Hylkääjä-äidit sekoittavat luonnollisen elämänrytmin.

HAHA!

Jos luitte edellisen merkinnän tarkasti ja tiedätte mut/ootte osannu lukee mun profiilin, niin teidän pitäisi tietää, että puhuin viime blogauksessa Kuopion Prisman Buffasta. Jäi eilen siellä odotellessani pizzoja mieleen, että ravintolasiiven eteen oli pysäköity joku hälytysajoneuvo ja että mun ohi käveli ambulanssimiehiä ainakin. No, tänään luin lehestä pikku-uutisen, että 3-vuotias poika oli juuttunut päästänsä Prisman Hesen tuoliin eilen ja palomiesten piti tulla sahalla vapauttamaan se. Eli ne oli luultavasti just ne samat tyypit ;D Ehkä ne oli jääny raskaan työtehtävän jälkeen syömään sinne, tai kuka tietää jos sen pojan vanhemmat oli vaikka halunneet tarjota niille ruuat HÅHÅHÅ

Nojoo. Se oli vaan hassunhauska yhteensattuma mun mielestä. Ainakin se aamulla riemastutti.

Mulla on aivan oma vuorokausirytmi, jota en saa sovitettua muiden ihmisten rytmiin. Sellaseen rytmiin, joka olis järkevä.

Tosiasiathan on, että arkisin (HYI ARKI ruma sana kesällä anteeksi) oon hereillä noin 18 tuntia ja sitten nukun 6 tuntia. Tämä siis keskimäärin, ja totta kai v-loput on asia erikseen. Ainakin jossain määrin. No mutta siis, 18 tuntia hereillä, ja nyt yhtäkkiä kun ei tarvikkaan enää herätä aikaseen aamulla, eli nukkumatunteja tulee enemmän, niin oonkin ihan ongelmissa. Koska mun jaksaminen riittäs kevyesti edelleenkin siihen pitkään hereilläoloaikaan. Mun keho ei osaa sopeutua olemaan vähemmän aikaa hereillä. Tosiasia on myös se, että en tee päivisin mitään fyysisesti raskasta, että rasittuisin jotenkin ja väsyttäs enemmän.

Näiden lisäksi myös valosuus sekottaa mua. Ei ole pimeää, ei tunnu väsyneeltä. Miksi pitäisikään, jos ei kerta väsytä? Ainut vaan, että vaikka olen hyvä valvomaan, niin ei kuitenkaan kannattaisi ilta illan (tai oikeestaan yö yön) perään roikkua hereillä neljään viiteen vaan siks, ettei tunnu siltä että tartteis mennä nukkumaan. Viime päivinä en siis oo mennyt nukkumaan kertaakaan ainakaan ennen kolmea, puol neljää, poikkeuksetta. Silti herään ihmisten aikoihin (Kirpulla tosin on tästä luultavasti oma mielipide). Viime aikoina edes kone ja datailu ei oo ollu syynä, vaan se, että oon vaan lukenu kirjoja. Ja lukenu. Ja koukuttunu ja lukenu taas. En mee tarkotuksella myöhään nukkumaan; en vaan huomaa ajankulua. Rakastan nukkua pitkään, mutta jos nukun pitkään, niin sillä unimäärällä jaksaisin porhaltaa vaikka kuinka kauan.

Ilmeisesti.

Muutaman vuoden nuorallatanssi ihan liian epäterveellisen lyhyillä yöunilla ja jatkuva väsymys perusolotilana on näköjään tehny tehtävänsä.

Kirde toi mulle leffoja. Katoin My Blueberrynightsin. En ältsisti syttynyt Norah Jonesille, mutta Jude Law oli ihan Lööv. Leffa itessään oli aika söpö.

Mun on pakko päästä huomenna kirjakauppaan. Ehkä ihan hyvä, etten jaksanu tänään lähteä käymään, koska muuten nukkumaanmeno venähtäis taatusti taas.

Tänään aurinko jopa lämmitti! Välillä.

Äitille soitti joku mies jostain paikasta, jonka nimeä en muista.

O: "Ei oo kotona nyt."
M: "Ahaa. Tiedätkö millon tulee kotiin?"

En jaksanu ruveta selittämään, että se oli sillon hieronnassa ja että se menee iltavuoroon, joten se ei oo kotona koko päivänä. Siihen olis menny hirveesti aikaa, ja oisin kuitenkin seonnu sanoissa.

O: "Ei se varmaan enää tuu."
M: "..."
O: "SIIS ENNEN ILTAA."

Se mies melkein nauro mulle, kun lopetti puhelun. :D
Haha, karu ois kyl ruveta selittämään jollekin ihan randomille jostain random-paikasta, että 'äiti lähti eikä tuu enää takasin NYHYY'. Lål

En jaksais enää nykyään melkein koskaan vastata kotipuhelimeen, koska mulle tulevat puhelut tulee kuitenkin omaan kännykkään. Kotipuhelimeen soittajat on aina äitiä tai iskää kyseleviä, enkä koskaan osaa vastata tai puhua niille ilman että kuulostan omituiselta tai änkytän tai oon muuten vaan toope.

Kiitos Spotifyn, kuuntelin äsken The Spongebob Squarepants -leffan soundtrackia. Tuli hyvä olololo :D Se on varmaan hauskin lastenleffa, mitä on koskaan tehty.