Jos jostain luopuu niin jotain myös saa

Oon rauhallisempi ja toiveikkaampi kuin aikoihin.

Tulevaisuus ei tunnukaan enää isolta epämääräisen hahmottumattomalta möykyltä. Mulla on alustava etappi, johon liittyy kivoja ja ei-kivoja asioita, mutta tärkeintä siinä on se, että se on jäsentely. Oon selvästi tarvinu jäsentelyn mun elämään, jotta osaisin suhteuttaa nykyhetken johonkin todellisuuteen ja jatkumoon.

Alustava se on sen takia, etten vielä tiedä, onko se Taivaan Iskän suunnitelman etappi. Mut se kyl selviää. Tärkeintä on nyt se, että jo pelkkänä ajatuksena se helpottaa mun oloa. Huomattavasti. Esim eilen kävelin ekan kerran tänä vuonna itkemättä kotiin kirkolta. Myös Lyllen kaa hermo on kestänyt pikkiriikkisen paremmin. Mulla ei oo ihan niin pahaa mahapuristusta enää. 

Oon myös innoissani, koska löysin homman, josta tykkäisin, jota osaisin, joka olis oikeestaan mun alaa ja josta sais jopa rahaa. Tosin en tiedä sitä, järkkääntykö hommia, mutta tässäkin jo pelkkä tietoisuus siitä, että mullekin sopivaa tienestiä on olemassa, antaa mulle toivoa.

Hämmentävintä tänään on kuitenkin se, että olen Jykälässä, perjantaina, yksin. En ole menossa mihinkään viikonloppuna eikä mun luo ole tulossa ketään kylään. Tällaista tapahtuu hyvin harvoin. Nyt kuitenki tuntu jotenkin helpommalta jäädä ottamaan lepiä ja kenties keskittymään kouluhommiin kuin lähteä sotkemaan julkisilla jonnekin Lyylin kanssa. Eilen oli outoa, kun ei tarvinutkaan kaivaa rinkkaa esiin ja miettiä pakkaamista. Vaikka reissaaminen onkin henkireikä, niin on tämä kieltämättä ihan terveellistä vaihtelua tämäkin.

Päivän valopilkku oli aamulla kirkkaassa pakkassäässä naapurin päiväkotilasten peräkanaa hiihto päiväkodin ympäri. Pojat nauroi innoissaan vaikka mäki oli säälittävän pieni nyppy.
Näihin tunnelmiin. Jejee!