Päivieni valo ja vaiva

Halausukko ajoi minua katsomaan perjantaina töitten jälkeen vaikka tuli se vähän Lyyliäkin ihastelemaan. Se käytti sen yksi ilta pissilläkin itsekseen kun minä vahdin pannaria uunissa. Ja minä sain kukkia! Orkideoja. Mulla vaan ei ollut sopivaa ruukkua, joten nyt ne on tyylikkäästi pöydällä energisoimassa minua Kaskikansa-raakamaitomuovipullossa. Se oli ainut ruukuksi soveltuva asia minun taloudessa. Pitäisi varmaan ruveta juomaan alkoholia hienoista pulloista, niin saisin kukkaruukkuja, jotta Halausukko vois kantaa mulle kukkia.

Minusta on kivaa se, että me ollaan Halausukon kanssa niin ruokakeskeisiä ja mietitään aina vaan että mitä syötäis ja sit herkutellaan juustoilla ja kaikella, hahaa. Sit me myös puhutaan keskenämme ällöttäviä arjen asioita, joille tietyt naishenkilöt pyörittelis silmiään. Ja toisaalta ollaan ihan rakkaudellisiakin. Välillä.

Lauantaina tuhlasin rahaa peruspaitoihin ja harmittelin harmaan ankean märkää säätä ja lounastin soppaa Soppabaarista ja kahvittelin kakkua Nalle-kahvilasta ja kävelytin Lyyliä Kirkkopuiston ympäri ja vein Halausukon kirjamessuille Paviljonkiin, jotka oli kuitenkin melkoisen laimeat. Pienet ja köyhätarjontaiset minun mielestä. Ostin yhden herätekirjan ihan vaan siksi, ettei kirjamessuilta sovi lähteä täydellisen tyhjin käsin. Mutta tulipa nähtyä nekin. Illalla syötiin vahingossa ähky ja sain myös tunnustettua pitkään pyörittelemäni asian. Oon ilonen että oon nyt vapautettu siitä.

Tänä aamuna Lyyli pelästytti käytävässä lehdenjakajan. Ja herätti varmaan kivasti koko kerroksen samalla. Halausukon piti lähteä velvoitteisiin aamupalan jälkeen, joten jäin kaksin Lyllen kanssa viettämään harmaata sunnuntaita. Ankeeta ja märkää. Ulkona oli märkää. Mieli oli tosi ankea. Tuli tyhjän huoneiston syndrooma kun Kämppiskin oli vielä siinä vaiheessa kotosalla vierailemassa. Opiskelutoimen alottaminen tuntui ylivoimaiselta ja masentavalta. Masensi lenkilläkin, koska päätin olla menemättä enää jäälle että tajuan ajoissa olla menemättä. Ehdin vasta kunnolla innostua jään tarjoamista mahdollisuuksista ja ulottuvuuksista, mutta nyt kun se sulaakin pois, meidän lenkkeilyreitit suppenee. Minua harmistuttaa kovin. Vaikka on se joo kiva, että kesä tulee, mutta kyllä silti vähän mieltä alentaa toi märkyys ja rumuus.

Masensi myös se kun en osaa käsitellä mun koiraa. Koen suurta turhautumaa ja riittämättömyyttä, kun en tiedä miten suhtautua muille koirille hihnassa haukkumiseen ja muutenki satunnaiseen ihmisille haukkmiseen. Ärsyttää niin että välillä haluis vaan itkee kun en handlaa. Vielä enemmän rupee ärsyttämään se, jos en meinaa jaksaa olla kärsivällinen ja pitkämielinen vaan rupean purkamaan sitä Lylyyn, vaikkei se oo sen vika eikä se voi tietää miten olla, jos en kerta osaa opettaa sille.

Kyl mä siitä sunnuntaiharmaudesta sitten vähän selvisin, ainakin sain alotettua hommia ja oltua vähän ilonenkin välillä.

Mietin taas tänään metsässä, jonne piti paeta ankeuden tiivistymää, että mitähän sitä elämässä tekis. Mietittiin Halausukon kanssa, että perustais kukkakaupan. Tai tänään se ehdotti verhoomoa, se osaa kuulemma ommella. Varmaan paremmin ku minä! Ja kirjamessuilla sain kuulla, että se meinasi myös joskus innostua postimerkkienkeräilystä.

Opin koko ajan kaikkee uutta.