Elämä alkaa melkein asettua taas uomiinsa. Ei ihan, mutta vähän. Pikkuhiljaa.
Tänään ostin kirpparilta pari söpöä tyynyä Lyylille pesänrakennukseen ja löysin myös ällön violetit valjaat, jotka oli sopivat. Pilkkahintaan. Myyjä kehu tyynyjen väriä, en viittiny sanoo et hankin ne koiralle.
Mulla on siisteysilta. Imuroin nappulanmurut ja luuttusin ilopissijäljet ja muut epämääräiset tahrat. Nyt pyykkään. Lyyli ei pelänny imuria ja mopin kanssa se otti armotonta battlee. Moppi voitti, Lyyliltä meni taju kankaalle.
Yksinjääminen on vieläkin vähän niin ja näin. En tiedä, miten rauhallinen toi on. Ei ainakaan niin rento, että ruikkis ja ulostais joka paikkaan, se itse asiassa pidättäytyy siitä aina mun muualla ollessa. Pitäis kai olla tyytyväinen mutta no.
Kerron vähän loppuviikosta. Me junailtiin. Uskomatonta, mutta totta. Me junailtiin, ja se meni yllättävän hyvin. Ekassa junassa toi ei meinannu asettua ja nukahti vasta just kun oltiin Pieksämäellä. Toisessa junassa oli kolme villistä ja yks valtavan iso sakemanni just toisella puolella käytävää. Koin jotain erittäin voimakasta taivaallista todistusta, kun L oikeesti hirvittävän syvästä kurkkumurinasta huolimatta rauhottu ja nukku siihen sakemanniin päin. Uskomatonta. Olin vaan silleen, että Jumala sun on pakko olla olemassa. Kiitos tästä.
Kotopuolessa sain levähtää, koska siellä oli muita ihmisiä ja muita koiria, joten mun ei tarvinnut olla Lyylin maailman keskipiste kakskytneljäseittemän. Sellanen on nimittäin oikeesti ihan mielettömän rankkaa. Että joku on kiinnostunut koko ajan missä meet, mitä teet, millä mielellä oot, ja seuraa kaikkialle. Veli ja sisko näki viikon eron jälkeen ja riehu tunteja putkeen, koska molemmilla tais olla patoutumia. Ne oli hirvittävän väsyneitä eivätkä silti osanneet lopettaa.
Viikonloppu meni soittaessa. Sunnuntaina sain autokyydin takasin ja mietin, että masentuuko toi taas ihan täydellisesti. Aika väkivaltasta repästä noin seurallinen ja liittyvä koira pieneen asuntoon muutaman ihmisen keskuuteen. Mutta kai se tottuu, jos sen elämä olis muissa puitteissa mielenkiintosta.
Äsken riideltiin siitä, saako märkiä pyykkejä repiä vai ei. Ei niitä saa.
On mulla ihan kehityskelponen koira. Se syö porkkanaa, kaalia ja omenaa. Se tykkää makupaloina melkein enemmän hapankorpusta ku härkäremmistä, voitteko kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti