Hylkääminen

Ensimmäinen konjakkilasi meni tänään rikki. Tiskasin ja jotain tapahtui ja keskellä pulleaa kylkeä olikin yhtäkkiä reikä. Ei sinänsä mikään ihme että muutenkin hurjan ohut lasi oli vähän hapertunut, se on saanut sen verran monesti damagea tiskipöydällä kun jollakulla ei aina ihan pysy asiat hyppysissä. Mitään en myönnä paitsi vähän.

Mutta se oli kaunis lasi. Yksi neljästä, jotka kaappasin toisiks lähimmältä kirpparilta viime syksynä, ei kovin kauaa muuttamisen jälkeen. Maksoivat muistaakseni kolme euroa kimpassa. Oiva hankinta oli se. Päivittäin käytän.

En osaa nyt vetää tästä mitään kovin syväluotaavaa tulkintaa, mutta tämä insidentti jotenkin järkytti minua hirveästi. Ei pitäisi olla liian kiintynyt materiaan. Ja onhan mulla kuitenki vielä kolme jäljellä, ei siis mitään hätää.

Se vaan oli jotenkin niin kovin surullisen hauras. Ohuen ohut lasi ja reikä ja niin.


Luin tänään nuortenkirjan, josta kirjoitin ylös puolitoista sivullista muistettavia virkkeitä. Harmittaa vähän, että olen alkanut vasta niin myöhään sellaseen touhuun. Miksei kukaan sanonut sillon, kun oppi lukemaan ja kirjoittamaan ja lähti kirjastolainaamisentielle, että muista aina pysähtyä kirjan äärelle, kun joku ajatus siellä pysäyttää?

Siellä kirjassa luki maa-ilma. Järkytyin siitäkin. Miten mulla ei ole mitään muistikokemusta siitä, että olisin joskus tiedostanut noinkin idioottimaisen selkeän leksikaalistuneen yhdyssanan? Hämmennyin yksin täällä pienessä Kämpässäni.

Joka muuten on tyhjä. Siis oikeasti tyhjä. Kämppis on kyläilemässä ja Lylle on Maamme Pääkaupungissa.

Siis hoidossa.
Eli se ei siis ole täällä.
Eli olen oikeasti YKSIN.

Laittakaa tämä oikeaan kontekstiin: en ole ollut Lyylistä yksin näin monta yötä muistaakseni kertaakaan sen jälkeen kun se minulle siunaantui. Vaikka ei tässäkään ole kuin muutama päivä. Perjantaina tapaamme jälleen, Treella. Muutama päivä, mutta minulle jotakin melko käsittämättömän suurta. Parasta on kuitenkin melkein se, että Halausukosta tämä on oikeasti hauskaa. Mun ei siis tarvitsisi potea syyllisyyttä sittä, että tyrkkään oman vaivani toisen riipaksi. Sellasesta ajatusmallista vaan on vaikea irtautua.

Mutta kyllä mä silti aika paljon odotan, miltä Tumpan naama perjantaina näyttää.

Ainakaan se ei pääse olemaan yksinäinen.


Kirjassa luki myös: "Muistakaa että kirjoitatte siitä mikä teille on totta."

Minulle totta on se, että minun uusi ekotiskiharjani rikkoi hienon konjakkilasin.
Minulle totta on myös se, ettei yksin oleminen tunnu pahalta ja etten ole surullinen vaikken nyt juuri tänä iltana joudukaan lähtemään iltapissitykselle.
Totta on, että olen hirvittävän rakastunut ja tunnutaan Halausukon oikein kilpailevan siitä, kumman ajatukset harhaileekaan enemmän asioiden edelle.
Minun pitäisi myös kirjoittaa siitä, miten hyvältä tuntuu olla toisen kanssa ja toisen lähellä, koska minulle se on totta, mutta yritän välttää liikaa lällyilyä. Vaikka se onkin hirveän totta. Tykkään meistä kovaa.

"Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni."

Toisaalta, jos liian kovaa pitää kiinni, voi käydä niin kuin eräälle konjakkilasille. Mutta sen te jo tiedätte.