Mirde toivoi, että täällä taas joskus olis jotain. Samaa toivon minäkin. Energiavarannot ei vaan jotenki riitä. Just tällä hetkellä olen epämääräisessä ahdistuksessa siitä, että mun pitäis pykästä huomenna valmiiks kaks kirjallista työtä, joita oon viikonlopusta lähtien yrittäny alottaa. Huonolla menestyksellä, arvaatte. Toivoisin että voisin hypätä jo viikonloppuun eikä tarvis elää tätä tekstienoksennusta, mutta pakko. En tiedä tuleeko tästä yhtään mitään.
Sekin ärsyttää, että tollanen heijastuu kaikkeen muuhun. Oon puhelimessa ikävä ja tylsän piikikäs. Ei oo nähty Halausukon kanssa kolmeen viikkoon ja se on liikaa. Vielä viikko. !?
Ja Lyylillekään mun kärsivällisyys ei meinaa riittää, kun muiden asioiden huolet painaa mieltä. Se ärsyttää myös. En haluais sen takia olla sille ikävä, koska ei se oo mitenkään sen vika jos itse olen saamaton ja sitten sen takia ahdistun.
En vaan tiiä mitä teen ton muille koirille haukkumisen kanssa. Voi tätä elämää.
Kyllä se taas jatkuu tästä kunhan selviän lauantaihin ilman mahahaavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti