En osaa vieläkään käsittää, että huomenna mun elämän painopiste vaihtaa kaupunkia. En, vaikka siirsin tänään loput Hesarit tulemaan porukoille ja tein väliaikasen postinsiirronkin.
En osaa ajatella, mitä kaikkea tarvin mukaan. Mitä vaatteita, mitä kenkiä, mitä laukkuja, mitä Lyylin tavaroista? Kyllähän mä täällä tuun vielä käymään, mutta silti. Palautin tänään kaikki Jyväskylän kirjaston kirjatkin.
Mulla on ristiriitaiset tunteet. Tykkään tästä kaupungista ja tää on varmasti ihana ja kiva kesällä. Oon rakastunut omaan tilaan, meidän lähikirjastoon, Katriinan kasvisravintolaan, lähiniemeen reippailumaastona, Taulumäen koirapuistoon, paikalliseen seurakuntaan, moniin moniin juttuihin. Luulen että voitas seikkailla Lyllen kaa kesällä vaikka missä täällä. Mut silti meille on kesällä enemmän elämää Kuopiossa. Siellä on möksä ja ihmisiä ja kaikkea.
Saa nähä miten asiat kehkeytyy.
Olin eilen illalla niin ilonen etten muista millon viimeks. Ihan vaan siks, että uskaltauduin ton kanssa Solusta palatessa ekaa kertaa koirapuistoon ja siellä oli Luka perhoskoira 1v ja ne ajo toisiaan takaa ja paini niin tasaväkisesti ja hyvässä, hiljaisessa yhteisymmärryksessä että mä vaan riemuitsin sisäisesti. Lyyli oli ilonen, perhis oli ilonen, perhiksen emäntä oli ilonen, kaikki oli tyytyväisiä. Ja koirat sai väsyttää itsensä. Voiko olla parempaa? Olin niin onnellinen, että kerrankin tuonkin elämässä jotain iloa.
Ja tänään aamulla oli toisiks vika tentti tältä keväältä ja olin vaan vapautuneessa mielentilassa sen jälkeen ja ulkona oli hyvä ilma kävellä metsässä ja koin absurdiuden hetken, kun Lyylillä killukin yhtäkkiä kaulassa vain pieni pätkä sen hihnasta. Onneksi löysin hetken etsinnän jälkeen myös uupuvan pätkän.
Niin ne lapset kasvaa, ajatelkaa. Pentupanta jäi ajat sitten pieneks, ekat (kirppari)valjaatkin hajos ja nyt on eka hihnakin tehnyt tehtävänsä. Ja toi on jo 18 viikkoa. 18.
Kun me palataan syksyn korvalla takasin Jyväskylään se on jo paljon enemmän viikkoja ja ihan eri kokonenkin. Ja ens syksy ylipäätään voi olla niin omituinen, että oksat pois. Niin monta liikkuvaa muuttujaa, joista ei tiedä vielä yhtään millasiksi ne kehkeytyy.
Elämä on niin kummaa. Mutta olkoon nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti