Hyytävää halpuutta

Varmaan ensimmäinen aamu koko syksynä, ettei mulla oikeesti oo ollu kiire bussiin kaheksan aamuna. Joskus elämässä näinkin.

En ymmärrä, miten aina onnistun rikkomaan sukkahousuni. Tai ehkei ne vaan oo tarpeeks järeitä mun käsittelylle. Nytkin vasemmassa koivessa on järkyttävä silmänpako, sellanen parhaimmillaan neljä senttiä leveä ja ulottuu puolireidesta puolisääreen. Meinasin ottaa siitä kuvan, mutta sitten ajattelin, että on kai vähän liian rietasta kuvata (rikkinäisiin) sukkahousuihin verhottuja SÄIHKYSÄÄRIÄ. No oikeesti olin vaan liian laiska enkä jaksanu vaivautua.

(En tie miks, mut jostain syystä rupes soimaan päässä "huooopikkat huopikkaat, äiti tahtoo piilottaa. sama se, löydän ne..." varmaan johtuu noista sukkiksista.)

En oikein tiedä, mitä kirjottaa, kun tänään on ollut jotenkin tavallista mitäänsanomattomampi päivä. Vaikka itteeni se ei kyllä haittaa, minä oon ihan tyytyväinen tällasiin. Ettei tarvi toimittaa erityisesti mitään tai olla erityisesti missään.

Siks oonki vaan lööbannu koulusta päästyäni (ja vähän sielläkin). Luin kaks novellikokoelmaa. Oon aina halunnu kirjottaa paljon novelleja, mutta en koskaan kirjota. Tai tosi harvoin. Mutta kiitos 30 päivän haasteeni, eilen kirjotin pienoisnovellin päivittäisessä kirjotustuokiossani. Jee! Mun aktiivi novellinkirjotuskausi oli joskus 2004-05. Hah. Ehkä esittelen tuotoksia joskus 8)

Niin ja eilen kirjastossa mut valtasi hirmu surullinen olo. Ei oikein tiedä miks. Luin yhden kirjailijan kaikkien kirjojen takakannet ja tekstinpätkiä kirjojen keskeltä (se oli kirjottanu kirjoja myös kahdella eri salanimellä), mutta olin jotenkin niin passiivisessa tilassa, etten saanut lainattua mitään. Paitsi yhden DVD:n, jota olin kattonut Top-Tenissä viikko sitten mutta vastustanut kiusausta. Kiertelin ympäri kirjastoa ja yritin saada otetta, mutta en saanut.

(Jaaha, nyt alko soimaan  "pieni ja hento ote, ihmisestä kiii...")

Kirjakaupoissa tulen aina tunteelliseksi ALEkorien kohdalla. Mietin, miltä niistä kirjailijoista tuntuu nähdä omat hengentuotoksensa muutaman euron hinnalla, joka on vaan näennäinen. Oikeasti niistä kirjoista halutaan vaan eroon. Mutta vielä surullisempaa on nähdä ne samat kirjat ikuisessa alennuksessa yhä uudestaan ja uudestaan ja todeta, ettei kukaan ole niitä edelleenkään hoiviinsa poiminut. Se riipii sydäntä.

Jos minä jossain todellisuudessa joskus sattuisin kirjoittamaan kirjan, niin en osaa kuvitella, miltä tuntuis nähdä se alekorissa. Mistä sitä tietää, jos mä vaikka olisin sillon ihan ilonen.

Käytiin Neekun kanssa tänään rannassa. Sinne oli ilmaantunut ihan kunnolliset jäät. Ainakin melkein. Neekku oli hyvä, kun se tuijotti järvelle tosi intensiivisesti, nenä pitkällä. Mietin, että mitä ihmettä, sit tajusin antaa sille luvan mennä. Se vilkas mua nopeesti ja astu kiireesti siihen jäälle. Haha, ehkä se on oottanut että pääsee taas kävelemään järven päälle, se kun niin tykkää uimisesta ja silleen (NOT!). Joku rantatiellä ohimenevä sauvakävelijäpappa huus mulle, että kestääkö jää ja että pitää olla varovainen sen koiran kanssa ettei käy huonosti. Kiitos huolenpidosta.

Nera tosin loukkaantu mulle, kun juostiin ja se meni väärältä puolelta puuta eikä tajunnu pölkkypää ollenkaan. Kovassa vauhdissa hihnan kiristyessä äkillisesti puolikuristavapanta tuntuu varmaan mukavalta. Sit se katto mua ihan ihmeissään ja loukkaantuneena että "mitä nää oikein riuhdot, kamala emäntä". Ei ollu ees mun vika.

Huomenna kohti Kotkaa ja mummia ja sedän viiskymppisiä ja orjasoitantaa ja muuta sellasta. Här jag kommer!

PS: Kirjastoon oli tullu lautapelejä nuorten puolelle (voinko mä olla enää NUORI vaikka oonki täysikänen??), esim Trivial Pursuit, joku joskus mun kaa pelaamaan!!