Rauha ja rakkaus, todella..

Niin kaunis syksy että itkettää. Ulkona on ihanaa. Kämpille pyöräillessä mut pysäytti huomioliivimies, joka antoi mulle heijastimen syksyn pimeyden turvaksi. Sanoin sille mahtavaa, kiitos.
Minusta pidetään selvästi huolta.

Aamulla mietin suomen kielen luennolle pyöräillessä mulle hyviä ohjenuoria. Keksin alkuun kolme:

HUOMAA KAUNEUS
TUNNISTA INHIMILLISYYS
KESKITY SIIHEN, MILLÄ ON MERKITYSTÄ

Ei sillä, että olisin miettinyt kovin pitkälle. Eipä toi pyörämatkakaan ole kovin pitkä.
Tohon vois myös lisätä, että iloitse antamisesta.
Silloin niitä on jo neljä. 

Taivaan Iskä ottaa mua kiinni. Jos olen kahden vaiheilla, lähdenkö etsimään paikkaa, jossa luultavasti tapaisin uusia ihmisiä jännittävissä puitteissa, törmäänkin tuttuun joka on menossa samalla hetkellä samaan paikkaan. Kynnys mennä laskee huomattavasti. Eikä jää hirvittävän epäselväksi, onko mun tarkotus mennä vai ei.

On aika villi fiilis keskustella uskosta ja rukoilla kesken kampuspäivän, varsinkin kun ohuen seinän ja oven takaa kantautuu jatkuvasti syömään menossa olevien, takkiaan riisuvien ihmisten mekastusta. Sanoisin, että siinä on fiilistä.
Ja sitä paitsi tapasin taas kolme uutta ihmistä. Nimet lisääntyy pikkuhiljaa.

Tänään vaatekaupassa oli huono karma, enkä päässyt tänäkään tiistaina saunomaan, mutta ne ei kokonaisuutta haalista. Sitä paitsi naureskelin itsekseni mun Sarjisfestariostoksille jotka luin jostain syystä vasta nyt, ja tuli vähän hervoton fiilis.

Minulla on ikävä Halausukkoa ja sen lämpöä, mutta onneksi välissämme on enää kaksi ja puoli päivää, eikä ne ole edes kovin ikäviä päiviä vaan oikeastaan ihan mukavia.

Minun elämä on huolestuttavan leppeää.
Varmaan tosi mielenkiintoista lukea tällaisia, hahaa!