Disney-ryöpyn spontaani ahdistus

Tiedättekö, mikä on superinhottavaa?

PÄÄLLEKKÄISYYDET.

Eli se, kun samaan aikaan tapahtuu useampia kivoja asioita, joissa tahtoisi olla mukana. Tiedän, että elämä on valintoja ja se koostuu niiden päätösten seurauksista, mitä ihminen tekee, mutta siltikin minä inhoan sitä, että pitää valita asioiden välillä. HYI.

Kerron ajankohtaisia esimerkkejä.

ESIM 1: Faces on hellyttävä etnofestari Etelä-Suomessa Karjaan lähellä. Olin siellä viime kesänä isoisosiskon kanssa ja oli kivaa ja tahtoisin sinne tänäkin vuonna.
MUTTA: Mire ei saanut sille v-lopulle lomaa vaikka anoi ja toisekseen, äiti on päättänyt pitää pikkuveljeni "rippi"juhlat sinä lauantaina. Koska Billnäsiin ajaa kauan, niin asiat mutkistuu entisestään. Ja lisäksi sisko sano että se menis mielummin sinä viikonloppuna olevaan koiranäyttelyyn. Niin että niin. Itkenkö vai parunko.

ESIM 2: Viikonloput meinaa loppua kesken ja viikoilla reissaamisesta ei enää puhuta, koska MAANANTAINA ALKAA KESÄLUKIO, ja meillä on Maijujen kanssa vielä perinteinen Hesanreissu tekemättä. Miksi on niin vaikeaa. Nyhyy.
No, me suunniteltiin sitä viikonlopulle ennen koulujen alkua.
MUTTA: Matkalla Kiponniemeen menin puhelimessa lupaamaan Mallelle ottavani ainakin alustavasti musavastuun jostain häppeningistä Sonkajärvellä joka on juuri sinä perjantaina, kun mun pitäisi olla tyttöjen kanssa Hesassa. Toisaalta, me ei oltu lyöty sitä v-loppua lukkoon ihan virallisestivirallisesti, mutta toisaalta en muistanut ilman kalenteria että se oli edes suunniteltu siihen ajankohtaan, kun menin lupautumaan Mallelle.
Ja nyt minulla on kauheat omantunnon tuskat ja hirveä dilemma, enkä tiedä mitä teen. Inhoan tuottaa pettymyksiä muille (ja itselleni).

Psyykkeeni ei kestä ajattelemasta nyt lisää näitä. Muuten murrun murheesta.

Olen ollut ihmisten ympäröimänä nyt muutaman päivän, joten en ole blogannut. Tapahtui muun muassa sellaista, että keskiviikkona Maijukka tuli lähes spontaanisti päiväreissulle Kuopioon minun tyköni. Sitten pyörimme spontaanisti keskustassa ja tuhlasin taas spontaanisti rahaa Suomalaisessa kirjakaupassa (onneksi äiti ymmärtää oikkujani) ja ostin Henkkamaukalta spontaanisti alessa olevat miesten collegeshortsit, joissa oon nyt kulkenut puolitoista päivää. (Nämä on tosi mukavat. Haarukset roikkuu puolireidessä, mutta eikö se ole miestenhousuissa melkein sääntö ennemmin kuin poikkeus.) Päätimme spontaanisti mennä katsomaan Ice Age kolmosen ja sitä ennen spontaanisti pizzalle. Leffa oli hauska, koska päätin etten ajattele liikaa enkä ole liian kriittinen tai kyyninen. Vähän kyllä pisti vihaksi, koska elokuvan aikana viitattiin vitseissä ihan tosi monta kertaa miesten sukupuolielimiin. Minusta se oli ennemminkin ällöttävää kuin hauskaa, ja teennäistä myös, koska siitä hohkaa se, että yritetään vain kosiskella aikuiskatsojia, jotka on joutuneet tuomaan lapsensa leffaan. Ja lisäksi se leffa pyöri hirveesti eritteiden ympärillä. Mutta se siitä.

Illalla menimme vielä spontaanisti ABCille ruokaostoksille ja katsoimme spontaanisti Toy Story kakosen. En tiedä miksi. Mutta spontaani oli päivän teema, jos se jäi epäselväksi jollekulle.

Kirjakaupassa sattui muuten surullinen juttu. Bongasimme mietelausekirjojen kohdasta taskuoraakkeli-kirjan, missä jokaiselle sivulle pystyi kirjoittamaan kysymyksen ja viereisellä sivulla oli siihen vastaus. Kysyin kirjalta, että jaksanko elää. Se vastasi "Ei". Eli loppu on varmaan lähellä..

Torstai menikin sitten elokuvia katsellessa. Pidettiin tyttöjen (Minna, Henni, Suvi, Maisa 2elokuvan+1lopun ajan) kanssa Disney-maraton. Olin kasannut meiltä kaikki klassikoimmat Disney-leffat aikajärjestykseen ja sitten lähdettiin siitä karsimaan. Karsimisen jälkeenkin oli vielä liikaa elokuvia, mutta ei yksi päivä riitä kaikkien katsomiseen millään. Minä ja Minna katottiin eniten, 9 leffaa, ja siihen meni karkeasti arvioiden noin 14 tuntia. Ohjelmisto oli tällä kertaa tällainen:

Lumikki
(koska se on kaikkein ensimmäinen ja pelkästään jo siksi klassikko, vaikka huomasi kyllä, miten naishenkilöiden eleet kuvasti sen ajan näyteltyjen elokuvien naisnäyttelijöiden elehdintää. ja miten se oli hidastempoinen, huaaah)

Bambi
(koska en ollut nähnyt sitä aikoihin ja se oli lyhyt, vaikka äänitys oli kyllä huonolaatuinen, mutta leffa onkin tehty -42, joten ei ihme toisaalta. en muistanut että tämäkin oli näin hidastempoinen ja tapahtumaköyhä ja juoneltaan tosi olematon. ja suomidubissa bambilla oli niin raivostuttavan tyttömäinen ääni, että se oli epäuskottavaa, ja ihan totta, voiko muka Bambi olla ylipäätään pojan nimi??)

Tuhkimo
(tää oli muistaakseni tehty -50, ja oli tultu onneksi jo aimo harppaus eteenpäin huumorissa ja toiminnan tiheydessä muutenkin. yllättävän hauska siihen nähden, että ennakkokäsitys onkin vähän lälly)

Pieni merenneito
(koska se vaan on niin ihana ja söpö. naisfiguurit oli edennyt jo siihen pisteeseen, ettei realistisuudella ole enää mitään tekemistä niiden kanssa. mutta ah, prinssi Erik on kyllä aika hot. ja Ursula ihanan kiero ja tursuava.)

Aristokatit
(tää oli piristävää vaihtelua, koska lopputulokseen on jätetty tosi paljon luonnosviivoja näkyviin verrattuna monien muiden leffojen selkeisiin tummiin ääriviivoihin. ja tääkin on hauska, aina)

Kaunotar ja hirviö
(koska en tätäkään ollut nähnyt aikoihin. joo, onhan nää ihan tajuttoman naiiveja ja joo, onhan nää ihan tosi ennalta-arvattavia jnejne, mutta tämäkin oli parempi leffa kuin muistelin)

Aladdin
(koska tämä on vaan niiin huippu. tarina on hyvä, hahmot on hyvät, dubit on tajuttoman hyvät, varsinkin Loiri vetää Hengen spiikit niin tajuttoman hyvin ettei rajaa, ja koska Ali on vaan niiiiiin Qma, aah, ja Menkenin musat on vaan niin hyvät, vaikka ne on kyllä aina. EDIT//Wikipediasta selvisikin, että Disney oli valinnu 90-luvulla Aladdinin suomidubin maailman parhaaks Aladdin dubiksi, ja en kyllä ihmettele)

Mulan
(koska tämäkin on vaan niin hyvä. piristävän erilainen muihin Disney-leffoihin verrattuna, koska kulttuuripiiri mitä kuvataan on niin erilainen. ja Minna huomasi, että tämä oli meidän katsomista leffoista ainut, missä päähenkilöllä oli molemmat vanhemmat. outoa?)

Notre Damen kellonsoittaja
(ei ehkä paras leffa mihin lopettaa, koska tämä on yllättävän tumma ja rankka, koska Quasimodo on niin parka ja sillä on niin häiriintynyt kasvattaja ja ihmiset on tosi rasistisia ja uskonnollisia viittauksia on lastenleffaan yllättävän paljon jnejne. mutta huippu. ei siitä pääse yli eikä ympäri.)

Nostalgiaryöppy tuli kyllä. Jos kylmiltään pitäisi muistella, mitä kussakin leffassa tarkasti tapahtuu, niin en muistaisi, mutta sitten kun niitä rupesi kattomaan, niin tapahtumat alkoi soljua mieleen ja useimmiten muisti seuraavat repliikitkin. Onhan Disneyt lällyjä ja mitä uudempaan päin mennään, sitä hyperaktiivisempia ja väkivaltaisempia ja yritettyähuumoriatäyteentungetumpia ne on, mutta silti - monet niistä on hyviä leffoja. Hyvin piirrettyjä, hyvin rakennettuja kokonaisuuksia, hyviä musiikkeja. Vaikka tollasia maratoneja vois kyllä pitää vaikka kuinka, nytkin jäi monta klassikkoa (kuten vaikka Leijonakuningas tai Pocahontas) kattomatta.

Pointsit Mindelle kun se jaksoi jäädä mun kanssa yöhön saakka! Lopetettiin vasta kakskyt vailla neljä.

Ai niin. Yllätyin taas siitä, miten monet Disneytkin pohjautuu nimenomaan eurooppalaisiin satuihin. Vaikka toki ne ammentaa muunkin maalaisista.

Leffojen aikana pääsin huutamaan aika monesti muuten:

O: "JEEE! Ne pussaa!"

Henni ei kyllä aina riemastunut.

H: "Orkki, oisko mahdollista kattoo leffaa jotenkin muuten kuin elämöiden?"

Pussaamisesta tuli muuten mieleen, että senkin kehittymisen huomasi. Aika-akseli Lumikista Notre Dameen on kuitenkin 59 vuotta. Lumikissa pari pussasi KERRAN ja ihan hirmu kevyesti, ettei varmasti sellanen suukko kyllä herättäisi jotain akkaa myrkkyunesta. Kiihkeysaste suudelmissa kasvoi järestään mitä uudempi leffa oli. Aladdinissa pusut oli jo melko intohimoisia, ja Jasmin kaiken lisäksi pussas Jafaria saadakseen sen huomion pois Aladdinista (miettikää mitä pikkutytöille opetetaan! ja Jafar oli vielä hirmu liero ja likainen vanha äijä!), mutta Notre Damessa mentiin jo oikein herkistelyn puolelle kun Esmeralda ja Phoebus nuoleskelee jälkimmäisen sairasvuoteella, vaikka vielä vähän aikaisemmin Esmeralda katsoi Phoebusta vaan pahalla silmällä. Syljenvaihtoa edisti vielä ällöttävän kliseinen sananvaihto, kun Esmeralda ompeli Phoebuksen haavaa.

E: "Se nuoli melkein lävisti sydämesi."
P: "Sen se taisi tehdäkin."

SMAK SMOOCH SLUPR LÄÄH
Ja tässä siis viitattiin Amorin nuoleen. UAAARh! Ja raukka Quasi vaan kattelee vieressä ihan murheen murtamana. Nyhyy.

Nojoo, mutta siis pointti oli siinä että suurin osa elokuvista on kuitenkin aikansa lapsia, ja on mielenkiintoista huomata miten ajat muuttuu : D Tai niiden kuvaukset. Esim Aladdinissa moneen otteeseen viitattiin Allahiin, enkä jotenkin usko, että nykyään tehtävissä elokuvissa se onnistuisi. Ainakaan siis lastenleffoissa.

Ällöttävin kokemus oli ehkä kun Gaston esitteli rintakarvojaan Kaunottaressa ja hirviössä.

En jaksanut painaa mieleen kaikkia hyviä reploja, mutta tässä muutama random. Lumikin Jörö oli sitä mieltä, että naiset ovat käärmeitä, jotka punovat juonia. Millaisia?

J: "En tiedä. Mutta vastustan!"

HAHA hyvä asenne

Naistenmiehen läppää, a lá Aristokatit:

T: "Hei tipuset."
A&A: *kiherrystä* "Ei tipuja, vaan hanhia."
T: "No voi. Luulin et joutsenia."

Ja sitten yksi jokeri, jonka Maijukka palautti mieleeni ja jonka iskä luuli osaavansa sijoittaa oikeaan leffaan.

"Uuuu, kovis vai?"

Arvatkaa mistä leffasta.

Ja NYT loppu tämä jättipäivitys, joka tappaa lukijansa puutumukseen.