Me harmaat ja kuolleet

Hesari, B5; Martin Pérez Fanac:

"Jos haluaa nähdä todellista surua, kannattaa matkustaa rautiovaunulla aamulla."

NIIN TOTTA. Tai no siis, Kuopiossahan tunnetusti ajelee paljolti rautiovaunuja. Mutta aamubussit on kyllä 98 prosenttisesti masentavia. Ihmiset on mitäkin haamuja ja maansa myyneitä. Ei sillä, että itse tekisin poikkeuksen.

Toi Fanac on muuten tarjoilijana sellases söpös kahvilassa, minne eksyttiin tyttöjen kanssa syyslomalla (: Sen nimikin oli enjoy it. Siellä sai halloumia patongin välissä.

Mulla on käyny tänään vähän hitaalla. Ja siis jotenkin kumma päivä, en osaa selittää. Sellanen just että aamulla meikatessa on ripsarit pitkin poskia. Voi luoja se on hermostuttavaa. Enkunkokeessa oli tuskallista, kun toinen luetunymmärtäminen oli niin kuivaa tekstiä, että ei järkee. Meinasin koko ajan nukahtaa sitä lukiessa. Sen takia niissä seittemässä kysymyksessä kestikin ikuisuus. En jaksanu ihan kympillä keskittyä, mutta kai se meni omalla painollaan. Esseessä läpätin siitä, että onko hyvä tietää vai olla tietämättä. Lål.

Luovan Kirjottamisen Kerhossa oli lievästi apaattinen meininki, kun yksi osallistuja oli ihan kalmankalpea, kun oli ollut syömättä, ja toinen oli menossa jonnekkin osastolle. Ööö..?
Mutta ope lahjoi meitä taas vaihteeks Marianneilla (tosin niitä ku imeskeli ni rupes koskemaan kitalakeen, en ees muistanu että niin tapahtuu kun syö karkkeja, en oo näköjään syöny tollasii noin miljoonaan vuoteen, ja kun ei niitä voi pureskellakaan, kun hampaiden purupintaan jumahtaa muuten sellasta inhaa möhnää joka ei lähde millään), joten ihan sympaattista oli.

O: "Onkohan meidän kerho ihan kuollut?"

E: "Joo, ainakin oot ihan harmaa."

O: "Häh?"

E: "Etkö sä kysyny, että onko sun keho kuollut?"

Kehoni on kuollut ja harmaa.

Kotimatkalla bussissa mun edessä istuvalla naisella oli korvassa takana kaksi luomea.

Sain iskän työpuhelimen iltakäyttöön. Saatan olla siis tavotettavissa muulloin paitsi välillä 8-16. Oon voinu lähettää viestejä. JÄNNÄÄ. u_u

Päivä on vaan kadonnut johonkin. Ainakin ruokaa tein pitkästä aikaa, sitten suunnistin bändireeneihin kirkolle, mikä oli ihan mukavaa. Laulaminen on niin jeeeees. Tosin oon päättänyt jo ajat sitten, että jokainen laulaja on varmasti jossain määrin itserakas. Ei muuten vois laulaa ja uskoo siihen, että tää ääni mitä tuotan saattaa olla jossain määrin joskus jonkun korvaan jopa miellyttävää.

Päivän hauskin juttu oli se, kun Neekku ulosti suoraan rautaverkkoaidan läpi autokorjaaman pihalle. Ette ehkä usko, mutta kun toinen ähistää pylly vasten lievästi vinoa kanaverkkoaitaa ja kattoo jotenkin viattomasti, niin se on vaan... koomista.