Kevät saa, lallallaa

Muutama päivä sitten käveltiin jäällä ja siellä paukahteli. Pitkätpitkät halkeamat ilmestyi, jos sattui astumaan just sopivaan paikkaan. Se oli jännää. Myös aika surullista, koska ne tarkoittaa kevätjäätä, mikä taas tarkoittaa sitä, ettei kovin pitkään enää jäällä kande hengailla. En tiedä miten meidän aamulenkkeilylle sit käy. Huoh.

Lylle ettii aina osmankäämien juurilta jänisten papanoita. Kuuluu ilmeisesti perusravintoon. Nyt patukat sitä paitsi hylkää karvansa, joten käämikköjen lähellä lumella on kellanruskea harso joka puolella ja kauas kaikkiin suuntiin. Jos olis niille allerginen, niin täällä olis paljon kuolemanloukkoja. Viime talvena Lyyli teki välillä ninjahyökkäyksiä ilman mitään syytä osmankäämien patukkaosaan. En tajua miks, koska se sai suunsa täyteen hahtuvaa.

En jaksa tarkistaa, oonko täällä jo hehkuttanu sitä miten ihanaa on ku on niin valosaa, mutta tässä tulee: on ihan ihanaa kun päivät on jo niin pitkiä ja on valosaa. Tähän aikaan vuodesta vasta aina ymmärrän, miten kamalaa marraskuu ja lumeton joulukuun alku onkaan. Tällainen keväinen talvi ja valo on niin paljon parempaa. Oon ihan elossa.

Äsken imuroin pitkästä aikaa. Poden nykyisin mustan karvan syndroomaa. Niitä on ihan kaikkialla eikä ne lopu. Onneks ovat sentään pitkiä eivätkä sellasia tosi lyhyitä ja piikkisiä, voi miten raivostuttaa sellasia on nyppiä vaatteista tai muista. Löydän karvoja sängystäkin, vaikka sinne ei haukkulot pääse. Mysteeristä!

Mulla on koulun suhteen superisti kevyempää nyt kun periodi vaihtu. Kirjotushommia sen sijaan olis niinku aina, ja ne onki vaikeimpia. Oon kadottanut rutiinin esseiden kirjoittamiseen tai oikeastaan minkä tahansa kirjottamiseen, jopa blogitekstin. Kaukana on ne ajat, ku kirjotin päivittäin, huh!
Ehkä ne tulee vielä joskus takasin.
Ois kiva jos ne tulis.

Alotin viittomakielen kurssin. Tai oikeastaan se on vain johdantokurssi, mutta ehkä innostun opiskelemaan kunnolla alkeitakin. Se on tosi jännää ja poskia kuumottavaa, kun yrittää oppia jotain ihan täysin uutta ja informaatiota tulee jatkuvasti ja on vaikeuksia ottaa niin paljon kerralla vastaan. Osaan jo sormiaakkoset, numerot, perustervehdykset, kysyä nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa, syntymäaikaa ja kengännumeroa, kertoa että kävin viime viikonloppuna helsingissä, ja kuukaudet. Melkein. Paitsi nyt just en muista mikä on syyskuu ja kesä- ja heinäkuusta oon vähän epävarma.

Odottelen mulle viikonloppuvierasta, joka tosin soittelee lähinnä päivät, mutta ainakin se on samassa kaupungissa. Tein eilen hummusta, joka onnistui paremmin ku ekalla kerralla, kun olin vähän maltillisempi valkosipulin kanssa. Nyt yritän pyöräyttää mantelijuustoleipäsiä ja arvatkaa mitä sitte?

SYÖN NIITÄ!

Tällästä jännää tällä kertaa, puspus