Oon tullut siihen tulokseen, että ihan tylsää olla yksin kivaa tai yksin vaikeeta. Haluisin et meillä olis yhessä kivaa ja yhessä vaikeeta. Mitä iloo on olla iloo, jos tietää et toisella on surua tai vaikkei oliskaan niin se ei oo kuitenkaan sitä iloa jakamassa?
Onks kivaa kärsiä kroonisesta ikävästä? Onks kivaa kävellä jo toista viikkoa nuortenillasta kotiin ja purskahdella pitkin matkaa itkuun vaan siks että on niin nättiä mutta pitää kokea se yksin?
Voiks erossa olemisesta sairastua?
Voiks aivot jäädä jumiin johonki ihmiseen, jos miettii sitä joka ikisessä arkipäivän käänteessä?
Miksei kukaan muu maailmassa näytä ikävöitsevän niin paljon että itkettää koko ajan?
On vähän raskasta, kun sydän on ihan rikki niin monta kertaa päivässä.
1 kommentti:
nyt mulle tulee sellainen olo, että on väärin ku mää pysty vieläkin nauttimaan niistä kauniista asioista vieläkin.
mutta hei tulevaisuus tulee ja sitten on kivaa!!! sitten voi jakaa kaiken!
Lähetä kommentti