Oon kadottanut mun kalenterin. En ymmärrä, missä välissä ja miten, mutta jossain muualla se kuitenkin on kuin minulla. Huomasin asian eilen, kun tulin kääntymään Kämpillä. Ainakin keskiviikkona olen sitä vielä käsitellyt, mutta jostain syystä kapistus ei löytyny mun repusta enää.
Tänään metsästin kadonnutta. Kysyin ylimopiston kirjaston pojalta, oisko. Totesi, että olin jo sen päivän kolmas kalenterinkyselijä kahden tunnin sisällä. Kaikille oli joutunut tarjoomaan ei-oota. Kysyin myös pelottavan hiljaisen (muilla ei tainnut olla kuuden tunnin luentoperjantaita näin kivasti syysloman korvalla..) päärakennuksen vaksilta, jolla oli muhkeat kulmakarvat. Hänkin tarjosi ei-oota, mutta lisäksi tilalle myös uuden kalenterin, joka pyöri niiden kopissa. Oli se jonkinlainen lohtu sekin.
Ei sillä, että kalenteri olis mikään elintärkeä. Ei siellä mielestäni ollut mitään sellaista, mitä en voisi jostakin selvittää ja/tai mitä en muistaisi. Mutta silti. Heti iski omituinen rauhattomuus, kun ei olekaan enää objektia, johon turvata. Sellasta, missä asiat on varmasti järjestyksessä ja ylhäällä. Kaikki muu kun tuntuu niin kaoottiselta. Kännykätki hajoilee ja sinne menee sit kaikki viestit piuuuuuh ja mistäs sitä tietää, jos mun läppärikin yhtäkkiä päättäisi tehdä harakirin. Onhan tämä jo viides vuosi menossa.
Sitä paitsi tämä oli jo toinen käsittämättömällä tavalla kadottamani tavara tänä syksynä. Mun luottokynä löysi varmaan toivottavasti paremman omistajan, mutta opiskelijan kukkarolle vähän suolainen juttu hankkia uusi tilalle. Koska mikään muu malli ei oikein istu, mulla on tuohon kyseiseen malliin suhde jo ala-asteelta saakka.
Vaikka en minä usko, että mikään asia tapahtuu sattumalta. Ehkä mun kynä katos just siks, että se tuli jollekulle toiselle tositarpeeseen. Ehkä mun kalenteri häippäs protestiksi. Ehkä mun ajankäyttö on ollut huonoa? Tai priorisointi? Tiedä tuota.
Olen jälleen sekaisin päivistä, vaikken niinkään kalenterinpuutteen vuoksi, vaan ihan vaan siks, etten ole nähnyt mun Kämppistä sitten torstaiaamun mikä hämmentää, ja koska en matkusta tänään vaikka on perjantai.
Mut huomenaamuna matkataan Lyllen kaa Kotkaan pistäytymään. Nään mun mummin, joka on jo pieneksi kutistunut, ja ehkä joudun näyttäytymään myös perhetutun viiskymppisillä. Saa nyt nähdä. Ainaki mummin. Ja isoveikan ja sen kauniimman puoliskon ja kauniimman puoliskon masun. Vaikkei se varmaan vielä oo kumma.
En pääse Kuopioon kuiteska sunnuntaina. Maanantaina on yksi tentti, tyhmästi vielä illemmalla. Vaikka olis myös esseekin kirjotettavana tiistaille, joten ehkä ihan hyvä, että joudun pysyttelemään täällä vielä. Lyllen aattelin kuiteski pistää porukoiden matkassa jo edeltä, niin saan ehkä paremman keskittymisrauhan. Mut SIT meen käymään kotona. Ekan kerran sitten tänne lähdön. Ja mulla on synttäritki. Ja nään Neekun! Siitä on kuulemma tullut entistä itsepäisempi. Se on kai se äitiyden ihme sellane.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti