Nyt on meno rentoa ja mukavaa.
En ole saanut mahahaavaa enkä kuollut ahdistukseen, vaikka niin olisi jälleen kerran voinut tapahtua. Koko viime perjantain tuskailin kirjallisten tehtävien kanssa, mutta ihme tapahtui ja sain palautettua monta kuukautta roikkuneen esseen (vaikkakin palautusloota oli tosi vaikea löytää) ja illalla sain uneliaasta mielentilastani huolimatta väsättyä vielä kirjallisuustutkimusanalyysinkin. Tosin tunnin myöhässä, mutta silti. Olin niin onnellinen ja helpottunut, koska torstai-iltana en osannut yhtään kuvitella mielessäni sitä, miten saisin oksennettua ne tehtävät ulos. Ihmeitä tapahtuu.
Lauantaina iskä ajoi Jyväskylään vrumvrum, ja sitten Lyyli hyppäs takapenkille ja minä hyppäsin rattiin ja ajoin ensin Lahteen hakemaan Mirden koiraihmisten keskeltä ja sitten vielä Helsinkiin moikkaamaan Maraa ja Paulaa Linnanmäen kupeeseen. Illaks ajeltiin monien mutkien kautta Espooseen tädin kuuskymppisille. Näin sukulaisia joita en yleensä näe käytännössä koskaan. Toinen etelän tätini väitti että olen muuttunut. En ole sen mukaan enää yhtä pippurinen kuin pienenä vaan jotenkin seesteinen. Musta se oli tosi kummallista. Sunnuntaina mentiin kattomaan mummia Virkkulaan ja sekin sanoi vailla mitään yhteyttä mihinkään, että olen muuttunut. Se on nähny mut viimeks lakkiaisissa.
Ehkä mä olen muuttunut, tai siis hyvin todennäköistähän se on, mutta ei tollasia asioita itse huomaa koska itse viettää itsensä kanssa jatkuvasti aikaa. En tiedä, mikä mussa on tehny eniten muutosta. Muutto pois kotoa, opiskelu, seurustelu tai lapsen kanssa eläminen? Ehkä ne kaikki yhdessä.
Tai ehkä musta on vaan tullut vanha, väsynyt ja passiivinen.
Söin synttäreillä hullusti kakkua. Podin koko viime viikon suunnatonta makean nälkää ja itse asiassa edelleenkin. Yötä oltiin Mirden kaa Maralla ja Paulalla ja Lyyli oli tosi ongelmattomasti. Aamulla saatiin basilikapirtelöö, ja se oli ihan tajuttoman hyvää ja raikasta. Haluun tehdä sitä itekin.
Sunnuntai oli ajelupäivä. Ensin ajoin Helsingistä Espooseen hakemaan äippää ja iskää, sitten ajoin Espoosta Kotkaan kattomaan mummia, koska se ei päässytkään synttäreille mikä oli tylsää, ja sitten ajoin Kotkasta Jyväskylään. Miettikää mikä saavutus. Kaikki matkat tosin automaattivaihteisella, mut silti. Opin ainakin ohittelemaan reippaammin ja ajamaan kunnon nopeutta.
Mun on pakko ylistää Lylleä, koska se ansaitsee sen. Se on mieletön autokoira, koska se tykkää matkustaa autossa, myös takapaksissa, ja sen voi jättää autoon huoletta, eikä se jää edes haukkumaan perään, mistä erityisesti olin hämmästynyt, koska ennen tätä se ei oo ikinä ollut autossa ihan yksin. En tiedä, mistä se tajuaa ettei sillä oo mitään hätää ja että me tullaan kyllä takasin joskus. Varsinkin sunnuntaina se ei juuri muuta päässyt tekemään aamulenkkeilyä lukuun ottamatta kuin matkustamaan autossa. Ja silti se oli ihan tyytyväinen. Mahtavaa.
Eilen me matkustettiin taas. Olin reipas ja kävelin laukkujeni ja Lyylin kanssa koko matkan Matkakeskukselle. Se oli melkoinen voimain koitos ja tuntuu kyllä hartiassakin siltä. Sitten kävelin Tampereen päässä vielä juna-asemalta keskustan halki Vapikselle. Ennen määränpäätä yks nainen pysäytti mut ja luulin hetken et se oli humalassa, mut se olikin ihan asiallinen. Vähän vaan ihastuksissaan koirasta. Se sano mulle, että mun pitää nauttia koirastani, hah.
Nyt olen Kangalassa Tumpan porukoilla ja törkeästi datistelen keittiön pöydällä Tumpan koneella ja katon, kun Tumpan isosisko tekee ruokaa. Heh. Hauskaa. Lyyli on täällä ekaa kertaa ja sitä varten täällä on rullailtu matot lattioilta ja sellasta kivaa vaivaa. Heh. Eilen illalla se oli selvästi vähän hämmentyneenä uudesta paikasta, mutta kyllä se nyt alkaa jo vähän asettua. Ihanan helppoa, kun voi vaan avata alaoven ja sanoo että mee pissille. Luksusta verrattuna hissiravailuun.
Niin ja siis eilen päättyi myös ennätyspitkä neljän viikon tauko. Se oli tosi pitkä, mutta toisaalta ei tuntunut kuitenkaan niin pitkältä. Ehkä siks, että mun ajatukset on lähinnä suuntautuneet itseni sijasta hoidokkiini. Ei ehdi samalla tavalla märehtimään ikäväänsä.
Nyt jo syötiinkin. Lyyli on ihan taintunut, sillä kesti tosi pitkään rauhottua päiväunille. Yölläkin heräsin moneen otteeseen silittelemään sitä sängyn laidan yli, mutta josko ens yö menis jo vähän paremmin.
Kivaa kun rentoa ja mukavaa ainakin nyt vähän aikaa. Mikään deadline ei vielä kolkuttele, ja se on kivaa. Hommia toki olisi, mutta ei sellasia jotka olis pakko hoitaa hetinytjust. Lähetin tällä viikolla yhden työhakemuksenkin (tosi huimaa joo, pitäis ehkä aktivoitua vähän paremmin vielä kun ei ole ihan huhtikuu..). Luennot vaan vähenee vähenemistään eikä pääsiäistauon jälkeen jää ku ärsyttävästi muutama pieni läsnäolo. Lyylikään ei saa enää nauttia yksinolosta niin ruhtinaallisissa määrin kuin vielä pari viikkoa sitten.
Kyllä tää kevät tästä koittaa vaikka aamulla palelikin lenkin lopulla sormia ja eilen tuli pisteleviä pikkurakeita suoraan päin näköä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti