Onnellisten asioiden päivät

Onnellisuus ja elämän ilo kumpuaa yksinkertasista asioista. Minua hämmentää, että sitä on jatkunut jo niin pitkään.

Asiat on niin hyvin. Mulla on niin paljon ja liikaakin. Voin viettää kokonaisen päivän tehden mitä haluan jos haluan, lukien kirjaa monta monta tuntia.
En oo ollut ahkera, mutta just nyt mun ei tarvi kokea siitä ahdistusta.
Ulkona on kaunis syksy, aurinko saa keltaset lehdet hohtamaan.
Syksyn lehtisade on taianomainen, eikä sitä hetkeä kun lehdet ropisee ympärillä tuulessa voi kunnolla kuvata.

Loppuviikossa ja viikonlopussa oli loputtomasti hetkiä, jotka sai mut tuntemaan iloa ja onnea. Sellasia pieniä juttuja.
Pidin pipoa. Nauroin bussipysäkillä kovaa. Rukoilin niin, että ympäröivä maailma menetti olemassaolon hetkeksi. Löysin kirjastosta kirjan, jota kaipasin. Sain purettua yhden pahvilaatikon. Vaihdoin puhtaat lakanat. Jaoin astiainnostuksen meidän kämppään päätyneen biologianopiskelijan kanssa.


Se hetki, kun ajaa pimeällä maantiellä eikä edessä ole ketään hidastelemassa eikä takana ketään hönkimässä niskaan ja voi ajaa just sitä vauhtia mitä haluaa ja Jamie Cullum laulaa.

Se hetki, kun toinen hohkaa lämpöä, eikä siitä saa kyllikseen, eikä haluis irrottaa ollenkaan.


Söin äipän tekemää munavoita. Nauroin mun lapsuuskuville Tumpan kanssa. Onnistuin hetkittäin vaihtamaan ajossa vaihteita pehmeästi vaikealla kytkimellä. Ihailin superkeltaisia haapoja matkalla möksälle. Nautin löylystä. Purskahdin spontaaniin itkuun ilman kunnollista syytä. Sain paljon hellyyttä.

Ja ehkä outoa, mutta oon iloinnut viime aikoina myös niinkin yksinkertasista asioista kuin hyvistä ruuista. Tai ehkä lähinnä mauista ja niiden komboista.
Kardemumma, mustikka, jäätelö.
Kidneypapu, kookosmaito.
Voi, sulatettu juusto.
Omenaviinietikka, sinappi, sitruuna.
Viime aikainen suosikkini, porkkana.
Kylmä viili, auringonkukansiemen.
Täydellinen satsuma.
Täydellisesti keitetty kananmuna.
Täydellisesti hauduttunut tee.
Ja sellasta kaikkee.

Ruoka on niin hyvää.

Ja elämä on hyvä mulle, vaikka tietyllä tavalla tuntuu vähän pysähtyneeltä. En osaa kunnolla ajatella edes viikon päähän, en koe hirmuista halua suunnitella siellä häämöttäviä asioita. Tekee enemmän mieli vain elää tätä hetkeä niin kuin tuntuu.

Ehkä taas huomenna alan vähän dynaamisemmaksi.