epsanjan JA äikänvihon koulussa lokeroon, koska oli pitänyt saada abihuppari mahtumaan laukkuun. Mun piti ottaa ne jo perjantaina takasin hoteisiini, mutta unohdin näköjään totaalisesti. En tiedä, mistä tajusin yhtäkkiä, että siellä kaapissahan (jota en oo käyttänyt syyskuun jälkeen kertaakaan) ne on. 

Se on niin vakio nykyään, että jos teen kouluhommia liian myöhään, nukun aamulla pommiin. Taas joku outo voima sai mut kuitenkin hereille 8:24. Mietin että ei oo totta, ei tää voi tapahtua taas.
En siis ehtinyt käydä suihkussa. Enkä ehtinyt viedä viulua konsalle. Aamupalakin rajoittui bussipysäkillä syötyyn omenaan. Eli tänään en haissut eikä musta tuntunut hyvältä. Mutta en kuitenkaan tullut enkuntenttiin edes kovin paljon myöhässä.

Tosin tuli ihan paskapääolo, koska Neekku kaipas hirveesti aamulla hellyyttä ja se seuras mua koko ajan kun pesin raivolla hampaita ja muuta sellasta akuuttia, mutta en ehtinyt helliä sitä koska piti olla rivakka. Oon huono emäntä. Ai niin en muistanu ees kertoo, että unohdin taas sen synttäritki. Ne oli tammikuun lopulla ja se täytti viis vuotta mutta mä en oo minään vuonna muistanu sen synttäreitä ajoissa. Saatte ristiinnaulita mut.

Koe oli tylsä ja jännätin koko ajan, et ehtiikö mulle tulla hullu nälkä ennen ku ehdin tehdä sen kokeen. Se on niin ärsyä jos alkaa maha kurista. Niin ja en ollu vieläkään muistanu ottaa lyijytäytekynää mukaan, joten jouduin lainaamaan senkin Mindeltä. Lisäks varmaan rikoin sen kesken kokeen, joten piti kirjottaa loppukoe tylsällä lyikkärillä.

Ruokalassa selvisi, että mulla ei olekaan vielä tänään äikän preppausta vaan matikan. Olin ihan äimänä. Ja otti päähän, että sen äikänjutun takia olin nimenomaan hikoillut ja se oli aiheuttanut pommiinnukkumiseni - ja sitten olisinkin voinut ihan hyvin jättää sen viimeistelyn tälle päivälle.

Vaivasin äippää, et se vois tuoda mulle kirjat kun sen piti viedä viulukin mun puolesta. Ärsytti.

O: "Oon oikeesti ollu ihan sekasin tänään."

Ä: "No niin oot! Mitä siellä Jyväskylässä oikein tapahtu? Taitaa olla ihan sekopaikka."

Melkein nauratti, koska vähiten nyt Jyväs mut sekasin sai. Ongelma on nyt varmaan vaan se, että mua ei oikeesti kiinnosta enää hitustakaan ravata tuolla koululla ja tehdä tyhmiä, tässä vaiheessa tarpeettomanolosia juttuja. Itsekuri alkaa pettää ja pahasti, ja sen huomaa.

Matikantuntikin oli kovin turha, vaikka äippä olikin ihana ja toi mulle kirjat ja muut. Halusin vaan nukkua. Mulla oli koko tunnin päällä sellanen puolikooma. Koulusta lähtiessä alakerran invavessakin teki mulle temput, eikä menny kunnolla lukkoon niinku se joskus ei mene. Mutta koska olin kooma ni enhä mä tietenkää huomannu. Sinne törmäs kesken kaiken joku tyttö. Siinä vaíheessa olin vaan että joo ompa hyvä päivä.

Enkä päässy heti ees kotiin. Kvartettitreeneissä meinasin hermota yhdestä murheenkryynitahdista ja teki mieli vaan ruveta keuhkoomaan (hyvä verbi, opin eilen Jarpalta) ihan suunapäänä. En jaksanu. Olin liian voipunu jo siihen, että olin ollu koko päivän ihan sekasin.

Se varmaan johtu siitä, etten ehtiny vetästä aamulla teetä naamariin enkä edes mun D-vitamiineja. Nyyh.

Konsan jälkeen äippä raahas mut vielä lamppukaupoille. Haloo hei. Menestys oli suuri, olin koko ajan vaan että joo ihan hieno on no en nyt tiiä ei ehkä mun huoneeseen sovi joo kivakiva voidaanko nyt mennä ai ei no en mä nyt vältsil oo tarvimassa hei uutta petaria joo lähetäänkö joo kiva on ai mitä ai viereiseen kauppaan nyt aijaa. Sitten äippä alko säälimään mua ja pääsin kotiin.

Eikä siinäkään vielä kaikki.
Muistin kotona että tänään menee eräpäivä monesta kirjasta, eikä niitä voinu enää uusia. Piti lähteä tarpomaan lähikirjastolle ja teki mieli juosta, mutta teitä ei ollut aurattu ja eteneminen oli hidasta ja sitä paitsi alko oksettaa, kun äippä oli syöttäny mulle liikaa kiisseliä. Perillä selvisi, että toi kirjasto menee nykyään keskiviikon lisäksi myös torstaisin kiinni kello kuusitoista. Olin luullu, että saisin edes lainata jotain uutta matskua lohdutukseksi näkemästäni kärsimyksestä, mutta ei.

Joo, tiedän että kiinnosti varmaan ihan hulluna, ja vielä näin yksityiskohtaisesti selostettuna, tää mun absoluuttinen pohjanoteerauspäivä joka kyllä oikein tiivistyi tossa vessakohtauksessa, mutta oli pakko kirjottaa kun tänään ei vaan lähteny.


Ehkä huomenna lähtis vähän paremmin.


Tosin mulla on sellanen fiilis nyt, etten vaan jaksais eikä ees huvittais elää paria seuraavaa viikkoa. Voisin sen ajan vaan nukkua ja olla kooma, sitten ehkä herätä viimeistään Lapin reissulle ja sit taas huhtikuun alussa uusiks ylös. Mutta kaikki siitä välistä niin örk.


huoh


huoooooh


Tähän auttaa nyt vain Miles Davis ja Kind of Blue.





Oon huomannu kattelevani jo pari päivää toistuvasti omia silmiäni peilistä. En tiedä miks. Ehkä yritän nähdä niiden kautta oman pään sisälle. Tai sit yritän vaan painaa niiden piirteet mieleen, ennen kun tää etutukka peittää ne lopullisesti. Mun kulmakarvatkaan ei enää näy, yh. Tosin oon senkin jo varmaan kertonu aikasemmin.
Pakko lopettaa ku ei täst tuu mitään nyt selvästikään.