1. päivän hidas käynnistys

Päivän saldo:
historiaaaaaaa

ja siinä se.

Aattelin kyllä vaihtaa jossain vaiheessa ainetta, mutta minä oon vähän sellanen että tykkään mielummin pökästä kerralla ku jättää hautumaan vähän ajan päähän. Joten tänään pelkästään historiaa.

Ihan tosi vaikeeta yrittää keskittyä pelkkään lukemiseen. Oikeesti. Mun ajatukset meinaa koko ajan lähteä harhailemaan jonnekkin ties minne sfääreihin, sitten havahdun silleen "eieieiei, ylppärit, orkki, ylppärit!" ja yritän taas pinnistää. Välillä on tosi puisevaa, välillä uppoutuu huomaamatta niihin juttuihin, jos on jotain mielenkiintosia.

En oikein tie mitä tästä tulee. Tästä pänttäämisestä. Tänään en ollut yhtään dynaaminen. Plööh.

Mun kurkku on edelleen kipee, eikä se tunnu kehittyvän tosta mihinkään. En oo oikein kunnolla kipee, mutta en silti kunnolla tervekään. Laitan sen kurkkukivun piikkiin tän epämääräisen uupumuksen tunteen, joka pakotti mut ottamaan minimaalisia päikkäreitä pitkin päivää.

Kun istuu koko päivän keittiössä, joutuu sietämään kaikenlaista. Esim Veran ja äidin pihvinpaistamisriidan:

Ä: "Et sinä voi sitä tuolla lämmöllä pitää, ei tuo oo mikään pihvinpaistamislämpö!"

V: "Minä oon lukenut käyttöohjeet, minä tiiän!"

Ä: "Usko nyt, laita kovemmalle se pannu!"
V: "Älä neuvo siinä! Jos ei ite tee, niin ei tarvi neuvoa!"

Ä: "Totta kai saa neuvoa!"

V: "Jos ei auta, niin ei saa neuvoa!"

Ä: "Koko ajanhan minä autan!"

V: "Etkä auta! Äsken pyysin antamaan lautasen, etkä antanu! Niin että älä neuvo!"

Ä: "Laita nyt lisää rasvaa, se palaa pohjaan!"

ja niin päin edes.
Tai sitten epämääräisen turhanpäiväistä jauhamista:

Ä: "Ootko huomannu, että sä aina ähkit?"
I: "Ähkin?"

Ä: "Niin. Aina kun jotain teet, niin kauhee ähkiminen."

I: "Tässä on suomalainen ja ähkii, menee tuonne ja ähkii"

O: "MITÄ??"

I: "Jorma Etto. Suomalainen. Ja suomalainen huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen"

O: "Öö ai jaha."

Mun isä lukee runoja.

Ja häseltää. Senkin satuin kuulemaan tänään kun istuin keittiössä. Olkkarissa kauhee ryske ja loiske ja voi veljet ja sit iskä kuumeisena pyyhkimässä teetä kangastuolilta - ja kyllä, aivan oikein - ähkimässä sitä tehdessään. Ja siis tää ei todellakaan ollu ensimmäinen kerta.

I: "Miten voi taas tällasta sattua, kun ikinä ei satu."

O: "Sä voisit joskus yrittää ottaa rauhallisemmin, etkä häseltäs niin paljon."
I: "Aijaa, onko se muka sen arvosta."

Mikshän minä ees kirjotan näitä turhanpäiväsiä juttuja tänne.

Mun piti yrittää ettiä tänään normaali, suht tuore kuva musta, mutta se olikin vaikeempi juttu. Kaikki kuvat on jotain penkkarikuvia tai sit mun naama on muuten vaan tuhrittu, joten ei oikein sovi. Eksyin vähän liiankin vanhoille apajille, ja siks saatte nauttia randomsatoa LONTOOsta. Tosin siis siltä ekalta reissulta, olin sillon ysillä:

 

Gloucester Road oli molemmilla reissuilla mein kotiasema.

Tykkään Lontoon metrosta.

Hola, amigo 

Nudisti

 

Muumioitunut häiskä, olke hyve

 Mun sivutoimi.

Ai, ettekö tienny?

(Tuollon mulla oli vielä rastat ja käytin usein huivia)

 

Joo ugh, älä käy mulle ryppyileen

 ..joo hei nyt riittää tää.

Illalla luin vikan kappaleen hissaa ja söin jogurttia ja sit iskä tuli tyrkkäämään mulle runokirjan nenän eteen, joten jaan tähän loppuun teille kaikille nyt sitä suomalaisuutta:

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Jorma Etto: Suomalainen