Totaalinen hää- ja perhepuutumus

Takana moottoritietä ja muuta epämääräistä liikkumapintaa n. 750 kilometriä tältä päivältä. Se on jo ihan hyvin yhden päivän reissuilta. Mutta voi luoja miten väsyttää! Olin loppumatkasta jo ihan tillintallin; en muistanut, että häät olis ihan näin uuvuttavat. Tietysti sekin vaikuttaa, että niihin oli pikkasen enemmän matkaa kun tohon lähiVapikselle se muutama hassu 4 kilometriä.

Käytiin siis Huittisissa saattamassa yhteisen elämän alkutaipaleelle mein perhetuttujen toisiks vanhin poika. En ollu ees nähny sitä moneen vuoteen. Ja morsianta ikinä ennen tota. Mutta ne oli tosi suloinen pari ja kuulemma alunperin tavanneet Suomi24 Chatissa! HIHIHIHI! Huippua :D

Karuinta oli se, että tänään oli eka aamu lomalla, kun piti oikeesti herätä kunnolla aikasin. Ja eilen eka ilta, kun menin oikeesti edes suhteellisen fiksuun ihmisten aikaan nukkumaan. Neekku oli aamulla ihan masis, kun pakkailtiin juhlaromppeita kasseihin, ja se hokas et lähtään jonnekkin. Vietiin se kyllä Kirpulle päiväks, niin sen sydän ei ihan särkynyt.

Mulle tuli pitkästä aikaa paha olo autossa. Johtui kyllä varmaan lukemisesta. Mutta ei se ennen oo haitannu. Ja oli pakko lukea se kirja loppuun, kun ei ollu enää paljon jälellä. Puolimatkassa olin jo totaalisen kyrsiintynyt matkaseuraani ja meinas mennä järki. Jos joskus elämässä meinaan perustaa perheen (senku näkis HAH!!), niin siitä ei saa tulla näin ärsyttävää ja sekopäistä. Miks vaan meidän sakki on niin totaalisen sietämätön, kun meidät ymppää yhteen?

Iskä ja äiti riiteli jo alkumatkasta, että myöhästytään TomTomin näyttämän saapumisajan perusteella. Ja joku joskus väitti vielä, että Tomppa pelastaa monen avioliiton. HAH. Jossain loppumatkassa pysähyttiin vaihtamaan vaatteet ja sen jälkeen piti ottaa armoton loppuspurtti, et ehittäs ajoissa: iskä leikki rallikuskia ja ajo loput 60 kilsaa 42 minuutissa. En halua edes ajatella, miten kova nopeus sillä oli kun se ohitteli niitä autoja. Hyi.

No mut. Oltiin kirkolla 2 MINSAA VAILLE ku tilaisuus alko. Ei oo ikinä menny noin täpärälle. Kaikki kuitenkin hyvin, koska ehdittiin sisälle ennen hääparia. Tai no ei ollu, koska mua kusetti koko sen vihkitilaisuuden ajan, jo ennen sitä, niin että se oli kamalaa kun ei tullu tilaisuutta päästä vessaan ennen ku päästiin juhlapaikalle.

Häät oli ihan rennot ja mukavat, paljon yleviä sanoja ja sellasta, niin ku nyt aina häissä luritellaan. Mein soitotkin meni ihan hyvin. Yks ohjelmanumero oli kyllä kamala, sellanen koomikko joka oli olevinaan Eemeli 6v. vaikka se oli oikeesti keski-ikänen nainen, ja se veti niin pitkään sitä sen juttua että meinasin kuolla.

Muutama lainaus. Mun hääkarkin mietelauseena oli joku tällanen (onnistuin jo hukkaamaan sen, joten yritän muistaa): "Rakastamisen mitta on rakastaa ilman mittaa." Sit morsiamen isä sano sen puheessa aika hyvin.

M.I: "Jos kahdenkymmenen vuoden päästäkin tuntuu vielä siltä, että ottaisi edelleen sen saman naisen niiden kaikkien muiden naisten joukosta, niin sillon on onnistunut."

Tai jotain tuonne päin, ei enää muista tarkalleen.

Vanhin pari tuolla oli ollu naimisissa 61 vuotta. Ihan (käsittämättömän) kunnioitettavaa.

Sulhasen vanhemmat on sellasia Israel-intoilijoita, joten ne piti viimiseks ohjelmanumeroks sellasen juutalaisen tanssihärpäkkeen, jossa ne mm. heitteli hääparin päälle ruusun terälehtiä samalla kun ne seisoi tuijottelemassa toistensa silmiin musiikin tahdissa. Se oli suloista.

Meidän pöydässä istu liikaa vanhusten nuoruuden kotkalaisystäviä. Ne menee toistensa seurassa aina ihan sekasin (äiti ja iskä mukaan lukien). Niistä tulee ihan ku sellasia pikkulapsia, vaikka kaikki on jo keski-ikäsiä. MINÄ olin se, jonka piti hyssytellä niitä. MINUN! MINÄ, joka en oo vielä ees täysikänen! Toisaalta hauska nähdä äiti ja iskä nauramassa niin kunnolla.

Iskä nauro tulomatkallakin. Niin paljon, että se ei meinannu saada henkeä ja melkein suistuttiin tieltä (no okei, ei nyt ihan. Saa kai sitä vähän värittää?) Ja se juttu oli vielä ihan tyhmä, Alivaltiosihteerin jostain jutusta "Tästä tulee aina mieleen aika puoli minuuttia sitten". Ei ehkä aukea ilman kontekstia, mutta uskokaa minua, se oli huono juttu. Ja isä nauro sille vedet silmissä ja niin, ettei se pystyny puhumaan.

Pari juttua pitää vielä kirjottaa, ennen kun meen oikeesti nukkumaan, koska minua ihan oikeesti väsyttää ihan oikeesti paljon.

Ensinnäkin, iskä oli pettynyt itseensä koska ei ehditty kotiin tasan keskiyöks. Meni kolme minsaa yli (ja jäi 3,3kilsaa vajaaks). Se oli kai joku kolaus miehiselle pätevyydelle.

Toiseks, luin tulomatkalla uudestaan pari vuotta sitten lukemani kirjan, joka kertoo insestistä. Se on tositarina ja superlyhyt, 83 sivua, eli jos kiinnostaa niin lukekaa. Aika surullista luettavaa. Veera Lahtinen: "Ja tästä ei sitten puhuta."

Ja kolmanneks, mun jalat huutaa kuolemaa. Ihan kamalaa. Ne on niin väsyneet ja uupuneet, että vie voiton muulta ruumiilta. Piti suihkuttaa niitä lämpimällä vedellä kun pääsin kotiin, koska tuntui että ne tarvi sitä. Molempiin pikkuvarpaisiin oli tullu rakko. Puhkasin ne äsken neulalla. En oo ikinä ennen tehny sitä! Paitsi pari päivää sitten.

Niin no joo, noi taiskin uusiutua niistä rakoista.

Hieno homma.

Nyt öitä, menen potemaan tätä järkyttävää häiden jälkeistä uupumustani!