Mua väsyttää nyt niin hulluna, etten oikein tiedä saanko millään tavalla ajatuksia järjestykseen.
Kasista varttia vaille kahteen kylmässä liikuntasalissa laskemassa matikkaa. En jaksa spekuloida, miten meni: kyllä mä muutaman tehtävän osasin silleen että tiesin oikeestikki et teen oikein, mut sit toinen ääripää oli sitä et sain piirrettyä vaan kuvan ja iskettyä muutamia kaavoja. Että laidasta laitaan.
Puol seiskasta puol yhteentoista kirkolla tahkoomassa biisejä. Parasta on se, kun ihmiset alkaa olla väsyneitä ja nälkäsiä ja ärsyyntyneitä, ja sit kaikki on vaan ikäviä ja töykeitä mulkeroita. Siis myös minä, etenkin. Tosin joskus nuorempana olin paljon pahempikin, koko ajan vaan valitin ja sanoin pahasti, jos muiden toimintatavat ärsytti mua. Oon mä jotain hillitsemistä kuiteski vähän oppinu jo.
Tuohon väliin mahtuikin sitten kotona käymistä, jota seurasi tajuton uupumus (preli oli kai ollu henkisesti raskaampi mitä edes osasin ajatella), päikkäreita, biisien treenaamista ja koomausta sohvalla jazzia kuunnellen ennen lähtöä kvartettiin.Vaivuin oikeesti melkein transsiin. Se oli häröä.
Noiden jälkeen bussin odottamista hiljaisuudessa - tai ainakin se tuntui täydelliseltä hiljaisuudelta kaikkien riitasointujen ja väärien iskujen ja yhteentörmänneiden sanojen jälkeen - paitsi että kuuntelin omaa hengitystä. Se kuulosti aika kovalta.
Paitsi että yritin hokea päässäni jotain myönteisiä lauseita, etten ois koko ajan palannut vatvomaan kaikkia ärsyttäviä asioita liittyen noihin harkkoihin.
Mut hei: tästä ei oo suunta ku ylöspäin. Kyllä tää tästä.
Kyllä mä selviän.
Kyllä me selvitään.
Hah, oon tekemässä tosta aivan selvästi itelleni slouuugania tai jotain. "Kyllä tää tästä. Kyllä mä selviän."
Lål.
Kivaa olla naiivi mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti