Tänään heräsin siihen, että kaikki räkä oli valunut vasempaan sieraimeen enkä saanut puolittain henkeä. Silti torkutin melkein tunnin ennen kun nousin - vaikka sieraimen lisäks vessattikin.
Ulkona oli ihan valkosta ja mun mielikin tuntui ihan kirkkaalta, kun katselin maisemia iskän heittäessä mua Tuomiokirkolle.
Olin pitkästä aikaa luterilaisessa tilaisuudessa. Se oli kummallista.
Ekan virren alkaessa ihmettelin miksei ihmiset alkanu laulamaan, vaikka kuvittelin säkeistön jo alkaneen, mutta tajusin pikku hiljaa syyn olevan se, etteivät ihmiset vaan laula. Ainakaan koululaiskirkossa. Tai vaikka vähän laulavatkin, niin se on hiljaista suun aukomista suurimmalla osalla. Outoa.
Kurkku oli/on kipee, niin oma laulu ei oikein lähtenyt - ja liian monet virret menee liian korkealta.
Ihmettelin kans sitä, että minkä takia (ei koske pelkästään luterilaista kirkkoa) Apostolinen uskontunnustus ja Isä Meidän -rukous lausutaan aina niin monotonisella ja masentuneella nuotilla?
Kirkon jälkeen käytiin koululla hörppäämässä glögit. Ukkonen toivotti meille pihalla hyvät joulut. Se on aika herttanen (:
Keskustassa oli vielä aamusta ihanan rauhallista; ihmiset oli vielä joulukirkoissaan tai syömässä aamupalaa. Iltapäivää kohden tosin porukka lisääntyi ihan itsestään. Mun eellä oli liikennevaloissa kaks pikku poikaa jotka jutteli näin:
P1: "Ei tunnu kyllä yhtään joululta."
P2: "No ei niin."
P1: "Pienenä aina tuntu, mutta nyt ei yhtään."
P2: "No niimpä."
Teki mieli nauraa :D Mutta toisaalta, kukapa sen määrää miten vanha pitää olla että voi puhua itsestään "sillon pienenä".
Myöhemmin näin Hemppua. Oli siinäkin kyl säätämistä, et sai sen järkättyä.. On outoa aina nähdä vaan sellanen lyhyt hetki suhteessa siihen, miten pitkään ei oo mahdollisuutta nähdä. Seuraavan kerran se tulee sit Suomeen vasta kesällä, kun hiihtolomalennot meni pipariks.
Se ei ollu muuttunut melkein yhtään. Ehkä aavistuksen vahvempi meikki ja hiukan erisävyinen tukka. Puhetyylikin ihan samanlainen, sama hymy, sama ääni. Sama tapa unohtaa mainita joitain asioita, joista sain tietää vasta nyt. Vaikka tulikin vähän tyhjä olo, niin oon silti hirmu ilonen sen puolesta.
On vaan raastavaa, että se käy aina vaan kääntymässä täällä ja sitten joutuu taas luopumaan. Tai ei oikeestaan edes joudu, koska ei saa mahdollisuutta ottaa edes takaisin. On pelottavaa, kun se puhuu tuleivaisuuden suunnitelmista. Sillon tulee aina sellainen olo, että me eletään tyystin eri elämänvaihetta: mä en edes pysty ajattelemaan lukion jälkeistä aikaa, en vielä, en nyt, en ehdi kun kaikki muu vie ajan, energian ja elämän. Sen sävelet taas on niin selvät, ainakin verrattuna omiini, että mua pelottaa. Jos oon näin pahasti jäljessä, niin onko odotettavissa, että lennän turvalleni?
En vaan jaksa ajatella tulevaisuutta. En tahdo huolehtia vielä, kun nykyisyydessäkin on huolehtimista yli omien tarpeiden.
Sain äsken viimeinkin paketoitua ne lahjat. Kortteja en oo kyllä kirjottanut yhen yhtä.. outoa. En oo syönyt lämmintä ruokaa tänään vielä ollenkaan. Mut nyt kyllä oikeestaan tekis mieli tehdä dipsukkaa ja ottaa vähän sipsukkaa ja mennä kattomaan Brokeback Mountain loppuun (vaik oon kyl siis nähny sen aijemmin). Jos jaksan nousta tästä.
Bussissa oli muuten ahdistava keski-ikäinen mies. Istuin siitä katsoen loivasti taka-oikealla ja tuntu että se vähän väliä vilkuili mua. Ja kun nousin pois niin kävellessä sitä bussinkäytävää pitkin tuli tunne, että se koko ajan kyyläs. Aattelin, etten varmasti kato siihen. Ahdisti.
Huomenna aatto. Aika kummaa o_O
AI NIIN JA NYTHÄN ON LOMA LÅL!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti