RAXissa raak-raak-raakkuu naarasorvokki.

Kaksi sanaa juuri nyt: KYLPYTAKKI ja VILLASUKAT

<33

Kävin just pitkästä aikaa saunassa, ja ei järkee miten ihana oli vaan olla lötköttää ihan aivottomana ja kuunnella vaan kiukaan naksutusta, eikä päässä liikkunu (melkein) mitään.. aaah.

Jotenkin olin/oon hirmu uupunu tän viikon jäljiltä - osittain muuten vaan, osittain siks kun oon nuhassa ja heilun koko ajan jotenkin sairastumisen ja paranemisen välimaastossa. Hmh.

Koulusta en jaksa puhua. Puhun siitä aina. Sen sijaan voisin kertoa, mikä suuri ärsytys mut valtasi tänään kvartettitunnilla:

Ensinnäkin sellisti oli kuumeessa, joten meitä oli vaan kolme plus Leena. (Nyt en puhu siis siitä Beethowen-kvartetista, jonka kanssa konsertointi ei oo oikein onnistunut viime aikoina.) Altisti oli taas ihan pihalla. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, että kun samaa kappaletta on jauhettu melkein puoli vuotta (no okei, ei ihan niin kauan niitä muita osia), niin miten voi olla vieläkin epäselvää, moneenko missäkin tauossa lasketaan (voi luoja, 2/4-tahtilaji ei TOD oo niin vaikee!!) ja millon pitää soittaa ja että onko toi nuotti nyt C vai Cis ja tähän mennessä pitäs yrittää kääntää jousi pikkasen aktiivisemmin, ettei kaikki äänet tulis järestään myöhässä. Ja miten voi olla niin käsittämättömän vaikeaa soittaa LUJEMPAA?? Mä en edes tiedä, miten sen alttoviulun stemma kuuluis mennä, koska mä en koskaan kuule yhtään mitä se soittaa. Tää on ihan toivotonta. Leenakaan ei jaksa enää olla kovin kannustava ja innostava ja iloinen, koska silläkin alkaa mennä hermo. Me pystyttäis etenemään niin paljon nopeemmin, jos eräs henkilö vaan vähän joko korjaisi motivaatiotansa ja omistautumistansa, tai vahtoiehtoisesti jäis pois koko touhusta eikä enää pelleilis riippakivenä. Tuntuu turhauttavalta itse uhrata johonkin aikaa viikostansa (ja vielä kaiken lisäks perjantai-iltapäivästä), jos toinen ei viitsi.

Mikä siinä on niin vaikea käydä oma stemma kunnolla läpi, ettei tarttis uhrata yhteistunnista yli puolia yksityisopetukseen, ja varsinkin kun konsertoida pitäisi vasta VIIKON päästä?

En kestä.

Konsertin jälkeen on pakko kyllä puhua Leenalle tästä samasta asiasta kuin syksylläkin, koska mä en enää rupee tohon pelleilyyn. Vitjake.

Verenpaine jo valmiiksi korkealla kävin kotona pyörähtämässä ja syömässä, ennen kun suuntasin ennen RAXia kirkolle testaamaan biisit. Sepi tuli soittamaan kongaa, kuulosti heti paljon muikeemmalta 8) En edelleenkään ollut vakuuttunut Henkan valitsemista biiseistä, enkä olis allekirjoittanut niistä kaikkia, mutta annoin olla tällä kertaa. Enpähän ollu ite vastuussa, niin turha ruveta päällepäsmäriks.

Kamojen asettelu RAXiin olikin sitten haaste sinänsä, koska se on ehkä yks huonoimmista paikoista pitää mitään joukkotilaisuutta. Näköyhteys joka nurkkaan on melkein mahdoton saada, ja nytkin me sit oltiin vähän sillä tavalla että pojat oli toiseen suuntaan ja me tytöt toiseen suuntaan ja Sepi keskellä. Siinä välissä oli sellanen hieno pylväs, joka vähän katkas näköyhteyden, mutta ei auttanu. Meillä oli kaks kajaria eikä monitoreita ollenkaan, joten en usko, että yleisöön kuului mitenkään huippuhyvin ja se mitä kuului, oli tuskin erityisen miellyttävää. Se mitä omaa raakkumistani kuulin, niin lauloin välillä ihan mitä sattuu, mutta jotenkin olin jo niin uupunut, ettei huvittanut edes välittää. Aattelin varmaan, että kaikki on jo menetetty, ni antaa olla :D Mut loppuun asti vedettiin kuitenkin.

Maisa oli huippurohkee, kun se uskalsi tulla sinne, YKSIN, kun Hennikin oli leirillä ja Mikael teki oharit. Oon ylpee susta! Ja saitpahan ainakin ilmaisen ensimmäisen RAX-kokemuksen kaiken päällisiksi :DD

Oon vähän järkyttynyt: en jaksanu syödä vähäisen salaatin ja nachojen lisäks ku KAKS PIZZASLICEA (!) ja kaks mukia limppaa. Sen jälkeen olin jo ihan pulla ja viimisissä pizzanpalasissa mentiin jo niillä rajoilla, että tuleeko yrjö vaiko eikö. (Ei tullu.)

Mun mahalaukku on oikeesti pienentynyt. Tai sitten mun kasvu vaan on lopullisesti, totaalisen peruuttamattomasti pysähtynyt. Tai sit en vaan yksinkertaisesti liiku yhtään, niin en tarvi energiaakaan. En mä jaksa nykyään syödä yhtään niin paljon kuin ennen, kaikki annoskoot on pakko ollu pienentää, koska muuten ruokaa aina jää.

Hassua. Oon niin pitkään ollu ihan tuhoton syöppö, suuriruokainen.

Voi niitä aikoja, kun jaksoin vetää paketillisen Hiillos-makkaroita tai viis tortillaa yheltä istumalta. On todellisuus vähän muuttunut.

Minua nukuttaa.