Lemmikiksi polkkapossu

Vapauttaakohan eläinten silittely jotain mielihyvähormonia aivoissa tai jotain? Ainakin se on ihan ihmeellistä, miten tuntuu rentouttavalta ja vapauttavalta, kun saa painaa naaman Neekun karvaiseen kylkeen. Sit se on aina niin LÄMMINKIN. Ja sen päälaen karva on niin pehmoista että ah ja se vaan tuntuu niin hyvältä kun sitä paijaa. Jee. Söpöintä on sillon kun Neekku on hellyydenkipeä, kun en oo helliny sitä hetkeen.

Kaikille pehmoinen koira niin maailma näyttää aina kivemmalta paikalta olla ja elää!

Eilen illalla oli kylmä ja bussipysäkillä oli hirveesti maahan jäätyneitä lehtiä. Ne näytti hirmu hienoilta, kun se huurtunut jääpeite kimmelsi katulampun valossa silleen..silleen että ne näytti ihan sokerikiteillä päällystetyiltä! Ihastelin niitä siinä sit niin antaumuksella, etten melkein huomannut bussia ajoissa. Öh.

Hei hirmu vaikee pitää ajatukset tässä kirjottamisessa! Mun päästä vuotaa kaikki ajatukset jotain kautta ulos, yritän pitää niitä väkisin sisällä mutta sekään ei auta, kun ne on vaan yhtenä sekamelskana sit. Ni parempi päästää vapauteen ja toivoa, että ne tulis vielä takas kun kyllästyvät harhailemaan. HUOH.

Olisin saanut tänään sikainfluenssarokotuksen, jos olisin halunnu. Istuin ainoana koulun aulassa vähän ennen vikan tunnin loppua ja terkkari harhaili mun luokse. Sillä oli enää kaks rokotetta jäljellä (tällä viikolla mein koululla on riskiryhmien rokottamiset ja se iso rokotepullo vai mikä lie ei säily ku tietyn ajan) ja se tarjos toista minulle. Mut en halunnu. En tiedä muuttuuko mun mieli siihen joulukuuhun mennessä, kun mun ikäryhmälle olis varsinaisesti tarkotus antaa ne rokotukset vasta, mutta ainakaan nyt en halua sitä. Oon skeptinen kaikkea tuollasta kohtaan. Ja ainakin ne meni nyt sellasille, jotka mielummin ne ottaa, jopa vartavasten tahtoo.

Viime aikoina oon tajunnut, että mulla on ihan oikeasti jo polkkatukka! Tai siis! Ei nyt ehkä kuulosta maailman hienoimmalta, mutta se on, koska en ees muista millon mulla viimeks olis ollu näinki pitkät omat hiukset! En ois uskonu, että jaksan kasvattaa. Tai että mun kärsivällisyys riittää edes tänne asti. Ehkä tää tuleva talvi vaikuttaa siten, ettei tee mieli pätkästä tukkaa lyhyeks kun on kerta alkuun päästy. Ehkä tästä on toivoa päästä ihan oikeasti vielä edemmäs ja mahdollisesti jopa niin, että saan vielä otettua rastat toiseen kertaan. HAHAHAHA. Oottakaahan vaan! Etenen hitaasti mutta varmasti. Nyt ei oo enää ees kauheeta lovee korvien kohdalla, koska tää kasvaa. Niin ja saan kuulkaa tukan jo pienellä ponnarille. Siis pienelle. Mutta on sekin jotain.


(Ja joo, tiedän et musta on tullu kunnon mummo, mutta toi huivi on hirmu kätevä lämmitin. Se tosissaan lämmittää vaikka onki reikänen.)

Päivän sydäntäsärkevin näky oli hintelä pikkutyttö, joka raahas jättimäistä ja painavannäköstä soitinkoteloa pimeässä. Se oli jotenkin niin riipivää, kun sen kulkureitti mutkitteli aina sen mukaan, mihin suuntaan se yritti kannatella painavaa kantamustaan. Teki melkein mieli kysyä, että mihin se on menossa ja voinko auttaa kantamisessa, mutta oli liian passiivinen olo ja jäi kysymättä. Nyyh.

Mire pyysi minua tänään messiin 30 päivän haasteeseen, missä on ideana tehdä kuukauden ajan päivittäin joku valitsemansa juttu. Päätin, että mun tavotteena on kirjottaa joka päivä 30 minuuttia tekstiä käsin, enkä saa kirjottaa itsestäni. Koska teen sitä esim nyt. Ja koska mulla pyörii aina päässä kaikkea hajanaisia ajatuksia ja haluja siitä, mitä tahtoisin kirjottaa, mutta sitten kun rupeen, niin tuloksena onkin vain omaan napaan keskittynyttä tekstiä. Mutta nyt se ei saa olla niin.

Katotaan riittääkö itsekuri. Tänään alotan ja tämän päivän kirjotukset on vielä kirjottamatta 8) Mutta kyllä mä kohta pökäsen. Kun lopetan tämän. Eli siis nyt


(PS: Mä NIIIIN inhoon Spotifyn mainoksia!!)