En oo ehken kovin hyvä, mutta kyllä mäkin vielä jotain keksin

Aamulla heräsin rasvaisen tukan tunteeseen. Taisin nähdä jotain ajamiseen liittyvää unta, koska koko aamupäivän mun silmien eteen välähteli kuvat rehevöityneessä ojassa olevasta autosta.

Tapoin vessassa itikan ja huomasin, et lattia alkaa täyttyä raadoista.
Tervetuloa hyttysten hautuumaalle.

Söin kauniin aamupalan ja luin autokoulun teoriakirjaa - VOITTEKO KUVITELLA. Tein tehtäviäkin. Kävin läpi kaikki saakelin liikennemerkit. Muistan ehkä jotkut.

Pyöräillessä aurinko lämmitti reisiä ja hiukset meni huonosti. Muistelin, miten kivaa oli siilinä.
Myöhemmin päivällä näin Kirden postilta tuomassa Trendissä (vai Oliviassa?) kauniin kaljun naisen. Tosin se oli kalju pälvikaljuuden takia.
Mutta se oli kaunis.

Sain mennä rattiin heti autokoululla. Ajettiin Niiralan ahtaita katuja ja yritin epätoivoisesti muistella ketä pitää väistää ja millon, feilasin muutamat mäkilähdöt ja sammuttelin muutenkin autoa, vaihtelin vahingossa vääriä vaihteita ja yritin sisäistää millon käännöksissä pitää ruveta kääntämään ja millon oikasta ratti. Tää tais kuulostaa hyvin huonosti menneeltä ajotunnilta, mut ei se ollut. Valkeisen vieressä ajoin melkein neljääkymppiä, tähän astinen enkka.
En suostu uskomaan, et olisin toivottomimmasta päästä vaikken ehkä olekaan luonnonlahjakkuus.

Söin omenan ja istuin kuuntelemassa maantieajosta ja ohittamisesta moottoritiellä. Oli omituisen paljon porukkaa, koska maanantaina oli alkanu uus kurssi. Mun edessä istu tyttö joka vaihto yhden Kallavesj-vuoden jälkeen Klassikkaan. Se tunnisti mut vasta kun kuuli mun nimen. Ponnari ja lasit hämää. Se taas näytti ihan samanlaiselta.

Se kysy kirjotinko hyvät paperit, oonko jo saanu opiskelupaikan.

(Ne on kai ihan normaaleja kysymyksiä, mutta mulla nousee heti karvat pystyyn. En ees tie miks.)

Sanoin, että ihan tarpeeks hyvät ja etten tiiä kun vasta heinäkuun lopulla.

Illalla huomasin miettiväni, että ei mulla ole kyllä hajuakaan mitä haluisin tehdä. Just nyt tuntuu aika kyvyttömältä. En kykene kuvittelemaan oikein mitään asiaa, minkä voisin handlata niin hyvin että joku haluis siitä mulle maksaakin.

Mietin myös että mitäs sit jos en pääse mihinkään, koska se ei ois mikään ihme.
Varmaan tuntuu aika huonolta.
Ja surulliselta.
Ja ens kevät tuntuu olevan aika kaukana.
Mutta toisaalta taas ei ihan älyttömästi kirpase, vaikka saiskin vuoden lisää aikaa punnita mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita.
Onhan mulla elämä sillonkin, kun en ole koulussa.

Ai niin, se tyttö muuten haki Valtiotieteelliseen. Kuinka ylevää.

Minä hain lukemaan kirjallisuutta.
Mutta mitä se kenellekään kuuluu paitsi minulle.

Ja on joo elämä, vaikka just nyt kyllä olen havaitsevinani suuren sosiaalisen tyhjiön. Uskon että se johtuu lähestyvästä juhannuksesta ja siitä tietoisuudesta, että pian näkee kivoja ystäviä - mutta ei kuitenkaan ihan vielä just nyt. 
Plööh.

Sitä paitsi minulla on Halausukon kaipaus, mutta senkin epäilen johtuvan edellämainitusta.


Tuli äkillinen mielitekotarve lähteä hölkkimään. Siispä!