Kun mennään omalla painolla

Minulla on ollut tähän mennessä maukas viikonloppu. Siihen on liittynyt yllättävän paljon ihmisiä, vaikka olin jotenkin ajatellut viettäväni sen omissa oloissani ja syventyen opiskeluihin.
Toisin kävi.

Perjantaina alkoi kurssi, jossa eri kirjallisuustyypit käy vierailulla ja niitä haastatellaan. Ekana oli runoilija Risto Ahti, joka sattumoisin olis opettanut Orivedellä kirjottamista, jos sinne olis matka käynyt. Se oli sympaattinen ilmestys ja puhui äärimmäisen mielenkiintoisia. Omat ajatukset lähti juosten liikkeelle ja välillä melkein itketti. Tuli taas innostus, sellanen että kyllä minäkin pystyn ja haluan, kyllä minäkin.

Päivällä hönättiin tyttöjen kesken Mailun olohuoneessa ja ihmeteltiin vanhoja valokuvia. Hassua katsoa niin kauas menneisyyteen ja huomata oma kehitys. En kaipaa niitä aikoja ja oon ilonen että ne on eletty ja nyt elän tätä aikaa, mutta silti ne oli tärkeitä vuosia. Oon ilonen että tein sillon niitä juttuja mitä tein.

My Fair Ladysta jäi vähän sama fiilis ku Chicagosta: hauskahan se on istua kattomassa kun oikeat ihmiset laulaa ja huutaa ja tanssii, mutta silti jotenkin odotti hitusen verran jotain enemmän. Maijut tuli yökylään nyt kun Kämppiskään ei ollut häiriintymässä. Lattia täyttyi melko tehokkaasti kahdestan nukkujasta. On hassua yrittää syöttää toisia, koska kaapista löytyy vain omia juttuja ja omiin tarpeisiin (koska yksin asuessa oikeesti kaikkii nahistuu yllättävän nopeesti, koska menekki on niin vähäinen, ja toisaalta, turha ostaa sellaista mitä ei itse syö).

Lauantaina menin kuokkimaan tuttujen lapsen viisveesynttäreille. Siellä oli sopivasti elämää ja persoonallisia pieniä ihmisiä ja hyviä antimia. En ees muista millon viimeks olisin ollu tollasilla "oikeilla" synttäreillä. Mailun isoveljen vaimo sano, että mun pitää mennä niillekin joskus käymään. Se oli hassua, koska ne on meitä vanhempaa sukupolvea, vaikkakin siis nuoria aikuisia.
On vaan kummaa, että se rupee suhtautumaan muhun tietyllä tavalla vertaisenaan, vaikka ite musta tuntuu vielä kovin pieneltä.

Jaska, joka on Maijukan kaveri ja jonka kanssa esittäydyttiin torstaina, halus lähtä käymään Treella, joten lähdin ex tempore yllättämään Tumpan. Sain ajaa Jämsänportilta Vapikselle asti, tosin en osannu yhtään ajaa Jaskan autolla kaupunkiajossa, se oli ihan ihmeellinen turbo. Tumpalla oli varkkileiri menossa ja se oli väsy.
Hassuinta oli, että sattumoisin myös Miklu ja Larissa oli tullu ekaa kertaa Treen nuorteniltaan. En ollu niitäkään nähny ikuisuuksiin. Sattumat on parhaita, vaikkei niitä olekaan olemassa.

Takaisin ajaessa oli ihan hillitön sumu. Eteen ei nähny oikeesti yhtään ja sitä kesti melkein Jykälään saakka. Käytiin Oriveden opiston kautta, koska Maijukalla oli siellä asiointia. Se oli siinä mielessä hassua, että itekkin pitäisin siellä tukikohtaa nyt, jos opiskelupaikkaa ei olis herunut. Maíjukan huonekaveri kävi 24h-sarjishäppeningin lomassa kääntymässä huoneessa ja sillä oli hieno tukka.

Maijukka oli toisenkin yön, mutta lähti aamulla. Söin rauhassa aamupalaa, luin kaks lehteä, pesin yhden kuorman pyykkiä, ähräsin sängyn alla kiristämässä jalkojen kiinnitystä, imuroin, tiskasin.
Mulla on rauhallinen olo. Ei ole painetta tai ahdistusta, että jotain olisi pakko saada tehtyä.

Kohta aion tehdä taas omenakaurapaistosta, jos mun omenat on vielä hengissä. Aion mennä myös kirkkoon. Omasta vapaasta tahdostani, en sosiaalisesta paineesta (miltä se joskus Kuopparissa välillä tuntui - ja sitten sen tähden jäi tekemättä).

Nyt ostamaan voita, että pääsen alkuun.

R.A.: "Yksin sä et ole mies etkä nainen, sä olet ihminen. Muiden joukossa se ei enää onnistu."