Eilen yöllä, just ennen nukkumaanmenoa, huomasin et mulla on pitkästä aikaa paha olla. Se tuli jostain ihan nurkan takaa ja se ahdisti. Hillitön epävarmuus ja pelko ja murehtiminen ja oksetus omaan itsekkyyteen.
En ihan totta jaksais olla itsekäs. Enkä mustasukkanen tarpeettomista asioista. Enkä murehtia aina ja iankaikkisesti.
Voisinko jo kasvaa yli tästä.
Mua vaan pelottaa, jos en ookkaan riittävä, jos en ookkaan tarpeeks tai oikeenlainen.
Mua pelottaa, että kaikki onkin vaan huijausta. Tai että onnistun satuttamaan, vaikken halua.
Pelko on paska tunne, kun se ei johda mihinkään mutta syö älyttömästi energiaa ja ajatuksia.
Itkin pitkästä aikaa ja se oli hämmentävää, koska kyyneleitä vaan tuli ilman loppua. Yritin miettiä, että mitä tällä kertaa oon saanu päässäni pois raiteiltaan, mut en mä tiiä. Vieläkään.
Väsyttää, kun koko ajan on vaan ikävä, vaikkei ees tiedä kannattaisko.
Aamulla palkitsin itteni viiden päivän lukemisesta nukkumalla niin pitkään kun nukutti.
3 kommenttia:
Ikävöinti ei ole väärin. Se on välittämistä ja se ei oo koskaan väärin.
Rakastan sua ku oot niin tollanen Orvokki!
En jaksa ennää itteeni, oikeesti!
Herkistyn koko ajan kaikesta, jo miljoonas kerta saman vuorokauden sisällä!
Ja kiitos, vaikka aina en ihan tiijäkkään onko se niin hyvä olla olla niin tällane 8(
Mustakin sä oot ihana just tuollasena :)<3 Sinä vaan mietit liikaa tyttö hyvä.
Lähetä kommentti